Ystäväkirja


Blogeissa on kiertänyt hauska ystäväkirja ja ajattelin, että tämä voisi olla kiva toteuttaa myös omaan blogiin. En tiedä muistatteko vielä aikoinaan koulussa kiertäneitä ystäväkirjoja, joita täyteltiin aina välitunneilla? Tosin tässä oli tällä kertaa osin hieman kinkkisempiä kysymyksiä.

Horoskooppi?

Härkä. Vaikka en uskokaan sen kummemmin horoskooppeihin, niin pakko sanoa, että monet härkäihmisen kuvailut osuvat täydellisesti nappiin luonteeni kanssa.

Paras juoma? 

Kyllä sen on pakko olla kahvi, mutta tykkään myös vichystä, en niistä maustetuista vaan siitä maustamattomasta.

Lempiväri?

Musta. Sillä ei voi mennä koskaan vikaan.

Lempiruoka?

Näitä on paljon, olen sen verran kaikkiruokainen. Pastaa voisin kuitenkin syödä eri muodoissa varmasti melkein joka päivä.

Lempinimi? 

Tämä on oikeastaan aika jännä, mutta minulla ei ole oikein ollut koskaan lempinimeä. Koulussa kaikki Johannat olivat Johiksia tms., mutta minä olin aina vain Jonna. Ainoastaan setäni on ainoa joka on koskaan kutsunut minua suurimmaksi osaksi lempinimellä. Hän on sanonut minua lapsesta asti Juntuksi. Luulen, että tuo nimi juontaa juurensa "hivenen" jääräpäisestä luonteestani. Toki aviomieheni kutsuu minua erilaisilla hellittelynimillä...

Paras vuodenaika?

Kesä. Tarvitseeko tätä edes perustella?

Lempieläin?

Kissa. Ovat kuin minä: tekevät mitä haluavat ja viihtyvät suurimman osan aikaa yksin. 

Kirjasuositus?

Jokaisen pitäisi ainakin kerran elämässään lukea Viktor Klempererin Haluan todistaa. Kirja on juutalaisen professorin päiväkirja natsismin ajalta. Se auttaa ymmärtämään kuinka helposti ihmiset saadaan vaikenemaan ja asettumaan toisiaan vastaan. Kertoo karulla tavalla sen, miten yhden ihmisryhmän syrjinnästä valtakunnassa tulee poliittisten säädösten vuoksi helposti uusi normi. Nyky-yhteiskunnassa on paljon näkyvissä samanlaisia vaarallisia aluksi pieneltä tuntuvia merkkejä eri ihmisryhmien syrjinnästä.


Paras leffa?

Huh miten vaikea. Ei tällaiseen voi vastata, jos on katsonut tuhansia elokuvia. Luettelen muutamia mitä olen katsonut aina vain uudestaan ja uudestaan, ehkä se kertoo jotain niiden hyvyydestä? Gladiaattori, Bully, Uhrilampaat, Isku Mogadishuun, Notting Hill ja Elämä on ihanaa.

Lempimusiikki?

Iskelmä, Rock ja Suomi Pop.

Onnennumero?

Kuusi.

Hajuvesi?

Apua, nämä kysymykset vain pahenevat. :D Atelier Cologne Camelia Intrepide, Guerlain L' Instant EdT, Chanel N°5 L' Eau, Dolce & Gabbana Light Blue, Hermés Un Jardin Sur Le Nil ja Jo Malone Blackberry & Bay.

Laukku?

Joskus viisitoista vuotta sitten tämä olisi ollut itselleni hyvinkin mielenkiintoinen kysymys, mutta ei enää. Minulla on vain muutama laukku, mitä vaihtelen käyttötarkoituksen mukaan. 

Auto?

Ei voisi vähempää kiinnostaa, en omista ajokorttia.

Paras tapa viettää vapaailta?

Kotona miehen kanssa, hyvää ruokaa, joku hyvä leffa ja ehkä lasi viiniä. 

Viimeksi itkin?

Olisiko ollut kolmisen viikkoa sitten.

Viimeksi nauroin?

Tänään puhuvalle linnulle.

Viimeksi kehuin?

Viime viikolla ystävääni.

Uskotko yliluonnollisiin asioihin?

Kyllä osaksi uskon, lähinnä sen vuoksi mitä itsellekin on tapahtunut. Olen näistä joskus blogissakin kirjoitellut.

Paras paikka maailmassa?

Oma koti tietenkin.

Seksikkäintä minussa?

No jopas. Luulen, että itsevarmuus, se että olen sinut itseni kanssa. Se miten kantaa itsensä ja on varma itsestään, sillä on suuri vaikutus.

Lempijutut tällä hetkellä?

Ehdottomasti blogin kirjoittaminen ja se, että tulee kesä!


Jos uskaltaisin niin?

Muuttaisin johonkin missä paistaisi aurinko melkein ympäri vuoden.

Maailmankatsomukseni?

Tähän voisi varmaan sanoa jonkun vanhan viisauden, mutta vastaan, että liberaali.

Mottoni?

Ei ole.

Erityistaitoni?

Muistan todella tarkasti asioista yksityiskohtia vielä vuosienkin jälkeen. Olen hyvä myös päivämäärissä.

Mitä teen ensi vuonna?

Ei minkäänlaista hajua, elän päivän kerrallaan.

