Helppo ja nopea raparperi-rahkapiirakka


Kävimme yhtenä iltana miehen kanssa kävelylenkin varrella olevassa Lidlissä. Sattumoisin silmäni eksyivät nippuun suomalaisia raparperejä. Hintana oli todella edulliset kaksi euroa, enkä mitenkään voinut ohittaa tarjousta, sillä raparperi on ollut lapsesta asti yksi isoimpia heikkouksiani. Olin jo pitkään halunnut kokeilla raparperi-rahkapiirakkaa ja etsiskelin innokkaasti netistä reseptejä. Halusin kokeilla jotain todella helppoa ja nopeaa. Lopulta päädyin jälleen kerran soveltamaan oman mielen mukaan. Pakko sanoa, että piirakasta tuli hyvää. Tykkään, että siinä saa olla makeutta, mutta raparperin kirpeys pitää olla silti esillä. Niille jotka eivät kirpeydestä niin paljoa välitä, on ohjeessa vinkattu isompi sokeriannos.

Helppo ja nopea raparperi-rahkapiirakka

POHJA

1pkt 380 g Pyöreä piirakkataikina (makea)

TÄYTE

n. 400 g raparperia kuorittuna ja pilkottuna
1 vaniljatanko
1 kananmuna
1dl sokeria (jos haluat makeampaa 1,5 dl)
1prk 250g 0,3% Valio Eila Pehmeä maitorahka
vajaa 1 tl kanelia

Sulata piirakkataikina ja levitä se n. 24-26 cm:ä leveään piirakkavuokaan, nosta pohja myös reunoille. Pilko ja kuori raparperit. Halkaise vaniljatanko ja vedä veitsellä molemmista puoliskoista pitkin leikkuulautaa sisus talteen. Sekoita kulhossa hyvin keskenään rahka, vanilja, kananmuna, sokeri ja kaneli. Lado raparperit piirakkapohjan päälle ja lisää päälle tasaisesti rahkaseos. Paista uunin alatasolla 200°C n. 30-40 minuuttia. Jäähdytä hyvin ja nauti. 

Maistuuko raparperi?





  1. Raparperi on niin hyvää eli todellakin maistuu 😍 Voin kuvitella, miten kivasti tässä rahka pehmentää makua mutta antaa kivan "lisäkirpeyden" 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, muitakin raparerin ystäviä. Rahka tuo sellaista kivaa happamuutta, mutta tuo aito vanilja tuo sitten makeutta ja pehmentää makua, taittaa mukavasti sekä rahka happamuutta, että raparperin kirpeyttä. :p

      Poista
  2. Tää tuli kuin tilauksesta :D Mun on jo pitkään tehnyt mieli tehdä raparperipiirakkaa ja nyt voisi ihan oikeasti seuraavalla kauppareissulla ostaa niitä raparpereja! Kuulostaa ja näyttää hurjan hyvälle, tämä resepti lähtee ehdottomasti testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Näissä ruokajutuissa melkein on kirjoitettava silloin, kun joku raaka-ainekausi on menossa ja toki silloin tulee testailtua itsekin monenlaista. :)

      Poista
  3. Rapsu on oma lemppari ja en vaan tajua miksi kaikki meidän rapsut on pihalta kuolleet? Pitää varmaan istuttaa lisää. Tämä on kyllä yksi ihana klassikkojälkkäri rapsusta ja toinen on pellillinen, johon päälle tehdään itse vaniljakastike. Nyt iski hillitön himo. Mutta oli niin hauska lukea Hesarin juttu, että me syödään hih muka Iranilaisten mielestä rapsua väärin, että sitä kuuluukin syödä vain suolaisena. Omg, en osaa edes kuvitella, kirpeä ja hapan ja makea on vaan parasta.

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, mitä?!? RIP rapsut. :( Ehdottomasti lisää istuttamaan, yleensä raparperi menestyy hyvin. Mulla on tosiaan tuosta raparperista linkki pariin muuhunkin piirakkaohjeeseen, jossa ei ole rahkaa, yksi on tehnyt juuri pellille ja se on parasta vaniljakastikkeen kera, mut tää rahkaversio ei kaipaa mitään lisukkeeksi. :)

      Aurinkoista maanantaita Tiia! <3

      Poista
  4. Maistuu! Täytyypä varmaan itsekin pyöräyttää, joku raparperinen piirakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin syödä raparperiä pelkästeenkin vaikka joka päivä, siihen tulee oikein himo. :p

      Poista
  5. Todellakin maistuu ja hyvältä maistuukin. Piirakkaa ja mehua olen tehnyt raparperista, tykkään kirpakasta.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives