Näytetään tekstit, joissa on tunniste dual essence. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dual essence. Näytä kaikki tekstit
SENSAI Biomimesis Veil – ennennäkemätön ihonhoitomenetelmä & Dual Essence -arvonta
13.12.2020
12.29
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SENSAI
Viime vuosien aikana olemme nähneet ihonhoidon saralla monia ennennäkemättömiä innovaatioita. Ihonhoito ei ole enää vain iholle laitettavia hoitotuotteita vaan myös sisältäpäin lähtevää hoitoa. Lisäksi avuksi on luotu mitä erilaisimpia ihonhoitolaitteita. Olemme nähneet ihonpuhdistuslaitteita, LED-valoterapiaa ja kaikkea siltä väliltä.
Sensain Biomimesis Veil on innovaatio, joka mullistaa käsityksen ihonhoidosta. Se tuokin täysin uuden ulottuvuuden tehokkaaseen ihonhoitoon.
Ideana on luoda iholle mikrokuituhuntu, joka on hyvin samankaltainen kuin Koishimaru-silkistä muodostuva kokonki. Hienokuitutekniikka muodostaa silkkikuidusta ihon pintaan ohuen hunnun, joka sulkee sisään kosteutta ja tehostaa näin käytettävien hoitotuotteiden vaikutuksia.
Erityisessä hoidossa ihon pintaan muodostetaan erittäin ohut mikrokuituhuntu. Se saadaan aikaan Sensain kehittelemän Biomimesis Veil -diffuusorin avulla, jolla iholle suihkutetaan polymeeriliuosta. Polymeeriliuoksen sähkövaraus on positiivinen ja ihon sähkövaraus joka on negatiivinen, mahdollistavat sen, että kuidut asettuvat tasaisesti ihon pinnalle. Ne muodostavat yhdessä iholle ohuen, lähes huomaamattoman kalvon, joka on helppo poistaa vaikutusajan jälkeen. Kuitukalvo tuntuu iholla luonnolliselta.
Koska mikrokuituhuntu kiinnittyy ihoon pehmeästi ja miellyttävästi, sen voi jättää vaikuttamaan iholle yön ajaksi. Se sitoo ihoon kosteutta ja tehostaa sen alle laitettujen ihonhoitotuotteiden vaikutuksia. Aamulla iho tuntuu ja näyttää paremmalta. Tavoitteena onkin saavuttaa ns. SILK SKIN.
Laitetta testattiin yhdellätoista henkilöllä, joiden ihojen kunto vaihteli. Testissä haluttiin selvittää miten mikrokuituverkko vaikutti kosteuden haihtumiseen ihon pinnasta. Ihojen kunnosta riippumatta ihosta haihtuvan kosteuden määrä muuttui optimaaliseksi.
Sensain Biomimesis Veil -kokonaisuus sisältää kolme tuotetta, joilla hoito toteutetaan. Efector on hoitava lamelliuute, kevyt ja tehokkaasti kosteuttava miedon tuoksuinen emulsio. Se laitetaan aina viimeisenä tuotteena ihonhoitorituaalin lopuksi ennen mikrokuituverkon suihkuttamista. Verkko ja uute sitovat yhdessä ihoon kosteutta ja tehostavat muiden hoitotuotteiden vaikutusta. Diffuser on paristoilla toimiva erittäin hiljainen elektorinen laite, jolla mikrokuituverkko suihkutetaan iholle. Se muodostaa iholle yhdessä Potionin eli polymeeriliuoksen kanssa ohuen mikrokuituhunnun.
Sensain Biomimesis Veilin käyttöönotto hivenen jännitti, sillä voin suoraan myöntää, etten ole mikään tekniikan ihmelapsi. Käyttö oli kuitenkin yllättävän helppoa. Diffuserin sisälle laitetaan omaan koloseensa Potion-polymeeriliuospussi. Tämän jälkeen sivussa oleva kytkin siirretään pisara-kohtaan ja yläpuolella olevaa nappia pidetään pohjassa niin kauan, että laitteesta tipahtaa pari pisaraa nestettä, jotka pyyhitään paperiin. Aina ensimmäisellä käyttökerralla tuotteen tuloa pitää odotella lähes minuutin verran. Seuraavilla käyttökerroilla neste tulee heti. Tämän jälkeen kytkin siirretään kohtaan kaksi ja painetaan nappia pohjaan, jolloin Diffuserista suihkuaa erityisen hienojakoinen suihke.
Mikrokuituhuntu levitetään iltaisin poskille ja otsaan muun ihonhoitorituaalin ja lamelliuutteen jälkeen. Kulmakarvoja, hiusrajaa yms. kannattaa varoa, sillä huntu takertuu niihin kuten muutkin poisrevittävät naamiot, ja mikrokuituhunnun poisto voi tuntua aamulla ikävältä. Pakkauksessa tulee mukana muovinen silmäsuojus, jolla silmät voi suojata suihkutuksen ajaksi. Levitys tapahtuu tekemällä rauhallisesti siksak-liikettä n. kahdeksan senttimetrin etäisyydeltä niin kauan, että ihon pinta näyttää valkoiselta. Aikaa on kulunut yleensä n. 30 sekuntia/poski. Kerroksen ei tarvitse olla täysin tasainen. Kun otsa ja posket on suihkutettu, mikrokuituhuntu kiinnitetään ihoon kevyesti painellen. Tämän jälkeen se saa vaikuttaa rauhassa iholla yön yli.
Aamulla huntu irrotetaan iholta sormin. Se irtoaa helposti ohuena kalvona. Poisto ei tunnu lainkaan repivältä vaan huntu irtoaa pehmeästi. Jos ihoon jostain syystä jää irtoamatonta tuotetta, se voidaan poistaa helposti hoitoveteen kostutetulla lapulla. Olen kuitenkin aina saanut hunnun ihan sormin irti. Irrotettu tuote laitetaan aina roskiin, eikä sitä saa huuhtoa viemäriin.
Laitetta voi ja suositellaankin käytettävän joka ilta, mutta me kaikki ihonhoitoon intohimoisestikin suhtautuvat tiedämme, että aika monelle tuo on todennäköisesti utopiaa, vaikka kyse olisi nopeastakin toimenpiteestä kuten Sensain Biomimesis Veilin kohdalla.
Olen nyt käyttänyt laitetta pari kertaa viikossa ja huomaan kyllä aamulla heti eron ihossa. Iho tuntuu käytön jälkeen aina erityisen pehmeältä ja näyttää tasaisemmalta.
TÄÄLTÄ voit katsoa videon Biomimesis Veil -laitteen käytöstä.
Laitetta myy mm. STOCKMANN. Sensain tuotteita voi lisäksi ostaa myös Sokoksilta ja Emotioneista.
ARVONTA
Tähän vuodenaikaan varsinkin meidän suomalaisten iho kaipaa ennen kaikkea kosteutta. Muistatte varmaan Sensain syksyn uutuustuotteen Dual Essencen? Tehohoidossa on öljystä ja kasviuutteesta muodostuva kaksifaasinen koostumus. Pakkausta ravistetaan ennen käyttöä, jotta seerumi sekoittuu tasaiseksi. Tällöin tuote levittyy helposti ja tasaisesti iholle. Tehohoito pehmittää ihoa ja pitää sen kimmoisana. Tuntuu iholla kevyeltä ja jättää kauniin hehkun. Imeytyy nopeasti. Laitetaan iholle hoitoveden jälkeen aamuin illoin, sopii myös meikin alle tehokosteuttamaan ihoa.
Tällä kertaa peräti KOLME teistä lukijoista voi voittaa itselleen talvi-ihon hemmotteluun Sensain Dual Essence -tehohoidon. (arvo á 165 euroa)
Osallistuminen on helppoa. Kerro kommenttilaatikkoon oletko käyttänyt aiemmin Sensain tuotteita, jos olet, kerro suosikkisi. Jätä myös sähköpostiosoitteesi. Lisäarvan saat, jos jaat postauksen/kerrot arvonnasta jossakin somekanavassasi (Twitter/Instagram/Facebook). Kirjoita tällöin vielä lisäarpa kommenttiin. Voit osallistua arvontaan myös sähköpostitse. Laita sähköposti osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com Vastaa kysymykseen, sekä ilmoita mahdollisesta lisäarvasta viestissäsi. Laita viestin otsikoksi SENSAI-arvonta. Osallistumisaikaa on su 20.12.2020 asti.
SENSAI – Vuosia kestänyt rakkaustarina
30.8.2020
10.00
Jos olet seurannut blogiani alusta asti, tiedät että Sensai on kulkenut mukanani kaikki nämä vuodet. Itse asiassa käytin Sensain tuotteita jo paljon ennen kuin perustin blogini vuonna 2011. Sitä voi kutsua vuosia kestäneeksi rakkaustarinaksi. Siksi olenkin iloinen voidessani kertoa teille, että tulen syksyn ja kevään aikana tekemään Sensain kanssa tiiviimmin yhteistyötä. On ilo kirjoittaa brändistä ja sen tuotteista, jotka tuntee lähes läpikotaisin ja joiden takana voi seistä, koska ne ovat jo vuosia olleet olennainen osa ihonhoitorituaaliani.
Aikoinaan tutustuminen Sensaihin muutti todella paljon omaa käsitystäni ihostani ja sen hoidosta. Sensain filosofia pohjautuu hellävaraisuuteen. Tärkein ihonhoidollinen asia mitä voit tehdä, on olla lempeä ihollesi. Huolehdi siitä kuin kalleimmasta aarteestasi. Turha jynssäys ja kuuraus on syytä unohtaa. Ihonhoito on myös asia, johon kannattaa suhtautua tunnollisesti. Vuosien aikana ihonhoitorituaalista on tullut itselleni rentoutumiskeino ja tärkeä hetki itselle. Varsinkin iltaisin teen kaiken rauhassa ja rentoutuen. Unikin tulee paremmin, kun viimeisenä puuhana hoitaa ja rentoutuu eikä tuijota kännykän näyttöä tai tee muuta turhaa.
Sensain ihonhoito on kokonaisvaltainen elämys – rituaali. Se on yksinkertainen, mutta on tärkeää tehdä asiat oikeassa järjestyksessä. Sensain ihonhoitoseremonia on nimeltään Saho. Sen tärkeimmät osiot ovat kaksoispuhdistus, kaksoiskosteutus ja kaksoislevitys. Tällä pyritään saavuttamaan SILK SKIN.
Ensimmäisen puhdistusvaiheen on tarkoitus poistaa kasvoilta meikki ja tali. Ilmansaasteita on ilmassa huikea määrä, joten vaikka et olisi meikannut, päivän aikana iholle kertyy likaa ja rasvaa. Toisessa vaiheessa puhdistetaan muut epäpuhtaudet ja kuolleet ihosolut viimeistellen puhdistus. Kaksoiskosteutuksen ensimmäinen vaihe hoitovedellä valmistelee ihon seuraavaa hoitoa varten. Toinen vaihe emulsiolla tai voiteella ravitsee ihoa. Kaksoislevitystä tehdään vain kosteuttavien tuotteiden kanssa. Hierovat pyöryliikkeet ja painelu maksimoivat voiteen imeytymisen. Ohjeet kaksoislevitykseen löydät täältä. Ihoni on aina rituaalin jälkeen mielettömän pehmoinen ja kuulas.
Sensain syksyn uutuustuote on Dual Essence. Uskon, että moni kuivan ja pintakuivan ihon kanssa kamppailevista on kaivannut sarjaan juuri tämän tapaista tuotetta. Dual Essence on ensimmäinen ihonhoitotuote uuteen linjaan, jonka tarkoituksena on tarjota monikäyttöisiä erikoishoitotuotteita yksilöllisin ratkaisuin SILK SKIN -ihon saavuttamiseksi.
Tehohoidossa on öljystä ja kasviuutteesta muodostuva kaksifaasinen koostumus. Pakkausta ravistetaan ennen käyttöä, jotta seerumi sekoittuu tasaiseksi. Tällöin tuote levittyy helposti ja tasaisesti iholle. Dual Essence pehmittää ihoa ja pitää sen kimmoisana. Se tuntuu iholla kevyeltä ja jättää kauniin hehkun. Imeytyy nopeasti. Laitetaan iholle hoitoveden jälkeen aamuin illoin, sopii myös meikin alle tehokosteuttamaan ihoa. Tuoksu on ylellisen kukkainen, muistuttaa minusta hivenen Sensain Ultimate -sarjan tuotteiden tuoksua.
Seerumin vaikuttavana aineena on käytetty oliiviöljyä, joka pehmentää ihoa. Skvaleeni antaa iholle kosteutta ja hehkua. Unohtamatta tietenkään Koishimaru Silk Royal -yhdistettä, jota käytetään Sensain hoitotuotteissa sekä Ultimate -sarjan puhdistustuotteissa. Yhdiste sisältää mm. hydrolysoitua silkkiä, joka antaa iholle kiiltoa, joustavuutta, sileän tunteen ilman tahmeutta ja sitoo ihoon kosteutta. Koishimaru Silk Royal -yhdiste parantaakin ihon kosteudensitomiskykyä, jolloin ihon kosteuspitoisuuden parantuessa sen suojamuuri vahvistuu. Ihon sävy ja väri paranevat.
Moniko muuten tietää, että Sensailla on oma SENSAI-klubi? Liittymällä mukaan klubiin saat tietoa uusista tuotteista ja rahan arvoisia etuja. Liittyminen on ilmaista. Mukaan klubiin pääset täältä.

Onko Sensai tuttu? Suosikkituotteita?