Anoppi ostaa oudoimmat lahjat


... ja parhaat! En muista olenko koskaan kertonut, että minulla on maailman paras anoppi. Tiesin aikoinaan ensimmäisellä tapaamisella, että tästä asiasta ei ainakaan tule koskaan ongelmaa. Eikä ole tullut. Meillä on hauskaa yhdessä. Anoppini onkin maailman hauskin anoppi, jolla on vähintään yhtä outo huumorintaju kuin minulla. Hän on sellainen joka ostaa esim. joululahjaksi karmeimman cd:n minkä kaupasta vaan löytää. Tästä on itseasiassa joka vuosi jopa pieni kilpailu, kuka löytää pahimman. Ihan tämän perinteen takia toivon, ettei cd:n myynti kokonaan loppuisi. Mieheni muisti tänä vuonna äitiään Arja Havakalla... Siellä on joulun pyhät mennyt sitten Lintujen kera. Muistaakseni synttärilahjaksi anoppia muistettiin ainakin haitarimusiikkilla. 

Olin aivan varma, että olin kirjoittanut tänne appelsiininkuorijasta, jonka myös aikoinaan sain anopiltani lahjaksi, on muuten paras keksintö koskaan. En löytänyt postausta, vaikka yritin katsoa teksti kerrallaan ihan alkuajoista asti. Olen tässä pari kertaa vuosien varrella muuttanut alustaa ja mietin, että olisikohan postaus voinut noina aikoina kadota biittiavaruuteen? Mutta ei hätää, minulla on esiteltäväksi uusi anopin ostama "outous". Jostain syystä hän osaa ostaa aina lahjoja, joita en itse osaa edes ajatella.


Muovinen juustohöylä kantautui meille joululahjapaketissa jo vuosia sitten. Se pyöri appelsiininkuorijan kanssa saman laatikon pohjalla pidemmän aikaa, koska en uskonut, että mokoma kapistus voisi millään toimia. Olin niin addiktoitunut käyttämään perinteistä teräksistä Fiskarsia, vaikka heiltäkin löytyy valikoimista myös muovinen höylä. Sitten tuli tilanne, että meillä oli kaikki muut höylät samaan aikaan pesussa ja musta kummitus tuijotti minua ainokaisena puhtaana laatikon pohjalta, kun juustohammasta alkoi kolottamaan. Ajattelin, että kait se on sitten nöyrryttävä höylän edessä ja kokeiltava. Sehän sitten tietenkin toimi, epäilyksistäni huolimatta. Nyt useamman vuoden testailujen jälkeen, höylä toimii hyvin kovemmissa juustoissa, todella kermaisia ja pehmeitä juustoja leikkaisin kuitenkin edelleen teräksisellä, mutta Arkijuusto, Oltermanni, Edam jne. onnistuvat tällä muovisellakin hyvin. Tämä on myös pihin ihmisen höylä, sillä tämä leikkaa ohuempaa siivua kuin teräksinen eli juustoa menee automaattisesti vähemmän. ;) 


Leikkaatteko juustonne teräksisellä vai muovisella höylällä?

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!



  1. Teräksisellä, en ollut aikaisemmin muovisesta kuullutkaan. Pitäis melkein ostaa toi, kun meillä on kans aina sama että juustohöylä on tiskikoneessa kun sitä tartteis. Olis sitten vara höylä. Kiitti vaan ideasta.
    Oikein mukavaa sunnuntai päivää Jonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ollut minäkään, katselin silloin muutama vuosi sitten, että mikä ihme sieltä paketista kuoriutui, että voiko tällä oikeasti muka leikata juustoa. :D

      Mukavaa ja rauhallista sunnuntaita sinnekin.

      Poista
  2. Se on erittäin hyvä, jos huumorintajut kohtaavat ja varsinkin anopin kanssa:) ;)
    Mä en syö höylättäviä, leivänpäällysjuustoja, joten ei ole mielipidettä juustohöylistä. Syön vain raejuustoa, halloumia ja fetaa. Tällainen tapaus;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. :D

      Mä syön kanssa noita sun mainitsemia kaikkia, mutta sitten syön yleensä kaksi palaa joka pvä leipää ja siihen päälle pitää tietenkin höylätä juustoa, tosin sitä taitaa mennä siinä höylätessä lopulta enemmän suuhun kuin leipien päälle. :D

      Poista
  3. Teräksisellä, meillä on itse asiassa viisi höylää, koska aina joku niistä on astianpesukoneessa. Mutta paras on kaksikymppisenä ystävältä synttärilahjaksi saamani Hagman. :)

    Ei muuten olla tästä anoppi asiasta ikinä jutella, joten tämä oli kiva tieto ja mukava postaus lukea. On mukavaa jos tulee miesten vanhempien kanssa toimeen. Miehen vanhemmat ovat olleet, etenkin anoppi minulle, kuin äiti ja soiteltiin kaikki vuodet, myös ulkomaan ajat n. 3x viikossa tai anoppi soitti, ettei meille tule ulkomailla laskua. On ihana nähdä vieläkin, että anoppi halaa ja rutistaa ja tulee onnelliseksi, kun näkee minut, purskahtaa itkuunkin, vaikka nimeä ei enää oikein muista tai aina kuka olen, muuta kuin että olen hänelle rakas ihminen.

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kolme, ja mieti kahden hengen taloudessa ne oli kaikki samaan aikaan pesussa. :D Mutta meillähän ei astianpesu kone täyty pestäväksi kuin kaksi kertaa viikossa. Tää muovinen oli sitten neljäs...

      Toi sun appivanhempien "kohtalo" on niin surullinen. :/

      Mukavaa sunnuntaita Tiia! <3

      Poista
  4. Suhtautuisin erittäin epäillen muovihöylään, ja varmasti minullakin se pääsisi testiin vasta sitten kun mitään muuta ei ole käytettävissä :D

    VastaaPoista
  5. Haha, enpä oo koskaan aiemmin edes kuullut muovisesta juustohöylästä :D Teräksiset siis käytössä mulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ollut minäkään, vaikka kyllä niitä ihan marketeissa myydään. :D

      Poista
  6. Mulla on sekä että. Tuolla muovisella on lasten turvallista höylätä. Ja saa sillä kurkkusiivujakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että tää on varmasti hyvä just lapsille, hieman turvallisempi kuin teräksinen. ^_^

      Poista
  7. Teräksisellä höylällä :p
    Pakko sanoa, että onneksi itselläkin on mukava anoppi! Olisi kyllä tosi kurjaa, jos anopin kanssa ei tulisi toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Niin olisi, valitettavasti niitäkin on paljon. :/ Taitaa olla niin, että hyvien välien salaisuus on se, että molemmilla on omat tonttinsa, eikä puututa toisten elämään. :)

      Poista
  8. Opiskelemaan muuttaessa hankin muovisen, koska se oli opiskelijabudjetille halpa. Se toimikin hyvin pari vuotta kunnes kerran katkesi juustoa höylätessä. :D Sen jälkeen olen käyttänyt vain teräksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just mietin tota, et jos tää olis jokapäiväisessä käytössä, niin ei varmaan olis yhtä kestävä kuin metallinen. :D

      Poista
  9. Teidän välit kuulostaa hyviltä ja hauskoilta. Minullakin on sellainen perinteinen juustohöylä, mutta ystävälläni on punainen muovinen juustohöylä ja se tosiaan toimii :)
    Ihanaa sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi punainen, se olis söpö! :D <3

      Mukavaa sunnuntaita Outi. :)

      Poista
  10. Mulla on myös maailman paras anoppi, se on kuin varaäiti mulle kun oma äitini asuu 250 km päässä ja anoppi asuu 3 km päässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anopille ei sitten ole pitkä matka, joten hyvä jos asia on noin! ;)

      Poista
  11. Mullakin on maailman paras anoppi ja on ollut hämmentävää huomata, kuinka samanlaisia hänen kanssaan olemme tietyissä asioissa :D Ja tulemme hyvin toimeen, on kiva käydä anopilla ja kutsua häntä kylään. Mutta sitten taas tiedän, että mies on joskus koetuksella, ja jos on esim. tilanne että pitää rakentaa tai koota jotain, on parempi että mukana on vain jompi kumpi meistä - miehen näkökulmasta ajatellen :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaaa, mies parka! LOL Voin niin hyvin kuvitella ton tilanteen....

      Poista
  12. Siis enpä ole aikaisemmin kuullut muovisesta juustohöylästä.

    Kyllä meillä luotetaan teräksiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ollut minäkään, ennen kuin tää tuli muutama vuosi sitten paketista. :D Ei edes ollut kaupan hyllyllä pistänyt silmiin, vaikka ihan on marketissa myynnissä, jopa Fiskarsilla taitaa olla omansa. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives