Näin valehtelen netissä ja somessa


Sain Blinger shimmer -blogilta sen verran hyvän haasteen, että heti sen saatuani, tartuin kiinni tietokoneen näppäimistöön. Uskon, että juuri tässä haasteessa ilmi tulevat asiat kiinnostavat varmasti teitä lukijoitakin ruudun toiselle puolella, sellaisiakin, jotka eivät itse blogia kirjoita. Luulen, että monet näistä väittämistä askarruttavat teitäkin. 

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

No en todellakaan, myönnän auliisti, etten mieti tällaisiä asioita ollenkaan, vaikka varmaan pitäisi. Tämä johtuu varmasti siitä, etten tee blogia työkseni. Tapahtumat valitsen ainoastaan sen perusteella, onko niissä esillä oleva brändi itseäni kiinnostava.

Sisustan, teen kauttauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

En tee tätäkään. Jotenkin tulee heti huono bloggaaja olo, koska itsellä on ajatuksissa vahva käsitys, että ehkä näin pitäisi tehdä, jos haluaisi "menestyä". Ainoa mitä teen, on, että meikkaan niin, että meikistä saisi mahdollisia meikkikuvia varten hyviä otoksia. 


En ota itsestäni kuvia enkä Instastories -videoita, joissa minulla ei meikkiä.

Minut on voinut bongata blogista useasti ilman meikkiä, joten se ei ole kynnyskysymys. Instasta löytyy myös meikittömiä kuvia kasvoistani. 

Teen asioita ja kerron asioista blogissani, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

En nyt sanoisi, että blogini on mikään brändi, mutta kyllä. Teen blogiini ihonhoito- ja tuoksujuttuja, koska tiedän, että juuri niitä lukijani lukevat paljon ja sen vuoksi, että se on "minun juttuni". Tietenkin se on selvää, että nuo aiheet ovat myös itselleni läheisiä, en kirjoita blogiini mistään, mitä en koe aidosti omakseni.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta.

Otan kasvokuvat muotokuvalinssillä, joka sopii kasvojen kuvaukseen, joten kyllähän se näyttää tietenkin paremmalta kuin normilinssillä otettuna. Kuvia yleensä vain rajaan ja korjaan valotusta, joskus lisään suodattimen. Joten kyllä, kaikilla noilla kikoilla saan varmasti näyttämään itseni "kauniimmalta". 

Silottelen elämääni somessa.

En sanoisi silotteluksi sitä, etten halua jakaa ihan kaikkea yksityiselämääni somessa, vaikka olen monista vaikeistakin asioista hyvin avoin. Mielestäni jokaiselle kuuluu yksityisyys siinä määrin kuin päättää, en ajattele, että se olisi siloittelua.



Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

Valitsen omat yhteistyökumppanit todella tarkasti. Monien kanssa olen tehnyt vuosien ajan yhteistyötä. En ole koskaan katunut yhteistöitäni.

Bloggaajan elämä on glamouria.

No ei todellakaan ole. Tietenkin joistain pressitilaisuuksien kuvista voi äkkiä vetää johtopäätöksen, että melkoista luksusta, kun pääsee syömään noin hienoja ruokia yms. Fakta on kuitenkin se, että glamour on melkoisen kaukana, matkatkin paikan päälle pitää itse maksaa.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

Ihan hirveää sanoa tähänkin, etten todellakaan. Ehkä pitäisi? Tässä tapauksessa olen kuitenkin luonnonlapsi, pakko myöntää, että rakastan Instagram-tilejä, joissa on rosoisuutta, ilman, että jokainen kuva noudattaa samaa kaavaa ja on tarkoin harkittu. Minusta niistä puuttuu sielu. Tiedän, että toiset katsovat minun Instagram-tiliäni, että eihän tuossa ole päätä eikä häntää, eikä siinä varmaan olekaan, mutta se kuvaa kuitenkin täydellisesti minua.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

Anteeksi mikä? Ensin meinasin, että googletan, mikä ihmeen Jodelia, mutta sitten ajattelin, että enpä taida googlata. Välillä on autuasta olla tietämättä kaikista asioista, luulen, että tuo on yksi niistä. En ole koskaan googlannut itseäni. 

Bloggaajista puhuminen ja juorujen keksiminen netissä on ihan sallittua, koska itsehän ovat vapaaehtoisesti esillä.

Tuota... anteeksi mitä juuri luin. Kuka keksii juoruja? Eikös juorutkin pitäisi edes alunperin perustua edes jonkin asteisiin totuuteen vai olenko tippunut taas kärryiltä, että somessa on ihmisiä, jotka keksimällä keksivät toisista skeidaa ja levittävät sitä? Jos näin on, niin melko hulluksi on maailma mennyt. Sanoisinko, että melkoista kiusaamista tuollainen. Puhua saa tottakai, se vapaus on kaikilla.


Bloggaaminen on helppoa kuin heinänteko ja lisäksi bloggaajat saavat hirveät määrät tavaraa (ellei rahaakin) tästä turhakkeesta. 

Voin sano, että ei ole helppoa. Itse olin kirjoittanut blogia kaksi vuotta, ennen kuin sain ensimmäiset pr-näytteeni. Heinänteko on muuten melkoisen raskasta puuhaa (se joka muuta väittää, ei ole sitä tehnyt), sitä on myös bloggaaminen. Turhake? Jos bloggaaminen olisi täysin turhaa, niin kumman paljon kymmenille tuhansille suomalaisille bloggaajillekin silti löytyy lukijoita. ;)

Bloggaaja keksii otsikon hakusanat mielessään.

Varmasti monikin. Varsinkin jos teet blogia työksesi, asiaa on pakko miettiä, mutta kyllä harrastelijakin haluaa lisää lukijoita ja niitä saa oikeilla hakusanoilla ja oikeanlaisella otsikolla. 

Haaste
Kerro keneltä sait haasteen.
Vastaa väittämiin.
Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää ja vastaa myös siihen itse. 

Haastan mukaan Minäkö keski-ikäinen blogin Tiian, Tuubitoleranssin Jusun, kaimani Nonnulan Jonnan ja Zaza's Petalsin Sarin.



Kuvat: Pixabay.










  1. Ihanaa kun tartuit haasteeseen <3

    Mullakin jäi tuo Jodel googlaamatta enkä taida jaksa vaivautua :D

    Mun Instagram-tili (ja blogikin..) on aikamoinen sekametelisoppa ja ehkä näitä tosiaan pitäisi "siistiä" jos haluaisi menestyä, mutta toisaalta ehkä silloin katoaisi myös pala minua..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on parempi olla tietämättä, tuntuu, että toi on yksi niistä asioista, joita en halua tietää. :D

      Poista
  2. Kiitos, Jonna, mielenkiintoisesta haasteesta. Teen sen ilman muuta. Jotenkin tutun kuuloisia väittämitä ja oletuksia, joille ei välttämättä löydy mitään perusteita, mutta niitä aina heitellään ilmaan. Ja puskistahan on kautta aikain huudeltu yhtä ja toista;)
    Ihanat siniset kuvat:) Kivaa sunnuntaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin tässä tuli käsiteltyä olettamuksia bloggaamisesta. Niin on, eikä se varmaan koskaan lopu.

      Mä jotenkin ajattelin, että just sä voisit pitää sinisistä. :D Mukavaa sunnuntaita sinnekin.

      Poista
  3. Näitä on ollut hauska lukea :) Joskus muutamia vuosia sitten luin aktiivisesti tosi monia melko suosittuja lifestyleblogeja ja väkisinkin tuli sitten myös bongattua niitä juorukeskusteluja kyseisistä bloggaajista. Ne asiat, mitä ventovieraat ihmiset bloggaajista kirjoitti, oli välillä aivan järkyttäviä ja suoranaista kiusaamistahan se oli. Ei julkisen blogin pitäminen todellakaan anna kenellekään oikeutta alkaa keksiä päästään asioita tai solvata ja haukkua bloggaajaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei julkisen blogin pitäminen todellakaan anna kenellekään oikeutta alkaa keksiä päästään asioita tai solvata ja haukkua bloggaajaa!"

      Ei todellakaan, ihmettelen melkein joka päivä kuinka sairas ihmisten mieli on, kun tollaista tekevät.

      Poista
  4. Ei ole ollenkaan hirveää, ettei ajattele hetkiä Insta-kuvina!!! Hyvä tavaton, keskitytään niihin hetkiin. Mä otan kyllä paljon ja jopa semiharkitusti kuvia Instaan, mutta niiden jakaminen välittömästi ei enää ole minulle mikään prioriteetti. Mieluummin elän sen hetken ja otan ehkä kuvan, mutta muokkaan ja julkaisen myöhemmin. Ahdistaa, että pitäisi koko ajan olla joku laite kädessä, kun yleensä ne hetket kliseisesti on siinä hetkessä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mähän olen tosiaan ihminen, joka elää hetkistä, joten jos kaikki olisi tosi mietittyä, ei tulisi mitään. :D Mä saatan ottaa puhelimella paljon kuvia kerralla ja ripotella niitä sitten mieleni mukaan instaan pitkänkin ajanjakson aikana.

      Poista
  5. Tämä on kyllä erityisen hauska haaste johon ajattelin tarttua :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta Jonna ja mukana ilman muuta. Pakko sanoa, että tulee varmasti vastattua aika samoin, kuin sinä. Oikein lamppu syttyi, että ei hitsi mennä paikkoihin, jotta saan kivat kuvat, taidan vaan olla ihan liian laiska. Toki ollaan esim. Souliinan kanssa lyöty kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli otettu asukuvia, kun Souliina ollut meillä. Hienoihin paikkoihin meneminen ja vaikka jonkun Ullanlinnan jatkuva kuvaaminen, vaikka ei siellä itse asu, toki voi kertoa paljon bloggaajan omasta haavemaailmasta, mutta oma luonne ei antaisi periksi muuttaa kaunistella totuutta, on tosi kiva olla oma itseni. Myös asia voi mennä toistepäin, hih eli joitain asioita voi jopa piilotella, ettei niistä tule myöskään väärää kuvaa. Itsestään voi kyllä antaa aika monenlaisen kuvan, jos alkaa sitä miettimään, minusta on kivointa, että jos joskus törmään vaikka lukijaani kadulla, niin hän tunnistaisi minut juuri sellaisena, kuin olen. Kuvia toki tulee käsiteltyä, siis omia naamakuvia, ihan siitä syystä, että ovat taatusti miellyttävämpää katsottavaa, niin itselle, kuin muille.

    Mukavaa sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän heti muutaman asian mitä piilottelet, heh. :D Mutta ymmärrän täysin miksi, vaikka ovat ihan arkipäiväisiä asioita.

      Aurinkoista sunnuntaita Tiia. <3

      Poista
  7. Tätä haastetta katselinkin jo E2O blogissa, mutta sitten tajusin, että tulisin vastaamaan kaikkeen ei pidä paikkansa :)
    Hauska haaste tämä oli kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monia aisa ei tosiaan pidä paikkaansa, mutta on ollut yllättävääkin lukea kuinka erilaisia me bloggaajatkin ollaan. :)

      Poista
  8. Myönnän, että googlaan itseäni aika useinkin! Mutta teen sitä ihan sen vuoksi, että kotisivuni löytyisi Googlen kautta ja nousisi haussa ylemmäs. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta siinähän on selvä tarkoitus, miksi googlaat. ;)

      Poista
  9. Tää on tosi hauska haaste, näitä on ollut kiva lukea :D. Pitäisi saada aikaiseksi myös oma versioni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan sun postausta, aika kivasti ollut ihmisillä erilaisiakin vastauksia. ^_^

      Poista
  10. Hauska haaste :D Entä, jos pukeutuu ja meikkaa lähtökohtaisesti niin, että omasta tyylistä on kiva ottaa kuvia? :D Kattaa en osaa ja jos otan kuvia sisustuksesta, niin kyllä mä saatan siivota jonkun epämääräisen asian kuvasta pois tai asetella asioita niin, että ne näyttävät kivalta :D Mutta tätä teen, kun otan tuotekuviakin, saatan hakea eri asetelmia monta kertaa - ja lopulta se eka kokoonpano onkin kivoin :) Mä tiedän Jodelin ajatuksen tasolla, mutta en ole todellakaan ajatellut hankkivani sitä :D WhatsUppinkin latasin vasta viikko sitten ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Entä, jos pukeutuu ja meikkaa lähtökohtaisesti niin, että omasta tyylistä on kiva ottaa kuvia? :D"

      No mut täähän on just tosi hyvä, sehän on aitoa eikä harkiten tehtyä. :D Kyllä mäkin tuotekuviin asettelen tietysti, mutta joskus huomaan jälkeenpäin pari pölyhiukkasta purkkien päällä niin annan olla, vaikka ne ärsyttäisikin, enkä käsittele niitä pois. :D Haha mulla on ollut kans WhatUpp vasta puolisen vuotta. LOL

      Poista
  11. Olipa kiva lukea tätä - vahvisti kyllä sitä kuvaa, minkä olen sinusta saanut <3 Voi olla aito ja rehellinen bloggaaja vaikkei kaikkea elämästään vuodattaisikaan!
    Sen verran tiedän, että Jodel on joku foorumi - ja tämänkin vain sen tähden, että luin jostakin blogista, kuinka bloggaaja oli pahoittanut mielensä jostain Jodelista lukemastaan. Enempää en ole viitsinyt tutkia enkä viitsikään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä jokainen ihminen saa pitää myös yksityiseetensä, bloggaaja sitten määrittelee itse sen, mihin vetää rajan. Parempi sitten pysyä autuaan tietämättömänä koko Jodelista. :D
      Aurinkoista sunnuntaita Lady. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives