Näytetään tekstit, joissa on tunniste unisex. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unisex. Näytä kaikki tekstit
Whispers in the Library
20.8.2020
14.51
Yksi rakkaimpia tuoksumuistoja lapsuudestani on kirjaston tuoksu. Meillä oli edesmenneen mummon kanssa tapana käydä kirjastossa kerran tai pari kuukaudessa lainaamassa iso pino kirjoja ja viemässä edelliset pois. Muistan vieläkin ihan elävästi, miltä kotikaupunkini kirjastossa tuoksui – puulta, multaiselta maalta, hivenen savuiselta, paperilta, pölyltä, painomusteelta ja vahatulta lattialta. Lisäksi ilmassa oli aavistus tietynlaista pehmeää makeutta. Tuoksussa on minulle vielä tänäkin päivänä jotain hyvin lohduttavaa. Edelleen kun luen kirjoja, haistelen niitä myös samalla. Pitäkää vaan hölmönä, mutta minulle se on iso osa kokonaisvaltaistaelämystä, jonka saan lukemisesta. Uuden kirjankin tuoksussa on aina jotain vastustamatonta.
Olen aina miettinyt, voiko sitä kirjaston tuoksua pullottaa?
Maison Margiela päätti yrittää.
Whispers in the Library on tuoksu, johon on haluttu pullottaa pala kirjastoa. Se haluaa selvästi viedä meidät keskelle tuoksumuistoista mystistä kirjastoa. Itämainen ja puinen tuoksu sopii kaikille. Tämä ei ole ehkä sellainen, mitä käyttäisin kodin ulkopuolella. Se sijaan syksyisiin hämärtyviin vapaapäivien iltoihin, kun haluan kietoutua vilttiin lueskelemaan hyvää kirjaa; tuoksu on täydellinen. Siinä on jotain sydäntä lämmittävää. Rohkeammista tuoksuista pitävälle sopii loistavasti myös kodin ulkopuolelle.
Makeutta tuoksuun tuo vanilja, sitä ei haista ihan aluksi, mutta hetken päästä vanilja tulee selkeästi esiin. Seetri ja muut puiset nuotit tuovat tuoksuun sitä kirjojen sivujen ja kirjaston hyllyjen puista vivahdetta. Pippuri antaa ripauksen kirpeyttä. Whispers in the Libraryssa on selvästi tietynlainen vahamainen vivahde, josta on vaikea saada kiinni, mutta se on siellä. Kesto iholla on kuutisen tuntia, jonka jälkeen sitä voi lisätä. Joten se ei ole tuoksu, joka välittömästi täyttää koko tilan. Siitä tuleekin nopeasti alun jälkeen enemmän ihotuoksu.
Erikoisen Whispers in the Librarysta tekee se, että voin kuvitella tämän yhtä hyvin isovanhempien kuin bisneshenkilöiden yllä, sekä kaikkien niiden väliltä. Jos tykkäät lämpimistä, puisista ja itämaissävytteisistä tuoksuista, rakastut tähän varmasti.
Maison Margielan tuoksujen hinta saattaa tuntua kovalta. Yleensä se pyörii hivenen alle 90 eurossa/pullo. Pullossa on kuitenkin 100 ml:a, joten siinä on yhteensä reilut kolme normikokoista tuoksupulloa. Jolloin hinta ei todellakaan päätä huimaa.
Onko Maison Margielan tuoksut tuttuja? Muistatko miltä kirjastossa tuoksuu?
Tuoksuja voi ostaa mm. *TÄÄLTÄ.
Acca Kappa White Moss kuin tuulen henkäys metsässä
2.10.2018
7.30
Mitä kauemmin olen kirjoittanut tätä blogia, sen nopeammin vuodet tuntuvat katoavan jonnekin. Aloin etsimään tätä postausta varten aiempaa julkaisua ja voin sanoa, että sydämeni jätti yhden lyönnin välistä, kun tajusin, että siitä oli kulunut aikaa melkein viisi vuotta, kun viimeksi kirjoitin Acca Kappasta*. Tuon postauksen jälkeen Acca Kappa katosi vähitellen Suomen markkinoilta, itsekään en kuullut brändistä mitään, mutta kävin silloin tällöin kurkkimassa tuotteita heidän kotisivuillaan. Aina toisinaan jokin brändi iskee niin kovasti, ettei sitä heti unohda. Aikaa vieri, kunnes viime kesänä minua lähestyi ihana Riina sähköpostitse Velourmet Oy:sta. Se ei ollut mikä tahansa lähestyminen vaan sellainen, että tällainen tuoksufriikki jäi kerrankin lukemaan saamaansa sähköpostia hartaudella. Samassa viestissä sain myös tietää, mitä Acca Kappalle oli Suomessa tapahtunut.
