12.2.2018

Talonrakentaja

Kuva: Pixabay

Olen muutaman kerran maininnut blogissani siitä, että minulla on talonrakentajan ammattitutkinto. Se oli aikoinaan merkittäväkin vaihe elämässäni ja jotenkin tuntui, että halusin avata sitä teille lisää, että miksi ja miten ihmeessä. 

Unelma-ammattini oli pienenä aina kun sitä minulta kysyttiin parturi-kampaaja. Oli selvää, että peruskoulun jälkeen haen parturi-kampaajalinjalla ammattioppilaitokseen. Pääsin sisälle, vaikka se ainakin siihen aikaan taisi olla kaupungissamme yksi suosituimpia linjoja ja ei ollut ihan sanottu, että sinne noin vaan pääsisi, varsinkin kun oma peruskoulun päästötodistus oli vain keskinkertainen. Tykkäsin olla koulussa ja alakin tuntui omalta, mutta sitten kolmantena ja viimeisenä vuonna alkoi ilmetä ongelmia. Treenasimme parin muun luokkalaiseni kanssa talven aikana föönausta opiskelijoiden kilpailuihin, jonka vuoksi sain ranteeseeni rasitusvamman vasempaan käteen eli siihen käteen, missä fööniä oikeakätinen pitää. Vamma ei meinannut mennä millään ohi, eipä tietenkään, koska lepoa ei ollut. Ranteeseen nousi myös ganglio, jota jouduttiin tyhjentämään pariinkin otteeseen, sen tullessa kuitenkin takaisin. Kevään aikana itselleni alkoi vahvistua se, että ehkä tämä ei kuitenkaan ole sitä mitä haluan tehdä ja myös ranteeni tuntui olevan sitä mieltä. Jos se ei kestäisi opiskeluajan rasitusta, miten se kestäisi työnteon? Valmistuin keväällä, mutta jo silloin tiesin, että en tulisi tekemään päivääkään alan töitä. 

Olin nimittäin jo siinä vaiheessa hakeutunut opiskelemaan Raumalle talonrakentajaksi. Olin täysin kyllästynyt vanhaan kotikaupunkiini ja halusin muuttaa mahdollisimman kauaksi ja Rauma kivana pienenä kaupunkina tuntui sopivan houkuttelevalta paikalta. Se miksi hain opiskelemaan talonrakentajaksi, oli sillä hetkellä oikeastaan luontevaa. Olin aina tykännyt tehdä käsilläni jotain, koulussa osallistuin puukäsitöihin ja minua oli aina kiehtonut rakentaminen. En ole ikinä pelännyt liata käsiäni. Eniten minua kuitenkin kiinnosti mennä ympäristöön, missä suurin osa koulukavereistani olisikin naisten sijaan miehiä. Jotenkin halusin kokea miten sellainen ympäristö eroaisi aikaisemmasta. Myönnän ihan suoraan, etten ihan hirveästi viihtynyt luokalla, jossa kaikki olivat tyttöjä. Aina oli joku draama menossa, kateutta, seläntakanapuhumista, se oli välillä raskasta. 

Kuva: Pixabay 

Muistan vieläkin miten minua ensimmäisenä koulupäivänä jännitti. Koska koulutus oli vain kaksivuotinen, meillä alkoi oikeastaan hommat samalla viikolla, kun koulu alkoi. Haalarit päälle, turvakengät jalkaan ja työkaluvyö lanteille ja menoksi. Muistan vieläkin sen, kun meidät ajettiin pakettiautoissa kilometrien päähän koulusta rakennustyömaalle, missä meitä odotti tyhjä tontti, johon meidän olisi kahden vuoden aikana tarkoitus rakentaa omakotitalo autotalleineen. 

Työn lomassa pääsi helposti tutustumaan koulukavereihin. Sinä ensimmäisenä syksynä oli aivan mahtavia syyspäiviä ja lämmintä pitkään. Monikaan asia ei sen jälkeen ole ollut hienompaa kuin tehdä muottitöitä ja samalla jutella uusien koulukavereiden kanssa. Kahdeksan tuntia päivässä ulkona ja illalla kotiin mennessä oli aina olo, että jotain oli tullut tehtyä. Se ei silti ollut koskaan stressaavaa. Rakentamisessa ehdottomasti hauskinta oli se, että sitä saattoi tehdä valintansa mukaan täysin omassa rauhassa tai sitten höpöttää samalla jonkun vieressä olevan kanssa. Oli myös mielenkiintoista nähdä ja olla itse tekemässä taloa alusta asti itse. Joka vaiheeseen jäi joku jälki, jossa oma kädenjälki näkyi. 

Opettajille tilanne oli tietenkin uusi, sillä taisin olla ensimmäinen naispuolinen oppilas heidän aikanaan. Kaikki meni kuitenkin loistavasti, vaikka huumori oli välillä hurttia, mutta se sopi minulle, koska omistan oudon huumorintajun. Muistelen vieläkin lämmöllä kaikkia opettajiani ja varsinkin luokanvalvojaani Jukkaa. Vaikka kannatan tasa-arvoa kaikessa, niin ikuisesti mieleeni on jäänyt eräs loka-marraskuinen aamu, kun talvi alkoi käydä jo päälle ja meillä oli kiire saada vesikattorakenteet valmiiksi ennen lumen tuloa. Märkää vesiräntää vihmoi taivaan täydeltä ja meillä oli paljon hommia jäljellä, jotka vaativat naulapyssyn käyttöä. Hanskat kastuivat vesirännästä nopeasti ja tuntui, ettei sormet taipuneet edes siihen naulapyssyn liipaisimelle. Kädet sai tunkea tauolla tulikuumaan sähköpatteriin kiinni, että ne sulivat. Lisäksi kattorakenteet olivat melko liukkaat seisoa, joten koko ajan sai varoa. Olimme olleet työparini kanssa pari tuntia työn touhussa, kun opettaja alkoi huutamaan, että tule sinä jo Jonna alas sieltä lämmittelemään. Kyllähän minä sen tiesin, että vanhempi raavas raksamies oli huolissaan, koska olin tyttö. Näitä sukupolvien välisiä juttuja, halusi olla vain herrasmies. ;) En ottanut tuota itseeni, muistan naureskelleeni ja heilauttaneeni opettajalle vain hanskaani, että hyvin täällä pärjätään, enkä todellakaan mennyt alas. Saimmekin tuona päivänä työn tehtyä. 



Näistä ammattiopinnoista on ollut myöhemminkin elämässä aivan hirveästi hyötyä, itseasiassa paljon enemmän kuin niistä parturi-kampaajan opinnoista. Ei minusta sitten kuitenkaan tullut myöskään talonrakentajaakaan, vaikka valmistuin yhtenä luokkani parhaista. Mitä tahansa remonttia tehdään, se että sinulla on omakohtainen kokemus ja ymmärrys siitä, miten asiat tehdään, on aivan järjettömän suuri etu. Kun pari vuotta sitten meillä tehtiin kylpyhuoneeseen remonttia, voitte uskoa, että valvoin "haukkana", mitä remonttimies teki. Se kannatti, sillä hän olisi oikonut latuja parista kohtaa, jos en olisi ollut katsomassa.

Vielä tänä päivänäkin katson hämmästyneenä todistuksestani kohtaa mittauksista sekä kustannuslaskennasta, joista sain hyvät arvosanat, vaikka olen matemaattisesti mielestäni täysin lahjaton. Jotenkin rakennusteknisetmittaukset olivat vain minulle helppoja ja loogisia ihan kuin prosenttilaskut. Muistan, että rakastin sisustus- ja viimeistelytöitä ja se näkyi kyllä numeroissa. Mieheni sanoo minulle aina, että sinusta tulee hyvä kaikessa, mihin vain tunnet intohimoa. Ehkä se on sitten niin? Olen vieläkin todella onnellinen, että kävin koulun. Opin koulussa todella paljon itsestäni, siitä miten toimia miesvaltaisessa ympäristössä ja näiden päälle tiedän keskivertoa enemmän talon rakentamisesta. Sen kahden vuoden aikana mitä koulu kesti rakensin muutakin kuin taloa, rakensin itseäni. 

Mitenkäs siellä, pysyykö vasara kädessä? 

Mukavaa viikon alkua kaikille!



26 kommenttia:

  1. Arvostan kaikkia kädentaitoja:) Just esim. kaikenlaisissa kodin remonttihommissa on erittäin tärkeää, että osaisi itsekin jotain, koska perusmaallikko ei välttämättä osaa vahtia, että tulee kunnon jälkeä. Arvostan sitä, että meillä ukkeli ymmärtää rakentamishommien päälle, kun on itse rakentanut omakotitaloja, ei tosin työkseen.
    Itse en osaa "raksahommia" ollenkaan tai ehkä jotain pientä naputtelua... Vahvuuteni on enemmän siivous-, pyykkäys- ja silityspuolella;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kodin remonttihommat oppii muuten äkkiä myös käytönnössä jos asuu lapsena vanhassa omakotitalossa kuten itse. Siinä arkipäivässä huomaamatta oppii taitoja, mitä ei esim. täällä kerrostalossa asuessa tarvi edes ajatella. :D Ja en ole minäkään työkseni rakentanut päivääkään, vaikka laitoin vuoden päästä koulun loppumiseksi vielä rakennustekniikan insinööri linjalle menemään, lopulta en sinne kouluun koskaan mennyt.

