Terracotta Le Parfum -arvonta
15.5.2014
11.24
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Yksi 37-vuotias tässä hei. Tänään klo 00.40 tuli itselleni mittariin jälleen yksi vuosi lisää. Jos minulta kysytään, minä en ole vanhentunut päivääkään sen jälkeen, kun täytin kolmekymmentä. Vuodet vierii, mutta silti tuntuu, että aikaa ei ole kulunut kuin hetki, vaikka tuosta päivästä on aikaa jo seitsemän vuotta. Ehkä se onkin luonnon tekemä oikku, että aika pysähtyy vanhemmiten, ainakin ihmisen omassa päässä.
Blogini lukijat tietävätkin, että joulunakaan itselleni ei ole tärkeintä lahjojen saaminen vaan niiden antaminen. Syntymäpäivänäni en sentään ole innostunut vielä läheisilleni lahjoja jakamaan, mutta tämän blogin kautta pääsen ilahduttamaan yhtä lukijaani, sillä Transmeri lahjoitti arvottavakseni yhden tuoksun ja voi minkälaisen! Olisin halunnut kirjoittaa tuoksusta heti, kun sain testikappaleen muutama viikko takaperin tämän jutun kirjoittamista varten, sillä ihastuin totaalisesti. Halusin kuitenkin säästää tämän herkun juuri täksi päiväksi.
Guerlainin Terracotta Le Parfum julkaistiin toukokuussa Terracotta-sarjan 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Tuoksu on limited edition ja sitä on saatavana vain tämän kesän ajan niin kauan kuin tavaraa riittää. Onneksi pullo on kuitenkin reilun kokoinen 100 ml:ä. On silti sääli, että tämä on limited edition, sillä minun on käytävä hankkimassa tätä varastoon yksi pullollinen seuraavaa kesää varten.
Minulle on olemassa kesätuoksuja ja jos menen teemaan vielä syvemmälle, on olemassa vielä erikseen "rantatuoksut". Omasta mielestäni rantatuoksun pitää tuoksua kesälle, aurinkorannalle, tropiikille, kuumalle hiekalle ja jollekin makean pehmeälle. Oma tällainen tuoksuni oli pitkään Diorin Sweet Sun, jota hamstrasin aikoinaan pullon varastoon, kun kuulin, että se lopetetaan. Pullo on loppunut aikoja sitten ja joka vuosi olen yrittänyt löytää tilalle jotain vastaavaa. Turhaan. Yves Rocherin Monoi de Tahiti pääsee lähelle, mutta siitä puuttuu se tietty silaus ylellisyyttä, joka Diorissa oli. Molemmathan sisältävät tiarekukkaa ja kookosta niin myös Guerlainin uutuus.
Terracotta La Parfum on ihan kaikkea, mitä itse toivon rantatuoksulta. Siinä kohtaavat Sweet Sunin ja Monoi de Tahitin parhaat puolet. Alkutuoksussa hieman kirpakkaa bergamotia, makeaa kookosta ja trooppista tiarea. Sydäntuoksussa valloittavaa jasmiinia, itämaista ylang-ylangia ja raikasta appelsiinin kukkaa. Pohjatuoksuna maukasta vaniljaa ja pehmeää myskiä.
Tuoksu on pakattua kauniiseen pyöreän muotoiseen pulloon, jota koristaa kultainen kolikko, jonka keskellä on sädehtivä aurinko. Kultainen puuosin viimeistelty korkki viimeistelee komeuden.
Tuoksu oli rakkautta ensi nuuhkaisusta lähtien. Omaan nenääni tulee ensiksi bergamottin tuoksu, jonka pehmentää kuitenkin nopeasti kookoksen hempeä makeus. Tämän jälkeen iholla tuoksuu voimakkaiten jasmiini ja ehkä todella vienosti ylang-ylang ja lopun vienon vaniljainen tuoksu säilyy iholla useita tunteja. Tuoksu on EdP ja omasta ranteestani haistan pohjatuoksun vaniljan vielä kahdeksan tunnin jälkeen! Tämän vuoksi ihmettelin kovasti Fragrantican joitakin arvosteluja, jossa jotkut sanoivat tuoksun haihtuvan iholta nopeasti.
Terracotta Le Parfumin luojana on toiminut sama kuuluisa Thierry Wasser, joka on toiminut nenänä myös Guerlainin suositulle ja jo klassikoksi nousseelle La Petit Robe Noire -tuoksuperheelle.
Arvonta:
Kuvissa oleva tuoksu saatu testattavaksi maahantuojalta blogin kautta.