Keräilen?

Muumimukeja ja kirjoja. ^_^

Karmein paheeni?

Pikkutarkkuus.

Ihanin ominaisuuteni?

Varmasti se, että osaan ottaa kaikki ihmiset huomioon.

Tämä saa minut onnelliseksi?

Aamut kun voin herätä täysin omaan tahtiin.

Kirja tai biisi jotka olisin halunnut itse kirjoittaa?

Miksi haluaisin? Aina voi luoda jotain uutta ja omaa.

Elämäni tähtihetki?

Ehdottomasti päivä kun tapasin aviomieheni.

Keksintö jota ilman en voisi elää?

Onhan se ihan kiva, että joku keksi rakentaa taloja, ettei tarvitse luolissa tai taivasalla nukkua...

Tämä vie minulta jalat alta?

Kolmen kaverin uusi Pistaasi & Pistaasi -jäätelö. :P

Oikein aurinkoista ja ihanaa viikkoa kaikille!









  1. Oma koti on minunkin mielestä paras paikka. Kunpa vaan saisi olla siellä enemmän.
    Kivaa viikkoa Jonna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Matkalla on aina kiva olla, mutta mikään ei voita sitä hetkeä kun pääsee kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Jotain parasta. <3

      Poista
  2. Näitä on hauska niin lukea kuin täytelläkin, joten taidan napata tämän itselleni jossain vaiheessa vastailtavaksi :)

    VastaaPoista
  3. joo sama tuun kans ryöstää tän😎

    VastaaPoista
  4. Onkohan mä tehnyt tän, jos en niin aion napata tästä kopin 😊 Ja voitko uskoa, mä en ole autoihminen mutta toki pidän sitä meidän taloudessa ihan kivana välineenä mutta mulla ei ole intohimoa sen suhteen..mutta nyt oon alkanut haaveilemaan vanhasta Ford Mustangista 😍 Tosin se veis niin paljon bensaa plus pitäisi hankkia autotallipaikka ja ööö, se olisi muutenkin varmaan niin kallista lystiä että tajuan haaveeni järjettömyyden 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen elänyt joskus taloudessa jossa auto oli tosiaan kiva väline, muistan että ensimmäiset vuodet ilman autoa olivat tuskaisia, mutta jännästi siihenkin tottui. :D Ei kyllä ollut helppoa, koska oli tottunut siihen, että auto oli takapuolen alla aina mihin tahansa meni, nyt kaikki on suunniteltava, eikä lähteminen ole ollenkaan niin helppoa, mutta siitä on tullut jotenkin osa elämää. :D

      Bensakulutus voisi tosiaan olla kova, ehkä sillä pitäisi ajaa sitten vain kesäisin? ;)

      Poista
  5. Nää on kivoja! Täytyy yrittää itsekin tehdä:)

    VastaaPoista
  6. Ihana juttu! Kyllä se vaan on niin, että on kivaa lukea ihmisistä jotain henkilökohtaisempaa. Silloin he tulevat jotenkin lähemmäs. <3 Pitääkin tehdä tämä itse, on meinaan niin hauskoja kysymyksiä, jotka voivat johdattaa itsetutkistelun ääreen.

    Kiitos kirjavinkistä! Laitan lukulistalle. Ahmin Natsi-Saksasta kertovia kirjoja silloin kun opin lukemaan (...joo.) mutta nyttemmin "genre" on jäänyt. Tuo kirja vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, että on pakko lukea!
    (Sori könttäkommentointi, en ole ehtinyt blogien pariin hetkeen, joten tässä on luku-urakkaa! ;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tässä oli hauskat ja vähän syvällisemmät kysymykset mitä niissä meidän lapsuuden ystäväkirjoissa. :D

      Se tuntuu pitkäpiimäiseltä, koska se on suoraan sen päiväkirja, mutta kun vaan lukee eteenpäin niin siinä itse äkkiä tajuaa, miten se kaikkia tapahtui. Sitä kun tulee usein pohdittua, että miksi kukaan ei tehnyt mitään. Siitä kirjasta se selviää, kaikki tapahtui pienissä ripauksissa ja ihmiset vaan "sopeutuvat" että tämä on uusi normi ilman, että kukaan uskalsi kyseenalaistaa. Olen lukenut kerran kahdesti läpi vaikka se on melkoinen järkäle. Ekalla kerralla en meinannut malttaa lähteä töihin kun halusin vain lukea sitä. :D

      Ai sulla on luku-urakka menossa. Otan osaa, se on rankkaa! :D <3

      Poista
  7. Voihan pistaasijäde, kesä ja kaikki ja kissat. <3 Luin kaikki, itse asiassa toistamiseen, halusin vielä tulla läppärillä kommentoimaan. <3 Niin kauniina olet tuossa ylimmässä kuvassakin, sussa vaan on klasissita tyyliä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sairaan hyvää, joko oot maistanut? :p Haha todella klassista mökillä rönttövaatteissa. :D

      Poista
  8. Olipas kiva haaste! Nappasin sen mukaan tästä ja raapustelen ensi viikon aikan vastaukset kysymyksiin.

    Aurinkoista viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että toteutat tämän, sillä näitä on tosi kiva lukea. :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiva kuulla, olen meinaten tykännyt itse lukea näitä toisten blogeista.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives