Keyword: Love

Sunnuntain kunniaksi ajattelin laittaa toiseksi viimeisen 10 kuvaa kesään -haasteen kuvan esille, sillä kuvauspäivä oli eilen. Kuukausi sitten tuskastelin sitä, että kevät ei ollut kuvassa oikeastaan mitenkään näkyvissä. No ei tarvitse tuskastella enää. Mieletön muutos tapahtui ihan silmien edessä vajaassa kuukaudessa, oikeastaan isoimmat askeleet kohti kesää luonto otti toukokuun alkupuolella, kun epänormaalin lämpimät ilmat alkoivat hemmottelemaan meitä.

Alkukesän vihreydessä on jotain maagista. Vaikka Suomen kesä onkin kokonaisuudessaan kaunis, on pakko sanoa, että se epänormaalin kirkas vihreys mikä jatkuu yleensä kesäkuun lopulle asti, on minulle sitä koko kesän kauneinta aikaa. Ilmojen puolesta alkukesä harvoin suosii, mutta luonto, se on kauneimmillaan. Kun heinäkuussa yleisnäkymä alkaa muuttumaan tummanvihreäksi minut alkaa jo vähitellen valtaamaan pieni haikeus siitä, että kesä on jälleen pian ohi. 

Oikein rentoa sunnuntaita kaikille. Itse ajattelin vielä tarttua pikaisesti imurin varteen ennen illan lätkämatseja. Saa nähdä kestääkö pää illan thrillerin. Ainakin olen hengessä mukana, sillä toivottavasti ennakoiden, sipaisin luomille hieman kultaa. ;) 

Kun viime viikolla kuvasin 10 kuvaa kesään -haastekuvaa, ei ilma ollut aamusta mikään kaunein, mutta pari tuntia kuvan ottamisen jälkeen alkoi ihana auringonpaiste. Kuva näyttää vähän masentavalta, mutta jos katsoo tarkasti, voi nähdä nurmikon vihertävän, seuraavassa kuvassa vihertävät myös puut. Odotan tuota aikaa erityisesti, sillä syntymäpäiväni ajoittuu aina siihen hetkeen, kun koivut puhkeavat vihreiksi.

Tuntuu ihan käsittämättömältä, että haastetta on enää KAKSI kuvaa jäljellä. Kymmenen kuukautta on mennyt nopeasti. Päätin jo tuossa talvella, että teenkin tästä lopuksi 12 kuvan koosteen. Sillä jatkan kuvaamista haasteen loppumisen jälkeen vielä kaksi kuukautta, että saan itselleni muistoksi kokonaisen vuodenkierron, vaikka yksi kuva lipsahtikin vähän väärän kuun puolelle lahosta päästäni johtuen.

En muista, olenko kertonut, että meillä on tässä pihapiirissä lemmikki nimeltä Frank. Kyseessä on fasaani, jonka olemme nimenneet leikkisästi Frankiksi. Luulen, että tässä asuessa Frank on ehtinyt ainakin kertaalleen vaihtua, mutta joka kevät odotan yhtä innolla sitä näkyä, kun fasaani alkaa tepastelemaan kerrostalomme pihamaalla. Tänä vuonna Frankillä tuntuu olevan pullat hyvin uunissa, sillä seuraan oli liittynyt myös kaksi naaraspuolista fasaania. Odottelen jo innolla niitä vikkelään juoksevia poikasia, jotka sinkoilevat loppukesästä minne sattuu. 

Odotatteko toukokuuta?

Jos viime kertainen 10 kuvaa kesään-haasteen kuvanotto meni täysin penkin alle, niin tällä kertaa minulla oli suoranaista urheiluhenkeä asian tiimoilta. Monille teistä selvisikin jo eilisestä postauksessa, että olen ollut viime päivät hieman heikossa hapessa. Sitkeä tauti, mutta myönnän, että mehujäät ja suklaa ovat hieman tehonneet. Ehkä? 

Eilen oli kuvauspäiväni haastetta varten ja olen kyllä tyytyväinen itseeni, että sain sen verran nostettua ruhoani sängystä, että sain kuvan otettua. Onneksi kuvaan näkymää makuuhuoneen ikkunasta, joten matka ei todellakaan ollut pitkä. :D Ikkunasta todella kannatti katsoa ulos, sillä aamu oli jollakin tapaa mielestäni todella kaunis. Katsokaa nyt vaikka tuota taivasta kuvassa! On hurjaa ajatella, että enää kolme kuvaa ottamatta ja sen jälkeen voidaankin viettää juhannusta.

Jatkan tässä lepäilyä vällyjen alla, mutta myöhemmin tällä viikolla on tulossa postaus siitä, miten hoidan ihoani sairaana ollessa. Olen karsinut jaksamiseni vuoksi kovasti normaalista tuotearsenaalista ja panostanut hoitavuuteen sekä hellävaraisuuteen. Aamuin ja illoin olen juuri ja juuri jaksanut seistä sen yhden minuutin peilin edessä, minkä ihon putsaus ja hoitotuotteiden levittäminen kasvoille vaativat. En halua ottaa sitä riskiä, että en hoitaisi ihoani ollenkaan, sillä kipeänä ollessa ihoni menee hoitamattomana jo parissa päivässä todella huonoon kuntoon. Niitä vaurioita joudun sitten korjailemaan viikkojen ajan, jos en jopa kuukausia. Se tietenkin helpottaa, että meikki on viimeinen asia, mitä tulee tällä hetkellä mietittyä, joten puhdistustuotteet olen voinut karsia minimiin. 

Hoidatteko ihoa sairaana?

Ei sitten mennyt tämäkään homma niin kuin Strömsössä. Tuli 21.2 ja arvatkaa vaan muistinko, että silloin on kuvauspäivä 10 kuvaa kesään -haasteeseen? En. Ajatus kuvasta hiipi päähäni vasta maanantai-iltana, kun viimeistelin Kuukauden parhaat -postaustani ja tajusin, että kuu on vaihtumassa. Tuli jotenkin kylmä olo, sellainen, että olen unohtanut jotain. Hyvin pian tajusin, että mikä se unohdus oli.

Ei auttanut itku markkinoilla, siinä vaiheessa oli jo niin pimeää, etten pystynyt ottamaan kuvaa helmikuun puolella, mikä olisi saanut unohdukseni tuntumaan hieman paremmalta vaan jouduin jättämään kuvan oton seuraavaksi aamuksi 1.3. Kuinka noloa! Voi sanonko mikä?!? Tähän kaikki suomalaiset kirosanat perään mitä voitte kuvitella. Niiden luetteleminen auttoi pienenäkin, kun iskin varpaani portaan reunaan, ehkä se tehoaa nytkin? Vieläkin korvissani kaikuu mummon sanat: "Tarviiko sitä kiroilla?" Vastasin: "Tarvitsee." Ja jatkoin litaniaani. Suomalainen ei tunnetusti anna periksi, eikä häntä nujerreta, joten ei muuta kuin kuva eetteriin, vaikka se vähän noloa onkin. Ihmisiä tässä kuitenkin vain ollaan. Pieni kiroaminen lahon pään suuntaan ja tarkistus, että muut päivät ovat varmasti merkattuna kännykän kalenteriin hälyttämään kesäkuuhun asti. 

Aika masentavan näköisesti alkoi maaliskuu, mutta täytyy sanoa, että päivän edetessä aurinko päätti näyttäytyä ja päivästä kehkeytyi lopulta oikein kaunis. Auringonpaisteen ainoa huono puoli on se, että valo paljastaa armottomasti kaiken lian mitä ikkunoihin on kertynyt talven aikana ja se ei todellakaan ole kaunista katsottavaa. Kovasta siivouksesta huolimatta, tuntuu, että lattiallakin näyttää olevan sentin paksuinen pölykerros. Huokaus. Alan sitten siivoamaan tähän ketutukseen.

