Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkkä iho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkkä iho. Näytä kaikki tekstit

Näin korjaat nopeasti ihon vaurioituneen suojakerroksen

*Sisältää mainoslinkkejä

On olemassa useita syitä, miksi ihon suojakerros saattaa olla vaurioitunut. 

Useimmiten syynä on se, että olet saattanut hoitaa ihoasi liikaa esim. käyttänyt liiaksi kemiallisia tai fysikaalisia kuorintoja, jolloin ihon pinnasta tulee erityisen herkkä, jopa kosketusarka. Retinolin käytön aloitus ja sen siedättäminen iholle, tekee ihosta myös helposti kuivan ja herkän. Ihon suojakerroksen heikentymiseen riittää jopa runsas ulkona oleilu, kun iho on altistunut auringolle. Talviaikaan kylmä ja viima tekevät ihon kuivaksi, halkeilevaksi ja ärtyneeksi. Itse huomaan, että juuri tällä hetkellä ilmassa oleva runsas hiekkapöly pistää ihoni suojakerroksen koetukselle. 

Ensimmäinen mitä kannattaa tässä tapauksessa tehdä, on vähentää ihon puhdistusta. Sen sijaan, että puhdistaisit sen aamuin ja illoin, puhdista kasvosi vain illalla. En ole tällä hetkellä edes huuhtaissut kasvoja aamulla vedellä vaan laittanut päälle suoraan päivän ihonhoitotuotteet. Puhdistukseen kannattaa käyttää miedon kermaisia puhdistustuotteita. Geelit ja todella pesevät tuotteet olisi hyvä jättää pois. Loistavia hellävaraisin puhdistustuotteita on mm. *Smuutin Peach Cleansing Cream (14,90 €). Sen sisältämä jojobaöljy hoitaa ihoa. Keramidit paikkaavat ja vahvistavat ihon suojamuuria. *Make P:rem Safe Me Relief Moisture Cleansing Milk (TARJOUS 20,90 € norm. 30 €) on paksuhkoa pudistusmaitoa, en kuvailisi sitä maidoksi vaan enemmän emulsiomaiseksi voiteeksi. Tuote on todella hellävarainen. Sen sisältämä soijaproteiini auttaa suojaamaan ihon pintaa ja keramidit vahvistavat ihoa. 


Puhdistuksen jälkeen voit laittaa iholle pelkästään todella hoitavaa voidetta, mutta ihon suojakerrosta voi auttaa vahvistumaan tässä välissä myös muulla tavoin. *SKIN1004 Madagascar Centella Probio-Cica Intensive Ampoule (41,90 €) vahvistaa ja rauhoittaa ihoa. Ei jätä ihoa tahmeaksi. Tehotuote sisältää myös keramideja. Levitä iholle, kun iho on vielä kostea. Saman sarjan *Probio-Cica Enrich Cream (34,90 €) sopii hyvin täydentämään korjaavaa ihonhoitorutiinia. Paksu, mutta iholle silkkisesti levittyvä voide rauhoittaa ihoa. Korjaa ihovaurioita ja auttaa sitä parantumaan nopeammin. Sisältää keramideja, rauhoittavaa centella-uutetta, sekä ravitsevia shea-voita ja macadamiansiemenöljyä. 

Vaikka en itse enää juurikaan käytä naamioita, ihon suojakerrosta korjatessa yövoiteen voi korvata myös kosteuttavalla yön yli jätettävällä naamiolla. Toki naamion voi levittää aina lisäksi voiteen päälle. Ainoa naamio jota olen pitkään aikaan aina välillä käyttänyt on *Dr. Jart+ Vital Hydra Solution Hydro Plump Overnight Mask ( TARJOUS 27,10 € norm. 33,90 €). Naamio auttaa ihonsuojakerroksen uudelleen rakentamisessa. Se kosteuttaa tehokkaasti ja imeytyy nopeasti ihoon. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä, panthenolia ja hyaluronihappoa.

Kun ihon suojamuuri on vaurioitunut, se kannattaa muistaa aina suojata aurinkosuojalla. Arkipäivisin käytössäni on ollut jo pitkään K-beautyn aurinkosuojat, joissa on todella kevyt koostumus, joka imeytyy ihoon välittömästi. Ne kosteuttavat tehokkaasti ihoa ja sopivat loistavasti meikin alle. Omia lemppareita ovat *Beauty of Joseonin Relief Sun SPF50+  (TARJOUS 14,90 € norm. 22,60 €) ja *SKIN1004 Hyalu-Cica Water-Fit Sun Serum SPF50+ (24,90 €). Vielä kun saisivat pumppupakkauksen myös Beauty of Joseonin tuotteeseen, se olisi täydellinen. 


Tuntuuko ihosi näin keväällä kuivalta ja herkältä?


Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa jutun kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.



Kuvat: Pexels




Miksi aloin suosia minimalistista ihonhoitoa?

Ihonhoitofilosofiani muutos on varmasti yksi isoimpia asioita kosmetiikkaan liittyen, mitä täältä blogista olet voinut lukijana seurata vuosien saatossa. Rakastan ihonhoitoa edelleen yhtä paljon kuin aloittaessani blogin, mutta ajatukseni muuten ovat muuttuneet lähes täysin. Jokainen toki hoitaa ihoaan juuri kuten parhaaksi näkee, mutta koen, että moni voi saada apua iho-ongelmiinsa minimalistisemmalla otteella, jonka vuoksi haluan puhua minimalistisen ihonhoidon puolesta. 

Alkuaikoina lähes 15 vuotta sitten enemmän oli enemmän. Rakastin usean tuotteen ihonhoitorutiineja, vaihtelin tuotteita usein ja kokeilin jatkuvasti uutuuksia. Kuuntelin innoissani kosmetiikan maahantuojien luentoja, miten he perustelivat milloin minkäkin tuotteen tarpeellisuutta. Oli helppo innostua kaikesta uudesta. Uudesta innostun toki vieläkin, mutta etsin siitä nykyään huomattavasti enemmän tietoa kuin ennen. 

Muutos minimalistisempaan suuntaan alkoi vähitellen. Ihoni on ollut aikuisiällä lähes aina melko hyvässä kunnossa. Pintakuivuus ja ärsyttävät kipeät ihonalaiset silloin tällöin ilmaantuvat yksittäiset finnit olivat suurimpia ongelmiani. Tuntui, että vaikka tein mitä, noista kahdesta ongelmasta en tahtonut päästä millään eroon. Tämän vuoksi aloin seuraamaan ulkomaalaisia ihotautilääkäreitä. Ulkomaalaisia sen vuoksi, että olen kokenut suomalaisten ihontautilääkäreiden asenteen lehtihaastatteluissa sellaiseksi, ettei saisi laittaa suurinpiirtein kuin perusvoidetta kasvoille. Joten kaipasin hivenen vapaammin ajattelevia näkökulmia asiaan. 

Silmiini pisti heidän kommenttikentissään, kuinka moni kertoi, että heidän sisältönsä oli muuttanut heidän käsitykseksenä ihonhoidosta täysin ja yksinkertaistamalla ihonhoitoaan, heidän ihonsa voi paremmin kuin koskaan. Moni heistä oli ollut samanlainen kuin minä. Kaappi oli pullistellut kymmeniä erilaisia tuotteita. Olin tietenkin vähän skeptinen, mutta ajattelin, ettei tuotteiden määrän vähentämisellä voi olla mitään haittaakaan. Aloin karsimaan tietoisesti varsinkin vaikuttavia aineita sisältäviä tuotteita. Ennen saatoin pestä kasvot, laittaa hoitoveden, jonka jälkeen seerumin ja voiteen, jotka kaikki sisältävät melko voimakkaitakin vaikuttavia raaka-aineita. Tällainen ei vaan voisi tehdä hyvää ihon omalle suojakerrokselle, ajattelin. Helpointa olikin vaihtaa ensin puhdistustuotteet hellävaraisiin, hoitovesi vain kosteuttavaan ja voide sellaiseen, joka oli hyvin pelkistetty sisällöltään. Ainoastaan seerumin jätin sellaiseksi, että sisälsi niitä vaikuttavia aineita, joita halusin. Lisäksi aloin suosimaan enimmäkseen hajusteettomia tuotteita. Aloin myös välttelemään tuotteita, jotka sisälsivät paljon eteerisiä öljyjä.


