*
Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia
Tulikin pidempi tauko julkaisemiseen, mitä ajattelin. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireisiä ja kiireet jatkuvat vielä ensi viikon, mutta sitten pitäisi helpottaa. Tosin eikös sitä sanota, että kiire on itse aiheutettua? Kesälomakin kolkuttelee muutaman viikon päässä. Olen seurannut koko kesän toisten lomanviettoa, enkä itse ole päässyt vielä edes alkuun. Siinä on hyvät omat puolensa, on kaikki vielä edessä, kun varmasti suurimmalla osalla suomalaisista lomat ovat silloin takana. Onneksi elää voi muutenkin kuin vain lomalla. Muistan kun elämässäni oli aika, jolloin elin vain odottamalla seuraavaa lomaa, että jaksaisin taas seuraavaan lomaan. Näin ei pitäisi olla, siihen meni aikansa, että tajusin tämän. Tänä päivänä loma on vain extra-aikaa, jolloin voi tehdä mitä haluaa, ilman aikatauluja.
Olen vuosien saatossa kirjoitellut todella paljon Sensain ihonhonhoidosta, ei varmaan ole kellekään epäselvää, että Sensai-rakkauteni on pysyvää. Vähemmän jalansijaa ovat saaneet brändin meikit, mutta tämä on ollut vain sattumaa, sillä totuus on, että täällä ruudun takana käytän Sensain meikkituotteita päivittäin, sillä ne ovat kuin tehtyjä kaltaiselleni erittäin luonnollista lopputulosta hakevalle. Sensain meikkifilosofia onkin tuoda iholle hehkua ja luonnollisen kevyttä kaunistusta. Kaikki tietävät, että hehku on se jota rakastan. Meikit sopivat lisäksi mielestäni erityisen hyvin ikääntyvälle iholle. Ne eivät korosta juonteita vaan tekevät sameastakin ihosta hehkuvan.
Ajattelin, että jaan 5+1 Sensain meikkisuosikkia, joista en luovu. Kaikki ovat tänäkin kesänä olleet käytössä lähes joka kerta, kun olen meikannut. Sensain meikkituotteissa on se kiva puoli, että suhteessa ihonhoitotuotteisiin ne ovat melko edullisia selektiivisen kosmetiikan meikkejä. Joten Sensaihin tutustuminen on yleensä helpoin aloittaa juuri meikeistä.

*
SENSAI BRONZING GEL (36 €) – Tajusin juuri, että olen käyttänyt Bronzing Gelia kohta kahdeksan vuotta. Se on pitkä aika. Muistaakseni alussa vaalein ja myös ainoa sävy oli BG62. Tuohon aikaan minulla oli kesäisin myös enemmän päivetystä, joten sävy oli täydellinen. Nykyisin sävyjä on kolme, käytän vaaleinta sävyä BG61 ympäri vuoden, koska en ota aurinkoa lainkaan, mutta väriä saattaa tarttua vain aavistus ulkona liikkuessa. Ohut läpikuultava vesimäisen geelimäinen tuote tasoittaa ihon pintaa ja antaa sille aivan pienen aavistuksen sävyä. Tuubista tulevaa tummaa väriä ei kannata säikähtää, sillä neste sulautuu todella luonnollisen näköiseksi iholla vesimäisyytensä ansiosta. Kyseessä on monipuolinen tuote jonka käyttötarkoitukset ovat rajattomat. Käytän sitä toisinaan ainoa meikkipohjana, joskus lisään päälle mineraalipuuterin. Silloin tällöin sekoitan sitä tipan Misshan BB-voiteen sekaan tuomaan iholle hehkua ja ohentamaan peittävyyttä. Olen nähnyt Sensain kouluttajan tekevän tuotteella myös varjostukset tai käyttävän tätä "aurinkopuuterina". Silloin levitys on tapahtunut tietenkin siveltimellä meikkipohjan päälle. Bronzing Gelin voi levittää siveltimellä, mutta itse tykkään käyttää sormia. Tuote tuntuu iholla varsinkin helleaamuina iholla ihanan raikkaalta. Se myös kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa.
*
SENSAI GLOWING BASE (32,95 €)
– Helmiäispigmenttejä sisältävä ja heleyttävä pohjustus tuo iholle tervettä ja luonnollista hehkua. Kosteuttava ohut koostumus soveltuu varsinkin pintakuivalle ja kuivalle iholle. Saa meikin pysymään raikkaan näköisenä. Sekoitan tätäkin toisinaan Misshan BB-voiteeseen, jos haluan ohuemman ja hehkuvamman lopputuloksen.
*SENSAI HIGHLIGHTING CONCEALER (39,95 €) – Ehkäpä se toiseksi viimeinen meikkituote Sensailta, josta luopuisin, jos olisi pakko. Vaikka meikeillä ei ole ikärajoja ja tämäkin sopii loistavasti kaikille, jotka haluavat peittoa, mutta samalla myös heleyttä, niin tämä on varsinkin ikääntyvän ihon tuote. Olen sanonut monesti, että peitevoide on valokynän ja peitevoiteen rakkauslapsi, sillä siinä yhdistyy molempien tuotteiden parhaat puolet – peittävyys ja heleys. Tuote tekee erillisen valokynän turhaksi. Silti peittää loistavasti tummat silmänaluset. Ei mene päivän aikana juonteisiin, eikä korosta niitä, koska ei ole kuivattava. Käytän vaaleinta sävyä HC00.
*SENSAI LASH VOLUMIZER 38 C (38 €) – Aloin käyttämään Sensain 38 -ripsivärejä jo alle parikymppisenä sen jälkeen, kun tajusin, että omissa silmissäni kaikki muut mascarat suttaantuvat silmien alle, vaikka en laittaisi ripsiväriä alaripsille. Luottotuote, josta en luovu. Viime aikoina ole käyttänyt paljon Lash Volumizeria, johon en aluksi tykästynyt ihan hirveästi. Nykyisin se on kuitenkin yksi suosikeistani Sensain 38 -ripsiväreistä. Lopputulos on näyttävä ja se antaa ripsille runsaasti lisää pituutta.
*SENSAI SUPREME ILLUMINATOR (45 €) – Voidemainen kuultovoide, jolla saa erittäin läpikuultavaa hehkua, mutta kerrostamalla myös voimakkaamman hehkun. Taputtelen yleensä kasvoille lopuksi ihan sormin – kulmaluille, nenänvarteen ja poskipäille. Joskus taputtelen kuultovoidetta huulten keskiosaan huulipunan päälle, kun haluan pulleamman näköiset huulet. Voi levittää halutessaan myös siveltimellä, mutta tykkään meikata sormin. Jos haluaa todella luonnollisen lopputuloksen, kannattaa laittaa tuote jo meikkipohjan alle.
*
SENSAI STYLING EYEBROW PENCIL (35 €) – Luonnollisessakin meikissä, jota suosin, kulmat ovat tärkeät. Tykkään kulmissa erittäin luonnollisesta ja pehmeästä lopputuloksesta. Yleensä täyttelen vain rakosia, sillä kestovärjään kulmani. Koostumus on täydellinen, ei liian pehmeä, eikä liian kova. Ovaalinmuotoiselle kärjellä saa halutessaan tehtyä tarkkaakin jälkeä. Toisessa päässä on harja, jolla on helppo viimeistellä väri tasaiseksi. Käytän sävyä 03 Taupe Brown, joka on todella neutraali monelle sopiva sävy, joka ei ole liian lämmin. Pysyy hyvin koko päivän.
Käytätkö Sensai meikkejä? Suosikkeja?