Riina oli itse tutustunut aikoinaan Acca Kappaan kosmetologilla, johon hän oli saanut lahjakortin ensimmäisenä äitienpäivänään. Siellä kosmetologi oli esitellyt hänelle White Moss -tuoksun. Hän ei voinut tietenkään jättää tuoksua sinne, vaan osti sen mukaansa. Sen jälkeen miehellä oli helppo tehtävä ostaa mieleinen lahja niin äitienpäivä-, joulu-, kuin syntymäpäivälahjaksikin. Muutama vuosi sitten tuli kuitenkin suru-uutisia, brändin maahantuonti oli lopetettu, eikä kyseistä tuoksua ollut lopulta saatavilla Suomesta. Nyt tullaan sitten siihen kohtaan, mitä vain todellinen tuoksufriikki tekee... Riina otti yhteyttä valmistajaan Italiaan. Silloin tuotteita ei heiltäkään pystynyt tilaamaan Suomeen, mutta vaihtoehtona oli väläytetty, että maahantuojana tuotetta saisi toki rajattomasti. Monia sähköposteja ja viestejä myöhemmin vuosi sitten syntyi Velourmet Oy, jonka Riina omistaa yhdessä miehensä kanssa. Firma tuo maahan White Mossia ja tietenkin myös Acca Kappan valikoimiin kuuluvia muita tuotteita. Itse tiedän millaista on aloittaa pohjalta, niin tein aikoinaan tämän blogini kanssa, mutta pikku hiljaa vähitellen tämä tavoitti yhä vain enemmän ja enemmän lukijoita. Sama on nyt edessä Acca Kappan maahantuonnissa, kaikki on aloitettava pohjalta ja brändi on saatava takaisin vanhojen asiakkaiden tietoon ja saada myös mahdollisimman paljon uusia. Ei mikään helppo tehtävä aloittelevalle firmalle tässä purkkimeressä. Ilmoitin Riinalle olevani enemmän kuin mielelläni mukana siinä, että tuotteet tavoittaisivat lisää ihmisiä, sillä minusta Suomen tuoksumarkkinoilla on Acca Kappan mentävä aukko.
Acca Kappa on perinteikäs liki 150 vanha italialainen perheyritys. Tuotteissa panostetaan mahdollisimman puhtaisiin raaka-aineisiin ja myös pH-arvoja pyritään kunnioittamaan. Kaikki tuotteet ovat ulkoisesti tyylikkäitä ja elegantteja. Acca Kappa vastustaa eläinkokeita ja tuotteet ovat dermatologisesti testattuja. Tuotevalikoima on laaja: tuoksuja, vartalotuotteita ja huonetuoksuja, monilla eri tuoksumaailmoilla. Acca Kappahan luetellaan niche-tuoksuihin, jotka tällä hetkellä koko ajan kasvattavat markkinoitaan, koska ihmiset haluavat tuoksukseen entistä uniikimpaa.
Sain pyytää testattavaksi itseäni kiinnostavia tuotteita. En halunnut mitään entuudestaan tuttua, mutta oli aika selvää, että White Moss olisi se, jota halusin kokeilla. Ihan siksi, että halusin ymmärtää, miksi siitä oli tullut maahantuojalle itselleen niin rakas tuoksu. Acca Kappalla on mm. miehille oma tuoksunsa, mutta niin kuin niche-tuoksuissa aina kaikki tuoksut ovat for sharing, eli ne sopivat kaikille vain oma tuoksunenä on sitten rajoitteena, mitä haluaa ylleen suihkia. Tästä kertoo se, että kun sain White Moss -tuotteita testattavaksi, mieheni omi itselleen välittömästi sarjan deodorantin ja suihkugeelin, joita en taas itse käytä. Minä sain onneksi pitää edes tuoksun, että pääsin siitä tänne kirjoittamaan.
White Mossia on saatavana Eau de Colognena kuin Eau de Parfuminakin. Valitsin itselleni EdC:n. Tuoksu lanseerattiin vuonna 1997 eli se on ollut markkinoilla kunnioitettavat kaksikymmentä vuotta. Suomalaiset ja pohjoisella pallonpuoliskolla asuvat tunnetusti rakastavat raikkaita tuoksuja, joilla ei taas etelämmäksi mentäessä ole niin menekkiä. Itselleni raikkaat tuoksut eivät ole koskaan olleet ykkössuosikkeja, mutta on minulla niissäkin muutamia suosikkeja, joita olen käyttänyt jo vuosia. Se monesti mainittu Hérmes Un Jardin Sur Le Nil sekä Dolce & Gabbana Light Blue, mutta niistäkin puuttuu vielä sellainen viimeinen täydellinen puhdas vivahde. Jos olette metsähöperöitä kuten minä, tiedätte miltä kesällä tuoksuu metsässä, kun on juuri satanut ja tuuli henkäisee kasvoihin. Juuri siltä tuoksuu White Moss. En ole koskaan törmännyt yhtä puhtaan raikkaan metsäiseen tuoksuun, jossa olisi sopiva ripaus saippuaisuutta, raikkautta, metsäisyyttä ja ilmavuutta yhdistettynä lämpimään lämpimään pehmeyteen. Kesän aikana tästä tuli turvatuoksuni, koska se toimi raikastajana hellepäivinä ja nyt syksyllä iholle suihkautettuna, se on kuin lämmin kaulaan kääritty cashmire-huivi. Tajusin hyvin nopeasti, miksi juuri tähän tuoksuun on helppo rakastua.
Alkutuoksussa raikasta sitruunaa, bergamotia ja katajanmarjoja. Tuoksun sydämessä aldehydea, josta tuoksuun tulee raikkautta, kardemummaa ja laventelia. Pohjalla valkeaa jäkälää, ambraa ja seetriä.
Äkkiä voisi ajatella, että onpa voimakkaita helposti tunnistettavia tuoksunuotteja, mutta ei. Itse en esimerkiksi haista tässä lainkaan kardemummaa, laventelille nenäni on todella tarkka, enkä tykkää lainkaan, jos sitä on liiaksi, tässä se sulautuu melkein huomaamattomaksi. Tämä on se asia, josta tietää hienostuneen laadukkaan tuoksun, joudut arvailemaan sen sisältöä, eikä kaikki olekaan heti selkeää ensi nuuhkaisulla. Nenääni White Moss on tuulen henkäys metsässä. EdC-version kesto on iholla reilut kuusi tuntia. Tuotelinjaan kuuluu tuoksujen lisäksi myös kylpyvaahto, suihkugeeli, nestesaippua, käsivoide, biohajoavat pyykinpesu- ja huuhteluaine, vartalovoi, hiustuoksu, hiustenhoitoseerumi, deodorantti, kynttilä, saippua, huonetuoksu... lista on lähes loputon. Olen säilyttänyt huonetuoksua kylppärissä ja oli mukava palata matkalta kotiin, kun kylpyhuoneessa kotiin vastaanotti ihastuttavan raikas tuoksu.
Acca Kappan tuoksut ovat edullisia, olen jopa vähän hämmentynyt, että näin edullisesti voi saada itselleen hyvin uniikin ja laadukkaan tuoksun, sillä tuoksujen hinnat ovat viime vuosina kiivenneet aika hurjaa vauhtia ylöspäin. Kuka muu on huomannut saman? White Moss EdC 30 ml 32 euroa, 50 ml 43 euroa ja 100 ml 64 euroa. Tuotteita voi käydä nuuhkimassa livenä Hyvinvointimessuilla Oulussa Ouluhallissa 13-14.10. Tuotetiedustelut ja tilaukset suoraan maahantuojalta s-postitse velourmet@gmail.com. Tuotetietoa ja tuotteiden hinnat maahantuojan blogista täältä. Acca Kappan löydät Facebookista täältä.
Millaiselta White Moss kuulosti? Tykkäättekö raikkaista tuoksuista?
*Tuotteet PR-näytteitä saatu maahantuojalta.