Hurjan hyvä edullinen detox-naamio


Sain PR-toimistolta viime vuoden loppupuolella testattavaksi suomalaisen Olivia Kleinin ihonhoitotuotteita. Kerroin heille ihotyyppini ja ihoni ongelmakohdat. Itse Olivia valitsi minulle tämän perusteella valikoimistaan sopivat tuotteet. Minusta tämä oli loistavaa henkilökohtaista palvelua, sillä sarjan perustaja jos kuka, tuntee tuotteensa parhaiten. Tulen kertomaan sarjasta teille myöhemmin tämän vuoden aikana enemmän, mutta minun oli pakko ottaa pieni varaslähtö ja vinkata teille etukäteen yhdestä loistavasta Olivian valitsemasta tuotteesta nimittäin detox masquesta*

Brändihän on ulkonäöltään eteerisen yksinkertainen, sellainen, että se viehättää silmiäni kovasti. Sarjasta löytyy monipuolisesti tuotteita erilaisten ihotyyppien eri tarpeisiin, mutta simppelillä konseptilla. Tuotteissa ei ole käytetty hajusteita tai väriaineita ja niissä käytetään ensisijaisesti luontoperäisiä sekä luomuviljeltyjä ainesosia. Detox masque sopii myös vegaaneille niin kuin suurin osa Olivia Kleinin tuotteista, ainoastaan Optimal Lotion, Prime Cream ja Sensitive Wash ovat raaka-aineiltaan sellaisia, että ne eivät sovi vegaaneille.


Voidemainen ohuehkon koostumuksen omaava naamio sisältää mm. ihoa tehokkaasti puhdistavaa aktiivihiiltä, joka muuten tulee olemaan yksi tämän vuoden varmasti muodikkaimpia ainesosia ihonhoidossa, seuratkaapa vaikka. Joten jos haluatte olla ihonhoidon aallonharjalla, hankkikaa jotain joka sisältää aktiivihiiltä. Naamiosta monipuolisen tekee se, että se soveltuu moneen tarkoitukseen: hoitamaan ihon kuivuutta, epäpuhtauksia ja rasvaisuutta eli soveltuu erilaisille ihotyypeille. Jos ihosi on herkkä tai ärtynyt niin naamio sopii silloin hyvin käytettäväksi syväpuhdistamaan ihoa, koska ihon ollessa herkässä tilassa mekaaniset kuorinnat ärsyttävät sitä entisestään. Aktiivihiili myös rauhoittaa ja kirkastaa ihoa. Naamio sisältää aktiivihiilen lisäksi yhtä suosikki ainesosaani nimittäin hyaluronihappoa, joka sitoo ihoon tehokkaasti kosteutta. 

Detox masqueta levitetään pieni määrä puhtaille kuiville kasvoille varoen silmänympärysihoa ja huulten aluetta. Hierotaan kevyesti ihoon kunnes naamio muuttuu hieman nihkeäksi ja vaaleanharmaaksi. Annetaan vaikuttaa n. 15-20 minuuttia. Tämän jälkeen huuhdellaan pois haalealla vedellä. Ihoa voi naamion jälkeen hieman kuumottaa tai punoittaa, mutta silloin kasvoille kannattaa laittaa hoitonestettä ja lisätä voide. Itse koin naamion todella hellävaraiseksi, eikä edellä mainitun kaltaisia oireita ilmaantunut iholleni lainkaan vaan heti käytön jälkeen iho tuntui pehmeältä, sileältä ja näytti heleältä. Tuoksu on mieto, hivenen luonnonmukainen ja jännän herkullisen salmiakkimainen.

Naamio on pakattuna näppärään 50 ml:n kokoiseen pumppupulloon, mutta sen koostumus on todella riittoisaa, sillä 2-3 pumppausta riittää koko kasvojen iholle. Suositushinta tuotteelle on erittäin kohtuulliset 13,40 euroa. Hellävaraisuutensa vuoksi naamio on sellainen, jota tykkään käyttää poikkeuksellisesti aamuisin, jos iho näyttää samealta tai harmaalta. Se ei ärsytä ihoa, joten seerumin ja voiteen jälkeen on helppo levittää meikki heleälle ja sileämmälle iholle. 

Olivia Kleinin jälleenmyyjät löydät täältä.


