Näytetään tekstit, joissa on tunniste shiffon sorbet 2024. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shiffon sorbet 2024. Näytä kaikki tekstit

TUOKSUARVOSTELU – Escada Chiffon Sorbet

*Sisältää mainoslinkin

Huh, huh mikä tammikuu! Suurin syy hiljaisuuteen on ollut se, että olen ollut jo kolme viikkoa flunssassa. Ei ole sitä k:lla alkavaa, mutta jokin muu todella sitkeä. Viikonloppuna kokeilin pitkästä aikaa mennä töihin, kun tuntui, että tauti vihdoin irroitti edes vähän otettaan. En silti ole vieläkään ihan täysin terve, mutta olo on parempi. Muutakin on tapahtunut, hyviä juttuja, mutta niistä lisää myöhemmin. Helmikuusta on kuitenkin tulossa kiireinen, joten olisi kiva päästä eroon tästä ikuisuusflunssasta, joka on hallinnut tammikuuta. 

Vuoden alun mahtavimman lanseerauksen teki Escada. En voinut uskoa silmiäni, kun huomasin, että Escada lanseeraa kaikkien aikojen ensimmäisen kesätuoksunsa uudelleen. Totuushan on se, että omasta mielestäni parhaat kausituoksut tehtiin 90-luvulla ja vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Sen jälkeen pikkuhiljaa ne alkoivat toistamaan makuuni liikaa toisiaan. Sitä ennen jokainen tuoksu oli todella uniikki. Ne olivat jollakin tapaa syvempiä ja vivahteisempi kuin uudemman kesätuoksut. 

En varmasti ole ainoa, joka toivoo, että Escada tulee jatkamaan tätä linjaa ja julkaisee näitä vanhempia tuoksujaan vuosittain tästä eteenpäin uudestaan, koska niissä on todella sitä jotain. Onhan se nyt hienoa, että nuorempi sukupolvikin pääsee nauttimaan tuoksuista, joista itse nautin teini-ikäisenä.


Vuoden 2024 Escada Chiffon Sorbet on erittäin uskollinen vuoden 1993 edeltäjälleen, olen jopa hämmentynyt kuinka saman tuoksuisen ovat saaneet tehtyä. Heti kun suihkautin tätä ensimmäisen kerran, muistin, miksi nämä 90-luvun tuoksut olivat erilaisia ja parempia. Monivivahteisuus tuli heti esiin – hedelmäisyyttä, puuterimaisuutta, trooppisuutta, vaniljaisuutta, kukkaisuutta ja myskisyyttä. Montako eri vivahdetta saa yhteen pulloon laitettua? Monta, vanhemmat kausituoksut ovat tästä hyvä esimerkki. 

Viileään kesään 1993 toivat lämpöä kasetilta soivat Bad Boys Blue, Kaija Koo, Ace of Bace ja Haddaway. Samalla kun ilmassa leijui Chiffon Sorbet.

Tuoksu alkaa mehukkaasti punaisella omenalla, mustaherukalla, mangolla ja vadelmalla. Tuoksun sydän on kukkainen ripauksella hedelmäisyyttä – jasmiinia, orvokkia, orkideaa, ruusua ja viikunaa. Pohjalla ambraa, seetriä, myskiä, vaniljaa ja santelipuuta.

Ensisuihkaisusta lähtien tuoksu on mielenkiintoinen, siinä on samaan aikaan hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta, mutta omena tuo ripauksen kirpeyttä. Hetken iholla oltuaan varsinkin vanilja, puuterimaisuus ja myskimäisyys alkavat nousta esiin. Ambra tuo tuoksuun syvyyttä. Kesto ihollani on kuutisen tuntia, jonka jälkeen sitä voi huoletta lisätä. Vaikka kyse on kesätuoksusta, syvyytensä vuoksi tämä sopii loistavasti käytettäväksi ympäri vuoden. Se sopii hyvin kaikkiin tilanteisiin. Tämä on niitä tuoksuja, joka on helppoa valita, kun ei tiedä, mitä haluaisi pistää. Sillä Chiffon Sorbetista tulee aina hyvä fiilis.


Tuoksua myy *Lyko (ale nyt -25%, 30 ml 35,92 € ja 100 ml 67,12). 

Joko olet tuoksutellut Escadan Chiffon Sorbetia? Mitä pidit?


Jutussa mainitut hinnat voimassa julkaisuhetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.

Designed by FlexyCreatives