Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito matkalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihonhoito matkalla. Näytä kaikki tekstit

Ihonhoitorutiini matkalla

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen sanaton miten tämä kesä on tuntunut ikuisuudelta, samaan aikaan päivät vaan ovat vilahdelleet ohi. Vuosi on ollut hurja. Helmikuussa myytiin asunto, jossa olimme asuneet 15 vuotta. Maaliskuussa muutettiin uuteen asuntoon. Sen jälkeen alkoi totuttelu uuteen. Itselläni otti aikansa, itseasiassa reilut pari kuukautta, että aamulla olin edes kartalla, missä heräsin. Vapun tienoilla tuli takatalvi. Toukokuun puolessa välissä alkoi kesä, joka jatkuu vaan tänäkin päivänä. Heinäkuun lopussa alkoi loma ja Instagramissa minua seuranneet saattoivatkin huomata, että lähdimme heti loman aluksi matkalle. Rodoksesta on vähitellen tullut toinen kotimme, jossa mieli lepää. Siellä pääsee irti arkisista askareista ja ajatuksista. Matkalta kotiuduttua elämä oli pari päivää yhtä pyykinpesua ja tavaroiden järjestelyä. Tottakai koti piti myös siivota parin viikon pölyistä. Kesälomani jatkuu vielä tämän viikon, mutta ensi viikolla alkaa taas arki.

Ennen matkoilla ollessa ihoni saattoi mennä jopa huonompaan kuntoon. Kuntoon vaikuttaa helposti ilmasto, erilainen vesi jne. Pahinta on, jos vielä muuttaa omaa ihonhoitorutiiniaan ja ottaa mukaan uusia tuotteita. Matkat eivät ole oikea hetki uusien tuotteiden kokeilemiseen. Joten tälläkin kerralla otin mukaan vain suosikkituotteitani.  

En ole ottanut lähes kymmeneen vuoteen lainkaan aurinkoa. Mutta tärkein tuote on silti tietenkin aurinkosuoja. Kasvoille ei ole Riemannin P20 SPF 50+ (13,50 €) voittanutta. Voiteen kun levittää kasvoille aamulla, sitä ei tarvitse enää päivän aikana lisätä. Tuote on vedenkestävä, eikä sisällä hajusteita. Olen aiemmin käyttänyt tästä kasvoille tarkoitettua SPF 30+ -versiota, mutta se on ilmeisesti lopetettu ja ainoastaan SPF 50+ on saatavilla. En tykkää yhtä paljon tämän koostumuksesta kuin pienemmän suojakertoimen versiosta. Tämä jätti kasvot huomattavasti kiiltävimmiksi ja jouduin lisäämään päälle mineraalimeikkipuuteria, etten olisi kiiltänyt kilometrin päähän. Joten en voi suositella tätä versiota rasvoittuvalle iholle. Muuten voide toimi yhtä hyvin kuin pienemmän suojakertoimen tuote. Vaikka kävelimme paljon ja istuimme luonaalla terassilla, ei kasvojen ihosta ottaneet maksaläiskät valtaa. 

Huulien suojaus on asia, jonka moni unohtaa. Suojakertoimellista huulivoidetta pitää lisätä lähes jatkuvasti, koska se kuluu esim. vettä juodessa. Tykkään kiinteämmän oloisista tuotteista, jotka kestävät edes vähän kuumuutta. Mikään ei ole kamalampaa kuin sulatunut huulivoide. Tällä kertaa mukana oli *Labellon Sun Protect Lip Balm SPF 30 (3,90 €), joka on todella hyvä peruspuikko. Yleensä nämä suojakertoimelliset eivät ole niitä kosteuttavampia tuotteita, ei tämäkään ja siksi minulla onkin yötä varten sitten aina ihan eri tuote huulille mukana. 

En voisi edes kuvitella lähteväni matkalle ilman *Elizabeth Arden Eight Hour Creamia ( TARJOUS 27,90 € norm. 36,95 €). Matkalle kannatta ottaa aina yksi monitoimituote, joka toimii oikeastaan mihin vain. Tätä kun siveli iltaisin huulille, pysyivät huulet pehmeinä. Sopii hyvin mahdollisiin auringonpolttamiin, pieniin arpiin, ihon kuiviin kohtiin, olenpa kiinnittänyt tällä jopa pieniä hiussuortuvia ja kulmakarvojanikin. Sandaaleissa kuivuvat kantapäätkin rakastavat voidetta.


Ihonhoidon pidin simppelinä. Aamuisin aurinkosuojan alle levitin *Paula's Choicen 25% Vitamin C + Glutathione Clinical Serumin (TARJOUS 55,20 € norm. 69 €). Seerumi on kevyttä emulsiota ja se levittyy iholle miellyttävästi. Pitää ihon kirkkaana ja kimmoisana. 

Matkalla olo tuo ihonhoitorutiiniini yhden välivaiheen, jota kotona ei välttämättä ole. Päivän jälkeen ennen illalliselle menoa käyn suihkussa ja puhdistan kasvot, en tietenkään tässä välillä tee vielä iltaihonhoitoani, koska tykkään tehdä illalliselle aina kevyen meikin. Nautin, kun minulla on kerrankin aikaa siihen. Niinpä tässä välissä teen vain kevyen preppauksen iholle, jonka tarkoitus on antaa lisäkosteutta ja rauhoittaa ihoa ennen meikin tekoa. Kasvovetenä minulla oli mukana *Pyunkang Yulin Mist Toner (11.10-16 €). Matkoilla mistit toimivat parhaiten, koska niitä voi suihkuttaa suoraan kasvoille. Toki myös kämmenille, josta sitten tuotteen voi taputella kasvoille. Lisäksi suihkeella voi kiinnittää mineraalimeikille hehkuvamman pinnan. Toimii myös vartalolle suihkuteltuna. Pyunkang Yulin suihke on ennenkaikkea ihoa rauhoittava, eikä se sisällä kuin viittä eri ainesosaa. Tuotteesta 91,9% on kultalankauutetta, jolla on ihan mieletön määrä hyviä vaikutuksia ja sitä käytetäänkin itämaisessa lääketieteessä. Vähentää punoitusta ja virkistää ihoa. Lisäksi suihkeessa on hyaluronihappoa ja glyseriiniä, jotka kosteuttavat ihoa. Koostumus on todella kevyt lähes vesimäinen, mutta kosteuttava. 

Suihkeen päälle ihon ollessa vielä kostea lisäsin *SKIN1004 Madagascar Centella Hyalu-Cica Blue Seerumin (27 €). Kevyt, jopa aavistuksen geelimäinen seerumi kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Muratinlehtiuute elvyttää ja pehmentää ihoa. Iho oli näiden kahden tuotteen jälkeen pehmeä ja hyvin kosteutettu. Meikki levittyi kuin unelma. Pidän tosi tärkeänä auringossa olon jälkeen nimenomaan sen, että tuotteet olisivat rauhoittavia ja kosteuttavia. Tässä vaiheessa iho ei todellakaan vielä kaipaa mitään tiukkoja aktiivisia raaka-aineita.


Illalliselta tullessa teen sitten vasta lopullisen illan ihonhoitorutiinini. Matkoilla illat venyvät usein niin, että hotellilla ollaan vasta puolen yön aikaan. Puhdistustuotteet valitsen niin, että niiden on oltava hellävaraisia, mutta niiden on irroitettava hyvin vedenkestävä aurinkovoide ja meikki. Olen aikoinaan ostanut *Cliniquen Take The Day Off Cleansing Balmia (10,50-35 €) pienen purkin, jota sitten täyttelen nykyään matkoille isommasta purkistani. Luottotuote, jolla irtoaa varmasti ja hellävaraisesti kaikki epäpuhtaudet iholta. Toisen vaiheen puhdistajana tykkään geelimäisistä tuotteista kesäaikaan. Plussaa myös siitä, että *CeraVen Foaming Cleanserilla (6,95-9,95 €) voi pestä tarvittaessa vaikka koko kropan. Tässäkin tuotteessa pieni pakkaus maksaa enemmän, joten olen ostanut sen kerran ja täytän sitten pikkupurkin aina isosta matkalle lähtiessä. 

Puhdistetulle kuivalle iholle levitin jo viime reissulta tutun *The Inkey Listin Mandelic Acid Treatmentin (14,50 €). Emulsiomainen tuote pitää ihon kirkkaana ja pehmeänä. Se on niin hellävarainen, että sitä voi huoletta laittaa joka ilta, ilman, että se kuivattaisi tai ärsyttäisi ihoa. Sisältää mantelihappoa ja pienen määrän retinolia. Pieni tuubi (15 ml) on älyttömän riittoisa ja olen jatkanut tuotteen käyttöä kahden viikon jälkeen myös kotona.

Tykkään kesäaikaan kosteuttavista, mutta kevyemmän koostumuksen omaavista voiteista. *SKIN1004 Madagascar Centella Cream (TARJOUS 23,90 € norm. 31,95 €) on juuri tällainen tuote. Koostumus on ohuehkoa geelimäisen kermaisen oloista emulsiota. Voide rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Ihotuntuma on miellyttävän raikas. Tässä on hyvin mieto tuoksu, joka tulee tuotteeseen lisätyistä eteerisistä öljyistä. Sisältää mm. glyseriiniä, skvalaania, sheavoita ja niasiiniamidia.

Miten kesäsi on mennyt? Miten hoidat ihoasi matkoilla?



Medik8 – Helppoa ja tehokasta ihonhoitoa matkalla

MAINOS: MEDIK8

Moni pakkaa matkalle mukaan laatikon pohjalle kertyneitä kosmetiikkanäytteitä. Olin ennen sellainen. Onneksi minulle vihdoin valkeni jo vuosia sitten, ettei se ole kovin järkevää. Ihoni reistaili usein reissussa ja mietin, mistä se mahtoi johtua. Aloinkin pohtimaan millainen rasite matkustaminen on iholle. Kukapa ei stressaisi matkustamisesta ja stressi tunnetusti vaikuttaa ihoon negatiivisesti. Tähän vielä kun otetaan mukaan matkan aiheuttamat mahdolliset erilaiset lämpötilan vaihtelut, ilmastointi, kaupunkilomien ilmansaasteet, aurinko ja erilainen vesijohtovesi, niin siinäpä iholle haastetta ja kunnon shokkihoitoa kerrakseen. 

Matkalla iho kaipaa sekalaisen näytepussiarsenaalin sijasta erityistä huomiota. Jos iho on herkkä, saattaa olla, että satunnaisilla näytepusseilla hoidettu ihonhoito näyttäytyy iholle aivan muuna kuin lepolomana. Tämän vuoksi kannattaa luottaa matkalla niihin omiin luottotuotteisiin, silläkin uhalla, että ne toisivat kassiin lisäpainoa. Onneksi nykyään monista tuotteista on myynnissä hyvän kokoisia matkakokoja, joista tuotetta riittää viikon matkan ajaksi. 

Medik8 on ollut jo pitkään yksi suosikki ihonhoitosarjoistani. Merkiltä löytyy tuotteita, joita käytän osana ihonhoitoani säännöllisesti, vaikka välillä testaankin uusia tuotteita. Sarjan tuotteet ovat tehokkaita ja toimivia, mutta silti myös tarpeeksi hellävaraisia. Ne ovat loistavia matkalle mukaan otettavaksi. Eniten tilaavieviä puhdistustuotteita löytyy näppärinä riittoisina matkakokoina ja muut tehotuotteet ovat normaalikokoisinakin helppo mahduttaa laukkuun mukaan. 


MITÄ PAKKAAN MUKAAN?
 
Tykkään kaksoispuhdistaa ihoni lomallakin. Haluan kuitenkin toisen tuotteen olevan sellainen, mitä voin käyttää yksinäänkin, kun siltä tuntuu. Misellipuhdistusvaahtoa saa ostettua myös matkakoossa. Riittoisa puhdistuvaahto on erittäin hellävarainen ja pH-tasapainotettu, mutta se poistaa silti meikin tehokkaasti. Ei kuivata vaan jättää ihon pehmeäksi. Sopii hyvin myös aamuisin ainoaksi puhdistustuotteeksi. Toisen vaiheen puhdistukseen sopii loistavasti Surface Radiance Cleanse, joka on Medik8:n myydyin puhdistustuote, eikä suotta. Geelimäiset puhdistustuotteet koetaan usein kuivattavaksi, mutta tämä ei jätä kiristelevää ihoa siitä huolimatta, että puhdistaja on pakattu täyteen ihoa uudistavia raaka-aineita kuten manteli-, maito- ja salisyylihappoa, jotka syväpuhdistavat ihoa. Puhdistaja on ikäänkuin kevyt päivittäinen kuorinta, joka ei kuitenkaan rasita ihoa vaan pitää sen pehmeänä, heleänä ja joustavana. Hyvä tuote varsinkin kaupunkilomilla. Olen todella tarkka kuorivien tuotteiden kanssa, mutta tämä ei ole koskaan kuivattanut ihoani edes päivittäisessä käytössä.

Tehotuotteet eivät tule varmaan kenellekään yllätyksenä, sillä niistä olen kirjoitellut usein. Crystal Retinal 3 -seerumi on mielestäni paras markkinoilla oleva tuote, joka omaa retinolin hyödyt ilman retinolin aiheuttamaa ihoärsytystä. Retinolin sijasta vaikuttavana aineena vaniljalta tuoksuva emulsiomainen seerumi sisältää kapseloitua retinaldehydea. 

C-vitamiinituotteesta on tullut iso osa ihonhoitoani. Super C Ferulic sisältää 30% etyloitua askorbiinihappoa, E-vitamiinia ja Ferulahappoa. Koska tuotteen sisältämä C-vitamiini on C-vitamiinin johdannaista, se ei ärsytä iho yhtä helposti kuin askorbiinihappo. Jos ihosi ei siedä C-vitamiinia, eikä retinolia tai niiden johdannaisia, silloin vaihtoehdon voi löytää Clarity Peptides -seerumista, jota voi käyttää aamulla ja illalla. Tykkään käyttää seerumia niin aamulla C-vitamiinin päällä kuin iltaisin joko yksinään tai yhdessä retinolin kanssa. Kevyt maitomainen seerumi sisältää niasiiniamidia, kaksivaikutteista peptidiä, sinkkiä, hyaluronihappoa, sekä N-Asetyyliglucosamiinia, joka tasoittaa ihon sävyä. 

Päivävoiteeksi matkalle sopii Advanced Total Day Protect SPF 30, joka laajakirjoisen aurinkosuojan lisäksi suojaa ihoa ulkoisilta haittavaikutuksilta andioksidanttien voimalla. Olen usein puhunut siitä miten en enää juurikaan käytä erillisiä silmänympärysvoiteita. Matkalle lähtö on kuitenkin hetki, jolloin sellaisen usein ostan. Yleensä silmänympärysvoiteet ovat 15 ml:n pakkauksissa, joista riittää tuotetta hyvin parin viikon lomalle koko kasvoille. Täyteläiset silmänympärysvoiteet sopivat loistavasti koko kasvoille yövoiteen asemasta. Medik8:n valikoimasta löytyy Advanced Night Eye, joka sisältää antioksidantteja, peptidiyhdisteen ja kofeiinia, joka muuten tekee hyvää ihan koko kasvojen iholle ei vain silmänympärysiholle. Varsinkin lennon jälkeen kofeiinia sisältävä voide on tehokas laskemaan turvotusta.




MILLAISIA TUOTTEITA PAKKAAT MATKALLE MUKAAN? KÄVITKÖ KESÄLLÄ MATKOILLA?

Kaikki tuotteet löydät Medik8 omilta verkkosivuilta täältä. Liittymällä uutiskirjeen tilaajaksi saat 15%:n alennuksen ostoksestasi.

Designed by FlexyCreatives