      Poista
  2. Tästä tiesin, mutta oli ihan mahtava kuulla lisää. <3 Myös tuo, että olit ainoa tyttö ja tuo herrasmiestilanne ja hyvä hyvä sisulla vedit loppuun.

    Nonni älä nyt sitten pelästy, olen itse mielestäni keskinkertainen ja takuuvarmasti matemaattisesti lahjaton, mutta oma mies sanoo, että olet hyvä siinä, mihin on paloa. Juu jeps, eikö pelottavaa, mutta hei ei mulla olekaan talonrakentajan tutkintoa, vaikka vasara pysyy kädessä, vaikka en mitenkään taitava vasaran hutkija olekaan.

    Tässä taannoin sustahan oli ihan mielettömästi apua suihkutilan silikonisaumojen kanssa, me jo hometalotraumaiset ehdittiin niin säikähtää, mutta sinä tulit hätiin. <3

    Todella kiva ja mielenkiintoinen postaus. <3

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tiedä tarviko se edes sisua, sillä mä oikeasti nautin tosta kahden vuoden ajasta, paljon enemmän kuin siitä kolmesta vuodesta parturi-kampaaja koulussa. :D

      Kyllä mä nyt vähän pelästyin, tää menee jo aika maagiseksi. :D

      Ihanaa päivää Tiia. <3

      Poista
  3. Sanotaanko näin, että mulla nuo rakennushommat ja pienet nikkaroinnit on tullut itselle 'geenien' mukana :D Vuosien aikana olen seurannut sivusta kokonaan uuden talon rakennusta sekä omakotitalon kunnostusta ja pakko myöntää että on siinä oppinut itsekkin jotain.

    Mä itse tykkään tehdä 'miesten hommia' ja nyt kun on omaa asuntoa remontoinut on huomannut että vuosien aikana tullut tieto on ollut tarpeen :D Mä oon se meillä joka kertoo miten joku remontti juttu pitää tehä vaikka mitään tutkintoa ei itseltä löydy :D Olen naureskellutkin remonttia tehdessä, että pitäisikö sitä ammattia vaihtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivusta seuraamalla oppii paljon. Itse vietin lapsuuteni vanhassa omakotitalossa niin kyllä siellä oppi paljon taitoja, mitä täällä kerrostalossa eläessä ei tarvitse. :D

      Ehkä kannattaisi vaihtaa alaa? Kouluhan ei kestä kuin kaksi vuotta. :D

      Poista
  4. Mun isä on koulutukseltaan rakennusmestari ja ihailen kovasti sitä taitoa, kun voi suunnitella ja rakentaa talon. Oma haaveeni on joskus omistaa omakotitalo, ja siinä hommassa raksataidot olisivat melkoinen etu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän voit pyytää sun isältä yksityisopetusta asiasta. ;)

      Poista
  5. Mä en kyllä osaa nikkaroida tai mitään, meillä saa mies hoitaa ne hommat :) mielenkiintoinen ammatinvalinta ja kyllähän siitä varmasti hyötyä joskus on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollut paljon enemmän hyötyä, mitä olis voinut edes kuvitella. :D

      Poista
  6. Näitä postauksia on kiva lukea, itseäni kiehtoo muiden ammatit. Yleensä kun takana on jotain muuta, mitä oikeasti tekee :)

    Aika lyhyt tuo koulutus, luulisi että ala on niin haastava, että olisi ainakin sen kolme vuotta. Mutta ilmeisesti löpinät jätettiin sikseen ja oikeasti aloitte sitä taloa tekemään, eikä mitään ylimääräistä ollut turhana.

    Itse tykkään tehdä käsilläni mm. askartelu, piirtäminen, mutta miulla ei ranteet kestä sitä pidemmän päälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Olen monesti miettinyt, että menikö nää kaksi ammattiopiskelua jotenkin hukkaan, koska en niistä kumpaakaan ole päivääkään työkseni tehnyt, mutta jälkeenpäin katsottuna ei voi sanoa niin. Parturi-kampaaja koulussa jo oli kolmivuotinen oli lähinnä ammattilisten opintojen lisäksi todella paljon esim. äidinkieltä, kieliä yms. muita perusoppiaineita jotka venytti sitä tutkintoa tosi paljon. Luulen, että tuossa kahden vuoden koulutuksessa oli yhtä paljon ammattiopintoja kuin siinä kolmen vuodenkin, aika paljon oli karsittu tuota muuta pois.

