Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonkosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonkosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

Levä ihonhoidon raaka-aineena

*Sisältää mainoslinkkejä

Levää sisältäviä ihonhoitotuotteita on ollut markkinoilla vuosikymmeniä. Kiinnitin ensimmäisiä kertoja asiaan huomiota, kun minulle tehtiin joskus 2000-luvun alussa kasvohoito Thalgon tuotteilla. Tuolloin hoidon tekijä kertoi tuotteista ja niiden raaka-aineista. Thalgohan on ollut olemassa jo vuodesta 1964 lähtien, joten todellakaan mikään uusi juttu levän käyttäminen ihonhoidossa ei ole.

On ollut kuitenkin havaittavissa, että siitä on tulossa uudestaan muodikas raaka-aine. Se on alkanut kiinnostamaan ihan eri tavalla menneinä vuosina. Siksi ajattelinkin nostaa levän esille täällä blogissakin.

MITÄ HYÖTYÄ LEVÄSTÄ ON IHONHOIDOSSA?

Monipuolisuutensa vuoksi ei ole ihme, että yhä useampaa tuotetta mainostetaan levän kautta. Levissä on paljon antioksidantteja, jotka suojaavat ja korjaavat ihoa. Hyvä keino suojata ihoa ulkoisia stressitekijöitä vastaan; ilmansaateita ja auringon UV-säteilyn ihoa vaurioittavalta vaikutukselta.

Levistä voi myös eristää peptidejä ja aminohappoja, jotka lisäävät ihon kimmoisuutta.

Lisäksi levästä saatavat yhdisteet auttavat sitomaan ihoon kosteutta, joten levä toimii loistavasti ihon kosteuttajana.

Merilevät hillitsevät tulehduksia ja ovat usein hyvin siedettyjä.

Levinä kosmetiikassa käytetään useimmiten jättirakkolevää, mutta myös yksisoluisia mikroleviä kuten spirulinaa ja chlorellaa.

Levä on siitä loistava raaka-aine, että se sopii oikeastaan kaikille ihoille sen monipuolisuuden vuoksi. Joten kun ostat uutta tuotetta, erilaisten levien läsnäolo sisällysluettelossa on todellakin positiivinen juttu. 


Iholleni muutama levätuote on ylitse muiden. Laponie of Scandinavialla on ehkäpä luonnonkosmetiikan parhain kasvovesi *Balancing Essence Mist (28 €), joka rauhoittaa ihoa. Sen sisältämä merileväuute kosteuttaa, tasapainottaa ja pehmentää ihoa. Tuotteeseen ei ole lisätty hajusteita, joten se sopii herkällekin iholle. 

*Antipodesin Maya Hyaluronic 72h Hydration Serum (45 €) on todellinen kosteuttava tehopommi. Seerumiin on pakattu leväuutteita, fermentoituja maitohappoja, glyseriiniä ja hyaluronihappoa. 

By mukk -tuotteiden tuloa markkinoille ei voinut olla huomaamatta, pistin heti merkille brändin eleettömän ulkonäön. Lähempi tarkastelu osoitti, että keskeisempinä raaka-aineena toimii levät. Ostin mielenkiinnosta kokeiluun kesän ajaksi kasvovoiteeksi *Light Day Creamin (27,90 €), josta tuli heti lempparituote. Koostumus on lähes vesimäisen kevyttä ja tuote imeytyy ihoon välittömästi. Olen toisinaan jättänyt aamuisin C-vitamiiniseerumin pois. Laittanut iholle ensin tämän ja sen jälkeen aurinkosuojan. Kesäaikaan voiteen sisältämä merivesi pitää poissa mahdollisia helteen aiheuttamia epäpuhtauksia. Sisältää myös punaista mikrolevää ja glyseriiniä. Antioksidanttiset safloriöjy ja E-vitamiini suojaavat ihoa ulkoisilta rasitteilta, jonka vuoksi sopii loistavasti päiväkäyttöön aurinkosuojan alle.

Käytättekö levää sisältäviä ihonhoitotuotteita? Joko juhannussuunnitelmat on tehtynä?

Kuvat: Pexels & Pixabay



Parhaat luonnonkosmetiikan tuotteet joita käytän edelleen

*Sisältää mainoslinkkejä

Blogiani pitkään seuranneet saattavat muistaa, että vuosia takaperin aloin kiinnostumaan ihonhoidossa luonnonkosmetiikasta. Yhdessä vaiheessa taisikin olla niin, että lähes kaikki käyttämäni ihonhoito oli luonnonkosmetiikkaa. 

Muutama vuosi takaperin aloin yksinkertaistamaan ihonhoitoani. Etsin tuotteita, jotka olisivat todella hellävaraisia, mutta tehokkaita. Tässä rytinässä luonnonkosmetiikka alkoi jäädä taka-alalle, koska halusin välttää mahdollisuuksien mukaan hajusteita (vaikka ne olisivat luonnollisia) ja erilaisia eteerisiä öljyjä, jotka saattaisivat ärsyttää ihoa. Tällä hetkellä käytän tuotteita tietyiltä sarjoilta ja tiettyjä yksittäisiä tuotteita, joita sitten lisään rutiiniin mieltymysteni mukaan. Näistä tuotteista mikään ei ärsytä ihoani ja niissä kaikissa ominaisuuksia, jonka vuoksi ostan niitä aina uudestaan.

Yksi tuote on todellinen luksustuote ja äkkiseltään katsottuna siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta... *Patyka Advanced Plumping Serum (84,90 €) on yksinkertaisesti yksi markkinoiden parhaista kosteuttavista seerumeista, jos ei jopa paras. Hehkutin tuotetta vuosia sitten, kun se tuli markkinoille ja sillä on tänäkin päivänä paikkansa ihonhoitokaapissani. Hyaluronihapposeerumi antaa iholle kosteutta. Vesimäinen tuote tuntuu iholla raikkaalta ja imeytyy nopeasti. Jonka vuoksi ihana seerumi kesäaikaan. Tekee ihosta pehmeän ja kimmoisan oloisen. Luulen, että tuotteen salaisuus on sisältämässä merilevässä, joka suojaa ihoa tulehduksilta ja kosteuttaa. Levitän seerumin aina hivenen kostealle iholle ja kun iho on vielä kostea levitän päälle voiteen. Toisinaan laitan tämän ensin iltaisin iholle puhdistuksen jälkeen, annan kuivua ja lisään päälle retinolin ja lopuksi voiteen. 


*Esse Sensitive Cleanser (60,40 €) sopii herkälle iholle. Maitomaisen puhdistajan pohjana on käytetty aloe vera -geeliä, joka rauhoittaa ihoa. Miedosti vaniljalta tuoksuva tuote virkistää mieltä silloin, kun haluan fiilistellä tuoksuja ihonhoidossa. Puhdistaja on käytössä ympäri vuoden. Ei kuivata ja poistaa vesiliukoisen meikin hyvin. Tekee ihosta pehmeän. Essehän suosittaa, että tuotetta ei käytettäisi muiden tuotteiden kanssa, mutta itsehän en tunnetusti näistä säännöistä välitä vaan käytän tuotteita niin, mikä tuntuu omalla iholla hyvältä. :D

Uusin brändilöytöni on *Bioearth, joka itseasiassa vastaa täysin ihonhoitofilosofiaani brändinä, mutta on luonnonkosmetiikkaa. Sarjan boosterit ovat kaikki huippuhyviä. Ne sisältävät vain tehokkaita raaka-aineita, eikä niihin ole käytetty hajusteita, myös eteeriset öljyt loistavat poissaolollaan. Lisäksi on uskomatonta, että alle 14 eurolla voi saada näin toimivia seerumeita, joilla saa myös nopeita tuloksia. Jos et halua käyttää paljoa rahaa ihonhoitoon, nämä ovat tuotteitasi. En yhdistele näitä vaan valitsen aina eri tehoboosterin aamuun ja iltaan ihon tarpeiden mukaan.

Paras luonnonkosmetiikan voide kuivan ja karhean ihon hoitoon on edelleen *Esse Omega Rich Moisturiser (89,90 €). Kesäajaksi kannattaa valita kevyempi *Light-versio (75 €) Tykkään siitä, että voide on pakattuna pieniin yksittäisiin purkkeihin. Pikkuinen purkki on helppo ottaa mukaan matkalle, mökille jne. Voiteet sisältävät isoja pitoisuuksia omegaöljyjä, jotka olen kokenut parhaaksi tavaksi kosteuttaa ihoa, lisäksi ne estävät tulehduksia. Paketin yksi pikkupurkki säilyy avattuna kaksi viikkoa. Käytän omega-voiteita vain iltaisin ja pieni purkki kestää silloin juuri tuon pari viikkoa. Iho on aina voiteita käyttäessä todella rauhallinen, tasapainoinen ja hyvin kosteutettu. Rich-voide on pelastanut monet talvet ja kesällä Light-voide tuo iholle tarpeeksi kosteutusta retinolin kanssa.

Sarjoista ihastuttaa erityisesti myös *Laponie of Scandinavia, jonka tuotteet sopivat myös ihonhoitofilosofiaani. Tuotteet ovat hellävaraisia, eikä niissä ole käytetty mitään ylimääräisiä ainesosia. Sarja sopiikin hyvin yksinkertaisesta ihonhoidosta pitäville. Tuotteilla on nykyään myös allergia- ja astmaliiton merkki, joten ne sopivat hyvin hajusteherkille ja herkkäihoisille. Suosikkituotteitani sarjasta ovat Essence, Gentle Gel Cleanser ja rauhoittava Calming Serum. 


Mitkä ovat suosikkituotteitasi luonnonkosmetiikasta?

Kuvat: Pexels



Edullinen vinkki – Bioearth Elementa-seerumit

*Tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä

Olen usein puhunut kuinka tarkka olen siitä millaisia tuotteita otan testiin. Blogin alkuaikojen huumassa oli kiva testata kaikkea, tämän varmasti kaikki blogia kirjoittaneet ovat joskus käyneet läpi. Nykyään vain harvat tuotteet pääsevät kotiini asti testattaviksi. Jos ne eivät sovi nykyiseen ihonhoitofilosofiaani, en näe järkeä testata niitä, sillä en halua ihoni turhaan ärtyvän asioista, joihin se ei ole enää pitkään aikaan tottunut. Vaikka käytän edelleen arvokkaampiakin tuotteita, suurin osa käyttämästäni ihonhoidosta on edullista, mutta silti laadukasta ja tehokasta. 

Seerumi, jonka hinta on kympin kieppeillä saa minut aina kiinnostumaan. Sen jälkeen kuitenkin pitää käydä läpi sisällysluettelo. Kieltämättä olin välittömästi myyty, kun luin italialaisen luonnonkosmetiikkabrändin Bioearthin Elementa-boostereiden sisältöjä – muutamia selkeitä raaka-aineita, ei hajusteita. Seerumeita on reilu kymmenkunta erilaista, joten valittavaa riittää jokaisen iholle. Otin kuitenkin testattavaksi itselleni kolme mielenkiintoisinta boosteria. Käytän ihonhoidossa päivittäin C-vitamiinia, peptidituotteet ovat loistavia ikääntyvälle iholle ja mantelihapon olen todennyt jo vuosia sitten tekevän hyvää iholleni. Boostereita voi sekoittaa kosteusvoiteen joukkoon, mutta henkilökohtaisesti en suosittele sekoittamista vaan suosittelen laittamaan seerumin suoraan puhtaalle iholle ennen muita tuotteita.



Olin kieltämättä skeptinen ilmoitetun 2%:n pitoisuuden suhteen, mutta kuinka väärässä olinkaan. Siitä kertoo jo se, että testikappale on käytetty aikaa sitten ja käytössä on jo itse ostettu versio, jonka juuri avasin. Vaikuttavana aineena toimii 3-0 -ethyl ascorbic acid, jonka sanotaan olevan tehokas myös pienillä pitoisuuksilla. Voin helposti allekirjoittaa tämän. Seerumi on eittämättä tehokkaimpia, jos ei tehokkain johdannaista sisältävä C-vitamiiniseerumi, jota olen koskaan käyttänyt. Tämä saattaisi minut saada jopa luopumaan rakastamastani *SkinCeuticalsin seerumista, jonka hinta on kymmenkertainen... Seerumi kirkastaa ihoa. Ei tuoksu oikeastaan miltään. Koostumus on vesimäisen ohutta ja suorastaan "hulahtaa" ihoon hetkessä. Ei jätä tahmeaa tai öljyistä pintaa, mutta levityksen jälkeen iho tuntuu unelmaisen sileältä. Eron ihon pinnassa tuntee sormin, mihin kohtaa seerumia on levitetty. Tämä oli suorastaan hämmentävää. En usko, että reilulla kympillä saa parempaa C-vitamiiniseerumia tällä hetkellä.

INCI: AQUA(WATER), 3-O- ETHYL ASCORBIC ACID, CELLULOSE GUM, ALOE BARBADENSIS LEAF JUICE*, SODIUM HYALURONATE, PHENETHYL ALCOHOL, CAPRYLYL GLYCOL



Mantelihappoa sisältävät tuotteet sopivat loistavasti pigmenttimuutoksista kärsivälle iholle. Se on hellävaraisempi kuin esim. glykolihappo, joten jos ihosi kuivuu liiaksi edellä mainitusta, kannattaa kokeilla mantelihappoa. Auttaa irroittamaan kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalta, joten sopii loistavasti myös pintakuivuudesta kärsivälle iholle ja ehkäisee siten epäpuhtauksia. Sea Daffoil eli hietamerinarsissiuute auttaa kirkastamaan ihoa. Tätä samaa ainesosaa on käytössä myös erään toisen luksus luonnonkosmetiikkabrändin melkein 400 euroa maksavassa kirkastavassa seerumissa... Lisäksi seerumi sisältää glyseriiniä, joka auttaa kosteuttamaan ihoa. Mantelihapposeerumissa on ohut vesimäisen juokseva koostumus, ehkä aavistuksen kuitenkin täyteläisempi kuin C-vitaamiseerumissa. Imeytyy ihoon heti. Käytän tätä niinä iltoina tehotuotteena, kun en laita iholla retinolia.

INCI: AQUA (WATER), MANDELIC ACID, GLYCERIN, CELLULOSE GUM, GLUCONOLACTONE, PANCRATIUM MARITIMUM EXTRACT, SODIUM HYALURONATE, ALOE BARBADENSIS LEAF JUICE*, PHENETHYL ALCOHOL, CAPRYLYL GLYCOL, SODIUM HYDROXIDE



*PEPTIDE + HIBISCUS 2%

Seerumi on kehitelty ikääntymisen merkkejä vastaan. Käytän iltaisin seerumia retinolin alla. Retinoli kykenee imeytymään ihoon myös ohuiden tuotteiden läpi, joten sitä ei tarvitse levittää iholle ensiksi, kuten usein neuvotaan. Tämä auttaa myös ehkäisemään retinolista mahdollisesti tulevaa ärsytystä. Levitän seerumin kostealle iholle, annan kuivua. Lopuksi lisään päälle retinolin ja kosteusvoiteen. Sisältää Tripeptide-5, jonka sanotaan stimuloivan kollageenin tuotantoa ja siten parantavan ihon tekstuuria pitkäaikaisessa käytössä. Peptidin lisäksi boosterista löytyy kosteuttavaa glyseriiniä ja hibiscuksen siemenuutetta, joka lisää ihon kimmoisuutta. Koostumus on joukon "täyteläisintä", mutta edelleen vesimäistä. Vesimäisyyden vuoksi nämä ovat näppärästi lisättävissä ihonhoitorutiiniin. Sopivat myös niille, jotka eivät pidä rasvaisista tai täyteläisistä koostumuksista.

INCI: AQUA(WATER),GLYCERIN, CELLULOSE GUM, PALMITOYL TRIPEPTIDE-5, HYDROLYZED HIBISCUS ESCULENTUS EXTRACT, ALOE BARBADENSIS LEAF JUICE*, SODIUM HYALURONATE, DEXTRIN, PHENETHYL ALCOHOL. CAPRYLYL GLYCOL. 

Bioearth Elementa -seerumeita myy mm. *Jolie ja*Olo–apteekki, jossa tällä hetkellä kaikki Bioearth-tuotteet -20% 31.7.2023 asti. Boostereiden normihinta Joliessa 13,90 € ja Olo–apteekissa tarjouksen ollessa voimassa alle kympin. 


Joko olet kokeillut Bioearthin Elementa-boostereita?



Näin suojaat ihosi pakkasella

*Sisältää mainoslinkkejä

Oman ikäiseni varmaan muistavat edelleen lapsuudestaan Vitaliksen tuoksun, jota vanhempien toimesta hierottiin naamaamme kovilla pakkasilla ennen ulkoilua. Muistan, että kotona purkki kaivettiin esiin siinä vaiheessa, kun mittari näytti -20°C. Ajatus tuolloin oli, että vedetön rasvainen voide suojaisi ihoa pakkaselta.

Talvella pakkanen ja lämpötilanvaihtelut kuivattavat ihoa. Iho onkin jatkuvalla koetuksella. Paleltuma syntyy, kun ihon lämpötila laskee ja verenkierto häiriintyy. Kylmä iholla etenee asteittain – ensin iho punertaa, sen jälkeen voi esiintyä laikukkuutta. Siinä vaiheessa kun ihoa alkaa kunnolla pistelemään tai siitä menee tunto, on parasta mennä sisälle lämpimään. Poskipäät ja nenä ovat alttiimpia paleltumille. Punoitusta iholle aiheuttaa myös lämpötilan vaihtelut, mutta yleensä väri tasoittuu nopeasti sisätiloissa.


Miten suojata iho pakkasella?

Paras keino suojautua pakkaselta on lämmin vaatetus. Käytä vaatteita, jotka ovat tarkoitettu ulkoiluun. Ne hengittävät, suojaavat tuulelta ja pitävät lämpöisenä. Pidä huoli, etteivät vaatteet kostu, sillä märkä vaate voi palelluttaa ihoa.

Paras suoja kasvojen iholle on hyvin hoidettu iho, niin itsestään selvältä tokaisulta kuin se kuulostaakin. Tasapainoinen iho kestää ulkoisia haittavaikutuksia paremmin. Monet käyttävät edelleen Vitalista, mutta sen käyttöä tai muidenkaan "pakkasvoiteita" en suosittele, eikä uusi tutkimustietokaan enää tue tätä tapaa. Jos rasvapohjaisen voiteen alle jää hikeä tai muuta kosteutta,  ne jäätyessään saattavat palelluttaa ihon. Ns. "pakkasvoiteiden" ongelma onkin se, että ne eivät imeydy ihoon vaan jäävät ihon pinnalle. Tällöin ihon oma kosteus/hiki eivät pääse haihtumaan rasvan läpi vaan jäävät sen alle ja siten jäätyessään vain pahentaa paleltumisen riskiä.

Mitä pakkasvoiteiden tilalle?

Pakkasvoiteiden tilalle kannattaakin valita ihan normaali hoitava vesipitoinen voide. Pidä huoli, että levität sen iholle ainakin puolta tuntia, mutta mielellään jopa tunti ennen ulkoilua, jotta voide ehtii imeytyä kunnolla ja sen sisältämä vesi haihtua. Jos tykkäät ulkoilla aamulla, älä turhaan pese kasvoja vaan levitä voide ja odota imeytymistä ennen ulos menoa. Kosteusvoidetta kannatta levittää iholle myös heti ulkoilun jälkeen.

Omia lempparivoiteitani pakkasilla ulkoiluun ovat mm. *Weledan Skin Food, *La Roche-Posayn Cicaplast Baume B5+ ja *Paula's Choicen Skin Recovery Replenishing Moisturizer. Kikkani on levittää ulkoilun jälkeen iholle kosteusvoiteen sijaan kosteuttava naamio, jonka jätän sitten kasvoille loppupäiväksi. Loistavaksi havaitsemiani naamioita tähän tarkoitukseen ovat *Paula's Choicen Skin Recovery Hydrating Treatment Mask ja *Sensain Comforting Barrier Mask. Jos laitoit vahingossa naamiota liikaa, ylimääräiset voi varovasti painella kasvopaperiin. Itselläni tosin ulkoilun jälkeen iho suorastaan imaisee naamion sisäänsä.

Aurinkovoidetta talvella?

Kyllä, kyllä ja vielä kerran kyllä! Ulkoiluun talviaikana suosikkejani ovat *Avènen Sun Intense Protect SPF50+, joka on mielestäni paras "all over" aurinkosuoja (toimii niin kasvoilla kuin tarvittaessa vartalolla) ja sitä löytyykin kaapista aina. Toinen mitä käytän myös paljon on *Dermalocigan Protection 50 Sport SPF50, joka sopii loistavasti juuri ulkoiluun. Levitä myös aurinkosuoja iholle vähintään puoli tuntia ennen pakkaseen menoa, samasta syystä kuin kosteusvoidekin. 

Paleltuma yllätti, mitä tehdä?

Lieviä paleltumia voi hoitaa ihan kotikonstein. Voit lämmittää ihoa kättä hieman lämpöisemmässä vedessä (37-42°C) puolisen tuntia. Jos iho on tunnoton, varo polttamasta sitä liian kuumalla vedellä! Jos paleltuma on raajassa, sitä olisi hyvä pitää koholla. Jos tunto, lämpö ja väri eivät palaudu tunnin kuluessa tai ihoon tulee rakkuloita, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin. Varsinkin raajoissa olevien isohkojen alueiden paleltumien vuoksi kannattaa hakeutua aina hoitoon.


Kiinnitätkö ihosi suojaamiseen huomiota pakkasella?

KUVAT: PEXELS

Hittituotepettymys – Whamisa Deep Rich Lip Sleeping Balm

*Tuote saatu, sisältää mainoslinkkejä

Miten ihmeessä tämä marraskuu pääsee joka vuosi yllättämään? Hämärät sateiset päivät tekevät sen, että energiatasot ovat nollissa. Mikään ei huvita, eikä mitään saa aikaiseksi. Elämä on todellista bluesia. Tuntuu, että olotila on suoraan kuin Irwinin hienosta kappaleesta Koko elämä on blues

Olen kuitenkin saanut aikaiseksi testailua joitain uusia hiljattain markkinoille tulleita tuotteita. Yksi näistä on Whamisan Deep Rich Lip Sleeping Balm, jonka kohdalla odotukset olivat korkealla, sillä tuote on ollut niin suosittu, että esim. *Jolien verkkokaupasta se on loppu. Talven tullen erilaisille hoitaville huulituotteille on aina kysyntää. Jotta tämä blogi pysyisi edelleen autentisena, minusta on tärkeää puhua välillä myös pettymyksistä. Se, että minä petyn johonkin tuotteeseen, ei tarkoita sitä, että sinä et voisi pitää siitä. Varsinkin, jos prioriteetit hyvästä tuotteesta ovat erilaisia kuin minulla. Se etten pidä jostakin, ei tee tuotteesta huonoa. 

Mitä odotin?

Sleeping Balm... jotenkin jo nimi antaa kuvan sellaisesta pehmeästä balmimaisesta tuotteesta, joka jättäisi yöksi kosteuttavan hunnun huulille.


Mitä sain?

Enemmän puhdistusbalmia muistuttavan huulille heti sulavan tuotteen, joka haihtuu huulilta välittömästi ja vieläpä maistuu kummalliselta.

Sulaminen tietenkin johtuu erilaisista öljyistä, joista huulibalmi lähinnä koostuu. Huulten lämmössä purkissa paksuhkolta vaikuttava tuote sulaa. Lopputulos on öljyinen, mutta ei ainakaan omilla huulillani erityisen kosteuttava. Olen monesti puhunut sitä, että pelkkä öljy ei yksin kosteuta vaan tuotteeseen tarvitaan muitakin ainesosia. Tässä tapauksessa se muu ainesosa on mangovoi. Deep Rich Sleeping Balmiin on myös käytetty Fusanus Spicatus Wood Oilia, jonka epäilen olevan syyllinen outoon makuun, koska huulille levitettävä öljyinen tuote vääjäämättä eksyy myös suun sisäpuolelle. Valittavasti öljyinen, vähäisesti kosteuttava ja varsinkin kosteutta sitova koostumus olivat tässä tapauksessa pettymyksiä. Pitäydyn tästä lähtienkin kahdessa suosikkituotteessani *Elizabeth Ardenin Eight Hour Creamissa (37,95 €) ja * Sensain Lip Treatmentissa (90,90 €). *Whamisa Deep Rich Lip Sleeping Balmin (21,40 €) sijaan suosittelen Whamisalta ennemmin *Whamisan Fruits Lip Moisture -huulivoidetta (10 €), joka on pysyvämpi huulilla ja tekee niistä kivan pehmeät. Tämän onkin suojakerrottomista puikkohuulirasvoista pitkäaikainen suosikkini. Sisätöitä tehdessä tämä kulkee aina taskussa, sillä asikaspalvelutyössä paljon puhuessa huulet kuivuvat helpommin.

Whamisa Deep Rich Lip Sleeping Balm Inci: *Prunus Domestica Seed Oil(54.298%) *Copernicia Cerifera (Carnauba) Wax(12%) *Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter(10%) *Mangifera Indica (Mango) Seed Butter(10%) *Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil(5%) *Caprylic/Capric Triglyceride(5%) *Olea Europaea (Olive) Fruit Oil(3%) *Punica Granatum Seed Oil(0.1%) *Calophyllum Inophyllum Seed Oil(0.1%) Tocopherol Fusanus Spicatus Wood Oil Rosa Damascena Flower Oil *Certified Organically Grown


Mikä on sinun suosikkituotteesi yöksi huulille? Oletko kokeillut Whamisan uutuutta?

Herkkä päänahka kuntoon!

*Sisältää mainoslinkkejä, Ekopharma ja Kérastase omia, muut tuotteet saatu

Haluaisin kirjoitella pitkästä aikaa enemmän hiuksista tai ennemminkin päänahasta ja vieläpä herkästä sellaisesta. Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia hiusten tai päänahan kanssa, kunnes reilu pari vuotta sitten huomasin, että päänahka tuntui usein pesun jälkeen kutisevalta. Se ei hilseillyt, mutta kutisi toisinaan ja sitä teki mieli raapia. Huomasin myös sen, että toisista käyttämistäni tuotteista kutina yltyi, kun taas toisia käyttäessä päänahka rauhoittui, mutta ihan kokonaan ongelma ei poistunut kuin vasta sitten, kun aloin oikeasti kiinnittämään huomiota millaisia tuotteita käytän. Luulen, että myös iän tuomilla hormoneilla oli syytä herkistymiseen.

Ensin ajattelin, että ainoa syy herkkyyteen olisi harvat pesuvälini. Pesen hiukseni pari-kolme kertaa viikossa. Toisin kuin kuvitellaan, nimenomaan herkkää päänahkaa tulisi pestä usein, eikä missään nimessä liian harvoin. Itseasiassa kaikkiin hiuspohjan ongelmiin paras apu on pestä useammin ja kiinnittää huomiota varsinkin päänahkaan. Muotoilutuotteita en juurikaan käytä, hiuslakkaa- ja vahaa lukuunottomatta. 

En kuitenkaan halunnut ainakaan aluksi lisätä pesukertoja, sillä pitkät suomalaiset lasimaiset hiukset ovat työläät, jos ne joka päivä kastelee. Latva takkuuntuu ja menee suorastaan solmuun. Jatkuva pesu rasittaa hiusten pituuksia halusi tai ei. 

Herkkä päänahka on ominaisuus. Siksi hoitokeinot ovat vähissä ja avun löytää oikeastaan vain kokeilemalla erilaisia tuotteita. Siitä lähdin minäkin liikenteeseen, että päätin muuttaa käyttämäni tuotteet toisenlaisiin.

Ihan ensimmäinen juttu minkä tein, oli se, että otin käyttöön erityisesti päänahalle suunniteltuja syväpuhdistavia tuotteita. En lisännyt pesukertoja, mutta pidin huolen, että päänahka tulee jokaisella pesukerralla puhdistettua kunnolla. Syväpuhdistukseen tehokkaita ja silti hellävaraisia puhdistajia ovat erilaiset savea sisältävät tuotteet, joista löysin avun herkän hiuspohjan ongelmaani.


Toiset tuotteet vaativat enemmän aikaa, kun taas toisia voi käyttää nopeasti shampoon tapaan. Kun minulla on aikaa eli noin pari kertaa kuussa, käytän *Probic8 Scalp Treatmentia, jota suositellaan erityisesti hiuspohjan syväpuhdistamiseen. Hoitoa hierotaan suoraan kuivaan hiuspohjaan. Itse pumppaan tuotetta suoraan pullosta jakauksittain hiuspohjaan. Hieron vähän sormin, jonka jälkeen annan vaikuttaa vartin verran. Tämän jälkeen hiukset pestään normaalisti shampoolla ja lisätään hoitoaine. Syväpuhdistusta voi käyttää 2-3 kertaa kuukaudessa tai kuuriluontoisesti 2-3 kertaa viikossa. Sisältää valkosavea, salisyyli- ja maitohappoa. Lisäksi tuotteeseen on lisätty mentolia, joka virkistää ja aktivoi verenkiertoa. Mentholi on kuitenkin sellainen ainesosa, ettei se välttämättä sovi kaikille. Itselläni se ei raaka-aineena ole ärsyttänyt päänahkaa enempää. Hemmottelutuote pari kertaa kuussa käytettäksi. Tekee hiukset kivan ilmaviksi pitkäksi aikaa.

Arkena pelastus on löytynyt *Kérastasen Specifiqué Argile Equilibrante Syväpuhdistuksesta hiuspohjalle ja pituuksille. Tämä oli sellainen wow-tuote, sillä jo yhden käyttökerran jälkeen huomasin eron entiseen. Tuotetta voi käyttää 1-3 kertaan viikossa, joten voisin käyttää tätä vaikka joka pesukerta. Näin teinkin alussa muutaman viikon ajan, mutta nykyisin yksi pesukerta viikossa riittää pitämään muiden tuotteiden ohella päänahan tasapainoisena ja kutina vapaana. Tuote sisältää aminohappoja ja savea. Voidemainen tuote on miellyttävä käyttää. Se vaahtoaa hyvin kosteissa hiuksissa. Tekee hiuksista ilmavat, mutta ei tee niitä takkuisiksi.  En pese tämän jälkeen hiuksia enää shampoolla vaan lisään vain hoitoaineen. Arjessa nopea tuote. Tuoksu on raikas.

Kun aloitin tuotekokeilut herkälle päänahalle, ensimmäinen tuote, jonka ostin, oli Ekopharman Hilla-sarjan Syväpuhdistava Shampoo. Tämä oli myös matkalla mukana pitämässä hiuspohjaa kunnossa. Shampoo on hellävarainen. Se syväpuhdistaa, kosteuttaa ja raikastaa. Sisältää valkosavea, hillauutetta ja manteliöljyä. Tuote antoi minulle ahaa-elämyksen saven positiivisesta vaikutuksesta herkkään päänahkaan. Toisinaan korvaan tämän pesussa *Probic8 Balancing Shampoolla, joka tasapainottaa ja syväpuhdistaa. Sisältää savea ja sinkkiä. Onkin makuasia, kummasta näistä tykkää enemmän. Probic8 sopii myös hilseilevälle hiuspohjalle.

Tietenkin hiuspohjan syväpuhdistukten myötä törmäsin uuteen ongelmaan. No, tiedostin kyllä, että ongelma on tulossa, koska käytinhän minä jo ennestään syväpuhdistavaashampoota pari kertaa kuussa. Lasimainen hiuslaatuni on sellainen, että pituudet takkuuntuvat syväpuhdistavista tuotteista aivan ennen näkemättömällä tavalla, eikä mitkään normi hoitoaineet riitä, että saisin selvitettyä ne repimättä. Tiesin, että tulevaisuudessa hoitoaineina toimivat ainoastaan erilaiset naamiot, muussa olomuodossa olevat hoitoaineet eivät vain yksinkertaisesti riitä. Naamioiden olisi kuitenkin oltava tarpeeksi kevyitä, ettei ohut lasimainen hius lässähdä ja ala tuntumaan heti pesun jälkeen raskaalta. Suosikeikseni on noussut kaksi naamiota, jotka hoitavat, mutta eivät saa hiuksia tuntumaan liian raskailta. *Probic8 Biotin-Panthenol Hair Mask sopii kaikille hiustyypeille. Sisältää prebiootteja ja sarkosiinia. Hieron naamion aina huolella myös päänahkaan, sillä se kosteuttaa hiuspohjaa ja hoitaa sen mikrobiomia. Sheavoi ja pellavaöljy pehmentävät hiuksia. Annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia. *Kérastasen Genesis Masque Reconstituant -naamiolla hoidan sitten erityisesti hiusten pituuksia. Vahvistaa hiuksia ja ehkäisee niiden katkeilua. Vaikutusaika on vain 2-3 minuuttia. Hiukset ovat naamion jälkeen erittäin helposti selvitettävät. 

Kutina on pysynyt poissa nyt jo vuoden verran, eikä paluuta näillä näkymin entisiin hiustenhoitorutiineihin ole. Onneksi omalla kohdalla ongelma ratkesi näin helposti kuin lisäämällä syväpuhdistusta ja savea.



Kärsitkö herkästä päänahasta? Oletko saanut apua savea sisältävistä tuotteista?


Kuvat: Ensimmäinen Pexels, muut omia

Edulliset Mossa-suosikit

*MAINOS: Mossa, *sisältää mainoslinkkejä

Nyt kun eläminen on kallistunut ja tulee kallistumaan lisää, se saa varmasti monet miettimään muita kulutustottumuksiaan tarkemmin. Samalla tulee miettineeksi vaihtoehtoja, mistä voisi säästää. Ihonhoidossa varmasti monet arvokkaammat suosikit jäävät ostamatta ja tilalle etsitään edullisempia, mutta mielellään yhtä tehokkaita vaihtoehtoja. Käytän paljon apteekkikosmetiikkaa muutaman arvokkaamman tuotteen rinnalla, joten minun on helppo säädellä omaa kulutustani. Tuoksujen hintojen noususta aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin. Vaikka mainostan blogissani tuotteita (sitähän tuotesuositukset ovat, mainostamista), minusta tästä hintojen noususta pitää puhua, sillä tulevana talvena ovat useat pulassa. Moni harkitsee monet ostoksensa paljon tarkemmin kuin aiemmin. Sen takia ajattelin alkaa nostamaan täälläkin esiin entistä enemmän edullisia suosikkituotteitani. Tuntuu jopa jotenkin väärältä kehua yli sata euroa maksavaa seerumia, kun moni miettii, millä ostaa ruokaa ja lämmittää taloa.

Monet pitkäaikaiset lukijat varmaan miettivät, käytänkö vielä luonnonkosmetiikkaa? Käytän, vaikkakin todella paljon vähemmän ja harkitummin kuin aiemmin. Minulla on silti edelleen monissa sarjoissa yksittäisiä lempituotteita, joita tulee ostettua usein lisää. Mossa tunnetaan luonnonkosmetiikassa edullisista, mutta tehokkaista ja toimivista tuotteistaan. Useat tuotteet sisältävät AHA-happoja, eivätkä ne välttämättä siitä syystä sovi ihan kaikille. Jos sinulla on helposti ärtyvä iho, kannattaa testailu aloittaa varovasti. 

Sarjasta löytyy yksi pitkäaikaisimmista suosikkituotteistani. Pelkään aina, että sen valmistus lopetetaan, koska se on kuulunut valikoimiin alusta asti. Ilmeisesti muutkin tykkäävät tuotteesta, koska myynti jatkuu, vaikka uusia tuotteita sarjaan tulee aika säännöllisin väliajoin.


*Juicy Clean Purifying Crème-Mousse 11,90 € – Piti ihan tarkistaa, mutta tämä puhdistuote on esiintynyt blogissani jo vuonna 2016. Vaikka Mossa on uudehko sarja, tämä on pitänyt pintansa hyllyssäni kuuden vuoden ajan. Hinta on mielestäni todella edullinen siihen nähden, mitä tuote tarjoaa. Pehmeästi vaahtoavassa puhdistajassa on jännittävä emulsion ja vaahtomaisen putsarin välimaastossa oleva koostumus. Puhdistusmaito muuttuukin veden kosketuksesta pehmeäksi vaahdoksi, joka huuhtoutuu helposti pois. Jos et yleensä tykkään puhdistusmaitojen koostumuksesta, tästä pidät. AHA-hedelmähappoja sisältävä valkoherukka kirkastaa ihoa ja tämän todella huomaa aktiivisessa käytössä. Tuotteessa on kirpeän raikas tuoksu, eikä se kuivata ihoa. Tuote, joka käy kaikkiin tilanteisiin. Sopii erityisen hyvin silloin, jos iho tuntuu tukkoiselta tai pinnalla on kuivaa ihosolukkoa.

*Glow Cocktail Cleansing Foam 15,90 € – Yksi uusimmista tulokkaista sarjaan. Ihastuin tuotteeseen heti, sillä Mossa todellakin osaa puhdistustuotteiden teon. Vaahtopuhdistaja sopii hyvin ensimmäisen vaiheen puhdistajaksi ennen Crème-Moussea. Tuote puhdistaa meikin tehokkaasti, kuivattamatta ihoa. Vaahto ei ole paksuinta mahdollista, mutta se pysyy hyvin kasassa. Tuotteessa on hivenen hedelmäinen tuoksu.

*365 Days Defence Certified Natural Sunscreen - Sävyttävä aurinkosuojavoide SPF30 20,30 € – Tiedän, että talviakaan aurinkosuojan käyttäminen Suomessa tuntuu turhalta, mutta tällaiset sävytetyt aurinkosuojat tekevät käytöstä kasvoilla helppoa ympäri vuoden. UV-suoja tulee sinkkioksidista. Mossan voide on koostumukseltaan kivan ohutta ja siinä on antioksidanttisia vaikutuksia. Tuoksu on hedelmäinen, kuten lähes kaikissa Mossan tuotteissa. Sävy on vaalea ja läpikuultava, se ei juurikaan erotu ihollani, joten sopii hyvin myös vaaleammalle iholle. Sopii mielestäni hyvin meikin alle, koska tuote ei täysin kuivu vaan jättää meikille hyvän tartuntapinnan. Sopii hyvin normaalille ja pintakuivalle iholle. Rasvoittuvalle iholle jää liian kiiltäväksi.

*Juicy Peel 5 Minute Peeling Mask 18 € – Nopeaa, helppoa ja tehokasta ihonhoitoa. Naamio kirkastaa ja siloittaa ihoa vain viidessä minuutissa! Kun iho näyttää samealta ja väsyneeltä, tällä saa palautettua ihon hehkun. Sisältää AHA-happoja ja karpalon andioksidantteja. Tuotteen sisältämät fenolit ehkäisevät tulehduksia. Tuotetta voi pitää iholla 5-15 minuuttia, mutta aluksi valitsisin lyhyimmän vaikutusajan. Suositellaan käytettäväksi kahdesti viikosta, mutta omalle iholleni kerta viikossa tai kerta parissa viikossa riittää.

*Glow Cocktail Illuminating Anti-Pigmentation Cream 16,90 € – Rakastan hehkuvaa ihoa, joten ei välttämättä kovin yllättävää, että monet Mossa-suosikkini ovat Glow-sarjasta. Voide tekee ihosta pehmeän, hehkuvan ja kimmoisamman oloisen. Sopii erityisen hyvin meikin alle, sen sisältämien C-ja E-vitamiinien ansiosta. Yöksi valitsisin käyttöön kosteuttavamman voiteen. 


Mossan tuotteita myydään laajasti eri verkkokaupoissa. mm. *Jolie, *Olo-Apteekki ja *Eleven.

Onko Mossan tuotteet tuttuja? Suosikkeja? Mietitkö hintojen nousun myötä, mitä ihonhoitotuotteita ostat?

Näin saavutin unelmaihoni


Olen aina pitänyt ihonhoidosta. Teini-iästä lähtien se on ollut tärkeä asia elämässäni. Tänä päivänä tietenkin vähän hymyilyttää, mitä kaikkea sitä on tullut vuosien aikana tehtyä. Meillä jokaisella on varmasti ihonhoitojuttumme joita kadumme. Virheistä kuitenkin oppii ja tiedon kerääminen auttaa tulemaan viisaammaksi ihan kaikissa asioissa niin ihonhoidonkin kohdalla.

Vajaa pari vuotta sitten, kun tiesin ihonhoidosta laajemmin, aloin tosissani miettimään millainen on olisi unelmaihoni. Kannattaa muistaa, että ihon kanssa ei voi olla koskaan tavoitteena täydellisyys, jos et sitten omista satumaisia geenejä, niin täydellistä ihoa ei ole kuin Instagram-kuvissa. Meistä jokaisella on varmasti erilaiset haaveet, jollaiseksi unelmaihomme kuvittelemme. 

Päätin, että oma unelmaihoni olisi tasapainoinen.

Olen siitä onnekas, että minulla on aina ollut ihan hyvä iho. Teinini ja parikymppisenä tietenkin ihossa oli jonkin verran epäpuhtauksia. Myöhemmin tuli riesaksi pintakuivuus, kuivuus sekä kipeät hormoninäpyt. 

Koska ihoni kuitenkin oli lähtökohtaisesti varmasti monen muun mielestä jo hyvässä kunnossa, aloin miettimään, mitä sellaista teen, mitä kannattaisi muuttaa, että saisin sen tavoittelemani tasapainoisen ihon. 

Mietin kaikkea oppimaani, mitkä voisivat olla niitä asioita, joita alkaisin muuttamaan? En syönyt lääkkeitä, jotka voisivat vaikuttaa ihooni positiivisesti tai negatiivisesti. Joten siltä osin ihoni oli projektin alkaessa luonnollisessa tilassa. En tietenkään tehnyt kaikkia muutoksia kerralla, vaan lisäsin niitä yksi kerrallaan vähitellen.



1. VÄHENSIN TUOTEMÄÄRÄÄ

Ensimmäisenä lopetin pitkät ihonhoitorutiinit ja aloin keskittymään hoitamaan ihoa mahdollisimman yksinkertaisesti ja hellävaraisesti. Tinkimättä kuitenkaan tehokkuudesta. Ihonhoitorutiinini sisältää aamuisin yhden mahdollisimman hellävaraisen puhdistustuotteen. Pesen aamulla kasvot, jos tuntuu siltä. Kesäaikana yöllä hikoillessa, aamupesu oli ehdoton. Nyt talven tullen en koe sitä enää niin tarpeelliseksi. Ihoa ei todellakaan tarvitse aamulla puhdistaa illalla laitetuista tuotteista, mutta puhdistuksen voi tietenkin suorittaa, jos haluaa. Tämän lisäksi aamulla tuotteina toimivat usein hoitovesi, seerumi (yleensä C-vitamiini), voide ja aurinkosuoja. Illalla teen aina kaksoispuhdistuksen. Tämän jälkeen retinoli/seerumi, yövoide ja joskus tarvittaessa yönaamio. Näiden lisäksi käytän silmänympäryslappuja toisinaan. 

2. VÄHENSIN HAJUSTEITA

Päätin, että hoidan ihoani pääsääntöisesti hajusteettomilla tuotteilla muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, kuitenkin niin, että suurin osa päivittäin käyttämistäni tuotteista olisi hajusteettomia. Tämä oli ehkäpä alussa yksi vaikeammista asioista joita tein. Koin, että ihonhoitotuotteiden tuoksut olivat osa elämystä ja siitä oli vaikea luopua. Tämä oli kuitenkin lopulta mielestäni yksi tärkeimmistä asioista mitä oli tehtävä. Halusin vähentää ihonhoidon hajustekuormaa.

3. VÄHENSIN LUONNONKOSMETIIKKAA

Aluksi lopetin luonnonkosmetiikan käytön ihonhoidossa täysin. Ajatus on kaunis, mutta ekologisuudestaan huolimatta luonnonkosmetiikka voi aiheuttaa yllättävän paljon allergisia reaktioita. Toki toisille tuotteet sopivat täydellisesti. Palautin lopulta joitain tuotteita valikoiden käyttöön. En ole tainnut testailla luonnonkosmetiikan tuotteita aikoihin Whamisan uudistuneita tuotteita lukuunottamatta. Nykyään saatan toisinaan käyttää luonnonkosmetiikkaa, mutta mielelläni sellaisia tuotteita, jotka on suunniteltu erityisesti herkälle iholle. Luonnonmukaisista sarjoista mm. Laponie of Scandinavialta ja Evolvelta, sekä Ecookingilta löytyy useita mieluisia tuotteita. Luonnonkosmetiikka sisältää paljon eteerisiäöljyjä. Eikä luonnolliset hajusteet todellakaan ole sen parempia iholle kuin synteettisetkään. Päinvastoin, ne voivat ärsyttää ihoa vieläkin enemmän. Tämän päätöksen tein siksi, että halusin sulkea pois mahdollisuuden siitä, että luonnonkosmetiikka olisi yksi niistä asioista, jonka vuoksi en ollut saavuttanut tasapainoista ihoa. 

4. TOTUTIN IHONI RETINOLIIN

Uskokaa tai älkää, tämä oli vaikein vaihe. Ehkä vielä vaikeampi kuin hajustekuorman vähentäminen. Olen yrittänyt vuosia (viimeiset kymmenen vuotta) saada ihoni sietämään mitä erilaisempia retinolituotteita. Tuloksena aina äärimmäinen hilseily ja ihon herkkyys siinä määrin, että pinta on tuntunut koskettaessakin aralta. Vei vuosia, että ihoni tottui päivittäiseen käyttöön. Vielä nykyäänkin ihoni saattaa alkaa joskus harvoin tuntua kuivalta. Pidän silloin ihan tarkoituksella 1-2 päivän tauon ja laitan retinolin sijasta jotain muuta aktiivista seerumia. Tehostan noina päivinä ihon kosteutusta. Retinolin kanssa onkin tärkeää käyttää huomattavasti kosteuttavampaa voidetta kuin mitä ajattelisi normaalisti tarvitsevan. Tulokset eivät häviä pientä taukoa pitämällä ja onkin tärkeää kuunnella ihoa. 

5. LOPETIN IHONHOITOVÄLINEIDEN KÄYTÖN

En enää käytä Foreota, enkä mitään muitakaan ihonhoitovälineitä. Ainoana apuvälineenä toimivat käteni ja sormeni. Esim. rystyset ovat erinomainen apuväline, joilla saat tehtyä kasvoille halutessaan samanlaista lymfahierontaa kuin esim. Gua Shalla.

6. ALOIN SYÖMÄÄN HALO BEUTY KIWI SEED BOOSTERIA

Olen vuosien aikana syönyt mitä useampia lisäravinteita, joidenka luvataan vaikuttavan ihoon positiivisesti. Nämä ovat toistaiseksi ainoat, jolla näin ihossani niin ison eron, että olen jatkanut lisäravinteen syömistä jo useampia vuosia, vaikka ne eivät ole ihan halpoja. Nämä olivat aikoinaan se ensimmäinen askel, sillä nämä kadottivat ihostani kipeät hormooninäpyt lähes täysin. Sain apua myös pintakuivuuteen. Beauty Kiwi Seed Boostereista voit lukea lisää täältä. Pitää kuitenkin muistaa, että lisäravinteista avun saanti on aina yksilöllistä ja niistä on harvoin tieteellisiä todisteita.

7. ALOIN KIINNITTÄMÄÄN TARKEMMIN HUOMIOTA TUOTTEIDEN SISÄLTÖÖN

Arvostan nykyään pääsääntöisesti tuotteissa melko lyhyitä raaka-ainelistoja. Tarkistan aina, että esim. voide sisältää ainesosia, jotka oikeasti lukitsevat kosteuden ihoon. Seerumeissa keskityn siihen, että ne sisältävät tehokkaiksi todettuja raaka-aineita kuten C-vitamiini, peptidit, retinoli, kun taas hoitovesissä arvostan raaka-aineita, jotka rauhoittavat ihoa. Aloin kiinnittämään huomiota myös siihen, että kaikki käyttämäni tuotteet eivät sisältäisi hyaluronihappoa, joka voi kuivattaa ihoa. 


Oli jännittävää huomata, miten hyvästäkin ihosta pystyi saamaan vieläkin paremman. Siinä vaiheessa kun huomasin, ettei ihoni tarvitse enää edes kuorintaa, tajusin, että saavutin sen mitä hain – tasapainoisen ihon. 

Ihoni ei ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa kuin nyt. En muista, että edes parikymppisenä iho olisi ollut yhtä sileä kuin nyt 44-vuotiaana. Ihon tekstuurista näkee, että iho voi hyvin. Ikääntymisen ihostani näkee ainoastaan sen löystymisenä, jonka hyväksyn osana ikääntymistä. Siihen ei ihonhoitotuotteet auta vaan veitsi on ainoa konsti mikä toimii.

Onko kukaan teistä tehnyt samanlaisia ratkaisuja ihonhoidon suhteen? 

Kuvat: Ensimmäinen kuva JonnaH, muut Pexels.


Kaksoispuhdistus – Miksi, milloin ja miten?

*Sisältää mainoslinkkejä


Huomasin, että vaikka olen todella paljon sivunnut kaksoispuhdistusaihetta blogissa vuosien aikana, en ole oikeastaan koskaan tarkemmin kertonut siitä prosessina. Ajattelin, että voisin avata aihetta tarkemmin, vaikka se onkin varmasti monelle teistä lukijoita ihan tuttu juttu. Lisäksi poimin mukaan tämän hetken suosikkituotteeni kaksoispuhdistukseen, joista osaa olen käyttänyt vuosia.

Kaksoispuhdistus – Miksi ja milloin?

Päivän lopuksi tehtävä ihon puhdistaminen on erittäin tärkeä osa ihonhoitorutiinia. Ihomme altistuu päivän aikana lialle ja ilmansaasteille, jotka sitten asettuvat kasvoillemme päivän aikana. Lisäksi mahdollisesti käyttämämme meikki ja aurinkosuoja luovat kasvoille kerroksen, joka on hyvä puhdistaa huolellisesti, mutta kuitenkin hellävaraisesti iltaisin. Se, että menet nukkumaan joskus meikit kasvoilla illalla, ei ole maailman loppu, mutta jos puhdistuksen laiminlyö toistuvasti, voi seurauksena olla ihon ärsyyntymistä hyperpigmentaatiota, aknea tai muita iho-ongelmia. Varsinkin meikki ja vedenkestävä aurinkosuoja ovat haasteellisia irroittaa pois, tällöin kaksoispuhdistus astuu esiin hellävaraisena mutta tehokkaana vaihtoehtona. Kaikkien ei silti todellakaan tarvitse tehdä kaksoispuhdistusta. Jos et käytä meikkiä tai vedenkestävää aurinkosuojaa, silloin kaksoispuhdistus on luultavasti turhaa. Illan lopuksi tällöin usein riittää hellävarainen yksinkertainen puhdistus. Jos asuisin suurkaupungissa, tekisin kaikesta huolimatta aina kaksoispuhdistuksen ilmansaasteiden vuoksi. 

Kaksoispuhdistus – Miten?

Yleensä ensimmäisessä vaiheessa puhdistukseen käytetään öljypohjaista puhdistajaa, puhdistusvoidetta tai balmia, toiset tykkäävät käyttää myös misellivettä. Henkilökohtaisesti koen usein öljypohjaiset puhdistustuotteet, voiteet ja balmit parhaimmiksi, koska haluan ärsyttää mahdollisimman vähän kosketusherkkää ihoani. Lisäksi ne eivät ole koskaan ärsyttäneet silmiäni, joten saan silmämeikin poistettua samalla helposti ilman muita tuotteita. Erilliset silmänmeikinpoistoaineet ovat lähes aina ärsyttäneet herkkiä silmiäni ja luovuinkin niiden käytöstä täysin kaksoispuhdistuksen myötä. Ärsytystä silmiin ovat aiheuttaneet myös jotkin misellivedet. Tärkeää kuitenkin on, että ensimmäisen vaiheen puhdistaja on sellainen, että se pystyy rikkomaan vedenkestävän meikin- ja aurinkosuojan kerroksen ihon pinnalta, ilman, että ihon oma suojamuuri rikkoutuu. Levitä ensimmäisen vaiheen puhdistaja aina kuivalle iholle kuivin käsin ja huuhtele lämpöisellä (ei kuumalla!) vedellä. Tällöin myös öljypohjainen puhdistaja liukenee pois helpommin. Jos huuhtelet viileällä vedellä, iholle voi jäädä epätoivottu kalvo. Toisen vaiheen puhdistajalla joka on usein geeli, vaahto, emulsio tai jokin muu hellävarainen vaihtoehto, viimeistellään ihon puhdistus. Tuote levitetään kostealle iholle ja huuhdellaan pois ihon lämpöisellä tai haalealla vedellä. 


Ensimmäisen vaiheen puhdistajalle minulle on muutama kriteeri – Irroittaa meikki helposti, ei kirvele silmiä ja huuhtoutuu pois helposti lämpimällä vedellä. Kaikkien kolmen kriteerin on täytyttävä, että ostan tuotetta uudestaan.

SUOSIKIT


Toisen vaiheen puhdistajalle on myös omat kriteerinsä – Viimeistelee tehokkaasti puhdistuksen, on hellävarainen ja ei kuivata ihoa.

SUOSIKIT

*WHAMISA Foaming Gel (32,80 €)



Kuuluuko ihonhoitorutiiniisi kaksoispuhdistus?

Kuvat: Pexels

Whamisan suosikit uudistuivat – Mitä pidän niistä nyt?

MAINOS: WHAMISA, SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ


Whamisa on yksi harvoista luonnollisista K-beauty -brändeistä. Se on lukeutunut suosikkeihini siitä asti, kun tuotteet ilmestyivät Suomen markkinoille. Vuosi takaperin tuotteiden pakkaukset muuttuivat. Samalla myös tuotteiden sisältöä muokattiin. Aikamoisen isoja muutoksia, joissa piilee aina riski. Menikö uudistus putkeen vai karkottiko se uskollisia asiakkaita?

Kun näin vuosi sitten ensimmäistä kertaa uusitut pakkaukset, en ollut ihan varma, mitä pidin niistä. Ovathan ne eteerisemmät kuin vanhat hivenen leikkisämmät pakkaukset. Onkin makuasia kummat miellyttävät enemmän silmää. Minun piti kuitenkin makustella asiaa hetki. Olen tapojeni orja, enkä kovin innokas uudistuksille. Lopulta olin valmis kokeilemaan, miten sarjan suosikkituotteeni olivat muuttuneet. Ajattelinkin valoittaa teille tapaani rehellisesti, mitä fiiliksiä uudistetut suosikkituotteeni minusssa herättivät.

Ymmärtääkseni yksi isoimpia uudistuksia oli se, että esim. hoitonesteissä fermentoitujen aineiden määrää laskettiin. Tämä siksi, että aiemmin tuotteet olivat toisille liiankin aktivoivia ja saattoivat aiheuttaa ärsytystä. Tällä pyrittiin siihen, että tuotteita voisi käyttää myös herkkäihoisemmat. Itse en koskaan ole saanut Whamisan tuotteista reaktiota, joten en pysty sanomaan, oliko tällä vaikutusta, että herkkäihoiset sietäisivät nyt tuotteita paremmin. Lisäksi tuotteissa käytetty harvinainen Aloe Maculata on korvattu yleisemmällä aloe barbadensis -uutteella.


*CLEANSING OIL Oli yksi parhaita öljypuhdistajia, mitä markkinoilta löytyi. Toivoin, että muutokset eivät olisi suuria ainakaan koostumuksen suhteen. Uuteen tuotteeseen oli nostettu sen sisältämän hasselpähkinäöljyn pitoisuutta. Ei onneksi hätää, puhdistusöljy on koostumukseltaan edelleen yhtä ohut ja miellyttävän silkkisesti levittyvä kuin vanhakin. Se huuhtoutuu pois helposti vedellä. Tuoksu on myös hyvin mieto. Pakkaus on sen sijaan käytännöllisesti huomattavasti parempi. Pumppu on jämäkämpi ja miellyttävämpi käyttää. 

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ


*FOAMING CLEANSER Tähän pätee samat sanat kuin puhdistusöljyyn. Foaming Cleanser oli yksi markkinoiden hellävaraisempia geeliputsareita ja harvoja joita käytin ahkerasti. Puhdistusgeeli olikin tuote, jonka muutosta pelkäsin ehkä eniten, koska tämä on omassa genressään harvoja ei kuivattavia tuotteita. Onnekseni Foaming Cleanser ei muuttunut juurikaan. Täyteläisen koostumuksen omaava ja super riittoisa tuote puhdistaa ihon kevyesti vaahdoten. Tuoksu ja tuntuma ovat samoja kuin ennenkin. Ainoa muutos onkin oikeastaan ollut se, että Aloe Maculata on korvattu aloe barbadensis -uutteella.

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ


*TONER ORIGINAL Kun aikoinaan aloin käyttämään Whamisan tuotteita, olin aivan ihastunut Toner Richiin, mutta aika nopeasti tajusin, että Original on sittenkin enemmän ihoni juttu ja monen suosima Rich oli jopa liiankin hoitava. Lisäksi Original ei jättänyt ihoa yhtä tahmeaksi kuin kosteuttavampi Rich.

Toisin kuin puhdistustuotteet Tonerit kävivät läpi hivenen isomman uudistuksen pakkauksia myöden. Vaikka fermentoitujen aineiden määrää on laskettu, sitä ei huomaa koostumuksessa. Toner Original tuntuu mielestäni jopa hivenen aiempaa täyteläisemmältä. Se kuitenkin imeytyy hyvin ihoon ja jättää pinnan silkkiseksi, eikä lainkaan tahmean tuntuiseksi. Ainesosiltaan tämä onkin sitten värinsä mukaisesti kultaa. Sisältää peräti 20%:n pitoisuuden  kameleonttilehtiuutetta, joka rauhoittaa tulehduksia. Hoitonesteeseen on lisätty myös riisiuutetta, joka kirkastaa ihoa. Uudistetusta tuotteesta tuli heti fiilis, että tämä on jopa parempi kuin se entinen. Ainoastaan pakkauksen ulkomuodosta en tykkään niin paljon kuin entisestä.

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ


*WATER CREAM Oli selvää, että tämän suosikkivoiteeni muutos hyvin erilaisine pakkauksineen oli minulle ehkäpä se isoin muutos. Rakastin sitä tuubissa olevaa ihanan kevyttä, jopa vesimäistä, mutta silti kosteuttavaa voidetta. Ymmärrän silti hyvin, että Whamisa halusi tehdä uusitusta voiteesta tasalaatuisemman koostumukseltaan. Entinen voidehan oli sellaista, että tuubin ravistelusta ja puristelusta huolimatta voiteen seassa tuli ulos myös pelkkää nestettä. Uusitun Water Creamin koostumus onkin paksumpaa (kiitos carnaubavahan) ja se on pakattu lasipurkkiin. Jota en kyllä ymmärrä, koska kyllä tämän paksuinen voide tulisi edelleen ulos siitä tuubistakin. Levittyvyys on kevyen miellyttävä, ei tietenkään yhtä vesimäisen kevyt kuin entisessä versiossa. Isommaksi ongelmaksi nousi itselleni kuitenkin tuotteen tuoksu. Vanhassa voiteessa oli hyvin mieto, tuskin havaittava tuoksu. Sen sijaan tämä uusi voide tuoksuu erittäin voimakkaasti laventelille, jonka hajusta ihonhoitotuotteissa en henkilökohtaisesti tykkää. Ei voi muuta sanoa kuin harmi, että menivät pilaamaan hyvän tuotteen voimakkaalla laventelin tuoksulla ja purkkipakkauksella. Jos laventelin tuoksu ei ole sinulle este, suosittelen kokeilemaan.

Ostaisinko uusitun tuotteen? EN


*LIP MOISTURE FRESH Huulivoiteen koostumus ei juurikaan muuttunut. Ehkä se on aavistuksen jämäkämpää, mikä auttaa pysymään sitä paremmin huulilla. Tuoksu on piparminttumaisempi kuin entisessä ja voide tuokin huulille hetkellisesti viilentävän tunteen. Avokadovoi- ja öljy kosteuttavat tehokkaasti. Loistava huulivoide päiväaikaan. 

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ

Lopputulema oli se, että ostaisin edelleen neljä tuotetta viidestä suosikistani. Vähän kyllä harmittaa, että Water Creamin tuoksumaailmasta oli tehty niin laventelinen, etten yksinkertaisesti voi enää mitenkään ajatella käyttäväni sitä. Lasipurkin ja aavistuksen paksumman koostumuksenkin olisin voinut antaa anteeksi, mutta tuoksua en. 

Whamisaa myy mm. *JOLIE

Oletko kokeillut uusittua Whamisaa? Mitä pidit?

Designed by FlexyCreatives