Joulun tuoksuruletti


Muistatteko, kun kesäkuussa matkalle lähtiessä minulla oli menossa tuoksuruletti? Tällä hetkellä täällä taloudessa neljän seinän sisällä pyörii sama ruletti. Kysymys kuuluu tällä kertaa: Mikä tuoksu jouluksi? Loppusuoralle on päässyt viisi hyvinkin erilaista ehdokasta: Hermèsin Jour d`Hermès Absolu, Elizabeth Ardenin Always Red, Armanin Code Satin, Narciso Rodriguezin L´absolu ja Sensain The Silk EdP.

Muistan teini-iästä lähtien melkein kaikki tuoksut, joita olen jouluaattona käyttänyt. Kun olin joulun yksin, oli tuolloin tuoksuvalintani Jean Patoun Enjoy. Jälkeenpäin voi miettiä, valitsinko tuoksun nimen perusteella. ;) Aattoaamu alkaa itselläni samalla tavalla kuin jokainen aamu, tuoksun valinnalla. Aaton tuoksu on itselleni kuitenkin todella tärkeä, koska siihen tulee jälkeenpäin liittymään vahvoja muistoja, joten karsiminen on aloitettava hyvissä ajoin. Olen nyt supistanut vaihtoehtojen määrän viiteen ja luulen, että aattoaamuna valitsen fiiliksen mukaan näistä yhden. Sitä fiilistä en voi vielä nyt tietää, siitä kuitenkin on aika paljon tuoksun valinta kiinni. Kaksi jäljellä olevista tuoksuista on sellaisia, että en voisi kuvitella käyttäväni niitä oikein kuin talvella, mutta kolme muuta sopisivat käytettäväksi myös kesällä, jos ei nyt päivällä niin ainakin illalla. 


HERMÈS JOUR D`HERMÈS ABSOLU

Jour d`Hermès Absolu on porukan kevyin tuoksu. Sitä kuvaillaan kukkaistuoksuksi, joka on kaikkea muuta kuin kukkaistuoksu ja olen tästä kyllä samaa mieltä. Tuoksu on kuin nainen pullotettuna: kaunis ja mysteerinen. Alkutuoksussa on virkistävää greippiä, sydäntuoksussa klassisia valkoisia kukkia jasmiinia ja gardeniaa. Pohjalla jäkälää ja puisia vivahteita. Tuoksu on tosi persoonallinen, mutta mietityttää, onko se aatoksi liian kesäinen valinta.


NARCISO RODRIGUEZ L`ABSOLU

L`absolu on tuoksuna mysteerinen, viettelevä ja vahva, siinä pilkahtaa myös ripaus intohimoa. Viininpunainen pullo suorastaan huutaa joulun nimeä. Alkutuoksuna jasmiinia ja tuberosaa. Narcison tuoksujen tapaan tuoksun sydämessä erittäin vahvana valloittaa lämmin myski. Pohjalla ambraa, patsulia ja santelipuuta. Tämä poikkeaa kaikista omistamistani Narcison tuoksuista pehmeydellään, sen pienen pehmeyden ja makeuden aiheuttaa tähän yksilöön ambra, eikä puuterisuus ole tässä yhtä voimakkaasti läsnä kuin muissa Narcison tuoksuissa. Voisin hyvin kuvitella tämän aattona ylläni lanttulaatikkoa suuhun haarukoidessani.


ARMANI CODE SATIN

Alkuperäinen Armani Code oli aikoinaan yksi lempituoksujani, mutta sen jälkeen tuoksusta tulleet flankerit eivät minuun iskeneet, kunnes tuli tämä Code Satin. Kun näin ensimmäistä kertaa tuoksukuvauksen, tiesin, että tämä tuoksu minun on saatava. Kyseessä on itämainen gourmand -tuoksu. Tuoksunuotteina alkutuoksussa mehevän jouluista päärynää ja kielellä polttelevaa inkivääriä. Sydämessä valloittaa jasmiini ja neroli. Kaiken kruunaa kuitenkin tuoksun pohja: vaniljaa, kaakaota ja praliinia, joiden makeutta on taitettu itämaisella patsulilla. Nenääni tässä tuoksuvat todella selkeästi juurikin kaakao ja vanilja. Mietin vain, että onko tämän makeus liikaa, kun aattona pyörin illalla sohvalla suklaaähkyissäni.


SENSAI THE SILK EDP

Neljäntenä vaihtoehtona minulla on lämmin Sensain The Silk EdP. Alkutuoksuna mausteista bergamotia, makeaa päärynää, orvokkia ja kipakkaa punapippuria. Sydämessä pehmeää ambraa, pionia ja orkideaa. Pohjalla myskiä ja lumoavan makeaa tonkapapua. The Silk EdP olisi sellainen helppo valinta, tämän kanssa ei vaan voi mennä vikaan. Mutta olisiko se liian helppo?


ELIZABETH ARDEN ALWAYS RED

Always Redista olen kirjoittanut aiemminkin. Tässä on aavistus samaa kuin Armanin Satin Codessa, sillä onhan tämäkin itämainen gourmand -tuoksu. Tässä sen sijaan on tiettyä ponnekkuutta makeuden lisäksi, kun taas Code Satin on vain makea. Kun tätä kirjoittaessa ajattelen asiaa tarkemmin voi olla, että teen ennen aattoa vielä tiputuksen tämän ja Satin Coden välillä, koska näissä on aika paljon samaa. Always Redissa minua houkuttaa sen joulunpunainen ulkoasu ja se, että olen syksyn aikana kiintynyt tähän kovasti, joten siksi tämä sopisi myös joulutuoksuksi. Mutta entäs jos jouluna menisi jokin pieleen ja tästä uudesta suosikista jäisi paha muisto?

Aina yhtä vaikeaa... Laitan aattona kuvan Instagramiin, kun tiedän minkä valitsen.

Minkä valitsisit? Mille sinä tuoksut jouluna?

Osa tuoksuista lehdistönäytteitä, osa omiani.





Designed by FlexyCreatives