Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonhattu-uute. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonhattu-uute. Näytä kaikki tekstit
Auringonhattu-uute vanha tehokas flunssan karkoittaja
16.10.2018
7.30
Yksi varhaisimpia lapsuusmuistojani on se, kun mummo tuputtaa nenäni edessä syksyisin ottamaan auringonhattu-uutetta. Tuolloin en käsittänyt ollenkaan, että miksi. Minusta se maistui vedenkin seassa karmealta, muistan, että kulauttelin lasillisen irvistellen alas, siinä toivossa, että saisin sen jälkeen karkkia, joka veisi pahan maun pois. En tiedä viekö aikuisuus makuaistin, mutta tänä päivänä uutteessa on mielestäni vain hyvin vieno maku, mutta suussa on edelleen se sama kihelmöivä tunne kuin lapsenakin.
Vasta aikuisena tajusin, miksi mummo heilui alvariinsa pullonsa kanssa. Auringonhattu-uutteen on sanottu lisäävän luonnollista vastustuskykyä, lievittävän ylähengitysteiden haasteita sekä parantavan virtsateiden terveyttä. Myöhemmin aloin miettimään, että siihen nähden kuinka paljon koulussa jatkuvasti kiersi flunssia ja muita tauteja, olin todella harvoin flunssassa tai pois koulusta niiden vuoksi. Kun minulle myöhemmin selvisi, että auringonhattu-uutteesta voisi olla apua luonnolliseen vastustuskykyyn, en voinut olla ajattelematta, että sillä pahanmakuisella litkulla saattoi sittenkin olla positiivisia vaikutuksia.
Yleensä syksyllä flunssakauden alla kaappini vakivarusteisiin kuuluu pullollinen punahattua, tästä on kiittäminen edesmennyttä mummoani. Tuotteella voi desinfioida myös pieniä haavoja, laittamalla sitä muutaman tipan halutulle alueelle. Auringonhattu-uutteita on markkinoilla monia erilaisia, mutta Frantsilan tuotteessa pitoisuus on markkinoiden suurin (7%). Se on Frantsilassa luonnonmukaisesti viljelty, oikeaan aikaan kerätty ja luomualkoholiin uutettu. Vaikuttavat aineet tulevat sekä versosta että juuresta. Se miksi uute jättää suuhun kihelmöivän tunteen, johtuu siitä, että juuri sisältää runsaasti isobutyyliamidia. Erilliset käyttöohjeet kannattaa aina lukea pakkauksesta ja annostusohjeita pitää noudattaa niin kuin kaikkien luontaistuotteiden kanssa. Varmuussyistä tuotetta ei suositella leukemia- eikä autoimmuuni-sairauksista kärsiville potilaille.
Jakakaahan paras kikkanne flunssan ehkäisyyn. Käytättekö luontaistuotteita?