Kuumimmat kosmetiikkatuotteet 2000-luvun alkupuolella (myynnissä vieläkin!)
Aloin eräs päivä miettimään, että mitä tuotteita ostin silloisten keskustelujen innoittamana ja mitä niistä olisi markkinoilla vielä tänä päivänä. Muistin heti yllättävän monia tuotteita, jotka ovat pitäneet pintansa kaikki nämä vuodet. Niistä osa löytyy itseltä edelleen ja toisia voisin hyvinkin ostaa uudelleen. Voisi varmaan sanoa, että tuolloin monilla kosmetiikkafaneilla oli melkoisin hyvä käsitys siitä, mitkä tuotteet ovat hyviä, jos ne ovat pitäneet pintansa näihin päiviin asti.
Ihan ensimmäinen tuote minkä muistin ostaneeni muiden suosittelujen perusteella, oli Erisanin hoitava puhdistusgeeli. En ole käyttänyt tuotetta vuosiin ja vihertävä pakettikin on muuttunut vaaleanpunaiseksi, mutta kun näin kesällä tuubin ystäväni kylpyhuoneen hyllyllä, muistot tulvivat mieleeni. Tietenkin minun piti testata tuotetta heti. Välittömästi kasvoille laittaessa muistin sen todella uniikin koostumuksen. Nimestään huolimatta en sanoisi sitä geeliksi. Tuote ei juurikaan vaahtoa, se on paksuhkoa geelimäistä emulsiota. Se kuitenkin tekee tehtävänsä, ei jätä kiristävää ihoa. Suosin nykyään hajusteetonta ihonhoitoa, joten tuote on tänäkin päivänä sopiva ihonhoitorutiiniini. Aionkin ostaa tuubin heti, kun olen saanut muita tuotteitani loppumaan.
Seuraavana mieleeni tuli tällä hetkelläkin meikkipussissani majaileva Chanelin poskipuna ja sävy Reflex. Se oli tuohon aikaan poskipuna, joka piti olla jokaisen kosmetiikkaharrastajan meikkipussissa. Se on edelleen yksi lempiposkipunistani, eikä minulla ole ollut tässä välillä kuin 2-3 vuoden tauko, ettei sitä olisi löytynyt meikkieni joukosta.
Kolmantena on mainittava Lancômen Juicy Tubesit. Sävylliset huulikiillot olivat välitön hitti, kun tulivat myyntiin. Ennen vuotta 2000, mitään vastaavaa ei ikinä ollut myynnissä. Olette varmaan huomanneet, että Juicy Tubesit ovat tehneet näyttävän paluun viimeisen vuoden aikana, enkä tietenkään voinut olla hankkimatta sellaista itselleni. Toimii edelleen. Tuolloin lempisävyni oli pinkki Bubble Gum, jota ei ainakaan toistaiseksi ole tullut takaisin sävyvalikoimaan. Sen sijaan toinen lempparini Miracle on valikoimissa.
Diorin luomiväriviisikot olivat toki olleet markkinoilla jo paljon aiemmin, mutta 2000-luvun vaihteessa ne olivat kaikista halutuimpia luomivärejä. Diorin kesän meikkikokoelman julkistus oli jokaisen vuoden kohokohta. En muista käytinkö silloin edes mitään muita luomivärejä, tuskin. Viisikoita piti olla mielellään mahdollisimman monta. Paletit olivat tuohon aikaan todella laadukkaita. Näissähän laatu laski kymmenisen vuotta sitten paljon ja monet lopettivat sen vuoksi uudempien ostamisen. Nykyään laatu on jälleen hyvä, jos ei jopa parempi kuin kulta-aikoina.
Tuoksuista Chanel Allure oli "se" tuoksu. Itsekin hankin tuolloin tuoksun, mutta en koskaan oppinut pitämään siitä. Chanelin tuoksut ovat itselleni vähän vaikeita ja tykkään todella paljon vain muutamista.
Ripsivärien osalta tilanne oli surkeahko. Sensain 38 oli tullut vasta muutama vuosi takaperin markkinoille ja se mullisti oman elämäni. Sitä ennen en käyttänyt juurikaan ripsivärejä, koska ne eivät pysyneet. Muista ripsiväreistä suositelluimpia olivat L'Orealin Telescopic ja Great Lash. Lumenella oli myös suosittu vedenkestävä ripsiväri. Muistan, että Great Lashin harjaksesta ei saanut juuri mitään irti ripsiin. Se vähä mikä lähti, oli silmieni alla alle tunnissa.
Meikkivoiteita oli vielä 2000-luvun vaihteessa ihan naurettavan pieni valikoima nykyiseen verrattuna. Lähes kaikki käyttivät Maybellinen tai Max Factorin meikkivoiteita. Tuohon aikaan Max Factorin Lasting Performance oli luottotuotteeni meikkipohjista.
Muistatko näitä tuotteita? Kaipaatko tuolta ajalta jotain tiettyä tuotetta?
Kuvat: Pexels
Ihonhoito kesän jälkeen
Minulle elokuu on ehdottomasti vielä kesäkuukausi ja vasta syyskuussa alkaa syksy. Varsinkin elokuun loppupuolella on kuitenkin hyvä aika alkaa valmistelemaan ihoa syksyä varten. Huomaan ihostani, että se on kesän jälkeen usein pintakuiva, epätasainen ja usein ne harvat näpyt ilmestyvät iholleni juuri tähän aikaan vuodesta. Sen vuoksi alan elokuussa panostamaan normaalia ihonhoitorutiiniani hivenen enemmän ihonhoitoon. Tämä tapahtuu muutamalla pienellä kikalla, eikä tarkoita useiden uusien tuotteiden ostamista.
KUORI
Kuorin ihoani nykyään todella harvoin, ehkä muutaman kerran vuodessa. Kuitenkin kesän jälkeen haluan iholleni uuden startin. Kuorinnoissa suosin nykyään korealaisia geelimäisiä selluloosapohjaisia kuorintoja, jotka ovat todella hellävaraisia iholle, myös erilaiset happokuorinnat toimivat loistavasti. Tällä hetkellä käytössäni on *Beauty of Joseonin Apricot Blosoom Peeling Gel (TARJOUS 20,10 € norm. 27,70 €), joka kuorii ihon pintaa todella kevyesti. Kuorinta jättää ihon hehkuvaksi ja käytön jälkeen kaikki tuotteet tuntuvat imeytyvän paremmin ihoon.
YÖVOIDE A-VITAMIININJOHDANNAISELLA
Jos ihosi ei kestä retinolia, voit harkita A-vitamiininjohdannaista sisältävän voiteen käyttöä yöksi. Jos ihosi on todella herkkä, käytä tuotetta vain muutamana iltana viikossa. Voide tasoittaa ihoa ja auttaa sitä uudistumaan kesän jälkeen. Tähän tarkoitukseen edullinen, mutta hellävaraisen tehokas vaihtoehto on *Transparent Lab Retinal Age Reverse Cream (19,60 €). Voide on hintaansa nähden todellinen löytö. Se sisältää retinalia, joka on tehokas A-vitamiinin muoto, mutta myös hyvin siedetty. Lisäksi voiteeseen on lisätty peptidejä ja bakuchiolia. Koostumus on kevyttä, joten ei tunnu iholta paksulta.
Joko olet alkanut valmistamaan ihoasi syksyä varten?
Kuvat: PEXELS
TUOKSUARVOSTELU – Ellis Brooklyn Guava Granita EdP
Blogiani seuranneet tietävät, että rakastan *Ellis Brooklynin tuoksuja. Tykkään käyttää niitä varsinkin kesäaikaan. Suosikkejani ovat mm. Miami Nectar, Sun Fruit ja Sweet. Rakastan tuoksujen yksinkertaista ulkonäköä ja magneettikorkki on mielenkiintoinen lisä. Ellis Brooklyn on PETA:n listalla ja siten Cruelty Free, mutta silmiini on osunut myös juttuja, jotka kyseenalaistavat listauksen. Syy tähän on Ellis Brooklynin omissa lausunnoissa. Voit lukea lausunnoista lisää (<--täältä)ja vetää sitten omat johtopäätöksesi, onko brändi niin Cruelty Free kuin väittää. Brändi itse ei kuitenkaan testaa eläimillä.
Tuoksukokoelmani on tällä hetkellä todella maltillinen. Lähitulevaisuudessa tarkoitukseni on, että minulla olisi jatkuvasti vain viisi-kuusi tuoksua käytössä. Uuden saan ostaa tilalle, vasta kun entinen loppuu. Viisi-kuusi tuoksua olisi tietenkin tarkoin valittu käytettäväksi erilaisissa tilanteissa; töissä, ilta/deittituoksuna, erityisissä tilaisuuksissa, ihotuoksuna, kevyenä arkipäivän tuoksuna ja kesätuoksuna. Kun saan tuoksutilanteeni tähän pisteeseen, julkaisen jutun noista tuoksuista ja päivitän sitten kokoelmaani teille sitä mukaa, kun hankin jonkin loppuneen tilalle uuden tuoksun. Koska tuoksuja on nykyään vähemmän kuin ennen, saan niitä vihdoin myös loppumaan. On oikeasti ihanaa, kun ei tarvitse enää miettiä, menevätkö nykyään niin arvokkaat tuoksut vanhoiksi. Tuoksuarvosteluja koitan silti jatkossakin tehdä. Käytän niihin hyväksi tuoksunäytteitä tai sitten käyn ihan kokeilemassa liikkeissä. Olisi mukava pitää teitä taas kartalla enemmän uutuuksistakin, joka on parina viime vuotena jäänyt. En vain halua itselleni enää mitään, mitä en voisi käyttää loppuun. Siitä huolimatta, että rakastan edelleen tuoksuja.
*Ellis Brooklyn Guava Granita (43-150 €).
Onko Ellis Brooklynin tuoksut tuttuja? Mikä on sinun kesätuoksusi?
Hellepäivän nopea ihonhoitorutiini
Helteisinä päivinä pidän ihonhoitorutiinin mahdollisimman simppelinä. En myöskään tykkää kerrostaa tuotteita, koska iho tuntuu silloin hikoillessa helposti tahmealta. Moni ei ajattele, mutta aurinko kuivattaa ihoa. Rasvoittuvan ihon omaava saattaa siis hyötyä auringosta, mutta kuivempi iho voi hikoilusta huolimatta tuntua entistä kuivemmalta. Tämän vuoksi hellepäivinä ihon kosteuttaminen on tärkeää. Itse en kuumalla jaksa juurikaan panostaa meikkaamiseen. Laitan vähän ripsiväriä, lisäksi kirkkaan punaiselle huulipunalla ja pienellä määrällä peitevoidetta pääsee pitkälle. Kuumien öiden jälkeen käytän aina puhdistustuotetta aamuisin, vaikka talvella huuhtaisen kasvot useimmiten vain pelkällä vedellä.
Aamuisin pesen kasvot *CeraVen Hydrating Cleanserilla (9,49 €), joka on emulsiomainen todella hellävarainen puhdistustuote. Hieron tuotteen kevyesti kuiville kasvoille ja huuhtelen viileällä vedellä pois. Iho jää pehmeäksi, eikä tuote kuivata lainkaan ihoa.
Tämän jälkeen suihkautan kasvoille *Novexpertin Magnesium Mistia (7,68 €). Olen ollut jo pidemmän aikaa ihan koukussa tähän. En edes muista monesko pullo minulla on menossa. Talvella suihkutan tätä suihkusta tullessa usein koko kropalle, jonka jälkeen levitän heti perään iholle vartaemulsion. Voide imeytyy paremmin kosteaan ihoon ja iho tuntuu heti pehmeämmältä. Suihkeessa on todella hieno suihke, koska se on pakattu ponnekaasupakkaukseen, Ei roiski iholle isoja pisaroita kuten muunlaiset ratkaisut. Sisältää veden lisäksi suolaa ja magnesiumia, jotka hillitsevät myös ihon kiiltelyä ja rasvoittumista, sillä ne tasapainottavat ihon talin tuotantoa. Suihketta voi suihkutella pitkin päivää ja sillä voi kiinnittää myös puuterisen mineraalimeikin.
Sen jälkeen lisään päälle vain aurinkovoiteen. Tämän kesän lemppariaurinkovoiteet kasvoille, kun ei ole tiedossa suurempaa hikoilua, ovat olleet *Beauty of Joseonin Relief Sun SPF50+ (TARJOUS 12,40 € norm. 22,20 €) -ja Relief Sun Aqua Fresh SPF50+ (TARJOUS 14,80 € norm. 21,90 €). Ensimmäinen sopii paremmin kuivalle iholle, kun taas jälkimmäista suosittelen rasvoittuvalle ja herkälle iholle. Oma ihoni on normaali ja käytän molempia vaihtelevasti. Uudessa Aqua Freshissa on todella paljon miellyttävämpi tuubi käyttää ja toivon, että vaihtavat sen myös toiseen tuotteeseen. Hinta/laatusuhde on molemmissa niin kohdillaan, ettei edes tee mieli kokeilla muita tuotteita. Sen sijaan rannalle valitsisin vedenkestävän aurinkosuojan. Tykkään, että sama tuote käy tällöin niin kasvoille kuin vartalollekin. Tässä tarkoituksessa toimii parhaiten *Avènen Intense Protect SPF50+ (TARJOUS 17,80 € norm. 25,90 €). Koostumus on mukavan ohutta, eikä voide jätä ihon pintaan tahmeaksi. Spf on ultra vedenkestävä 6x20 minuuttia, eikä ärsytä silmiä, kuten minulla useat varsinkin vedenkestävät aurinkosuojat tekee. Soveltuu myös raskaana oleville ja vauvoille 6 kk:sta eteenpäin. Joten koko perhe voi käyttää huoletta samaa tuotetta.
Illalla on tärkeää saada aurinkovoide puhdistettua kasvoilta, varsinkin jos olen käyttänyt vedenkestävää tuotetta. Siksi teen aina kaksoispuhdistuksen. Käytän ensimmäisen vaiheen puhdistukseen samaa tuotetta mitä aamullakin, mutta toisen vaiheen puhdistukseen tykkään käyttää kesäaikaan *CeraVen SA Smoothing Cleanseria (8,71 €). Sisältää salisyylihappoa, joka kuorii ihoa hellävaraisesti. Tällä pesen usein kesällä kuumilla ilmoilla koko vartaloakin, koska se estää "hikinäppyjen" syntymistä ja jos niitä on jo tullut, niin tällä ne saa pois.
Puhdistuksen jälkeen, jos iho tuntuu kireältä, suihkautan Novexpertin suihketta. Annan sen kuitenkin kuivaa iholle kunnolla ennen kuin levitän retinolin. Kesällä sopivan mieto, mutta silti tehokas retinoli on *Medik8 Crystal Retinal 3, (TARJOUS 44,60 € norm. 70,80 €). Tuote ei kuivata ihoa ja se sopii herkkäihoisillekin, jotka haluavat aloitella retinolin käyttöä. Monesti en pistä tähän päälle enää mitään.
Jos kuitenkin iho tuntuu erityisen kuivalta, lisään päälle vielä voiteen. Kesäaikaan tykkään erityisesti *Ole Henriksenin Strenght Trainer Peptide Boost Moiturizerista (TARJOUS 51,40 € norm. 68 €), koska se tuntuu iholla erityisen raikkaalta ja kevyeltä. Kuumalla ei tee mieli laittaa iholle mitään liian paksua ja huonosti imeytyvää voidetta. Jos voide ei ajatuksena miellytä, kannattaa kokeilla yön yli jätettävää naamiota, niissä koostumukset ovat usein ohuita. Geelimäisen kevyen koostumuksen omaavat ovat parhaita tähän tarkoitukseen. Lisäksi tykkään valita tuotteen, joka erityisesti rauhoittaa ihoa. Suosikkini on *Dr. Jart+ Cicapair Sleepair Intense Shoothing Repair Mask (41,50 €). Naamio sisältää rauhoittavaa rohtosammakonputkea, joka vähentää punoitusta. Loistava, jos on käynyt niin ikävästi, että on palanut auringossa. Lisäksi naamion sisältämä allontoiini korjaa vaurioitunutta ihon suojakerrosta.
Mitkä ovat suosikkituotteitasi hellepäivänä?
Kosmetiikkahaaste: mitkä kolme valitsisit?
Kysymys kuuluu: Mitkä kolme valitsisit?
Tarkoitus on siis kertoa eri kategorioissa (meikit, kasvojenhoito, vartalonhoito ja hiustenhoito), mitä kolmea tuotetta käyttäisin kustakin kategoriasta kuukauden ajan. Muita tuotteita kuin noita kolmea ei olisi mahdollista käyttää. Vartalo- ja hiustenhoito olivat äärimmäisen helppoja, sillä vartalonhoidossa pärjäisin kahdellakin tuotteella. Meikit on ehkäpä haastavin, koska siinä joutuu vääjäämättä jättämään joitakin tuotteita pois, joita käytän yleensä aina, kun teen meikin. Kasvojen- ja vartalonhoidossa ei tarvitse ottaa lukuun aurinkosuojaa.
KASVOT
1. *CeraVe Foaming Cleanser (9,28 €)
2. *Medik8 Crystal Retinal 3 (Tarjous 58,40 € norm. 73 €)
3. *Peter Thomas Roth Water Drench Cloud Cream (Tarjous 50 € norm. 69 €)
Puhdistajaksi otin tuotteen, joka ei ärsytä ihoa, mutta sillä saa tuplapuhdistuksella meikit hyvin irti. CeraVen Foaming Cleanser on tuote, jota minulla on kaapissa, sillä pesen sillä vartalonkin.
Retinoli oli selvä valinta. Muita tehoaineita ihoni ei tarvitse, mutta ilman retinolia en haluaisi olla, koska sillä on isoin selvästi vaikutus ihooni. Medik8 Crystal Retinal 3 on hellävarainen, mutta tehokas.
Kosteusvoide retinolia käyttäessä on ehdoton. Rakastan tuotteita, joiden ihotuntuma on kevyt, mutta ne kosteuttavat silti tehokkaasti. Hyaluronihappoa sisältävää Cloud Creamia olen käyttänyt monta purkillista ja se toimii tarvittaessa myös meikin alla.
VARTALO
1. CeraVe Foaming Cleanser
2. *CeraVe Moisturising Lotion (10,95 €)
3. *Vaseline (5,50 €)
Vartalon hoidossa on tapahtunut ikääntyessäni isoin muutos. Parikymppisenä kylppärin kaappini oli täynnä vartalonhoitotuotteita; selluliittivoiteita, itseruskettavia, kuorintoja, kymmeniä suihkugeelejä... Nykyään totuus on se, että nämä kolme tuotetta ovat tällä hetkellä käytössä ja pärjään niillä loistavasti. Käytän kropan hoitoon todella vähän rahaa ja pärjään parilla perustuotteella.
CeraVen puhdistaja on siitä loistava, että kasvojen lisäksi, se sopii miedosti vaahtoavana myös vartalon pesuun. Toimii hyvin myös ihokarvoja ajaessa, sillä sen avulla höylä liukuu helpommin iholla.
CeraVen ohuempaa voidetta meillä on aina kotona litran pullo, sillä käytämme sitä molemmat puolisoni kanssa. Voide on tarpeeksi ohutta, mutta kosteuttaa silti mukavasti. Sopii käsien ja jalkojen rasvaukseenkin. Suosin hajusteettomia voiteita, koska en halua sotkea muita hajuja tuoksujeni kanssa. Levitän voiteen suihkun jälkeen aina kostealle iholle, siten se toimii parhaiten ja sitoo kosteutta ihoon.
Vaseliini. Mitä tekisinkään ilman vaseliinia? Vaseliinia yöksi huuliin, niin huulet eivät ole koskaan kuivat. Jos kantapäät ovat kuivat, voidetta yöksi paksu kerros ja sukat jalkaan, kantapäät ovat heti pehmeämmät.
HIUSTUOTTEET
1. *L'Oréal Professional Metal DX Shampoo (26,90 €)
2. *Kérastase Blond Absolu Cicaflash Conditioner (45,90 €)
3. *Oribe Signature Superfine Hair Spray (50 €)
Siinä missä en käytä vartalonhoitoon juurikaan rahaa, hiustenhoidon suhteen olen jonkinlainen hifistelijä. Johtuu varmaan siitä, että opiskellessa parturi-kampaajaksi opin tunnistamaan huonojen ja hyvien tuotteiden eron. Käytän vain muutamaa tuotetta arjessa, mutta niissä on todella tärkeää se, että miltä ne tuntuvat ja miten ne toimivat. Pesen hiukset vain pari-kolme kertaa viikossa, joten tuotteet kestävät pitkään. Hiukseni ovat tällä hetkellä puolipitkät ja ne ovat vaaleaksi raidoitetut. Hiuslaatu on ohutta ja lasimaista, mutta sitä paljon. Raitojen teko hiuksiini kampaajalla kestää tunteja. Tykkään pitää hiuksia yleensä kiinni sileällä ponnarilla.