Olin lähes shokissa, miten jo reilussa kuukaudessa iänikuinen pintakuivuus alkoi helpottamaan. Myös joka kuukausi ilmestyvät kipeät finnit hävisivät vähitellen pois kuvioista. Minulla on tainnut olla tänä vuonna yksi ainoa finni, joka on tarvinnut yöksi päälleen finnilapun. Oli aika helppoa ymmärtää, että hei, ihoni tykkää tästä. Nykyään kuivuuttaa ei aiheuta muu kuin retinoli talvella pakkasaikaan. Pidän siitä sitten pari iltaa viikossa vapaata, jolloin kuivuus häviää itsestään. 

Ahaa-elämyksen koin myös siinä, että tehokasta ja toimivaa ihonhoitoa voi tehdä parilla tuotteella, siihen ei tarvita kymmentä erilaista purkkia. Päinvastoin, useiden päällekkäisten tuotteiden käyttö voi lisätä ihon herkkyyttä ja aiheuttaa ylimääräistä ärsytystä. Luultavasti ihoni pintakuivuus johtui juuri tuosta; liikaa tuotteita, liikaa vaikuttavia aineita.



Ihon pinta on tätä nykyä pehmeä, tasainen ja heleä. Se tuntuu kokonaisvaltaisesti jotenkin vahvemmalta, sitä on vaikea selittää, mutta tunnen eron. Minulla on muutamia juonteita kuten ikäiselläni kuuluukin. Iho kuitenkin näyttää sen verran hyvältä, että lopetin nestemäisten meikkivoiteiden käytön lopulta kokonaan. Tiedättekö, kun oppii katsomaan ihoaan kaikkine huokosineen, niin se alkaa näyttää lopulta omiin silmiin paremmalta kuin peittävillä meikkivoiteilla siloteltu iho. En yksinkertaisesti halua peittää ihoa, koska minusta se on kaunis sellaisenaan. Jos kuitenkin haluan tehdä meikkiini meikkipohjan, käytän puuterista mineraalipohjaa, jonka läpi iho edelleen erottuu. Toki tässäkin jokainen toimii omien mieltymysten mukaan. 

Ihonhoidon yksinkertaistamisen lisäksi suurin vaikutus on ollut sillä, kun olisikohan nyt jo kolmas vuosi menossa, kun käytän aurinkosuojaa päivittäin. Vaikka aurinko ei edes nouse ja olisi pilkkopimeää, aamulla ensimmäinen asia mitä teen, on huuhtaista kasvot ja levittää niille aurinkosuoja, jos en muuta ehdi tekemään. Minullehan alkoi ilmestymään muutama vuosi sitten otsaan kesäisin isohko pigmenttiläiskä, mutta sain sen onneksi vielä hävitettyä pelkällä koti-ihonhoidolla. Kun aloin käyttämään aurinkosuojaa päivittäin, läiskä ei ole enää ilmestynyt takaisin. Tämä onkin ihonhoidollisesti ehkäpä suurin katumukseni, etten vain alkanut laittamaan sitä aurinkosuojaa kasvoille joka päivä. Kunpa olisin aloittanut tavan jo nuorena. 


Millaista ihonhoitorutiinia noudatat? Rakastatko pitkiä rutiineja vai oletko yksinkertaistanut ihonhoitoasi?


Kuvat: Pexels, omakuva oma






Parhaat puhdistustuotteet herkälle iholle

 *Sisältää mainoslinkkejä

Maaliskuun muuton myötä tuli päästyä eroon turhista tavaroista. Jo ennen muuttoa, olin jo pitkään pienentänyt kosmetiikkavarastojani. Tällä hetkellä tilanne on se, että minulla ei juurikaan ole tuotteita, jotka eivät olisi avattuna ja käytössä. Ainoastaan pari meikkituotetta on sellaisia, että minulla on varastossa avaamaton, koska olisi katastrofi, jos sellainen loppuisi meikatessa. Monista meikeistä kun ei näe, paljon niitä on vielä jäljellä. Tämä on oikeasti saavutus ihmiseltä, jolla oli vielä muutama vuosi sitten laatikollinen pelkästään kasvovoiteita. 

Nyt onkin sitten hyvä aika päivittää, mitkä mielestäni ovat niitä parhaita ne tuotteita. Ne tuotteet, jotka olen jättänyt käyttöön ja ostan uudestaan. Tykkään käyttää tuotteita, jotka sopivat herkällekin iholle. Toki jotain tuotteita saatan vaihdella, jos haluan testata jotain uutta, mutta en osta uutta, ennen kuin jokin on loppu. Tällä hetkellä käytössäni on viisi puhdistustuotetta, periaatteessa tässäkin on kaksi liikaa, tulisin hyvin toimeen kolmella, mutta tykkään vaihdella tuotteita. Mitkä ovat ne viisi, jotka olen kelpuuttanut kaappiini?

*Clinique take the day of cleansing balm (TARJOUS! 10.40-36 €) – Tykkään puhdistusbalmeista iltaisin ensimmäisen vaiheen puhdistajana. Välillä vaihdan öljyyn tai välissä kokeilen jotain toista puhdistusbalmia. Cliniquen balmi on toistaiseksi paras kaikista käyttämistäni. Se puhdistaa kaiken meikin helposti ja jättää ihon pehmäksi.

*Paula's Choice Resist Optimal Results Hydrating Cleanser (31 €) – Talvella kun iho on kuivempi, voidemainen puhdistustuote toimii loistavasti hellävaraisena ihonhoitorutiinin toisen vaiheen puhdistajana. Kesällä käytän tätä myös ensimmäisen vaiheen puhdistajana, sillä tämä puhdistaa loistavasti meikin ja aurinkosuojan. Tuntuma on kuitenkin kevyempi iholla kuin balmeilla tai öljyillä. Kesällä puhdistan kasvoja usein myös aamuisin ja tämä sopii siihen tarpeeseen loistavasti. Talvella riittää usein aamuisin vain pelkkä vedellä huuhtelu.

*CeraVe Foaming Cleanser (9,89 €) – CeraVen geelimäinen miedosti vaahtoava puhdistustuote asustaa meillä suihkussa. Pesen tällä yleensä kasvot ja koko kropan suihkussa käydessä. Tykkään erityisesti siitä, että jos on vieraita ja he käyvät suihkussa, tämä tuote sopii heillekin kasvojen puhdistukseen ja vartalon pesuun ärsyttämättä herkempääkään ihoa. Tuoksuttomuus toimii myös kaikilla.


*Medik8 Pore Cleanse Gel Intense (TARJOUS 24,90 € norm. 34 €) – Ihonhoitorutiinissani on ehdottomasti paikka happoja sisältävälle puhdistustuotteelle. En käytä tuotetta joka päivä, mutta aina jos iho näyttää samealta tai koen, että se kaipaa pientä kirkastusta. Yleensä käyttökertoja on pari viikossa. Toimii parhaiten toisen vaiheen puhdistajana. Mieto ja hellävarainen jellymäinen kevyesti kuoriva puhdistustuote sisältää L-mantelihappoa, salisyylihappoa, maitohappoa ja puna-apilauutetta. Se supistaa ihohuokosia, jotka varsinkin näin vanhemmiten tuntuvat suurentuvan. Onko joku muu huomannut saman? Tuote on todella hellävarainen, eikä kuivata ihoa. Rasvoittuvan ihon omaava voi käyttää huoletta joka päivä. Tuotteen käytön jälkeen muut ihonhoitotuotteet tuntuvat imeytyvän ihoon paremmin.

*Coxir Ceramide Micro Derma Cleanser (19,90 €) – Monet pidempään blogia lukeneet tietevät, että rakastan ihonhoidossa keramideja. Coxirin jellymäinen puhdistustuote sisältää keramideja, hyaluronihappoa ja allontoiinia. Puhdistaa tehokkaasti, mutta on samaan aikaan todella hellävarainen ja kosteuttava. Tuote levitetään kostealle iholle, voit halutessasi vaahdottaa sen kosteissa käsissä ennen kasvoille levitystä. Tämä ei ole lainkaan sellainen saippuamainen ja kuivattava puhdistaja, mitä useimmiten K-Beautyn puhdistustuotteet ovat. Tähän ei ole lisätty hajusteita, mutta sisältää vaniljaorkidean uutetta, josta tulee ainakin omaan nenääni tähän hyvin mieto vaniljainen tuoksu. Tämä onkin ainoa käyttämistäni puhdistuotteista, jossa on jonkinlainen tuoksu.

Oliko joukossa tuttuja tuotteita? Millaisista puhdistustuotteita pidät?



Embryolisse Sensitive Lait-Crème – Edullinen hajusteeton monitoimituote

*Sisältää mainoslinkin, tuote oma

Tehokasta ja hellävaraista. Ranskalaisen ihonhoitosarjan Embryolissen iskulause – yksinkertainen on kaunista, kuvaa sarjan tuotteita hyvin. Embryolissen tarina alkoi vuonna 1950, kun iholaikkuihin erikoistunut ihotautilääkäri kehitti pariisilaisessa sairaalassa Lait-Crème Concentré -voiteen, josta tuli sittemmin todellinen kulttituote. 

Ostin aikoinaan tuon kulttituotteen, mutta en pitänyt sen tuoksusta, se oli jo silloin omaan nenääni jotenkin liian voimakas ja se jäi leijumaan kasvoille pidemmäksi aikaa. Alkuperäinen tuote sisältää myös parafiiniöljyä, johon tuohon aikaan suhtauduin skeptisesti. Enää en ole sen suhteen yhtä ehdoton, varsinkin jalkojenhoitotuotteissa sillä on tehtävänsä. Siitä aiheuttaako ainesosa ihossa tukkeutumia vai ei, on monenlaisia väitteitä. Itselleni kuitenkin kynnyskysymys oli tuotteen tuoksu.


Embryolisse alkoi kuitenkin brändinä kiinnostamaan minua uudestaan enemmän, kun ihonhoitotottumukseni muutama vuosi sitten muuttuivat. Huomasin, että kulttivoiteesta on tullut hajusteeton versio, luin sisällysluettelon, joka vaikutti suorastaan loistavalta. Nyt voisi varmaan sanoa, että tästä hajusteettomassa versiossa on ainesta ihonhoitokaappini kulmakivituotteeksi, sen verran loistavasta tuotteesta on kyse.

Embryolissen Lait-Crème Sensitiveen ei ole lisätty hajusteita. Omaan nenääni siinä on kuitenkin pieni "apteekkituotteen" tuulahdus, mutta se häviää levittämisen jälkeen. Tässä versiossa ei ole myöskään käytetty parafiiniöljyä, joten se sopii niillekin, joiden iholle ainesosa ei sovi tai aiheuttaa tukkeumia. Koostumus on ihanan kevyttä, mutta siitä huolimatta tehokkaasti kosteuttavaa. Antaa iholle hehkua. Voidetta voi käyttää aamuin illoin. Se sopii loistavasti meikin alle, koska se ei jätä rasvaista pintaa. Monet meikkitaitelijat käyttävät sitä jopa primerinä meikin alla. Ymmärrän hyvin miksi, koska se jättää iholle sileän pinnan. Varsinkin kuivalla iholla tämä takuulla toimii sellaisena, rasvaisella iholla mielestäni ei. Tuotetta voi käyttää myös kosteuttavana naamiona. Laita iholle paksu kerros. Pidä vartin verran ja taputtele ylimääräiset kasvopaperiin. Sisältää mm. kosteuttavaa glyseriiniä, sheavoita, mehiläisvahaa ja soijaöljyä, sekä rauhoittavaa aloe veraa. Mielestäni hajusteeton versio sopii hyvin kaikille ihotyypeille. Se on tarpeeksi ohut, mutta silti hyvin kosteuttava ja rauhoittava.

Tuotteessa on ihan mieletön hinta/laatusuhde. Tuubissa on voidetta 100 ml:ä, joka on paljon kasvovoiteeksi. Se toimii loistavasti monitoimituotteena esim. matkoilla, koska sitä voi levittää vaikka koko vartalolle. Voidetta voi ostaa mm. *TÄÄLTÄ. (tarjous 17,10 € norm. 26,50 €)

INCI: AQUA (WATER). CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE. GLYCERIN. OCTYLDODECANOL. CETEARYL ALCOHOL. BUTYROSPERMUM PARKII (SHEA) BUTTER. CERA ALBA (BEESWAX). CETYL PHOSPHATE. 1,2-HEXANEDIOL. CAPRYLYL GLYCOL. ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER. SODIUM HYDROXIDE. PROPYLENE GLYCOL. TOCOPHEROL. TROPOLONE. GLYCINE SOJA (SOYBEAN) OIL. HYDROLYZED SOY PROTEIN. ALOE BARBADENSIS LEAF EXTRACT.


Onko Embryolissen kulttituote sinulle tuttu?

*Tuotteen hinta ollut voimassa jutun kirjoittamisen aikaan, en vastaa muutoksista.




Kolme yllättävää kasvovoidesuosikkia

*Sisältää mainoslinkkejä

Joko siellä on kesälomat vietetty? Täällä olisi muutama viikko vielä ja sen jälkeen pääsen vihdoin loman viettoon. Valehtelisin, jos en myöntäisi, että viimeisen viikon ajan on alkanut tuntumaan siltä, että loma voisi tulla aiemmin. Kesä on ollut hieno, mutta hektinen.

Nyt kun mennään jo kohta elokuun puolivälissä, huomaan, että ihoni alkaa kaipaamaan todella paljon lisää kosteutta. Toki se kaipaa sitä kesälläkin. Haluan antaa sille kosteutta, mutta en ole vielä valmista siirtymään paksuihin koostumuksiin. 

Tällä hetkellä käytössäni on kolme voidetta, pyrin siihen, etten avaisi kymmentä purkkia samanaikaisesti, kuten joskus ennen tein. Kaikilla kolmella on oma käyttöaikansa ihon tarpeen mukaan. Kaksi voiteista on vähintäänkin yllättäviä. Kerron kohta lisää...


SVR SENSIFINE HYDRA-CREAM VOIDE

Tämä on käyttämistäni tuotteista sellainen, joka noudattelee eniten viime vuosien mieltymyksiäni. Joku voisi sanoa hajuton ja mauton. Voide on tuoksuton. Se rauhoittaa ihoa ja sopii hyvin kaikille ihotyypeille. Varsinkin yliherkkä ja allerginen iho rakastaa tätä. Pidän aina käytössä yhtä tällaista rauhoittavaa voidetta, jos iho ikinä ärtyisi, on helppo tietää, mitä sille pistää. Voide toimii kaiken kanssa, varma valinta retinolin kuin muidenkin tehotuotteiden päälle. Näppärään pumppupulloon pakattu voide sisältää kosteuttava skvalaania, pantenolia ja avokadoöljyä. Koostumus on kivan kevyttä ja voide imeytyy nopeasti. Sopii meikin alle. Sopii hyvin myös silmänympärysiholle. Hinta on reilut parikymppiä. En ole ilmeisesti ainoa joka on voiteeseen ihastunut, sillä se on tällä hetkellä monesta paikasta loppu. Voidetta myy mm. *Olo-Apteekki, Yliopiston Apteekki ja *Lyko.

OLE HENRIKSEN STRENGHT TRAINER  PEPTIDE BOOST MOISTURIZER

Minulla on jo toinen purkki menossa. Suhtauduin aluksi tuotteeseen varauksellisesti, sillä se on hajustettu, kuten muutkin Ole Henriksenin tuotteet. Siitä huolimatta, että tuotetta kehutaan vähän siellä sun täällä. Tässä tuotteessa on kuitenkin todella erilainen hyvin mieto tuoksu verrattuna sarjan moniin muihin tuotteisiin. Tuoksu häviää levityksen jälkeen. Tuoksu on raikas ja hienostunut, eikä se ärsytä nenääni, eikä ihoani. Päinvastoin ihoni rakastaa voidetta! Tuotteessa on ihoon suorastaan sulava koostumus, joka jättää ihon raikkaan ja kosteutetun tuntuiseksi, sekä saa ihon näyttämään kimmoisammalta. Voide sopii myös kuivempi ihoiselle meikin alle, mutta itse käytän tätä yövoiteena. Vaikka tuote on miedosti hajustettu, se toimii minulle myös silmänympärysiholla ärsyttämättä silmiä lainkaan. Toimii loistavasti yhdessä retinolin kanssa. Voiteen luvataankin sopivan kaikille ihotyypeille ja oman kokemukseni mukaan voin allekirjoittaa tämän. Voide sisältää erilaisia peptidejä, keramideja, hyaluronihappoa ja niasiiniamidia. Hinta on halvimmillaan viidenkympin kieppeille. Tuotetta myy mm. *Bangerhead, *Eleven, *Lyko ja *Skincity.

LUMENE LUMO NORDIC BLOOM DAY CREAM SPF 30

Jos Ole Henriksen oli yllättävä, tämä oli vielä yllättävämpi. Monet varmaan muistavat ihoni ja Lumenen voiteiden yhteensopimattomuuden. Olen pitkään miettinyt, että jospa se oli Lumenen voiteisiin lisäämä hajuste, josta ihoni ei pitänyt?!? Niinpä ajattelin kokeille voidetta, johon ei ole lisätty hajustetta. Niin ihana kuin *Sensain Essence Day Veil (SPF 30) onkin (tarjous 116,90 € norm. 160,95 €), niin kyllä se hinta kirpaisee ja siksi olen etsinyt jotain mitä voisi käyttää, kun haluan pihistää. Sensaissa ihanaa on kosteuttavuus ja nopea imeytyvyys. Voiteesta ei ikinä uskoisi, että se sisältää noinkin korkean suojakertoimen. Siksi se on täydellinen tuote meikin alle. Lumenen suojakertoimellinen päivävoide on tarkoitettu ikääntyvälle iholle. Siinä on hempeän persikkainen väri kuten Sensain voiteessa eli sulautuu hyvin eri sävyisille ihoille ja jättää heleän pinnan. Lumenen voide kosteuttaa ihoa tehokkaasti. En haista voiteessa mitään erityistä tuoksua, vaikka se on "fragrance free", niin se ei tarkoita sitä, ettei tuote millekään tuoksuisi, siihen ei ole vain lisätty hajustetta. Voide ei imeydy ihoon ihan yhtä ripeästi kuin Sensai, joten odottelen ihan pienen hetken ennen meikin levitystä. Voide ei jätä rasvaista tunnetta, mutta tekee ihosta heleän. Sopii hyvin lähes kaikille ihotyypeille, mutta rasvaisen ihon omaavan kannattaa valita jokin muu tuote. Sisältää puolukkauutetta ja pre-retinoli yhdistettä, sekä hyaluronihappoa. Jos saisin valita, ottaisin tämän mieluummin pumppupullossa kuin purkissa. Ihoni on tykännyt voiteesta paljon, enkä ole saanut siitä ihonalaisia patteja, kuten monista Lumenen tuoksullisista voiteista, joten alan kääntymään sille kannalle, että ihoni ei tykkää Lumenen käyttämistä tuoksuista, sillä ne patit tulivat meikkivoiteistakin. Voiteen hinta on erittäin kohtuullinen sisältöönsä nähden – vajaat kolmekymppiä. Tuotetta mm. *Eleven, *Lyko ja *Bangerhead.


Mikä on suosikkivoiteesi tällä hetkellä? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?



Herkän ihon minimalistinen ihonhoitorutiini

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Oma ihoni voi nykyään pääsääntöisesti hyvin. Aina välillä on kuitenkin hetkiä, kun huomaan ihoni herkistyneen syystä tai toisesta. Syitä voi olla monia. Tällöin on aika yksinkertaistaa ihonhoito ja antaa ihon levätä. Yleensä en silloin edes meikkaa ihoa. Laitan kyllä ripsiväriä jne. Minulla on muutama luottotuote, joihin nojaan noina hetkinä. Tämä minimalistinen neljän tuotteen ihonhoitorutiini sopii loistavasti myös herkälle iholle. Kaikki tuotteet soveltuvat myös silmänympärysiholle, eikä erillisiä tuotteita tätä varten tarvita.

Mikä on herkkä iho?

Herkkä iho ei ole ihotyyppi. Sinulla voi olla herkkä iho, oli se sitten rasvoittuva, epäpuhdas tai kuiva, jopa normaali iho voi olla herkkä. Herkän ihon tunnistaa siitä, että se reagoi helposti ympäristön vaikutuksiin. Jos kylmyys, tuuli, lämpötilan vaihtelut rasittavat ihoasi helposti, sinulla on herkkä iho. Tyypillistä onkin, että iho saattaa helpostikin muuttua päivän, vuoden tai hormonaalisten tekijöiden vaikutuksesta.

Miten hoitaa herkkää ihoa?

Tärkeintä herkän ihon hoidossa on olla iholle hellä. Lempeä puhdistus ja oikeanlainen kosteutus ovat avainsanat. Oikeat tuotteet juuri omalle iholle löytää yleensä vain kokeilemalla. Olen myös vuosien aikana ymmärtänyt, että herkän ihon hoidossa usein vähempi on enempi. Mitä enemmän erilaisia tuotteita käyttää, sen isompi vaara on ärsyttää ihoa entisestään. Ihonhoitorutiini kannattaa pitää minimalistisena. Jos iho edelleen herkistyy, kannattaa miettiä myös hajusteiden karsimista ihonhoitotuotteista. Tämä on ensimmäinen asia minkä itse teen. Herkälle iholle hajuton ja mauton vaihtoehto on usein paras.

Puhdistuksessa käytän aina *Paula's Choicen Resist Optimal Results Hydrating Cleanseria. Tuote ei ärsytä ihoani koskaan. Ei kuivata vaan pitää ihon kosteustasapainosta hyvin huolta. Poistaa helposti meikin, eikä ärsytä silmänympärysihoa. Jos tuntuu, että iholle jää likaa, pesun voi huoletta toistaa samalla tuotteella. Parasta tuotteessa on kermainen paksu koostumus, joka tuntuu silkkiseltä iholla. Huuhtoutuu helposti pois. Hellävarainen puhdistustuote sisältää mm. kosteuttavaa glyseriiniä ja ihoa pehmentävää kamomillankukkauutetta.

Puhdistuksen jälkeen jätän ihon aina kosteaksi. Kostealle iholle levitän *La Roche-Posayn Toleriane Ultra Dermallergo -seerumia. Tässä kohtaa on pakko sanoa, että kyseessä on todella aliarvostettu tuote, josta en ole nähnyt kovinkaan monen puhuvan. Seerumista uskomattoman tekee se, ettei se ikinä kirvele, eikä kiristele ärtyneelläkään iholla. Se rauhoittaa ihoa välittömästi ja laskee punoitusta. Auttaa vahvistamaan ihon omaa suojamuuria ja suojaa sitä ulkoisilta haittavaikutuksilta. Kevyen ohut geelimäinen seerumi tuntuu iholla rauhoittavalta ja raikkaalta. Kosteuttaa ihoa tehokkaasti, tekemättä siitä rasvaista. Taika-ainesosana toimii neurosensine (0,1%), joka rauhoittaa ihoa, sekä osmolyytti, joka kosteuttaa ja vahvistaa ihoa. Mukana on myös kosteuttavaa glyseriiniä. Sopii hyvin auringonpolttamalle iholle.

Kosteusvoiteeksi kannattaa valita jokin ihoa tehokkaasti kosteuttava ja rauhoittava tuote. Toisin kuin ennen Clinique ei ole nykyään itselleni kovinkaan kiinnostava sarja, mutta ihonhoidon puolelta sarjasta löytyy muutama todellinen huipputuote. Yksi niistä on herkälle iholle loistavasti soveltuva *Moisture Surge Intense 72 - Hour Lipid-Replenishing Hydrator -voide. Voiteessa on miellyttävän kevyt ja raikas koostumus. Sisältää ihoa tehokkaasti rauhoittavaa rohtosammakonputkea. Lisäksi voiteessa on käytetty aloe-vettä ja kofeiinia. Sisältää lipidiyhdistelmän, joka tekee iholle suojakerroksen ja siten estää kosteuden haihtumista iholta. Jättää ihon pehmeäksi ja hehkuvaksi. Olen kokenut voiteen erinomaiseksi ärtyneelle iholle. Toinen hieman arvokkaampi voide jota käytän, on *Bioeffectin Hydrating Cream. Voiteessa on kevyt koostumus ja se imeytyy ihoon välittömästi. Sisältää EGF-solukasvutekijää, E-vitamiinia ja hyaluronihappoa.

Herkkä ja herkistynyt iho kaipaa tietenkin aina myös aurinkosuojan. Toiset luottavat fysikaaliseen suojaan, mutta itse tykkään kasvoilla enemmän laajakirjoisen suojan sisältävistä tuotteista. Korkea suoja on tärkeää. Yksi suosikeitani herkistyneelle iholle on *La Roche-Posayn Anthelios UVMune Ultra Light SPF50+Hikoilun kestävä, hajusteeton ja laajakirjoisen suojan sisältävä aurinkosuoja on koostumukseltaan lähes vesimäisen ohutta emulsiota. Levittyy hyvin, eikä jätä ihoa tahmeaksi. Iho jää kuitenkin levityksen jälkeen hivenen kiiltäväksi ainakin itselläni. Tämä on todella miellyttävä hajusteeton "arkisuoja" herkälle ja herkistyneelle iholla, joka taipuu niin meikin alle kuin yksinäänkin. Omat silmät ovat todella herkät, eikä tämä kirvele, kuten monet muut aurinkosuojat saattavat tehdä.

Onko sinulla herkkä tai helposti herkistyvä iho? Suosikkituotteita?


Ihonhoidon raaka-aineet – Monipuolinen teprenone

*Sisältää mainoslinkkejä

Loistavia ihonhoidon raaka-aineita on paljon. Kuka on kuullut teprenonesta? Teprenone on todellinen ihonhoidon monitoimiraaka-aine, josta puhutaan aivan liian vähän. Tosin sitä sisältäviä tuotteita ei ole helppo löytää, pitää tietää, mitä etsii. Jos löydätte ainesosan ihonhoitopurkistanne, voitte olla tyytyväisiä, sillä teprenone tekee vähän kaikkea ja se onkin oikea ihonhoidon hyvis-raaka-aine.


Teprenonen väitetään taistelevan kaikkia ihon ikääntymisen merkkejä vastaan. Se auttaa kuivuuteen ja uudistaa vaurioitunutta ihoa. Parhaiten se kuitenkin tunnetaan rauhoittavasta ihon ärsytystä ja punoitusta vähentävästä vaikutuksestaan. Se saattaa jopa parantaa kudosten laatua optimoimalla soluviestintää. Suppeassa kliinisessä tutkimuksissa teprenonen todettiin vähentävän punoitusta jopa 30%:lla yhden kuukauden käytön jälkeen. Teprenonea suositellaankin usein käytettäväksi kosmeettisten toimenpiteiden jälkeen.

Ihollani punoitus ei ole juurikaan ongelma, joten eniten ihoni on hyötynyt teprenonen muista vaikutuksista. Yleensä tuotteita käyttäessä, joka kyseistä raaka-ainetta sisältää, huomaa helposti miten ihon ulkonäkö ja tuntu kokonaisuudessa paranee. Se tuntuu ja näyttää kimmoisammalta, lisäksi sävyerot tasoittuvat. Käyttö vaatii pitkäjänteisyyttä. Ihan kuin retinolin kanssa, tuloksia ei tule viikossa tai kahdessa. Sen sijaan reilun kuukauden jälkeen tuloksia on ollut yleensä nähtävissä. Yleensä käännyn teprenonea sisältävien tuotteiden puoleen syksyllä, jolloin iho kaipaa usein erityistä huomiota. Loistava voide ikääntyvän ihon tehohoitoon näin syksyllä on *Baborin Reversive Pro Youth Cream. Voiteesta on myös Rich-versio, mutta pidän enemmän tästä kevyemmästä versiosta, joka sopii hyvin myös meikin alle. Todella herkälle iholle suosittelen *Medik8 Calmwise Seerumia, johon on käytetty vain kahdeksaa ainesosaa. Sopii hyvin kaikille ihoille, myös rasvoittuvalle, sillä seerumin sisältämä jojobaöljy tasapainottaa talin tuotantoa. Jos haluat oikein panostaa, niin *Dr. Barbara Sturmin Super Anti-Aging Face Cream on varsinkin talvi-ihonhoitoon loistava täyteläinen voide kosteuttamaan ja rauhoittamaan ihoa. Suosittelen kuitenkin ennemmin hintansa puolesta kahta edellämainittua. ^_^


Oletko kuullut teprenonesta aiemmin?


Kuvat: Pexels

Auringonpolttama, miten hoitaa?

*Sisältää mainoslinkkejä

Viikonlopuksi on luvattu todennäköisesti kesän viimeisiä oikein lämpöisiä päiviä, joten katsoin, että nyt on viimeinen hetki tänä kesänä kirjoitella auringonpolttamista. Toivottavasti kukaan teistä ei ole joutunut kokemaan auringonpolttamaa tänä kesänä? Omasta viimeisestä "kärvähtämisestä" on kulunut aikaa kohta 15 vuotta. Sitä aiemmatkin palamiset eläessäni ovat olleet laskettavissa alle yhden käden sormilla, mutta niistä jokainen kerta on ollut tietenkin liikaa. Olen nykyään auringon kanssa todella tarkka ja varsinaisesti aurinkoa en ole ottanut lähes kymmeneen vuoteen lainkaan. Kesällä ulkona liikkuessa suojaan ihoni aina. 

Jokainen meistä voi palaa auringossa. Vaaleaihoiset tietenkin palavat herkemmin. Kannattaa muistaa, että aurinkosuoja ei ole 100%:nen suoja aurinkoa vastaan. Voit palaa suojasta huolimatta. Mitä pidempään vietät aikaa ulkona, etkä lisää voidetta, riski palamiseen aurinkosuojasta huolimatta kasvaa.

Hyvä konsti on tarkastaa UV-indeksi, joka löytyy niin Forecan kuin Ilmatieteenlaitoksenkin sivuilta. Mitä korkeampi UV-indeksi, sitä helpommin iho palaa. Tietystä aikaa päivästä aurinkoa kannattaakin vältellä, jos mahdollista. Paljon näkee kommentteja, että jos UV-indeksi on alhainen (alle 3), silloin ei ole vaarassa auringon vaurioille. Alhainen luku ei tarkoita sitä, ettei UV-säteilyä silti olisi, ainoastaan riski auringonpolttamaan on pieni. Palaa voi myös pilvisenä päivänä. Rusketuskaan ei suojaa palamiselta. Varsinkin vedessä oleillessa kannattaa olla varovainen.

