31.5.2018

Kulttituote Antipodes Grace Gentle Cream Cleanser


Uusiseelantilainen luonnonkosmetiikkabrändi Antipodes on ollut meille suomalaisille toistaiseksi hieman oudompi tuttavuus, ihan siitä syystä, että sitä ei ole aiemmin meillä myyty. Olen itse aikoinaan tilannut ulkomailta pari sarjan kulttituotetta ja kokeillut niitä aiemminkin vuosia sitten.

Olin todella innoissani, kun brändi saatiin vihdoin Suomeen ja samalla Biodelly lähetti minulle sarjasta pari tuotetta testattavaksi. Niistä entuudestaan tuttu oli tämänkin postauksen päätähti Antipodesin Grace Gentle Cream Cleanser*, jonka kanssa oli mukava päästä verestämään muistoja. 

Antipodes luottaa tuotteissaan supertehokkaisiin luonnon raaka-aineisiin: manukahunajaan, kiivinsiemenöljyyn, avokadoöljyyn ja viininrypälesiemenöljyihin. Tehokkuuden mittaamiseksi brändi käyttää tieteellisiä tutkimuksia. Suurella osalla tuotteista on BioGro-luomusertifiointi sekä UK Vegetarian -sertifikaatti vegaaniudesta. 

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta. 


Grace Gentle Cream Cleanser on kermaisen pehmeän koostumuksen omaava puhdistusvoide. Se on pakattuna näppärään tuubiin. Kierrekorkeista en itse kamalasti välitä, mutta onhan se kaunis katsella ja matkoilla ne pitävät tuotteen varmasti tuubin sisällä, ilman vuotoja. Koostumus on todella riittoisaa. Tuote sopii kaikille ihotyypeille myös herkälle ja ärtyneelle iholle. Tuoksu on hyvin mieto, mutta haistan aavistuksen laventelia. En ole laventelin ystävä, mutta kelpuutan tuoksun, joten tässä sitä ei ole liikaa. 

Puhdistusvoide sisältää ravitsevaa avokadoöljyä, viininrypäleuute häivyttää ikääntymisen merkkejä, kehäkukkaöljy rauhoittaa. Sopii vegaaneille. 

Tuote levitetään pyöritellen kuivalle iholle, se puhdistaa paksummankin meikin tehokkaasti, mutta tuntuu todella hellävaraiselta ja pehmeältä iholla. Puhdistusvoide huuhdotaan pois joko lämpimällä vedellä, jolloin se jättää iholle selvästi pehmeän suojaavan "kalvon". Iho ei tunnu tahmaiselta, eikä rasvaiselta, mutta iholle on jäänyt selvä suojakerros. Tämä on syy miksi, itse käytän tätä joko ensimmäisen vaiheen puhdistukseen tai yksinään silloin jos ihoni on erittäin kuiva, enkä halua, että sitä kiristelee pesun jälkeen. Tässäkin tapauksessa viimeistelisin puhdistuksen vielä misellivedellä. Puhdistuvoiteen poistoon voidaan käyttää apuna myös puhdistusliinaa, jolloin lopputulos on selkeästi napakampi. 

Tykkäsin puhdistusvoiteesta yhtä paljon kuin muistinkin. Se poistaa meikin hyvin, tuntuu hellävaraiselta ja tekee ihosta pehmeän. Tiedän monien herkkäihoisten luottavan tähän tuotteeseen.

INCI: Aqua (Waiwera® artesian water), glycerin, sclerotium gum (amigel), lavandula angustifolia (lavender flower distillate*), buxus chinensis (jojoba oil*), persea gratissima (avocado oil*), macadamia ternifolia (macadamia nut oil*), calendula officinalis (marigold / Calendula flower oil), glyceryl stearate, vitis vinifera (Vinanza Oxifend® pinot noir grape extract), tocopherol (Vitamin E), cetearyl alcohol, naticide (natural preservative & fragrance) *luomu.


Grace Gentle Cream Cleanserin hinta on 38,90€/120ml ja sitä myy Biodelly.


Onko Antipodes tuttu? Tykkäätkö käyttää puhdistusvoiteita?

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.


29.5.2018

Parhaat – toukokuu'18


Enää pari päivää toukokuuta jäljellä ja sehän tietää sitä, että on aika kerätä yhteen toukokuussa ihastusta herättäneet tuotteet. Toukokuussa olin jälleen aktiivinen meikkauksen suhteen, joten iso osa suosikeista on meikkejä. Jostain syystä aurinkoiset päivät houkuttavat tekemään my skin but better -meikkiä. Kesään kuuluu ehdottomasti myös värikkäät huulituotteet. Muuhun osaan kasvoja ei tarvitse sipaista kuin näennäisesti jotain, jos huulet ovat värikkäät, näyttää heti laitetulta.

*YSL, Lancôme ja Kora Organics PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia. Rekvisiittana oleva Hemtexin muistivihko saatu goodie bagista.


Aloitetaan pohjasta. YSL:n Touche Éclat -valokynää olen käyttänyt varmaan kohta kaksikymmentä vuotta, joten kun näin, että markkinoille on tulossa uudistunut meikkivoide Touche Éclat all-in-one Glow Foundation*, minulla oli vahva tunne, että se saattaisi olla minun juttuni. Odotin etukäteen heleää lopputulosta, mutta myös hivenen punaisen peittävyyttä. Mitä sitten sain? Juuri sitä mitä odotinkin. All-in-one Glow -meikkivoide on pakattu kätevään tuubiin, jossa on pumppu. Iholla tämä on jännä, tuntuma on melkein enemmän sävytetyssä kosteusvoiteessa kuin meikkivoiteessa, sen saa kuitenkin kerrostettua jopa puolipeittäväksi. Yhdellä kerroksella sen pigmentit peittävät punaisuutta, mutta lopputulos on juuri sellainen my skin but better, mitä rakastan. Koostumus on öljytöntä ja meikkivoiteesta on peräti 70%:a vettä. Lisäksi siihen on lisätty hyaluronihappoa, E-vitamiinia ja antioksidantteja, jotka hoitavat ihoa. Tuntuma on iholla kevyt, kasvoissa on koko päivän raikas fiilis. Iltaa kohti tämä kuluu rasvoittuvalta t-alueelta, mutta se on aika tyypillistä näille heleyttä tekeville meikkivoiteille. Tuotteessa on SPF 23, mikä on kiva ominaisuus näin kesällä.

Pitkän Sensaikauden jälkeen ajattelin pitkästä aikaa kokeilla toista ripsivärisuosikkiani Cliniquen Lash Power mascaraa. Se oli jopa parempi kuin muistin. Tykkään todella ripsivärin pienehköstä kapeasta harjasta, sillä on helppo saada väriä ihan ripsien tyveen asti. Poistaminen on edelleen hivenen helpompaa kuin Sensaissa, joten illalla säästyy hetki aikaa. 


Viisikon varmasti jännin tuote on Smashboxin O-Glow. Myönnän ihan suoraan, että ostin tuotteen aikoinaan silkasta uteliaisuudesta. Nämä jokaisen iholla yksilöidyksi väriksi muuttuvat tuotteet ovat tulleet viime vuosien aikana hyvinkin tutuiksi, mutta tämä tuubissa oleva tuote kiehtoi minua. Yläpuolella olevassa kuvassa tuote on ehtinyt olla aivan pienen hetken sormella ja se on alkanut muuttua jo vaaleanpunaiseksi. Tuubista tuote tulee täysin läpinäkyvänä. Silikonipohjainen geeli antaa poskille vienon todella luonnollisen värin. Se on, kuitenkaan olematta. Aivan täydellinen tuote hehkuvaan kesämeikkiin. Taputtelen voiteen varovasti sormenpäille meikin päälle. Tuote on vedenkestävä, joten se pysyy jopa hikoillessa.

Oletko kyllästynyt mattaisiin huulipuniin? Haluaisitko huulille kestävää kiiltoa? Lancômen L' Absolu Lacquer Gloss* on tässä tapauksessa sinua varten. Tahmaamattoman huulilakan ei kuivattavan tuntuinen koostumus on mainio. Se jättää huulille jopa peilimäisen pinnan. Sisältää paljon väripigmenttejä. Yhdellä ohuella kerroksella saa hivenen kuultavamman lopputuloksen, mutta jo kahdella tulos on varsinkin kirkkaissa sävyissä jo todella intensiivinen. Tuotetta voi käyttää myös huulipunan päällä. Oma suosikkini 344 Ultra-Rôse on kirkas pinkki. Talvella välttelen liian pinkkejä huulituotteita, mutta kesällä jos iholla on väriä aavistus, niin kaikki pinkit saavat minut huokaisemaan ihastuksesta. Näyttävät minulla niin paljon kivemmiltä kuin talvella. Kestävyys on loistava, useita tunteja. Parin tunnin jälkeen peilikiilto hieman häviää, mutta sävy pysyy silti huulilla, vaikka pinta ei ole ihan yhtä kirkas kuin alussa. Joten nämä kuluvat syödessäkin nätisti. Mikä parasta, tällaisen hieman vanhemmankaan ei tarvitse pelätä näiden karkaamista huulten juonteisiin ilman rajausta. 


Kora Organicsin Hydrating Moisturizerista* kirjoittelinkin teille jo viime viikolla, mutta halusin sen mukaan postaukseen, koska se on koko toukokuun eniten käyttämäni voide. En muista milloin olisin ihastunut johonkin voiteeseen näin paljon. Epäilen, että tämä kohta loppuu, sillä sen jälkeen kun sain näytteen, olen käyttänyt voidetta vähintään joko aamulla tai illalla, usein sekä että. Todella kosteuttava voide joka imeytyy ihoon hetkessä. Lisäksi olen huomannut, että ihoni todella pitää tästä, sillä se tuntuu jotenkin kivan pehmoiselta ja näyttää terveen heleältä.


Mikä on teidän toukokuun suosikkituote? Oliko joukossa tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?

*Kora Organics, YSL ja Lancôme PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia. Rekvisiittana oleva Hemtexin muistivihko saatu goodie bagista.




28.5.2018

Helppo ja nopea raparperi-rahkapiirakka


Kävimme yhtenä iltana miehen kanssa kävelylenkin varrella olevassa Lidlissä. Sattumoisin silmäni eksyivät nippuun suomalaisia raparperejä. Hintana oli todella edulliset kaksi euroa, enkä mitenkään voinut ohittaa tarjousta, sillä raparperi on ollut lapsesta asti yksi isoimpia heikkouksiani. Olin jo pitkään halunnut kokeilla raparperi-rahkapiirakkaa ja etsiskelin innokkaasti netistä reseptejä. Halusin kokeilla jotain todella helppoa ja nopeaa. Lopulta päädyin jälleen kerran soveltamaan oman mielen mukaan. Pakko sanoa, että piirakasta tuli hyvää. Tykkään, että siinä saa olla makeutta, mutta raparperin kirpeys pitää olla silti esillä. Niille jotka eivät kirpeydestä niin paljoa välitä, on ohjeessa vinkattu isompi sokeriannos.

Helppo ja nopea raparperi-rahkapiirakka

POHJA

1pkt 380 g Pyöreä piirakkataikina (makea)

TÄYTE

n. 400 g raparperia kuorittuna ja pilkottuna
1 vaniljatanko
1 kananmuna
1dl sokeria (jos haluat makeampaa 1,5 dl)
1prk 250g 0,3% Valio Eila Pehmeä maitorahka
vajaa 1 tl kanelia

Sulata piirakkataikina ja levitä se n. 24-26 cm:ä leveään piirakkavuokaan, nosta pohja myös reunoille. Pilko ja kuori raparperit. Halkaise vaniljatanko ja vedä veitsellä molemmista puoliskoista pitkin leikkuulautaa sisus talteen. Sekoita kulhossa hyvin keskenään rahka, vanilja, kananmuna, sokeri ja kaneli. Lado raparperit piirakkapohjan päälle ja lisää päälle tasaisesti rahkaseos. Paista uunin alatasolla 200°C n. 30-40 minuuttia. Jäähdytä hyvin ja nauti. 

Maistuuko raparperi?





27.5.2018

Kesän onnistuja – Yves Rocher Maracuja


Yksi pisimpään mukanani kulkeneita brändejä on Yves Rocher. Siihen nähden kuinka paljon arkikäytössäni on sarjan tuotteita, se esiintyy todella vähän täällä blogin puolella. En oikeastaan tiedä miksi en kirjoita niistä enemmän, ehkä koen, että teitä ei välttämättä kiinnostaisi? Kertokaahan kiinnostaako, jos vastaus on kyllä, niin lupaan jatkossa kirjoitella sarjan tuotteista useammin.

Kiinnosti tai ei, muutama viikko sitten eteeni tuli Limited Edition -sarja, josta oli aivan pakko päästä täällä bloginkin puolella vinkkaamaan, koska parempaa ja herkullisempaa vartalonhoitoa saa tänä kesänä hakea kuin mitä nämä Yves Rocherin uudet Maracujat ovat. 

En oikeastaan käytä Yves Rocherilta kasvojenhoitotuotteita ollenkaan, mutta meikeistä, tuoksuista ja vartalonhoitotuotteista löytyy monia, joita ostan vuosi vuoden jälkeen uudestaan. Uudesta Maracuja-sarjasta tilasin kokeeksi pari pulloa suihkugeeliä ja vartalokuorinnan. Tuoksusta en halunnut maksaa, koska monet sanovat, ettei se kestä iholla juuri lainkaan. Vartalovoide kiinnosti, mutta tuoksujen käyttäjänä käytän usein mieluummin jotain hajusteetonta tai miedon tuoksuista emulsiota, jos en sitten tarkoituksellisesta mätsää siihen tuoksua, joten jätin senkin tällä kertaa väliin. 

Maracuja on varmasti yksi Yves Rocherin onnistuneimpia Summer Collectioneita tuoksunsa osalta. Monesti näissä on se ongelma, että ne eivät tuoksu nenääni tarpeeksi tai tuoksu on muutenkin outo. Silti joka vuosi testailen näitä kokoelmia vähintään suihkugeelien muodossa. Maracujan sanotaan tuoksuvan passionhedelmälle ja inkiväärille. Itse en haista inkivääriä oikeastaan lainkaan, ehkä se on pienenä kirpeänä vireenä taustalla, mutta se ei ole erottuva. Sen sijaan passionhedelmä ja tietynlainen kukkaisuus on selvästi läsnä. Maracuja tuoksuu sopivasti eksoottiselta ja raikkaan makealta. Juuri sellainen mikä tuo suihkuhetkiin kuumina kesäpäivinä virkistävän fiiliksen.


Suihkugeeli on pakattu 400 ml:n pulloon. Itselläni on näihin pulloihin erikseen ostettavia pumppuja, jolloin saa suihkuun lisää käyttömukavuutta. Suihkugeelissä on kivan täyteläinen koostumus, se ei ole liian ohutta. Vaahtoaa pehmeästi ja huuhtoutuu iholta helposti pois. Tuoksu jää  leijailemaan iholle pesun jälkeen joksikin aikaa. 

Vartalokuorinnassa on käytetty luonnollisia kuorivia partikkeleita ja niitä on runsaasti (aprikoosin siemenjauhetta ja mantelin kuorijauhetta). Tehokkaan oloinen kuorinta, joka tekee ihosta pehmeän ja sileän. Ei kuivata. Tykkään varsinkin ennen itseruskettavan levitystä kuoria ihon tällaisella tehokkaalla kuorinnalla, joka ei jätä iholla öljyistä pintaa. Sen sijaan tuote sisältää akrylaatteja, jotka tekevät iholle suojaavan "kalvon", joten akrylaattiallergisille tuote ei valitettavasti sovi. 


Tuotteet ovat edullisia, 400 ml suihkugeeli maksaa 3,90 euroa ja kuorinta 5,90 euroa. Summer Collectionin tuotteet löydät täältä

Joko olette tutustuneet Yves Rocherin kesän uutuuksiin?



24.5.2018

11 vuoden rakkaustarina – L'Occitane Cherry Blossom


Siitä on nyt reilu kymmenen vuotta, kun vaeltelin Tampereen Sokoksen hyllyjen välissä. Tuolloin silmiini osui ensimmäisen kerran L'Occitanen Cherry Blossom -tuoksu. Kauniin hempeän, ehkä hivenen leikkisänkin isohkon pullon vetovoima oli niin suuri, että tuoksua oli heti päästävä kokeilemaan. Suihkautin tuoksua iholle ja lähdin tekemään muita ostoksia. Koko ostoskierroksen ajan nuuhkuttelin kättäni. Oli nopeasti aika itsestäänselvää, että tuoksu lähtisi kassan kautta mukaani. Nyt yksitoista vuotta myöhemmin Cherry Blossom on edelleen ehdoton suosikkini kaikista L' Occitanen tuotelinjoista. Olisin varmasti pähkinöinä sinä päivänä, kun sarjaan tulisi myös kasvojenhoitotuotteita. 

En tiedä miltä teistä kirsikankukka tuoksuu, mutta minulle se on hivenen puuterinen, sekoitus kukkaisuutta ja hedelmäisyyttä, mutta siinä on myös tietynlaista yllättävää voimakkuutta. L'Occitanen Cherry Blossom ei tietenkään ole näin simppeli vaan paljon hienostuneempi rakennelma. Se on tyttömäinen, ilmava, jopa unenomainen. Tuoksu on makea, mutta ei liian. Siinä on persoonaa, mutta se on tästä huolimatta kaunis tuoksu, joka taipuu moniin eri tilanteisiin. Se on loistava "go to" -tuoksu. Siihen on helppo tarttua, jos en osaa päättää, mitä muuta haluaisin pistää. Minulle ja varmaan monille muillekin tämä on kevät- ja kesätuoksu. 

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.



Cherry Blossom EdT* avautuu mehukkaalla ja makealla kirsikalla sekä kauniilla freesialla. Sydäntuoksu on kukkainen: kirsikankukkaa ja hienostunutta keväistä kieloa. Pohjatuoksu on puumaisen lämmin ambran ja myskin voimin. Kesto iholla on seitsemisen tuntia. 

Sarjaan kuuluu myös Suihkugeeli, Vartaloemulsio ja L'Occitanen tyyliin tietenkin myös Käsivoide. 



Vartalovoide* sisältää ihoa ravitsevaa sheavoita. Se on koostumukseltaan kevyttä, helppo levittää ja imeytyy välittömästi. Nimensä mukaisesti jättää iholle hehkuvan pinnan, sillä emulsio sisältää aavistuksen hienon hienoa shimmeriä. Ei paljon, mutta sen verran, että se on iholla havaittava levityksen jälkeen. Tuotteen tuoksu säilyy iholla yllättävän pitkään ja kotioloissa pelkästään tämä voi jo yksinään toimittaa tuoksun asemaa. Ulos lähtiessä tuoksua voi korostaa lisäämällä varsinaista hajuvettä.

Suihkugeeli* tuntuu hellävaraiselta. Jättää iholle hetkeksi aikaa raikkaan tuoksun. Sitä voi käyttää myös kylpyvaahtona. 

Käsivoide* sisältää E-vitamiinia ja sheavoita, koostumus on kevyttä ja siihen nähden voide tuntuu hyvinkin hoitavalta. Imeytyy nopeasti.

Pakkauksista on sanottava sen verran, että ne ovat todella kauniit, mutta suihkugeelin ja vartalovoiteen pienet korkit ovat hieman kinkkisiä avata. Kuivin sormin homma vielä onnistuu, mutta varsinkin suihkugeeli saattaa olla märin sormin turhauttavaa saada auki. Tuoksupullo on sen sijaan ruhtinaalliset 75 ml:ä ja hinta kokoonsa nähden todella edullinen. Pullo on tukevaa ylellisen tuntuista painavaa lasia. 


Onko L'Occitane tuttu? Mikä on teidän suosikkituotesarjanne heiltä?

Suositushinnat:
Cherry Blossom EdT 75ml, 54€
Cherry Blossom Käsivoide 75ml, 17,50€
Cherry Blossom Vartalovoide 250ml, 26€
Cherry Blossom Suihkugeeli 250ml, 16€

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.






22.5.2018

Kolme parasta luonnonkosmetiikan voidetta meikin alle


Lämpö aiheuttaa ihan uudenlaisia haasteita meikin alle laitettaville voiteille. Monet varmaan jättävät voiteet meikin alta kokonaan pois ja tulevat toimeen pelkällä seerumilla (näin toimin itsekin usein), mutta tällä hetkellä iho kaipaa edelleen lisäkosteutta. Luonnonkosmetiikan voiteita ajatellaan usein liian paksuiksi ja öljyisiksi käytettävänä meikin alle ainakin näin kesäaikaan, mutta vuosien saatossa voiteiden koostumukset on muuttuneet hurjasti ja olen löytänyt montakin hyvää tuotetta, jotka soveltuvat jopa hellepäivinä meikin alla käytettäväksi. Kaikkia yhdistää se, että niissä on hyvä imeytyvyys, ne eivät jätä kasvoille liian kiiltävää pintaa, mutta kosteuttavat silti tehokkaasti. Kaikki voiteet toimivat ainakin itsellä myös ei luonnonkosmetiikkaa olevien primereiden ja meikkivoiden kanssa hyvin yhteen, eivätkä lähde rullautumaan. 

*KORA Organics ja Whamisa PR-näytteitä saatu blogin kautta, Mia Höytö oma.


KORA Organics Hydrating Moisturizer 50ml, 52,90€*

Kuinka moni huomasi KORA Organicsin rantautumisen vihdoin Suomeen ja Stockmannille? Miranda Kerrin luotsaaman kosmetiikkabrändin tuotteet ovat vegaanisia ja sertifioituja luonnonkosmetiikkaa. KORA organicsin tuotteet sisältävät uutettuja yrttejä, eteerisiä öljyjä ja vitamiineja. Ehkä uusin ja erikoisin joltain huru-mummolta kuulostava juttu on se, että kaikissa tuotteissa käytettävä vesi on energisoitu ruusukvartsien läpi. Itse en ole perehtynyt kristalleihin, mutta pakko myöntää, että se kuulostaa mielenkiintoiselta, mitä pikaisesti Googlesta apua asiaan hain. Mutta itse voiteeseen, Hydrating Moisturizer on sarjan kosteuttavin voide ja tarkoitettu varsinkin kuivalle iholle, mutta psst... voin kertoa, että tämä on loistava tuote myös pintakuivalle iholle. Voide on pakattu pumpulla varustettuun tuubiin, koostumus on keskitäyteläistä. Imeytyy välittömästi, jättäen jälkeensä pehmeän kiiltämättömän ihon. Itsellä jos on ollut kuivia kohtia ihossa, tämä on tasoittanut ne saman tien ja meikki on helpompi levittää. Voiteessa on selvä ruusuinen tuoksu, sillä se sisältää ruusunmarja- ja macadamiaöljyjä, noni-hedelmää ja lakritsinjuuriuutetta.


Mia Höytö Ihana 50ml, 47€

Ihana on luonnonkosmetiikan voide joka on ollut pisimpään yhtäjaksoisesti käytössäni. Ostan sitä aina uudelleen, olen mennyt jo laskuissa sekaisin, monesko purkki nyt on menossa. Tykkään tuotteesta, koska kapea pumppupullo on malliltaan sellainen, että sitä on helppo kuljettaa myös mukana. Ihanan koostumus on keskitäyteläistä. Kosteuttaa tehokkaasti ja imeytyy nopeasti. Tuoksu on itselleni jotenkin lohdullinen, en tiedä miksi, mutta minusta tämä tuoksuu aivan samalta kuin kotipihassani saunan jälkeen kesällä. Tuoksussa on jotain luonnonläheistä, se ei kuitenkaan ole voimakas vaan häviää pian kasvoille levittämisen jälkeen. Siinä sanotaan olevan freesiaa, mutta minulle tämä on kotipiha. Tehoaineina Ihanassa on käytetty tyrnimarjan- ja mustaherukansiemenöljyjä. Sheavoita, manteliöljyjä, ruiskaunokkivettä ja aloe veraa. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta varsinkin pintakuivalle iholle.


Whamisa Water Cream 50ml, 38,90€*

Whamisan voide on joukon kevyin, sitä suositellaankin normaalista sekaiholle sekä rasvoittuvalle ihotyypille. Käännyn voiteen puoleen aina kun haluan iholle jotain todella kevyttä, sillä Water Cream on nimensä mukainen tuote. Tuubia kannattaa ravistaa tai puristella ennen käyttöä, koska muuten voi käydä niin, että tuubista tulee ensin pelkkää nestettä ja vasta sitten jämäkämpi voide. Minua tämä ei haittaa, koska jos vaan viitsii nähdä tuon pienen vaivan niin koostumus on ihastuttava kasvoilla. Levittyy kevyesti, imeytyy heti ja jättää jälkeensä ihanan virkistävän ja raikkaan tunteen. Sisältää sekoituksen porkkanan-, kamelian-, avocadon- ja viinirypäleensiemenöljyä sekä karitevoita.

Käytättekö kesällä voiteita meikin alla vai menettekö pelkällä seerumilla?

*KORA Organics ja Whamisa PR-näytteitä saatu blogin kautta, Mia Höytö oma.




21.5.2018

Lookfantastic Beauty Box toukokuu 2018

*Beauty Box saatu blogin kautta

Kiitos kaikille synttäriarvontaan osallistujille! Sain aivan mahtavia kysymyksiä, joista itsekin inspiroiduin kovasti, joten kiitos kaikille jotka kävitte jättämässä kysymyksen, teidän avullanne saan parin postauksen verran kivaa sisältöä blogiini. Koitan vielä tämän päivän aikana arpoa voittajan, joten tarkkailkaa sähköpostianne. 

Sain huhtikuun lopussa tiedon, että minulle on lähetetty toukokuun Lookfantastic Beauty Box*. Boxin tulossa kesti jonkun aikaa, mutta vihdoin reilu viikko sitten sain sen haettua. Tiedän, että monet tykkäävät näistä boxeista lukea, joten ajattelin jakaa teidän kanssa ajatukseni tästäkin. 

Tehän tiedätte, että en itse tilaa minkäänlaista boxia, koska en ole mitenkään erityisesti yllätysten ystävä. Haluan pistää rahani asioihin, joista tiedän, mistä maksan. Toiset taas rakastavat enemmän sitä yllätysmomenttia. ^_^ Onhan siinä tietenkin oma jännityksensä aukaista laatikko, jonka sisältöä ei tiedä. Viime kerralla kun kirjoitin Beauty Boxista, sain sen lähettäjältä palautetta, kuinka paljon hän arvosti rehellistä mielipidettäni siitä. Joten niin kuin aina muidenkin arvostelujen kanssa myös tämän boxin kanssa jatketaan samalla linjalla. 

Toukokuun laatikon ulkomuoto on värikäs ja se yhdistelee yllättävästi kahta hyvinkin erilaista sävyä oranssia ja pinkkiä. Komeuden kruunaa kultaiset yksityiskohdat.


Olin yllättynyt kuinka kevyt toukokuun laatikko oli. Ensin mietin, että onko sisällä mitään, mutta kyllähän sieltä tietenkin jotain löytyi. Ensireaktioni oli pettymys. Kamalan pieniä tavaroita ja äkkisilmäyksellä ei mitään kiinnostavaa. Hetken aikaa tutkiskeltuani, löysin kuitenkin pari mielenkiintoista tuotetta, eikä sisältö enää tuntunut yhtä pettymykseltä kuin ensivilkaisulla. Aloitetaan niistä helmistä ja siirrytään sitten niihin, joista en itse niin innostunut.

Skin Republic Bubble Purifying + Charcoal Face Mask n. 8,20€

Olen käyttänyt mm. Talikalta vastaavaa kangasnaamiota ja tykkäsin kovasti. Syväpuhdisti huokoset, mutta ei kuivattanut. Menee ehdottomasti testiin.

Avant RNA Seerumi 121,95€/30 ml, boxissa 5 ml arvo n. 20,30€

Ensivilkaisulla en kiinnostunut tästä pienestä mustasta tuubista lainkaan, mutta koska brändi oli itselleni tuntematon, Googletin ja kiinnostukseni heräsi. Ikääntyvälle iholle tarkoitettu anti-age -seerumi lupaa tehota roikkuvaan ihoon ja maksaläiskiin. Maksaläiskät eivät ole ongelmani, mutta tässä iässä maan vetovoima vaikuttaa kummasti leukaperiin, joihin ajattelin tuotetta testata. Ainoa mikä näissä näin pienissä tuubeissa ärsyttää, on se, että usein sisällä saattaa olla paljon vähemmän tuotetta, mitä purkin kyljessä lukee. Joskus olen saanut tällaisista truutattua tavaraa kasvoille hyvä jos yhteen kertaa, vaikka 5 ml:n pitäisi riittoisalla tuotteella riittää kokeiltavaa ainakin viikoksi.


Spotlight Teeth Whitening Strips 4 kpl/n. 13,40€ täysikokoisessa 14 kpl/46,95€

Yhdessä pakkauksessa on aina kaksi liuskaa, toinen ylähampaisiin ja toinen alahampaille. Olen käyttänyt aiemmin brändiltä 14 päivän valkaisukuurin ja se teki hampaista todella kirkkaat ja puhdisti selvästi tummentumat. Parasta oli se, että toisin kuin Crestin liuskat saattavat joskus aiheuttaa itsellä pikkaisen vihlontaa, nämä eivät tuntuneet missään. Ainoa miinus Spotlightin valkaisuliuskoille tulee siitä, että poistamisen jälkeen hampaiden pinnalle jää älyttömästi "möhnää", jota saa hetken aikaa pestä pois. Jo tällä neljän päivän satsilla mikä boxista tuli, saa mukavasti kirkkaammat hampaat. 

Thisworks In Transit Camera Closeup 35,45/40 ml, boxissa 20 ml arvo n.17,90€

Thisworksin tuote on periaatteessa kiinnostava, sillä tällaiset monitoimituotteet ovat aina innostavia. Olen tosin kokeillut pari kertaa aiemmin toisilta merkeiltä tällaista tuotetta missä naamio, kosteusvoide ja primer ovat samassa. Ongelma on ollut se, että ne eivät ole oikein toimineet, vaan meikki on lähtenyt aina rullautumaan niiden päällä, vaikka olen kuinka yrittänyt annostella vähän. Silti tartun innokkaasti tähän In Transit Camera Closeupiin, jospa se olisi ensimmäinen joka toimisi?

Eyeko Eye Do Liquid Eyeliner, täysikokoinen tuote arvo 18,95€

Eyeko on merkki, josta ulkolaiset tubettajat puhuvat paljon hyvää. Varsinkin brändin ripsivärejä moni hehkuttaa. Teen harvoin silmiin rajauksia, mutta jos teen, yksi suosikeistani oli juurikin tussimalli. Onnistuminen kuitenkin vaatii sen, että tussi on tarpeeksi "notkea", jotta sillä saa helposti rajaukset tehtyä. Liian kovat vain ruttaavat veltostunutta silmäluomea, eikä rajaamisesta tule mitään.

Sleek Face Contour Kit  sävy Medium, täysikokoinen arvo 8,45€

Itselleni se turhin tuote, jota tuskin tulen käyttämään. Ihan siitä syystä, että en oikein harrasta contouria, minulle riittää lähes aina varjostus pelkällä aurinkopuuterilla. Joten sujautan tämän extratuotteena arvonnan voittajalle. :)



Boxin arvoksi tuli toukokuussa 87,20€, joka on ihan hyvä summa kaksikymmentä euroa maksavalla tuotteelle. 

Beauty Boxin hinta kuukausi kerrallaan tilattuna on 20 euroa, jos tilaa kolme kuukautta kerralla, jää yhden hinnaksi 17 euroa ja vuodeksi kerralla tilattuna yhdelle laatikolle jää hintaa 15,50 euroa.

Miltä toukokuun boxi teistä vaikutti?

*Boxi PR-näyte saatu blogin kautta.







20.5.2018

Tekevälle sattuu – Biotherm Aquasource Milky Lotion


Aloitan tällä kertaa kysymyksellä. Minkä tuotteen näette kuvassa?

En ole nauranut pitkään aikaan niin paljon itselleni kuin perjantaina. Naurusta ei meinannut tulla loppua, kun tajusin erheeni. Todellinen kosmetiikkabloggaaja ja asiantuntija joopa joo. 

Sain jokin aika sitten Biothermiltä tuotepaketin keväällä ilmestyneistä uutuustuotteista. Kaivelin reilu viikko sitten kaappiani, kun olin vailla uutta vartaloemulsiota entisen loputtua. Kesäaikaan tykkään käyttää todella kevyitä voiteita vartalolle, en siedä mitään liian rasvaista ihollani, kun muutenkin saattaa olla nihkeä olo. Tartuin kassissa olevaan Biothermin reilun kokoiseen 200 ml:n pulloon, jossa lukee Milky Lotion*. En tietenkään katsonut purkin taakse vaan aloin levittelemään sitä innoissani vartalolle suihkun jälkeen. Viikon aikana olin innoissani tuotteesta, en meinaten muista, koska sääreni olisivat tuntuneet yhtä siloisilta ja pehmeiltä. Tuote oli ihanan kevyttä, sellaista maitomaisen vesimäistä ja emulsio imeytyi heti, mutta silti kosteutti todella tehokkaasti. Tunne iholle levittäessä oli todella virkistävä. Ajattelin jo, että tätä on käytävä ostamassa lisää, että wau mikä tuote. 

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.


Perjantaina koneella istuessani ja Sokoksen verkkokauppaa selatessani, ajattelin tarkistaa tuotteen hinnan tulevaisuutta varten. Koitin etsiä tuotetta, mutta menin hämmennyksiin. Löysin lopulta pullon joka näytti täsmälleen samalta, mutta käyttötarkoitus oli aivan jotain muuta kuin mihin minä olin tuotetta käyttänyt. Sokoksen sivusto kertoi tämän olevan hoitoneste, josta menin totaalisen hämmennyksiin. Oli pakko hakea pullo käteen ja katsoa suomenkielinen teksti takaa. Siellä lukee näin:

"Virkistävä nestemäinen kosteusvoide, joka palauttaa ihon kosteustasapainon ja lukitsee kosteuden ihoon. Vesimäinen kevyt koostumus. Sopii kaikille ihotyypeille. Käyttö: Levitä puhdistetuille kasvoille ennen hoitovoidetta välttäen silmänympärysihoa."

Tässä vaiheessa repesin totaalisesti nauruun. Koska pullo oli iso 200 ml:ä, kuvittelin sen päässäni automaattisesta olevan vartalolle tarkoitettua, enkä tutkinut asiaa sen enempää vaan rasvailin Milky Lotionilla innokkaasti vartaloani, joka tulikin mielettömän pehmoiseksi. Minua tosin hämmensi hieman myös pakkauksen suomenkielinen teksti pullon takana, joka poikkesi Sokoksen kuvailusta ja niinpä päätin mennä Biothermin omille sivuille katsomaan, mikä tuote oikein on kyseessä. 

Siellä sanotaan näin:

"Innovation: Our first water-break milk formulated with the fast absorbing moisture of a lotion and the nutritive comfort of an emulsion. Instantly, skin's moisture-nutrition is rebalanced. Infused also with legendary ingredient discovered in the French Pyrenees source: Aura Leaf, a medicinal plant with miraculous illuminating properties. Day after day, it gorges skin with illuminating moisture that fully hydrates skin and illuminates it with a watery healthy glow. Even the most dehydrated skin and dullest complexions are visibly transformed. Use every morning and / or evening on cleansed and toned skin. Press two dose into the palm. Using both hands, smooth over the face in an outward pattern starting from the center. Finish with the neck."

Hmm... Lopulta kyseessä on aika uniikki tuote. Itse miellän, että se on kosteustehoiltaan jopa enemmän kuin hoitovesi, melkein jopa ennemmin essencen tyylinen tuote, vaikka pakkaus on järkälemäinen. Olen vieläkin hämmentynyt kosteustehoista, sillä en vain muista milloin säärten iho olisi ollut yhtä sileä kuin tätä viikon käyttäessäni. :D Pakko myöntää, että olen jatkanut tuotteen käyttöä edelleen vartalolle, koska miksipä ei? Syy miksi raaskin, on se, että tämä ei lopulta ole kuin normaalin selektiivisen vartalovoiteen hintainen eli tämän kokoiseksi kasvotuotteeksi sitten todella edullinen. Hintaa on 39,90 euroa/200ml. 

Aion vielä testata tämän ihan kasvoillekin, joten palaan siihen sitten myöhemmin. Vieläkin naurattaa oma urpoiluni.


Oletteko koskaan käyttäneet tuotetta vahingossa eri tarkoitukseen kuin se on tarkoitettu?

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.



17.5.2018

Natura Siberican ihoa hemmotellen syväpuhdistavat aktiivihiilituotteet


Aluksi ihan hirveän paljon kiitoksia teille, jotka olette ehtineet jo osallistua kysymyksillänne synttäriarvontaan. Ensin meinasin, että vastaisin vain osaan kysymyksistä, mutta olette esittäneet ja keksineet niin mahtavia kysymyksiä, että tulen luultavasti vastaamaan myöhemmin niihin kaikkiin. Jaan ne vain kahteen postaukseen henkilökohtaisiin ja kosmetiikka-aiheisiin, ettei yhdestä postauksesta tule liian pitkää luettavaa. Te jotka ette ole vielä ehtineet osallistua, niin vielä ehtii täällä. Aikaa on su 20.5. klo 23.59 asti. 

Kun Natura Siberica muutamia vuosia sitten rantautui Suomeen, testailin joitain brändin tuotteita. Ne olivat "ihan kivoja", mutta mikään ei tuntunut sykähdyttävän niin paljoa, että olisi innostunut niistä kertomaan teillekin. Itseäni jopa vähän harmitti, koska mikään ei ole mieluisampaa kuin se, jos pääsisin jakamaan tuotevinkkejä hyväksi havaitsemastani edullisesta kosmetiikasta. 

Pari kuukautta sitten sain maahantuojalta paketin, missä oli sarjan The Northern Collectionin tuotteita ja ensimmäistä kertaa minä olin myyty Natura Siberican tuotteisiin. Black Cleansing -Puhdistusvoide* ja Black Cleansing -Kirkastava Kasvonaamio* ovat tuotteita, joihin on helppo ihastua. Molempia tuotteita suositellaan herkälle sekä kuivalle iholle, lisäksi niillä on Ecocert-sertifikaatti. Yhtenä vaikuttavista raaka-aineista tuotteissa on käytetty nyt niin muodikasta aktiivihiiltä.

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.


Cleansing Butter Puhdistusvoide on pakattu kevyeen muoviseen isohkoon purkkiin. Se levitetään kuivalle iholle. Voidemainen koostumus on todella jännä, se on jotain voidemaisen ja liukkaan geelimäisen tuotteen väliltä. Ihotunne on todella pehmeä ja liukas. Puhdistaa iholta hyvin meikin ja ehkäisee samalla epäpuhtauksien syntymistä. Veden kanssa kosketuksiin joutuessa muuttuu siniseksi maitomaiseksi vaahdoksi. Huuhtoutuu pois helposti. Iho tuntuu puhdistuksen jälkeen samaan aikaan todella pehmeältä, mutta myös syväpuhdistetulta ilman, että iho tuntuisi lainkaan kireältä tai kuivalta. Yleensä tällaisen syväpuhdistetun tunteen saa ihoon vain tuotteilla jotka ainakin aavituksen saavat ihon kiristäväksi, mutta tämä ei tee sitä vaan iho on sametin pehmeä. Aktiivihiilen lisäksi tuotteessa on käytetty raaka-aineina pellavansiemen-, mänty-, -ja tyrniöljyjä. Ruusunjuuriuute rauhoittaa ihoa. Tuotteessa on todella uniikki, mutta miellyttävä tuoksu. Se on jollainen tapaa todella raikas, mutta haistan siinä selvästi myös männyn.

INCI: Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil*, Polyglyceryl-3 Diisostearate, Glyceryl Stearate SE, Polyglyceryl-10 Oleate, Cera Alba (White Beeswax) Extract*, Polyglyceryl-6 Caprylate, Polyglyceryl-3 Cocoate, Polyglyceryl-4 Caprate, Polyglyceryl-6 Ricinoleate, Charcoal Powder, Hippophae Rhamnoides Fruit Oil*, Pinus Sibirica Seed Oil*, Rubus Idaeus Seed Oil*, Linum Usitatissimum Seed Oil*, Rhodiola Rosea Root Extract*, Helianthus Annuus Hybrid Oil, Tocopherol, Perfume (Fragrance).

Black Cleansing Face Mask on varmasti hellävaraisin mutta silti tehokas syväpuhdistava naamio, mitä olen käyttänyt. Naamio levitetään puhdistetulle kuivalle iholle. Olen laittanut mustaa liukkaan geelimäistä emulsiota muistuttavaa naamiota kasvoille reilun kerroksen. Antanut vaikuttaa kymmenen minuuttia, jonka jälkeen huuhdellut sen pois lämpimällä vedellä. En tiedä kuvittelenko, mutta ihan sekunnin ajan kun naamiota levittää iholle, se tuntuu hivenen lämmittävältä. Iho tuntuu käytön jälkeen raikkaalta ja puhtaalta ilman kiristävää tunnetta. Tuoksu on täysin samanlainen kuin puhdistusvoiteessa. Vaikuttavina aineina on käytetty paljon samoja ainesosia: aktiivihiiltä sekä luomulaatuista ruusunmarjaa. 

INCI: Helianthus Annuus Hybrid Oil*, Glycerin, Cetearyl Alcohol, Cera Alba (White Beeswax) Extract*, Aqua (Water), Charcoal Powder, Tocopherol, Hippophae Rhamnoides Fruit Oil*, Linum Usitatissimum Seed Oil*, Pinus Sibirica Seed Oil*, Rosmarinus Officinalis Leaf Oil*, Perfume (Fragrance).

Kaksikko on loistava silloin, kun iho tuntuu herkältä ja kuivalta, mutta samaan aikaan saattaa kasvoissa olla muutama epäpuhtaus joista haluaa eroon. Suosittelenkin molempia lämpimästi, jos ihossa on samaan aikaan kuivuutta, mutta myös epäpuhtauksia. 

Kaikkia tietenkin kiinnostaa se, mitä nämä sitten maksavat. Puhdistusvoide on n. 16,90 euroa/120ml ja kasvonaamio n. 11,90 euroa/80ml. Hinnat tuntuvat vaihtelevan aika isostikin paikasta riippuen. Katselin, että verkkokaupoista ainakin Sokokselta ja House of Organicsilta löytyy molempia tuotteita, myös Hehku myy Natura Sibericaa, mutta nettikaupan valikoimista tuotteita ei ainakaan vielä löytynyt. 


Onko Natura Siberica tuttu? Innostutteko aktiivihiilituotteista?

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.





15.5.2018

Synttäriarvonta – Voita kesäinen kosmetiikkapaketti!


Tänään tulee vuosi täyteen nelikymppisenä. Kun sen kirjoittaa, se tuntuu jotenkin hurjalta, ehkä juuri siksi, että mennyt vuosi ei ole tuntunut yhtään sen kummemmalta kuin vaikkapa kuusi vuotta sitten kolmevitosena. Ainoa asia minkä olen huomannut vanhetessa, on se, että vuodet tuntuvat menevän jotenkin nopeampaan kuin ennen. Saimaistuuko joku teistäkin tähän? Viisitoistavuotiaana tuntui, että kestää varmasti ikuisuuden ennen kuin täyttää kahdeksantoista. Tuo kolme vuotta tuntui silloin ikuisuudelta, ei enää. 

Jos ajattelen parikymppistä itseäni ja tätä päivää, niin huokaisen salaa, että onneksi ei tarvitse enää olla kaksikymmentä. Se oli silloin hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt kun vuosia on reilummin takana, en missään nimessä haluaisi enää palata sinne, vaikka se olisi mahdollista. Luulen, että elämä on salakavalasti järjestänyt tämän näin, ettei tarvitse haikailla sen nuoruutensa perään. ;)

Parasta tässä iässä on se, että osaa erottaa tärkeät asiat ja jättää kaikki turhat velvoitteet omaan arvoonsa. Se, että tietää mitä haluaa ja kenen kanssa. Enää ei tarvitse välittää siitä mitä muut ajattelevat vaan tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. 


Kaikki nämä seitsemän vuotta mitä blogini on ollut pystyssä, on minun syntymäpäivä ollut myös mukava päivä teille lukijoillekin. Sillä tälläkin kertaa perinteitä noudattaen luvassa on arvonta. Kokosin kosmetiikkapaketin, jonka kaikki tuotteet sopivat loistavasti juuri kesään, olenkin ne ajatuksella valinnut. Valitsin tuotteiksi niin tavallista kuin luonnonkosmetiikkaakin, että paketissa olisi jokaiselle jotakin. Arvottava paketti sisältää seuraavat tuotteet. Osa tuotteista on itse ostamiani, osa on blogin kautta saatuja. 

Aco Sun Kissed Body Lotion 
Aco After Sun Gel Cream
Body Boom Kahvikuorinta Mansikka*
Flow Cosmetics Organic Rose Water
EOS Pomegranate Rasberry Lip Care
Eyeko Lash Alert Mascara*
Melvita Puhdistusvesi
Vichy Kosteuttava ja Virkistävä Mineraalikasvonaamio*
Wella Suolasuihke*
Yes To Cucumber Calming Sleeping Mask

*Tuote saatu blogin kautta.

Olen halunnut jo pitkään tehdä Q&A -tyylisen postauksen ja keksin, että mikäpä sen parempi hetki kuin tämä arvonta, päästää teidät kysymään minulta mitä ikinä haluatte. Mikään kysymys ei ole liian pieni tai suuri. Tulen vastaamaan osaan kysymyksistä myöhemmin omassa postauksessa. Joten tällä kertaa lukekaa osallistumisohjeet huolella.


ARVONTA

Arvotaan yksi kosmetiikkapaketti, joka sisältää yllämainitut tuotteet. Osallistut arvontaan jättämällä minulle kommenttilaatikkoon kysymyksen, (nyt on tilaisuus kysyä, jos jokin on askarruttanut!) sekä toimivan sähköpostiosoitteesi, että saan sinuun voiton osuessa kohdalle yhteyden. Jos et halua jättää sähköpostiasi näkyviin, voit osallistua myös laittamalla kysymyksen sähköpostilla osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com. Laita viestin otsikoksi synttäriarvonta. Osallistumisaikaa on su 20.5. klo 23.59 asti. Arvonnan suorittaa random.org ja voittajaan otan yhteyttä sähköpostitse viikolla 21. Onnea arvontaan!




14.5.2018

Asiaa aurinkokapseleista


Nyt kun aurinko hellii meitä näillä leveysasteillakin poikkeuksellisen lämpimästi jo toukokuussa, niin ajattelin, että olisi sopiva aika vinkata teille eräästä kesäisestä luottotuotteestani, nimittäin aurinkokapseleista. 

Aurinkokapselit ovat kuuluneet elämääni huhtikuun alusta syyskuun loppuun asti, joka vuosi kohta viidentoista vuoden ajan. En ole koskaan ollut mikään auringossa makoilija. Olen aina pyrkinyt suojaamaan ihoni aurinkovoiteilla. Silti eteeni kuitenkin tuli tilanne, että paloin rintakehästä varjoisella säällä, vaikka käytössäni oli korkeimmat suojakertoimet mitä kaupasta tuolloin löytyi. 

Olin tuolloin ensimmäisellä lomallani Karibialla ja olin ostanut todella jankkia SPF 70 aurinkorasvaa paikan päältä, jota vielä lisäsin päivän aikana useita kertoja. Tästä huolimatta decoltee punoitti ja oli arka. Lopulta sen parantuessa, ihokin hilseili. Tuo jäikin viimeiseksi kerraksi, kun olen palanut. 

Lomalta palattuani kotiin, silmiini osui lehden juttu aurinkokapseleista. Ajattelin, että eipä se mitään ota, jos ei annakaan. Kokeilen, että auttaisivatko sisäisesti nautittavat kapselit suojaamaan ihoani aurinkoa vastaan paremmin. Auttoivathan ne.

*Kuvissa olevista tuotteista Betamax PR-näyte saatu blogin kautta, Lierac ja Yves Rocher omia.


Aurinkokapseleista on vuosien aikana tehty tutkimuksia, ehkäisevätkö ne ihon palamista, maksaläiskiä tai aurinkoihottumaa. Tutkimuksista saatu tieto on ristiriitaista. Toisilla kapselit ovat ehkäisseet aurinkoihottumaa ja palamista, toiset eivät ole huomanneet mitään vaikutusta. Itse kuulun ensimmäiseen porukkaan. Ihoni on aurinkokapseleita nauttiessa selvästikin "vahvempi" ja sillä on käyttämieni aurinkovoiteiden lisäksi hyvin suotuisa vaikutus siihen, että en enää pala, en edes lomilla etelässä. Lisäksi sen mitä väkisinkin ulkona ollessa ruskettuu, niin rusketuskin tuntuu olevan tasaisempi ja kauniimpi. 

Aurinkokapseleiden käytössä kuten kaikkien lisäravinteiden kannattaa pysyä aina suositelluissa rajoissa. Kuuden-kahdentoista milligramman päiväannos betakaroteenia on hyvästä, mutta 20-30 mg:n päiväannokset useamman vuoden pituisessa käytössä voi lisätä tupakoitsijalla keuhkosyöpäriskiä. Eikä tuollaiset annokset ole hyväksi myöskään maksalle. Itse en näe järkeväksi syödä tuotetta Suomen olosuhteissa kuin huhtikuusta-syyskuuhun. Jos lähtisin talvilomalle aurinkoon, aloittaisin ehdottomasti muutama viikko ennen lomaa betakaroteenikuurin. Kapseleitahan olisi hyvä nauttia useita viikkoja ennen auringolle altistumista, sillä muuten niillä ei ole vaikutuksia nähtävissä. Puhutaan jopa kymmenestä viikosta, toiset suosittelevat paria viikkoa, mutta itse olen aloittanut aina kuukautta ennen ja se on hyvin riittänyt. 

Aurinkokapseleita on monia erilaisia. Betamaxin* Aurinkokapselit ovat perinteisiä. Ne sisältävät vain ja ainostaan 6 mg:aa betakaroteenia. Yves Rocherin ja Lieracin tuotteet ovat sitten multivitamiinituotteita, jotka sisältävät mm. seleeniä, sinkkiä, E-vitamiinia ja muita hivenaineita betakaroteenin lisäksi. Näitä käyttäessä onkin sitten hyvä tarkistaa mahdollisesti muiden syömiesi vitamiinien määrät ja jättää ne mahdollisesti aurinkokapseleita nauttiessa pois, ettei päiväkohtaiset annokset vitamiinien osalta nouse liian korkeiksi. 

Olen vuosien aikana käyttänyt ihan perinteisiä aurinkokapseleita ja sitten näitä muitakin vitamiineja ja hivenaineita sisältäviä tuotteita, joissa betakaroteenin määrä on monesti hivenen pienempi kuin perinteisissä aurinkokapseleissa. Olen kokenut, että tuotteissa ei ole eroja, kaikki tehoavat itsellä yhtä hyvin. Vaihtelenkin käyttämiäni tuotteita mieleni mukaan ja testailen usein myös uusia, jos niitä kauppojen hyllyistä bongailen.

HUOM! Aurinkovoiteet ovat aina paras keino aurinkoa ja melanoomaa vastaan, mutta kun voiteen käyttöön yhdistää aurinkokapselit, voi iholle saada lisäsuojaa palamista ja aurinkoihottumaa vastaan.


Käytätkö aurinkokapseleita? Oletko saanut niistä apua?

*Betamax PR-näyte saatu blogin kautta, Lierac ja Yves Rocher omia.




13.5.2018

Intohimoinen Giorgio Armani Sì Passione


Aivan aluksi haluan toivottaa kaikille äideille ihanaa äitienpäivää. Monet uudet lukijat saattavat ihmetellä, miksi puhun blogissani paljon edesmenneestä mummostani ja vähemmän äidistäni. Olen kuitenkin kirjoittanut rakkaasta äidistäni postauksessa erilainen äiti.


Giorgio Armanin Sì-tuoksut ovat tuoksuja, jotka jakavat mielipiteitä. Toiset rakastavat ja toiset eivät voi sietää. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki hyvät asiat jakavat mielipiteitä. Jos joku ei herätä mitään tunteita kenessäkään, niin tuoksumaailmassa ja kaikessa muussakin se on huono asia. Tuoksujen kuuluukin herättää intohimoja. Tähän mennessä julkaistuista Sì-tuoksuista ehdoton suosikkini on upea ruusuinen Sì Rose Signature II. Se on pehmeämpi kuin alkuperäinen, jonka vuoksi pidän siitä. 

Sì Passionessa* on samanlaista pehmeyttä, mutta myös enemmän marjaisuutta ja hedelmäisyyttä kuin alkuperäisessä, jonka vuosi myös se hivelee tuoksuhermojani. Tuoksu on puettuna punaiseen intohimoa kuvaavaan pulloon. 


Passione aukeaa mausteiselle punapippurilla, jota mehukas mustaherukka ja makea päärynä pehmentävät. Tuoksun sydän on klassinen: ruusua, jasmiinia sekä puhtaan vivahteen tuovaa heliotrooppia. Ananas tuo mielenkiintoisen mehevän vivahteensa. Pohja on pehmeä ja hivenen itämaisvivahteinen: vaniljaa, seetripuuta ja patsulia.

Sì Passione on omalla tavallaan hauras, mutta siitä löytyy silti itsevarmuutta tuovaa voimaa. Lämmin, mehukas ja sensuelli tuoksu sopii mielestäni hyvin kesään, ehkä parhaiten kaikista jo ilmestyneistä Sì-tuoksuista mehevän marjaisuutensa vuoksi. 

Erotan aluksi iholle suihkautettuani tuoksusta ehdottomasti voimakkaimmin punapippurin, mutta pian mustaherukka nousee pintaan. Ruusu, jasmiini ja vanilja ovat myös selvästi esillä. Passione on kukkais-hedelmäinen tuoksu pienellä itämaisella vivahteella. Kesto iholla on huikea kymmenisen tuntia. 



Miten on, sytyttääkö Sì-tuoksut?

*Tuoksu PR-näyte saatu blogin kautta. 




10.5.2018

Ihon paras ystävä Esse

Yhteistyössä: Esse

Reilut kaksi vuotta sitten tapahtui jotain, joka muutti käsitykseni ihonhoidosta. Pääsin tuolloin tutustumaan ensimmäistä kertaa Esseen. Jo tuolloin minut ohjattiin aluksi maahantuojan toimesta Esse-hoitolaan kasvohoitoon. Monet ovat saaneet tehokkaiksi havaittujen tuotteiden avulla suuria muutoksia ihonsa kuntoon. Jotta tuotteet toimisivat, on tärkeää tietää, miten niitä käytetään yhdessä, ettei tuhoa muilla tuotteilla niiden arvokkaita ja tehokkaita raaka-aineita. Varsinkin erilaisissa iho-ongelmissa kannattaa ammattilaisen antaa arvioida tilanne ensin ja tehdä hoitosuunnitelma sen mukaan. Esse-hoitolassa ammattilainen kartoittaa myös ihosi kunnon ja pystyy sen perusteella valitsemaan juuri sinulle sopivat tuotteet kotiin. Hoito on kokemuksena aina hemmotteleva. Essen tuoksumaailma on sellainen, että siinä pöydällä pitkällään ollessa, mieli lähtee nopeasti rentoutumaan ja huomaa olevan tuoksumatkalla jossain kaukana. 

Tuotteiden salaisuus piilee niiden probiooteissa ja prebiooteissa, jotka tukevat ja hoitavat ihon puolustusmekanismeja ainutlaatuisella ja tuloksekkaalla tavalla. Jopa minä joka omaan melko hyvän ihon, on aina saanut tuloksia Essen avulla. Kosmetiikkabloggaajana en millään voi käyttää vain yhden sarjan tuotteita, mutta jo kahden vuoden ajan olen käyttänyt Esseä muutaman kerran vuodessa kuuriluontoisesti tehdäkseni ihostani vahvemman. Tämän lisäksi muutamaa tuotetta käytän vuoden ympäri miltein päivittäin. Tuotteiden käytön aikana ihoni on yleensä niin hyvässä kunnossa ja tasapainoisena, että jätän usein aamuisin pohjameikin tekemättä, koska en halua peittää kuulasta ihoa. Saadakseen tuotteista täyden tehon irti, kannattaa mahdollisuuksien mukaan käydä aina ensin Esse-hoidossa, koska hoidon avulla iho saadaan pohjustettua hyville mikrobeille, jonka jälkeen voi tuotteiden kanssa jatkaa tehokasta kotihoitoa. 

Postauksen lopussa mahtava tarjous!


Sensitive Cleanser on tuote, joka on käytössäni jatkuvasti. Emulsiomainen vaniljalta tuoksuva pH-tasapainotettu puhdistaja. Aloe vera -pohjainen tuote minimoi ihoärsytystä ja rauhoittaa ihoa. Paksumpaa meikkiä tämä ei yksinään oikein kunnolla irrota, mutta käytän tuotetta toisinaan aamupuhdistukseen ja iltaisin toisen vaiheen puhdistuksessa puhdistusöljyn jälkeen.

Viime syksynä Sensitive-sarja täydentyi kauan odotetulla Tonerilla, joka nousi heti heti suosikkieni joukkoon. Kasvovesi sisältää probioottisia uutteita ja prebiootteja. Suihkautan yleensä kasvovettä käsiin, jonka jälkeen taputtelen sen iholle. Kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Tuotetta voi käyttää myös meikin päällä mistien tyylisesti.


Plus-sarjan Probiotic Serum on varmasti yksi tehokkaimpia seerumeita mihin olen vuosien aikana tutustunut. Tehokkaan siitä tekee se, että yhdessä millilitrassa seerumia on peräti miljardi elävää probioottimikrobia, jotka hoitavat ihoa terveeksi. Seerumi tekee ihosta nopeasti tasapainoisemman, täyteläisemmän ja kimmoisamman, loistava tuote ikääntyvälle iholle. Tuoksu on suorastaan koukuttava. Se on kuin jokin paahdettu ja sokeroitu jälkiruoka. Tämä on tuote, jonka kanssa on tärkeää käyttää oikeaa voidetta tukemaan seerumin toimintaa.

Omega-sarjan voiteet ovat sellaisia, että ne sopivat yhteen myös Probiotic Seerumin kanssa. Täyteläinen Omega Rich on voide, johon luotan talvella, mutta kesällä vaihdan sen hivenen kevyemmän koostumuksen omaavaan Omega Deep -voiteeseen. Voiteet sisältävät korkeita pitoisuuksia omega-3 -öljyjä, jotka tekevät ihosta pehmeän. Pikkupurkit ovat todella näppäriä ottaa mukaan matkalle. 


Maailman herkullisin kuorinta Cocoa Exfoliator on tuote, jota olen käyttänyt ihan alusta asti. Tämä on yksi harvoja mekaanisesti kuorivia kuorintoja, joka ei ärsytä kosketusherkkää ihoani. Kuorinta on jokaisen suklaaholistin lempituote. Sisältää runsaasti kaakaota. Notkeaa koostumusta on helppo työstää hieman kostutetulla iholla, kuorinta huuhtoutuu pois lämpimällä vedellä. Iho on kuorinnan jälkeen sileä ja pehmeä, ei lainkaan kuiva tai kiristävä. 

Cream Mask on kovassa käytössä talvella, kun iho on pintakuiva. Kosteusköyhälle iholle sopiva kermaisen paksu naamio sisältää B-, E, -ja C-vitamiineja sekä korkean pitoisuuden hyaluronihappoa. Levitän naamiota paksun kerroksen ja annan vaikuttaa puolikin tuntia, jonka jälkeen pyyhin sen pois kostealla puhdistusliinalla. Naamio sopii myös silmänympärysiholle ja auringon aiheuttamien vaurioiden hoitoon. Cream Maskin jälkeen iho tuntuu pehmeältä ja kimmoisalta.


TARJOUS!

Nyt kun äitienpäivä ja erilaiset valmistujaisjuhlatkin kolkuttelevat oven takana, niin mikä olisi sen ihanampaa kuin hemmotella läheistä tai vaikkapa itseä Esse-hoidolla tai tuotteilla. Tähän liittyen minulla on teille mukava etu. 

Toukokuun aikana varattuihin 120 euron arvoisiin Esse-hoitoihin tai tehtyihin 120 euron Esse-ostoksiin Esse-hoitoloissa, saa kaupan päälle suositun Sensitive Cleanserin. (arvo n. 52 euroa) Tarjous on hoitolakohtainen ja voimassa seuraavissa Esse-hoitoloissa KLIK, niin kauan kuin kampanjatuotteita tai vapaita hoitoaikoja riittää. Lunastaaksesi edun, kerro varauksen tai suorittamasi Esse-ostosten yhteydessä koodi "SENSITIVE".


Onko Esse tuttu? Suosikkeja?