Toivottavasti siellä paremmin?

Sininen hetki.

Tänä aamuna kello yhdeksän maissa, kun otin kuvan 10 kuvaa kesään -haasteeseen, oli sellainen. Ihan lapsuudesta asti tuossa hetkessä ennen auringonnousua on ollut jotain taianomaista, pysäyttävää. Sitä samaa sinistä ei voi kokea missään muualla kuin täällä pohjoisessa talvella.

Viimeiset pari viikkoa olen kieltämättä kulkenut hymy huulilla, sillä se kaipaamani talvi tuli vihdoin. Eilen kipakassa pakkassäässä kävellessäni mietin, miten järjetön oma viehätyksensä siinä on. Pakkanen saa välittömästi parantamaan ryhtiä, kiiruhtamaan jäykin lyhyin nopein askelin nopeasti kohteesta a kohteeseen b. Samalla pakkanen nipistelee poskipäitä ja pistää niissä veren kiertämään. Raitis ilma virtaa keuhkoihin, huomaan hengittäväni hieman pinnallisesti, koska en halua kylmää ilmaa suoraan sisuksiisi. Samalla katse kiinnittyy vähitellen valkoiseksi kuurautuvaan takin kaulukseen ja mummon kutomiin mohair villaisiin hanskoihin, joidenka villahaituvat ovat saaneet ylleen valkoisen peitteen. Kuuntelen kun kengän korkojen alta kuuluu joka askeleella napakka narahdus, ääni jota rakastan enemmän kuin mitään. Teki melkein mieli itkeä onnesta, mutta en voinut, koska kyyneleet olisivat jäätyneet poskilleni. Kaikki oli niin kaunista, niin täydellistä. 

Kesällä saman tunteen aiheuttaa hellepäivä, silloin kaikki on erilaista, mutta silti yhtä ihanaa. En ole välikelien ihminen. Kylmä on helppoa, silloin puetaan niin paljon päälle, että tarkenee. Lämpimällä puetaan juuri sen verran, että kehtaa lähteä ovesta ulos. Mutta ne välikelit... Aamulla mietit laittaisiko sitä takin päälle vai ei. Sitten kun laitat, kohta on kuuma ja sen joutuu ottamaan pois. Yhtä riisumista ja pukemista koko päivä.

Pakkaseen totuin jo lapsena. Ajoin kesät talvet kuusi vuotta pyörällä yli neljän kilometrin matkan yhteen suuntaan kouluun. Koska asuin tuolloin pohjoisimmilla leveysasteilla sitä pakkasta riitti talvella enemmän kuin täällä etelässä. Oma kipurajani oli -25°C, sitä enemmän jos oli pakkasta, jäin kotiin. Pyöräillessä vaikeinta oli saada pidettyä sormet lämpöisinä. Muistan, että minulla saattoi olla kahdet lapaset ja vielä vuorelliset nahkarukkaset siinä päällä. Noina vuosina minusta tuli myös maailman nopein ketjujen paikalleen laittaja, pakkanen aiheutti sen, että pyörän ketjuja sai neljän kilometrin matkalla nostaa paikoilleen kahdesta-kolmeen kertaan. 

Tänään ja huomenna nautin vielä pakkasesta, sillä kohta lämpenee. 

Joko pakkaset riittää?