Auringonpolttama oli se miten lievä tahansa (esim. vähäinen pieni punoistus), on aina pahasta. Jo tuolloin iho on ehtinyt vaurioitumaan. Vaurioitumiseen ei tarvita rakkuloita tai ihon kuoriutumista. Mitä useammin palat, sen enemmän nousee valitettavasti riski sairastua ihosyöpään, niin karulta kuin se kuulostaakin. Jos olet palanut elinaikanasi viisi kertaa tai enemmän, olet jo tuplannut mahdollisuutesi saada ihosyöpä. Karu ajatus. 


EHKÄISY?

Levitä aurinkosuojaa ulkona oleillessa parin tunnin välein. Vedessä ollessa kannattaa käyttää aurinkosuojia, jotka ovat vedenkestäviä, sekä auringolta suojaavia vaatteita. Hatulla saa suojattua hyvin kasvot aurinkosuojan lisäksi.

MITEN HOITAA?

*Älä jää aurinkoon tai oleskele auringossa auringonpolttaman jälkeen. Suojaa ihosi vaatteilla ulkona, kunnes iho on parantunut.

*Viilennä ihoa. Kylmä suihku auttaa. Pese iho mielellään ihan pelkällä vedellä tai korkeintaan jollakin todella hellävaraisellä hajusteettomalla puhdistustuotteella kuten *CeraVen Hydrating Cleanserilla. Älä käytä kuorintoja. 

*Pidä iho hyvin kosteutettuna. Auringonpolttamaa ihoa hoitavan voiteen pitää olla hyvin yksinkertainen. Voide, jossa ei ole hajusteita tai muitakaan mahdollisesti ärsyttäviä ainesosia on paras. Aloe Vera -geeli on hyvä, mutta pidä mielessä, että aloe verallekin voi olla allerginen tai se voi ärsyttää toisten ihoa. Kosteusvoiteista hyviä vaihtoehtoja ovat *CeraVen Moisturizing Cream ja *Cosrx:n Advanced Snail 92 All in one Cream (tämä on muuten yksi suosikki vartalovoiteistani muutenkin, koostumus on todella rauhoittava ja geelivoide imeytyy nopeasti). Aloe Vera -geeleistä kannattaa valita hajustamaton vaihtoehto. Hyvä on mm. *CCS:n Aloe Vera Gel.

*Lääkitse. Apteekista käsikauppatuotteena saatava antihistamiini voi myös lievittää epämukavuutta ja mahdollista kutinaa. Hydrokortisonia voi myös kokeilla, jos iho tuntuu aralta. 


Oletko sinä niitä harvoja onnellisia joiden iho ei ole koskaan palanut?

Kuvat: Pexels

Vaseliini – Mihin käyttää?


Tunnustan, että koin vaseliinin aiemmin täysin turhana tuotteena ihonhoidossa. Saatoin jopa mielessäni hieman demonisoida sitä, aivan turhaan. Joskus parikymppisenä ostin sellaisen keltaisen pienen peltipurkin kokeilumielessä, mutta se jäi nopeasti kaapin nurkkaan pilaantumaan muutaman kokeilun jälkeen. Reilu vuosi sitten päätin antaa vaseliinille uuden mahdollisuuden. Kynnys kokeiluun oli pieni, sillä sitä myydään melkein kaikissa päivittäistavarakaupoissa ja hinta on pari euroa.

Vaseliini nousi uuteen kukoistukseen pari vuotta sitten, kun ihonhoitotemppu "slugging" nousi pinnalle. Korealaisessa kikassa levitetään kasvojen iholle illalla paksu kerros vaseliinia muiden tuotteiden levityksen jälkeen. Vaseliini lukitsee näin iholle kosteuden ja toisten mielestä juuri se tekee ihosta erityisen heleän. En usko, että kikka sopii muille kuin selälteen nukkuville. Itseäni kyljelleen nukkuvana inhottaa ajatuskin, että vaseliininen poski tarttuisi kiinni tyynyliinaan.


Mitä vaseliini on?

Vaseliinia saadaan maaöljyn tislauksen sivutuotteena. Kyllä, kuulostaa inhottavalta. Meille ihonhoitoon myytävä valkoinen vaseliini on kuitenkin erittäin pitkälle jalostettua. Epäpuhtaan vaseliinin tunnistaa sen kellertävästä tai ruskeasta väristä. Se on kiinnittyvää, vettähylkivää ja kestää korkeita lämpötiloja.

Vaseliini sopii hyvin suojaamaan ärtynyttä ihoa. Itse käytän sitä esim. naarmujen tai pienten ei vertavuotavien haavojen suojaamiseen. Eron huomaa jo yhdessä yössä, kun haava pääsee parantumaan suojaavan kerroksen alla. 

Jos haluaa iholle lisäkosteutta, silloin ei kannata käyttää vaseliinia yksinään, sillä ei se ei yksistään kosteuta ihoa vaan se vain lukitsee kosteuden tehokkaasti. Jos kantapäät ovat kuivat, levitä ensin kosteuttava jalkavoide, jonka päälle vielä vaseliini ja sukat. Kantapäiden iho on aamulla joustava ja pehmeä. Hyvä kikka, kun sandaalikausi kurkkii nurkan takana. Saman voi tehdä myös käsille, jos ne tuntuvat todella kuivilta.

Iltaisin illan ihonhoitorutiinia tehdessä levitän yleensä kaikki hoitotuotteet myös huulille retinolia tai kuorivia tuotteita lukuunottamatta. Tämän jälkeen niiden tuoman kosteuden voi lukita iholle vaseliinilla, joka pysyy huulilla hyvin koko yön. Tuntuma varsinkin huulilla on miellyttävä, koska vaseliini on jämäkkää, mutta ei liimaa huulia yhteen vaan sen jättämä tuntuma on liukas. Huulet ovat aamulla aina erityisen pehmeät.

Kun aloin käyttämään säännöllisesti retinolia, huomasin, että sitä kylkinukkujalla helposti leviää alueille, jonne sitä ei välttämättä haluaisi. Ihmettelin, että miksi välillä silmäluomet ja silmäkulmat hilseilevät kuivuuttaan, kunnes tajusin, että retinoli oli levinnyt sinnekin yöllä kasvojen osuessa tyynyyn, vaikka en sitä koskaan tietenkään illalla niille alueille levittänyt. Se tietenkin kuivatti alueiden herkkää ihoa liiaksi. Aloin tämän jälkeen suojaamaan luomet ja silmänurkat todella ohuella kerroksella vaseliinia, jonka läpi ei retinoli pääse imeytymään. Ongelma loppui siihen.

Toiset poistavat vaseliinilla silmämeikkiä, itse en ole tähän lähtenyt. Sen sijaan hyönteisten puremien päälle se on erinomainen kutinan lievittäjä. Vaseliini irroittaa myös meikkitahrat vaatteista.

Käytän Vaseline Original Petroleum Jellya. Pieninkin muovipurkki kestää pienen ikuisuuden, vaikka käytän sitä päivittäin. Kokojahan löytyy useampia. Vaseliini on helposti siedettyä ja hajutonta. Ainoastaan helposti tukkeutuvalle iholle en lähtisi sitä levittämään, sillä se voi lisätä tukkeumia.


Käytätkö vaseliinia?

Ihonhoito keväällä

*Sisältää mainoslinkkejä

Toukokuu on ainakin itselleni vielä kevätkuukausi, joten on edelleen hyvä aika muuttaa ihonhoitotottumuksia talvesta ja siirtyä vähitellen kohti kesän ihonhoitoa. Itseasiassa nämä vinkit pätevät hyvin myös alkukesään. Yleensä kesän ja loppukesän ihonhoito on ainakin itselläni hyvinkin erilaista kuin keväällä ja alkukesästä. Toki paljon riippuu myös siitä, millainen kesä tulee lopulta olemaan. Sitähän meistä ei kukaan vielä tiedä.

