Mikä ihana kesä!
Tuotearvostelu – Beauty of Joseon
Kiitos Lindan ja Tainan, kiinnostukseni K-Beauty -tuotteisiin on lisääntynyt hurjasti viimeisen parin vuoden aikana. Minua kiinnostaa tuotteet, jotka ovat tehokkaita ja toimivat, mutta ovat silti hinnaltaan edullisia. Beauty of Joseon on siitä mielenkiintoinen korealainen ihonhoitobrändi, että sitä saa ostettua mm. Prismoista. Silti kilpailukykyisimmät hinnat olen itse löytänyt tuotteille verkkokaupoista ja heidän alennusmyynneistään.
Beauty of Joseon tuotteiden raaka-aineet valitaan niin, että mukana on perinteiseen korealaiseen yrttilääkintään kuuluvia ainesosia. Tuotteisiin on pakattuna paljon perinteisiä ainesosia kuten riisi ja ginseng, joihin on sitten sekoitettu moderneja ihonhoidon aktiivisia raaka-aineita kuten niasiiniamidia ja erilaisia happoja. Monet tuotteet ovat vegaanisia ja hypoallergisia, eikä niihin ole lisätty hajusteita, asia jota arvostan nykyään paljon ihonhoitotuotteissa.
Olen vuoden alusta asti hankkinut sarjasta tuotteita käyttööni aina tarpeen mukaan ja nyt kaikista on vihdoin useampien viikkojen kokemuksia, ajattelin, että olisi hyvä aikaa jakaa ne teillekin.
Ihan ensimmäiseksi on sanottava kokonaisvaikutelma sarjan tuotteista. Se on pelkästään positiivinen. Näissä maksan muustakin kuin vedestä. Tämä on itselleni ehkä ensimmäinen K-beauty -sarja, jonka tuotteilla todella saa itselleen heidän kovasti ihannoiman glass skin -efektin iholle, jos sellaisesta tykkää. Sillä kaikki tuotteet tukevat sitä, että käytön jälkeen iholle jää tuo lasimainen hehku. Joten jos tykkäät matasta ihosta, nämä tuotteet eivät ole välttämättä sinulle, mutta ikääntyvän ihon omaava kuten itsellä on, saa tuo efekti näyttämään selvästi nuorekkaammalta ja väsyneet kasvotkin heräävät ikäänkuin henkiin.
*GLOW DEEP SERUM RICE + ALPHA ARBUTIN (21,75 €)
Tuote oli yhdessä vaiheessa lähes joka paikasta loppu ja sen vuoksi se tietenkin alkoi kiinnostamaan minua. Seerumi sopii erityisesti pigmenttimuutoksista ja epätasaisesta kärsivälle iholle. Sisältää huimat 68 % riisinlesevettä, joka kirkastaa ja rauhoittaa ihoa. Lisäksi tuotteessa on 2 % Alpha-Arbutinia, joka häivyttää iholta pigmenttimuutoksia. Alfa-Arbutiini on peräti kymmenen kertaa tehokkaampaa kuin kosmetiikassa yleisesti käytetty beeta-arbutiini. Seerumi ehkäisee myös UV-säteilyn aiheuttamaa melaniinin muodostusta, joten se sopii loistavasti vaikkapa ainoaksi seerumiksi käytettynä aamulla aurinkosuojan alla ja öisin yövoiteen alla. Sopii myös retinolin alla käytettäväksi. Seerumi tekee ihosta selvästi kirkkaamman, huomasin eron parin viikon jälkeen, vaikka oma iho onkin hyvässä kunnossa. Tästä tulikin heittämällä yksi lempiseerumeistani, jossa hinta/laatusuhde on todellakin kohdillaan. Sopii vegaaneille.
*APRICOT BLOSSOM PEELING GEL (19,90 €)
Kuorintageeli on tyypillinen korealaisen kosmetiikan kuorintageeli, joka kuorii ihoa selluloosalla ja kirkastaa hedelmäuutteilla. Geeli levitetään kuivalla puhdistetulle iholle. Annetaan olla ihan hetki n. 10 sekunttia, jonka jälkeen tuotetta hierotaan iholle puolen minuutin ajan. Kuorintaa voi käyttää 1-4 kertaan viikossa. Olen käyttänyt tätä pari kertaa viikossa, eikä se ole kuivattunut ihoa. Usein tämän tyyliset kuorinnat ovat tehneet ihostani kireän, mutta tämä jättää jälkeensä pehmeän tunteen ja iho tuntuu jälkeenpäin puhtaalta ja raikkaalta. Sisältää mm. aprikoosinkukka -ja omenauutteita. Vihreä tee rauhoittaa ja riisiuute kirkastaa ihoa. Käytön jälkeen tuntuu, että muut tuotteet imeytyvät iholle paremmin ja iho näyttää hehkuvammalta. Sopii vegaaneille.
Oletko kokeillut Beauty of Joseon -tuotteita? Mitä pidit?
Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.