Pakko sanoa, että aika hiljaiseksi vetää, kun katselee tämän 10 kuvaa kesää -haasteen kuvia tähän mennessä. Eilen postista kotiin kävellessäni mietin, että päälläni oli sama vaatetus kuin kesäkuussa juhannuksen vietosta palatessani: nahkatakki, farkut ja Converset. Tuntui jotenkin ihan absurdilta. Mitkä neljä vuodenaikaa? Sitä on tullut aika paljon mietittyä tänä syksynä. Kesä oli yksi historian kylmimpiä, mutta syksy sitten taas lämmin ja lämpimänä tuntuu talvikin jatkuvan. Aikamoista tuskaa ihmiselle, joka rakastaa talvea ja vaihtuvia vuodenaikoja. Huomaan, että 24/7 pimeys alkaa vähitellen uuvuttamaan, luonto näyttää yksinkertaisesti rumalta, ihan kuin jonkun ydintuhon jäljiltä. Nurmikko sentään vihertää, kait sekin kuvittelee, että on kevät. Joulufiilikseen pääsee parhaiten, kun sulkee verhot, laittaa joululaulut soimaan ja piparit uuniin. Eikä anna edes pienintä ajatusta sille, miltä ulkona näyttää. 

Yllä vielä pieni kooste tähän astisista kuvista, vielä kuusi kuvaa jäljellä ja sitten ollaankin melkein valmiita jo juhannuksen viettoon. Mahtaako silloin olla katoilla lunta yhtä paljon kuin marraskuussa? :D Sinisen talon ikkunoilla olevat kynttiliköt paljastavat joulun olevan lähellää. Viime jouluaattona satoi niin tiheään lunta, että koko taloa eikä kynttilikköjen valoja näkynyt meidän ikkunasta. Oli siis täydellinen joulusää. ♥︎

Kaipaatteko neljää vuodenaikaa?

Perjantai-iltana olin innoissani tämän 10 kuvaa kesään -haasteen kanssa. Syy oli se, että sometileille alkoi tipahtelemaan tuttujen ottamia kuvia ihanasta ensilumesta. Elin sitten perjantaipäivän- ja illan toivossa lauantaita 21.11 (kuvanottopäiväni) varten, että saisin juttuun ihanan talvisen kuvan. Lopputuloksen näette yllä. Vaikka lunta tuli 40km:ä pohjoisemmassa, sitä ei tullut täällä. Sen sijaan melkein koko perjantaipäivän satoi vettä. Sitä vettä tuli vielä nukkumaankin mennessä. Onnekseni aamuyöstä oli pakastanut. Kun aamulla heräsin, kattojen päällä oli vähän lunta. Lunta satoi kuvanottohetkellä lisää. Kuva kertoo kyllä ihan kaiken siitä, miksi tämä marraskuu ei ole yhtään mun juttu. Oikeasti, ei voi olla mitään noin masentavan näköistä. Voisin skipata tämän ajan vuodesta kokonaan, nukkua kuin karhu talviunta siihen asti, kunnes valkoiset nietokset peittävät maan. Seuraava kuva otetaankin sitten talvipäivänseisausta edeltävänä päivänä, voin jo nyt veikata, että silloin on takuulla hämärää, jos ei ole lunta. Lauantai-iltana lumitilanne muuttui iloksi täälläkin ja tällä hetkellä maata ja puita koristaa kaunis ohut valkoinen peite.

Ettei tämä postaus menisi pelkästään marras-masisteluun, niin viikonloppu meni muuten mukavasti. Myönnän ihan rehellisesti, että vaan olin, suorastaan laiskottelin. Sillä tänään alkaa asunnossamme putkiremppa, joka tulee koettelemaan pääkoppaani seuraavan puolentoista viikon ajan. Tuntuu, että vuosi on ollut yhtä remonttia. Viime joulun alla huomatut kosteusongelmat kylppärissä ja siitä seuranneet tutkimukset ja remontti kestivät toukokuulle. Kävimme tuona aikana mm. pari kuukautta yhtiön yleisissä saunatiloissa suihkussa, koska omaa suihkua ei voinut käyttää. Muutama kuukausi vierähti tässä välissä ja taas alkaa. Huh. Ei mikään ihme, että tämä vuosi on tuntunut vaikeammalta pitkiin aikoihin. Rentouttaakseni itseäni pyörin lauantai-iltana Netflixissä, Viaplayssa ja vaikka missä, etsien itselleni jotain mielenkiintoista ja aivotontakin katsottavaa. Olen aikamoinen sarja-addikti, kun löydän mielestäni jonkun hyvän, jään siihen koukkuun välittömästi, eikä usein mene montaakaan päivää, että ensimmäinen kausi on kokonaan katsottu. Olin jo aiemmin kurkkinut Viaplaysta sarjaa Outlander, joka perustuu Diana Gabaldonin kirjoihin, joita en ole lukenut ja totuuden nimissä on sanottava, että hype kirjasarjan ympärillä on mennyt minulta täysin ohi. Sarja kuitenkin vaikutti lupaalta: historiaa, romantiikkaa ja toimintaa. Jokin kuitenkin sarjaan sisältyvässä aikamatkailussa tökki, syy jonka vuoksi olin jättänyt sen rauhaan. Lauantai-iltana annoin Outlanderille mahdollisuuden. Katsotaan nyt ensimmäinen jakso, oli viimeinen kuuluisa ajatukseni. Arvaatte varmaan miten kävi? Sarja vei niin mukanaan, että ensimmäinen kausi on melkein katsottu loppuun lauantain ja sunnuntain aikana. Myönnän, että on ollut ihanaa lepuuttaa aivoja sarjan parissa. Nopeasta katsomistahdista johtuen edessä onkin vain sama kysymys kuin lauantai-iltana, mitä seuraavaksi? Ehdotuksia?

Niin se kuukausi vaan vierähti ja on 10 kuvaa kesään -haasten aika. On muuten aivan erinäköinen maisema kuin viime kuussa. Tuo vaahtera tuossa oikeassa alareunassa on muuten jännä. Se ei muuttanut väriä ollenkaan. Vihreät lehdet pysyivät sitkeästi siihen asti, kunnes pari viikkoa sitten tulivat yöpakkaset ja lehdet paleltuivat ruskeiksi. Silti ne eivät ole kovastakaan tuulesta huolimatta tippuneet. Taisi kylmä kesä sekoittaa puun pasmat ihan täysin. Monena aikaisempana vuonna siinä on ollut mieletön väriloisto. 

Kellonajasta en pystynyt pitämään kiinni, koska mieheni oli nukkumassa vielä klo 9.45, enkä kehdannut sitten lähteä repimään pimentäviä verhoja pois edestä, että olisin saanut kuvan samaan aikaan otettua kuin syyskuussa. Kuva on otettu 21.10 n. klo 11.

Olen täällä taustalla jo kaikessa hiljaisuudessa valmistellut tänä vuonna vkolle 49 osuvaa arvontaviikkoa. Tällä viikolla sain varmistettua seitsemännenkin arvonnan tuolle viikolle. Joten nyt on kaikki valmiina, enää kuvat ja tekstit puuttuvat. Vaikka kuvittelin, etten viime vuoden jälkeen enää pystyisi ylittämään itseäni arvontaviikon suhteen, taisin olla väärässä. Sillä tästä vuodesta on tulossa vielä mahtavampi kuin kahdesta edellisestä. Odottakaahan vaan. ;) Mukana tietenkin vain omia lempituotteitani. Jos olette seuranneet ahkerasti blogiani, saatatte arvatakin, mitä on tällä kertaa mukana.

Mennyt kesä ja syksy ovat olleet itselleni täällä taustalla todella vaikeaa aikaa, niin vaikeaa, että on ollut hankalaa kirjoittaa tänne mitään henkilökohtaista. Ei ole ollut sellainen fiilis. Terapiakin on polkenut paikallaan, koska kaikki aika siellä menee oman ahdistuksen ja vaikean tilanteen purkamiseen, eikä niille hienoille ahaa-elämyksille, mitä viime talvena terapiassa koin, ole ollut enää tilaa. Kaikki jo eteenpäin menneet asiat ovat ottaneet kovasti takapakkia. Siksi täällä blogissakin on ollut enemmän kevyempää ja pinnallisempaa asiaa, koska haluan, että minulla on joku paikka, jossa voin ajatella jotain muutakin kuin ympärilläni vallitsevaa ahdistavaa tilannetta, jota en voi hallita. Tulen varmaan joskus avaamaan tilannetta teille paremmin, jos asioihin alkaa selvyyttä tulemaan. Onneksi on edes hyvä parisuhde, mikä tuntuu kantavan kaiken tämän keskellä. Tietenkin myös te ihanat lukijat, jotka olette käyneet täällä viime aikoina todella ahkerasti ja jättäneet jälkeenne kommentteja. Viime viikolla rikottiin mm. blogin päiväkohtainen kävijäennätys, mikä oli aivan mahtavaa. Kiitos!

Nyt päästään haasteen kimppuun, johon olen salaa toivonut pääseväni mukaan jo kauan. Onneksi vihdoin muutama viikko sitten Littlebigthings-blogin Tiia haastoi minut mukaan. Tämä ensimmäinen kuva tulee vähän viiveellä, mutta seuraavat pyrin julkaisemaan mahdollisimman pian ottamisen jälkeen.

Kaikki alkoi siitä, kun näin pari vuotta sitten Tiian kuvailemassa blogiinsa kuvia samasta paikasta kymmenen kuukauden ajan. Kaikista makeinta oli kuitenkin nähdä lopuksi kaikki 10 kuvaa kollaasiina. Kollaasissa näki vuoden aikojen vaihtumisen ihan eri tavalla tai eräänä vuonna jopa niiden puuttumisen. Koko 10 kuvaa kesään ideahan on täysin Tiian oma. Tiia alkoi alunperin toteuttamaan tätä jo vuonna 2012. Silloin hän päätti alkaa dokumentoimaan miten maisema muuttuu ikkunassa seuraavaa kesää odottaessa. Tämä oli kulma auttanut siihen, että talvi ei tuntunut enää yhtä pitkältä. ;)

Haaste on tosi helppo, piti vain valita ikkuna tai paikka, missä kuvaan muuttuvaa maisemaa kymmenen kuukauden ajan. Valita päivä, jolloin kuvaan sekä kuvata mahdollisimman samanlainen kuva samasta paikasta joka kuukausi samaa aikaan. Kun kymmenen kuvaa on otettu, onkin melkein aika alkaa juhannuksen viettoon. 

Jotta pystyisin pitämään haasteesta mahdollisimman helposti kiinni, valitsin kohteeksi näkymän makuuhuoneen ikkunasta. Se ei näkymänä ole mikään erityisen mielenkiintoinen, mutta mietin, että sen kuvaaminen on kuitenkin kaikista helpointa, jos vaikka sattuisin olemaan kipeänä, ei siten tarvitse kuvaa varten lähteä ulos, sitä tiettyä paikkaa kuvaamaan. Ei tekosyytä jättää kuvaa ottamatta. ;) Lisäksi ajastin kännykkääni joka kuukaudelle hälytyksen oikeana päivänä, ettei kuva vain jää ottamatta.

Ensimmäisen kuvani olen ottanut 21.9 klo 9.45 aamulla ja luulen, että pystyn oman aikatauluni puitteissa pitämään jopa tuosta kellonajasta ainakin suurin piirtein kiinni. Toki en välttämättä joka kuukausi, mutta yritetään. Ensimmäiseen kuvaan ei osunut mitenkään erityisen kaunis aurinkoinen syyspäivä, mutta värit pääsivät ainakin oikeuksiinsa. Haasteen kaikki kuvat/jutut löydätte jatkossa 10 kuvaa kesään -tunnisteen takaa tuosta oikeasta sivupalkista.

Seuraatteko vuodenaikojen vaihtumista? Kiinnostaako tämä haaste?