Tällä viikolla...


Se miksi blogi oli yhden ylimääräisen päivän tauolla oli se, että tällä viikolla tuli tehtyä jotain sellaista, josta olen systemaattisesti kieltäytynyt blogin alkuajoista asti, nimittäin viettää kaksi peräkkäistä päivää Helsingissä PR-tilaisuuksissa. 

Viime vuoden lopulla jätin PR-tilaisuudet melkein kokonaan pois aikataulustani. Kesäkuun jälkeen ennen tiistaita kävin vain kahdessa tilaisuudessa. Pari jo sovittua jouduttiin perumaan sairastumisen vuoksi, mutta jopa minulle kaksi tapahtumaa reilun puolen vuoden aikana oli todella vähän. Yleensä kuitenkin tapanani oli käydä kerran kuussa Helsingissä. 

Vuoden alussa kuitenkin ajattelin ryhdistäytyä asian tiimoilta. Tietyllä tapaa nautin tapahtumien ilmapiiristä, niistä saa imettyä itseensä niin paljon tietoa, josta muuten jäisi paitsi. Samalla se on hurjan mielenkiintoista, mutta myös uuvuttavaa, illalla risteilee tuhat asiaa päässä. Joka kerran mietin, miten paljon jotkut ihmiset ovat nähneet vaivaa noiden tilaisuuksien eteen ja osaan todella arvostaa heidän työpanostaan. 

Helmikuun puolessa välissä alkoi kuitenkin näyttää siltä, että itseäni kiinnostavia tilaisuuksia tulisi ryppäänä ja niinpä lopputulos oli lopulta se, että vietin kaksi peräkkäistä päivää kierrellen tilaisuuksissa.


Tiistai alkoi aamulla sillä, että menin kampaajalle. Koska kampaajani on mieheni sisko, minulle tuo aamun ensimmäinen kolme tuntinen oli mukavaa rentoutumista ja rupattelua. Tämän jälkeen suuntasin Stockmannille Bobbi Brownin pisteelle, jossa Bobbi Brownin kansainvälinen meikkitaiteilija aivan ihastuttavan lämmin persoona Madga Atkins teki Rosanna Kuljulle meikin. Pääaiheena oli Bobbi Brownin uusi Skin Long-Wear Weightless -meikkivoide. Tuote lupaa olla pitkäkestoinen jopa 16 tuntia, kevyt mutta silti peittävä. Magdan tekemä meikkipohja oli upea peittävä, mutta silti sellainen oma iho mutta parempi. Ei ole vaikea arvata, että juuri Bobbi Brownin meikkausideologia on sama kuin omani. Meikkitaitelija levitti uutuusmeikkivoiteen sormin, sanoi kokeilleen sivellintä ja myös beautyblenderiä, mutta hänen makuunsa paras lopputulos tulee sormin, koska tuote lämpenee sormien vaikutuksesta.

Tämän jälkeen pistäydyin kahville kahden ihanan naisen kanssa, jonka jälkeen kiirehdin takaisin Stockmannin ensimmäiseen kerrokseen juuri avatulle Atelier Colognen pisteelle. Tiesittekö, että juuri  luksustuoksujen myynti on nousussa, joten ei ihme, että saatiin Suomeenkin jotain Atelier Colognen tapaista ylellisyyttä. Brändin tuoksujen takana on tarina ja aikani tuoksuja haisteltuani löysin minäkin joukosta omani, mutta se onkin sitten aivan toinen juttu. ;)


Keskiviikko alkoi miehekkäissä tunnelmissa. Tänään Stockmannilla lanseeraattava House 99 by David Beckham kannustaa miehiä kokeilemaan erilaisia lookeja. Sarja sisältää hiusten-, parran- ja ihonhoitotuotteita. Tarjolla oli tietenkin Beckhamin lempijuomaa viskiä. Hintahaitari tuotteissa on hyvin kohtuullinen 12-30 euroa. 

Päivä päättyi Ihohoitola Lupauksessa, jossa oli aivan ihanan intiimi ja rento tunnelma. Oli mahtavaa kuulla hoitolan filosofiasta ja kuulla työstään innostuneiden ihmisten kertomuksia sekä iho-ongelmiinsa apua saaneen ihmisen kokemuksia hoidoista. Ihohoitola Lupauksestakin tulette varmasti myöhemmin keväällä kuulemaan lisää.


Kotona olin keskiviikkoiltana seitsemän jälkeen. Joten tottumusteni mukaan naputtelen tätä postausta melkein puolen yön aikaan. Mielettömän antoisat pari päivää, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi aivan puhki. Seuraavat pari päivää meneekin sitten varmasti kotisohvalla istuessa ja katsellessa rikossarjoja sekä mahdollisimman vähällä puheella. Huomaan, että tällaisten päivien jälkeen tarvitsen omaa aikaa ja rauhaa vielä tavallistakin enemmän. 

Onko silmiin pistänyt mielenkiintoisia uutuuksia? Kaipaatko sosiaalisten tilanteiden jälkeen omaa aikaa?

Oikein mukavaa torstaita!




  1. Harmillista kun täältä kaukaa idästä on niin hankalaa noihin tilaisuuksiin päästä. Se on totta, että ne ovat henkisesti aika raskaita, mutta toisaalta antavatkin niin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä menee matkoihinkin jo niin älyttömästi aikaa, että jos onnistuisi näin parina päivänä peräkkäin niin melkein hotelliyön paikka, mistä tietenkin lisäkuluja, mut toisaalta saisi sit enemmän kerralla. :)

      Poista
  2. Oli niin ihana nähdä ja ehdittiin nauttia kahvit ja kaikki. <3 Atelier Cologne, pakko sanoa samaa, vei tuoksurakkauden niin uudelle tasolle, että nyt hetkeen ei tule muita tuoksuka käytettyä. Nyt tuoksutaan appelsiinille, eilen oltiin toisen tuoksun lumoissa.

    Haleja päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! <3 Mä arvasin, että se appelsiini olisi ihan sun juttusi, sen vaan tiesi heti. :D Varmaan se pikkupullo ei tule kauaa kestämään. ;)

      Aurinkoista torstaita Tiia. <3

      Poista
  3. ooh tuo Atelier Cologne näyttää ja kuulostaa tosi kiinnostavalta! Jään odottamaan sun juttua aiheesta :)

    Varmaan jokaista jonkin verran tän tyyppiset tapahtumat väsyttää - usein ne on työpäivän jälkeen, ympäristö monesti aika "ärsykerikas", paljon uutta tietoa omaksuttavana ja uusia ihmisiä tavattavana ja vissiin jotain somekanaviakin pitäisi päivittää... :D monesti on duunipäivän jälkeen sellainen olo että ei jaksaisi lähteä, mutta lähes poikkeuksetta tapahtumissa on tosi mukavaa. Joskus on sattunu sellaisia viikkoja että täyden työviikon lisäksi on useampi tapahtuma joihin haluaa mennä, ja jossain välissä pitäis käydä kaupassakin ja pyykätä ynnä muuta normaalia. Sillon meinaa aika loppua kesken ja illat käy aika lyhyiksi, ja sitte viikonloppuna onkin normaalia väsyneempi. Toisaalta sellaseen hässäkkäänkin tottuu. Huomaan että mä uuvun paljon enemmän ja palaudun hitaammin ton tyyppisistä tapahtumista jos oon ollut pitkään tekemättä mitään ja ollu vaan omissa oloissa kotona (siis tyyliin pitkä sairasloma jolloin oon puhunut vaan koiralle ja seinille) ja sitten yhtäkkiä tulee sosiaalista aktiviteettia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työpäivän jälkeen takuulla tosi paha! Ja just toi, että montaa asiaa pitäisi sitten vielä jaksaa omaksua samaan aikaan. Mä vielä koen itseni niin huonoksi somettajaksi, itse saa aina ehkä yhden kuvan räpsäistyä ja se on siinä, kun toisilta tulee samasta tilaisuudesta vaikka mitä unformaatiota ja kymmeniä kuvia. :D Itselläkin oli koko syksyn sellainen olo, ettei jaksa lähteä ja sitten vaan kun lähtee, niin onkin aina tosi mukavaa.

      Poista
  4. Mä käyn kerran vuodessa blogin takia Helsingissä ja se on I love me-messujen takia. Pitkä matka ja rahanmeno estää muut tapahtumat. Silloin olen useamman päivän menossa, ja viimeksi tuntui kotiin saapuessa että olin aivan puhki. Olisin voinut nukkua pari päivää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, messuille mua ei saas kirveelläkään. Se ihmistungos... ei kiitos. Tykkään kun näissä tilaisuuksissa on intiimitunnelma, mutta joo pitkältä matkalta tullessa messuilla on hyvä tavata kaikkia esim. maahantuojia sitten kerralla. :D

      Poista
  5. Täältä susirajalta on liian pitkä ja kallis matka. Onneksi miittejä on täälläkin päin mutta pr-tapahtumia ei olleskaan :D olisi kiva tavata muita mutta minkäs teet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä menee tuhottamasti aikaa puhumattakaan mitä matka maksaa, ei ehkä edes yhden päivän takia kannata lähteä. Tästä sentään selviää 15-22 eurolla Helsinkiin, mutta toki sekin on omaa rahaa, mutta sehän on vain harrastukseen sijoittamista. ;)

      Poista
  6. Itse kanssa kävisin useammin Helsingissä, jos asuisin lähempänä. Onneksi on messutapahtumia, jossa pystyy handlaamaan monta juttua yhdellä kerralla.

    Itse viihdyn tapahtumissa ja niistä saa todella paljon inspiraatiota. Onneksi meillä
    täällä Vaasassa on myös kivoja tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut on kyllä hyvä paikka, jos tulee pidemmältä. :) Tapahtumista saa todellakin inspiraatiota ja paljon sellaista taustatietoa, mistä muuten jäisi paitsi. Pelkistä lehdistötiedotteista ei ikinä saa samanlaista tietoa. :)

      Poista
  7. Ihan mahtavaa, että miehille on rantautumassa tänne Suomeenkin tollaisia House 99 by David Beckhamin kaltaisia tuotteita! Niille on nimittäin todella paljon kysyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin, aika vähän toistaiseksi herätty siihen, että miehillä on nykyään aika usein parta ja sen ympärille sitten voi kehitellä niin ihon -kuin hiustenhoitoakin. Onhan noita ulkomailla ollut moniakin brändejä myynnissä, mutta Suomessa melko heikosti.

      Poista
  8. Kuulostaa ihanilta päiviltä. Minä pihi, en ole raaskinut kohta vuoteen käydä kasvohoidoissa ja sen kyllä huomaa naamasta.. Huoks. Helsingissä olisi ihana käydä pitkästä aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä kotihoidollakin saa hyviä tuloksia varsinkin jos ihossa ei ole isoja ongelmia, tietenkin kasvohoito on sitten aina luksusta, hemmottelua ja jos ihossa on ongelmia, niin silloin ihan ehdoton juttu. :)

      Poista
  9. Miulle riittää aina I Love Me -messut, vaikka siellä kävelisi yksinään ilman jutustelua myyjien kanssa jne. niin silti se vie kyllä kaikki mehut :D

    Ja miulla sama tilanne kuin parilla muullakin, itärajalla asuessa pitäisi jo hyvissä ajoin tietää matkapäivä, niin säästäisi muutaman euron esim. junalipuissa (katselin tuossa pari viikkoa sitten hintoja, niin pääsee 25 €/suunta, kun ostaa noin kk etukäteen).

    Ja se on jo omasta mielestä edullinen, eikä tuolla hinnalla tarvitse olla edes Veturi -asiakas. Toki, jos ei yötä pysty olemaan, niin junien aikataulujen sopiminen ei ihan oikein kohtaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko sanoa heti alkuun, että aivan ihanaa kun joku kirjoittaa murteella! <3

      Itsekin varailen liput etukäteen, tästä 60km:n päästä lähijunalippu on kalliimpi kuin IC, jos sen saa vain varattua oikeaan junaan. Lähijuna maksaa melkein 11€/suunta. Kun taas IC-juniin saa alelippuja alle 7 eurolla. Näin lyhyestä matkasta tuo lähijunan lipun hinta on melko tyyris.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives