Parhaat – kesäkuu'18


Heinäkuun alkuhan tietää sitä, että on aika kerätä yhteen kesäkuussa ihastusta herättäneet tuotteet. Kesäkuussa tuli tehtyä yksi sellainen löytö, mitä en en koskaan olisi uskonut löytäväni ja olen aivan fiiliksissä tuotteesta. Lisäksi toisella kierroksella oli tuote, jota en ensimmäisellä käyttökerralla pari vuotta sitten ihan tajunnut, mutta nyt toisella kierroksella, se onkin parasta mitä olen hetkeen kokeillut. Tämä oikeastaan kertoo sen, että joskus kosmetiikkatuotteelle kannattaa antaa ajan kuluttua uusi mahdollisuus. 

*Bioeffect, Jane Iredale ja Lancôme PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.


Bioeffect EGF Seerumi* – Kun kokeilin tätä seerumia kolme vuotta sitten, olin sitä mieltä, että se ei tehnyt iholleni oikein mitään. Kerroinkin asiasta postauksessa, jossa vuolaasti kehuin sarjan 30 day treatmentia, joka on edelleen yksi isoimmista suosikeistani, jos puhutaan ihonhoidosta. Tuolloin kolme vuotta sitten kokeilemani pullo oli pieni 5ml:n koko ja vaikka siitä riittikin useaksi viikoksi, en ehkä kuitenkaan saanut sillä määrällä vielä riittävää tehoa iholleni. Tällä kertaa keväällä saamani näytepullo on normaalikokoinen ja olen käyttänyt tuotetta ahkerasti joka ilta yksinään, vaikka sitä voi ja suositellaan käytettäväksi myös meikin alla. Paksu geelimäinen seerumi on todella riittoisaa 2-3 tippaa riittää kasvojen iholle, olen käyttänyt tätä myös silmänympärysiholla. Niin ja sitten siihen eroon, mitä en viimeksi huomannut. Tällä kertaa olen kokenut, että seerumi on todella kiinteyttänyt ihoani, parantanut sen rakennetta ja tehnyt siitä selvästi kimmoisamman oloisen. Tulos on hämmentävä, koska alla oli kokemus, ettei tämä tekisi mitään. Luulen, että osasyynä on se, että keväällä ihoni oli hivenen huonommassa kunnossa ja se reagoi voimakkaasti vuodenajan vaihteluun, joten tuote pääsi oikeuksiinsa. Luulen, että jos iho on todella hyvässä kunnossa, siinä ei ole ongelmia kuivuutta, epäpuhtauksia, ryppyjä jne. eroa tuskin huomaa, mutta jos sinulla on yksikin iho-ongelma niin tämä kyllä auttaa selättämään sen. Olen lisäksi nauttinut todella paljon todella simppelistä iltaisesta ihonhoitorutiinissa, jossa seerumi on toiminut ainoana paksumpana tuotteena. Alle olen vain puhdistanut ihon, lisännyt kosteussuihketta ja laittanut tämän lopuksi. 

Elizabeth Arden Eight Hour Cream Nourishing Lip Balm SPF 20 – Alkuperäisessä Eight Hour Creamissa on se huono puoli, että se ei sisällä aurinkosuojaa, joten kesällä päiväsaikaan se ei ole oikea tuote huulille. Olinkin innoissani, kun Arden toi markkinoille muutama vuosi sitten vihdoin tuubiin pakatun huulivoiteen puikon ja purkin oheen ja vielä aavistuksen korkeammalla suojakertoimella kuin puikossa olevalla huulivoiteella on. Täydellinen kesätuote. Tuubi on tietenkin näppärä ja hygieeninen ja viistolla päällä tuotteen saa levitettyä nopeasti huulille. Koostumus on sopivan paksuhko, kiilto hillittyä, tuote kosteuttaa huulia hyvin ja pysyy pitkään. En enää lähtisi ovesta ulos ilman, että tämä olisi mukanani.

Jane Iredale Kabuki Brush* – Sivellin on tarkoitettu mineraalipohjien levitykseen ja olenkin käyttänyt tätä esim. Powder-Me:n levitykseen, mutta niin kuin usein nämä tämän kaltaiset siveltimet päätyvät minulla lopulta johonkin muuhun käyttöön. Kabukit ovat usein omalle iholleni liian tiiviitä ja kovia, mutta Iredalen sivellin on sopivan löysä, joten se ei raavi kosketusherkkää hipiääni ja aiheuta punoitusta. Se mihin varsinaisesti olen rakastanut tätä käyttää on hivenen yllättäen poskipunan levitys. Kokeilin tätä myös aurinkopuuterille ja toimi siinäkin hyvin. Poskipuna levittyy tällä todella nätisti ihan parilla hipaisulla, lisäksi sivellin nappaa mukaansa juuri sopivasti tuotetta, joten pigmenttistenkään punien kanssa ei tarvitse pelätä yliannostusta. Sopii vegaaneille. Monet teistäkin ovat tuskailleet Jane Iredalen saatavuutta, koska sitä myydään vain hoitoloissa, mutta nyt brändi on avannut vihdoin oman verkkokauppansa, josta tilaaminen onnistuu helposti koko Suomeen Ahvenanmaata lukuunottamatta. Mikä parasta toimitus on ilmainen, tämä on oikeasti harvinaista herkkua! Toimitus Postiin tai pakettiautomaattiin. 

Lancôme Monsieur Big Waterproof Mascara* – Lancôme sitten teki sen, jota en uskonut, että kukaan pystyisi tekemään. Teki vedenkestävän ripsiväsin, joka ei suttaa. Olen monesti täällä kertonut, etten käytä kuin 38-ripsareita tai sitten ihan tavallisia, joista olen löytänyt muutaman pitävän vaihtoehdon omiin silmiini. Vedenkestävät taas sotkevat silmänaluseni mustiksi 1-2 tunnissa ja kun kyse on vedenkestävästä, niin sitäpä ei sitten tuosta noin vaan pyyhkäistä siitä ihosta irti. Kokeilen kuitenkin jatkuvasti vedenkestäviä, siinä toivossa, että löytäisin itselleni sopivan tuotteen. Tämä ihan siksi, että se on kuitenkin helpompi poistaa kuin 38-ripsarit ja koska haluaisin välttää lämpimällä vedellä lutrailua sy-ihon lähettyvillä. Vedenkestävää suttaamatonta ei vaan ole tullut vastaan ennen tätä. En voinut uskoa, kun pistin Monsieur Bigin waterproofia ensimmäisen kerran ja se oli edelleen kahdeksan tunnin jälkeen täysin moitteettomasti silmissä. Kahdentoista tunnin jälkeen silmien alla oli pari mustaa pistettä, mutta ei puhettakaan mistään tummasta koko silmänalusen kattavasta sutusta. Ainoastaan toinen jolla on yhtä isoja ongelmia ripsivärien pysyvyyden kanssa voi tajuta, kuinka haltioissani olen tästä tuotteesta.  Lisäksi monista muista vedenkestävistä poiketen, tämä antaa kunnolla pituutta ja volyymia ripsiin, en huomaa mitään eroa tehoissa verrattuna ei vedenkestävään -versioon.

MAC Modern Mandarin Blush - Älkää antako Limited Edition pakkauksen parin vuoden takaa hämätä, sillä tuotetta saa klassisessa MAC:in pakkauksessa edelleen. Eleveniltä sävy on loppu tällä hetkellä, mutta Kicksin verkkokaupasta sitä on saatavilla. Sävy on upea kirkas persikka, joka näyttää upealta varsinkin hivenen päivettyneellä tai tummammalla iholla, syy, miksi itselleni tämä on kesäposkipuna. Satiininen todella pigmenttinen koostumus leviää poskille pehmeästi ja pysyy koko päivän. 


Löytyikö joukosta uusia tai kiinnostavia tuotteita? Mikä oli sinun kesäkuun suosikkituote?

*Bioeffect, Jane Iredale ja Lancôme PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.





  1. Monesti on tehnyt mieli kokeilla EA Eight Hour Creamejä, mutta sitten, kun niitä tuoksuttelee, tulee toisiin ajatuksiin. Tuoksu on jotensakin "persoonallinen";)
    MAC:n Mandarin Blushin sävy on just sellainen kesäsävy, jota voisin itsekin käyttää kesällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on persoonallinen, tossa huulivoiteessa se on muuten lievempi kuin siinä perinteisessä voiteessa. Mandarin sopisi sulle takuulla ihanasti!

      Poista
  2. Bioeffectin seerumi on tosi ihana! Mulla on jossain vielä pieni pullo, pitääkin kaivaa esille. Vaikka tuote on kallis, siitä puuttuu se jokin kaipaamani elämyksellisyys. Johtunee ehkä tuoksuttomuudesta? Mutta yhtä kaikki, kiitos muistutuksesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmaan osa elämyksen puutetta on se, että se ei tuoksu millekään, oon ihan varma, että meidän kaltaisille tuoksufaneille se on se juttu. ;)

      Poista
  3. Mä just otin matkalle mukaan vain yhden kasvosiveltimen ja se on Jane Iredalen kabuki. Haluan pitää matkameikkipussin tiiviinä, ja laitan samalla kabukilla puuterin ja poskipunan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan loistava, sillä voi levittää oikeastaan mitä vaan, mä en käytä mineraalipohjia, mut todellakaan ei ole este ton käytölle, siinä on just oikea malli, että sillä voi levittää melkein mitä vaan kasvotuotteita. :)

      Poista
  4. Nää oli mulle itse asiassa kaikki uusia :D MAC:n poskipunan sävy on upea<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli uusia juttuja! Se on todella upea! <3

      Poista
  5. Ardenin huulirasva on käytävä ostamassa ihan hetimiten - en ollut huomannut ollenkaan, että sitä saa myös aurinkosuojalla!
    Ja tuo ripsari vaikuttaa sellaiselta, että saattaisi pysyä myös minun silmissäni. Kerroinkin jo joskus täällä aiemmin, että vuosikymmenten jälkeen olen joutunut Sensain ripsareista luopumaan, kun tuo minun kasvohalvauksessa vaurioitunut silmäni ei sitä enää siedä. Essencen halpisripsarit ovat toimineet hyvin korvikkeena, sillä mikään muu ei oikein tahdo silmissä pysyä - tai sitten se ärsyttää. Hieman mietin kuitenkin, sillä kerrot, että ripsari pidentää ripsiä - ja sitä en halua isommassa mittakaavassa, koska käytän silmälaseja ja minulla on suht pitkät ripset itselläni joten ei ole kiva, jos ripset hinkkaavat laseja vasten;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomastij. Ripsari tosiaan pidentää, mutta laittamalla vain 1-2 kerrosta tulos on tosi hillitty, joten ei tee silloin mitään megaripsiä kuitenkaan. ^_^

      Poista
  6. Oon niin onnellinen, että vinkkasit silloin hankkimaan tuon MAC:n persikkaisen poskipunan ja se on siitä lähtien ollut yksi lemppareista.

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi hankit silloin. Onneksi sitä saa vieläkin, mutta ei tässä LE-pakkauksessa. ;)

      Ihanaa tiistaita Tiia. <3

      Poista
  7. Paljon uusia tuttavuuksia :). Tuo poskipuna näyttää ihanalta! Muistan että se houkutteli jo silloin kun tää julkaistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana, onneksi on pysyvässäkin valikoimassa. ^_^

      Poista
  8. Bioeffect <3, mä niin tykkään niiden tuotteista ja minulla se ero on näkynytjuuri punaisuuden tasoittajana. Tykkään mielettömästi myös heidän uudesta misellivedestä ja suihkeesta, jonka aion ottaa varmasti Rodoksen reissulle mukaan:)
    Nyt on pakko sit testata tuota Big ripsaria. Mä olen myös ollut vähän tutka päällä, että mistä löytyisi sellainen tarpeisiini sopiva:) Kun sitten vielä onnistuisi löytymään eyeliner, joka pysyis!

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives