Kerrostalokyttäystä ja itsekkyyttä

Tämän postauksen tarkoituksena ei olekaan mollata kerrostalokyttääjiä vaan myöntää, että minä olen sellainen. :D Tosin olen kyttääjänä sieltä lievimmästä päästä tai sanotaanko, että olen sellainen kyttääjä, jonka varmasti moni haluaisi naapurikseen.

Olen siis lempeä kyttääjä. Minua ei haittaa lapsiperheet, eläimet (paitsi silloin, jos havaitsen, että niitä kohdellaan väärin) en seuraa toisten ihmisten elämää tai sitä kenen kanssa he milloinkin liikkuvat. En käy koputtelemassa toisten ovien takana ja kertomassa, mitä voisi tehdä toisin. Minua eivät häiritse normaalit asumisesta kuuluvat äänet. Enkä ole tunkemassa itseäni taloyhtiön hallitukseen, jotta saisin läpi omia agendojani, vaikkapa sen parvetupakointikiellon. ;)

Sen sijaan olen erittäin tiukka siitä, että taloyhtiön säännöistä pidetään kiinni. Kiinnitän helposti huomiota epäkohtiin, jos taloyhtiön palkkaama siivooja tai huoltoyhtiö eivät hoida hommiaan, joista heille maksetaan. Voitte olla varmoja, että olen ensimmäisenä yhteydessä isännöitsijään, jos näissä on ongelmia. Itse pyrin huomioimaan kaikissa tekemisissäni toiset asukkaat, tietenkin tämä harmittaa, että asia ei sitten toimikaan toiseen suuntaan. Huomaan myös helposti, jos talossa tapahtuu jotain erikoista tai normaalista poikkeavaa. Herkkäunisena herään yöllä ääniin, jotka eivät ole normaaleja. Itseasiassa tämä tietyllä tapaa välittäminen toisista ja ympäristöni havainnoiminen on pelastanut vuosien saatossa myös ihmishenkiä. Minä olen ollut se, joka on soittanut apua tai poliisit, kun ketään muuta ei ole kiinnostanut. Kerrostalossa asuvat kokemukseni mukaan eivät kovinkaan paljon ole kiinnostuneet siitä mitä naapurissa tapahtuu. Ehkä kuitenkin pitäisi?

Muistan, kun muutimme mieheni kanssa tähän nykyiseen asuntoon kohta seitsemän vuotta sitten. Kannoimme tavaroita sisään ja siinä samalla käytävässä tuli vastaan tuleva naapurimme. Vaikka olen introvertti, on minulle kotona opetettu, että hyviin tapoihin kuuluu ihmisiä tällaisissa tilanteissa tervehtiä, joten tervehdin naista, vastauksena oli täysi hiljaisuus. Kului vuosia ja aina kun osuimme nokakkain rappukäytävässä tervehdin naista sinnikkäästi. Hän oli yhtä sinnikkäästi hiljaa. Ajattelin jo, että hän on mykkä, kunneksi kuulin hänen juoruavan toisen naapurin kanssa pihalla. Se puhuu sittenkin! Puhuin tästä miehellenikin ja häntä nainen tervehti kulma normaalisti. Huomasin tämän, koska aina kun olimme yhdessä liikenteessä, naapuri tervehti, kun olin yksin sain vastaukseksi syvän hiljaisuuden. Kunnes viime kesänä yli kuusi vuotta muuton jälkeen tapahtui läpimurto, sain vastaukseksi tervehdykseksi luettavan murahduksen. Kerroin tästä iloisesta tapahtumasta miehellekin. Tämän jälkeen nainen on tervehtinyt, kunhan avaan suuni ensimmäisenä. Tosin mieheni on edelleen sitä mieltä, että tämä on vain joku ohimenevä mielenhäiriö. 

Nämä tyypit ovat sitten niitä, jotka olisivat eräänä lokakuun iltana pari vuotta sitten, jättäneet naapurin viinaan menevän mummelin makaamaan yöksi maahan. Koska heitä ei kiinnosta. Kerrostalokyttääjää sen sijaan kiinnostaa. Oletteko koskaan ajatelleet, että se pirun utelias kyttääjä voi vaikka pelastaa henkenne, kun tosi paikka tulee? Pari vuotta sitten aloin eräs ilta ihmettelemään, kun taksi oli pysähtyneenä tosi kauan tyhjäkäynnillä rappumme edessä ja jäin seuraamaan tilannetta, kun huomasin rapussa olevan vanhemman hieman viinaan menevän pariskunnan olevan tulossa ulos taksista. Tilanne eteni niin, että taksikuski lopulta repi rouvan taksista ulos, koska omin jaloin hän ei enää sieltä ulos tullut. Mietin jo tuossa vaiheessa, että mitenhän tuossa käy, koska tiesin, että mies ei saisi millään raahattua jalat alta juonutta vaimoaan kotiin. Joten jäin kyttääjänä seuraamaan tilannetta. Nainen tietenkin kaatui välittömästi taksin lähdettyä selälleen maahan, kun miehen ote käsivarresta lipesi. Koska naisen jalat olivat kuin ylikeitettyä spaghettia, ei mies saanut enää nostettua häntä ylös. Vähän aikaa siinä koitti ja sitten tiuskaisi vaimolleen, että jää sitten siihen. Aloin katsomaan, että tosissaanko se sen siihen jättää. Jätti se, paineli itse sisälle, eikä takaisin tullut. Vähän aikaa odottelin miestä palaavaksi, mutta aika alkoi olla tässä tapauksessa rahaa. Tajusin, että en minäkään sitä naista siitä yksin ylös saa, joten soitin hätäkeskukseen, josta paikalle tuli kaksi poliisia, jotka saivat kahteen raavaaseen mieheen raahattua naisen kotiinsa. Siinä vaiheessa kun lämpötila alkoi lähentelemään nollaa, nainen olisi luultavasti aamuun mennessä paleltunut siihen. Eipä taida tänäkään päivänä tietää, kuka hänen henkirukkansa pelasti. Outoa oli, että oma mies ei soittanut apua, kun itse ei saanut vaimoaan ylös. Liekö sitten sammunut sisälle mentyään.

Toinen hengen pelastaminen tapahtui, kun soitin poliisit, kun heräsin yöllä tappeluun ja nainen huutaa: "Älä tapa mua!". Silloisen asunnon ylemmässä kerroksessa oli käynnissä kunnon riita ja mies meinasi heittää naisen alas kuudennen kerroksen parvekkeelta. Poliisit ehtivät ajoissa ja nainen sai rimpuillen pidettyä itsensä oikealla puolelle kaidetta. Olen soittanut poliiseja useasti paikalle liian kovan musiikin takia, enkä häpeä sitä. Olen soittanut senkin jälkeen, kun Raumalla asuessani asunnon omistaja joka ei ollut itse asunnossa bileiden pitoaikaan, otti asiakseen seuraavalla viikolla kierrellä kaikki rapun asunnot läpi soittamalla ovikelloa ja suoranaisesti uhkailemalla kovistella, kuka oli soittanut poliisit paikalle. Sanoin, etten tiennyt. Minusta myös kerrostalossa asuessa, pitää ihmisillä olla oma rauha, kyse on kuitenkin jokaisen omasta kodista. Siitä paikasta missä meidän pitäisi pystyä rentoutumaan ja rauhoitumaan. Tuntea olomme turvalliseksi. Koska kuulokkeet on keksitty, voi kerrostalossakin kuunnella musiikkia vaikka läpi yön häiritsemättä muita. 

Viime joulun aikaan mieheni toimi kyttääjänä ja alkoi illalla nukkumaan mennessämme kuuntelemaan ulkoa kuuluvaa outoa ritinää. Katsoimme ulos ikkunasta ja huomasimme erään naapurimme seinän viereen asettamista isoista ulkotulista toisen purkin leimahtaneen kokonaan palamaan. Liekki oli jo reilusti toista metriä korkea ja nuoli kerrostalon seinää ja kellarin ikkunan karmia, joka oli nokeentunut mustaksi. Mies juoksi alas ja heitti ulkotulen päälle ison kasan lunta, liekki oli niin iso, että ensimmäisellä yrityksellä se ei edes sammunut. Vasta toinen tuotti tulosta. Silloin otti päähän, jonkun epähuomion takia, me ja muut oltaisiin voitu kuolla. Laitoimme asiasta ison lapun ulko-oveen, jonka ilmeisesti ulkotulien sytyttäjä poisti häpeissään seuraavana päivänä vähin äänin. Silti edelleen hän ripustelee pihan puihin lyhtyjä...

Eniten minua on kerrostaloasumisessa ihmetyttänyt se, miten itsekkäitä ihmiset ovat. Tosin tuo älytön itsekkyys on kyllä valloillaan minusta maailmassa ihan kaikkialla. Musiikin kovalla soitto, se on silkkaa itsekkyyttä, ei siinä paljon ajatella, haluaako naapurikin kuunnella tätä Cheekin uusinta levyä. MINÄ kuuntelen tätä nyt piste, itsepä olet kerrostaloasumisen valinnut. Itsekkyyteen törmää myös vaikka taloyhtiön yhteisessä pyykkituvassa, aikoja varataan niin, että seuraavan tulijan pyykit eivät enää mahdukaan kuivaushuoneeseen kuivumaan, pääasia, että kunhan MINÄ nyt tungen tähän väliin ja pesen nämä pyykkini. Tunkekoon se toinen sitten mihin lystää ne kuivumaan. Tai että niitä kuivia pyykkejä sitten roikotetaan viikkotolkulla siellä narulla. Tai kun pyykkituvan käyttö on kielletty klo 22 jälkeen, jätetään silti kuivauslaite huutamaan 120dB:n voimakkuudella kolmeen asti yöllä. Mitä sitä muiden unista, kunhan MINUN pyykit kuivavat. Itsekkyyttä on myös heittää roskapussi rappukäytävään löyhkäämään monta tuntia ennen kuin se on tarkoitus viedä roskiin. MINÄ en halua haistella sitä hajua. Jos et itse kestä hajua, niin ei sitä silloin kannata toistenkaan haisteltavaksi heittää. Varsinkin kun postiluukkujen kautta se löyhkä tulee myös muiden ihmisten asuntoihin. Itsekkyyttä on heittää kielloista huolimatta vanhoja huonekaluja tai jääkaappeja roskiskatokseen, josta sitten toiset asukkaat maksavat niiden ylimääräisistä kuljetuksista vastikkeessaan seuraavana vuonna lisähintaa. Eipähän MINUN tarvinnut maksaa jätemaksua tai huolehtia kuljetuksesta. Itsekkyyttä on laitella omaksi mielihyväksi pihalle avotulia paikkoihin, jotka sitten kuitenkin jättää vahtimatta. Koska MINÄ tykkään koristella. En edes ymmärrä, miksi niitä pitää ripustaa. Tämä on kerrostalo. Itsekkyyttä on seisoa aamuin/illoin tunti suihkussa sulkematta hanaa välillä, kun samaan aikaan taloyhtiön ilmoitustaululla neuvotaan, miten jatkuvaa vedenkulutuksen nousua voisi vähentää ja siten joka vuosi suurentuvaa vesilaskua pienentää. Kunhan MINÄ pääsen siihen lämpimään suihkuun tunniksi.

Ihmisten itsekkyys on se, joka tällaista lempeää kerrostalokyttääjää eniten sapettaa. En voi kuin ihmetellä tätä minäminäminäminä -mentaliteettia. Miten paljon parempi paikka kerrostalo olisikaan asua, jos siellä olisi edes vähän välittämistä niistä toisista asukkaista ja siitä, että kaikki niitä yhteiseksi hyväksi laadittuja pelisääntöjä noudattaisivat? 

Onko teissä kerrostalokyttääjää?