Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Kesälukemista
21.7.2021
13.47
Lapsuuden kesät kuluivat lukiessa. Aina kun yksi kirja loppui, oli uusi jo valmiina odottamassa. Tänä kesänä päätin, että alan taas lukemaan. Lomaan on vielä aikaa ja tunsin, että aivot kaipaisivat jotain rauhoittavaa aktiviteettia. Asunnossa on ollut pitkästä aikaa toisinaan tarpeeksi hiljaista, että olen pystynyt keskittymään lukemiseen. Olen hyödyntänyt noita hetkiä parhaani mukaan. Helteellä ei oikein muuta jaksa, niin lukeminen on ihan parasta puuhaa. Huomaan heti, miten kirjan lukeminen rauhoittaa aivoja aivan eri tavalla kuin mikään muu, kunhan siihen vaan pystyy alkaa keskittymään. Rakastan edelleen kirjojen tuoksua ja niistä lähtevää ääntä, kun kääntää sivua. Äänikirjat eivät ole minua varten. Hyvät kirjat tempaisevat nopeasti mukaansa. Yleensä lukulukon jälkeen olen kokenut helpoimmaksi aloittaa lukemisen kirjoista, jotka olen lukenut jo monta kertaa aiemmin. Sen jälkeen on helppo siirtyä sitten ihan uusiinkin teoksiin.
Tänä kesänä olen ehtinyt esimerkiksi lukemaan läpi Jean. M. Untinen-Auelin Maan lapset -kirjasarjan viimeistä osaa lukuunottamatta, mutta sekin odottaa jo pöydällä valmiina oikeaa hetkeä.
Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -sarjan kirjoista palaan yhä uudestaan sarjan kolmanteen kirjaan – Mitä jäljelle jää. Rakkauteni kirjasarjaan alkoi juuri tästä kirjasta. Luin kolmososan ensimmäisenä, mutta en kokenut, että se oli vaikuttanut negatiivisesti kirjan sisäistämiseen. Pidän kirjaa edelleen hyytävimpänä ja parhaana Scarpettana.
Myskyluodossa on yksissä kansissa koko saaristolaissarja. Jo pienenä tyttönä näkemäni televisiosarja teki lähtemättömän vaikutuksen. Sen tietyllä tapaa surullinen, mutta kuitenkin lohdullisen lämmin tunnelma vetää mukaansa vääjäämättömästi. Ajatukset harhailevat lukukokemuksen tai televisiosarjan katsomisen jälkeen vielä pitkään Myrskyluodolla. Kirja ei ole helppolukuisin, sillä siinä kuvataan aika tarkasti erilaisia töitä yms. Jos se tuntuu liian pitkäveteiseltä, suosittelen katsomaan sarjan, joka on katsottavissa Yle Areenasta.
Tyttö ja Helmikorvakoru ovat niitä kirjoja, jotka osoittavat sen, että vaikka itse elokuva olisi kuinka huikea, yleensä kirja on parempi. Se on kirja, joka jää mieleen. Palaankin siihen aina muutaman vuoden välein. Varsinkin kirjan ajankuvaus on huikeaa taiteesta kiinnostuneelle.
Elämänkerrat kuuluvat kesään. Grace. Elämäni muodin maailmassa kertoo vuonna 1941 syntyneen Goddingtonin elämäntarinan. Gracen elämä on ollut mielenkiintoinen. Mallinurallaan hän poseerasi useiden isojen muotilehtien kannessa ja toimi maailmankuulun Vidal Sassoonin muusana. Kansikuvien ja maailman vaikutusvaltaisimman muotilehden, Yhdysvaltain Voguen taiteellisen johtajan pestin väliin mahtuu paljon. Kirja on helposti luettava. Teksti on soljuvaa.
Nyt kirjat jäävät luultavasti hetkeksi tauolle, kun telkkarista alkavat olympialaiset. Joissa onneksi riittää katsottavaa meilläkin parhaaseen katseluaikaan iltapäivällä. Nyt en aio öitä niiden takia valvoa, kuten joskus nuorempana tuli tehtyä. Kirjojen pariin palaan viimeistään elokuun lopussa, kun kesälomani vihdoin alkaa.
Oletko lukenut kirjoja tänä kesänä?
Joululahjat
26.12.2019
8.00
MAINOS: SORTTER.FI
Tajusin aamulla seuraava postausta miettiessäni, etten varmaan koskaan ole esitellyt täällä joululahjojani. Tykkään lukea todella paljon toisten lahjaesittelyjä, mutta omiani en ole kertaakaan esitellyt. Koitin etsiä lahjaesittelyjä vanhoista postauksistakin, mutta ei. Olen kyllä ohimennen maininnut mitä olen saanut, mutta en sen kummempaa.
Olemme mieheni kanssa molemmat vähän samanlaisia hölmöjä ja tykkäämme ostaa toisillemme lahjoja. Lahjojen ei todellakaan tarvitse olla mitään kalliita, kunhan ne on ajatuksella mietitty. Tänä vuonna sovimme ennen joulua, että emme ostaisi kuin maksimissaan kolme lahjaa. Kuten arvata saattaa, molemmat lipesivät tästä aika pahastikin, mieheni minua vieläkin pahemmin.
Lahjat ovat aika henkilökohtainen asia ja ehkä siksi minusta on tuntunut vuosien aikana vaikealta esitellä niitä. En halua myöskään, että minun ajateltaisiin pröystäilevän lahjoillani, vaikka ne eivät mitään kovin arvokkaita olekaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen tyylillään. Toiset eivät halua lahjan lahjaa, toiset ostavat yhden ja sitten on näitä meidän kaltaisia hörhöjä. Toiset eivät yksinkertaisesti pysty lahjoja ostamaan. Mikään ei ole oikein tai väärin. Päätin kuitenkin kuvata osan lahjoistani, sillä sain tänä vuonna jotenkin tosi osuvia ja siksi rohkaistuin vihdoin niitä vähän tarkemmin esittelemään.
Lopuksi vielä haluan sanoa, että kyllä, minä todellakin osaan arvostaa kaikkea sitä minulla on. Opiskeluaikoina tuli laskettua omaa budjettia aika tarkkaan, kun ruokarahaa oli kahdeksi viikoksi kaksikymmentä markkaa. Koska halusin tulla itse toimeen, enkä käydä mummoni lompakolla. Näen myös työssäni jatkuvasti ihmisiä, joilla ei ole asiat niin hyvin kuin minulla. Se saa joka kerran ajattelemaan sitä, kuinka hyvin itsellä asiat tällä hetkellä ovat (tulevaisuudestahan ei tiedä kukaan) ja siitä jos mistä osaan olla kiitollinen.
Tulevaisuudesta ei kuitenkaan kannata liikaa huolehtia, sillä raha-asiat on helppo järjestää lainojen kilpailutus- ja vertailupalvelu *Sortterin avulla. Säästät rahaa yhdistämällä vanhat luotot ja lainat yhdeksi edullisemmaksi lainaksi. Sortterin palvelussa voit kilpailuttaa *yhdistelylainat ja samalla säästää kuukausierissä- ja kuluissa. Palvelussa voi myös kilpailuttaa vakuudettomat *kulutusluotot, tarpeellisia isompia yllätyksellisiä menoja varten.
Suklaata tulee joka vuosi. Se on selvä. Sitä ostaa niin ystävät kuin miehenikin, kaikkia en viitsinyt edes kuvata. Varsinkin belgialaisilta kohvehdeilta odotan paljon. En ole vielä edes avannut rasiaa, sillä vatsa on niin täynnä jouluruokaa, että tuntuu, ettei sinne mahdu oikein mitään muuta.
Kirjoja tuli tietenkin. Meillä on itseasiassa miehen kanssa diili, että ainakin yksi kirja pitää ostaa, se on alusta asti ollut meidän yhteinen juttu. Voitte uskoa, että kirjan osto ei ole aina helppoa, kun omista kirjahyllyistä löytyy parituhatta kirjaa. Onneksi niitä julkaistaan joka vuosi uusia. Kahta saamistani kirjoista olin toivonut ja kolmas oli ylläri. Auswitchin tatuoija oli toivekirja. En tiedä olenko ikinä maininnut, mutta minulla on muutamia teemoja, joista kerään kirjoja. Ne ovat Pohjois-Korea, joulu, Egypti ja kaikki holokaustiin liittyvä. Yleensä toivon lahjaksi myös elämänkertaa, koska ne ovat se viimeisin keräilykohde. Tämä vuonna toive oli selvä – Aino Sibeliuksen elämäkerta. En malta odottaa, että pääsen kurkistamaan Ainon elämään Ainona, ilman että häneen tutustutaan jonkun miehen kautta. Kolmantena kirjana sainkin pokkarin Pieni bistro Bretangessa, joka on hivenen kevyempää luettavaa kuin kaksi muuta.
Blogia lukeville varmaan on tullut selväksi, että rakastan Muumeja. Ystäviltäni sain pari muumimukia. Kesämukin Iltauinti, joka minulla toki oli ostettuna keräilyversioksi hyllyyn. Onkin ihanaa, että minulla on nyt myös toinen kappale, jota voin käyttää. Uusin muumipeikkomuki minulta puuttui kokoelmastani kokonaan. Mieheni ilahdutti minua muumimuki kuusenkoristeilla, jotka varmaan kirvoittivat eniten ihastunutta huokailua (rakastan tuota aihetta). Sain myös vuosittaisen Kalevala Korun kuusenkoristeen, jonka olen saanut nyt muutamana vuotena peräkkäin. Joka vuosi kuusta koristellessa sydämessä käy pieni lämmin läikähdys, kun ripustan niitä kuuseen. Ihana lahjaidea, josta on iloa lopun elämää.
Eva Solon termosmukia olin myös toivonut, että voisin juoda töissä ns. kunnon kahvia. Meillä on töissä kyllä kahviautomaatti, joka jauhaa oikein pavuista kahvin ja se myös puhdistetaan tarpeeksi usein. Jostain syystä se kahvi ei silti ole kovin hääviä, liekö johtuu niistä melko basic-pavuista, jotka eivät enää parempaan tottuneelle oikein maistu. :D Kaikessa hifistelyssä on aina tämä vaara, kun tottuu parhaaseen, mikään entinen ei sitten oikein enää tunnu tai maistu samalta. Meillä itseasiassa on jo yksi tällainen Eva Solon termosmuki. Ystäväni Tiia K Minäkö Keski-ikäinen blogista antoi sellaisen minulle vuosi sitten, mutta se tuli silloin mieheni käyttöön. Joten minulle iski myöhemmin mukikateus. Enää ei tarvitse olla kateellinen, koska sain omani ja pääsen nautiskelemaan töissä omasta termarista kuumana kunnon kahvia.
Kylmiin jalkoihini sain lämmittämään uudet pehmeät sukat.
Isoimmasta yllätyksestä vastasi silti paras ystäväni, joka oli ostanut minulle Fjällrevenin Totepackin No. 1 mustana. Ensin mietin, että mistä ihmeestä ystäväni oli tajunnut ostaa laukun. Mutta sitten muistin, että oltiin juteltu näistä jossain vaiheessa. Minähän meinasin ottaa käyttööni työmatkoille jo kesällä mieheni vanhan olalla kannettavan Fjällrevenin, koska hän osti itselleen repun ja se olalla kannettava on jäänyt vähälle käytölle. Nyt ei tarvitse "varastaa" miehen laukkua, koska sain oman. Laukkuhan on todellinen monitoimi-ihme. Se on syvä, joten se vetää paljon tavaraa. Sinne mahtuu niin vaihtovaatteet kuin eväätkin. Lisäksi sitä voi kantaa kädessä tai olalla, mutta siitä muotoutuu myös selässä kannettava reppu. Suomen keleissä osaan arvostaa vahattua kangasta, joka hylkii vettä. Otin laukun heti käyttöön.
Mitä sait lahjaksi?
Itsenäisyyspäivän kynnyksellä – Mitä tapahtui 5-6.12.1939?
5.12.2019
18.00
Mietiskelin pitkään, että mitähän sanoisin tulevan huomisen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Sitten tajusin, ettei minun tarvitse sanoa mitään vaan päästänkin ääneen edesmenneen mummoni. Hänen ansiostaan en koskaan unohda, missä minun juureni osaksi ovat.
Olen siitä huikean onnellisessa asemassa, että mummoni taltioi koko elämänsä kahteen kirjaan, joista toisesta Köyhän tytön tarinasta on seuraava pätkä, joka osuvasti kuvaa 5-6.12.1939 välistä yötä. Sitä yötä, kun mummo lähti ensimmäistä kertaa sotaa pakoon Karjalasta Impilahden Kytösyrjän kylästä.
"Niin sitä lähdettiin. Kumma kyllä se ei tuntunut silloin miltään, lähdettiin kun käskettiin ja olihan sitä muu siviiliväki lähtenyt jo pari viikkoa sitten. Emme tosin tienneet minne heidät vietiin. Ilta oli pimeä, valoja ei saanut ulkona näkyä pommitusten pelossa. Kaksi ihmistä kulki edellä taluttaen köydessä paria lehmää, toiset tulivat perässä.
...Saavuimme sitten aikanaan asemalle. Siellä oli jo ennestäänkin muiden talojen lehmiä asemapiha täynnä. Joten kaikki lehmät menivät siinä pimeässä sekaisin. Ei siinä voinut erotella, että tuo on minun karjaani ja tuo ei. Sanottiin vain, että kaulapannasta kiinni ja talutatte vaunuihin. Siinä meni koko yö, kaksikymmentä lehmää laitettiin aina yhteen vaunuun. Lentokoneet hyrräsivät kuin kärpäset kesällä. Odotimme vain hetkeä, milloin tulee pommi niskaamme. Naapurikylä oli jo ilmiliekeissä.
Aloimme olla kaikki niin väsyneitä, että hyvä kun emme toisiamme taluttaneet. Olimme lastanneet 23 vaunua täyteen lehmiä. Meidät sijoitettiin umpivaunuun. Meitä oli yhteensä kaksikymmentä henkeä, en tarkalleen muista, mutta me viisi jotka tunsimme toisemme sijoituimme yhteen nurkkaan. Vaunussa oli olkia ja keskellä kamina, jota kuka milloinkin piti lämpimänä. Puita oli varattu lattialle iso kasa. Vettä oli ämpärissä kannen alla, joka oli tarkoitettu juotavaksi. Eipä tuo paljon janottanut, kun nälkä kurni mahassa.
Heittäydyimme siihen nurkkaamme oljille pitkäksemme, jokainen tietysti omissa aatoksissaan. Minä siinä puoli torkuksissa ja kylmän puristaessa jalkojani. Kengät olivat menneet lunta täyteen ja nyt lumen sulaessa jalkojani alkoi paleltaa. Ajattelin elämääni. Jos olin tämän kuudentoista vuoden elinaikanani monesti tuuliajolla ollutkin, niin nyt olin oikeassa myrskyn silmässä. Kaikin puolin oli seinä vastassa. Ei ollut tietoa omaisista, ei ollut rahaa eikä ruokaa. Ainoat vaatteet olivat päällä, nekin olivat likaiset ja lehmän karvoissa."
Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille.
Kauneusbloggaajien joulukalenterin luukku 8 avautuu tässä blogissa sunnuntaita. Kannattaa tulla kurkkaamaan, sillä minulla on teille lukijoille jotain ylellistä tarjolla. ^_^
Kahden kaupungin runot (arvonta)
6.12.2018
8.00
Aivan ensimmäiseksi oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Minulle on osunut vuosien varrella todella monia proud wife -hetkiä, yhden tällaisen hetken koin viime kuussa, kun mieheni kuudes runokokoelma ilmestyi. Runojen kirjoittaminen ei ole mitään nopeaa puuhaa, varsinkaan, jos sitä tekee oman päivätyönsä lomassa, sillä viimeinen kokoelma Onnen maa ilmestyi lähes viisi vuotta sitten.
Te jotka olette seuranneet blogiani pidempään, tiedätte, että mieheni on päivätyönsä lisäksi kirjailija/runoilija ja myös kriitikko. Monet illat menevätkin niin, että samalla kun minä näpyttelen koneella uusia blogipostauksia, hahmottelee mies runojaan tai kritiikkejään.
Monet saattoivat hivenen ihmetellä, miksi olemme viime kesinä käyneet usein Rodoksella. Kyllä, kävimme siellä sen vuoksi, että todella pidämme paikasta, mutta yksi syy siihen oli tämän runokokoelman kirjoittaminen. Voisi varmasti sanoa, että Kahden kaupungin runot (Robustos 2018) sai meidät rakastumaan Rodokseen ja kaikkien näiden vuosien aikana siitä tuli "meidän juttu".
Lomailun ohessa mies imi itseensä vaikutteita Kreikasta, Rodoksesta ja sen kulttuurista. Monet kokoelman runot vievätkin minut välittömästi takaisin ja moni Rodoksen kävijä saattaa tunnistaa runoista useita tuttuja asioita tai paikkoja.
Kokoelmassa on myös runoja Riihimäeltä, meidän kotikaupungista, jonka ilmapiiristä on ollut helppo saada vaikutteita ihan arjen keskellä.
Tällä kertaa kokoelma paljasti myös mieheni oraakkelin taidot, sillä kävi peräti kaksi aika pelottavaa juttua, jotka ainakin saivat omat niskakarvani pystyyn. Kirjassa on runo nimeltä Aamu, joka kertoo eräästä kadusta Riihimäellä ja murhaajasta. Runon mies kirjoitti jo kolme vuotta sitten, mutta vasta kirjoittamisen jälkeen kadulla on tapettu viimeisen vuoden aikana kaksi ihmistä. Valtakatu-runossa mies kirjoittaa alati muuttuvasta Ankkapuistosta. Runo on kirjoitettu, kun korviimme ei ollut vielä kantautunut kaupungin suunnitelmaa remontoida ja tehdä koko puisto uusiksi.
Teoksen kannesta vastasi tälläkin kertaa Kiira Koivunen, joka toteutti myös Onnen maan ulkoasun.
Mies lupasi antaa arvottavaksi kaksi Kahden kaupungin runot teosta (omistuskirjoituksella tietenkin).
Arvontaan osallistut
Jos arpaonni ei suosi, voi Kahden kaupungin runoja ostaa Suomalaisesta, Prisman verkkokaupasta, Suuresta suomalaisesta kirjakerhosta, Kirjakauppias.fi, Booky.fi ja Adlibriksestä.
Luetko runoja?
Viisi asiaa jotka pakkaan ensimmäisenä mökille mukaan
21.6.2018
7.05
Oletko ikinä miettinyt, mitkä ovat ne asiat, joita pakkaat ensimmäisenä mukaan, jos vaatteita ei oteta lukuun? Olen jo vuosia pakannut sekä mökille että matkalle mukaan nämä viisi tuotetta, ehkä jos lähtisin talvikohteeseen tai kaupunkilomalle, jättäisin hyttyskarkotteen pois, mutta muut tuotteet ottaisin mukaan myös edellä mainittuihin paikkoihin. ^_^
Kirja – Lukulukko tai ei, pakkaan mukaan aina kirjan tai kirjoja. Yleensä lomalla ollessa lukulukko raukeaa ja pystyn lukemaan. Mikä olisikaan parempaa ajanvietettä mökillä sateisena päivänä kuin lukeminen. Lomamatkalla tykkään lukea niin rannalla, lentokoneessa kuin hotellihuoneessakin ennen nukkumaan menoa. Yleensä otan mukaan dekkareita ja elämänkertoja.
Puhdistusliinat – En käytä puhdistusliinoja muuten koskaan, mutta matkalle tai mökille pakkaan paketin aina mukaan. Näillä saa puhdistettua kasvot helposti ilman vettäkin ja hätätapauksessa ne sopivat muutenkin freesaamaan, kun olo tuntuu tunkkaiselta.
Aurinkosuoja* – Sen verran pitää olla positiivisuutta, että Suomessakin mökille lähtiessä ottaa mukaan aurinkosuojan. :D Mökillä ja matkoilla tulee vietettyä huomattavasti enemmän aikaa ulkona kuin kotona ja vähintään SPF 30 aurinkosuoja on ehdoton. Otan aina mukaani tuotteen, joka sopii niin kasvoille kuin vartalollekin.
Hyttyskarkote – Jokainen O-veriryhmäläinen tietää, kuinka kaikki ötökät suorastaan rakastavat meitä. Monesti huomaan ryhmässä istuessa, että esimerkiksi suurin osa hyttysistä on juuri minun kimpussani, kuinka ihanaa. Viime vuosina aloin huomata, että hyttyskarkotteet eivät meinanneet enää toimia. Hyttysen pistoja tuli, vaikka olisin kylvänyt karkotteissa. Viime vuoden keväällä pr-tilaisuuden goodie badista paljastui hajuton Free Punkki -karkote. Ensin en ollut kiinnostunut tästä lainkaan, mutta sitten huomasin, että tämähän toimii kaikkiin pirulaisiin: punkkeihin, hyttysiin, paarmoihin, hietasääksiin you name it. Viime vuonna aina kun vaan muistin suihkuttaa, yksikään ötökkö ei pistänyt. Ihan mahtavaa. Ei varmaan tarvitse sanoa, että ostin täksi kesäksi uuden purkin. Vaikka tuote on hajuton, tätä kannattaa suihkuttaa aina ulkona ja varoa, ettei hengitä tuotetta henkeen. Kasvoille levitys käsien kautta. Valitsen oikeasti mieluummin tämän myrkyn levittämisen iholle kuin parantelen vielä kahden vuoden päästäkin hyttysten pistojen jälkiä ihossa. Vuosi vuodelta tulen niille allergisemmaksi.
Pihkaseerumi – Rakkaustuote! Jos ne hyttyset pääsevät pistämään, tämä on nopein konsti saada paukamat laskemaan. Auttaa muutamassa minuutissa ja puremajälki näyttää paremmalta. Tehoaa myös kutinaan. Olen käyttänyt tätä myös finnien päälle, tällä saa rauhoitettua monenlaisia ihoärsytyksiä, auttaa myös hankaumiin. Ei kuivata ihoa.
Mitä sinä pakkaat mukaan?
Toivotan kaikille oikein ihanaa juhannusta. Seuraava postaus ilmestyy maanantaina!
*Kuvassa oleva iS Clinical PR-näyte saatu blogin kautta, kaikki muut omia.
Cailap
5.12.2015
12.00
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Arvontaviikkoa on vielä kaksi päivää jäljellä, toivottavasti jaksatte. Ensi viikolla palataan sitten normaalien postausten pariin, jos arvonnat alkavat jo kyllästyttää. Tänään kuitenkin jatketaan viikkoa Cailapin tuotepaketilla. Olen aiemminkin kirjoitellut Cailap by Mariela Sarkima -tuotteista. Sarjan siveltimistä ison osan olen itse kokenut hintaansa nähden laadukkaiksi ja kukaan ei voi varmaan kieltää, että tuo turkoosi raikas ulkonäkö ei olisi houkuttava. Arvontapakettiin valikoitui kolmen siveltimen setti, josta löytyy siveltimet klassisen smoky eyes -lookin tekemiseen. Ripsentaivuttimet pääsivät mukaan omiin lokakuun suosikkeihin, ihastuin niiden jämäkästi ripsiä taittavaan olemukseen. Taivutukset pysyvät koko päivän, ihan kaikilla taivuttimille tämäkään ei omiin ripsiini onnistu. Joten ne olivat itsestään selvä valinta mukaan.
Pakettiin lähtee myös omasta hyllystäni löytyvä Mariela Sarkiman Make Up Bible, jonka loistavien inspiroivien vinkkien ja neuvojen avulla sekä havainnollisilla kuvilla, jokainen oppii tarpeelliset meikin tekemisen perusteet. Ainakin itseni kirja on pelastanut monesti, sillä en todellakaan ole mikään ammattilainen meikkauspuuhissa.
Arvonnan aputonttuna häärii Cailap Oy.
10 kuvaa kesään – marraskuu
23.11.2015
10.43
Perjantai-iltana olin innoissani tämän 10 kuvaa kesään -haasteen kanssa. Syy oli se, että sometileille alkoi tipahtelemaan tuttujen ottamia kuvia ihanasta ensilumesta. Elin sitten perjantaipäivän- ja illan toivossa lauantaita 21.11 (kuvanottopäiväni) varten, että saisin juttuun ihanan talvisen kuvan. Lopputuloksen näette yllä. Vaikka lunta tuli 40km:ä pohjoisemmassa, sitä ei tullut täällä. Sen sijaan melkein koko perjantaipäivän satoi vettä. Sitä vettä tuli vielä nukkumaankin mennessä. Onnekseni aamuyöstä oli pakastanut. Kun aamulla heräsin, kattojen päällä oli vähän lunta. Lunta satoi kuvanottohetkellä lisää. Kuva kertoo kyllä ihan kaiken siitä, miksi tämä marraskuu ei ole yhtään mun juttu. Oikeasti, ei voi olla mitään noin masentavan näköistä. Voisin skipata tämän ajan vuodesta kokonaan, nukkua kuin karhu talviunta siihen asti, kunnes valkoiset nietokset peittävät maan. Seuraava kuva otetaankin sitten talvipäivänseisausta edeltävänä päivänä, voin jo nyt veikata, että silloin on takuulla hämärää, jos ei ole lunta. Lauantai-iltana lumitilanne muuttui iloksi täälläkin ja tällä hetkellä maata ja puita koristaa kaunis ohut valkoinen peite.
Ettei tämä postaus menisi pelkästään marras-masisteluun, niin viikonloppu meni muuten mukavasti. Myönnän ihan rehellisesti, että vaan olin, suorastaan laiskottelin. Sillä tänään alkaa asunnossamme putkiremppa, joka tulee koettelemaan pääkoppaani seuraavan puolentoista viikon ajan. Tuntuu, että vuosi on ollut yhtä remonttia. Viime joulun alla huomatut kosteusongelmat kylppärissä ja siitä seuranneet tutkimukset ja remontti kestivät toukokuulle. Kävimme tuona aikana mm. pari kuukautta yhtiön yleisissä saunatiloissa suihkussa, koska omaa suihkua ei voinut käyttää. Muutama kuukausi vierähti tässä välissä ja taas alkaa. Huh. Ei mikään ihme, että tämä vuosi on tuntunut vaikeammalta pitkiin aikoihin. Rentouttaakseni itseäni pyörin lauantai-iltana Netflixissä, Viaplayssa ja vaikka missä, etsien itselleni jotain mielenkiintoista ja aivotontakin katsottavaa. Olen aikamoinen sarja-addikti, kun löydän mielestäni jonkun hyvän, jään siihen koukkuun välittömästi, eikä usein mene montaakaan päivää, että ensimmäinen kausi on kokonaan katsottu. Olin jo aiemmin kurkkinut Viaplaysta sarjaa Outlander, joka perustuu Diana Gabaldonin kirjoihin, joita en ole lukenut ja totuuden nimissä on sanottava, että hype kirjasarjan ympärillä on mennyt minulta täysin ohi. Sarja kuitenkin vaikutti lupaalta: historiaa, romantiikkaa ja toimintaa. Jokin kuitenkin sarjaan sisältyvässä aikamatkailussa tökki, syy jonka vuoksi olin jättänyt sen rauhaan. Lauantai-iltana annoin Outlanderille mahdollisuuden. Katsotaan nyt ensimmäinen jakso, oli viimeinen kuuluisa ajatukseni. Arvaatte varmaan miten kävi? Sarja vei niin mukanaan, että ensimmäinen kausi on melkein katsottu loppuun lauantain ja sunnuntain aikana. Myönnän, että on ollut ihanaa lepuuttaa aivoja sarjan parissa. Nopeasta katsomistahdista johtuen edessä onkin vain sama kysymys kuin lauantai-iltana, mitä seuraavaksi? Ehdotuksia?
Elokuu on Runokuu
3.8.2015
11.39
Jos voisin haljeta ylpeydestä, olisin jo haljennut. Olen täällä aiemmin kertonut, että minun kanssani saman katon alla asuu kirjailija. Miestäni pyydettiin kevättalvella mukaan elokuussa järjestettävän Runokuun Runoja raiteilla -tapahtumaan. Järjestävä taho oli bongannut mieheni uusimmasta runokokoelmasta Onnen maa Runoja raiteilla -tapahtuman teemaan sopivan runon, joka painettiin myös postikorttiin. Mukana Runoja raitella tapahtumassa on mm. sellaisia runoilijoita kuin Claes Andersson, Aulikki Oksanen, Riikka Palander, Hannimari Heino ja monia muita. Tämän kuun 17.-30. välisenä aikana runous matkustaa Helsingin metroissa ja raitiovaunuissa. Sieltä muiden joukosta löytyy myös mieheni runo Reissumies. Raiteilla pohditaankin tänä vuonna matkantekoa, saapumista, lähtemistä, eksymistä, etäisyyksiä kahdenkymmenen nykylyyrikon voimin. Runopostikortteja on jaossa Runokuun ajan festivaalin tapahtumissa, kirjastoissa ja liikennevälineissä. Kannattaa yrittää kerätä kaikki kymmenen korttia, sillä niistä syntyy yhdessä hieno kartta.
Runokuu avautuu tänä vuonna vierailijoilleen 21.-27.8 välisenä aikana. Runokuu on siitä hauska tapahtuma, että se on maksuton. Perheen pienempiäkään ei tarvitse jättää kotiin, sillä 23.8 järjestettävässä Lasten Runokuussa pääsevät lapset toteuttamaan runoleikkituokiota.
Tapahtuman aikana on myös viisi runokätköä Helsingin keskustan alueella, jotka voi etsiä koordinaattien sekä sanallisten vihjeiden perusteella. Kätköt sisältävät kirjoitusvälineet ja ohjeistuksen. Kätkön löytäjää pyydetään kirjoittamaan uusi säe tai säepari jatkuvassa muutoksessa olevaan yhteiseen kätkörunoon. Koordinaatit ja vihjeet julkistetaan projektin omassa blogissa perjantaina 21.8.
Viikon aikana voi osallistua kymmeniin erilaisiin tapahtumiin mm. Taiteiden yöhön Tähtitorninmäellä, Glorian yöhön tai vaikkapa Lempikirjamaratoniin Kansallisteatterin Lavaklubilla.
Oletteko osallistuneet Runokuuhun?
Kissa joka lopetti lukulukon
28.1.2015
11.55
Muistatte varmaan, kun kirjoittelin teille marraskuussa lukulukostani. Lukon aukaisemiseen tarvittiin tällä kertaa yksi kissa: Katukatti Bob. Olin toivonut kirjaa jo kauan itselleni ja mieheni yllätti minut, ostamalla sen minulle joululahjaksi. Muutamia päiviä joulun jälkeen tartuin kirjaan ja hupsista, olin lukenut sen kolmessa päivässä. Tosin tämän jälkeen en ole aloittanut toista kirjaa, vaikka se on ollut suunnitelmissa.
James Bowenin kirja Katukatti Bob (WSOY 2014, suom. Kimmo Paukku) kertoo tositarinan oranssinpunaisesta melkoisen persoonallisesta kollista nimeltä Bob, joka omalla ystävyydellään opettaa entistä huumeidenkäyttäjää Jamesia ottamaan vastuuta elämästään. Bobin uskomattomalla avustuksella James kipuaa vähitellen kohti parempaa elämää.
Kirja oli erittäin helppolukuinen ja kerronta oli minusta paikoin jopa hieman lapsekasta, minkä huomasin ajoittain häiritsevän itseäni. Bob sen sijaan oli persoonana niin hurmaava, että kirjaa ei voinut jättää kesken vaan minun oli aina käännettävä uusi sivu, nähdäkseni mitä Bob seuraavaksi keksii. Kirja on koskettava tarina ihmisen ja kissan välisestä ystävyydestä. Hyvä muistutus meille kaikille siitä, miten parantava vaikutus lemmikillä voi olla. Lukemisen aikana en voinut välttyä parilta kyyneleeltäkään.
"Menin istumaan penkille bussin perään ja olin panemassa kitarakoteloa säilytystilaan lähelle bussin rahastajaa, kun näin selkeästi takana oranssinpunaisen turkin vilahduksen. Ennen kuin ehdin tajutakaan, Bob oli loikannut bussin kyytiin ja käynyt istumaan viereiselle penkille. Olin ällikällä lyöty. Tajusin – vihdoin ja viimein – että en pääsisi Bobista ikinä eroon."
Bob onkin tällä hetkellä varmasti yksi maailman tunnetuimmista kissoista. Bobin omilla Twitter-sivuilla @StreetCatBob on yli 66 000 seuraajaa. Jatko-osa on ilmestynyt jo englanniksi. Bob on suosittu myös Suomessa, sillä kissan suomenkielisillä Facebook-sivuilla on yli 2000 seuraajaa.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät tositarinoista, heille, jotka ajattelevat kissoja olentoina, jotka eivät ajattele kuin itseään ja tietenkin meille kissaihmisille, joiden mielestä kissat ovat vastustamattomia.
Oletteko tutustuneet Bobiin?
Lukulukko
25.11.2014
17.48
Olen ihan pikkutytöstä asti rakastanut palavasti lukemista. (paitsi kokeisiin) Heti, kun opin lukemaan, vietin joka viikko aikaa kirjastossa välillä useampaankin otteeseen ja hain itselleni reppukaupalla lisää luettavaa. Mikään ei riittänyt. Lomat istuin nenä kiinni kirjassa pihanurmikolla viltin päällä istuen. Opiskelujen ohessa minulla oli aina menossa kirja, jota ahmin intohimoisesti sohvannurkassa. Työelämään siirtyessäni kirjoille ei jäänyt enää niin paljon aikaa, mutta silti luin. Iltaisin ennen nukkumaan menoa ja vapaapäivät pyhitin täysin kirjojen kahlailulle. Tuolloin aloin ostamaan kirjoja itselleni. Koska mikäs sen parempaa, kun töiden lisäksi ei tarvinnut välittää palautusajoista ja aina silti omassa hyllyssä oli jotain mielenkiintoista luettavaa. Itselleni kirjat ovat olleet aina se paras tapa rentoutua, en saavuta missään sellaista rentoutumisen tilaa kuin lukiessa. Rakastan kirjojen tuoksua, sivujen tuntua käsissä ja sitä, että kirjan voi aina valita oman fiiliksensä mukaan.
Sitten kävi niin, että sairastuin masennukseen. Masennuksessa oli yksi vielä enemmän masentava asia se, että en pystynyt enää tekemään asiaa, mitä rakastin eniten. Lukemaan. Huomasin asian, kun tajusin etten pystynyt edes lukemaan tilaamiani naistenlehtiä vaan ne jäivät pöydälle avoimena lukemattomiksi. Lehtien pino kasvoi kuukausi kuukaudelta ja jokainen vilkaisu pinoa kohti sai mieleni ahdistuneeksi. Kirjoihin en edes koskenut.
Meni vuosia ennen kuin pystyin taas lukemaan, mutta se ei ole enää sellaista kuin ennen. Ensinnäkin lukeminen on hitaampaa, en sisäistä lukemiani asioita niin hyvin kuin aikaisemmin. Unohdan usein lukemani kirjat hyvinkin nopeasti. Kun luen, on oltava täysin hiljaista: ei naapurien mölyä, ei musiikkia, ei telkkaria taustalla. Muuten keskittymiseni herpaantuu. Näissä häiriötekijä tapauksissa huomaan, että olen muka lukenut, mutta en ole tajunnut sanaakaan vaan se sivumelu on vienyt huomioni, on aloitettava alusta. On turhauttavaa, kun en muista vuosi sitten lukemastani kirjasta oikeastaan yhtään mitään, kun taas 20 vuotta sitten luetut kirjat ovat hyvässä muistissa. Tietynlaisia kirjoja en pysty lukemaan enää ollenkaan. Kirjat joissa esiintyy paljon henkilöitä tai joissa hypitään paikasta toiseen ovat ihan mahdottomia. En millään pysy kärryillä kuka on kuka ja lukemisesta tulee hyvin turhauttavaa. Helpoimmin sisäistän lukuelämyksinä elämänkerrat, dekkarit (sillä varauksella, että henkilöitä ei ole liikaa) ja Chic litit. Itselleni masennus toi mukanaan tarkkaavaisuushäiriöitä, huonontuneen muistin ja huonontuneen kielellisen muistin, jotka myöhemmin todettiin ihan psykologisissa testeissäkin, kun valitin asiasta. Kaikki nuo vaikeuttavat lukuelämystäni ja myös kirjoittamistani. Voitte uskoa, että nämä tekstit on luettu aika monta kertaa läpi ennen kuin painan julkaise-nappia.
Lukeminen oli/on tosi suuri osa identiteettiäni ja kahdeksan vuotta sitten menetin siitä palasen. Minulle on matkan varrella lupailtu, että parannuttuani, noiden asioiden pitäisi pikku hiljaa palautua. Kahdeksan vuoden jälkeen en vieläkään ole saanut terveen papereita, eivätkä asiat ole parantuneet. Olenkin asiasta usein ahdistunut, koska se kova yrittäminenkään ei auta. Koen olevani vain pieni roska verrattuna entiseen minääni. Miksi minä en voi pystyä siihen mihin ennen? Silti en halua antaa periksi. Kun minulla on menossa parempi vaihe ja pystyn lukemaan, saan edelleen kirjoista niin paljon, että haluan pitää ne elämässäni.
Viime kesänä ahmin kirjoja hämmästyttävän hyvällä tahdilla, kun entinen loppui, aloitin uuden. Sitten tuli syksy. En ole lukenut yhtään kirjaa. Olen yrittänyt aloittaa. Ei. Täydellinen lukulukko. Ajattelin viime viikolla, että yritän alkaa purkamaan lukulukkoani selailemalla rakkaita joululehtiäni- ja kirjojani, joista yleensä olen aina jaksanut innostua. Ehkä se taas tästä, pikkuhiljaa.
Kuvituksena pino kirjoja, jotka haluaisin lukea, jos pystyisin.
Joulun väri on punainen
21.11.2014
16.22
Kun Eyeshadow and flame -blogin Ilona ilmoitti syksyllä järkkäävänsä meille muille kauneusbloggaajille pikkujoulut, olin tietenkin heti valmiina koitokseen. Intoani ei vähentänyt yhtään se, että Ilona oli luvannut tarjoilla meille riisipuuroa. Mutta sitten koitti itselleni se vaikein hetki. Ilona toivoi, että jokaisella olisi jotain punaista. Apua, apua, apua. Ei minulla ole mitään punaisia vaatteita, ei yhden ainoaa. Olin jo melkein aukaisemassa erään verkkokaupan sivua, josta saisin jonkun punaisen nutun päälleni, mutta Ilona olikin jo iloisesti ilmoittanut, että sitä punaista voi olla muussakin kuin vaatteissa. Hiljainen helpotuksen huokaus kuului sisältäni. Taisin kuitenkin innostua liian aikaisin.
Heräsin tällä viikolla ajatukseen siitä, että niin ne pikkujoulut tosiaan ovat lauantaina. Aloin kuitenkin vasta tänään tutkimaan, mitäs punaista sitä sitten laittaisi. Kynsilakka oli helppo homma, jokin aika sitten hankkimani OPI:n Gwen Stefani Holiday -kokoelman What`s Your Point-settia? suorastaan henkii joulunpunaista. Huulipunavalinnan kanssa sen sijaan meinasi käydä köpelösti. Olin koko syksyn ajatellut, että kesällä ostamani Elizabeth Ardenin huulipuna oli sävyltään klassisen punainen Red Door Red ja olin ajatellut korkkaavani sen pikkujoulun kunniaksi. Tämän aamun tarkastus kuitenkin osoitti, että ostamani puna ei ollutkaan se, joksi sitä luulin. Olin ostanut kesän huumassa hieman oranssimman punaisen Marigoldin. Argh, katastrofipilvi alkoi roikkumaan pääni päällä. Aloin sitten käymään huulipunia läpi, paljon punaisia huulipunia, mutta melkein kaikki liian oranssisia siihen nähden, mitä olin ajatellut haluavani, kunnes käteeni osui tuttu ja turvallinen Yves Rocherin Rouge Vif. Kyllä, pikkujoulu-look on sittenkin pelastettu. Itselläni on muuten menossa jo toinen puikko tätä klassista punaa, jossa on loistava hinta/laatusuhde.
Oletteko muuten koskaan miettineet, miksi juuri punainen mielletään joulun väriksi? Keskiajalla punainen väri liitettiin jumalallisiin olentoihin, kuninkaallisiin ja Pyhään Henkeen. Se tunnetaan myös veren ja marttyyrien tunnusvärinä. Tapaninpäivä on marttyyrien muistopäivä. Toki joulupukillekin on annettava tunnustusta punaisesta väristä. Tosin punainen pukki on melko tuore ilmestys. Vielä 1800-luvulla pukkien nutut olivat milloin minkäkin värisiä, yleensä sinisiä, vihreitä, violettejä tai harmaita. Siinä vaiheessa pukista viimein tuli punainen, kun Coca-Cola vuonna 1931 tilasi Haddon Sundblomilta joulumainoksen. Ahvenanmaalaiset sukujuuret omaava piirtäjä teki pukille punaiset vaatteet ja pian pukin asuksi vakiintui punainen. Meillehän ainoa oikea joulupukki on asunut Korvatunturilla vuodesta 1927 lähtien. ;)
Kun huulipunakatastrofista oli selvitty, oli aika ottaa kuvia tätä juttua varten. Minulla on usein tapana kiinnittää kuviin nuo pyörivät korkit oikeisiin asentoihin ihan sinitarralla. Jota en todellakaan suosittele laitettavaksi seinään sen sisältämän öljyn vuoksi, sitä kun ei siitä tapetista kovin helposti pois saa, jos ollenkaan. Aloin sitten kuvaillessani pohtimaan, kukahan sinitarran on keksinyt. Alkoi innokas googlaaminen, joka ei tuonut asiaan vastausta. Kaikkia hauskoja historiallisia juttuja ja tietoja valmistajista löytyi, mutta sihen en vastausta saanut, kuka sen sinitarran oikein keksi. Pöh.
Minusta kivoin tapa fiilistellä joulua on selailla joulukirjoja. Niitä on vuosien saatossa kertynyt jo kunnioitettava pino. Kirjoja ei tarvitse edes lukea, riittää, kun katselee sivuilta kivoja kuvia ja aiheita. Kai Linnilän Wanhan ajan joulu (HELMI) vanhoine piirroskuvineen henkii menneiden aikojen joulunodotusta. Se oli sitä aikaa, kun maa oli lunta tulvillaan ja mökkien ikkunoissa ainoina valoina olivat kynttilät. Pikku hiljaa täälläkin aletaan virittäytymään joulun tunnelmaan...
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Teuvon painajainen
12.9.2014
16.54
Reilu viikko sitten kaverini julkaisi Facebookissa Kouvolan Sanomien uutisen, jonka raflaavaksi otsikoksi oli valittu: Kirjat voivat pilata sisustuksen! Jutussa Teuvo Loman täräyttelee omia mielipiteitään kirjoista ja kirjahyllyistä, jotka hänen mielestään ovat muinaismuistoja. Tervetuloa kotiimme, Teuvon ja monen muunkin painajaiseen. Kotiin, jossa asustaa kaksi muumiota, joilta näitä muinaisjäänteitä vielä löytyy. ;) Jos käyttäisin joskus sisustussuunnittelijaa, en ainakaan tilaisi Teuvoa kotiimme. Epäilen, että Teuvo ei ymmärtäisi "palvontaamme" kirjoja kohtaan.
Vai mitä sanotte siitä, että me ostimme jopa asuntomme sillä perusteella, että ensiksi teimme asuntonäytössä mittauksia, joilla selvitimme mahtuvatko kirjahyllyt asuntoon. Jos eivät olisi mahtuneet, olisi asunto jäänyt ostamatta. Meillä kaikilla on erilaiset prioteeriteetit elämässä ja meillä kirjat ovat sillä listalla aika korkealla. Koti ilman kirjoja on mielestäni kuin tyhjä hillopurkki. Mitä tekee lasipurkilla, jos herkullinen hillo puuttuu sisältä, siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa lappamaan hilloa juuri tehdyn pannarin päälle?
Olen kuitenkin sitä mieltä, että luki sitten kirjoja muinaisjäänteisinä paperiversioina tai tabletilta, kaikki lukeminen kannattaa. Meidän kirjoja suurinta osaa luetaan useammin kuin kerran, itselläni on osassa kirjoja menossa jo neljäs kerta. Osataan meillä luopuakin. Divariin viedään kirjoja silloin tällöin, jotta uusia mahtuu tilalle. Itselleni kirjojen lukeminen on kokonaisvaltainen elämys ja siksi en ole päässyt tabletilla lukemisen makuun, vaikka olen yrittänyt. En saa siitä irti samanlaista rentouttavaa hetkeä kuin oikean kirjan kanssa. Siinä vaiheessa, kun tablettiin saa seuraavat ominaisuudet, voin muuttaa suhtautumistani myönteisemmäksi: tuntea kirjan karheat sivut sormien alla, haistaa paperin tuoksun, tuntea painon ja kuulla sivujen rapinan. Sillä juuri nuo asiat tekevät itselleni lukemisesta kokonaisvaltaisen elämyksen.
Monien mielestä kotimme kirjahyllyt eivät takuulla näytä hyvältä, mutta minulle ne tekevät ensimmäisenä sen olon, että olen tullut kotiin.
Pilaako kirjat sisustuksen?
Linssit huurussa
19.6.2014
13.00
Kesä on ainakin itselleni lukemisen kulta-aikaa. Kirja käteen ja parvekkeella, voisi olla ne kuuluisat viimeiset sanat kauniina kesäpäivänä. Toki lukeminen sisällä sateisina päivinä on hyvinkin viihdyttävää puuhaa.
Chick litit ovat helppoa ja hauskaa kesälukemista, tyyli sopii myös sellaisille, jotka eivät jaksa "vakavampaan" kaunokirjallisuuteen perehtyä. Itse tykkään lukea tämän tyylisiä kirjoja "välipaloina", joidenkin raskaampien kirjojen välissä. On mukava laittaa aivot vapaalla, mutta myös chick lit on taitolaji, eivätkä sitä kaikki osaa.
Sari Luhtanen oli minulle tällä saralla uusi tuttavuus, vaikka kirjailija on julkaissut ennen Linssit huurussa (Tammi 2014) teostaan jo kolme romaania. Jotka aion varmasti tämän jälkeen hankkia itselleni, sen verran Linssit Huurussa vei minut mennessään.
"Olinkin huppelissa sekä kuplajuomasta että palaneista rahasummista, kun astelin lounaalle yhteen monista ostoskeskuksen ravintoloista. Siinä euforiassa näpyttelin Mannalle tekstarin. Milanon Prada oli taas kiva. Where RU?"
Kristiina on dramaattisiin hääkuviin erikoistunut valokuvaaja. Kristiina eli tuttavallisemmin Riki ei haikaile vakituista työpaikkaa ja miehiäkin on maailma täynnä, joten miksipä tyytyä yhteen. Eräs Sisilian rannikolla otettu hääkuva ja kuvan reunaan eksynyt hahmo saa hänet näkemään oman elämänsä irrallisuuden.
"Mummeli ei tuntunut lainkaan havainnoivan ympäristöään, köpötti vain eteenpäin tyylikkäänä pikku piskinsä kanssa. Minä ajattelin: tuossa olen minä."
Kirja on täynnä hersyvää huumoria, mutta siihen on saatu mahdutettua myös ripaus elämänviisauksia. Henkilöhahmot on kuvailtu hyvin ja ne ovat onnistuneita. Ne tempaisevatkin lukijan välittömästi mukaansa. On helppo lähteä Rikin seurassa kiertomatkalle Sisiliaan, sieltä Pariisin kautta takaisin kesäiseen Helsinkiin. Lukiessani huomasin ajattelevani, että kunpa tästä kirjasta tehtäisi elokuva. Sillä siitä tulisi ihan mielettömän elämänmakuinen romanttinen komedia.
Linssit huurussa kirjan voi ostaa omakseen täältä.
Millaisia kirjoja te tykkäätte lukea kesällä?
Lukukappale saatu Tammelta. Kirjan kannen suunnittelu Tuija Kuusela/Stiili.
GRACE
27.3.2014
11.05
Kiinnostuin monen muun tavoin Gracesta katsottuani sattumalta The September Issue -dokumentin, jossa Grace tuntui olevan virkistä ja lämminhenkinen persoona kylmän ja määrätietoisen oloisen Anna Wintourin rinnalla.
Grace. Elämäni muodin maailmassa (Nemo 2013, suom. Sini Linteri) kertoo vuonna 1941 syntyneen Goddingtonin elämäntarinan. Gracen elämä on ollut mielenkiintoinen. Mallinurallaan hän poseerasi useiden isojen muotilehtien kannessa ja toimi maailmankuulun Vidal Sassoonin muusana. Kansikuvien ja maailman vaikutusvaltaisimman muotilehden, Yhdysvaltain Voguen taiteellisen johtajan pestin väliin mahtuu paljon.
Kirja on täynnä Gracen omia kuvituksia. Muotinäytöksissäkin Gracellä on mukana luonnoslehtiö, johon hän piirtää muistiin näytöksien puvut. Melkoinen homma! Enkä yhtään ihmettele, miksi hän haluaa olla tuolloin rauhassa.
Jokaisen valmisvaatesesongin aikana piirrän tavallisesti yhden lehtiön täyteen yhdessä kaupungissa – Pariisissa, Milanossa, New Yorkissa – ja yhden jokaisen sesongin couturesta ja vapaa-ajan mallistosta. Siis kaksitoista luonnoslehtiötä vuodessa, ja ne kaikki täyttyvät kokonaan. Näytöksissä menetelmäni on piirtää, luonnostella, merkitä kaikki muistiin – joka ikinen asu – ja miettiä myöhemmin, pidinkö asusta vai en.
Kirja muutti käsitystäni siitä Gracesta, minkä näin The September Issuessa. Hän on edelleen maalta kotoisin oleva walesilaistyttö leiskuvan punaisine hiuksineen, mutta ystävällisen Gracen lisäksi kirja paljastaa hänessä myös jääräpäisyyttä, jota kovassa muotimaailmassa kaivataan. Kissakuiskaajineen ja Hamptonsin loma-asuntoineen Grace kuullostaa hyvin New Yorkilaiselta. Toisaalta kuvauksissa taiteellinen johtaja tekee edelleen asiat itse: hän pukee mallit ja tarkastaa laskoksien suoruuden, kun kaikki muut käyttävät assistenttia tuohon hommaan.
Olen varmasti viimeinen muotitoimittaja, joka oikeasti pukee mallin itse, sen sijaan, että jättäisi tehtävän assistentilleen. Se on minulle tärkeä tehtävä. Pukuhuone on ainoa paikka, jossa mallille voi puhua ja jossa voi saada mielipiteensä sanottua siitä, miten hänen pitäisi seisoa ja millainen tunnelma kuvasta pitäisi välittyä, ilman että puuttuu kuvaajan työhön.
Grace kuvaa kirjassaan hyvin tunteitaan kissojaan kohtaan, jotka ovat hänelle hyvin tärkeitä. Hän kiteyttääkin kirjassa hyvin myös oman mielipiteeni kissoista.
Täytyy myöntää, että pidän kissojen itsenäisyydestä. Niitä ei voi pakottaa tekemään mitään vasten niiden tahtoa. Lisäksi ne ovat hauskoja. Ne saattavat itsensä kaikenlaisiin sekopäisiin tilanteisiin ja käyttäytyvät typerästi.
Kirjan värikäs ulkomuoto suorastaan huutaa tarttumaan siihen. Tempauduin elämänkerran syövereihin niin, että olin lukenut kirjan kolmessa päivässä. Teksti on soljuvaa ja helposti luettavaa ja kukapa hieman utelias ihminen ei olisi kiinnostunut muotimaailman kulissien tapahtumista, sekä siihen kuuluvien ihmisten vähintäänkin persoonallisista luonteista.
Onko Grace teidän lukulistalla?
Suositushinta 38€.
Lukukappale saatu Kustannusosakeyhtiö Nemolta. Kursivoidut kohdat lainauksia kirjasta.
Tehokas sunnuntai
9.3.2014
13.42
Tänään on ollut tehokas päivä. Heräilin kelloon puoli yhdeksän aikaan. Aloitin aamun espressolla ja miehen keittämällä aamupuurolla. Täysin vatsoin olikin hyvä aloittaa sunnuntain siivousurakka, vaikka homma ei kovin mieluisa ole.
Nyt kello yhdeltä koti tuoksuu puhtaalle, viimeiset pyykit vielä pyörivät koneessa. Urakan päätteeksi tein itselleni kupillisen cappuccinoa ja ajattelin jatkaa Gracen (Nemo 2013) lukemista.
Sain kirjasta Nemolta lukukappaleen ja pääsin aloittamaan lukemisen vihdoin eilen illalla. Jäin heti koukkuun! Greace on Grace Goddingtonin elämänkerta. Gracehan tuli suurelle yleisölle tunnetuksi Septemper Issue -dokumentista. Yli 70-vuotias teräsnainen Grace toimii edelleen Yhdysvaltain Voguen taiteellisena johtajana.
Sain tehtyä tällä viikolla jotain muutakin. Ostin aikoinaan vanhaan asuntoomme jääkaappirunous -paketin. Sanat eivät ehtineet kauaakaan koristaa asuntomme jääkaapin ovea, kun meille tuli muutto. Muistan, että minulla meinasi palaa hermot repiessä pieniä magneetteja ovesta irti muuton yhteydessä, kun olisi ollut kiireellisempääkin tekemistä. En silti raaskinut jättää niitä oveen.
Sanat odottivat peräti viisi vuotta uuden kodin siivouskomerossa hetkeä, että pääsivät takaisin esille. Viime viikolla käytin hyvän aikaa laittaakseni sanat koristamaan jääkaapin ovea. Melkoista näpertelyä, sillä yksi paketti sisältää yli 500 yksittäistä kirjainta/sanaa.
Kannatti, sillä jo illalla mieheni oli käynyt runoilemassa jääkaapin oveemme. Keittiöön mennessä onkin jännitys päällä: mitä jääkaapin oveen on tällä kertaa ilmestynyt?
Mutta nyt uppoudun Gracen maailmaan ja toivottelen kaikille oikein rentouttavaa sunnuntaita!
Kirja on lukukappale ja saatu kustantajalta.
Kirjahaaste
28.2.2014
11.08
Näin Tassuja ja töppösiä blogissa ihanan kirjahaasteen ja paloin halusta päästä mukaan. Iksu heittikin pyynnöstäni haasteen minulle.
1. Kirja, joka on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Victor Klemperer, Haluan todistaa Päiväkirjat 1933-1945. Koskettava, järkyttävä, tosi. Siinä kolme asiaa, mitä tarvitaan kirjaan jota en ikinä unohda. Olen lukenut tiiliskiven kokoisen järkäleen jo kahdesti, harkitsen vakavasti aloittavani kolmannen. Olo on kirjan jälkeen raskas, koska se muistuttaa ihmisten julmuudesta. Silti meidän jokaisen on hyvä avata sille silmämme silloin tällöin.
2. Sanotko koskaan, että olet lukenut jonkun kirjan vaikka et olisikaan, koska k.o kirjan katsotaan kuuluvan nk. yleissivistykseen.
En. Jokainen luettu kirja arvokas, pääasia, että lukee. Tosin yläasteella jouduin tässä asiassa hiukan huijaamaan, en todellakaan jaksanut lukea läpi Seitsemää Veljestä, enkä Agatha Christien lukupakkoklassikkoa Eikä yksikään pelastunut. Jättivät minut kylmäksi, että en saanut luettua niitä loppuun. Olen yrittänyt lukea molempia teoksia uudestaan vanhemmalla iällä, mutta ne eivät ole minun juttuni niin kuin eivät monet muutkaan klassikot.
3. Oma(t) klassikkosi ja lyhyet perustelut?
Ai, mitkä klassikot?
4. Oletko lukenut näytelmiä?
En.
5. Onko joku kirja tuottanut sinulle tuskaa ja jos on niin miten?
Donna Tarttin Pieni ystävä. Ai miksi? Olen aloittanut kyseisen kirjan varmasti 3-5 kertaa, mutta innostus lopahtaa jo ensimmäisten sivujen alettua. Kirja ei tempaa mukaansa. Harmittaa, koska Donna Tarttin ensimmäinen kirja Jumalat juhlivat öisin on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Ei Pieni ystävä voi olla näin huono, vai voiko?
6. Kirjahylly kotona kyllä vai ei?
Ehdottomasti hylly/hyllyt kotona. Rakastan kirjojen tuoksua. Lasiovelliset hyllyt helpottavat kummasti, eikä kirjoihin kerry pölyä kuten avonaisissa hyllyissä. Aika harva valitsee asuntonsa sillä perusteella paljonko sinne mahtuu kirjoja. Me valitsimme. Asunnonvälittäjällä oli aikoinaan ihmettelemistä, kun heiluin mieheni kanssa mittanauhat käsissä tulevan asunnon olohuoneessa ja laskimme, montako kirjahyllyä sinne mahtuu. Paljon muulla ei ollut väliä.
7. Paperi vai e-kirja?
Paperi. Valitettavasti e-kirjoissa ei voi käännellä sivuja konkreettisesti, eikä niissä ole oikean kirjan tuoksua. Ne ovat olennainen osa elämystä itselleni.
8. Kannattaako lukeminen aina?
Tietysti. Ikinä ei kannata aliarvioida omaa lukemista. Ei kaikkien ihmisten tarvitse lukea niitä klassikoita, "hömppien" lukeminen on ihan yhtä arvokasta.
9. Mitä sinulla on nyt luvussa tai seuraavan listalla?
Hans Falladan Yksin Berliinissä odottaa yöpöydällä.
10. Ensimmäisenä mieleesi tulevan runoilijan nimi?
Kyllä se on rakas aviomieheni Teemu Helle. Ei niin kuuluisa, mutta läheisin.
Bonuskysymys:
Mikä kirja on yllättänyt eniten?
Marko Hautalan Käärinliinat. Kirjan loputtua piti moneen kertaan miettiä, että mitenkäs tämä nyt oikein menikään. Todella yllättävä loppu. Suosittelen!
Haasteen voi ottaa vastaan kuka tahansa kirjoista kiinnostunut.
Arvonnan voittaja
17.2.2014
21.57
Onnen maa -arvonta on nyt suoritettu ja runokokoelma matkaa lukijalle, joka osallistui arvontaan nimimerkillä leenvikki. Onnea!
Voittajalle ilmoitettu voitosta sähköpostitse.
Kiitos kaikille osallistujille. Mukavaa, että suomalainen runous kiinnostaa.
Onnen maa -arvonta
15.2.2014
12.33
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Olenkin kertonut teille aikaisemmin taiteilijaelämästämme, joten ei siitä enempää.
Tänään on mieheni uusimman runokokoelman virallinen julkaisupäivä, vaikka itse teos on ollutkin jo reilun viikon myynnissä Lukutoukan kirjakaupassa.
Minun näpytellessä tätä postausta, on mieheni edustamassa Tampereella Elävän Kirjallisuuden Festivaaleilla. Ei ryökäle halunnut minua mukaan, esiintyminen jännittää kulma enemmän, jos on joku tuttu paikalla.
YKSINÄISEN MIEHEN TANGO
Olohuone on piilossa silloin kun katson pornoa.
Olen kietonut toisen käteni talouspaperiin, toisen hylsyksi.
Paljastan itseni hänelle, jonka kasvoilla voi tuntea ihon sirinän.
Olen herätyskello, kun ovikello soi.
Saan lähetyksen. Postinkantajan ilmeestä päätellen
se vielä elää.
Paketti on tiukkaan pakattu sielu. Revin sen auki sekunnissa
eikä nainen ole tuntevinaan minua
mutta paljastan silti itseni hänelle, rakkaudesta
vetoketju inisee kuin hyttynen säikähtää veritippaa.
Kuin lehmä säikähtää kaulassaan kalkahtavaa kelloa.
Olen kietonut talon ympärille valon vartijaksi
ja vihdoin Barbara ilmaantuu,
alan tanssin pimeyden kanssa
ovikellon tahtiin, tähtiä näen.
Onnen maa (Robustos 2014) on mieheni viides runokokoelma. Runous on sekoitus marginaalia ja valtavirtaa. Näin mieheni kustantaja kuvailee teosta kirjan takakannessa: "Karheutta, kauneutta ja yhteiskunnallisuutta. Omaperäinen, merkityksillä ja kielellä leikkivä teos on vakava, mutta huumorintajuinen tutkimus eräästä maasta ja ajasta."
Kannet ovat Kiira Käkösen käsialaa.
Omakseen Onnen maan voi napata verkosta Lukutoukan kirjakaupasta ja Akateemisesta,
Luetteko te runoja?