Toiset heräävät keväällä "henkiin", mutta toisille kevät voi olla huomattavasti vaikeampaa aikaa. Aikoinaan masennuksen syövereissä kevät oli ehdottomasti pahin aika vuodesta. Valon nopea lisääntyminen teki olon levottomaksi, yöunet kärsivät ja olo oli normaaliakin uupuneempi. Nykyisin valo tuo taas voimaa, kunhan ensin tottuu valoisuuteen. Makuuhuoneessa on kyllä nukkumista helpottavat pimennysverhot, mutta jostain syystä aivot tietävät, että ulkona on valoisaa. 

Iholle kevät saattaa tuoda mukanaan epäpuhtauksia. Talven jäljiltä se saattaa näyttää samealta ja elottomalta. Monet muutkin iho-ongelmat saattavat puhjeta juuri keväällä. Kevät on aikaa jolloin ihonhoitoon kannattaa ja saa panostaa muita vuodenaikoja enemmän. Panosta uudistamiseen, kosteuttamiseen ja suojaamiseen.


Keväällä puhdistukseen kannattaa käyttää lempeitä tuotteita. Hoidan ihoani kuin se olisi herkkä ja herkkä se onkin, sen saa vuodenaikojen vaihtumiset usein aikaiseksi. Ensimmäisen vaiheen puhdistukseen sopii erityisen hyvin öljyt, sekä erilaiset voidemaiset puhdistustuotteet. Hyviä herkällekin iholle sopivia tuotteita ovat mm. *Paula's Choicen Resist Optimal Results Hydrating Cleanser, *Esse Sensitive Cleanser ja Medik8 Lipid-Balance Cleansing Oil.

Toisen vaiheen puhdistukseen keväällä sopivat hyvin erilaiset hellävaraiset raikkaalta iholla tuntuvat geelit, jotka eivät kuivata ihoa, kuten *Sensain Purifying Clear Gel Wash,*Whamisa Foaming Gel ja *Kiehl's Ultra Facial Cleanser.

Jos ihossa on epäpuhtauksia, hellävarainen kuorinta on paikallaan. Erittäin herkälle iholle sopivia syväpuhdistajia ovat mm. erilaiset savinaamiot. *Evolven True Balance SOS Mask puhdistaa ja avaa tukkeutuneita ihohuokosia hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Toinen loistava savinaamio on *Esse Clay Mask, joka toimii syväpuhdistavana detox-naamiona kuivattamatta ihoa. Kemiallisista kuorinnoista *Paula's Choice Calm 1% BHA Lotion Exfoliant sopii loistavasti erittäin herkälle iholle. Jos ihosi on tottunut kemiallisiin kuorintoihin *Paula's Choicen 25% AHA + 2% BHA Exfoliant Peel on hyvä tuote tukkeutuneille ihohuokosille, sekä samealle iholle joka kaipaa kirkkautta. Tuotetta voi pitää aluksi iholla pari minuuttia suositellun kymmenen minuutin sijaan. Tämän jälkeen tuote huuhdellaan pois vedellä. Pieni pistely on normaalia. Tekee ihosta todella hehkuvan ja uudesti syntyneen.

Ulkona tälläkin hetkellä leijuva hiekkapöly tekee sen, että iho suorastaan huutaa kosteutta. Kevät onkin aikaa jolloin kannattaa ottaa käyttöön erilaiset hoitovedet lisäkosteutta tuomaan. *Essen Sensitive Toner rauhoittaa ja kosteuttaa tehokkaasti. Palauttaa ihon pH-tasapainon, jonka vuoksi se sopii hyvin käytettäväksi kuorintojen jälkeen. *Misshan Time Revolution Treatment Essence rauhoittaa iho tehokkaasti. Sen lisäksi rauhoittaa, kosteuttaa ja virkistää.

Erilaiset seerumit ovat usein ihonhoidon kulmakiviä. Iholle lisäsuojaa keväällä tuovat erilaiset C-vitamiinituotteet kuten *Paula's Choice C15 Booster tai Klairsin Freshly Juiced Vitamin Drop. Probiootteja sisältävät seerumit ovat myös tehokkaita ehkäisemään ja himmentämään jo olemassa olevia pigmenttiläiskiä. Oma suosikkini on *Esse Sensitive Resurrect Serum, joka sopii myös erittäin herkälle iholle. 

Ihoa kosteuttamaan voi valita kevyempiä voiteita kuin talvella. *Kiehl'sin Ultra Facial Moisturizer on pitkäaikainen suosikkini. Se on helppo voide kaikkiin tilanteisiin, jonka vuoksi se on tuote, jonka valitsen usein matkalle mukaan laukkuun. Se ei ärsytä ihoa, kosteuttaa tehokkaasti ja omaa mukavan kevyen koostumuksen. Toimii kaikkien meikkipohjien alla, eikä lähde rullautumaan. 

Sitten se tärkein, nimittäin aurinkosuoja, joka on paras tapa välttää uusien pigmenttiläiskien muodostuminen. *Dermalogican Invisible Physical Defence SPF 30 on fysikaalinen aurinkosuoja, joka sopii loistavasti meikin alle. Kevyt koostumus imeytyy nopeasti ihoon. Samalla se rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Meikittöminä päivinä suosikin asemaa on jo pari vuotta pitänyt *Heliocaren 360° Mineral Tolerance Fluid. Ei jätä ihoa tahmeaksi. Ohut koostumus imeytyy välittömästi. Sisältää paljon ihonhoidollisia raaka-aineita, joten tämä on paljon enemmän kuin aurinkosuoja.


Joko olet vaihtanut ihonhoitotuotteesi kevääseen ja alkukesään sopiviksi?

Kuvat: Pexels


Edullinen vinkki – Aveeno Calm+Restore Oat Gel Moisturizer

Pitkästä aikaa edullisen vinkin vuoro. Edullinen vinkki -postauksia tulee aina silloin, kun vain satun löytämään mielestäni loistavan edullisen tuotteen. Tämän kertaista tuotetta olen rakastanut viimeisen parin kuukauden aikana niin paljon, että se on pian loppu. Onneksi kaapissa odottaa avaamaton pakkaus. 

Tämän kertainen edullinen vinkki tulee Aveenolta, joka rantautui vihdoin hetki takaperin Suomeen. Tosin ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että tuotevalikoima on aika suppea. Kieltämättä hivenen kirpaisi, ettei meidän tämänhetkisen valikoiman joukossa ollut tätä kasvoille tarkoitettua maailmalla suureksi hitiksi noussutta Calm+Restore -sarjaa vaan ainakin näin aluksi näyttää siltä, että on keskitytty pelkästään vartalotuotteisiin. Toivotaan, että tuotevalikoima laajenee meilläkin jatkossa, eikä tapahdu Neutrogenat, joka myy edelleenkin vuosien päästä meillä hyvin rajattua valikoimaa tuotteitaan. Kyllä, olen vieläkin tästä hivenen ihmeissäni, koska joudun aina tilaamaan suosikkituotteeni sarjasta ulkomailta. 

Nyt on kuitenkin aika hehkuttaa Aveenon Calm+Restore Oat Gel Moisturizeria.




Alunperin kuulin tuotteesta ensimmäistä kertaa Dr. Draylta, joka on viimeisinä vuosina vaikuttanut varmasti eniten siihen, mitä ajattelen nykyisin ihonhoidosta. En todellakaan ole kaikissa asioissa hänen kanssaan samaa mieltä, mutta olen löytänyt monia loistavia tuotteita hänen suosituksestaan. Olen myös oppinut arvostamaan ihonhoidossa uudelleen kauan käytettyjä ja hyväksi havaittuja raaka-aineita.

Aveenon Calm+Restore Oat Gel Moisturizer on ns. "geelivoide" eli koostumus on kevyttä ja raikkaan geelimäistä. Yleensä tällaisen koostumuksen voiteista ajatellaan, etteivät ne ole kovinkaan kosteuttavia, mutta kauravoide todistaa väitteen vääräksi. Tuote on suunniteltu erityisesti herkälle iholle ja se ei sisällä lisättyjä hajusteita. Tuotteessa on silti raaka-aineista johtuva hivenen kaurainen tuoksu, mutta se ei ole millään tavalla paha ja häviää nopeasti levityksen jälkeen. Sopii myös normaalille ja kuivalle iholle.

Rauhoittava voide on iholla ihastuttavan tuntuinen, varsinkin kesällä lämpiminä päivinä se tulee tuntumaan miellyttävän virkistävältä. Olen käyttänyt voidetta pääsääntöisesti illalla retinolin päällä, mutta myös meikittöminä päivinä aamuisin. Käytän nykyään enimmäkseen puuterimaista meikkipohjaa ja sen alla voide on toiminut myös hyvin. Sen sijaan nestemäisiä meikkivoiteita käyttäessä geelimäisten voiteiden kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei levitä tuotetta liikaa, sillä pohja saattaa silloin lähteä murustumaan. Yhdessä retinolin kanssa käytettynä, se voi myös vähentää mahdollista retinolin aiheuttamaa ihoärsytystä. Käytön jälkeen iho on aamuisin aina hyvin kosteutettu, pehmeä, tasaisen värinen ja kimmoisan tuntuinen.

Oat Gel Moisturizer sisältää prebioottista kauraa ja kuumelehteä, jotka rauhoittavat ja kosteuttavat ihoa.

Aveenon kaurasarjaan kuuluu muitakin tuotteita mm. seerumi, puhdistaja ja kasvovesi. Koska voide on ollut loistava rauhoittamaan ja kosteuttamaan ihoa, seuraavaksi ajattelin ostaa kokeiluun puhdistajan ja seerumin, joista varsinkin seerumia olen nähnyt monen kehuvan.

INCI: Aqua, Glycerin, Dimethicone, Cetearyl Olivate, Avena Sativa Kernel (Oat) Flour, Avena Sativa Kernel (Oat) Extract, Chrysanthemum Parthenium Flower/Leaf/Stem Juice, Ethylhexylglycerin, Pentylene Glycol, C13-14 Isoparaffin, Polyacrylamide, Dimethiconol, Sorbitan Olivate, Synthetic Beeswax, Laureth-7, Dimethicone Crosspolymer, Carbomer, Sodium Hydroxide, Citric Acid, Sodium Metabisulfite, Tocopherol, BHT, Phenoxyethanol, Chlorphenesin, Sodium Benzoate, Potassium Sorbate


Aveeno Calm+Restore Oat Gel Moisturizeria voi ostaa mm. iHerbiltä, jossa hinta on 16,61 euroa.


Oletko käyttänyt Aveenon tuotteita?

Herkän ihon pelkistetty ihonhoitorutiini

 *Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Talven aikana varmasti meistä monen iho on aivan erilainen kuin kesäaikaan. Kylmyys, tuuli ja lämpötilan vaihtelut rasittavat helposti ihoa. Vaikka itsellä onkin nykyisin normaaliksi lueteltava iho, niin kyllä sillekin talvi on jälleen kerran asettanut omat haasteensa ja sen herkkyyden huomaa. Iho kuivuu ja ärsyyntyy helpommin. Voisikin varmaan diagnosoida, että minulla on normaali, mutta herkkä iho, sillä se reagoi helposti ympäristön vaikutuksiin. Silloin tuotteita on muutettava sen mukaan, mitä iho kulloinkin tuntuu tarvitsevan. 

Jos koen, että ihoni kaipaa erityisen hellävaraista hoitoa, saatan tehdä niin, että karsin vaikkapa viikon ajaksi ihonhoitorutiinista kaikki tehotuotteet pois, jolloin tuotemäärä vähenee. Samalla muutan ihonhoitorutiinin mahdollisimman hellävaraiseksi ja yksinkertaiseksi. 

Yksinkertainen ihonhoitorutiini onnistuu helposti vain neljällä tuotteella – puhdistuote, hoitovesi, seerumi ja kasvovoide, näistäkin tarvittaessa voisi jättää seerumin, sekä hoitoveden pois, mutta näin yksinkertaiseen rutiinin en koe tarvetta, jos tuotteet ovat oikeat. Kun iho on ärtynyt, tärkeintä on laittaa sille tuotteita jotka rauhoittavat, vähentävät punoitusta ja kosteuttavat tehokkaasti.


*Laponie of Scandinavian Gel Cleanserista tuli yksi luottotuotteistani muutamia vuosia sitten, heti sarjan lanseerauksen jälkeen. Tuoksuton kohtuuhintainen kirkas geeliputsari on erittäin matalavaahtoinen, se poistaa iholta öljyn ja kevyen meikin. Ei kuivata vaan iho jää miellyttävän pehmeäksi. Kun iho on herkän oloinen, teen kaksoispuhdistuksen samalla tuotteella. Sisältää mm. glyseriiniä ja xylitolia, jotka kosteuttavat ihoa. Geeliä voi käyttää myös syväpuhdistavasti muutaman kerran viikossa. Anna tuotteen olla hetken iholla, pyörittele ja huuhtele pois.

Pyunkang Yulin Essence Toner on mielestäni markkinoiden paras rauhoittava hoitoneste, jonka vuoksi sitä löytyy minulta aina kaapista varapullo. Kulttituote sisältää vain seitsemää ainesosaa. Hoitoveden pohjana toimii 91,3% Coptis Japonica -uute, joka rauhoittaa ihoa. Ohut geelimäinen neste rauhoittaa, kosteuttaa ja pehmentää. Tällä saa iholle kunnon plumped skin -efektin, jos nestettä kerrostaa vaikkapa meikin alle kolme kerrosta. Jos silmänympärysiho on ärtynyt, kaada hoitonestettä runsaasti vanulappuihin ja aseta naamioksi silmille. Vähentää ärsytystä välittömästi. 

Dr. Jart+:n Cicapair Tiger Grass Re-pair Serumin hankin jo syksyllä talvea varten. Vihreä ohut geelimäinen seerumi vähentää punoitusta ja rauhoittaa ihoa välittömästi. Sen sisältämä tiikeriruoho vahvistaa ihoa. Seerumissa on nerokas automaattipipetti, joka on helppo käyttää, eikä suttaa. Omaan nenääni tuote on oikeastaan tuoksuton, ehkä ihan mieto laventelinen tuoksu, jos oikein tarkasti haistelee. Tosin iholle levitettynä seerumi ei tuoksu enää miltään. Vaikka seerumi sisältää laventeliöljyä, olen kokenut sen todella hellävaraiseksi, eikä se ole ärsyttänyt ihoani millään tavalla. Jos sinulla kuitenkin on ongelmia eteeristen öljyjen kanssa, en suosittele tuotetta.

*La Roche-Posayn Toleriane Ultra -voide on kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava tuote. Pumppupulloa on helppo käyttää ja voiteen saa käytettyä loppuun viimeistä pisaraa myöden. Ulkopuolelta on helppo seurata pullon sisällä olevan voidepussin tyhjentymistä. Koostumus on sopivaa, ei liian ohutta eikä paksua. Toimii niin meikin alla päivävoiteena kuin yövoiteenakin. Tuoksuton voide sisältää kosteuttavaa glyseriiniä ja sheavoita. En edes muista, monesko pullo minulla on tuotetta jo menossa.


Reagoiko sinun ihosi talveen? 

Kuvat: Keskimmäinen kuva Pexels, muut omia


Designed by FlexyCreatives