Valitse vain yksi! | Meikit
*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia
5+1 Sensain meikkisuosikkia joista en luovu
Tulikin pidempi tauko julkaisemiseen, mitä ajattelin. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireisiä ja kiireet jatkuvat vielä ensi viikon, mutta sitten pitäisi helpottaa. Tosin eikös sitä sanota, että kiire on itse aiheutettua? Kesälomakin kolkuttelee muutaman viikon päässä. Olen seurannut koko kesän toisten lomanviettoa, enkä itse ole päässyt vielä edes alkuun. Siinä on hyvät omat puolensa, on kaikki vielä edessä, kun varmasti suurimmalla osalla suomalaisista lomat ovat silloin takana. Onneksi elää voi muutenkin kuin vain lomalla. Muistan kun elämässäni oli aika, jolloin elin vain odottamalla seuraavaa lomaa, että jaksaisin taas seuraavaan lomaan. Näin ei pitäisi olla, siihen meni aikansa, että tajusin tämän. Tänä päivänä loma on vain extra-aikaa, jolloin voi tehdä mitä haluaa, ilman aikatauluja.
Olen vuosien saatossa kirjoitellut todella paljon Sensain ihonhonhoidosta, ei varmaan ole kellekään epäselvää, että Sensai-rakkauteni on pysyvää. Vähemmän jalansijaa ovat saaneet brändin meikit, mutta tämä on ollut vain sattumaa, sillä totuus on, että täällä ruudun takana käytän Sensain meikkituotteita päivittäin, sillä ne ovat kuin tehtyjä kaltaiselleni erittäin luonnollista lopputulosta hakevalle. Sensain meikkifilosofia onkin tuoda iholle hehkua ja luonnollisen kevyttä kaunistusta. Kaikki tietävät, että hehku on se jota rakastan. Meikit sopivat lisäksi mielestäni erityisen hyvin ikääntyvälle iholle. Ne eivät korosta juonteita vaan tekevät sameastakin ihosta hehkuvan.
Ajattelin, että jaan 5+1 Sensain meikkisuosikkia, joista en luovu. Kaikki ovat tänäkin kesänä olleet käytössä lähes joka kerta, kun olen meikannut. Sensain meikkituotteissa on se kiva puoli, että suhteessa ihonhoitotuotteisiin ne ovat melko edullisia selektiivisen kosmetiikan meikkejä. Joten Sensaihin tutustuminen on yleensä helpoin aloittaa juuri meikeistä.
Käytätkö Sensai meikkejä? Suosikkeja?
Viisi kosmetiikan kesäsuosikkia Lykolta
Netti on nykyään pullollaan vaihtoehtoja, mitä tulee kosmetiikan ostamiseen. Yksi eniten käyttämiäni verkkokauppoja on *Lyko, josta löytyy monipuolisesti niin meikkejä, ihonhoitoa kuin tuoksujakin. Lisäksi kaupasta löytyy *Yankee Candle -tuoksukynttilät, jotka kuuluvat vahvana osana arkeeni varsinkin talviaikaan, mutta elokuun pimenevinä iltoina kaivan esiin Warm Cashmeren tai Autumn Glown, joiden tuoksu vie mielen kohti syksyä.
Nyt on kuitenkin loppuviikoksi luvattu suorastaan helteistä, niin ajattelin, että voisin jakaa teille viisi kosmetiikan kesäsuosikkia, jotka ovat olleet olleet eniten käytössä tänä kesänä, mutta myös aiempina vuosina. Suurimman osan tuotteista olette nähneet täällä jo monen monta kertaa. Ostan niitä aina uudestaan, kun entiset ovat päässeet loppumaan.
Mitkä ovat sinun kosmetiikan kesäsuosikit?
Lykon koko valikoiman löydät *täältä. Yli 30 euron tilaukset postikuluitta, ilmainen Budbee-kuljetus yli 60 euron tilauksille. Tosin tällä hetkellä myös Budbee-toimituksille näyttäisi saavan ilmaisen kuljetuksen, kun tilaa yli 30 eurolla.
Oikein aurinkoista ja lämmintä juhannusta kaikille!
SENSAI-suosikit ja upea arvonta Instagramissa
Jotkin asiat elämässä jäävät mieleen. En ikinä unohda sitä hetkeä, kun ostin ensimmäiset Sensain tuotteeni. Se oli paljon aiemmin kuin tämä blogi oli olemassa edes ajatuksen tasolla. Aloitin tuotteiden käytön sieltä, mistä se tuntuu olevan monille muillekin Sensain tuotteisiin vähitellen ihastuneilta helpointa – nimittäin maailman parhaasta ripsiväristä. Tämän jälkeen laajensin kokemuksia ensin kaksoipuhdistuksen saloihin, joka muuten oli asia, josta Suomessa ei tuolloin vielä sen enempää puhuttu. Siitä ne kokemukset karttuivat vähitellen myös sarjan muihin tuotteisiin. Voisi varmasti puhua vuosia kestäneestä rakkaustarinasta.
Sensai on brändi, joka aikoinaan muutti paljon käsitystäni ihostani ja sen hoidosta. Sensain ihonhoitofilisofia on aina perustunut hellävaraisuuteen. Tärkein asia mitä voit tehdä ihollesi, on olla sille lempeä. Kohdella sitä kuin se olisi yksi kalleimmista aarteistasi. Sensain ihonhoito on kokonaisvaltainen elämys – rituaali, jossa asioita toteutetaan tietyssä järjestyksessä.
Vuosien saatossa minulle on noussut sarjasta esiin omia suosikkeja. Ne ovat jonkin verran vaihdelleet vuosien saatossa, mutta monet ovat pysyneet mukana jo pitkään. Tänä aikana Sensain tuotevalikoima on laajentunut huimasti ja uusista tuotteista on noussut esiin lisää suosikkeja.
Mitkä sitten ovat tämän hetken suosikkejani?
Nimesin Sensain Highlighting Concealerin aikoinaan leikkisästi valokynän ja peitevoiteen rakkauslapseksi, koska se mielestäni kuvaa parhaiten tuotetta. Kun ikää on reilut neljäkymmentä vuotta, niin silmänurkissa ja silmien alla alkaa vääjäämättä olemaan naurujuonteinta. Näihin juonteisiin peitevoiteet helposti vajoavat päivän aikana, vaikka ne kiinnittäisi puuterilla. Liian paksut ja mattaiset peitevoiteet saavat silmänalusihon näyttämään elottomalta, kuivalta ja ryppyiseltä. Kynässä on leveä sivellinpää, millä on näppärää levittää tuote iholle. Peittää hyvin, mutta heijastaa myös aavistuksen valoa, joten ei tee ihosta liian mattaa vaan jättää sille aavistuksen luonnollista heleyttä. Puuterilla kiinnitettynä pysyy koko päivän, eikä vajoa juonteisiin. Paras aikuisen ihon peitevoide, mitä markkinoilla on. Käytän sävyä HC00.
Sensailla on neljä erilaista mascaraa ja yksi ripsien pohjustustuote. Kaikkia ripsivärejä yhdistää se, että ne lähtevät pois lämpimällä vedellä. Omat silmäni ovat sen verran haastavat, että ainoastaan lämpimällä vedellä irtoavat ripsivärit ovat sellaisia, joihin voin luottaa koko päivän kaikissa olosuhteissa. Kaikilla ripsiväreille saa näyttävät ripset käyttämällä pohjustajaa. Pikkuhiljaa suosikikseni on kuitenkin noussut Separating & Lengthening -mascara. Omissa ripsissäni on tuuheutta, mutta pituutta uupuu. Ripsiväri pidentääkin ripsiä yksitellen ja antaa siten pituutta lyhyille ripsille. Tykkään myös siitä, että ripsiväri erottelee ripset kauniisti, eikä paakkuunnu.
Hellekesän meikkisuosikit
Hellekesä on asettanut meikille melkoisia haasteita varsinkin kestävyyden suhteen. Olen aina kokenut sellaisen no make up -lookin eniten omakseni. Tykkään siitä, että iho on luonnollinen ja se saa kuultaa läpi. Silmämeikki on minimaalinen, mutta huulet ovat ne osa-alue, jossa saatan sitten räväyttää, jos siltä tuntuu.
Olen koko kesän meikannut hyvin yksinkertaisesti, mutta varsinkin töihin olen halunnut tehdä myös meikkipohjan. Sellaisen joka kestää, eikä alkaisi kiiltelemään liiaksi päivän aikana. Tykkään siitä, että meikkipohja antaa vielä varsinaisen SPF:n lisäksi enemmän aurinkosuojaa, varsinkin, kun olen pyöräillyt töihin koko kesän. Huomasin aika nopeasti jo alkukesästä, että tartun yhä uudestaan samoihin tuotteisiin, koska ne vain toimivat parhaiten kuumuudessa. Olenkin pärjännyt koko kesän vain seitsemällä meikkituotteella, jolla olen yllättänyt itsenikin.
Mitä meikkituotteita sinä olet käyttänyt eniten hellekesänä?