Näytetään tekstit, joissa on tunniste edullinen ihonhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste edullinen ihonhoito. Näytä kaikki tekstit

Edullinen vinkki – Bioearth Elementa-seerumit

*Tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä

Olen usein puhunut kuinka tarkka olen siitä millaisia tuotteita otan testiin. Blogin alkuaikojen huumassa oli kiva testata kaikkea, tämän varmasti kaikki blogia kirjoittaneet ovat joskus käyneet läpi. Nykyään vain harvat tuotteet pääsevät kotiini asti testattaviksi. Jos ne eivät sovi nykyiseen ihonhoitofilosofiaani, en näe järkeä testata niitä, sillä en halua ihoni turhaan ärtyvän asioista, joihin se ei ole enää pitkään aikaan tottunut. Vaikka käytän edelleen arvokkaampiakin tuotteita, suurin osa käyttämästäni ihonhoidosta on edullista, mutta silti laadukasta ja tehokasta. 

Seerumi, jonka hinta on kympin kieppeillä saa minut aina kiinnostumaan. Sen jälkeen kuitenkin pitää käydä läpi sisällysluettelo. Kieltämättä olin välittömästi myyty, kun luin italialaisen luonnonkosmetiikkabrändin Bioearthin Elementa-boostereiden sisältöjä – muutamia selkeitä raaka-aineita, ei hajusteita. Seerumeita on reilu kymmenkunta erilaista, joten valittavaa riittää jokaisen iholle. Otin kuitenkin testattavaksi itselleni kolme mielenkiintoisinta boosteria. Käytän ihonhoidossa päivittäin C-vitamiinia, peptidituotteet ovat loistavia ikääntyvälle iholle ja mantelihapon olen todennyt jo vuosia sitten tekevän hyvää iholleni. Boostereita voi sekoittaa kosteusvoiteen joukkoon, mutta henkilökohtaisesti en suosittele sekoittamista vaan suosittelen laittamaan seerumin suoraan puhtaalle iholle ennen muita tuotteita.



Olin kieltämättä skeptinen ilmoitetun 2%:n pitoisuuden suhteen, mutta kuinka väärässä olinkaan. Siitä kertoo jo se, että testikappale on käytetty aikaa sitten ja käytössä on jo itse ostettu versio, jonka juuri avasin. Vaikuttavana aineena toimii 3-0 -ethyl ascorbic acid, jonka sanotaan olevan tehokas myös pienillä pitoisuuksilla. Voin helposti allekirjoittaa tämän. Seerumi on eittämättä tehokkaimpia, jos ei tehokkain johdannaista sisältävä C-vitamiiniseerumi, jota olen koskaan käyttänyt. Tämä saattaisi minut saada jopa luopumaan rakastamastani *SkinCeuticalsin seerumista, jonka hinta on kymmenkertainen... Seerumi kirkastaa ihoa. Ei tuoksu oikeastaan miltään. Koostumus on vesimäisen ohutta ja suorastaan "hulahtaa" ihoon hetkessä. Ei jätä tahmeaa tai öljyistä pintaa, mutta levityksen jälkeen iho tuntuu unelmaisen sileältä. Eron ihon pinnassa tuntee sormin, mihin kohtaa seerumia on levitetty. Tämä oli suorastaan hämmentävää. En usko, että reilulla kympillä saa parempaa C-vitamiiniseerumia tällä hetkellä.

INCI: AQUA(WATER), 3-O- ETHYL ASCORBIC ACID, CELLULOSE GUM, ALOE BARBADENSIS LEAF JUICE*, SODIUM HYALURONATE, PHENETHYL ALCOHOL, CAPRYLYL GLYCOL



Mantelihappoa sisältävät tuotteet sopivat loistavasti pigmenttimuutoksista kärsivälle iholle. Se on hellävaraisempi kuin esim. glykolihappo, joten jos ihosi kuivuu liiaksi edellä mainitusta, kannattaa kokeilla mantelihappoa. Auttaa irroittamaan kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalta, joten sopii loistavasti myös pintakuivuudesta kärsivälle iholle ja ehkäisee siten epäpuhtauksia. Sea Daffoil eli hietamerinarsissiuute auttaa kirkastamaan ihoa. Tätä samaa ainesosaa on käytössä myös erään toisen luksus luonnonkosmetiikkabrändin melkein 400 euroa maksavassa kirkastavassa seerumissa... Lisäksi seerumi sisältää glyseriiniä, joka auttaa kosteuttamaan ihoa. Mantelihapposeerumissa on ohut vesimäisen juokseva koostumus, ehkä aavistuksen kuitenkin täyteläisempi kuin C-vitaamiseerumissa. Imeytyy ihoon heti. Käytän tätä niinä iltoina tehotuotteena, kun en laita iholla retinolia.

INCI: AQUA (WATER), MANDELIC ACID, GLYCERIN, CELLULOSE GUM, GLUCONOLACTONE, PANCRATIUM MARITIMUM EXTRACT, SODIUM HYALURONATE, ALOE BARBADENSIS LEAF JUICE*, PHENETHYL ALCOHOL, CAPRYLYL GLYCOL, SODIUM HYDROXIDE



*PEPTIDE + HIBISCUS 2%

Seerumi on kehitelty ikääntymisen merkkejä vastaan. Käytän iltaisin seerumia retinolin alla. Retinoli kykenee imeytymään ihoon myös ohuiden tuotteiden läpi, joten sitä ei tarvitse levittää iholle ensiksi, kuten usein neuvotaan. Tämä auttaa myös ehkäisemään retinolista mahdollisesti tulevaa ärsytystä. Levitän seerumin kostealle iholle, annan kuivua. Lopuksi lisään päälle retinolin ja kosteusvoiteen. Sisältää Tripeptide-5, jonka sanotaan stimuloivan kollageenin tuotantoa ja siten parantavan ihon tekstuuria pitkäaikaisessa käytössä. Peptidin lisäksi boosterista löytyy kosteuttavaa glyseriiniä ja hibiscuksen siemenuutetta, joka lisää ihon kimmoisuutta. Koostumus on joukon "täyteläisintä", mutta edelleen vesimäistä. Vesimäisyyden vuoksi nämä ovat näppärästi lisättävissä ihonhoitorutiiniin. Sopivat myös niille, jotka eivät pidä rasvaisista tai täyteläisistä koostumuksista.

INCI: AQUA(WATER),GLYCERIN, CELLULOSE GUM, PALMITOYL TRIPEPTIDE-5, HYDROLYZED HIBISCUS ESCULENTUS EXTRACT, ALOE BARBADENSIS LEAF JUICE*, SODIUM HYALURONATE, DEXTRIN, PHENETHYL ALCOHOL. CAPRYLYL GLYCOL. 

Bioearth Elementa -seerumeita myy mm. *Jolie ja*Olo–apteekki, jossa tällä hetkellä kaikki Bioearth-tuotteet -20% 31.7.2023 asti. Boostereiden normihinta Joliessa 13,90 € ja Olo–apteekissa tarjouksen ollessa voimassa alle kympin. 


Joko olet kokeillut Bioearthin Elementa-boostereita?



Ihonhoitorutiini alle kympin tuotteilla!

*Sisältää mainoslinkkejä

Ihan aluksi kiitos Sannille loistavasta postausideasta! Oma ihonhoitorutiini ja siinä käyttämäni tuotteet ovat hyvin erilaisia Sannilla. Rutiiniini ei kuulu erilliset silmänympärysvoiteet -tai puhdistustuotteet, en myöskään juurikaan käytä öljyjä. Retinolin käytön myötä myös kuorintojen käyttö on loppunut lähes kokonaan. Less is more rutiinissani. Ajattelin, että olisi hauska tehdä versio omasta ihonhoitorutiinista, jossa kaikki tuotteet maksaisivat alle kympin. Voin kertoa, että nykyisillä hinnoilla tämä oli todellinen haaste. Varsinkin C-vitamiinituotteet maksavat, ne ovat kuitenkin olennainen osa, enkä voisi ajatella ihonhoitorutiinia ilman C-vitamiiniseerumia. Jos ottaisi mukaan paljon The Ordinaryn tuotteita, tehtävä olisi helppo. Koitin kuitenkin valita mukaan suosikkituotteitani eri brändeiltä. Lisäksi totuus on, etten käytä kovinkaan montaa The Oridaryn tuotetta (vaikka olen kokeillut useita), joten olisin huijannut. :D Oletteko muuten huomanneet, että The Oridaryn hype on aika tavalla ohi? Päätin tarttua haasteeseen uteliaisuuttani, sillä ajattelin, että pienen budjetin ihonhoitorutiineille on varmasti kysyntää.

HUOM! Jutun tuotteiden hinnat vaihtelevat kaupoista riippuen, mutta linkit vievät ostopaikkoihin, joissa on tuotteen perässä mainittu hinta tällä hetkellä, kun kirjoitan postausta.


KAKSOISPUHDISTUS

Ensimmäisen vaiheen puhdistaja: *CeraVe Hydrating Cleanser 8,10 € tai misellivesistä pitäville *CeraVe Micellar Cleansing Water 9,60 € CeraVen Hydrating Cleanser ei ole puhdistuote, jolla saisi minkäänlaista elämyksellisyyttä ihonhoitoon, mutta se tekee tehtävänsä. Ostan sitä lisää säännöllisin väliajoin. Poistaa yksin kevyen meikin, mutta tykkään käyttää sitä enemmän iltaisin ensimmäisen vaiheen puhdistukseen tai sitten aamuisin yksinään. 

CeraVen misellivesi on todella tehokas puhdistaja, jolla saa hyvin irroitettua esim. vahvempaa silmämeikkiä. Puhdistaa, mutta samalla myös kosteuttaa ihoa. 

Toisen vaiheen puhdistaja: *CeraVe Foaming Cleanser 9,60 € tai vaahtoputsareista pitäville *L300 Moisture Cleansing Mousse 5,86 €

Foaming Cleanser on eniten käyttämäni tuote CeraVen valikoimista. Pesen tuotteella myös vartalon ihon. Vaahtoaa kevyesti ja irroittaa meikin. Ei kuivata. Toimii hyvin myös ihokarvoja höylätessä. Kesällä käytän aamuisin tarvittaessa kasvojen puhdistukseen. Talviaikaan valitsen ennemmin Hydrating Cleanserin. 

L300 vaahtopuhdistajassa on pehmeä ja täyteläinen vaahto. Inhoan lirua vaahtoa. Ei kuivata vaan iho jää käytön jälkeen pehmeäksi.

KASVOVESI


Todellinen monitoimituote! Tuote, jota minimalisti ihonhoitaja rakastaa. Misti rauhoittaa, kosteuttaa ja suojaa ihoa. Lisäksi se sopii myös meikin kiinnityksen. Rasvoittuvalle iholle suosittelen mattapinnan antavaa *Novexpert Trio-Zinc Face 6 € mistiä.

SEERUMIT JA TEHOAINEET


Edullisista retinoleista paras kokeilemistani. Retinolin kanssa kannattaa pitää maltti, sillä jo pienillä prosenteilla saa tuloksia, vaikka siinä voi kestää hieman kauemmin. Näin vältät parhaiten mahdolliset ihoärsytykset. Tuotteen pohjana oleva skvalaani kosteuttaa ihoa.


Huijaustuote, koska hinta ylittyy. En kuitenkaan halua suositella tuotteita, joita en voi allekirjoittaa hyviksi, esim. The Oridaryn jauhe, jolla olisi hintaa alle kympin. En nykyisin kannusta ketään sekoittelemaan ihonhoitotuotteita itse. Koen sen lähinnä ongelmallisena. Suosittelen mieluummin käyttämään mutaman euron lisää. The INKEY listin tuotteessa on lyömätön hinta/laatusuhde. Sillä C-vitamiinin lisäksi samasta tuotteesta saat EGF:n anti-age -vaikutukset kaupan päälle. Kevyt geelimäinen koostumus toimii ympäri vuoden. 


Talviaikaan yön ajaksi jätettävä kosteuttava kasvanaamio on loistava lisä ihonhoitorutiiniin. Taikan naamio sisältää erilaisia öljyjä ja glyseriiniä, sekä lempiraaka-ainettani – keramideja. Loistava hinta/laatusuhde. Jos jätät naamion yön ajaksi, muista levittää ohuehko kerros ja anna imeytyä hetki ennen nukkumaan menoa.

KASVOVOITEET


Erityisesti herkälle iholle sopiva sisältää rauhoittavaa kauraöljyä ja E-vitamiinia. Light-versio soveltuu hyvin myös meikin alle. Superhyvä perusvoide, joka on loistavan sisällyksensä vuoksi vähän enemmän kuin perusvoiteet normisti.

HUULET 

Levitän retinolia tai happoja lukuunottamatta kaikki hoitotuotteet aina myös huulille. Niiden tuoma kosteus on hyvä lukita lopuksi huulille, jolloin huulet saavat osakseen myös tehokasta kosteutusta. Paras kosteuden lukitsija huulille on vanha kunnon *vaseliini 1,50 €.

Ihonhoitorutiinin kokonaissummaksi tulisi halvimmillaan 54,66 € tai kalleimmillaan 59,90 €, joten alle 60 eurolla on mahdollista saada ihonhoitoideologiani kaltainen rutiini.

EXTRA

Suosittelemani SPF alle kympillä * Nivea Sun Face Shine Control Cream SPF30 8,40 €


Suositko edullisia tuotteita ihonhoidossasi?

Kuvat: Pexels

It'S SKIN -seerumit – laadukasta ihonhoitoa edullisesti

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: It'S SKIN/Orien Trade Finland Oy

Laadukasta ihonhoitoa edullisesti, joka on helposti saatavilla. Sitähän meistä suurin osa haluaa, eikö vain?

It'S SKIN on korealainen ihonhoitobrändi, joka yhdistää tieteelliset koostumukset luonnonraaka-aineisiin. Tuotteet tehdään yhteistyössä Soulin yliopiston ihotautilääkäreiden kanssa, mikä takaa niiden laadun. Koostumuksissa otetaan huomioon se, että ne ovat hyvin siedettyjä ja lisäksi tuotteet ovat myös ihotautilääkärien testaamia.

Kuluttajaa It'S SKIN houkuttelee kaupan hyllyllä herkullisen värikkäillä pakkauksillaan. Leikkisän ulkomuodon sisällä on laadukkaita koostumuksia, höystettynä aktiiviaineiden optimaalisilla pitoisuuksilla. Suosikkejani sarjasta ovat seerumit, jotka voi kätevästi ostaa ruokaostosten yhteydessä K-Citymarkettien kauneusosastolta parilla kympillä.

Tutustutaan kuitenkin tarkemmin sarjan suosikkiseerumeihini. It'S SKIN Power 10 -seerumeita löytyy erilaisten ihojen tarpeisiin, mutta monet niistä soveltuvat lähes kaikille. 


LAKRITSIUUTESEERUMI

Lakritsiuuteseerumi on sarjan seerumeista se, joka sopii ihan kaikille ihotyypeille. Tuote, joka löytyy aina kaapista. Lakritsiuutteella on tulehdusta lievittävä vaikutus, joten se sopii loistavasti niin kuivalle iholle kuin myös aknesta kärsiville. Herkkää ihoa seerumi taas rauhoittaa. Raaka-aine tunnetaan myös kyvystään vähentää pigmenttiä, joten se sopii loistavasti ikääntyvälle iholle pigmenttimuutosten estoon, sillä se tasoittaa ihon sävyä. Seerumi säätelee rasvan eritystä, joten myös rasvoittuva iho hyötyy käytöstä. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä, sekä ihoon erittäin tehokkaasti kosteutta sitovaa polyglutamiinihappoa. Vesimäinen, mutta aavistuksen geelimäinen seerumi imeytyy ihoon heti. Jättää pinnan pehmeäksi ja hyvin kosteutetuksi. Käytän seerumia iltaisin retinolin alla, mutta sopii käytettäväksi myös aamuisin. Seerumiin ei ole lisätty hajusteita ja se on tuoksuton. Sopii hyvin myös hajusteherkille.


C-VITAMIINISEERUMI

Seerumissa C-vitamiinina toimii Ascorbyl Tetraisopalmitate. Ainesosa tunnetaan kaikista vakaimpana C-vitamiinijohdannaisista. Tehoa ei kuitenkaan voi verrata puhtaaseen L-askorbiinihappoon. Sisältää ihoon kosteutta sitovaa polyglutamiinihappoa. Seerumi vahvistaa ja kirkastaa ihoa. Sopii erityisen hyvin käytettäväksi aamuisin aurinkosuojan alla. Koostumus on ohuen geelimäistä. Imeytyy hyvin. Ei jätä ihoa tahmeaksi, mutta iholle jää pieni tunne, että olet tuotteen sille laittanut, toisin kuin Lakritsiuuteseerumi katoaa ihoon välittömästi. Tuote on hajustettu. Siinä on mieto sitruksinen tuoksu, joka ei jää nenään leijumaan vaan katoaa imeytymisen jälkeen. C-vitamiiniseerumi sopii oikeastaan kaikille, varsinkin C-vitamiininjohdannaiset ovat sen verran hellävaraisia iholle, että herkempi ihoinenkin uskaltaa näitä kokeilla. 



E-VITAMIINISEERUMI

E-vitamiini vahvistaa ihoa, ehkäisee tulehduksia, korjaa ihovaurioita, tehostaa kollageenintuotantoa ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. E-vitamiinista hyötyvät varsinkin kuivaihoiset. Korjaavana sopii loistavasti myös ikääntyvälle iholle. Seerumi sisältää E-vitamiinia sisältäviä kasviöljyjä, Centella Asiatica -uutetta eli rohtosammakonputkea, jolla on ihoa korjaava vaikutus. Jos ihosi on herkkä ja ärtynyt, seerumi rauhoittaa. Edistää myös kollageenin tuotantoa. Tuotetta ei ole hajustettu, mutta siinä on hyvin mieto raikas tuoksu. Vesimäinen seerumi imeytyy ihoon nopeasti.



KOLLAGEENISEERUMI

Kollageeniseerumi sopii erityisen hyvin ikääntyvälle ja kuivalle iholle. Sisältää hydrolysoitua kasviperäistä kollageenia, joka parantaa ihon kosteustasapainoa ja pehmentää sitä. Vahvistaa ihoa ja suojaa sitä vapailta radikaaleilta. Kollageeniseerumi sisältää It'S SKIN:in suosimaa polyglutamiinihappoa, joka sitoo ihoon neljä kertaa enemmän kosteutta kuin hyaluronihappo. Korealaisissa tuotteissa polyglutamiinihappoa on käytetty jo pitkään, mutta se on pikkuhiljaa tekemässä nousuaan suosikkiraaka-aineeksi muuallakin maailmassa. Koostumus on samanlainen kuin muissakin Power 10 -seerumeissa – vesimäisen geelimäinen. Yhdessä Lakritsiuuteseerumin kanssa tämä imeytyy kahta muuta vieläkin nopeammin ihoon. Seerumi on hajustettu ja tässä on voimakkain tuoksu, sellainen aavistuksen kukkainen. Tuoksu pysyy jonkin aikaa myös levityksen jälkeen, joten hajusteherkille en tuotetta suosittelisi.


Onko It'S SKIN tuttu? Käytätkö seerumeita?

It'S SKIN Power 10 -seerumit saatavilla K-Citymarketeista.


The Inkey List 15% Vitamin C and EGF – C-vitamiiniseerumien aatelinen


Harvoin jään sanattomaksi, kun testaan ihonhoitotuotteita, mutta nyt jäin. Kun näin The Inkey Listin 15% Vitamin C and EGF -seerumin, tiesin, että minun on pakko saada se. Sillä se yhdistää kaksi suosikkiraaka-ainetta – C-vitamiinin ja yleensä vain erittäin arvokkaissa ihonhoitotuotteissa olevan EGF:n, joka stimuloi ihosoluja uusiutumaan ja joka näin ollen toimii erinomaisena anti-age -raaka-aineena.

Suomen Lookfantastic-verkkokauppa ei tuotetta myy (BUU!), eikä brittien kauppa syystä tai toisesta toimita juutri tätä tuotetta Suomeen, vaikka muita brändin tuotteita saakin tilattua.  Luultavasti tästä syystä tuote jäi minulta aluksi huomaamatta. Onneksi Feeluniquelta tilatessa ei tällaisia ongelmia ollut, sillä muuten minulta olisi jäänyt testaamatta, ehkäpä koko vuoden paras ihonhoitotuote. Tilasin jo parin kokeilun jälkeen varapullon jemmaan, sillä olin aivan myyty.


Miksi The Inkey List 15% Vitamin C and EGF on sitten vuoden ehkäpä paras ihonhoitotuote?

Ensinnäkin tämä on ensimmäinen näin korkean pitoisuuden C-vitamiiniseerumi, joka ei tuoksahda kasvoilla raudalta yhtään, siis ei kertakaikkiaan tippaakaan. Edes tarkka nenäni ei erota, vaikka kuinka yritän nuuhkuttaa mahdollista C-vitamiinituotteen toisinaan tujuakin hajua läpi. Tässä ei ole muutakaan tuoksuttoman tuotteen hajua vaan tuote on täysin tuoksuton.

Muistattehan kuitenkin, että kokonaisuuden osalta ihonhoitotuote ei ole useinkaan välttämättä parempi, vaikka siinä olisi isompi pitoisuus vaikuttavaa ainetta. Esimerkiksi C-vitamiinia on jopa tutkittu, että yli 20 prosentin pitoisuudet ihonhoitotuotteessa saavat aikaan pienemmän pitoisuuden ihossa. Lisäksi erittäin isot pitoisuudet saattavat ärsyttää helpommin ihoa, joten herkkäihoisten kannattaa aina valita aluksi tuote, jossa vaikuttavaa ainetta on vähemmän. Tämä ei silti estä sitä, ettei tuote toimisi halutulla tavalla, sillä ihonhoidossa tuotteen sisällön kokonaisuus ratkaisee sen toimivuuden.

Toinen loistava asia on se, että seerumi sisältää vielä toisenkin lemppari raaka-aineistani eli kosteuttavan EGF:n, josta ikääntyvä iho hyötyy tehokkaasti.

Koostumus on aavistuksen geelimäistä ja läpinäkyvää. Seerumi onkin todella ohutta, mutta ei kuitenkaan ihan vesimäistä. Imeytyy ihoon hetkessä. Eikä jätä pintaa tahmeaksi. Kirkastaa ihoa, mutta samalla myös kosteuttaa. Sopii loistavasti meikin alle. 

Jos haluaa korostaa tuotteen anti-age -vaikutuksia, seerumin kanssa kannattaa käyttää samaan aikaan retinol- tai bakuchiol -tuotteita. Jos taas ihosi kaipaa enemmän kosteutta, yhdistä tuotteen kanssa hyaluronihapposeerumi. 

Seerumi sopii tietenkin myös vegaaneille, ja on pakattu näppärään pumppupulloon. Viimeinen uskomaton juttu on hinta – 16,97€/30ml.

INCI: Aqua (Water/Eau), Ascorbyl Glucoside, Sodium Hydroxide, PEG-40 Hydrogenated Castor Oil, Phenoxyethanol, Benzyl Alcohol, Butylene Glycol, Xanthan Gum, Ethylhexylglycerin, Sodium Metabisulfite, Dehydroacetic Acid, Phytic Acid, Oligopeptide-1.


Oletko kokeillut The Inkey Listin tuotteita? 
Designed by FlexyCreatives