INCI: Aloe veran lehtimehu, Glyseriini (kasviperäinen), Oliiviöljy, Jojoban siemenöljy, Vilja-alkoholi (luomu), Emulgointiaine (Setyylialkoholi, Stearyylialkoholi, Polysorbaatti 60), Dimetyylisulfoni (MSM), Dimetyyliaminoetanoli tartraatti (DMAE), Hyaluronihappo (kasviperäinen), Rooibos-lehtiuute, Vihreän teen lehtiuute, Aktiivihiili, Askorbyylipalmitaatti (C-vitamiiniesteri), Tokoferoli (E-vitamiini), Pantenoli (B5-provitamiini), Niasiini (B3-vitamiini), Auringonkukan siemenöljy, Granaattiomenan siemenuute, Valkopajun kuoriuute, Ksantaanikumi

99% luontoperäisiä ainesosia
92% luomuviljeltyjä raaka-aineita

Onko Olivia Klein tuttu? Millaisia naamioita tykkäätte käyttää?

*Tuote PR-näyte, saatu blogin kautta. Koru Crea Iloa oma.


  1. Niin kuin jo tiedät minä olen maailman huonoin hoitamaan ihoani,
    mutta naamioita on kiva käyttää,
    tulee kyllä käytettyä kaikkia laidasta laitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naamiot ovat kyllä tuotteina tosi kivoja ja helppoja sekä niiden tulokset näkee yleensä välittömästi, joka varmasti koukuttaa, vaikka muuten ei olisi niin mielenkiintoa ihonhoitoon. :)

      Ihanaa torstaita sinne!

      Poista
  2. Kiinnostaa tosi paljon! Mossalta on myös tulossa aktiivihiiltä sisältävä naamio ja pääsen testaamaan sitä pian. OK:ssa on kyllä houkuttelevan edullinen hintataso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin, että myös Mossalle on tulossa aktiivihiiltä sisältävä naamio, luulen, että perässä tulee paljon muita vielä tämän vuoden aikana, enkä ihmettele, onhan tuo todella tehokas raaka-aine. Olivia Kleinin hintataso on enemmän kuin kohdillaan ja hajusteherkille, jos sellaisesta kärsii niin täydellinen sarja.

      Poista
  3. Oi tätä en olekaan vielä kokeillut, vaikka sarja muuten on tuttu. Sain Olivian tuotteilla ihoni parempaan kuntoon kuin pitkiin aikoihin, eli en voi muuta kuin suositella :) Mielenkiintoista lukea sinunkin kokemuksia näistä jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla noin loistavia kokemuksia sarjasta, minäkin olen tykännyt, mutta muutama tuote on tässä kokeilujakson aikana noussut suosikiksi ja niitä tulen jatkossa ostamaan varmasti lisää, varsinkin kun hintataso on todella kohdillaan. :)

      Poista
  4. Tykkään testailla kaikenlaisia naamioita! Kosteuttavia ja myös ehdottomasti savi- ym. naamioita. Harmi, että tuo Oulun ainut jälleenmyyjä on jossain huitsin kuikassa niin en ehkä lähde sinne tuotteita testailemaan :p Näyttää ja kuulostaa muuten tosi hyvältä nuo tuotteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se on niin kaukana. :D Nettikaupoista toki saa sitten tilattua, jos ei ihan ehdottomasti tahdo ottaa sormituntumaa tuotteeseen ensin. :)

      Poista
  5. Nämä Olivia Kleinin tuotteet kuulostavat kyllä todella mielenkiintoisilta! Tämänkin naamion testaisin mielelläni, jahka saan vähän edellisiä tyhjenemään :)

    VastaaPoista
  6. Tätä en ole kokeillut, mutta Olivian muutamat muut tuotteet on tuttuja ja erittäin hyväksi havaittuja. Ne on ihan megahoitavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi megahoitavuus helppo ymmärtää kun katsoo incejä, monissa esim. aloe veraa, jota mun iho suorastaan rakastaa. :)

      Poista
  7. Mukava kuulla, ettei tämä ole liian kovaa kamaa iholle. Hiilinaamiosta tulee heti vähän putsaavampi mielikuva, tai ainakin minun hiilinaamioni ovat enemmän seka/rasvaisen ihon tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just siitä hyvä, koska on tehokas, mutta silti hellävarainen, loistava jos ihossa on pintakuivuutta, koska samalla ikäänkuin puhdistaa, mutta myös kosteuttaa. :)

      Poista
  8. Voidemaiset naamiot on mun makuuni enemmän kuin kangasnaamiot, joiden limälähmästä jaksan aina vikistä;) Tällainen detox-naamio voisi toimiakin, kun mulla on kuiva, muttei erityisen herkkä iho. Hyvä suositus myös hinnan puolesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan kyllä kangasnaamioitakin, mutta ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. :D Tää on superhyvä tehokkaan hellävarainen, mikä ei välttämättä ole helppo yhdistelmä.