      Poista
  7. En minä ihan taloa osaisi rakentaa, mutta kaikkea pientä tykkään nikkaroida. Hienot arvosanat olet kyllä saanut. Oli kiva oppia sinusta taas lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oletkin ihan haka askartelemaan, mä en ole siinä lainkaan hyvä. :D

      Poista
  8. Olipas kiva lukea tätä juttua! Ja hauskaa, olet ollut linjalla, jossa mun isäni opettaa. :) Toki voi olla, että hän on tullut taloon vasta myöhemmin.

    Mutta no, koska isäni on alunperin puuseppä ja nyttemmin opettaa rakentamista sekä korjausrakentamista, ja kun äitini on restauroija ja entisöintiope, pysyy se vasara pakostakin kädessä. Vietin nuoruuteni taloraksalla, kun vanhemmat remontoivat vanhan kyläkoulun asuinkuntoon. En sanoisi osaavani hirveästi tehdä ilman ohjeita, mutta kun ohjeet saan, homma onnistuu. Ylipäätään ruumillinen työ ei ole minulle vierasta, mikä tuntuu olevan omalla alallani monelle aika vierasta. Kotona pääsee aina tekemään jotain, oli se sitten vasaroimista, punamultaamista tai ihan vaan lautatavaran kantamista. Arvostan ihmisiä, jotka osaavat tehdä. Minusta on hirmu ihailtavaa, kun nainen osaa käyttää työkaluja. Joten nostan hattua, Jonna. Ja pidän susta entistäkin enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tosiaan opiskelin 96-98. Joten tosta on aika paljon aikaa. ^_^ Teillä on kyllä niin upea koti, että helppo päätellä, että molemmat vanhemmat on ammattilaisia. ;)

      Itse tosiaan opin jo lapsena kotona erilaisiin työkaluihin, joku kirveen teroitus, sahaaminen, moottorisaha, sirkkeli ei olleet mitään outoja työkaluja. Mä osaksi luulen, että jos niihin ei ole tottunut lapsesta asti, niin ne voi tuntua jotenkin pelokkailta esineiltä tarttua, joten ymmärrän tosi hyvin, jos varsinkaan naispuoleiset ei tule tarttuneeksi niihin. Ehkä vaikka yhteiskunta onkin nykyään melkoisen tasa-arvoinen, on se silti pinnan alla kulttuurissa, että se ei ole naiselle ehkä niin luonteenomaista osoittaa kiinnostusta tällaisiin hommiin kuin miehillä. :)

      Kiitos Fanni! <3

      Poista
  9. Kyllä pysyy vasara kädessä, enkä sirkkelilläkään saa käsiä leikattua poikki :D Taiteilijan työ vaatii yllättävän paljon erilaisten koneiden ja työvälineiden käyttöä, joten ne on kyllä tullut tutuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, älä leikkaakaan! Monissa käsityöammateissa pitää hallita erilaisia laitteita, toi on niin totta. :)

      Poista
  10. Hei vau, minulle tämä tieto tuli ihan uutena! Aika mahtava juttu! Minä en ole koskaan tehnyt minkäänlaisia remontteja itse, mutta olisi kyllä ihana osata. Tai tiedä sitten mitä kaikkea sitä osaisi, jos vaan alkaisi tekemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ei muuten sitten todellakaan kannata tehdä itse kylpyhuone, putki- ja sähkötyöt aina ammattilaisille, muita talon sisustustöitä voi sitten tehdä omaan osaamisen mukaan. ;) Suomalaiset aika rohkeastikin usein menee minäitse-mentaliteetilla sorkkimaan paikkoja, mitä ei ehkä pitäisi... :D

      Poista
  11. Mahtava juttu, että olet hankkinut koulutuksen ei niin tyypilliseltä alalta naiselle :)

    Mieheni on rakennusalan yrittäjä ja ollaan rakennettu 2 taloa melkein kirjaimellisesti kahdesta - ja ollaan edelleen naimisissa ;) Olen naureskellut, että varmaan tässä olisi jo talonrakentajan perustutkinnon verran taitoa ja tieto karttunut, tutkintoa ei vaan ole tullut suoritettua.

    Tekemällä oppii kunhan on kunnon opastus ja rakennustyössä näät ainakin kätesi jäljen! Kummankin rakennusprojektin aikana olen ollut fyysisesti parhaimmassa kunnossa ikinä, vaikka kieltämättä välillä väsymys oli aika totaalista...

    Kyllä nainen mielestäni pärjää nykyajan rakennuksella siinä missä mieskin. Nykyaikana ei ole ollenkaan pahitteeksi myös teoriassa tietää rakentamisesta ja remontoinnista, niin paljon sutta ja sekundaa näyttää tulevan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tosta kanssa niin samaa mieltä, että tekemällä oppii rakentamista parhaiten, kun on kunnon opastus ja ammattilainen opastamassa. Ei tota oikein pysty papereista oppimaan kuin tiettyjä juttuja, muut tulee käytännön kautta. :)

      Toi, että olette kahden talon jälkeen naimisissa on melkoinen saavutus. ;) Eikös ne sano, että talon rakentaminen on varmin tapa hankkia ero. ;)

      Poista
  12. Mä lähdin aikoinaan miesvaltaiselle alalle, eli opiskelemaan tietoliikennetekniikkaa, ihan vain kun en asiasta tiennyt. Olin luokkani ainoa tyttö koko kolmen vuoden ajan. Sieltä ammattikorkeaan samaa alaa opiskelemaan, mutta tällä kertaa oli mukana toinenkin tyttö. Sen jälkeen olen nyt mutkien kautta samalla alalla edelleen projektipäällikkönä, kaikki työkaverit jätkiä esimiestäni lukuunottamatta ja viihdyn kyllä hyvin. Työkaverit ei vaan jostain syystä hirvittävästi jaksa keskustella mun kanssa kynsilakoista... :D
    Mulla on siis ihan sama homma, en jaksa olla naisporukassa töissä kovinkaan pitkään, miehet on paljon reilumpia ja rennompia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eivät jaksa keskustella sun kanssa kynsilakoista?!? Nyt jotain urheiluhenkeä kehiin niille. :D

      Muistan, että tolla talonrakentajaksikin opiskellessa puhdistettiin ilmaa välillä sanomalla päin naamaa asiat, kun hermo meni. Tunnin päästä kaikki jatkui kuin ei mitään. Tykkään tuollaisesta, ei tarvi jauhaa turhia. :)

      Poista
  13. Mä tiesin tän, mutta olipas mukava lukea aiheesta syvemminkin. Ja tosiaankin nostan sulke hattua! Mä oon nimittäin itse tosi huono rempoajutuissa, siis siinä käytännön toteuttamisessa 😀 Olen pienestä saakka pelännyt kovaäänisiä laitteita ja esim.betonimylly oli mulle kauhistus, pelkäsin joutuvani sen sisälle. Ruohonleikkuri ja moottorisaha lukeutuvat myös fobia-listalle, niillä saisin varmaan telottua jalkani irti 😂 No päätä ajettava ruohonleikkuri vielä menettelee, mutta se sellainen työnnettävä..kääk!

    Mutta tosiaankin, remppataidoista olisi huomattavasti hyötyä esim. ihan vaikkapa asunnon etsimisessä ( osaisi bongata vikoja ) ja tosiaankin, jos teettää rempan niin pystyy vähän valvomaan työn jälkeä paremmin kuin ei-remppataidollinen. Ja ehkä silloin on myös tietty järkikin, ettei siis toivo rempalta liikoja ja esim. osaa valita oikeat materiaalit 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei se työnnettäväkään oo vaarallinen, ainoastaan kiviä kannattaa varoa tai kantoja, jos sellaisia ansoja on nurmikossa, siinä voi kimmota, mut muutenhan siinä on sen suojus ja painava rotisko, niin ei sillä saa itseään telottua. Mähän lykin sellaista lapsesta asti, sain aloittaa harjoittelun eka sellaisella vanhanaikaisella koneettomalla, mitä vaan lykittiin, missä se teräpyöri ja kun hallitsin sen, annettiin bensalla käyvä. :D Äkkiä esim. omasta pihasta oppii täysin ulkoa noi "vaaranpaikat" ja kiertää ne. Sen verran oli sääntönä meillä, et kumisaappaat piti olla aina jalassa kun ajoin, ehkä just siksi, että ne suojas jalkoja vähän. ;) Mutta siis jos ei tee tollaisia asioita pienestä niin niihin oikeasti voi kasvaa helposti pelko. Mulla oli viha/rakkaussuhde tohon nurmikon leikkuuseen, se oli osaksi ihanaa omaa aikaa, siinä sai ajatella mitä halusi, mut meillä oli 3000m2 tonttii niin siinä oli lykittävää ja hommaan meni monta tuntia. Olin aika kypsä touhuun, kun muutin kotoa pois. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown