Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoksut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoksut. Näytä kaikki tekstit

Kuumimmat kosmetiikkatuotteet 2000-luvun alkupuolella (myynnissä vieläkin!)


Olen usein kertonut, miten kosmetiikkaharrastukseni alkoi jo varhaisessa teini-iässä. Alussa olin kiinnostunut lähinnä tuoksuista ja vähän meikeistä. Isoin muutos tapahtui, kun 2000-luvun vaihteessa löysin Suomi24 -keskustelut, josta löytyi myös omat ketjunsa kosmetiikkafaneille. Siellä pieni mutta aktiivinen ryhmä vaihtoi kokemuksiaan. Samalla jakaen tietoa lempituotteistamme. Lisäksi juttelimme muodista. 

Aloin eräs päivä miettimään, että mitä tuotteita ostin silloisten keskustelujen innoittamana ja mitä niistä olisi markkinoilla vielä tänä päivänä. Muistin heti yllättävän monia tuotteita, jotka ovat pitäneet pintansa kaikki nämä vuodet. Niistä osa löytyy itseltä edelleen ja toisia voisin hyvinkin ostaa uudelleen. Voisi varmaan sanoa, että tuolloin monilla kosmetiikkafaneilla oli melkoisin hyvä käsitys siitä, mitkä tuotteet ovat hyviä, jos ne ovat pitäneet pintansa näihin päiviin asti.


Ihan ensimmäinen tuote minkä muistin ostaneeni muiden suosittelujen perusteella, oli Erisanin hoitava puhdistusgeeli. En ole käyttänyt tuotetta vuosiin ja vihertävä pakettikin on muuttunut vaaleanpunaiseksi, mutta kun näin kesällä tuubin ystäväni kylpyhuoneen hyllyllä, muistot tulvivat mieleeni. Tietenkin minun piti testata tuotetta heti. Välittömästi kasvoille laittaessa muistin sen todella uniikin koostumuksen. Nimestään huolimatta en sanoisi sitä geeliksi. Tuote ei juurikaan vaahtoa, se on paksuhkoa geelimäistä emulsiota. Se kuitenkin tekee tehtävänsä, ei jätä kiristävää ihoa. Suosin nykyään hajusteetonta ihonhoitoa, joten tuote on tänäkin päivänä sopiva ihonhoitorutiiniini. Aionkin ostaa tuubin heti, kun olen saanut muita tuotteitani loppumaan.

Seuraavana mieleeni tuli tällä hetkelläkin meikkipussissani majaileva Chanelin poskipuna ja sävy Reflex. Se oli tuohon aikaan poskipuna, joka piti olla jokaisen kosmetiikkaharrastajan meikkipussissa. Se on edelleen yksi lempiposkipunistani, eikä minulla ole ollut tässä välillä kuin 2-3 vuoden tauko, ettei sitä olisi löytynyt meikkieni joukosta. 

Kolmantena on mainittava Lancômen Juicy Tubesit. Sävylliset huulikiillot olivat välitön hitti, kun tulivat myyntiin. Ennen vuotta 2000, mitään vastaavaa ei ikinä ollut myynnissä. Olette varmaan huomanneet, että Juicy Tubesit ovat tehneet näyttävän paluun viimeisen vuoden aikana, enkä tietenkään voinut olla hankkimatta sellaista itselleni. Toimii edelleen. Tuolloin lempisävyni oli pinkki Bubble Gum, jota ei ainakaan toistaiseksi ole tullut takaisin sävyvalikoimaan. Sen sijaan toinen lempparini Miracle on valikoimissa.

Diorin luomiväriviisikot olivat toki olleet markkinoilla jo paljon aiemmin, mutta 2000-luvun vaihteessa ne olivat kaikista halutuimpia luomivärejä. Diorin kesän meikkikokoelman julkistus oli jokaisen vuoden kohokohta. En muista käytinkö silloin edes mitään muita luomivärejä, tuskin. Viisikoita piti olla mielellään mahdollisimman monta. Paletit olivat tuohon aikaan todella laadukkaita. Näissähän laatu laski kymmenisen vuotta sitten paljon ja monet lopettivat sen vuoksi uudempien ostamisen. Nykyään laatu on jälleen hyvä, jos ei jopa parempi kuin kulta-aikoina.

Tuoksuista Chanel Allure oli "se" tuoksu. Itsekin hankin tuolloin tuoksun, mutta en koskaan oppinut pitämään siitä. Chanelin tuoksut ovat itselleni vähän vaikeita ja tykkään todella paljon vain muutamista. 

Ripsivärien osalta tilanne oli surkeahko. Sensain 38 oli tullut vasta muutama vuosi takaperin markkinoille ja se mullisti oman elämäni. Sitä ennen en käyttänyt juurikaan ripsivärejä, koska ne eivät pysyneet. Muista ripsiväreistä suositelluimpia olivat L'Orealin Telescopic ja Great Lash. Lumenella oli myös suosittu vedenkestävä ripsiväri. Muistan, että Great Lashin harjaksesta ei saanut juuri mitään irti ripsiin. Se vähä mikä lähti, oli silmieni alla alle tunnissa. 

Meikkivoiteita oli vielä 2000-luvun vaihteessa ihan naurettavan pieni valikoima nykyiseen verrattuna. Lähes kaikki käyttivät Maybellinen tai Max Factorin meikkivoiteita. Tuohon aikaan Max Factorin Lasting Performance oli luottotuotteeni meikkipohjista.


Muistatko näitä tuotteita? Kaipaatko tuolta ajalta jotain tiettyä tuotetta?


Kuvat: Pexels

TUOKSUARVOSTELU – Ellis Brooklyn Guava Granita EdP

 *Sisältää mainoslinkkejä

Blogiani seuranneet tietävät, että rakastan *Ellis Brooklynin tuoksuja. Tykkään käyttää niitä varsinkin kesäaikaan. Suosikkejani ovat mm. Miami Nectar, Sun Fruit ja Sweet. Rakastan tuoksujen yksinkertaista ulkonäköä ja magneettikorkki on mielenkiintoinen lisä. Ellis Brooklyn on PETA:n listalla ja siten Cruelty Free, mutta silmiini on osunut myös juttuja, jotka kyseenalaistavat listauksen. Syy tähän on Ellis Brooklynin omissa lausunnoissa. Voit lukea lausunnoista lisää (<--täältä)ja vetää sitten omat johtopäätöksesi, onko brändi niin Cruelty Free kuin väittää. Brändi itse ei kuitenkaan testaa eläimillä.

Tuoksukokoelmani on tällä hetkellä todella maltillinen. Lähitulevaisuudessa tarkoitukseni on, että minulla olisi jatkuvasti vain viisi-kuusi tuoksua käytössä. Uuden saan ostaa tilalle, vasta kun entinen loppuu. Viisi-kuusi tuoksua olisi tietenkin tarkoin valittu käytettäväksi erilaisissa tilanteissa; töissä, ilta/deittituoksuna, erityisissä tilaisuuksissa, ihotuoksuna, kevyenä arkipäivän tuoksuna ja kesätuoksuna. Kun saan tuoksutilanteeni tähän pisteeseen, julkaisen jutun noista tuoksuista ja päivitän sitten kokoelmaani teille sitä mukaa, kun hankin jonkin loppuneen tilalle uuden tuoksun. Koska tuoksuja on nykyään vähemmän kuin ennen, saan niitä vihdoin myös loppumaan. On oikeasti ihanaa, kun ei tarvitse enää miettiä, menevätkö nykyään niin arvokkaat tuoksut vanhoiksi. Tuoksuarvosteluja koitan silti jatkossakin tehdä. Käytän niihin hyväksi tuoksunäytteitä tai sitten käyn ihan kokeilemassa liikkeissä. Olisi mukava pitää teitä taas kartalla enemmän uutuuksistakin, joka on parina viime vuotena jäänyt. En vain halua itselleni enää mitään, mitä en voisi käyttää loppuun. Siitä huolimatta, että rakastan edelleen tuoksuja.


Ellis Brooklynin uusin tuoksu kantaa nimeä Guava Granita. Kuulostaa erittäin kesäiseltä. Se onkin mielestäni loistavat tuoksu kevääseen ja kesään. En kuitenkaan sulkisi pois, ettei tätä kesän kaipuuseen voisi suihkauttaa raikkaana talvipäivänäkin. Guava Granita on ihan ensimmäiseksi trooppinen tuoksu. Se tuoksuu todelliselta tropiikilta. Se vie sinut välittömästi tropiikkiin valkoiselle hiekkarannalle turkoosin meren aaltojen valkoisiin vaahtopäihin. 

Alkutuoksussa guavaa, banaania, lummetta ja bergamotia. Sydäntuoksuna kookosta, melonia ja mangon kukkaa. Pohjalla vaniljaa, mantelimaitoa ja santelipuuta. Tuoksu on samaan aikaan hedelmäinen, raikas, mehukas, kermainen ja trooppinen. Santelipuu ja vanilja antavat syvyyttä. Alku on todella hedelmäinen, tässä todellakin tuoksuu guava. Bergamot antaa ripauksen kirpeyttä. Hedelmäisyyden jälkeen kermainen kookoksisuus alkaa tulemaan selvemmin esiin. Lopuksi vanilja ja santelipuu ottavat vallan. 

Kesto iholla on kuutisen tuntia. Guava Granita ei hyökkää päälle, joten laitan sitä aamulla huoletta kolmisen suihkausta. Illaksi sitä voi huoletta lisätä. Tuoksu sopii kesällä aamusta iltaan käytettäväksi. Siinä on syvyyttä tarpeeksi, että se toimii tarvittaessa myös jännittävänä iltatuoksuna. Jos olisin lähdössä tänä kesänä vielä matkalle, ottaisin tuoksun mukaan ainoana tuoksuna, sillä olisi ihana luoda lomamuistoja juuri tälle tuoksulle.


*Ellis Brooklyn Guava Granita (43-150 €). 

Onko Ellis Brooklynin tuoksut tuttuja? Mikä on sinun kesätuoksusi?

Kesä pullotettuna – Bon Parfumeur 103 fleur de tiaré, jasmin, hibiscus

 *Sisältää mainoslinkkejä
 

Viimeisten vuosien aikana olen luopunut tuoksujen keräilystä ja keskittynyt enemmän pitämään valikoimissani muutamaa tuoksua, jotka sopivat loistavasti erilaisiin tilanteisiin. Yhdestä asiasta en kuitenkaan ole luopunut. Nyt kun omistan tuoksuja huomattavasti vähemmän kuin ennen, minulla on ollut tapana ostaa aina kesäksi uusi tuoksu, jota on sitten tarkoitus käyttää paljon kesäaikaan, niin, että minulle jää vahva tuoksumuisto menneistä kesistä ja lomista, liittyen yhteen tuoksuun. Olen valinnut kesätuoksuksi viimeisten vuosien aikana hivenen erityisempiä tuoksuja. Minulla on ollut kesätuoksuina mm. *Parfums de Marly Delina EdP, *Ellis Brooklyn Sun Fruit EdP, Aerin Hibiscus Palm EdP ja *Ellis Brooklyn Sweet EdP. Aloitin tulevan kesän tuoksun etsinnän jo viime joulun aikaan. Vaihtoehtoja täksi kesäksi oli useampia, meinasin jopa palata yhteen vuosien takaiseen tuoksurakkauteeni Guerlainin Terracottaan, mutta sitten päädyin kuitenkin johonkin aivan uuteen.

En edes muista missä ensimmäisen kerran törmäsin Bon Parfumeurin 103 tiaré, jasmin, hibiscus -tuoksuun, mutta jotenkin tuoksu huusi minulle heti kesää. Lopulta päätös oli talvella nopeasti tehty, varsinkin kun olen viime aikoina ollut kiinnostunut pienemmistä ja uniikeimmista tuoksubrändeistä.

Bon Parfumeur on perustettu vuonna 2016. Merkki pyrkii parhaansa mukaan ottamaan huomioon kestävän kehityksen. Lähes kaikki tuoksujen raaka-aineet tulevatkin Ranskasta, jossa tuoksut myös valmistetaan. Tuoksupullot valmistetaan pienessä lasinpuhalluspajassa Normandiassa. Täältä lisää brändin arvoista.


Bon Parfumeur 103 on kesän eksotiikka pullotettuna. Se on kuin auringon tuoksu iholla, hiekka varpaissa, iloinen ja leikkisä. Iholla se on pehmeän lämmin kuin aurinko lämpö iholla kesäpäivänä. Siinä on ajatonta eleganssia, jonka vuoksi se sopii kesäpäivinä aamusta iltaan käytettäväksi. 

Tuoksu alkaa ripauksella bergamotin raikkautta, jota säestää hibiscuksen, piiskaherneen eksoottisuus ja kukkaisuus. Piiskaherne tuo ripauksen hunajaisuutta ja jännittävää aurinkoisuutta tuoksuun. Tuoksun sydämessä jasmiinia, nerolia, tiaré-kukkaa ja frangipania. Pohjalla myskiä, vaniljaa ja hiekkaista vivahdetta, joka tuoksuu rannalta ja ajopuulta.

Ihollani alku on aavistuksen raikas ja kukkainen, mutta tuoksuu muuttuu todella nopeasti pehmeäksi, kermaiseksi, makeaksi, aavistuksen aurinkorasvaiseksi ja puhtaan saippuaiseksi. Tykkään siitä, että vanilja on läsnä, mutta se ei ole hallitseva ja uskon, että monet eivät välttämättä edes erota sitä, sillä tiarén kermaisuus peittää sitä alleen. Tuoksussa on nenääni kieltämättä vähän Guerlainin Terracottamaisuutta, mutta Bon Parfumeur 103 on aavistuksen raikkaampi ja saippuaisempi. 

Mielestäni tämä on ehkäpä yksi täydellisimmin tehtyjä tuoksuja, joka jäljittelee tropiikkia. Tuoksun haistaa n. tunnin verran selkeästi itsestä, sen jälkeen se muuttuu ihotuoksuksi. Haistan sen vasta, kun vien esim. ranteeni lähemmäksi nenää. Tuoksu on ihollani erittäin pitkäkestoinen 8-10 tuntia. Joten iltamenoihin voi lisäillä, jos aamulla suihkauttaa. 


Se mikä tekee tuoksusta lyömättömän on sen hinta/laatusuhde. Tuoksu kestää pitkään iholla, on uniikki ja mielenkiintoinen, vetää vertoja mille tahansa luksustuoksulle, joten edullinen hinta yllättää. 

Bon Parfumeur 103 tiaré, jasmin, hibiscus EdP 30 ml/48 €, 100 ml/96 €.

Onko tuoksubrändi tuttu? Mikä on tämän kesän kesätuoksusi?

Tuokaa takaisin!


Syytän keski-ikääni, mutta viime aikoina mielessäni on pyörinyt usein muutamia tuoksuja, joista antaisin mitä vain, jos brändit toisivat ne takaisin markkinoilla. Ihmettelen suuresti, etteivät merkit ole vielä tarttuneet suuremmin tähän, nyt kun tuoksut ovat uudelleen pinnalla ja ehkä suositumpia kuin koskaan. 

Vaikka oma lähes sadan tuoksun kokoelma on vaihtunut muutamaan tuoksuun, minut saisi luultavasti aika helposti lankeamaan ostoksiin tuomalla kaupan hyllyille nostalgisia tuoksuja. 

Tiesitkö, että Nina Ricci oli 90-luvun puolessa välissä brändi, joka teki ihan mielettömiä tuoksuja? Jostain syystä juuri tuon ajan parhaat tuoksut lopetettiin 2000-luvun alkupuolella, eivätkä ne ole enää tehneet paluuta. Sen sijaan brändi myy aika mitäänsanomattomia tuotteita ja toistaa itseään kuten monet muutkin. Ainoa myynnissä oleva Nina Riccin tuoksu mistä todella pidän on Nina. Se on ollut myynnissä pian 20 vuotta, joten siinä on itselleni sellaista tiettyä nostalgisuutta. Se on helppo tuoksu, joka sopii oikeastaan jokaiseen tilanteeseen. 

Sen sijaan ne tuoksut joita kaipaan; Deci Dela, jo pelkkä pullo oli pelkkää taidetta. (Linkkaan tuoksut joita kaipaan Fragrantican sivuille, josta pääsette tekin tarkemmin katsomaan niitä, nämä eivät ole mainoslinkkejä.) Tuoksu lanseerattiin vuonna 1994 ja suorastaan uin siinä ammattikouluvuosinani 1996-98. Deci Delaa oli ylläni, kun menin ensimmäisen kerran baariin.Voin edelleen haistaa sen, samalla kun taustalla soi Janne Hurmeen Tinasormus. :D  Kun tuoksu jäi pois markkinoilta, tilalle ei ole tullut mitään edes etäisesti sitä muistuttavaa. Hedelmäisen makea, puuterinen ja puinen tuoksu, joka ei ollut helppo, mutta koukuttava. Tuohon aikaan Nina Ricci teki myös hienoimman vihreän hedelmäisen ilmavan tuoksun, mitä on koskaan tehty. Tätä koskee sama kuin Deci Delaakin, mitään tämän kaltaista ei ole enää koskaan nähty tuon jälkeen. Les Belles de Ricci oli pakattu söpöön kirkkaan vaalean vihreään kissapulloon. Täydellinen kesätuoksu, joka on ehkä sellainen tuoksu, jota on eniten ikävä. En käsitä miten tällainen mestariteos lopetettiin, oli vielä aikanaan todella suosittu. Tuohon aikaan kosmetiikasta ja tuoksuista keskusteltiin suomi24-palstalla. Oi niitä aikoja!


Escadan kesätuoksuista edelleen eniten ikävä on Sunny Fruttia. Vuoden 1998 kesätuoksu on tavallaan tyyliltään todella lähellä Nina Riccin Les Belles de Riccia, vaikka ne ovatkin ihan omia tuoksujaan. Nimi kertoo kaiken, hedelmäisen trooppinen cocktail. Elän tämän suhteen aivan pienessä toivossa, sillä Escada tuntuu olevan ainoita brändejä, jotka ovat ymmärtäneet oman ikäisteni nostalgian kaipuun, mutta niin, että ne tuotteet iskevät myös nuorempiin.

Sitten voidaankin puhua hetki L'Or de Torrente EdP:sta. Ennen Black Opiumia tämä oli kaikkien kahvituoksujen äiti. Sain tästä näytteen vuonna 2005 ensimmäisellä Karibian reissullani kosmetiikkaliikkeestä, kun ostin muita tuotteita. Palasin ostamaan seuraavana päivänä välittömästi ison pullon. Tätä ei muistaakseni tuohon aikaan saanut Suomesta, mutta silloin oli jo nettikauppoja mistä tilata. L'Or de Torrente oli ehkä ensimmäinen sellainen "aikuisen naisen" tuoksu, johon ihastuin. Tuoksu kesti iholla lähes ikuisesti, mutta se ei ollut hyökkäävä vaan pehmeän voimakas. Näitä pulloja näkee edelleen myynnissä second handina, mutta hinnat ovat kovia, enkä ole oikein valmis maksamaan edes nostalgian vuoksi tuoksusta, josta ei ihan varmaksi tiedä onko se kunnossa.

Versacen Versus Time for Pleasure oli 2000-luvun alkupuolella jokaisen 20-30 ikävuoden välissä olevan ykköstuoksu kesällä. Hedelmäisen makea tuoksu, jota suihkauteltiin ympäri kroppaa useampi suihkauksia, sillä 125 ml:n pullo ei ihan heti loppunut. Versace tekee nykyään makuuni todella tympeitä tuoksuja verrattuna 2000-luvun alkupuoleen. Ainoastaan miesten tuoksuissa ovat onnistuneet viime vuosina. 

Toinen samanlainen ympäri kroppaa suihkuteltava jättipullo oli Diorin Sweet Sun. Tämä oli Guerlainin Terracottan ja Estee Lauderin Bronze Goddessin rakkauslapsi. Siinä oli vaan hivenen enemmän sitruksisuutta ja lämmintä mausteisuutta mitä noissa kahdessa. Täydellinen rantatuoksu. Mutta niinkuin kaiken hyvän, tämänkin taival loppui jo aikoja sitten.

Emanuel Ungaron Apparationiin tutustuin myös yhdellä Karibian reissulla. Maailman ehkä rumimmassa pullossa oleva tuoksu on todella uniikki. Samaan aikaan makea, lämpimän mausteinen ja omaan nenään hivenen saippuainen. Tuoksua saa edelleen second handina jopa todella edullisesti, mutta tämänkin lopetuksesta on niin kauan aikaa, ettei niiden laadusta ole varmuutta, jos ei pääse itse haistelemaan. Monissa väri näyttää pulloissa oudon samealta, sillä muistaakseni tuoksunesteen väri oli alkujaan väritön. 

Viimeinen mestariteos jota todella kaipaan on Laura Biagiottin Emotion. Tässä oli myös niin uniikki tuoksu, että eipä tullut aikoinaan mieleen, että nykymaailmassa kun kaikki tuoksut toistavat toisiaan, on ollut olemassa tuoksu, jonka hienouteen ei enää tunnuta pääsevän. Vai mitä sanotte makeasta tuoksusta, jossa on todella paljon iriksen puuterisuutta, trooppisuutta ja samalla jotain hyvin maanläheistä. Kielo toi tuoksuun puhtautta. Tämä oli tuoksu johon ei päässyt oikein käsiksi edes useilla käyttökerroilla, muuta kuin sen, että se tuoksui taivaalliselta. Tuoksu kesti iholla seuraavaan päivään.


Mitä tuoksua olet jäänyt kaipaamaan?


Kuvat: Pexels

Vain viisi tuoksua

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen viime aikoina kertonut, miten olen vähentänyt vaatteeni, ihonhoitotuotteeni ja meikkini minimiin. Muuton yhteydessä alkuvuodesta tuli karsittua muutakin tavaraa. Moni varmasti miettii, että miten sitten tuoksut? Kyllä, olen myös jo kolmen vuoden ajan vähentänyt niitä. Nyt ollaan vihdoin siinä pisteessä, että olen miettinyt, että tulisin hyvin viidellä tuoksulla toimeen ja se onkin ensi vuoden tavoitteeni. Tällä hetkellä hyllyssäni on vielä kymmenkunta pulloa, niistäkin osa sellaisia, jotka eivät ole ihan sitä, mistä tällä hetkellä pidän. Määrä on todella vähän ihmiselle, jonka hyllystä on aikuisiällä löytynyt parhaimmillaan lähes sata pulloa hajuvesiä samaan aikaan. Laskin, että olen elämässäni omistanut tähän mennessä lähes 600 erilaista tuoksua, haistellut sitäkin useampia. Tämä ei takuulla ole mitään ihmisille, jotka ovat tottuneet katsomaan viimeisen parin vuoden aikana vaikuttajien satojen pullojen kokoelmia. Kokoelmani oli isoimmillaan vuosikymmen ennen kuin siitä tuli Tiktokin myötä "the juttu". Tuoksuja arvostelevat erilaiset kanavat ovat tällä hetkellä suositumpia kuin koskaan, joten periaatteessa omalla tuoksutietämyksellä voisin oikeasti saada aiheella enemmän huomiota kuin koskaan, mutta se ei tunnu oikealta, koska en vaan koe omakseni nykymenoa – uutta, uutta, uutta... 

Kun kokoelmani oli isoimmillaan, olivat tuoksut aivan eri hintaisia kuin nykyään. Hinnat ovat nousseet viimeisen parin vuoden aikana suorastaan räjähdysmäisesti. Lisäksi varsinkin selektiivisten brändien tuoksut tuntuvat toistavan vain itseään. Jatkuvilla uusilla julkaisuilla ei ole muuta tarkoitusta kuin käydä meidän lompakolla. Kaipaan sitä aikaa, kun markkinoille ei tullut jatkuvasti uutta vaan uuden tuoksun julkistaminen ei jäänyt koskaan kymmenien muiden julkaisujen varjoon. Minua ei sinällään haittaa maksaa tuoksusta vähän enemmän, jos se on oikeasti tuoksu, jota rakastan. Sillä elämäni monet parhaimmat hetket liittyvät juuri tuoksuihin. Muistan vieläkin, miten 90-lopulla ja ihan 2000-luvun alussa luin lehdistä uuden tuoksun ilmestymisestä. Ilmestymispäivänä tai heti ehtiessäni menin jännityksellä hajuvesiosastolle haistelemaan. Yleensä tavaratalossa oli lähes aina esittelijä tuoksua esittelemässä. Oli kiva fiilistellä uutuutta hänen kanssaan. Muistan vieläkin tosi tarkasti monen tuoksun julkaisupäivän ja sen hetkiset fiilikset.

Miksi sitten juuri vain viisi tuoksua? En todellakaan ole yhden tuoksun ihminen, tykkään vaihdella tuoksuja eri tilanteisiin ja erilaisiin fiiliksiin. Viisi erilaista tuoksua riittää tähän. Olisi tietenkin hienoa olla ihminen jolla olisi vain se yksi "signature scent", mutta minusta tuskin tulee koskaan sellaista. Viisi on myös määrä, josta takuulla loppuu pullo tasaisin väliajoin ja silloin voin sitten aina miettiä, haluanko ostaa saman tuoksun uudestaan, vai kokeilenko seuraavaksi jotain uutta tilalle samaan kategoriaan menevää. Näin voin edelleen halutessani nauttia uusista tuoksusta, ehkä jopa kerran-pari vuodessa. Samalla uutuuksista lukiessa ja tietoa etsiessä, minulla on enemmän aikaan miettiä ja tutustua, ovatko ne sellaisia, että jollakin olisi joskus mahdollista päästä hyllyyni. Näin tuoksut ovat jatkossakin osa elämääni.

TYÖTUOKSU

Suurimmassa osassa työpaikoista ei haluta, että työntekijä käyttää mitään tuoksua, jos voi käyttää, niin silloin on tärkeää, että tuoksu on sellainen, joka on lähellä ihoa. Eli sellainen, joka ei leiju sinusta käden mitan päässä vaan muut haistavat sen vasta silloin, kun halaavat tai ovat todella lähellä sinua. Kaikki varmaan tietävät, mikä tuoksu minulle on työtuoksu. Tietenkin *Dolce & Gabbana Light Blue ( TARJOUS! 49,50-89,90 €). Light Blue on ollut työtuoksuni vuosia, monet tuttavani, jotka saavat tuoksuista helposti migreenin, voivat tätä kuitenkin käyttää. Toinen tuoksuvaihtoehtoni tähän on Hèrmesin Un Jardin Sur Le Nil, jota olen myös silloin tällöin töihin suihkautellut. Molempia yhdistää se, että ne ovat kepeitä ja raikkaita, olematta kuitenkaan liian vesimäisiä. Saan todella vesimäisistä tuoksuista nopeasti öklön olon. Molemmissa on myös ripaus hedelmäisyyttä ja Light Bluessa ripaus makeaa ambraa.


ARKITUOKSU

Tämä on tuoksu, joka tuo hyvän olon. Lisäksi tuoksussa ei saa olla mitään vaikeaa, vaan sen pitää olla "helppo" ja sopia kaikkiin tilanteisiin. Tällä hetkellä tämä tuoksu on Trussardin My Name. Ostan My Namea aina 100 ml:n pullossa, koska pelkään, että se katoaa markkinoilta. Vielä saa, mutta harvoista paikoista. En koskaan kyllästy tuoksun kepeään makeuteen ja puhtaaseen myskisyyteen. Tämä on kuin suihkuttelisi päällensä puhdasta pehmeää pumpulipilveä. 

ERITYISTEN TILANTEIDEN TUOKSU

Tarkoitan tällä tuoksua, jota voi laittaa juhliin, kaikkiin tärkeisiin tapaamisiin tai vaikka työhaastatteluun. Tuoksu joka nostaa mieltä, antaa itsevarmuutta, hienostuneisuutta. Tuoksu jonka kanssa ei vaan voi koskaan mennä väärään. Tuoksut yhtä ylelliselle ruokakaupassa kuin linnan juhlissa, jos sellaiseen kutsun saat. :D Omassa kokoelmassani erityisten tilanteiden tuoksun virkaa toimittaa Chanel Paris - Venise. Se on ihotuoksu, joten en pökerrytä sillä muita, vaikka vaatteisiin suihkauttaessa se tuoksahtelee vienosti muillekin. Riviera on pehmeä, myskinen, sitruksinen, puhdas ja puuterinen tuoksu ripauksella vaniljaa. Varmasti tasapainoisin tuoksu, mitä olen koskaan käyttänyt. Voin kuvitella, että tältä tuoksuu jossakin kalliita tavaroita myyvässä kaupassa. Venisessä olisi myös signature scent -ainesta, jos se olisi tavoitteeni.

DEITTITUOKSU

Tämä on itselleni lähinnä tuoksu, mitä laitan ulos mennessä, esim. puolisoni kanssa syömään tai ystävän kanssa lasilliselle. Jos vielä tykkäisin juhlia, tämä olisi se kuuluisa biletuoksu. Tuoksussa saa olla mielestäni jotain sellaista, joka saa tuntemaan olon seksikkääksi. Eikös me kaikki joskus haluta? ^_^ Olen todellinen kukkaistuoksujen rakastaja, joten ei varmaan mikään yllätys, että juuri nyt paikkaa täyttää *Parfums de Marly Delina EdP (153 €). Delina on kukkaistuoksu höystettynä raparperin kirpeydellä ja vaniljan makeudella. Tuoksu on omalla tavallaan tosi uniikki, eikä muita samanlaisia ole. Vaikka Delina on ollut viimeiset pari vuotta suosionsa huipulla ja varmasti ulkomailla joka toinen on tuoksunut tälle, en juurikaan ole haistanut tätä muiden yltä Suomessa. Kun saan pullon loppuun, vaikka tykkään tuoksusta paljon, niin koen, että tämän kategorian tuoksu on ehkäpä helpoin korvata halutessa uudella. Seuraavaksi tilalle mitä todennäköisimmin tulee Kayalin Yum Pistachio Gelato.



LOMATUOKSU

Kaipaan kokoelmaani ehdottomasti yhden ns. "lomatuoksun". Tuoksun, joka tuoksuu kesälle, auringolle ja tropiikille. Sellainen todellinen hellepäivän tuoksu, mitä suihkauttamalla on heti lomafiiliksissä. Tähän kategoriaan loistavasti sopivia tuoksuja ovat mm. Guerlain Terracotta ja *Estée Lauder Bronze Goddess Eau Fraiche (TARJOUS! 77,60 €). Hyllyssäni tämän tuoksun paikalla on tällä hetkellä *Ellis Brooklynin Miami Nectar (120 €), joka on ehkäpä kaikkien aikojen suosikkini Ellis Brooklynin tuoksuista tasapainoisuutensa vuoksi. Tuoksu on samaan aikaan makeahko, höystettynä ripauksella raikkautta. Miami Nectarissa tuoksuu kookos, mutta ei ole mitenkään äklö tai hyökkäävä. Frangipani tuo eksoottisen vivahteen ja ananas trooppista mehukkuutta. 

Montako tuoksua omistat?

Kuvat: Pexels



TUOKSUARVOSTELU – Parfums de Marly Delina EdP

*Sisältää mainoslinkkejä

Tykkään esitellä monesti isojen muotitalojen tuoksuja, mutta omistan tietenkin myös nichempien brändien tuoksuja, joita olen aika ajoin täälläkin arvostellut. Jos seuraa yhtään tarkemmin tuoksutubettajia, noista videoista löytää helposti mielenkiintoisia erilaisempia tuttavuuksia. Viimeisen seitsemän vuoden ajan yksi kanavilla eniten esiintyvä tuoksu on Parfums de Marlyn Delina. Tuntuu, että sitä rakastavat lähes kaikki. Mutta mikä tekee Delinasta tuoksun, josta jopa tämä nichempi merkki on tehnyt vuosien saatossa flankereita? Flankereiden teko ei näillä brändeillä ole kovinkaan yleistä vaan sitä harrastavat pääsääntöisesti tunnetut selektiiviset brändit kuten YSL, Lancôme, Dior, Chanel jne. Seitsemän vuoden aikana Delina onkin saavuttanut sellaisen maineen, että sitä voidaan hyvin kutsua ikoniseksi tuoksuksi. Jokainen tuoksuista pintaa syvemmältä kiinnostunut tietää Delinan.

Delinan pullo huokuu aikaa jolloin Marie Antoinette oli vallassa. Siitä ei voi olla pitämättä.

Tuoksu alkaa raparperilla, litsillä, bergamotilla ja muskottipähkinällä. Nenääni alku on ensiksi kirpeä raparperipommi, jota bergamotin sitruksinen raikkaus tukee. Kirpeyttä taittaa kuitenkin litsille tyypillinen hedelmäinen makeus ja muskottipähkinä tuo ripauksen mausteisuutta. Jo pelkkä tuoksun alku on todella moniulottoinen. Sydämessä ruusua, pionia ja kieloa. Se tuo tuoksuun kukkaisuutta ja raikkautta. Delinassa ruusu ei kuitenkaan ole esillä kuten voisi kuvitella. Se on hyvin herkkä ja hienostunut. Luulen, että monet ruusun tuoksua vierastavat saattavat tämän vuoksi pitää tuoksusta. Pohjalla vaniljaa, myskiä, kashmiria, seetriä ja suitsuketta. Pohjan vanilja tuo tuoksuun pehmeyttä ja makeutta. Myski yhdistää alun hedelmäisen kirpeyden, sydämen puhtaan kukkaisuuden pohjan makeuteen. Suitsuketta en tässä juurikaan haista, mikä on hyvä, koska se ei lukeudu suosikkeihini. 

Delina on uniikki tuoksu, mutta kun olet sitä kerran haistanut, et voi sekoittaa sitä mihinkään muuhun, koska toista samanlaista ei ole. Kuten useat nichetuoksut tämä ei sovi voimakkuutensa vuoksi töissä käytettäväksi. Näissä on omaan nenääni aina ihan eri voimakkuus kuin selektiivisten brändien tuoksuissa. Olen oikeasti välillä järkyttynyt kuinka paljon ihmiset laittavat tuoksua, koska itse haistan kaiken todella herkästi. Yksi suihkaus todellakin riittää, miedompia voi laittaa kaksi. Vaatteissa Delina kestää seuraavaan päivään, iholla haistan sen vielä 12 tunnin jälkeen, mutta siinä vaiheessa se on muuttunut jo enemmän ihotuoksuksi, eikä leiju ympärillä. Tämä on niitä tuoksuja, jotka sopivat mielestäni paremmin lämpimään ilmastoon kuin talvipakkasille, jolloin tuoksu saattaa olla omaan nenään "liikaa". Kun taas kuumassa kesäsäässä tuoksu pehmenee ja sulautuu eri tavalla ympäristöön. Delina onkin itselle iltatuoksu lämpiminä päivinä.


Suomessa Parfums De Marlyn tuoksuja voi käydä nuuhkimassa Stockmannilla. Delinan voit lisäksi ostaa mm. *TÄÄLTÄ ja *TÄÄLTÄ. Hinnat 30 ml n. 150-160 €, 75 ml n. 265 €. 

Onko Delina tuttu tuoksu? Käytätkö nichetuoksuja?



Parhaat persikkatuoksut

*Sisältää mainoslinkkejä

Persikka on hiipinyt vähitellen yhdeksi nenääni eniten hivelevistä tuoksunuoteista. Rakastan sen makeaa nektarisuutta, joka ei kuitenkaan tee tuoksusta koskaan liian "imelää". Persikkainen vivahde usein pyöristää tuoksun miellyttävän pehmeäksi. Se antaa yllättäen tuoksulle usein lisäksi puuterisuutta. En kuitenkaan halua, että persikka olisi tuoksussa liian hallitseva. Haluan, että haistan sen, mutta on tylsää, jos hajuvedessä ei tuoksu muu kuin persikka, sillä yksinään se ei ole kovinkaan kiinnostava elementti.

Minulla on tietenkin muutama suosikkituoksu, joissa juuri persikka on oikeanlaisessa roolissa. Jos olet persikan ystävä, saatat löytää näistä itsellesi uuden suosikkituoksun.

*HUGO BOSS THE SCENT FOR HER EDP (Tarjous! 55,90-89,90 €) – Kun tuoksu tuli markkinoille vuonna 2016, se ei tuntunut aluksi lainkaan omalta. Nykyään tämä on täydellinen käytettäväksi ympäri vuoden – hedelmäinen, makea ja ripauksen verran kukkainen. Tuoksu alkaa makealla persikalla ja hienostuneella ripauksella kirpeän puuterista freesiaa. Tuoksun sydämessä osmanthusta, joka tuo tuoksuun maitomaisen pehmeän vivahteen. Mielestäni osmanthus tuoksuu aprikoosille, joten se ikäänkuin lisää tuoksuun persikan tuomaa makeutta. Pohjalla kaakaota, joka tuo tuoksuun vahvahkon gourmand-vivahteen. The Scent EdP on flirttaileva, lämmin ja makea tuoksu. Se on tuoksu, josta on helppo pitää. Soveltuu hyvin ympäri vuoden käytettäväksi. Tämä on aikuisen Escada. Kesto ihollani on kuutisen tuntia, joten iltamenoihin sitä voi huoletta lisätä. 

*JO MALONE NECTARINE BLOSSOM & HONEY (70-140 €) – Jo Malonen tuoksu on hyvin erilainen persikkatuoksu. Siinä on hedelmäisyyden lisäksi ilmavuutta ja vihreyttä, joten tästä saattavat pitää sellaisetkin, joita makeat tuoksut eivät yleensä innosta. Tuoksu alkaa vihreillä vivahteilla, mustaherukalla ja petitgrainilla. Tuoksun sydämessä nektariinia ja akasiahunajaa. Pohjalla persikkaa, luumua ja isorihmaröyhyä eli vetiveriä. Tykkään tuoksussa erityisesti siitä, miten alun vihreys taittaa pois isoimman makeuden. Tuoksussa on makea vivahde, mutta se on silti enemmänkin raikas. Täydellinen tuoksu kesän toivottavasti tuleviin hellepäiviin. Kesto iholla yli kahdeksan tuntia. 

*VIKTOR & ROLF BON BON EDP (Tarjous! 57,90-158,50 €) – Bonbon viettää tänä vuonna juhlavuottaan, sillä tuoksun ilmestymisestä tuli kuluneeksi juuri kymmenen vuotta. Bonbon on tuoksuna ajaton ja toisin kuin monet muut Viktor & Rolfin tuoksut tämä on helpommin lähestyttävä, eikä niin hyökkäävä. Itse en ole koskaan päässyt oikein sinuiksi alkuperäisen Flowerbombin kanssa, mutta siitä on myöhemmin tehty kivoja flankereita, joista osasta pidän. Bonbonista löytyy sopivasti makeutta ja pehmeyttä. Se ottaa tilan haltuun hienostuneesti. Sopii loistavasti ympäri vuoden käytettäväksi. Bonbonin alku on mehukas puraisu hedelmäsalaattia – persikkaa, appelsiini ja mandariinia. Tuoksun sydän on kauniin kukkainen ja karkkinen – karamellia, jasmiinia ja appelsiininkukkaa. Pohja on syvä ja lämmin – setriä, ambraa, santelipuuta ja guajakkipuuta, joka tuo mielenkiintoista nichemaista savuisuutta tuoksuun. Kesto ihollani lähes kymmenen tuntia. 



Pidätkö persikkaisista tuoksuista? 

Kivaa vappua kaikille!

Kuvat: Pexels


Viisi parasta trooppista tuoksua

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen aina rakastanut "trooppisia tuoksuja". Kuka muistaa vielä 2000-luvun alkupuoliskolla Jennifer Lopezin Miami Glown? Aah, se piti olla tuohon aikaa kaikilla ja se olikin varmaan ensimmäisiä trooppisia tuoksuja johon rakastuin. Nykyään sen makeus on vähän liikaa, muistan miten se pysyi omalla ihollani niin, että sen haistoi vielä seuraavanakin päivänä. :D 

Millainen on sitten omasta mielestäni nykyään hyvä trooppinen tuoksu? Makeahko, kookoksinen ja hedelmäinen, mutta siinä voi ja saa olla myös ripaus saippuaisuutta, vaniljaa ja sitruksia. Kukista usein frangipani, tiare-kukka ja heliotrooppi ovat niitä, jotka tuovat makuuni oikeanlaista trooppista fiilistä. 

Tietenkin tuoksuvarastosta löytyy muutama trooppinen tuoksu, jotka kaivan aina kevään tullen esiin. Okei, myönnän, että välillä laitan talvipäivinäkin, kun tuntuu, että haluan valoa pimeyden keskelle. Tuoksut ovat keskenään hyvin erilaisia, vaikka niistä löytyy paljon samoja elementtejä. Olisi tylsää, jos kaikki olisivat samanlaisia ja toistensa toisintoja, joten jokaisessa on se oma juttunsa, minkä vuoksi ne kuuluvat pysyvästi tuoksukaappiini.

Guerlain Terracotta Le Parfum (74,40 € / 100 ml) – Kymmenen vuotta sitten Guerlain päätti tuoda markkinoille trooppisten tuoksujen todellisen uuden ajan klassikon. Tuoksussa on kaikki, mitä trooppiselta tuoksulta odotan. Siinä on lisäksi täydelliset rantafiilikset. Kaikista omistamistani tuoksuista, tämä on eniten rantatuoksu. Terracotta on Diorin Sweet Sunin ja  Yves Rocherin Monoi The Tahitin rakkauslapsi. Alkutuoksussa sitsuksista bergamottia, tiare-kukkaa ja kookosta. Tuoksun sydän on itämainen jasmiinia, ylang-ylangia ja appelsiininkukkaa. Pohjalla vaniljaa ja myskiä. Terracotta on tuoksuna pehmeä. Siinä valloittavat valkoiset kukat, makeus, vanilja ja kookoksisuus. Bergamotti tuo siihen pienen raikkaan vivahteen. Kesto on ihollani kahdeksan tuntia. Tämä on niitä tuoksuja, jolta haluaa tuoksua, kun lämmin hiekka lämmittää jalkapohjia. 

*Parfums de Marly Cassili (260 € / 75 ml) – Hienostuneimman trooppisen tuoksun titteli menee ilman kilpailua Cassilylle. Jos haluat jotain ylellistä ja erilaista, se on tämä. Ainakin itse haluan käyttää välillä tuoksuja, jolta ei ihan kaikki muut tuoksu. Jännintä on sitten, kun haistaa tällaisen tuoksun jollakin toisella. Melkein arvaa, että hänen kanssaan saattaisi aloittaa keskustelun tuoksuista. Cassili on kukkainen, kermainen, hedelmäinen, vaniljainen ja trooppinen. Guerlainin tapaan, tässä on silti myös ripaus happamuutta. Tuoksussa ei ole nuoteissa persikkaa, mutta haistan sen selvästi. Cassilin alkutuoksussa punaherukkaa, kukkia ja bulgarian ruusua. Sydämessä frangipania, luumua, mimosaa ja petaliaa, jonka tuoksuprofiili on raikkaan kukkainen. Pohjalla vaniljaa, tonkapapua ja santelipuuta. Jos omistaisin tällä hetkellä vain yhden trooppisen tuoksun, se olisi tämä. Tuoksu kestää ihollani lähes 10 tuntia.

*Estée Lauder Bronze Goddess Eau Fraiche (TARJOUS 65,90 € norm. 104 € / 50 ml - Trooppisten tuoksujen kokoelmaan pitää ehdottomasti kuulua myös puhdasta saippuaisuutta henkivä tuoksu. Bronze Goddess on lemppareitani kesäisiin arkipäiviin. Se on helppo, mutta se tuo trooppisuuden sadepäivänkin keskelle. Tuoksu on kookoksinen, kukkainen, vaniljainen ja makeahko. Omaan nenääni selkeästi myös puhtaan saippuainen. Tuoksu alkaa raikkaalla bergamotilla, mutta on myönnettävä, etten itse juurikaan haista tätä tuoksusta. Ehkä se tuo siihen sitä raikkautta laventelin kanssa. Sydämessä kookosmaitoa ja tiare-kukkaa. Pohjalla vaniljaa ja ambraa. Tämä on hyvä tuoksu heille, jotka vierastavat liiallista kookoksellisuutta. Estée Lauderin omilla sivuilla tuoksuun on myös listattu seuraavia nuotteja; santelipuu, vetiver, mirha, mandariini, sitruuna, appelsiini, laventeli ja mangnolian lehdet. Ihollani tuoksu kestää 6-8 h, joten sitä voi iltaa kohti lisäillä. Tykkään monesti suihkauttaa Bronze Goddessia hiuksiin suihkun jälkeen ympäri vuoden ennen nukkumaan menoa.

Aerin Hibiscus Palm (132 € / 50 ml) – Tämä on omistamistani trooppisista tuoksuista ehdottomasti kukkaisin. Valkoiset kukat tuovat siihen ilmavuutta. Muuten Hibiscus Palm on ihollani kermaisen trooppinen cocktail. Tämä ei ole lainkaan hedelmäinen vaan nimenomaan trooppisen kukkainen. Sopii täydellisesti kesähäihin tai puutarhajuhliin. Jos olisin menossa kesällä naimisiin, harkitsisin Aerinia varmasti häätuoksukseni. Tuoksu alkaa ylang-ylangilla, hibiskuksella, palmujen lehdillä, lotuksella ja inkiväärillä. Sydämessä frangipania ja valkoisia kukkia. Pohjalla kookosmaitoa, vaniljaa ja myskiä. Tuoksu kestää ihollani 8-10 tuntia, eikä sitä tarvitse päivän aikana lisäillä. Vaatteissa tuoksu säilyy vieläkin kauemmin.

*Tom Ford Eau De Soleil Blanc EdT (139 € / 50 ml) - Tykkään tästä "kevyemmästä" versiosta enemmän kuin EdP:sta. Eau de Soleil Blanc on hivenen sitruksinen ja myös tästä löytyy valkoisia kukkia. Tuoksussa on kookoksisuutta, makeutta ja vaniljaisuutta, jota tasapainottaa pienen pieni vihreys ja mausteisuus. Tämä on ainoa Tom Fordin tuoksu, josta todella pidän. Kaikki muut ovat nenääni aivan liian voimakkaita (tulee äklö olo), en kestä sitä, että haistan tuoksun itsessäni koko päivän, koska silloin voin vaan kuvitella, millaisen tuoksupilven sellainen tuoksu ylläni jätän jälkeeni. Haluan kuitenkin ottaa muut ihmiset mahdollisuuksien mukaan huomioon. Alkutuoksussa appelsiinia, nerolia, bergamotia, sitruunaa, pistaasia, petitgrainia, kardemummaa, punapippuria ja kuminaa. Sydämessä tuberoosaa, appelsiininkukkaa, ylang-ylangia, jasmiinia ja pihkakeltaputkea. Pohjalla kookosta, vaniljaa, tonkapapua, bentsoiinia ja ambraa. Isosta määrästä tuoksunuotteja huolimatta, tuoksu onnistuu olemaan pehmeän tasapainoinen. Kestää ihollani yli 12 tuntia, joten sitä ei tarvitse lisätä. Pitkäkestoisuudesta huolimatta muutaman ensimmäisen tunnin jälkeen tuoksu muuttuu ihotuoksuksi ja haistan sen vasta sitten, kun vien vaikka ranteeni lähelle nenää.


Mikä on sinun trooppinen tuoksusuosikki? Oliko joukossa tuttuja tuoksuja?


Kuvat: Pexels



Suosikkituoksuni 2000-luvulta joita voi ostaa tänä päivänä

*Sisältää mainoslinkkejä

Ensinnäkin kiitos vastauksistanne 90-luvun suosikkituoksujani koskevaan postaukseen. Pitkästä aikaa aihe kirvoitti enemmän keskustelua kuin yleensä. Siitä innostuneena ajattelin, että kerron teille vielä viisi suosikkituoksuani 2000-luvulta, siis sellaisia tuoksuja, jotka ovat ilmestyneet vuosien 2000-2009 välillä. Jos minulta kysytään, niin 90-luku ja 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen olivat isojen markkinoiden tuoksujen osalta vielä kulta-aikaa. Silloin luotiin monia klassikkoja, joita myydään tänäkin päivänä. Sen jälkeen tuoksumarkkinat muuttuivat mielestäni radikaalisti. Uusia tuoksuja ja niiden moninaisia flankereita alkoi tulemaan markkinoille sitä tahtia, että oli enää vaikea pysyä perässä. Tuohon asti olin vielä hyvin kartalla jokaisesta tuoksu-uutuudesta.

Vuosituhannen alussa tuoksujen laatu pysyi samanlaisena kuin 90-luvulla. Ne kestivät pääsäntöisesti iholla pitkään ja tuoksupyramidit olivat moninaisia. Sen sijaan 90-luvun loppupuolella suosittuja olleet raikkaat vesituoksut joutuivat vuosikymmenen edetessä antamaan vähitellen sijaan toisenlaisille trendeille. Vuosituhannen alun tuoksuista, moni tuoksu on tänäkin päivänä varsin edullinen, jos vertaa niiden hintoja nykyiseen hintatrendiin, joka on jyrkästi nouseva.

VERA WANG PRINCESS (21,70 €) – Henkilökohtaisesti todella tärkeä tuoksu, sillä tätä tuoksua oli ylläni, kun tapasin ensimmäisen kerran puolisoni. Muistan, että mietin tuolloin tuoksuni todella tarkasti ja jostain syystä tämä tuntui sopivan tilanteeseen parhaiten. Rakastan tuoksua edelleen, sillä se on todella uniikki, eikä tämänkaltaista ole toista markkinoilla. Hinta on jatkuvasti naurettavalla tasolla tuoksun laatuun nähden. En voi käsittää, että tällä hetkellä halvimman hinnan löysin Sokoksen verkkokaupasta reilut 20 euroa. Normaalistikin pullon saa kolmella kympillä monista paikoista. Princess lanseerattiin vuonna 2006. Tuoksu on kukkainen, mutta siinä on ambrasta ja suklaasta johtuva todella makea vivahde. Kuvailisin tuoksua hedelmäiseksi, vaniljaiseksi ja suklaiseksi, ripauksella kukkaisuutta. Tuoksu alkaa lumpeella, aprikoosilla, vihreällä omenalla ja mandariinilla. Sydän on vähintäänkin mielenkiintoinen tummaa suklaata, guavaa, tiarekukkaa ja tuberosaa. Pohjalla vaniljaa, ambraa ja puisia vivahteita. Kestää iholla kymmenisen tuntia. Princess on siitä jännä tuoksu, että vaikka siinä on gourmand-vivahteita, se ei ole silti liian makea. Toimii hyvin varsinkin lämpimässä ilmastossa, mutta sopii myös Suomen talveen pehmeytensä vuoksi. Tämä on mielestäni yksi aliarvostetuimpia tuoksuja, mistä puhutaan aivan liian vähän. Toisaalta tällaiset tuoksut on kivaa pitää omana salaisuutena, ainakin tähän asti. ^_^


GIVENCHY ANGE OU DÉMON LE SECRET (45,92 €) – Toinen henkilökohtaisesti erittäin tärkeä tuoksu on Givenchyn Ange Ou Démon Le Secret, sillä tämän ostin häämatkatuoksukseni vuonna 2010 lentokentältä. Olin aiemmin löytänyt tästä lehden välistä näytteen ja tiesin, että tämä on se tuoksu, josta haluan häämatkani muistaa. Tuoksu julkaistiin vuonna 2009. Se on todella mielenkiintoinen. Aluksi iholle laitettaessa siinä on raikkautta, mutta se muuttuu nopeasti kukkaisen hedelmäiseksi ripauksella puun vivahteita. Tämä on myös niitä tuoksuja, että tämä on juuri siitä hieno, koska tässä ei ole selkeästi mitään vaan vähän kaikkea, joka tekee siitä täysin omanlaisensa. Tuoksu alkaa teellä, karpaloilla ja sitruunalla. Sydän on kukkainen; pionia, jasmiinia ja lummetta. Pohjalla patsulia ja puisia vivahteita. Ehdottomasti kevät -ja kesätuoksu kukkaisen raikkautensa vuoksi. Ihollani tässä on kuitenkin pieni ripaus makeutta ja saippuaisuutta. Kestää iholla yli 10 tuntia, joten päivän aikana tuoksua ei tarvitse lisätä.

HERMÈS UN JARDIN SUR LE NIL (75,95 €) – Luulen, että pidempään blogiani seuranneet olisivat olleet yllättyneitä, jos tämä raikkaiden tuoksujen aatelinen ei olisi päässyt tälle listalle. Olen varmaan sanonut vuosien saatossa kaikki tästä tuoksusta täällä, sillä en varmasti ikinä kyllästy tähän. Siinä missä Issey Miyaken tuoksujen raikkaus saa minulle sellaisen äklön olon, tämä ei tee sitä koskaan. Johtuu siitä, että Un Jardin Sur Le Nil tuoksuu luonnollisen raikkaalle, kun taas Miyaken tuoksujen raikkaus on jollakin tavalla esanssisen epäaito ja hyökkäävä. Hermésin tuoksun raikkaus on taas kuin aamukasteinen niitty. Tuoksu julkaistiin vuonna 2005 ja löysin tämän Pariisin lentokentältä vaihtolaskun aikana. Siitä asti tuoksu on ollut tuoksukaappini kulmakiviä. Tuoksun alussa greippiä, vihreää mangoa, tomaattia ja porkkanaa. Sydämessä lootusta, osmankäämiä, appelsiinia, hyasinttia ja pionia. Pohjalla myskiä, iiristä, suitsuketta, karhunputkea ja kanelia. Kesto on ihollani 6-8 tuntia ja tätä voi suihkutella aika huoletta päivän aikana lisää, koska tämä ei ole tuoksuna lainkaan hyökkäävä. Käytän tätä toisinaan myös töissä. 

*NINA RICCI NINA EDT (38,90-57,90 €) – Tuoksu julkaistiin vuonna 2006. Ostin ensimmäisen pulloni laivalta, jonka jälkeen tämä on ollut harvoja tuoksuja, joita minulta löytyy oikeastaan jatkuvasti. Ostan uuden, kun edellinen loppuu. Nina on sitruksisen makea, mutta siinä on myös hedelmäisiä, vihreitä ja kukkaisia vivahteita. Tuoksussa raikkaus, makeus ja vihreys ovat täydellisessä tasapainossa. Tämä on helppo tuoksu niinäkin päivinä, kun ei ole ihan varma, mitä tuoksua haluaisi pistää. Nina alkaa sitruunalla ja limellä. Sydämessä Granny Smith omenaa, praliinia, pionia ja hulluruohoa. Pohjalla puisena vivahteena omenapuuta ja seetriä, näiden lisäksi puuterista myskiä. Kesto ihollani kahdeksisen tuntia.


*LANCÔME MIRACLE EDP (59,90-91,90 €) – Olisin voinut ottaa tähän juttuun mukaan myös *Dolce & Gabbanan Light Bluen (41,90-108,50 €), mutta se olisi ollut vanhan toistoa, joten puhutaan tänään enemmän Lancômen Miraclesta. Tuoksu lanseerattiin vuonna 2000 ja se olikin vuosituhannen alun yksi suurimpia tuoksulanseerauksia. Edelleen aina tätä laittaessa, mietin, miten erityisiä tuoksuja ennen tehtiin, muutkin kuin niche-brändit. Tuntuu, että vuosien saatossa sarjatuotanto voitti laadun, eikä ihme, että yhä useampi etsii tuoksunsa niche-tuoksujen maailmasta. Ennen siihen ei ollut edes tarvetta. Miracle on kukkaistuoksu, jossa on mausteisuutta, kirpeyttä ja hedelmäisyyttä. Omaan nenääni jopa ripaus trooppisuutta ja saippuaisuutta, joka tekee siitä täydellisen kesätuoksun. Miracle alkaa litsillä ja freesialla. Keskustassa magnoliaa, pippuria, inkivääriä, mandariinia ja jasmiinia. Pohjalla jasmiinia, myskiä ja makeutta tuovaa ambraa. Tämä vie minut aikaan, kun olin parikymppinen. Silloin kaikki oli hauskaa ja huoletonta. Tämä on tuoksu, joka tekee mielen onnelliseksi. Kestää ihollani kymmenisen tuntia.

Mitä 2000-luvun tuoksuja sinä käytät edelleen?

Kuvat: Freepik ja Pixabay


Suosikkituoksuni 90-luvulta joita voi ostaa tänä päivänä

*SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ

Jostain syystä muuttoprojekti on saanut minut miettimään paljon mennyttä. Tässä samassa hötäkässä olen ajatellut paljon aikaa, kun taipaleeni tuoksujen kanssa alkoi. Monet tietävät, että ostin ensimmäisen hienomman tuoksuni 90-luvun alussa ja se sattui olemaan Lancômen Trésor. Monet tuoksut eivät uudelleen tehtynä tuoksu ihan samalta kuin 90-luvulla, vaikka niitä edelleen myydään. Ajattelin kertoa teille muutaman suosikkituoksuni 90-luvulta, joista pidän vielä tänäkin päivänä. Koen, että juuri nyt on muodikasta käyttää vanhempia tuoksuja, ne ovat nyt uniikimpia nyt kuin silloin, kun ne olivat suosionsa huipulla. Jos niche-tuoksut eivät ole juttusi, suosittelen kokeilemaan näitä vanhempia, jotka ovat nykyajankin mittapuulla hienostuneita klassikoita, joilla voit erottua joukosta. Monet näistä suosikkituoksuistani on tänä päivänä aivan aliarvostettuja laatuunsa nähden. Niissä on kerroksellisuutta ja kestävyyttä. Tuoksujen hinta/laatusuhde onkin lyömätön, sillä monet ovat nykyisillä hinnoilla jopa erittäin edullisia.

*SALVADOR DALI DALISSIME (28,90-57,50 €) – Dalissime lanseerattiin vuonna 1994 ja se oli tuohon aikaan yksi lempituoksuistani, mutta pidän siitä edelleen. Hedelmäisen makea ja kukkainen tuoksu on todella moniulotteinen. Siinä on myös vaniljaisuutta ja puista lämpöä sekä pehmeyttä, jotka tuovat kerroksellisuutta. Tuoksu alkaa persikalla, aprikoosilla, ananaksella ja luumulla. Tuoksun sydän on kauniin kukkainen; kieloa, ruusua, jasmiinia, narsissia ja samettikukkaa. Pohjalla vaniljaa, santelipuuta, myskiä, litsiä, ambraa ja tonkapapua. Mielestäni jo pelkät tuoksunuotit kertovat tuoksun kerroksellisuudesta ja hienostuneisuudesta. Kuten 90-luvun tuoksuilla on tapana, tämä pysyy ihollani aamusta iltaan, eikä lisäämistä tarvita. Yksi tai kaksi suihkausta on tarpeeksi.

*CLINIQUE HAPPY (43,90-59,90 €) – Täysin toisenlaisiin fiiliksiin kuin Dalissime vie Cliniquen Happy. Tämä tuoksu elää nimensä mukaisesti. Rento tuoksu kuumiin kesäpäiviin tai kun haluat vain jotain rentoa. Sopii myös töihin, sillä tänä ei ärsytä. Sitruksisen kukkainen tuoksu, jossa on ripaus makeutta ja vihreyttä. Tiedättekö alku- tai loppukesän aamut, kun yö on ollut viileä ja nurmikon pintaan on kertynyt kastetta? Happy on juuri se tuoksu, kun upotat aamulla paljaat varpaat kosteaan nurmikkoon. Happyn alku on sitruksien räjähdys; appelsiinia, veriappelsiinia, mandariinia, bergamotia, omenaa ja luumua. Sydän on puhtaan kukkainen kielon, freesian, orkidean ja ruusun voimin. Tuoksu muuten sopii ruusua vierastavalle, sillä itse en tässä sitä yksittäisenä selkeästi haista. Pohjalla mimosaa, liljaa, magnoliaa, myskiä ja ambraa. Useat raikkaat tuoksut eivät kestä pitkään, mutta tämä kestää ihollani ja vaatteissa kymmenisen tuntia. 

*RALPH LAUREN ROMANCE (50,90-74,90 €) En voi koskaan lakata rakastamasta tuoksua, jonka valitsin aikoinaan parikymppisenä häätuoksukseni. Kuumaan kesäkuiseen päivää tuoksu oli täydellisen herkkä. Romancessa on kaikki klassikon ainekset. Se on edelleen yksi kauneimpia ja hienostuneimpia kukkaistuoksuja. Siinä on yllätyksellisesti ripaus lämmintä kirpeää mausteisuutta ja pehmeää puuterisuutta. Tuoksu aloittaa valloituksensa ruusulla, inkiväärillä, kamomillalla, sitruunalla ja keltaisella freesialla. Sydän on puhtaan kukkainen; liljaa, lootuksenkukkaa, valkoista orvokkia ja neilikkaa. En lisännyt tuoksua hääpäivänäni kertaakaan, sillä se kestää ihollani puoli vuorokautta. 

*GUCCI RUSH (81,95 €) – Harvoja itämaisia kukkaistuoksuja joista todella pidän. En sano tätä usein, mutta tämä tuoksu huutaa seksikkyyttä. Itselle tämä on iltatuoksu, en voisi kuvitella käyttäväni tätä päiväaikaan. Tuoksun kanssa kannattaa olla varovainen, vain yksi suihkaus niskaan riittää. Voit olla varma, että kun lähdet illalla kotoa, voit haistaa tämän vielä aamullakin. :D Uniikki itsevarman tyypin tuoksu. Rush alkaa persikalla, gardenialla ja freesialla. Sydämessä sävähdyksen tuo korianteri, ruusu ja jasmiini. Pohja on pehmeän makea ja itämainen; patsulia, vaniljaa ja vetiveriä. Tämä on tuoksuja, joka vain paranee mitä kauemmin se on iholla. Jostain syystä tykkään tuoksun muovisesta punaisesta kantikkaasta pullosta, joka on niin hassu ja erilainen, että se erottuu aina tuoksuhyllystä edukseen.



*ESTÉE LAUDER PLEASURES (102 €) – Pleasures on omasta mielestäni yksi aliarvostetuimpia puhtaita, puuterisin pehmeitä kukkaistuoksuja. Omaan nenääni tässä on myös saippuaisuutta, josta pidän tietyissä tilanteissa todella paljon. Tästä tulee vähän samat fiilikset kuin Cliniquen Happysta, mutta tämä on puuterisempi, saippuaisempi ja hienostuneempi isosisko. Jos rakastat hyasintin tuoksua, tämä on sinulle. Sopii toimistoon, mutta yhtä hyvin tuoksun tuomat fiilikset uppoaa kesäpäivänä veneen nokassa istuessa. Pleasures alkaa vihreillä vivahteilla, freesialla, punapippurilla, orvokilla, orvokin lehdillä, tuberoosalla ja punaisilla marjoilla. Sydän on kukkainen; kieloa, pionia, hyasinttia, liljaa, ruusua, jasmiinia, kurjenpolvea ja karo-karoundea. Pohjalla myskiä, seetriä, santelipuuta ja patsulia. Tuoksun kesto ihollani jälleen kymmenisen tuntia.

Oliko joukossa tuttuja tuoksuja ja oletko jopa käyttänyt jotain näistä?

Kuvat: Pexels



Viisi parasta tuoksua kevääseen

*Sisältää mainoslinkkejä

Viimeisimmässä julkaisussa kirjoitin ihon stressitilasta. Omat vinkit  ovat olleet viime aikoina enemmän kuin tarpeen. Kiire mikä nyt on, on todellakin itse aiheutettua, mutta se menee onneksi parissa viikossa ohi. Odotan maaliskuun loppupuolta, jolloin minulla on taas aikaa kirjoitella tänne enemmän. Olen kaivannut sitä ihan hirveästi!

Kiire johtuu siitä, että kävi niin iloisesti, että saimme tammikuussa myytyä asuntomme ja kaupat vahvistui muutama viikko takaperin. Olemme asuneet tässä 15 vuotta, joten tavaraa on kertynyt. Tavaroita on nyt ensiksi käyty läpi, ennen kuin päästään varsinaiseen pakkaamiseen. On tehnyt mieli tavaroita läpikäydessä lyödä itseään jatkuvasti lekalla päähän, mitä kaikkea turhaa sitä ihminen voi varastoida. En aio todellakaan kantaa sitä roskaa enää uuteen asuntoomme mukana.

En malta odottaa, että pääsemme uuteen kotiimme. Ollaan molemmat todella innoissamme muutoksesta, joka on muhinut ajatuksissa jo viitisen vuotta, kunnes lopulta viime vuonna päätimme alkaa tositoimiin. Uuden asunnon myötä työmatkat lyhenee molemmilla. Vaikka asunnossa on neliöitä pari vähemmän kuin nykyisessä asunnossamme, saamme vihdoin pitkään haaveilemamme kolmion, jossa on oma työ/kirjastohuone. Lisäksi saan vihdoin haaveilemani avokeittiön. Joten kunhan tämän kiireisen muuttovaiheen jaksaa, on muutos vain hyvästä.

Halusin kertoa tähän alkuun kuulumiset, jos alkuvuoden hiljaisuus on teitä ihmetyttänyt. Hiljaisuus tulee jatkumaan vielä muutaman viikon, mutta sen jälkeen postauksia alkaa tulemaan taas useammin.

Sitten julkaisun otsikkoon, joka vihjaa jo kevääseen. Miettikää, että ensi viikolla on jo maaliskuu. Minulle se on ainakin jo kevättä, eikä talvea. Ajattelin, että tässä vaiheessa olisi kiva jakaa viisi keväistä tuoksusuosikkiani, jotka tukevat mieltä kesän odotuksessa.


*Lancôme Idôle Nectar (58,90-90,90 €) – Todellinen tuulahdus kesästä. mieltä nostattava, makean karkkinen ja kukkainen tuoksu. Ihollani tuoksussa on hedelmäisen mehukas nektarinen vivahde, vaikka tuoksunuoteissa ei ole näkyvissä mitään hedelmäistä. Tämän vuoksi Nectar on tuoksuna erityisen kiinnostava. Tuoksu alkaa hyvin ruusuisesti – ruusulla, turkkilaisella ruusulla ja Grassen ruusulla. Sydämessä karamellia ja popcornia. Pohjalla vaniljaa. Ihollani tuoksu on karkkisen kukkaisa, hieman hedelmäinen ja vaniljainen. Yllättäen Nectar ei ole mitenkään todella ruusuinen, vaan mielestäni se on vain sivuosassa. Haistan myös aavistuksen vihreyttä. Popcorni ei ole ihollani kovin havaittava ominaisuus. Nectarista on parissa vuodessa tullut luottotuoksuni kevätaikaan.

*Jo Malone Nectarine Blossom & Honey (70-140 €) –  Jos maailmassa jokin tuoksu suorastaan huutaa kevättä, se on tämä. Eloisa tuoksu on sekoitus hedelmäisyyttä, makeutta ja vihreyttä. Sisältää myös ripauksen puuterisuutta, puutarhan aamukasteeseen verrattavaa vihreyttä, sekä kukkaisuutta, joka ei kuitenkaan ole tuoksussa lainkaan hallitseva ominaisuus. Tuoksu alkaa vihreydellä, mustaherukalla ja appelsiinipuusta saatavalla petitgrainilla. Tuoksun sydämessä nektariinia, sekä black locusta, puun jonka valkoinen kukka muistuttaa tuoksumaailmaltaan mimosaa ja appelsiinin kukkaa. Pohjalla mehukasta persikkaa, luumua ja vetiveria. Ihollani mehukas tuoksu kestää yllättävänkin pitkään 6-8 tuntia.

*Burberry Her (74,90-109,90 €) – Rakastin ysärillä ja vuosituhannen alussa Burberryn tuoksuja. Alkuperäinen Weekend on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkituoksujani. Siitä tulee paljon muistoja. Uusista Her on kuitenkin ehdoton suosikkini. Her on hedelmäinen ja makea, vahvistettuna puisilla, puuterisilla ja myskisillä vivahteilla. Tuoksu alkaa mehukkaasti – mansikkaa, vadelmaa, mustaherukkaa, kirsikkaa, karhunvatukkaa, mandariinia ja sitruunaa. Tuoksun sydän on kukkainen; orvokkia ja jasmiinia. Pohjalla myskiä, vaniljaa, kashmiria, puisia vivahteita, ambraa, jäkälää ja patsulia. Toimii keväällä varsinkin iltatuoksuna, toki voi käyttää päivälläkin. Ihollani tuoksu on aluksi todella hedelmäinen, mutta se muuttuu päivän edetessä puuteriseksi ja myskiseksi, ripauksella vaniljaa. Kesto ihollani on reilut kahdeksan tuntia.

*Escada Chiffon Sorbet (38,32-71,60 €) – Mitä enemmän olen tässä viime aikoina Escadan uudelleenlanseerattua kesätuoksua käyttänyt, sen enemmän tämä on minusta kevääseen sopiva. Puuterisuus tekee tuoksusta täydellisen kevätpäiviin. Tuoksu alkaa mehukkaasti punaisella omenalla, mustaherukalla, mangolla ja vadelmalla. Tuoksun sydän on kukkainen ripauksella hedelmäisyyttä – jasmiinia, orvokkia, orkideaa, ruusua ja viikunaa. Pohjalla ambraa, seetriä, myskiä, vaniljaa ja santelipuuta. Tuoksu on mielenkiintoinen, siinä on samaan aikaan hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta, mutta omena tuo ripauksen kirpeyttä. Hetken iholla oltuaan varsinkin vanilja, puuterimaisuus ja myskimäisyys alkavat nousta esiin. Ambra tuo tuoksuun syvyyttä. Kesto ihollani on kuutisen tuntia, jonka jälkeen sitä voi huoletta lisätä. 

*Lancôme Miracle (50,32-100,40 €) – Rakastuin Miracleen viitisen vuotta sitten uudelleen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Olen iloinen, että klassikkoa löytyy tänäkin päivänä kauppojen hyllyistä, sillä tästä tuoksusta tulee aina hyvälle tuulelle. Kukkainen, sitruksinen, hedelmäinen, trooppinen, varustetuna ripauksella mausteisuutta ja raikkautta. Tämä on siitä jännä tuoksu, että se on tavallaan "helppo", mutta samaan aikaan siinä on kerroksia, jotka tekevät siitä mielenkiintoisen. Tuoksu avautuu mehukkaalla puraisulla litsiä ja ripauksella herkkää freesiaa. Sydän on itämainen – magnoliaa, inkivääriä, mandariinia, pippuria ja jasmiinia. Pohja on puuterisen kermainen – ambraa, myskiä ja jasmiinia. Tuoksuun selkeää energisyyttä tuo kirpeän raikas inkivääri ja pippuri. Silti ehdottomasti tuoksun parasta antia itselle on alun mehevä litsi, ambran tuoma makeus ja magnolian sitruksinen mehevyys. Miraclen kesto ihollani on aina ollut huikea – yli kymmenen tuntia. En ole koskaan kokenut, että Miraclea olisi lisättävä päivän aikana.  



Mitkä ovat suosikkituoksujasi keväällä? Onko teillä muilla ollut yhtä suuria muutoksia elämässä viime aikoina?


Kuvat: Pexels

Designed by FlexyCreatives