En tulisi toimeen ilman L'Oréalin shampoota. Uudessa asunnossa tulee eri paikasta vesi kuin vanhassa ja vesi on sellaista, että jos en käyttäisi tuotetta, joka poistaisi hiuksista metallia, kuten esim. kuparia. Hiukseni alkaisivat nopeasti vihertää. Kyseessä on siis syväpuhdistavan kaltainen shampoo, joka poistaa hiuksista metallijäämiä. Shampoo myös kirkastaa hiuksia. Tästä huolimatta tuote on hellävarainen, jopa niin, että vaikka en laittaisi tuotteen jälkeen hoitoainetta, saisin silti vielä selvitettyä hiukseni. Siksi koen, että tätä voi käyttää huoletta jatkuvasti.
Kérastasen hoitoaineet ovat aina olleet ylivertaisia ja tulevat varmasti aina olemaan. Tykkään, että ne siloittavat, mutta eivät tee koskaan hiuksia raskaiksi. Vaaleille hiukselle sopiva, hyvin vaalean violetin värinen tuote kirkastaa vaaleiden hiusten sävyä ja selvittää hiukset.
Mulla on vain kaksi lakkaa joita ostan aina uudestaan ja Oriben lakka on niistä toinen ja ehdoton ykkössuosikkini. Hiuslakka pitää, mutta se tekee hiuksiin joustavan pinnan. Lähtee kevyesti harjaamalla. Ei jätä hiuksiin valkoisia jämiä. Kuivaa nopeasti suihkauttamisen jälkeen, en voi sietää hiuslakkoja, jotka jäävät pitkäksi aikaa märiksi. Tuoksu on ylellinen, mutta ei liian voimakas.
MEIKIT
Tämä oli ehdottomasti vaikein kategoria valita vain kolme tuotetta. Olisi niin ripset, kulmat kuin pohjakin. Oli vain pakko miettiä, mistä voisi luopua. Minulla on värjätyt kulmat ja hyvinvoiva iho, joten päätin, että jätän kulma- ja pohjatuotteet pois.
1. *Sensai 38°C Lash Volymiser Mascara (38,50 €)
2. *Hourglass Ambient Lighting Palette (77 €)
3. *Bobbi Brown Crushed Oil-Infused Gloss 02 Free Spirit (41 €)
Sensain mascara oli helppo valinta. Ripseni ovat melko lyhyet, joten ripsivärillä saa kummasti uuden ilmeen kasvoille. En ole käyttänyt vuosiin muita kuin Sensain ripsivärejä.
Houglassin paletti on loistava monitoimituote. Sillä hyvin vaaleaihoinen tehtyä kasvoille varjostusta, voi käyttää poskipunana ja vaalein sävy toimii vienona highlighterina. Itse tykkään kuitenkin sutia kaikkia sävyjä kerralla ja laittaa tuotetta kasvojen korkeimpiin kohtiin. Se tekee kasvoille sellaista luonnollista heleyttä ja ilmettä.
Tässä on todiste, että minulle voi myydä tuotteen, kun lähettää näytteen. Sain kyseisen tuotteen näytekokoisena erään tilaukseni yhteydessä. Olin ensin, että mikä ihme tämä on, mutta jokin sanoi, et kokeile. Heti ensihipaisusta huulille, olin, että WOW. Tuote on huulikiillon ja huuliöljyn sekoitus. Se ei ole mitään juoksevaa öljyä vaan enemmän huulikiiltomaista koostumukseltaan. Levittyy pehmeästi huulille ja antaa vienon sävyn. Pysyy myös yllättävän pitkään ilman lisäystä. Huulet tuntuvat koko ajan pehmeiltä ja kosteutetuilta. Olin kerrasta koukussa. Täydellinen tuote kesään, sillä tätä voi sutia huulille ilman peiliäkin.
Mitä tuotteita sinä valitsisit? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?
Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa tekstin kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.
Kuvat: Pexels
Parhaat vinkit retinolin käyttöön
Paras asia mitä olen koskaan tehnyt ihoni eteen, on se, että minulla oli kärsivällisyyttä totuttaa se retinoliin. Taival ei ollut helppo ja se vei lopulta vuosia. Ihoni on helposti reagoiva, joten suurimmat ongelmat olivat hilseily, ihon punoitus ja kiristely. Välillä ihoa kiristeli ja poltteli niin paljon, että sitä sattui. En vaan tuntunut pääsevän tuosta vaiheesta yli, jos yritin laittaa tuotetta useammin kuin kerran-kaksi viikossa kasvoille. Kaikki kuitenkin muuttui, kun löysin vihdoin tarpeeksi hellävaraisia tuotteita. Näistä tuotteista kerron jutussa lisää, kun samalla annan parhaat vinkit siihen, miten saat retinolin toimimaan ihollasi ja miten saat siitä kaiken avun irti. Retinoli muutti ihoni täysin. Se on ehdottomasti raaka-aine, joka on tehnyt isoimman vaikutuksen ja silmin nähtävän eron ihoni tekstuuriin, sileyteen, kimmoisuuteen ja hehkuun.
Retinolin käyttö kannattaa aina aloittaa mahdollisimman miedolla tuotteella. Lempeä muoto on retinyylipalmitaatti, jota sisältäviä tuotteita voit käyttää jopa aamulla, kunhan lisäät päälle aurinkosuojan. Retinyylipalmitaattituotteista suosikkini on *V10 Plus Vitamin A-serum (58,19 €). Jos ihosi sietää tätä hyvin, voi huoletta siirtyä retinaldehydea sisältäviin tuotteisiin. Näistä ehdoton lempparituotteeni on *Medik 8 Crystal Retinal 3 (TARJOUS 65 € norm. 72,30 €). Tuotetta saa eri vahvuisena; 1-10 asteikolla. Olen kuitenkin aina kokenut kolmosen sopivaksi omalle iholleni, eikä minulle ole tullut haluja vaihtaa sitä koskaan vahvempaan. Vahvinta on tretinoin, mutta sitä saa Suomesta vain reseptillä. Puhdasta retinolia sisältistä tuotteita olen aina tykännyt eniten La Roche-Posayn Redermic Retinolista (TARJOUS 41,40 € norm. 46,30 €), joka sisältää puhtaan retinolin lisäksi myös retinyylipalmitaattia. Ilman reseptiä saatavat retinolit ovat tehokkaita, eikä moni koskaan siedäty reseptillä saatavalla tretinoinille, vaikka iho sietäisikin käsikauppatuotteita. Joten ihan kaupasta saatavilla retinolia sisältävillä tuotteilla saa tuloksia ja niitä olisikin hyvä käyttää ensin, ennen kuin edes miettii vahvempia tuotteita.
Käytätkö retinolia?
HUOM! Tuotteiden hinnat olleet voimassa jutun kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.
Kuvat: Pexels
Kesä pullotettuna – Bon Parfumeur 103 fleur de tiaré, jasmin, hibiscus
Viimeisten vuosien aikana olen luopunut tuoksujen keräilystä ja keskittynyt enemmän pitämään valikoimissani muutamaa tuoksua, jotka sopivat loistavasti erilaisiin tilanteisiin. Yhdestä asiasta en kuitenkaan ole luopunut. Nyt kun omistan tuoksuja huomattavasti vähemmän kuin ennen, minulla on ollut tapana ostaa aina kesäksi uusi tuoksu, jota on sitten tarkoitus käyttää paljon kesäaikaan, niin, että minulle jää vahva tuoksumuisto menneistä kesistä ja lomista, liittyen yhteen tuoksuun. Olen valinnut kesätuoksuksi viimeisten vuosien aikana hivenen erityisempiä tuoksuja. Minulla on ollut kesätuoksuina mm. *Parfums de Marly Delina EdP, *Ellis Brooklyn Sun Fruit EdP, Aerin Hibiscus Palm EdP ja *Ellis Brooklyn Sweet EdP. Aloitin tulevan kesän tuoksun etsinnän jo viime joulun aikaan. Vaihtoehtoja täksi kesäksi oli useampia, meinasin jopa palata yhteen vuosien takaiseen tuoksurakkauteeni Guerlainin Terracottaan, mutta sitten päädyin kuitenkin johonkin aivan uuteen.
En edes muista missä ensimmäisen kerran törmäsin Bon Parfumeurin 103 tiaré, jasmin, hibiscus -tuoksuun, mutta jotenkin tuoksu huusi minulle heti kesää. Lopulta päätös oli talvella nopeasti tehty, varsinkin kun olen viime aikoina ollut kiinnostunut pienemmistä ja uniikeimmista tuoksubrändeistä.
Bon Parfumeur on perustettu vuonna 2016. Merkki pyrkii parhaansa mukaan ottamaan huomioon kestävän kehityksen. Lähes kaikki tuoksujen raaka-aineet tulevatkin Ranskasta, jossa tuoksut myös valmistetaan. Tuoksupullot valmistetaan pienessä lasinpuhalluspajassa Normandiassa. Täältä lisää brändin arvoista.
Se mikä tekee tuoksusta lyömättömän on sen hinta/laatusuhde. Tuoksu kestää pitkään iholla, on uniikki ja mielenkiintoinen, vetää vertoja mille tahansa luksustuoksulle, joten edullinen hinta yllättää.
Bon Parfumeur 103 tiaré, jasmin, hibiscus EdP 30 ml/48 €, 100 ml/96 €.
Onko tuoksubrändi tuttu? Mikä on tämän kesän kesätuoksusi?
Näin korjaat nopeasti ihon vaurioituneen suojakerroksen
Tuntuuko ihosi näin keväällä kuivalta ja herkältä?
Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa jutun kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.
Kuvat: Pexels
Tässä ovat kaikki meikkini!
Olen jo pitkään puhunut siitä, miten olen vähentänyt omistamani kosmetiikan määrää viimeisen parin-kolmen vuoden aikana rajusti. Uskon kosmetiikan suhteen minimalistisempaan otteeseen, enkä halua, että kaapeissani roikkuu tuotteita, joita en käytä tai vielä pahempaa en tule koskaan käyttämään.
Olen puhunut enimmäkseen ihonhoidosta, mutta tänään ajattelin jakaa teille kaikki meikkini jotka omistan. Meikkaan todella luonnollisesti ja sellaisen meikin tekokin tarvitsee tuotteita, silti koen, että minulla on muutama huulituote edelleen liikaa. Tosin huomaan, että ne myös usein pilaantuvat nopeiten, joten on hyvä, että en ole ihan yhden tuotteen varassa. Kuvassa olevien tuotteiden lisäksi, minulta löytyy varastosta varatuote ripsiväristä ja kiinnityssuihkeesta (joka on loppumassa ihan pian), mutta muuten kaikki omistamani meikit ovat yllä olevassa kuvassa. Jotkut tuotteet ovat sellaisia, joita en korvaa uusilla vaan ostan saman tuotteen aina uudestaan, toisia tykkään korvata eri tuotteella, kun entinen loppuu. Näin pääsen kokeilemaan myös uusia tuotteita. On helpottavaa, että kaikki meikkini mahtuvat yhteen tilavaan meikkipussiin. Tiedän jokaisin tuotteen jonka omistan. Siinä missä ihonhoidossa suosin paljon edullisia brändejä, meikeissä näin ei ole. Jostain syystä en ole vain löytänyt niistä sellaisia tuotteita joista todella pidän. Poikkeuksena huulituotteet, joista minulla on myös edullisia lemppareita. Lisäksi olen huomannut, että monien halvempien meikkien pakkaukset hajoilevat meikkipussissani helpommin. Meikit kuluvat käytössäni niin hitaasti, että pakkausten kesto on yksi prioriteettejä. Ajattelen niin, että kun minulla ei kuitenkaan ole montaa meikkituotetta, miksi ne eivät olisi sellaisia, joita todella rakastan?
Tiedän, että tässäkin määrässä on monelle muulle naurettava määrätuotteita, mutta omalla kohdallani koen määrän vähäiseksi, olin kuitenkin aiemmin ihminen, jolla saattoi olla pelkästään meikkivoiteita kaksikymmentä erilaista, puhumattakaan kymmenistä huulituotteista.
Ottakaa eväät esiin, sillä postauksesta on tulossa pitkä.
MEIKKIPOHJATUOTTEET
Meikkipohjana käytän Jane Iredalen PurePressed -puristepohjaa. En keksi heti syytä miksi luopuisin tästä. Ostin itseasiassa juuri uuden entisen loputtua, samalla sain vaihdettua pakkauksen vihdoin tähän uuden malliseen. Minulla oli pitkään vanha pyöreä rasia.
Primer on tuote jota saatan vaihdella. Käytän sitä lähinnä vain t-alueelle, kun haluan meikin pysyvän siitä kohtaa mattana koko päivän. Tällä hetkellä käytössä on *Peter Thomas Rothin Skin to die for no filter -primer (TARJOUS 30,50 € norm. 40.50 €). Tuote blurraa hyvin ihohuokoset ja tasoittaa ihoa. Sitä voisi käyttää myös ihan yksinään ns. kaunistavana voiteena, jos ei halua meikata sen kummemmin.
Puuterista olen todella tarkka ja kun löydän jonkun suosikin, käytän sitä uudestaan ja uudestaan. Viimeksi puuterin kanssa kävi hassusti muutama vuosi sitten, kun Clarins lopetti puuterin jota käytin, onneksi löysin tilalle *It cosmeticsin Bye Bye Pores kivipuuterin (TARJOUS 35,20 € norm. 39,30 €), joka on todella samanlainen kuin lopetettu Clarins. Puuteri blurraa ihohuokosia. Olen kiinnittänyt tällä myös välillä meikin silmänalusille, eikä puuteri mene juonteisiin tai saa näyttämään silmänalusia kuivilta.
Yhdellekään lukijalleni ei varmasti ole epäselvää, mikä toimii peitevoiteena? *Sensai Highlighting Concealer (43,50 €) on ollut vakkarituotteeni siitä lähtien kun se tuli vuosia sitten markkinoille. Tuli heti olo, että kerrankin on tehty tuote omiin toiveisiini. Tuohon aikaan kaikki peitevoiteet olivat todella peittäviä ja mattoja, joita en kokenut lainkaan omakseni. Sensain peitevoide peittää, mutta samalla se tuo myös pientä hehkua. Pysyy koko päivän, eikä mene juonteisiin. Käytän sävyä 00 Luminous Ivory.
Meikinkiinnitysuihketta tykkään vaihdella. Tällä hetkellä viimeisiään vetelee *Urban Decayn All Nighter Setting Spray Vitamin C (TARJOUS 36,80 € norm. 40,50 €). Olen tykännyt tästä ja tämä tekee tehtävänsä, mutta en oikein tykkää UD:n sumuttimista, ne eivät saa aikaiseksi tarpeeksi hienoa suihketta makuuni, jonka vuoksi en ostaisi tätä enää uudestaan, kuten en muitakaan merkin kiinnityssuihketta. Siksipä kaapissa odottaakin tilalle *Clarinsin Fix' Make-Up (TARJOUS 24,40 € norm. 34 €), johon tunnun palaavan aina uudestaan. En oikeastaan tiedä, miksi kokeilen kuitenkin välillä muita. Ehkä syy on Clarinsin pienehkö pakkaus, vaikka tuotteesta riittää silti pitkään iloa kiitos hienovaraisen suihkeen. Litteä pullo on helppo ottaa matkoille mukaan.
POSKIPUNAT, AURINKOPUUTERIT JA HIGHLIGHTERIT
Kuten sanoin huulituotteita on edelleen makuuni liikaa. Pyrin siihen, että minulla olisi vain yksi huulikiilto ja yksi huulipuna. Kuitenkin nykyinen määrä on maltillinen, jos ajattelee, että muutama vuosi takaperin minulta löytyi huulituotteita kymmenittäin puhutaan luultavasti lähemmäksi sadasta tuotteesta... Värikkäämmissä tuotteissa arvostan sitä, että ne pysyvät huulillä hyvin, lisäksi suosin tuotteita, joiden aplikaattorilla saa myös rajattua huulet, joten erillinen huulikynä on turha.
*Lancômen L'Absolu Rouge Drama Ink -huulipunissa (35 €) on todella miellyttävä ja erilainen koostumus. Koostumus on vesi-öljymäistä, joten lopputulos on todella pigmenttinen, mutta paljon ohuempi kuin normi huulipunassa. Teräväkärkisellä aplikaattorilla saa tehtyä rajaukset ja puna pysyy huulilla useita tunteja. Huulet tuntuvat pehmeiltä. Lopputulos ei ole ihan matta vaan aavistuksen kuultava. Jos haluan todella kuultavan luonnollisen lopputuloksen taputtelen tuotetta sormilla huulille. Klassisen punaisen huulipunan virkaa toimittaa sävy 525 French Bisou ja arkikäyttöisempi persikkaisen nude sävy on 555 Soif De Vivre. Näiden lisäksi meikkipussista löytyy Dior Addict Lip Tint sävyssä 641 Natural Rose ja Chanelin värillinen huulivoide sävyssä 918 My Rose. Lempihuulikiiltoni on *Buxomin Full-On Plumping Lip Cream sävyssä Mudslide (26 €). Ostan tätä uudestaan, enkä oikeastaan ole katsellut vuosiin muita kiiltoja.
Aurinkopuutereita löytyy kaksi, joista toista voi käyttää myös poskipunana. Chanelin Les Beiges Healthy Glow Bronzing Cream loppuu tuskin koskaan. Guerlainin Terracotta Bronzing Powder Ligh taipuu persikkaisen sävyisenä tarvittaessa myös poskipunaksi.
Poskipunissa voisi myös vähentää, uskon, että yksi tai maksimissaan kaksi tuotetta olisi tarpeeksi. Tällä hetkellä kuitenkin jäljellä ovat Nars Orgasm, jota olen käyttänyt vuosi, samoin kuin Chanelin Reflexia. Reflex on muuten oiva, jos koet Orgasmin liian hehkuvaksi, niin Chanel on todella samanlainen mutta hillitympi ja ehkä aavistuksen persikkaisempi. Koska nämä kaksi ovat hehkuvia, niin minulta löytyy myös yksi matta poskipuna Joe Blascon Flamingo, mutta sävy on valitettavasti lopetettu. Kaikki matat suosikkini lopetetaan, niin kävi myös Jane Iredalen Flawless sävylle. Mietin, että pitäisi vielä tilata tämä jostain, kun joissakin harvoissa paikoissa on vielä varastoa jäljellä.
Highlightereita on jäljellä kaksi, joista molemmat ovat voidemaisia, mutta hyvin erilaisia. *Sensain Supreme Illuminator (TARJOUS 50,50 € norm. 53,10 €) on tuote jota ostan aina uudestaan. Levitän voidemaisen hehkuvan tuotteen sormin niihin kohtia kasvoille joihin haluan hehkua. Hehku on hillyttyä. Vaikka Chanelista olisi mitä mieltä tahansa, niin jostain syystä he osaavat kehittää varsinkin meikeissä joitain niin innovatiivisia tuotteita, että toiset lähtevät sitten kopioimaan ideoita. Kaikkihan tietävät, että Marilyn Monroe käytti highlighterinaan vaseliinia. Vaseliinin ongelma on se, että se alkaa ihon lämmössä sulamaan, eikä pysy paikoillaan niin hyvin kuin toivoisi ja sitten muukin meikki kärsii. Chanel sitten pisti vaseliinin puikkoon. Toki tämä ei ole pelkkää vaseliinia. Baume Essentiel Multi-use glow stick transparent (47 €) on puikossa täysin väritöntä vaseliinin näköistä ainetta, mutta kovempaa. Mutta siis WOW, millään ei saa yhtä lasimaista hehkua iholle kuin tällä, ilman helmiäismäistä hohtoa. Mikään tuote ei anna yhtä lasimaisen näköisiä poskipäitä kuin tämä. Lisäksi se pysyy iholla koko päivän. Taputtelen tuotetta suoraan puikosta niihin kohtiin, joita haluan korostaa esim. poskipäät, kulmaluut, nenän varsi jne. Täydellinen, jos et tykkää helmiäisestä kasvoillasi, mutta haluat silti tervettä luonnollista hehkua.
Kuinka paljon meikkejä omistat? Näyttääkö tämä sinusta paljolta vai vähältä?
HUOM! Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa juttua kirjoittaessa, enkä vastaa niiden muutoksista.
Tuokaa takaisin!
Syytän keski-ikääni, mutta viime aikoina mielessäni on pyörinyt usein muutamia tuoksuja, joista antaisin mitä vain, jos brändit toisivat ne takaisin markkinoilla. Ihmettelen suuresti, etteivät merkit ole vielä tarttuneet suuremmin tähän, nyt kun tuoksut ovat uudelleen pinnalla ja ehkä suositumpia kuin koskaan.
Mitä tuoksua olet jäänyt kaipaamaan?