      Poista
  9. En tiennytkään, että tämä on suomalainen merkki, ihan mahtavaa. Tykkään tuosta simppelistä purkista ja itse tuotekin kuulostaa tosi hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimestä ei tosiaan välttämättä uskoisi, jos ei tietäisi. Itse myös tykkään näiden yksinkertaisesta ja eteerisestä pakkaustyylistä, ei mitään turhaa.

      Poista
  10. Tämäpäs kuulostaa mielenkiintoiselta, taitaa mennä seuraavaan tilaukseen :) Miten itse vertaisit tätä madaran detox-naamioon, joka on suosikkini?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan erilainen koostumus, paljon "hellävaraisempi" kuin Mádara Tässä on enemmän sellainen geelimäisen emulsiomainen koostumus, ei kuiva kiristäväksi iholle kuin Mádara ja on selvästi kosteuttavampi. Hyvin erilaiset, Mádaraa en itse käytä jos iho on tosi kuiva, koska silloin se on liian tuju, tää taas sopi käytettäväksi myös silloin kun iho on herkimmillään. :)

      Poista
  11. Tää on ihan mun suosikki, ja on aina ihana kuulla että joku muukin ihastuu siihen omaan suosikkituotteeseen 😍

    VastaaPoista
  12. Olen päässyt kokeilemaan Olivia Kleiniä opiskelu aikoinani ja Olivian purkkien ulkonäkö vetoaa muhun ihan täysin! Olen käyttänyt sarjan öljy putsaria sekä suihkepullossa olevaa kosteuttavaa kasvovettä ja molemmista tykkäsin! Tämäkin kuulostaa kokeilemisen arvoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne suihkepulloissa olevat kasvovedet ovat ihania, rakastan varsinkin Mineral Sprayta, siinä kun on merisuolaa niin se pitää ihon ihan älyttömän hyvässä kunnossa ja rauhoittaa näpyt.

      Poista
  13. Onpas kiva, ettei tää ole tuon kalliimpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta on enemmän kuin kohdillaan, olen niin "nirso", että olen itsekin aina ihan onnessani, kun löydän jotain tosi edullista mistä oikeasti pidän. ^_^ Yleensä vaikka olisi hyvä tuote, niin sitten ulkonäkö on sellainen, että jää käyttämättä, Olivia Kleinin kanssa ei ole sitä ongelmaa, koska pakkauksetkin viehättää kovasti. <3

      Poista
  14. Kiva, kun esittelit uuden suomalainen merkin ja kuulostaa mielenkiintoiselta tuotteelta :) Onko sinulle kokemusta 7 Skin Methodista? Mitä tuotteita suosittelisit siihen? Itse tykkään tuosta tavasta todella paljon, hellii todellakin ihoa. Olen käyttänyt tähän saakka Virven suosittelemaa The Body Shopin Vitamin E Aqua Boost Essenceä, joka kyllä toimii, mutta haluaisin testata muitakin tuotteita, mieluummin pariltakin eri merkiltä. Sopisikohan esim. Sensai Cellular Performance Lotion II Moist -hoitovesi tähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, joo on, olen tainnut siitä pariin otteeseen kirjoittaakin. Ehdottomasti Whamisan Lotionit, varsinkin jos on kuivempi ihoinen se Rich-versio on ihana, mutta myös Original on hyvä, käytän sitä jos iho ei tunnu kovin kuivalta. Tietenkin Sensain Moist II on tohon loistava, joten arvasit oikein. :D Esim. aiemmin ennen joulua esittelemäni Lancôme on mielestäni liian paksua, toi Whamisan Rich on koostumukseltaan paksuinta mihin hoitovedessä menisin 7 Skin Methodissa. Moist II ja Original ovat sitten ohuempia. Niin ja Melvitan Rose Extraordinary Water -kasvovesiseerumi, noi neljä on mun lemppareita. Huomasin, että ihan sattumalta hintahaitarikin on aika hyvä, joten on joka lompakolle sopivaa noissa. ^_^

      Poista
  15. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta sarjalta ja tämä on parasta, että saa juuri ne tuotteet, jotka itselle ovat niitä sopivimpia. Usein sitä erehtyy luulemaan toisin ja tuote ei sitten sovikaan! Tätä täytyy harkita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kyllä osui nappivalinnat ja olen tykännyt kaikista mulle valituista tuotteista ja niiden seasta on sitten noussut vielä muutama huippu ja sellainen tuote mitä varmasti tulen ostamaan lisää. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives