Mikä ihana kesäloma!
Joko olet viettänyt lomasi vai onko se vielä edessä? Millaisia lomasuunnitelmia sinulla on?
Muutosten vuosi 2024
Heinäkuun alkupuolella piipahdin parhaan ystäväni mökillä kotimaisemissani ja nautin hiljaisuudesta. Hiljaisuuden kaipuu on sellainen, jonka olen huomannut lisääntyvän jatkuvasti, mitä enemmän ikää tulee.
Heinäkuun lopussa koitti vihdoin kesäloma ja lähdimme heti matkalla. Elokuun pari ensimmäistä viikkoa vierähti Rodoksella. Nautimme joka hetkestä, vaikka sielläkin oli makuumme hieman liian kuuma. En koskaan muista hikoilleeni istuessa, mutta poikkeuksellinen kosteus teki säästä välillä haastavan, vaikka hotellin ilmastointi toi helpotusta. Koimme jälleen paljon uusia asioita ja rakkaus paikkaa kohtaan vain kasvoi. Rodos on kuin toinen koti.
Rodoksen jälkeen ehdin olla muutaman päivän kotona, kun sain ensimmäisen koronan. Voin sanoa, että inhosin joka hetkeä. En saanut edes kuumetta, mutta se kokonaisvaltainen väsymys ja kuiva yskä, joka jatkui useita viikkoja veivät voimat hetkeksi. Onpa sekin sukupolvikokemus nyt koettu alta pois.
Olen täälläkin useasti maininnut, että yksi lempipaikkojani on Ainola ja olen kirjoittanut käynneistä tännekin useamman postauksen. Viimeisestä käynnistä oli kuitenkin kulunut jo seitsemän vuotta. En käsitä, mihin aika katoaa? Joten viimeisenä lämpimänä syyspäivänä syyskuun lopussa suuntasimme matkamme jälleen Ainolaan. Päivä oli ihana. Siinä suorastaan tuoksui viimeinen kesäpäivä, vaikka elettiin jo syyskuun loppua. Joimme kahvit kahvila Auliksen terassilla ulkona viimeisten lämpimien auringonsäteiden hyväillessä kasvoja. Paikassa on jotenkin maagista, rauhallista ja siellä on aina äärettömän hyvä henki.
Mikä ihana kesä!
Ohitse lipuvat päivät
Eikös se yleensä ole niin, että aika menee nopeasti, kun on hauskaa? Kesä tuli yllättäen ja nopeasti. Juhannusruusutkin aloittivat kukintansa jo toukokuussa. Toukokuusta lähtien onkin tuntunut, että päivät ovat vain lipuneet ohitse. Olisin halunnut kirjoitella tännekin paljon enemmän, mutta yhtäkkiä huomaan, että onkin jo ilta ja kirjoittaminen jää.
Toisin kuin monella muulla, itselläni ei ole helteitä ikävä. Kuumuutta kesti taas sen verran kauan putkeen, että se alkoi vaikuttamaan yöuniini. Inhoan sitä oloa, minkä kuumuus omalle kropalle tekee. Olo on saamaton ja vetelä koko ajan. Sieto olisi parempi, jos suomalaiset kerrostalot olisi tehty siten, että myös asunnon viilentäminen rakentaessa olisi otettu huomioon. Tiedän, että toisilla tämä on aivan toisin päin, kroppa oikein herää kuumuudesta eloon.
Outoja hetkiä
Jotenkin odotin, että olisin ollut tunteikkaampi tuona hetkenä, mutta olo oli vain vapaa ja helpottunut. Toista oli pakkaamisen aikoihin, silloin tunsin jatkuvaa liikutusta vanhan jättämisestä, mutta samaan aikaan innostusta uudesta. Tuota hetkeä kuukausi takaperin oli kuitenkin valmisteltu viitisen vuotta, sillä silloin meille alkoi valkenemaan, että taloyhtiössä asunnon omistaminen ei ole meidän juttu. Sitä tavallaan omistaa seinät, mutta muuten olet muiden armoilla.
Olimme alunperin ajatelleet, että muuttaisimme samalla toiseen kaupunkiin. Myynti ja muutto tulivat kuitenkin niin nopeasti, että stressiä vähentääksemme päätimme jäädä toistaiseksi samaan kaupunkiin, mutta paremmalle sijainnille molempien työmatkojen kannalta. Päätöstä siivitti se, että löysimme erittäin mieleisen vuokra-asunnon täältä, eikä siellä kaupungissa, johon olimme ajatelleet muuttaa, ollut mitään kivaa tuolla hetkellä tarjolla. Olimme molemmat tosi tarkkoja siitä, millainen asunnon pitää olla, joten valinnanvaraa ei pahemmin ollut.
Meillä kävi tuuri, sillä nykyinen kotimme on todellinen helmi. Taloyhtiökin tuntuu olevan puolentoista kuukauden asumisen jälkeen paljon rauhallisemmalta kuin edellinen. Lisäksi on mukava huomata, että kaikissa taloissa ei ole yhtä huono äänieristys kuin entisessä kodissamme. Ainahan kerrostalossa vähän ääniä kuuluu ja se kuuluu asiaan. Nykyään kotona olo tuntuu paljon yksityisemmältä, sillä puhuessa, ei tarvitse miettiä sitä tosiasiaa mitä entisessä, että naapuri tulisi kuulemaan kaiken puhutun lähes sanasta sanaan.
Tähän reiluun kuukauteen mahtuu silti paljon outoja hetkiä. Asuimme entisessä asunnossamme 15 vuotta, joka on kuitenkin lähes kolmasosa minun tähän asti eletystä elämästä. Eikä sitä tietenkään noin vain aivojen muistista pyyhitä pois. Monesti aamulla herätessä menee hetki, että sisäistän olevani uudessa kodissa. Tuntuu oudolta, ettei katso sitä samaa seinää ja järjestystä mihin 15 vuoden ajan tottui.
Kävelemme puolisoni kanssa paljon. Se on meidän yhteinen juttu, kun sattuu yhteinen vapaapäivä. Viime viikolla taisi tulla taivalta reilut 70 kilometriä. Näillä parin-kolmen tunnin kävelyillä sitten pienessä kaupungissa vääjäämättä välillä tulee käveltyä vanhojen kotikulmien ohi. Silloin mielen valtaa hetkellisesti outo tyhjähkö olo. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun aivot ovat halunneet kääntyä kävelyltä kotiin eri suuntaan kuin missä nykyinen kotimme sijaitsee.
Outo on ollut tämä talvikin. Tuntuuko sinustakin, että tämä talvi on kestänyt ikuisuuden? Minusta tuntuu. Ollaan huhtikuun loppupuolella ja tuntuu, että tämä talvi vaan jatkuu ja jatkuu. Kevätfiilis loistaa poissaolollaan. Kevättä joutuu ainakin toistaiseksi sääennusteen mukaan odottamaan reilun viikon verran.
Mikä on ollut sinun vaikein muutto?
Hyvästi.
Näkemiin on aina helpompi sanoa kuin hyvästi. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi sanonut hyvästi. Maaliskuu 2024 onkin sitten ollut täynnä viimeisiä kertoja ja hyvästejä.
En tiedä alkaisiko ihminen muuttohommiin, jos vielä muistaisi millaista on muuttaa? Viisitoista vuotta viimeisestä muutosta on pitkä aika ja siinä ajassa aika todellakin ehtii kullata muistot. Viimeisen parin viikon aikana epätoivo on meinannut iskeä useasti tavarapaljouden keskellä ja muuton jälkeen jokaista kehon osaa on kolottanut enemmän kuin koskaan. Ei ole tarvinnut haaveilla liikunnasta, kun muuttaa parituhatta kirjaa kolmannesta kerroksesta viidenteen kerrokseen. Entisessä kotitalossamme ei ole hissiä ja uudessa mihin muutimme, oli, mutta niin pieni, että suurin osa isoista huonekaluista kannettiin ylös. Mietimme muuttofirman palkkaamista toki, mutta päätimme lopulta kuitenkin tehdä itse. Mikä ei toki ollut se järkevin valinta. :D Onneksi oli apuna ystäviä ja sukulaisia.
Aloimme suunnittelemaan asuntomme myyntiä vuosi sitten. Markkinatilanne oli mitä oli, mutta olimme varmoja, että hyvähintaisille kaksioille on aina kysyntää. Varauduimme pitkään myyntiaikaan, sillä meillä ei ollut mikään kiire. Toukokuussa asunto oli vihdoin myynnissä. Alkoi odottava ja epävarma aika. Katselijoita kävi muutamia kuukausien kuluessa, tuli yksi tarjouskin, jota emme hyväksyneet, koska meillä ei ollut kiire. Muutama päivä ennen joulua kävi katsoja, joka vaikutti todella kiinnostuneelta ja ajattelin, että kohta tulee lähtö. Ei tullut, ei edes tarjousta. Tammikuussa päätimme uusia kylpyhuoneeseemme silikonit ja samalla viikolla tuli jälleen katsoja. En juurikaan ajatellut asiasta mitään ja olin itseasiassa mielessäni ajatellut ja asennoitunut siihen, että vietämme asunnossamme ensi kesän. Kävikin ihan toisin. Saimme tarjouksen, jonka hyväksyimme. Siitä asti viimeiset puolitoista kuukautta on ollut melkoista menoa. Samaan aikaan käydä töissä, etsiä uutta asuntoa, miettiä muuttoa, käydä viidentoista vuoden aikana kertyneitä tavaroita läpi ja pakata. Voin sanoa, ettei ole ollut ongelmia, mihin käyttää vuorokaudessa olevat tunnit. Yöunetkin ovat olleet melko levottomia, eikä keho ole millään meinannut asettua lepotilaan.
Samalla kun olen kokenut helpotusta, että asunto vihdoin myytiin ja saimme kaivatun maiseman vaihdoksen, sekä lyhyemmät työmatkat. Olen tuntenut myös todella kaihoisaa oloa luopumisesta. Entinen asuntomme oli kuitenkin minun ja puolisoni ensimmäinen yhteinen koti, johon sisältyy paljon muistoja ja ensimmäisiä kertoja. Nyt niiden ensimmäisten kertojen tilalle tuli viimeiset viikot viimeisiä kertoja. Olo oli välillä todella ristiriitainen. Innokasta odotusta uudesta ja kaipausta tulevaa vanhaa kohtaan. Ehkä erikoisin vaihe oli reilu viikko sitten, kun olimme jo kantaneet tavaroita uuteen asuntoon, mutta osa tavaroista oli edelleen vanhassa. Tuntui, ettei oikein kuulunut mihinkään. Vanhaan kotiin kävellessä oli outo tunne, mutta uuteen kotiin tultaessa yhtä outo. Ihan kuin olisi ollut kaarnalaiva tuuliajolla.
Muutosta on nyt kulunut viikon verran ja kotiutuminen uuteen asuntoon on vihdoin alkanut. Uusi koti on entisen tapaan vanhempi ja persoonallinen, sillä uudet talot eivät oikein puhuttele sieluani, vaikka sellaisiakin tuli selailtua uutta asuntoa etsiessä.
Postauksen kuva on entisen asuntomme ulko-ovesta. Viisitoista vuotta sitten muuttaessamme asuntoon, ovi herätti minussa paljon tunteita ja mietin usein, mitä asunnossa on mahtanut tapahtua ennen meitä? Kaksi ovisilmää oli vähintään erikoinen ratkaisu, koska alin ei ollut kuitenkaan niin matalalla, että lapsi olisi siitä yltänyt katsomaan ilman jakkaraa. Lisäksi oven sisäpuolella oli jälkiä, että asuntoon olisi yritetty joskus murtautua. Oven ulkopuolikin oli kokenut kolhuja. Tämä kaikki todella rauhallisella asuinalueella. Asunnon tapahtumat eivät koskaan selvinneet vaan ne jäävät ikuiseksi arvoitukseksi. Sillä nyt on aika mennä kohti uusia seikkailuja.
Koska sinä olet muuttanut viimeksi?
Mikä vuosi!
Vuosi meni jälleen kerran liian nopeasti ohitse. Oikein kauhistuttaa, mihin se katosi? Mennyt vuosi oli kaikin puolin mahtava. Kyllä, mahtava. Aina toki jotain pieniä vastoinkäymisiä (kuten naapurin kahden ja puolen kuukauden pituiseksi venähtänyt kylppäriremppa... piikkausääni kaikuu vieläkin korvissa), mutta muuten vahvasti positiivisen puolella. Mitä enemmän tulee ikää, sen enemmän arvostaa sitä, että ei ole mitään isompaa ongelmaa kropassa.
Vuoden yksi mahtavampia juttuja oli kahden viikon lomamatka. Ollaan yleensä oltu puolisoni kanssa vähemmän aikaa, mutta nyt tuli fiilis, että ollaan kauemmin. Se kannatti. Olen vieläkin katsellut kuvia reissusta hymy huulilla. Se oli meidän paras loma koskaan. Tiedättekö, kun matkustaa aina samaan paikkaan lomalle ja voisi ajatella, että on jo nähnyt kaiken, eikä se siitä enää parane? Viimeinen reissu todisti sen, että kyllä voi. En muista koska olisin ollut viimeksi yhtä rentoutunut kuin lokakuun alussa kesäloman jälkeen.
Mennyt vuosi toi mukanaan sen, että pysähdyin hetkeksi pohtimaan ikääni. Yleensä en ajattele sitä, koska koen itseni iättömäksi. Hassua, mutta tämä on takuulla joku ikääntyvien ihmisten aivojen tekemä kikka, jolla meitä huijataan. :D Ikääni aloin miettimään, kun kummilapseni pääsi ensin keväällä ylioppilaaksi ja joulukuussa juhlittiin jo hänen häitään. Minun kummilapseni naimisissa? Kyllä! Tämänkaltaiset elämässä eteen tulevat hetket saavat tajuamaan, että siitä on aika kauan kun olin tuon ikäinen. En silti haluaisi palata siihen aikaan takaisin. Se sai vain tajuamaan kuinka nopeasti elämä menee eteenpäin. Tapahtumat saivat myös miettimään, miten haluan jatkossa viettää elämääni. Mitä priorisoida, mistä voisi päästää irti? Miksi tuhlata aikaa asioihin, jotka eivät tee onnelliseksi? Haluan panostaa asioihin jotka tukevat hyvää oloa ja sitä kautta parempaa elämää.
Miten sinun vuotesi meni? Suunnitelmia vuodelle 2024?
KUVAT: PEXELS
Hiljennä vauhtia ja nauti
Rodoksen katuja kulkiessa, olen usein miettinyt, miten ihmeessä olen siellä välittömästi aina paljon seesteisempi kuin kotona. Mieleni on yhtä tyyni kuin järvenpinta kesäiltana. Ainoa syy ei voi olla se, että olen lomalla. Aloin vähitellen kiinnittämään huomiota ympärillä oleviin ihmisiin. Kukaan ei juossut. Kaikki kävelivät rauhallisesti ympäristöstään nauttien, jopa suurin osa työssäkäyvistä paikallisista. Eivät edes muut suomalaiset juosseet.
Tämä sai minut ajattelemaan. Miksi me juoksemme? Onko länsimaalainen kulttuuri opettanut meidät juoksemaan arjessa? Tekeekö se ihmisestä jotenkin tärkeämmän oloisen, että näyttää kiireiseltä? Ihmekös tuo, etten ole koskaan nauttinut kaupunkilomista. Isoissa kaupungeissa ihmisillä on aina kiire.
Kun tajusin asian, päätin välittömästi, että lopetan juoksemisen myös kotona. Kävellenkin ehtii perille, aina ei tarvitse kiirehtiä. Ainainen itse aiheutettu kiire ei voi tehdä hyvää mielelle pitkällä tähtäimellä. Jo ensimmäinen kauppareissu kotiin saavuttua alkoi ahdistamaan. Huomasin heti kuinka kiire kaikilla oli. En tiedä mihin. Oli vaikea pidätellä itseään, etten lähtisi siihen samaan juoksemiseen mukaan. Jokainen askel vaati keskittymistä. "Älä juokse.", hoin mielessäni. Olin alitajuisesti heti muuttamassa askelta nopeammaksi, että sulautuisin joukkooon. Tajusin heti, että päätökseni vaatii työtä ja todellisen muutoksen, että myös aivoni käsittävät, ettei minun tarvitse koko kiirehtiä. Tämä on asia, josta päätin, että alan sitä tietoisesti työstämään. En halua enää koskaan juosta, paitsi silloin, jos meinaan myöhästyä. Edes arki ei ole suorittamista vaan elämistä.
Toinen asia mikä tekee oloni rennoksi Rodoksella, on Sääntö-Suomen puuttuminen. Tämähän on tunnetusti maa, jossa kytätään arkipäivän tilanteissa toisten tekemisiä. Ollaan heti valmiita ojentamaan, jos joku ei tee luotujen sääntöjen mukaan. Kreikassa parkkeerataan sinne mihin halutaan, kunhan ei ole kenenkään tiellä. Kukaan tuskin tulee moittimaan sinua, jos moottoripyörän jalka on väärällä puolen parkkiruutua, saatika, että jakaisi siitä vielä kuvan somessa muille ihmisille ihmeteltäväksi, samalla kertoen, että mistä muropaketista tuokin on ajokorttinsa saanut. Tajusin, että mieleni kaipaa joissakin asioissa tietynlaista vapautta ja rentoutta, ei Sääntö-Suomea.
Hyvä esimerkki tästä meidän pikkumaisuudesta tiettyjen arkipäivän kirjoittamattomien sääntöjen suhteen oli jokin aika sitten eräällä somealustalla käyty keskustelu. Siitä tuli hyvin ilmi, miten paljon me odotetaan toisilta, että heidän pitää toimia kirjoittamattomien sääntöjen mukaan, jotka ovat meidän mielestä oikein. Oli puhetta, miten pitää käyttäytyä liukuportaissa, miten hissistä tai junasta tullaan ulos, miten jopa raastepöydässä menetellään... Lukemattomia isossa mittakaavassa hyvin mitättömiä asioita, jotka ärsyttävät toisia ihmisiä toisten ihmisten käytöksessä. Olen itse syyllistynyt tähän samaan vuosia. Tuskastellut mielessäni, että eikö tuokin voisi tehdä toisin. Kreikka on kuitenkin opettanut minut vähitellen olemaan välittämättä, siellä meille suomalaisille kirjoittamattomien sääntöjen rikkomista tapahtuu koko ajan ja olen huomannut, etten välitä, miksi siis välittäisin niistä Suomessakaan? Tajuan, miten oma mieli on kevyempi, kun en enää kiinnitä huomiota näihin. Verenpaine ja oma mielikin tykkäävät kummasti.
Tärkein apulainen työssäni
Mitä tahansa työtä tehdessä toimivat apuvälineet ovat tärkein tekijä. On helppo tarttua toimeen, kun tietää, että tärkeimpään apulaiseen voi luottaa.
Uuden MacBook Airin ja muut kannettavat tietokoneet löydät Hobbyhall.fi verkkokaupasta.
Oletko tietokoneissa merkkiuskollinen vai surffailetko helposti erilaisten käyttöjärjestelmien välillä?
Mikä ihana loma!
Kesäloma vetelee viimeisiään. On ollut paras loma aikoihin. Syksy on ollut lämmin, luonto näyttää lokakuussa siltä, miltä se on yleensä näyttänyt syyskuussa. Sopii hyvin, en kaipaa lokakuun sateita, kuollutta luontoa tai pimeyttä. Se, että puissa on vieläkin lehtiä, tuo kummasti pirteyttä päiviin.
Olimme puolisoni kanssa syyskuun lopussa kaksi viikkoa reissussa ja blogin lukijat kyllä tietävät missä. ^_^ En ole matkailija joka etsii aina uusia paikkoja vaan haluan löytää jokaisella matkallani samasta paikasta jotain uutta. Vaikka olen käynyt Rodoksella nyt kymmenen kertaa, jokainen kerta löydän jotain uutta. Saari yllättää joka kerta. Se vaatii vain sen, että osaa katsoa ja etsiä. Tälläkin kertaa tuli kuljettua lukemattomia kujia, joissa en ennen ollut kävellyt. Havannoitua yksityiskohtia, jotka olivat aiemmin menneet ohi. Yksityisellä päivän kestävällä saarikierroksella opimme paikasta taas valtavasti lisää. En jaksa koskaan lakata ihmettelemästä saarelaisten ystävällisyyttä. Tämä on saanut minut ymmärtämään, miten pintaraapaisun paikoista voi saada päivän, muutaman päivän tai viikon kokemuksen aikana.
Miten sinun syksysi on lähtenyt käyntiin? Syyslomasuunnitelmia?
Hei hei mitä kuuluu?
En ollut ajatellut, että blogin päivittämiseen tulisi näin pitkä tauko. En itseasiassa ajatellut, että pitäisin mitään taukoa. Näin vain pääsi tapahtumaan. Toukokuu ja kesäkuun alku on lipunut ohi yhdessä hujauksessa. Välillä on ollut tunne, ettei ole itse meinannut pysyä perässä, vaikka myös vapaalle on jäänyt jonkin verran aikaa.
Ikimuistoisimmat blogihetket
Hyvä puoli on se, että olen taltioinut näitä ikimuistoisimpia blogihetkiäni osin tänne blogiin, joten osasta voitte halutessanne klikata lukemaan alkuperäisen postauksen hetkestä.
Vuosi 2014 alkoi visiitillä Kauneuslinnassa. Muistan tuon päivän kuin eilisen. Se oli ensimmäinen minulle henkilökohtaisesti järjestetty tilaisuus päästä tutustumaan paikkaan. Tuona päivänä tunsin olevani kuin kuninkaallinen, niin hyvin minua kohdeltiin. Itseasiassa silloin kirjoittamani juttu ei edes tee oikeutta tuolle päivälle millaisena sen muistan. Kauneuslinnassa kului useampi tunti ja siellä vallinnut lämminhenkisyys ja rauhallisuus hurmasi minut täysin. Kuvitelkaa, että tuo kauneusalan yritys on ollut olemassa vuodesta 1946 lähtien. Artdeco on varmasti tunnetuin firman maahantuomista merkeistä.
TUOKSUT
Tuoksuihin liittyy ehdottomasti eniten muistoja, ne ovat samalla lämpöisiä, mutta samalla muistelu tuo suuhun kitkerän maun siitä, millaiseksi asiat ovat tuoksujen osalta menneet. Tuoksut ovat olleet juttuni lapsuudestani asti. Muistan, kun kesällä 2013 sain päähäni, että jospa ottaisin erääseen maahantuojaan yhteyttä, jos heitä kiinnostaisi antaa tuotenäytteitä tuoksuarvosteluja varten blogiini. Tuohon aikaan, kukaan ei blogimaailmassa juurikaan tuoksuista kirjoitellut, paitsi tuoksufanaatikoille oli tuolloin omat palstansa. Maahantuojat eivät vuonna 2013 olleet edes suurimmaksi osaksi ajatelleet tällaisen markkinoinnin olevan mahdollista. Sain viestiini nopeasti isolta maahantuojalta vastauksen, että hei, aivan mahtava idea ja laitetaan tulemaan sinulle tuoksuja. Lähetetyistä näytteistä kirjoittelin pitkin syksyä blogiini. Kertoo hyvin, kuinka innoissaan maahantuonnissa tuolloin oltiin tästä uudesta markkinointikanavasta. Kaikki blogiani lukeneet tietävät mihin tämä on viimeisen kolmen vuoden aikana mennyt. Ulkomailta isot omistajafirmat päättävät nykyään suurimmaksi osaksi keille tuoksunäytteitä lähetetään. Totuus on, että aika harvalla suomalaisella vaikuttajalla on niin paljon seuraajia, että täyttävät heidän kriteerinsä. Jostain syystä tätä seuraajamäärää ei suhteuteta Suomen oloihin. Seuraajatkaan eivät yksin riitä, sillä tuoksuja ei haluta markkinoida tietämyksellä vaan mielikuvilla. Tärkeää on, että sinun pitää näyttää tietynlaiselta ja edustaa tietynlaista elämäntyyliä tai olla julkkis, että vastaat heidän haluamaansa yhteistyökumppania. Voitte kuvitella, että en persoonana vastaa lainkaan tuohon kysyntään. Olen liian vanha, enkä ole julkkis. Oma tapani kertoa tuoksuista ovat kokemus ja tietämys asiasta, jonka kautta lukijani voivat tehdä omat johtopäätöksensä kiinnostaako tuoksu heitä vai ei. Tuoksun markkinointi elämäntyylilläni tai kasvoillani, eivät ole olleet täällä koskaan pääosassa. Nykyään en saa tämän vuoksi tuoksunäytteitä kuin yhdeltä maahantuojalta (kiitos L'Oreal) ja sitten on tietenkin ne itse ostetut, joista kirjoitan. Harmittaa edelleen, etten voi kirjoittaa teille esim. uutuuksista yhtä laajasti kuin ennen helpottaakseni ostopäätöstä, mutta tämä on nyt tätä päivää ja siihen on tyydyttävä. Oli kuitenkin todella hienoa olla pioneeri Suomessa tämänkaltaisen tuoksumarkkinoinnin tiimoilta.
Tuoksujutuista kolme tapahtumaa on jäänyt erityisesti mieleen.
Vuonna 2014 minua pyydettiin tekemään yhteistyötä Michael Korsin kanssa, kun Korsin tuotteet tulivat Suomeen. Yhteistyö jatkui vielä seuraavanakin vuonna. Tänä päivänä Korsin tuoksuja ei taida enää saada ollenkaan Suomesta kivijalkakaupoista.
Marc Jacobs Daisy Kiss -kampanja oli ensimmäinen yhteistyö, josta sain palkkion. Käväisin tuolloin myös maahantuojan kutsumana Helsingin Stockmanilla Daisy Eau So Fresh -tapahtumassa valitsemassa asiakkaille tuoksuja.
NORDIC COSMETICSIN (nyk. Sirowa) LANSEERAUSTILAISUUDET
Nykyään Suomen suurimman tuoksujen maahantuojan kevään ja syksyn lanseeraustilaisuudet olivat tällaiselle tuoksuista kiinnostuneelle informaatisin tilaisuus, mihin voi osallistua. Pidin huolen, että kalenteri oli noina päivinä tyhjä. Tilaisuuksissa pääsi tutustumaan etukäteen ilmestyviin uutuustuoksuihin, meikkeihin ja ihonhoitotuotteisiin, joiden maahantuojana firma toimi. Tuoksuja oli ihana tuoksutella rauhassa ja keskustella tuoksuista muiden tilaisuudessa olleiden kanssa. Päivien jälkeen olin aina todella hyvin kartalla uutuuksista ja omat suosikit olivat tietenkin nopeasti selvillä.
Keväällä 2016 sain kutsun Sokokselle tutustumaan Guerlainin Spring Glow -kokoelmaan. Pääsin tuolloin Guerlainin kansainvälisen meikkitaitelijan José Luis Yuven meikattavaksi. Voin sanoa, ettei minulla ole ollut koskaan niin dramaattista meikkilookia kuin tuona päivänä. Olin todella CHIC. :D Vieläkin katsellessa tuota meikkilookia, tykkään siitä ihan hirmuisesti, vaikka se ei ole lainkaan sellainen, missä kuljen päivittäin. Huulipunakin on sen värinen, jota en koskaan valitsisi itselleni, mutta jollakin tavalla se vaan sopii tuossa tyylissä. Alarajaukset ovat todella more is more, en tee niitä koskaan itselleni. Tämä opetti, että joskus voi hullutella ja on hyvä astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
BRÄNDILÄHETTILÄS
Bloggaajalle/vaikuttajalle/sisällöntuottajalle ehkäpä se korkein saavutus on päästä brändilähettilääksi. Tällaiset pitkään jatkuvat ennalta sovitut yhdessä suunnitellut yhteistyöt ovat molempien osapuolten kannalta järkeviä ja myös seuraajissa luottamusta herättäviä. Olin tuohon aikaan tehnyt blogia jo joitakin vuosia osa-aikatyönä, tämä oli tavallaan luonnollinen jatkumo. En voisi koskaan alkaa brändilähettilääksi merkille, josta itselläni ei olisi aiempaa kokemusta. Se ei olisi uskottavaa teille lukijoille ja pettäisin siinä myös itseni. Yhteistyöt tulivat luonnollisesti, sillä olin käyttänyt näiden brändien tuotteita useita vuosia ja kirjoitellut niistä myös blogissani. Olen edelleen erittäin otettu, että sain toimia kahden suosikkibrändini lähettiläänä. Jane Iredalen brändilähettiläs olin heinäkuusta 2020 lokakuuhun 2021. Yhteistyö päättyi, kun silloinen maahantuoja myi yrityksensä. Sensai käyttää mainontaansa yleensä paljon isompia nimiä, joten oli melkoinen kunnia, että joskus tietämyksellä ja sitoutumisella brändiin mennään pelkkien lukujen edelle. Sensain brändilähettiläänä toimin tammikuusta 2020 joulukuuhun 2021.
Kuka vielä muistaa Purkkimafian? Purkkimafia oli Suomen ensimmäinen blogiportaali, jossa oli mukana ainoastaan kauneusaiheisia blogeja peräti 30 kappaletta. Olin mukana portaalissa alusta asti. Lopulta Purkkimafiasta ei tullut niin mahtava juttu kuin alunperin ajateltiin. Jostain syystä näin "niche" ympäristö ei kuitenkaan kiinnostanut esim. mainostajia tarpeeksi. Tällä alalla mikään ei pyöri ilman rahaa. Lopulta tajusin jo parissa kuukaudessa, ettei Purkkimafia sittenkään ollut "mun juttu". Myöhemmin Purkkimafia kuopattiin lopullisesti. Silti todella hienoa, että tällaista yritettiin. En tiedä olisiko toiminut muualla, mutta ei Suomessa.
KOMMENTIT
Kun joskus on tuntunut pahalta, teidän kannustavat tai muuten vain ilahduttavat kommentit ovat saattaneet pelastaa päivän. Arvostan jokaista kommenttia suuresti ja pidän huolen, että myös vastaan jokaiseen edes jotakin. Se on vähintä mitä voin tehdä kunnioittaakseni teitä, jotka edelleen jaksatte kommentoida. Olen todella onnellisessa asemassa, sillä kaikkien näiden vuosien aikana olen saanut vain muutaman ikävän sävyisen kommentin ja viimeisestä sellaisesta on aikaa jo vuosia. Ikäviä kommentteja tuli eniten siinä vaiheessa, kun aloin aikoinaan saamaan pr-näytteitä blogijuttuja varten. Nykyään pr-näytteisiin on totuttu, mutta tuolloin se oli uutta ja varmasti lukijoistakin hämmentävää. Asiaan on vaikuttanut varmasti myös se, että minäkin olen löytänyt tasapainon asiaan. Tämä on ollut kuitenkin todella pientä verrattuna siihen, että monella tuntemallani bloggaajalla on aktiivisia kiusaajia/häiriköitä, jotka kokevat oikeudekseen jättää jokaiseen heidän postaukseensa jonkin loukkaavan tai alentavan kommentin. Kyse on tällöin jo vainoamisesta. Toiset ovat tehneet näistä jopa poliisille tutkintapyyntöjä. Nämä ovat somen valitettavia negatiivisia lieveilmiöitä.
Jos olet bloggaaja, mitkä ovat sinun ikimuistoisimpia hetkiä? Jos taas olet lukija, mitä sinä muistat blogistani parhaiten näiden vuosien varrelta?
Kolme asiaa
Huomasin Outin blogista kivan blogihaasteen ja ajattelin tarttua siihen. Kysymykset olivat kivoja ja jotenkin sopivia tähän vuoden alkuun, kun usein haluaa aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.
KOLME ASIAA JOIDEN TEKEMISTÄ OLET LYKÄNNYT:
Eilen näitä olisi ollut enemmän, mutta sain silloin tehtyä muutaman lykkäämäni jutun. Jostain syystä kaikki lykkäämäni asiat liittyvät jotenkin siivoukseen. Tykkään perussiivoamisesta, mutta kaikki muu ei oikein nappaa.
- Hanska-huivilaatikon siivous. Tämä on ollut räjähdyspisteessä jo pitkään. Suurin osa pipoista, hanskoista ja huiveista on sellaisia, joita kumpikaan meistä ei käytä. Saisi siistittyä, niin löytäisi helpommin haluamansa ilman hermojen palamista.
- Kellarivaraston siivous. Siitä on puhuttu nyt varmaan jo kaksi vuotta, että kun sen saisi kuntoon. Pieni askel otettiin syksyllä, kun vietiin sieltä jo hivenen tavaraa kaatopaikalle. Olen säästänyt ruokatilauksista tulleita pahvilaatikoita, joihin saisi laitettua jäljelle jäävät tavarat selkeästi. Kunhan vain saisi aikaiseksi...
- Astioiden järjestely. Tämä olisi aika pieni juttu, mutta en vaan saa tehtyä. Pitäisi siirtää osa astioista ylemmältä hyllyltä alemmalle, että paino jakautuisi tasaisemmin, eikä yhdelle hyllylle kertyisi kaikki paino.
KOLME ASIAA JOITA KAIPAAN:
- 80-luku. Tästä olenkin puhunut paljon viime aikoina. Kaipaan sitä yksinkertaisuutta ja maailmaa, mikä silloin oli. En koe tätä nykymenoa lainkaan omakseni.
- Hiljaisuus. Tämä on sellainen asia, mitä kaipaan koko ajan enemmän ja enemmän. On herkkua, jos kerrostalossa asuessa saa tällaisen hetken edes joskus. Tuossa ennen joulua oli päivä, jolloin olin kotona, eikä tuntiin kuulunut mistään mitään ääntä. Käytin tämän ajan istumalla sohvalla kuuntelemalla hiljaisuutta, tekemättä mitään muuta. Kaipaan tuollaisia hetkiä. Tuntuu, että tarvitsisin sellaisen lähes päivittäin, mutta siihen ei ole mahdollisuutta. Kokeilkaa, pystyisitkö olemaan tunnin tekemättä mitään?
- Hyvät elokuvat. Oletteko huomanneet miten nykyään leffat toistavat toinen toisiaan? Ei tule enää juurikaan sellaisia tosi oivaltavia wow-efektin aiheuttavia elokuvia kuten vaikkapa Kuudes Aisti. Ehkä Get Out on ollut uudemmista elokuvista sellainen "mitä hittoa tässä juuri tapahtui" -elokuva, mutta senkin julkaisusta on jo viitisen vuotta. Kaipaan elokuvilta sitä, että ne pystyvät yllättämään minut täysin. Kirjoissa tämä on edelleen yleisempää.
