3 hyvää asiaa


Olen törmännyt muutamassa blogissa kolme hyvää asiaa -haasteeseen. Joskus on välillä kiva miettiä positiivisia asioita, joten aloitetaan. Sanon vielä, että tämä ei ollut tilanteeni takia ollenkaan niin helppoa kuin ajattelin, useisiin kohtiin jouduin pohtimaan vastauksia pitkään, joten siksi tämä toimi ehkä hivenen terapeuttisena kokemuksenakin.

Kolme hyvää asiaa päivissäni

Rutiinit. Päiväni ovat hyvin ennalta-arvattavia suurimmaksi osaksi ja kaikki tapahtuu aina tietyssä järjestyksessä, mikä sopii minulle. 

Leffat/TV-sarjat. Katsomme mieheni kanssa melkein päivittäin Netflixistä, Viaplaysta tms. jonkin sarjan jakson tai elokuvan. Parasta yhteistä aikaa. Tämän lisäksi katson myös rikossarjoja Youtubesta. Unohtamatta päivittäistä Max-annostani.

Herääminen. Yleensä saan herätä siihen aikaan kun itseäni huvittaa. Tämä on luksusta, josta osaan nauttia. Sen huomaan varsinkin aamuina, kun joudun laittamaan herätyskellon soimaan.


Kolme hyvää asiaa minussa

Luotettavuus. Olen hyvin ennalta-arvattava ihminen. Lähipiirini ei tarvitse pelätä, että tekisin mitään omituista tai kummallista.

Kuunteleminen. Olen hyvä kuuntelija. En jaa neuvoja, jos niitä ei kysytä, mutta kuuntelen sitäkin paremmin toisten huolia ja osaan samaistua heidän asemaansa.

Rauhallisuus. Menosta välillä kotona kun säntäilen paikasta toiseen tätä ei välttämättä tätä uskoisi, mutta olen rauhallinen. Joku joskus sanoi, että ympärilläni on seesteinen aura, jossa on hyvä olla.

Kolme hyvää asiaa elämässäni

Rakkaus. Se, että on joku jota rakastaa. 

Fyysinen terveys. Asia jota osaan arvostaa uudella tavalla henkisen puolen jumittaessa.

Koti. Paikka jossa voin levätä ja tuntea olevani turvassa.


Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

Kesä. Jotain taikaa kesässä on, sillä herään silloin aivan eri tavalla eloon.

Joulu. Sekin on vasta tulossa. 

8 vuotta. Kesällä tulee täyteen kahdeksan vuotta siitä, kun menin naimisiin. Toisen ja toivottavasti viimeisen kerran.


Kolme hyvää asiaa blogissani

Lukijat. Ilman teitä en olisi koskaan päässyt niin pitkälle kuin olen. Useista pohdiskelevista kommenteista olen saanut voimaa. Lisäksi olen saanut teiltä monia hyviä tuotevinkkejä.

Kokemukset. Blogin kautta olen saanut kokea asioita, millaisia en olisi edes unelmissani voinut kuvitella. Tavannut tuotesarjojen kehittelijöitä ja päässyt kurkistamaan sisälle erilaisten brändien maailmaan. En varmaan koskaan saa tästä tarpeekseni, sillä se on joka kerta yhtä innostavaa.

Ihmiset. Olen tutustunut blogin kautta ihan mielettömiin ihmisiin. Olen saanut jopa uusia ystäviä. 

Oikein ihanaa maanantaita kaikille!




  1. Kauniisti kirjoitettu jälleen kerran:) Kesä on onneksi edessäpäin. Itsekin herään henkiin silloin. Pimeä aika melkein hävittää kaiken ilon... melkein!
    Kivaa maanantaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on usein keväät vaikeita, vaikka on valoa, mut kesät. <3

      Mukavaa maanantaita Sari. :)

      Poista
  2. Positiivisia asioita elämässä onkin hyvä aina ajoittain ihan aktiivisesti miettiä :) Aurinkoista viikonalkua!

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva postaus <3 Sun seurassa on hyvä lämpöinen aura ja rauhoittava olo. Ensimmäisellä kerralla, kun sut tapasin, tartuin kuin takiaiseen. :) Kun neuvojakin saan eli pyydän, saan ne kaikki nätisti paketoituna eli ei ilkeyden tai viisastelun hippustakaan. Se on sitä empatiaa sinussa. <3

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tää oli kanssa hauska, enkä ollut tähän haasteeseen aiemmin törmännyt, ennen kuin se tuli viime viikolla parissa blogissa melkein peräjälkeen vastaan ja innostuin. ^_^

      Ihanaa maanantaita Tiia! <3

      Poista
  4. Tosi ihana ja seesteinen postaus! Sinusta todella huokuu rauhallisuus, on aina huokunut, ihan näin ruudunkin välityksellä. <3

    Tämä on hyvä idea, taidan kokeilla tehdä itsekin. Nyt juuri tuntuu vaikealta keksiä mitään positiivista mistään, mutta jos pakotan itseni pohtimaan, tiedän, että lista olisi pitkä. Kiitos siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fanni kokeile! Ei oikeasti ole helppoa, kun ei ole peruspositiivinen. ;) Varsinkin tuo kolme hyvää tänä vuonna oli miltein mahdoton ihmiselle, joka elää tällä hetkellä päivän kerrallaan.

      Poista
  5. Ulkona paukkuu -20 astetta, mutta aurinko paistaa komeasti, josta saan voimaa ja uskoa että kevät ja kesä tulee. Odotan jo nyt kesän tulevia matkoja, jotka ovat vielä tosin ihan auki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on kyllä mahtavan näköinen ilma ulkona! <3

      Poista
  6. Kiva postaus! Mukavaa pakkaspäivää <3

    VastaaPoista
  7. Ihania kolmen suoria täälläkin. Mekin ollaan tavattu, kiitos blogien. Sun seurassa oli heti tosi helppo olla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Sama niin sunkin! <3 Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että on.

      Poista
  8. Välillä on ihan piristävää lukea positiivisia juttuja ainaisen valituksen keskellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? :D Mä kyllä ajattelin valittaa tässä joku pvä yhdestä aiheesta... :D

      Poista
  9. Ihana postaus! Voisin tarttua tähän itsekin :) Ja kiitos, kun olet olemassa <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu ihmeessä! Samoin Salka, tunnen sun kanssa ihan omanlaista hengenheimolaisuutta, vaikka elämäntilanteemme on osin täysin erit. <3

      Poista
  10. Ihana postaus :)
    Hyvä on välillä miettiä niitä positiivisia asioita elämässä ja arjessa. Sinusta kyllä huokuu rauhallisuus, kiltteys ja viisaus ihan jo näin ruudun välityksellä <3
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On todella kiva miettiä hyviä juttuja, vaikka ei se välttämättä ole helppoa tällaiselle päivä kerrallaan elelijälle. :)

      Ihanaa viikkoa sinnekin! <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives