Kuorintaihastus – iS Clinical Tri-Active Exfoliant


Hellepäivän ihonhoito postauksessa kerroin, että poikkeuksellisesti ihoni on ihastunut näin kuumalla mekaanisiin kuorintoihin, joita talvella voin käyttää vain hyvin harvakseltaan. Silloinhan käytössäni on lähes pelkästään erilaiset entsyymi- ja happokuorinnat. 

Yksi kuorinta on ollut kesän aikana ylitse muiden ja se on iS Clinicalin Tri-Active Exfoliant*. Kysymyksessä ei olekaan mikä tahansa mekaanien kuorinta, sillä iS Clinical yhdistää kaksi erilaista kuorintaa: mekaanisen ja entsymaattisen eli kaksi tuotetta samassa tuubissa. Tämä asia tekee tästä tuotteen, että jopa minä ihonhoitohifistelijä pärjäisin tällä yhdellä ainoalla kuorinnalla. Ensin ajattelin, että tämän on pakko olla liian voimakas tuote omalle iholle, mutta uskaltauduin kokeilemaan, sillä olen todennut kaikki tähän asti kokeilemani sarjan tuotteet tehokkuudesta huolimatta mukavan hellävaraisiksi iholleni. 

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.


Kuorinta on hämmentävä, se on samaan aikaan erittäin tehokas, mutta silti tarpeeksi hellävarainen, sillä se ei jätä ihoa kiristäväksi tai narskuvan puhtaaksi, mutta iho tuntuu käytön jälkeen todella syväpuhdistetulta ja ihon pinta jää ihastuttavan pehmeäksi. Supistaa selvästi myös ihohuokosia. Kuorinnassa käytetyt rakeet ovat luontoystävällisiä ja kasvipohjaisia. Tuote on myös parabeeniton, jos joku haluaa niitä vältellä. 

Koostumus on jännää, se on todella paksua, aavistuksen jopa tahmeaa samalla tavalla kuin hunaja. Kuorivia partikkeleita on runsaasti. Tuoksu ei ole mikään järin hyvä, hivenen lääkemäinen, mutta pois huuhdottavassa tuotteessa tämä ei haittaa. Entsymaattisina kuorijoina toimii mm. papaijan entsyymit sekä salisyylihappo. Kuorintaa voi käyttää 1-2 kertaan viikossa, itse olen mennyt kerta viikossa, toisina viikkoina jopa tuon kaksi kertaa ja iho ei ole ottanut tästä lainkaan nokkiinsa. 

Kuorintaa levitetään aluksi ohut kerros puhtaalle iholle kevyesti hieroan. Kuorivat partikkelit ovat tehokkaan tuntuisia, mutta silti pehmeitä, eivätkä ne raavi ihoa. Tämän jälkeen kuorivan naamion annetaan vaikuttaa viisi minuuttia, jonka jälkeen se huuhdotaan pois lämpimällä vedellä. Tuote huuhtoutuu pois helposti. Jälkeenpäin iho saattaa punoittaa, mutta tämä on normaalia. Oma ihoni on niin tottunut happokuorintohin, että ainoa mikä minulla aiheuttaa tämän kanssa punoitusta, on mekaaninen hankaaminen, mutta se punoitus laskee nopeasti. 


iS Clinicalin tuotteita myydään hoitoloissa. Jälleenmyyjät löydät täältä. Jos paikkakunnaltasi ei löydy hoitolaa, niin ainakin Kauneushoitola Inkeri Valtoselta löytyy myös oma verkkokauppa, joka toimittaa heidän valikoimissaan olevia iS Clinicalin tuotteita ympäri Suomen. 

Mikä on suosikkikuorintasi? Onko iS Clinical tuttu?

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.



  1. Mulla ei taida olla kuorintasuosikkia, kunhan ei ole kovin isorakeista, niin melkein kaikki käy. iS Clinical on etäältä tuttu. Tuotteita en ole käyttänyt, mutta lukenut paljonkin niistä. Ehkä joku päivä kokeilen itsekin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tykkää jos on liian isot tai sitten joissakin on raapivia rakeita, ei kiitos, mutta muut. Tässä on kivan pehmeitä, tehokkaita ja sopivan kokoisia.

      Aurinkoista torstaita Sari! <3

      Poista
  2. Hyvinkin mielenkiintoinen tuttavuus! Ei ole ennestään tuttu, olen käyttänyt pari kertaa viikossa ultraääni- kuorintaa, koneen hommasin kotiin aikaa sitten. Se on ollut tällaisen keski- ikäisen ihon "salaisuus", vaan välillä on hyvä pitää taukoa ja näin ollen tuo voisi olla koklaamisen arvoinen tuttavuus :) Ihanaa päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta tuo ultraäänikuorinta kotona, pitää ihan tutustua tuohon aiheeseen enemmän. Itselle toki kauneushoitoloista tuttu, mutta en tiennyt, et kotiinkin on mahdollista ostaa. :)

      Poista
  3. Inkerin kauppaa suosittelen, Inkeri laittaa aina reilusti näytteitä mukaan ja kirjoittaa muuten myös blogia😊. Tätä tuotetta en oo vielä testannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin lukenut Inkerin blogia toisinaan. :) Mukava kuulla, että mukaan tulee reilusti näytteitä niin pääsee tutustumaan uusiinkin juttuihin.

      Poista
  4. Tykkään kovasti Body shopin Tea Tree Squeaky-Clean Scrub, se on sopinut minun iholleni tosi hyvin. Tämäkin kuulostaa hyvältä kuorinnalta. Minä lähes odotan, että iho vähän punoittaa kuorinnan jälkeen, jotenkin silloin se minusta on toiminut hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tea Tree on varmasti ihana just kesällä, puhdistaa ihoa ja hillitsee epäpuhtauksia. :)

      Poista
  5. Kiva, että olet tykästynyt iS Clinicalin Tri-Active kuorintaan. Se sopii kaikille ihotyypeille ja hillitsee hikinäppyjä mitkä ovat tämän kesän tyypillisin iho-ongelma. Nuo Tri-Activen kuorivat rakeet ovat selluloosaa jotka sulavat täysin. Se ei siis sisällä vesistöjä kuormittavia mikromuoveja. iS Clinicalilla on toinenkin kuorintatuote joka on tämän helteen tuomiin ongelmiin hyvä. Warming Honey Cleanseria voi käyttää ihan päivittäin puhdistusgeelin tapaan ja samalla sen kevyet hedelmähapot sulattavat ihotalia ja kuollutta solukkoa. Päivittäin käytettynä se pelastaa öljyisenkin ihon hikoilun tuomilta näpyiltä ja tulehduksilta, mutta toimii näin kesällä myös kuivalle iholle.
    Tuo verkkokauppani toimii yhtenä kauneushoitolani palvelumuotona ja sanonkin sen olevan ”lähiverkkokauppa”, koska suurin osa tilaajista on tulleet hyviksi tutuiksi ja neuvon aina mielelläni heille sopivia tuotteita. Laitan mukaan näytteitä runsaammin siksi, että tilaajat pääsevät itse kokeilemaan muitakin tuotteita.

    Inkeri Valtonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inkeri asiantuntevasta kommentistasi.

      Selluloosa kuorivina partikkeleina toimii todella mainiosti, koska se saadaan käsiteltyä tarpeeksi pyöreäksi, eikä se raavi ihoa, kuten esim. jotkut siemenistä jauhetut partikkelit saattavat tehdä.

      En ole itse kokeillut Warming Honey Cleanseria, mutta kuulostaa loistavalta tuotteelta, itselläni on pintakuiva iho sekaiho talvisin ja luulen, että talvisin muutaman kerran viikossa käytettynä se olisi omalle ihollekin loistava. Pintakuiva iho kuitenkin kaipaa kuorintaa, ettei tukkeudu.

      iS Clinical hoitoloita niin kun ei mitään hoitoloita löydy jokapuolelta Suomea, joten tykkään aina blogissani vinkata verkkokaupan, jos vaan sellainen löytyy, koska se tuo tuotteet jokaisen lukijan tavoitettaviin. Varmasti tuottaa yrittäjälle paljon lisähommia verkkokaupan pito lähetysten postittamisineen, mutta ainakin omasta mielestäni se on nykyaikaa ja jopa toivottavaa palvelua, juuri sen vuoksi, että kaikilla ei välttämättä ole muuten mahdollisuutta kiinnostavaa tuotetta ostaa.

      Poista
  6. Mä luulen, että rakastaisin tätä! 😊 Mä oon luottanut nyt savi- ja hiilinaamioihin. Inkerin blogi on tuttu, tykkään tosi paljon että ihonhoitoammattilainen jaksaa kertoa ihonhoitoasiaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan varma, että tykkäisit. Pitänyt ihon ihanan sileänä kuivattamatta. :)

      Poista
  7. Kuulostaa sellaiselta, että varmasti tykkäisin:) Ilmeisesti tämä helle tekee iholle sen, että ne näpyt pukkaavat itsensä esiin ja todellakin kuorimista tarvitsen minäkin, vaikka minun täytyy olla hiukan maltillinen, jotten ala punoittaa liikaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tekee itselläkin kuumuus ja ilmankosteus joka tuntuu välillä olevan huipussaan. Kerta viikossa kuorintakin auttaa kummasti ihon puhtauteen. :)

      Poista
  8. Tuo kirjoittamani blogi Purkkiarmeijan komentaja on minulle hyvin tärkeä työväline. Aloitin kirjoittamaan sitä noin 2010 ja olin jo pitkään miettinyt, että siinä vaiheessa työelämää, kun olin ollut kosmetologiyrittäjänä kolmisenkymmentävuotta omasin parhaan mahdollisen työkokemuksen, mutta hyödynsin sitä vaan harvojen kuluttajien kanssa. Tiesin, että ihmisillä oli/on iho-ongelmia todella paljon, mutta pystyin auttamaan vaan muutamaa asiakasta päivässä.
    Blogin kirjoittaminen on minun tapani levittää ammattitaitoani ja työkokemustani niin, että mahdollisimman moni saa apua. Iho-ongelmia usein vähätellään eikä ymmärretä miten suuri mielipahan aiheuttaja jokin ihottuma esimerkiksi on ja varsinkin nuorilla ihmisillä. Onneksi netti on mahdollistanut sen, että tieto saa nykyisin laajasti. Oma blogini on myös tarkoitettu vastavuoroiseksi keskustelupaikaksi jossa minä saan tietoa siitä mitä asiakkaat haluaa. En pidä enää blogiani minään työvälineenä vaan se kuuluu työminääni ja itse hyödyn siitä jopa enemmän kuin asiakkaani.
    Kiitos myös sinulle, että kerrot lukijoillesi omia kokemuksiasi kosmetiikasta. Kosmetiikkaa on niin paljon, että alkaa olla täysin mahdotonta valita siitä omaansa ilman apua. Hyvää helteisen kesän jatkoa!

    Inkeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sinä olet ollut edelläkävijä, että alan ammattilaisena aloit pitämään blogia jo vuosia sitten, jossa kerrot ihonhoitotietoutesi myös kuluttajille. Moni voi sen kautta saada helpotusta ongelmiinsa ja ehkäpä jopa ensimmäistä kertaa elämässään uskaltautua ammattilaisen hoidettavaksi. Tiedän itse paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kosmetologilla käyneet, itsekin olin aikaan parikymppinen ennen kuin hakeuduin ensimmäistä kertaa.

      Mukavaa helteistä kesän jatkoa sinnekin!

      Poista
  9. Olen käyttänyt Is clinicalin tuotteita noin vuoden ja yksi parhaita sarjoja mitä tiedän. Käytän putsaria, kuorintaa, kosteutusta sekä seerumeita ja näitä en vaihda! Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla muiltakin hyvää iS Clinicalista, itselle ainakin tosi vakuuttava sarja. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives