Parhaat – toukokuu'18


Enää pari päivää toukokuuta jäljellä ja sehän tietää sitä, että on aika kerätä yhteen toukokuussa ihastusta herättäneet tuotteet. Toukokuussa olin jälleen aktiivinen meikkauksen suhteen, joten iso osa suosikeista on meikkejä. Jostain syystä aurinkoiset päivät houkuttavat tekemään my skin but better -meikkiä. Kesään kuuluu ehdottomasti myös värikkäät huulituotteet. Muuhun osaan kasvoja ei tarvitse sipaista kuin näennäisesti jotain, jos huulet ovat värikkäät, näyttää heti laitetulta.

*YSL, Lancôme ja Kora Organics PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia. Rekvisiittana oleva Hemtexin muistivihko saatu goodie bagista.


Aloitetaan pohjasta. YSL:n Touche Éclat -valokynää olen käyttänyt varmaan kohta kaksikymmentä vuotta, joten kun näin, että markkinoille on tulossa uudistunut meikkivoide Touche Éclat all-in-one Glow Foundation*, minulla oli vahva tunne, että se saattaisi olla minun juttuni. Odotin etukäteen heleää lopputulosta, mutta myös hivenen punaisen peittävyyttä. Mitä sitten sain? Juuri sitä mitä odotinkin. All-in-one Glow -meikkivoide on pakattu kätevään tuubiin, jossa on pumppu. Iholla tämä on jännä, tuntuma on melkein enemmän sävytetyssä kosteusvoiteessa kuin meikkivoiteessa, sen saa kuitenkin kerrostettua jopa puolipeittäväksi. Yhdellä kerroksella sen pigmentit peittävät punaisuutta, mutta lopputulos on juuri sellainen my skin but better, mitä rakastan. Koostumus on öljytöntä ja meikkivoiteesta on peräti 70%:a vettä. Lisäksi siihen on lisätty hyaluronihappoa, E-vitamiinia ja antioksidantteja, jotka hoitavat ihoa. Tuntuma on iholla kevyt, kasvoissa on koko päivän raikas fiilis. Iltaa kohti tämä kuluu rasvoittuvalta t-alueelta, mutta se on aika tyypillistä näille heleyttä tekeville meikkivoiteille. Tuotteessa on SPF 23, mikä on kiva ominaisuus näin kesällä.

Pitkän Sensaikauden jälkeen ajattelin pitkästä aikaa kokeilla toista ripsivärisuosikkiani Cliniquen Lash Power mascaraa. Se oli jopa parempi kuin muistin. Tykkään todella ripsivärin pienehköstä kapeasta harjasta, sillä on helppo saada väriä ihan ripsien tyveen asti. Poistaminen on edelleen hivenen helpompaa kuin Sensaissa, joten illalla säästyy hetki aikaa. 


Viisikon varmasti jännin tuote on Smashboxin O-Glow. Myönnän ihan suoraan, että ostin tuotteen aikoinaan silkasta uteliaisuudesta. Nämä jokaisen iholla yksilöidyksi väriksi muuttuvat tuotteet ovat tulleet viime vuosien aikana hyvinkin tutuiksi, mutta tämä tuubissa oleva tuote kiehtoi minua. Yläpuolella olevassa kuvassa tuote on ehtinyt olla aivan pienen hetken sormella ja se on alkanut muuttua jo vaaleanpunaiseksi. Tuubista tuote tulee täysin läpinäkyvänä. Silikonipohjainen geeli antaa poskille vienon todella luonnollisen värin. Se on, kuitenkaan olematta. Aivan täydellinen tuote hehkuvaan kesämeikkiin. Taputtelen voiteen varovasti sormenpäille meikin päälle. Tuote on vedenkestävä, joten se pysyy jopa hikoillessa.

Oletko kyllästynyt mattaisiin huulipuniin? Haluaisitko huulille kestävää kiiltoa? Lancômen L' Absolu Lacquer Gloss* on tässä tapauksessa sinua varten. Tahmaamattoman huulilakan ei kuivattavan tuntuinen koostumus on mainio. Se jättää huulille jopa peilimäisen pinnan. Sisältää paljon väripigmenttejä. Yhdellä ohuella kerroksella saa hivenen kuultavamman lopputuloksen, mutta jo kahdella tulos on varsinkin kirkkaissa sävyissä jo todella intensiivinen. Tuotetta voi käyttää myös huulipunan päällä. Oma suosikkini 344 Ultra-Rôse on kirkas pinkki. Talvella välttelen liian pinkkejä huulituotteita, mutta kesällä jos iholla on väriä aavistus, niin kaikki pinkit saavat minut huokaisemaan ihastuksesta. Näyttävät minulla niin paljon kivemmiltä kuin talvella. Kestävyys on loistava, useita tunteja. Parin tunnin jälkeen peilikiilto hieman häviää, mutta sävy pysyy silti huulilla, vaikka pinta ei ole ihan yhtä kirkas kuin alussa. Joten nämä kuluvat syödessäkin nätisti. Mikä parasta, tällaisen hieman vanhemmankaan ei tarvitse pelätä näiden karkaamista huulten juonteisiin ilman rajausta. 


Kora Organicsin Hydrating Moisturizerista* kirjoittelinkin teille jo viime viikolla, mutta halusin sen mukaan postaukseen, koska se on koko toukokuun eniten käyttämäni voide. En muista milloin olisin ihastunut johonkin voiteeseen näin paljon. Epäilen, että tämä kohta loppuu, sillä sen jälkeen kun sain näytteen, olen käyttänyt voidetta vähintään joko aamulla tai illalla, usein sekä että. Todella kosteuttava voide joka imeytyy ihoon hetkessä. Lisäksi olen huomannut, että ihoni todella pitää tästä, sillä se tuntuu jotenkin kivan pehmoiselta ja näyttää terveen heleältä.


Mikä on teidän toukokuun suosikkituote? Oliko joukossa tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?

*Kora Organics, YSL ja Lancôme PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia. Rekvisiittana oleva Hemtexin muistivihko saatu goodie bagista.




  1. Itse en ole näistä mitään testaillut, mutta kuullostavat sen verran mielenkiintoisilta, että täytyy pitää mielessä :)

    VastaaPoista
  2. Tuo huulilakka olisi kiva nähdä meikissäsi. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulee näkymään kesän aikana, suunnitteilla on ollut pitkään kesämeikkipostaus ja vaikea arvata mitä laittaisin siihen huulille. ;) Aurinkoa!

      Poista
  3. Mielenkiintoisia suosikkeja, kaikki tuntemattomia minulle mutta kuulostavat mielenkiintoisilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kuulostivat mielenkiintoisilta, itseasiassa kolmella näistä tuotteista sais jo kivan kesämeikin, eikä paljon muuta tarvi. :)

      Poista
  4. Ei ollut tuttuja tuotteita, mutta hehkua antava tuote kuulosti mielenkiintoiselta. Oma toukokuun suosikkini on Rimmelin aurinkopuuteri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rimmelin aurinkopuuteri on muuten tosi hyvä, aikoinaan tullut käytettyä sitä useampi loppuun. ^_^

      Poista
  5. Tuo Lancomen ois ihan mun juttu ja Kora, rakastan kyseistä brändiä. <3

    Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koostumuksen puolesta Lancôme todellakin olis sun juttu. ;)

      Ihanaa iltaa Tiia. <3

      Poista
  6. Onpas jännä tuo Smashbox! En ole koskaan kokeillut ihonsävyyn mukautuvia tuotteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on tosi jännä, kyllähän niitä puikoissa on ollut vaikka kuinka kauan, mutta tuubista tuleva geelimäinen herätti heti kiinnostukseni. :)

      Poista
  7. uuu tuo YSL:n meikkivoide!! Tosi kiinnostava. Oletkohan kokeillut BareMineralsin Complexion Rescueta? Mietin että mitenköhän YSL vertautuisi siihen. Sekin on päivävoiteen tuntuinen, kevyesti peittävä mutta kerrostettavissa, kosteuttava ja SPF30. Juuri tiristelen viimeisiä pisaroita siitä tuubista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ole kokeillut koskaan tota bareMineralsia, niin en osaa verrata tuotteita keskenään. :(

      Poista
  8. YSL ja Kora kiinnostavat toden teolla! Nyt vähän jopa harmittaa, kun menin tilaamaan sen Whamisan voiteen mistä kans kerroit, mutta toisaalta, ehdin mä tuon Korankin jossain vaiheessa testailla :D

    Mun toukokuun suosikkituotteet on Acon aurinkovoide rasvoittuvalle iholle sekä Gamarden atooppiselle iholle tarkoitetut kasvorasvat, mun iho rakastaa niitä <3_<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korassa muuten on Stockalla myynnissä hyvän kokoisia reilun kokeilupakkauksia eri ihotyypeille (pakkauksessa kolme tuotetta: putsari, voide ja mist), musta niissä on tosi hyvä hinta/laatusuhde ja ajattelin ostaa itse yhden sellaisen reissuun mukaan, että voin testata sellaisiakin tuotteita, joita mulla ei tällä hetkellä ole testissä.

      Gamarde on vaan niin. <3

      Poista
  9. YSL ja Smashbox vaikutti molemmat tosi kiinnostavilta ja just täydellisiltä kesämeikkiin :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives