Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangasnaamio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangasnaamio. Näytä kaikki tekstit
SENSAI Biomimesis Veil – ennennäkemätön ihonhoitomenetelmä & Dual Essence -arvonta
13.12.2020
12.29
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SENSAI
Viime vuosien aikana olemme nähneet ihonhoidon saralla monia ennennäkemättömiä innovaatioita. Ihonhoito ei ole enää vain iholle laitettavia hoitotuotteita vaan myös sisältäpäin lähtevää hoitoa. Lisäksi avuksi on luotu mitä erilaisimpia ihonhoitolaitteita. Olemme nähneet ihonpuhdistuslaitteita, LED-valoterapiaa ja kaikkea siltä väliltä.
Sensain Biomimesis Veil on innovaatio, joka mullistaa käsityksen ihonhoidosta. Se tuokin täysin uuden ulottuvuuden tehokkaaseen ihonhoitoon.
Ideana on luoda iholle mikrokuituhuntu, joka on hyvin samankaltainen kuin Koishimaru-silkistä muodostuva kokonki. Hienokuitutekniikka muodostaa silkkikuidusta ihon pintaan ohuen hunnun, joka sulkee sisään kosteutta ja tehostaa näin käytettävien hoitotuotteiden vaikutuksia.
Erityisessä hoidossa ihon pintaan muodostetaan erittäin ohut mikrokuituhuntu. Se saadaan aikaan Sensain kehittelemän Biomimesis Veil -diffuusorin avulla, jolla iholle suihkutetaan polymeeriliuosta. Polymeeriliuoksen sähkövaraus on positiivinen ja ihon sähkövaraus joka on negatiivinen, mahdollistavat sen, että kuidut asettuvat tasaisesti ihon pinnalle. Ne muodostavat yhdessä iholle ohuen, lähes huomaamattoman kalvon, joka on helppo poistaa vaikutusajan jälkeen. Kuitukalvo tuntuu iholla luonnolliselta.
Koska mikrokuituhuntu kiinnittyy ihoon pehmeästi ja miellyttävästi, sen voi jättää vaikuttamaan iholle yön ajaksi. Se sitoo ihoon kosteutta ja tehostaa sen alle laitettujen ihonhoitotuotteiden vaikutuksia. Aamulla iho tuntuu ja näyttää paremmalta. Tavoitteena onkin saavuttaa ns. SILK SKIN.
Laitetta testattiin yhdellätoista henkilöllä, joiden ihojen kunto vaihteli. Testissä haluttiin selvittää miten mikrokuituverkko vaikutti kosteuden haihtumiseen ihon pinnasta. Ihojen kunnosta riippumatta ihosta haihtuvan kosteuden määrä muuttui optimaaliseksi.
Sensain Biomimesis Veil -kokonaisuus sisältää kolme tuotetta, joilla hoito toteutetaan. Efector on hoitava lamelliuute, kevyt ja tehokkaasti kosteuttava miedon tuoksuinen emulsio. Se laitetaan aina viimeisenä tuotteena ihonhoitorituaalin lopuksi ennen mikrokuituverkon suihkuttamista. Verkko ja uute sitovat yhdessä ihoon kosteutta ja tehostavat muiden hoitotuotteiden vaikutusta. Diffuser on paristoilla toimiva erittäin hiljainen elektorinen laite, jolla mikrokuituverkko suihkutetaan iholle. Se muodostaa iholle yhdessä Potionin eli polymeeriliuoksen kanssa ohuen mikrokuituhunnun.
Sensain Biomimesis Veilin käyttöönotto hivenen jännitti, sillä voin suoraan myöntää, etten ole mikään tekniikan ihmelapsi. Käyttö oli kuitenkin yllättävän helppoa. Diffuserin sisälle laitetaan omaan koloseensa Potion-polymeeriliuospussi. Tämän jälkeen sivussa oleva kytkin siirretään pisara-kohtaan ja yläpuolella olevaa nappia pidetään pohjassa niin kauan, että laitteesta tipahtaa pari pisaraa nestettä, jotka pyyhitään paperiin. Aina ensimmäisellä käyttökerralla tuotteen tuloa pitää odotella lähes minuutin verran. Seuraavilla käyttökerroilla neste tulee heti. Tämän jälkeen kytkin siirretään kohtaan kaksi ja painetaan nappia pohjaan, jolloin Diffuserista suihkuaa erityisen hienojakoinen suihke.
Mikrokuituhuntu levitetään iltaisin poskille ja otsaan muun ihonhoitorituaalin ja lamelliuutteen jälkeen. Kulmakarvoja, hiusrajaa yms. kannattaa varoa, sillä huntu takertuu niihin kuten muutkin poisrevittävät naamiot, ja mikrokuituhunnun poisto voi tuntua aamulla ikävältä. Pakkauksessa tulee mukana muovinen silmäsuojus, jolla silmät voi suojata suihkutuksen ajaksi. Levitys tapahtuu tekemällä rauhallisesti siksak-liikettä n. kahdeksan senttimetrin etäisyydeltä niin kauan, että ihon pinta näyttää valkoiselta. Aikaa on kulunut yleensä n. 30 sekuntia/poski. Kerroksen ei tarvitse olla täysin tasainen. Kun otsa ja posket on suihkutettu, mikrokuituhuntu kiinnitetään ihoon kevyesti painellen. Tämän jälkeen se saa vaikuttaa rauhassa iholla yön yli.
Aamulla huntu irrotetaan iholta sormin. Se irtoaa helposti ohuena kalvona. Poisto ei tunnu lainkaan repivältä vaan huntu irtoaa pehmeästi. Jos ihoon jostain syystä jää irtoamatonta tuotetta, se voidaan poistaa helposti hoitoveteen kostutetulla lapulla. Olen kuitenkin aina saanut hunnun ihan sormin irti. Irrotettu tuote laitetaan aina roskiin, eikä sitä saa huuhtoa viemäriin.
Laitetta voi ja suositellaankin käytettävän joka ilta, mutta me kaikki ihonhoitoon intohimoisestikin suhtautuvat tiedämme, että aika monelle tuo on todennäköisesti utopiaa, vaikka kyse olisi nopeastakin toimenpiteestä kuten Sensain Biomimesis Veilin kohdalla.
Olen nyt käyttänyt laitetta pari kertaa viikossa ja huomaan kyllä aamulla heti eron ihossa. Iho tuntuu käytön jälkeen aina erityisen pehmeältä ja näyttää tasaisemmalta.
TÄÄLTÄ voit katsoa videon Biomimesis Veil -laitteen käytöstä.
Laitetta myy mm. STOCKMANN. Sensain tuotteita voi lisäksi ostaa myös Sokoksilta ja Emotioneista.
ARVONTA
Tähän vuodenaikaan varsinkin meidän suomalaisten iho kaipaa ennen kaikkea kosteutta. Muistatte varmaan Sensain syksyn uutuustuotteen Dual Essencen? Tehohoidossa on öljystä ja kasviuutteesta muodostuva kaksifaasinen koostumus. Pakkausta ravistetaan ennen käyttöä, jotta seerumi sekoittuu tasaiseksi. Tällöin tuote levittyy helposti ja tasaisesti iholle. Tehohoito pehmittää ihoa ja pitää sen kimmoisana. Tuntuu iholla kevyeltä ja jättää kauniin hehkun. Imeytyy nopeasti. Laitetaan iholle hoitoveden jälkeen aamuin illoin, sopii myös meikin alle tehokosteuttamaan ihoa.
Tällä kertaa peräti KOLME teistä lukijoista voi voittaa itselleen talvi-ihon hemmotteluun Sensain Dual Essence -tehohoidon. (arvo á 165 euroa)
Osallistuminen on helppoa. Kerro kommenttilaatikkoon oletko käyttänyt aiemmin Sensain tuotteita, jos olet, kerro suosikkisi. Jätä myös sähköpostiosoitteesi. Lisäarvan saat, jos jaat postauksen/kerrot arvonnasta jossakin somekanavassasi (Twitter/Instagram/Facebook). Kirjoita tällöin vielä lisäarpa kommenttiin. Voit osallistua arvontaan myös sähköpostitse. Laita sähköposti osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com Vastaa kysymykseen, sekä ilmoita mahdollisesta lisäarvasta viestissäsi. Laita viestin otsikoksi SENSAI-arvonta. Osallistumisaikaa on su 20.12.2020 asti.
Bioeffect-suosikit ja upea arvonta!
25.8.2020
13.30
*Muut tuotteet saatu, EGF seerumi oma
Yksi näkyvimpiä brändejä viimeiset pari vuotta blogissani on ollut Bioeffect. Olen monesti puhunut siitä, miten en rakastanut tuotteisiin ensikosketuksella vaan brändin hyvyyden tajuaminen otti hetken. Tämä on oikeastaan hyvä opetus siitä, että aina ei kannata tuotteiden osalta luovuttaa ihan heti, paitsi silloin, jos niistä saa allergisia oireita. Toisissa tuotteissa tarvitaan pidempiaikaista käyttöä, että eron entiseen alkaa huomaamaan. Tänä päivänä tilanne on se, että varsinkin sarjan EGF seerumi kuuluu lähes päivittäiseen ihonhoitorituaaliini, mutta sarjasta löytyy myös muutama muu suosikki, joita käytän sitten vaihtelevasti mieleni mukaan. Bioeffectin tuotteista suurin osa on hajusteettomia, päivävoide taitaa tällä hetkellä olla ainoa tuote, johon on lisätty hajustetta. Tuotteet sopivatkin hyvin myös hajusteherkille- ja allergikoille. Sarjasta on muutenkin karsittu hyvin pois monet mahdollisesti herkkyysreaktioita aiheuttavat raaka-aineet. Sisällyluettelot ovat simppeleitä ja täynnä raaka-aineita, joilla oikeasti on väliä ihonhoidollisesti.
Mikä on Bioeffectin taika?
Varsinkin 80-luvulta lähtien solukasvutekijöistä on tehty paljon lääketieteellistä tutkimusta. EGF on epidermaalinen solukasvutekijä, joka auttaa ihoa kasvamaan palovamman jälkeen ja nopeuttaa haavojen paranemista. EGF edistääkin ihon kykyä sitoa kosteutta ja vähentää kosteuden haihtumista iholta. Se edistää kollageenin ja elastiinin tuotantoa antaen kiinteyttä ja elastisuutta iholle. Tieteellisissä tutkimuksissa EGF kasvatetaan bakteereista ja muut tavat (esim. ihmissolujen käyttö) ovat eettisesti ja moraalisesti ongelmallisia. Ihonhoitoon Bioeffectin tutkijat kehittivät tämän vuoksi ohrapohjaisen EGF-metodin muokkaamalla ohran geneettistä kasvukoodia niin, että se muistuttaa paljon ihmisen omaa EGF:ää. Bioeffect kasvattaa tuotteisiin käyttämänsä ohran hiilidioksidipäästöttömissä kasvihuoneissa vulkaanisessa hohkakivessä. Voisi sanoa leikkisästi, että Bioeffect on islantilaisten Lumene, sillä 25% islantilaisista naisista käyttää Bioeffectiä ihonhoidossaan.
EGF SERUM – Sarjan kulttituote. Seerumia olisi hyvä käyttää yksinään, koska silloin tehot ovat parhaimmillaan. Meikkiä käyttämätön voi käyttää tuotetta aamuin/illoin, itse käytän tätä ainoastaan iltaisin. Syy tähän on se, että erittäin kosteuttava geelimäinen seerumi jättää iholle tahmean pinnan, se kyllä häviää, mutta siinä voi mennä aikaa. Tyynyyn kasvot eivät kuitenkaan liimaannu kiinni, joten tahmeus ei ole sellaista. Ihoni on viimeiset vuodet ollut ikääni nähden todella kimmoisan ja hyvin kosteutetun oloinen, ja olen ihan varma, että tämä seerumi on osasyy siihen.
EGF DAY SERUM – On kehitelty nimenomaan sitten meikinalustuotteeksi. Läpinäkyvä jellymäinen seerumi sulaa iholle, eikä jätä tahmeaa pintaa. Silti se tekee sellaisen primermäisen tartuntapinnan meikille. Tekee ihosta heleän ja hyvinkosteutetun. Laitan yleensä alle vielä hoitovettä. Sisältää EGF:n lisäksi sorbitolia, hyaluronihappoa ja glyseriiniä, joten seerumi pakkaa ihon täyteen kosteutta rasvattomasti.
EGF ESSENCE – Yksi hoitovesisuosikeistani. Se onkin eniten käyttössäni ollut tuote seerumin lisäksi. Koostumus on lähes vesimäistä, mutta siitä huolimatta tämä on varmasti yksi kosteuttavimpia hoitovesiä, mitä markkinoilla on. Kerrostan hoitovettä aina kolme kerrosta meikin alle, ennen päiväseerumin lisäämistä. Iho on jo pelkän hoitoveden laiton jälkeen huomattavasti kimmoisamman oloinen – kiitos hyvän kosteutuksen.
IMPRINTING HYDROGEL MASK – Hydrogeelinaamiota myydään yksinään tai kuuden kappaleen paketissa. Hydrogeelinaamio tuntuu kangasnaamioita hivenen painavammalta iholla ja edistää tehoaineiden vaikutusta. Käytän tämän kaltaisia naamioita silloin tällöin tehohoitona, kun iho tuntuu kaipaavan jotain lisähoitoa. Hydrogeelinaamio tuntuu varsinkin kesällä kasvoilla ihanalta, kun pistät sen aluksi hetkeksi jääkaappiin viilenemään. Laskee aamuisin käytettynä silloin tehokkaasti myös mahdollista turvotusta, jos edellisenä iltana on vierähtänyt pitkään. ;)
Onko Bioeffect tuttu?
Be Here Now Skincare Relax & Let Go – Kangasnaamioiden aatelinen
9.7.2020
13.00
*Sisältää mainoslinkkejä, tuote oma
Siitä lähtien, kun bloggaajakollega Virve ilmoitti luomastaan Be Here Now Skincare -kosmetiikkabrändistä, olen palanut halusta testata hänen luomiaan kangasnaamioita. Kosmetiikasta paljon kirjoittavana, minulla on jatkuvasti jotain testauksen alla, brändiin tutustuminen venyi. Sitten kangasnaamiovarastoni alkoivat näyttämään loppumisen merkkejä ja sain syyn vihdoin tilata naamioita ja pääsin fiilistelemään niitä. Luotin Virven kykyyn suunnitella hyvän kosteuttavan sheet maskin niin paljon, että tilasin Relax & Let Go – Moisture Boosting Sheet Maskeja heti kymmenen kappaleen pakkauksen. En vain uskonut, että voisin pettyä niihin. Olin oikeassa.
Aluksi on sanottava se, että tykkään todella paljon tuotteen yksinkertaisen seesteisestä ulkonäöstä. Siinä ei ole mitään liikaa, eikä liian vähän. Olen lisäksi kokenut pastelliset sävyt aina jotenkin rauhoittavina.
Käytän kangasnaamioita nykyään vain kerran viikossa, sinä päivänä kun teen kokonaisvaltaisemman kotikasvohoidon. Joten pakkauksesta riittää noin kahden ja puolen kuukauden tarpeisiin. Minulle nuo kotikasvohoitopäivät ovat itseni hemmottelua ja rentoutumista. Joten kangasnaamio sopii tähän kuvioon, koska juuri silloin ei ole kiire mihinkään.
Yksi isoimpia asioita sheet maskeissa itselleni on niiden istuvuus. Huonosti istuva naamio ja voin sanoa, etten enää ikinä palaa tuotteen pariin, vaikka se muuten olisi kuinka hyvä. Olen jo aikoja sitten todennut, että kaikki eivät vaan osaa tätä asiaa. Jopa kalliissa naamioissa saattaa olla niin huonosti istuvia, että ihan itkettää. Ainoa, mitä jaksan edelleen motkottaa on se, että harva brändi lisää naamioonsa osaa, että siitä riittäisi kangaspala kaulallekin. Sillä juuri siihen osaan tällainen iäkkäämpi sitä hoitoa todella kaipaisi. Ei se iho siihen leukaan lopu. Kaulasta lisäksi se ikä helpoiten näkyy. Mm. Clarins tekee sheet maskeja, jotka hoitavat myös kaulan ihon. Talikalta löytyy kaulalle erikseen laitettava kangasnaamio, mutta tykkään, että voin tehdä kaksi asiaa yhdellä iskulla. Voihan sitä paketin seerumia toki levittää kaulallekin ja niin teenkin joka kerta. Se ei ole silti sama asia, kuin että se pääsisi oikein muhimaan ja imeytymään kankaan alla. Olen helposti valmis maksamaan tällaisistä naamioista enemmän, sillä tietenkin sen valmistuskin maksaa enemmän. Jankkaan tätä ideaa niin kauan, että muutkin tästä innostuvat ja kaulalle ylettyvistä sheet maskeista tulee yhtä yleisiä kuin leukaan loppuvista. Voin sanoa, että siinä vaiheessa me iäkkäämmät kiitämme.
Be Here Now:n Relax & Let Go on siis perinteinen leukaan loppuva naamio. Sen Bemliese-puuvillasta tehty kangas on tarpeeksi ohutta ja joustavaa, joten sen saa aseteltua iholle täydellisesti ilman rypyn ryppyä. Silmäaukot ovat tarpeeksi pienet, joten naamio ylettyy hoitamaan sy-ihoakin. Minulla on todella leveät kasvot ja tämänkin naamion kanssa kasvoille jää molemmin puolin poskista korvaan sellainen n. 1 cm:n väli, johon naamio ei yletä, vaikka yrittäisin venytellä sitä. Istuvuudesta muuten täysi kymppi. Ei tarvitse pelätä, että tämä valuisi tai sitä tarvitsisi alkaa kesken vaikutusajan korjailemaan. Tykkään myös sen sisältämän seerumin koostumuksesta, se on geelimäistä, joka on eniten makuuni. Liian liru seerumi valuu helposti pitkin kaulaa vaikutusajan aikana. Tässä on onnistuttu välttämään tuokin. Arvasin kyllä, että Virve osaa luodessaan ajatella näitä asioita.
Naamion tuoksu on hyvin mieto – puhdas ja rentouttava. Se syväkostettaa ihoa luonnonmukaisten uutteiden, hyaluronihapon ja aminohappojen voimin. Viidentoista minuutin vaikutusajan jälkeen iho tuntuu todella pehmeältä ja joustavalta. Ehdottomasti yksi parhaista, jos ei paras kosteuttava sheet mask jota olen käyttänyt.
Relax & Let Go – Moisture Boosting Sheet Mask 10 kpl *TÄÄLTÄ
Käytätkö kangasnaamioita? Onko Be Here Now tuttu?
Lookfantastic Beauty Box tammikuu 2019
20.1.2019
8.00
Tammikuun Lookfantastic Beauty Box* saapui hyytävän vaaleansinisessä talvisessa asussa keskellä kirkasta pakkaspäivää. Boxista suosikikseni nousi todellinen yllätys, vaikka ensin tuijottelin kyseistä tuotetta ihmeissäni...
*Boxi PR-näyte saatu blogin kautta.
Dr. PAWPAW Original Balm 25ml
Ensimmäisenä silmiin boxista pisti keltainen Dr. PAWPAWn Original Balm. Vaseliinipohjainen tuoksuton myös vegaaneille sopiva monitoimibalmi. Testailin tätä kynsinauhoihin yöksi ja tekivät niistä mukavan pehmoiset. Tuote on täysikokoinen, mutta ihmettelen todella haaskaavaa pakkaustapaa. Tuubi on aivan liian iso, itse tuotetta on ehkä 1/4 tuubillinen. Tämä olisi näppärä tuote kantaa käsilaukussa, kun brändi tajuaisi luopua haaskaavasta pakkaustavasta. Mieluummin ottaisin tämän tuubissa, joka olisi aidosti täynnä, vaikka se olisi paljon pienempi.
Popband London Hair Ties
Aluksi katsoin, että mitä ihmeen naruja nämä ovat ja suorastaan naureskelin etteivät nämä tule pysymään liukkaissa hiuksissani, että takuulla valuvat samalla tavalla tukastani kuten Invisibobbletkin. Kuinka väärässä olinkaan. Olen aivan rakastunut näihin. Tekevät makuuni tarpeeksi napakan ponnarin, eivät revi, eivätkä valu pois vaan ponnari pysyy jopa korkeallakin kiinni kunnolla koko päivän. Aion tilata näitä lisää! Lisäksi Popbandien hauska solmu näyttää vinkeältä ja kivan uniikilta tupsulta hiuksissa. Voin ihan suoraan sanoa, että tämä saattaa olla itselleni paras juttu mitä boxista koskaan on tullut.
Vitamasques Marine Gold Dust Sheet Mask
Kasgasnaamiot ovat aina tervetulleita, joten otan tämän itselleni tuntemattoman Vitamasquesin tuotteen mielelläni testiin.
Swell Ultimate Protect & Renew Serum
Todella voimakkaasti yrittiseltä tuoksuva hiusseerumi, lupaa silottaa ja antaa myös lämpösuojan. Voitte uskoa, että omat hiukseni eivät tee siloittavilla tuotteilla mitään... Ei sisällä silikooneja ja sopii myös vegaaneille.
First Aid Hello Fab Coconut Skin Smoothie Priming Moisturizer
Kosteuttava voide joka toimii samalla myös primerinä. Tuubin avatessani nenääni tulvahti ihana mieto kookoksen tuoksu. Kuivui iholle nopeaan ja jätti jälkeensä mukavan pinnan kädelle kokeiltaessa, joten tämä lähtee ensi tilassa testiin.
Bellapierre Banana Setting Powder
Boxin arvokkain tuote, sillä neljän gramman purkki maksaa 25 euroa. Henkilökohtaisesti en ole koskaan oikein innostunut näistä banaanipuutereista, pari kertaa vuosia vuosia sitten kokeilin, kun nämä olivat muoti-ilmiönä huipulla. Ehkä pitäisi antaa toinen mahdollisuus? Sopii vegaaneille.
Miltä tammikuun boxi vaikutti? Kuka muu rakastui hiuslenkkeihin?
Beauty Boxin hinta kuukausi kerrallaan tilattuna on 20 euroa, jos tilaa kolme kuukautta kerralla, jää yhden hinnaksi 18 euroa ja vuodeksi kerralla tilattuna yhdelle laatikolle jää hintaa 15,50 euroa.