Näytetään tekstit, joissa on tunniste korostustuotteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korostustuotteet. Näytä kaikki tekstit
Klassikot osa 43 – Kevyn Aucoin The Celestial Powder Candlelight
26.6.2018
7.05
Tänään jatketaan jälleen Klassikot-sarjaa kosmetiikkamaailman klassikolla ja todellisella kulttituotteella, suomalaisille ehkä hivenen tuntemattomamman brändin Kevyn Aucoinin The Celestial Powder Candlelightilla. Vaikka meikkibrändin perustaja Kevyn Aucoin on ollut kuolleena jo yli 16 vuotta, brändi elää edelleen vahvana. Yleensä se on merkki todellisesta kulttibrändistä, jos se pystyy jatkataan voittokulkuaan ja luomaan itselleen ikonisen leiman perustajan kuolemankin jälkeen. Kevyn Aucoin on yksi uusimpia tällaisia brändejä.
Kevyn Aucoinia on kuvailtu uraauurtavaksi ikoniksi jopa vallankumoukselliseksi. Elinaikanaan hän meikkasi lukemattomia malleja ja näyttelijöitä. Hän myös jätti jälkensä peräti 18 peräkkäiseen Voguen kanteen. En tiedä onko moiseen kukaan pystynyt enää Kevynin jälkeen.
Brändiltä löytyy moniakin klassikkotuotteita, mutta silti yksi ikonisin on varmasti The Celestial Powder Candlelight.
Monet ajattelevat tuotteesta, että se on highlighter, mutta ei se oikeastaan ole, ei ainakaan pelkästään. Minä kuvailisin tätä hehkuvammaksi ja näkyvämmäksi versioksi Guerlainin Meteoriiteista. Shampanjan sävy on hienovarainen ja hienostunut. Sillä voi muotoilla kasvoja lisäämällä sitä kasvojen korkeimpiin kohtiin kuten poskipäille, mutta sitä voi laittaa myös kevyesti koko kasvoille, jos hakee sellaista eteerisen hehkuvaa lookia. Tuote on tarpeeksi läpikuultava luonnolliseen hehkuun. Pysyy koko päivän ja tuo varsinkin iäkkäämmälle iholle juuri sellaista oikeanlaista hehkua. Nimi Candlelight kuvaa tuotetta täydellisesti. Highlighter tuo kasvoille aivan samanlaista valoa kuin kynttilänliekki pimeässä, kun kasvot osuvat sen valoon.
Olen käyttänyt tuotetta parin vuoden ajan, eikä varmaan tarvitse sanoa, että tämä jos mikä on meikkituote makuuni. Jos olet "my skin but better"- tai sellaisen hienostuneen klassisen -meikkityylin ihannoija, niin tämä on sinulle. Ne jotka hakevat sellaista in your face -highlighteria, niin tämä ei ole teille. Koostumukseltaan Candlelight on sopivan kermainen ja pehmeän satiininen. Se levittyy iholle kauniisti ja tasaisesti.
Pakkaus on melko vaatimattoman näköinen, mutta todella näppärän kokoinen pakattavaksi matkalle mukaan, sillä pannu on litteä eikä rasia ole mikään iso. Leveyttä on hieman vajaa kuusi senttimetriä ja korkeutta viisi senttimetriä. Candlelight on myös tuoksuton.
INCI: Talc, Polyethylene, Phenyl Trimethicone, Nylon-12, Phenoxyethanol, Methylparaben, Propylparaben, Butylparaben, Ethylparaben, Isobutylparaben, May Contain: Mica CI 77019, Titanium Dioxide CI 77891, Iron Oxides CI 77491/ CI 77492/ CI 77499, Carmine CI 75470.
Kevyn Auconin tuotteita voi tilata Cult Beautylta. Hintaa Candlelightilla on n. 42 euroa.
Onko Candlelight tuttu?
TOP5 Parhaat Guerlain Make Up
25.2.2018
8.00
Top5-sarja on ollut tosi suosittu ja nyt onkin jo kahdeskymmenes postaus vuorossa. Guerlain-suosikeistani oleva postaus on ollut hautumassa jo pitkään, mutta toteutus on kestänyt, koska en ole yksinkertaisesti osannut supistaa sarjan suosikkejani viiteen tuotteeseen. Jotta saisin kirjoituksen vihdoin ulos, päätin jakaa brändin tuotteet kahteen kategoriaan meikkeihin ja ihonhoitoon. Tänään on vuorossa meikkisuosikkini ja joskus sitten tulevaisuudessa Guerlainin ihonhoidon lempparit. Toki jos teitä kiinnostavat ihonhoitosuosikkini tai olette harkitsemassa ostamista, niin niistä voitte kysyä minulta kommenttilaatikossakin.
Guerlainhan tunnetaan luovasta ja innovatiivisesta otteestaan. Se onkin varmasti yksi selektiivisten sarjojen klassisimmista ja ylellisimmistä brändeistä. Ihan niin kuin kaikissa sarjoissa, myös Guerlainilla on hyviä ja huonoja tuotteita, mutta olen löytänyt sarjasta ällistyttävän paljon tuotteita joita ostan aina vain uudestaan ja uudestaan. Suurin osa on minulla jos ei päivittäin niin vähintään viikoittain käytössä. Myös se, että omiin meikkikokoelmiini kuuluu useampia samoja tuotteita samalta brändiltä, on hyvin vahva merkki siitä, että ollaan tekemisissä tuotteiden kanssa joita todella rakastan.
La Petite Robe Noire Huulipunat – Kun punat tulivat pari vuotta sitten markkinoille "hurahdin" niihin täysin, sillä seurauksella, että minulta taitaa tällä hetkellä löytyä niitä kuutta eri sävyä. Punien koostumus on kevyt, kiiltävä ja kerrostettava. Eli juuri sellaisia punia, jotka ovat tulossa tänä keväänä muotiin pitkän matan ajanjakson jälkeen. Tässä voisikin ajatella, että pari vuotta sitten nämä markkinoille tuodessaan ja mattabuumin ollessa kuumimmillaan, Guerlain oli jälleen kerran aikaansa edellä. Punien koostumus on pehmeä, eivätkä ne kuivata huulia. Kaiken kruunaa La Petit Robe Noire-tuoksu joka huulipunissa on. Se on voimakas, mutta ei niin voimakas, että se tuoksuisi nenässä koko päivää. Minulle nämä ovat ylellisiä mutta helppoja arkipunia.
L´Or Primer – Toinen pullollinen vetelee viimeisiään. Haluaisin sanoa, että tämä primer sopii kaikille ja kyllä se sopiikin kaikille ihotyypeille, mutta mielestäni tämä on kuitenkin nimenomaan ikääntyvän ihon primer. Kosteuttavan geelimäinen pohjustaja sisältää 24 karaatin kultahiutaleita. Se tekee ihosta pehmeän, sileän ja napakan tuntuisen. Tuoksu on hempeän kukkainen. Meikki pysyy pidempään ja heleänä koko päivän.
Météorites – Guerlainin puuterihelmethän olivat ehkäpä maailman ensimmäinen highlighter, ne eivät kuitenkaan toimi samalla tavalla kuin miten nykyään voimakkaan highlighterin käsitämme. Meteoriitit antavatkin iholle ennen kaikkea vienoa kaunista hohdetta, se on kuitenkaan olematta. Varsinkin kuulautta rakastava saa näillä juuri sen viimeisen tarvitsemansa hohtavan silauksen kasvoille. En ole tehnyt enää vuosiin ainuttakaan meikkiä, etten olisi sipaissut kasvoilleni näitä puuterihelmiä.
Parure Gold – Toimii täydellisesti L´Orin kanssa yhteen. Meikkivoide on loistava ikääntyvälle iholle, koska se loihtii sille valoa. Sisältääkin mm. kollageenia joka lisää ihon elastisuutta. Kaunis, ohut ja kevyesti peittävä meikkivoide on kuin oma iho mutta parempi. Ainoa pieni miinus tässä on se, että meikkivoide hivenen hapettuu iholla, jonka vuoksi käytän tästä astetta vaaleampaa sävyä, mitä muuten Guerlainin meikkivoiteista käytän.
Rouge G Huulipunat – Näitäkin punia löytyy kaapistani useampia. Jos totta puhutaan nämä ovat överiydessään kertakaikkisen upeita ulkoisesti, mutta myös sisältä laatu on täyttä kultaa. Koostumus on kermaista ja pigmenttistä. Hinta on sen verran kirpeä, että metsästän näitä aina alelaareista. Varsinkin jouluksi ilmestyy nykyisin näitä LE-hylsyissä ja sen vuoksi joulun jälkeen kannattaa katsastaa aina alet, jolloin voi löytää näitä normaalisti n. 55 euroa maksavia punia edullisemmin. Hylsy on nerokas, sillä se sisältää peilin.
Onko Guerlain tuttu? Suosikkeja?
*Tuotteet omia.
Klassikot osa 36 – Guerlain Météorites
4.6.2017
8.00
On aika palata kuukauden tauon jälkeen klassikkojen pariin. Tällä kertaa tutustutaan tuotteeseen, joka täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 30 vuotta.
*Kuvissa näkyvistä tuotteista muut omia, paitsi Birthday Candle Pearls ja Perles De Légende PR-näytteitä, saatu blogin kautta.
Tajusin, etten varmaan koskaan ole täällä kertonut ensimmäistä muistoani Guerlainin Meteoriiteista. Tämä tuote on sellainen, jota en löytänyt itse vaan bongasin ihastuneita huudahduksia herättäneen purkin 2000-luvun taitteessa eräältä tutultani. Olimme lähdössä viettämään tyttöjeniltaa ja vasta vähän aikaa tuntemani tuttavuus alkoi meikkaamaan. Kohoteltiin siinä samalla kuplajuomaa, enkä kiinnittänyt hänen meikkaamiseensa oikeastaan sen kummempaa huomiota kunnes hän otti käsiinsä kauniin rasian, johon silmäni loivat välittömästi katseen. Rasian sisällä hän alkoi sitten pyöritellä suurta puuterisivellintä, jolla hän suti lopuksi tuotetta kasvoilleen. Aloin tietenkin välittömästi tiedustelemaan, että mitä tuo on. Hän kertoi sen olevan puuteria, jolla saa iholle hehkua. Ilta jatkui ja unohdin koko jutun. Kävin kyllä tuonkin jälkeen ostosreissuillani ahkerasti Guerlainin hyllyn edessä, mutta koriin tipahteli lähinnä ihonhoitotuotteita, eikä katseeni kiinnittynyt Meteoriitteihin. Menikin vuosia ennen kuin ostin ensimmäiset "palleroni", mutta sen jälkeen se onkin ollut menoa.
Tällä hetkellä en enää edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt meikkini, etten olisi puuterisivellintäni meteoriittirasiassa pyöräyttänyt. Joten voikin sanoa, että Meteoriitit ovat yksi viimeisiä asioita, mistä meikkauksessa luopuisin. Jos et ole vaikkapa tiukan highlighterin ystävä, meteoriiteilla saa sellaista hillittyä hienostunutta hohdetta, joka tekee juuri sen viimeisen pienen silauksen parempaan päin.
Kukkaisen orvokkisilta tuoksuvia erittäin hienojakoisia puuterihelmiähän suositellaan käytettäväksi siten, että kasvojen puoliskoille tehdään G:n muotoista kuviota. Aloitat vedon keskeltä otsaa, vedät sivellintä ohimon kautta kohti alaleukaa ja sieltä kohti leuan keskipistettä. Sieltä jatkat kohti nenää kunnes tule poskiluun kohdalle ja vedät G:hen viimeisen vedon. Voitte uskoa, että nykyään rikon tätäkin suositusta huolella. Varsinkin viime aikoina olen ihastunut käyttämään Meteoriitteja silmien alla, joihin sudin niitä Real Techniquesin Setting Brushilla. Tässä toimii parhaiten Compact, koska hohto on hillittyä, vaaleaa ja neutraalia, sillä saa silmien alle juuri sopivan määrän valoa.
Itseltäni löytyy tällä hetkellä kuusi erilaista Météorites -tuotetta. Viisi näistä on Limited Edition -pakkauksissa olevia kuulia, mutta koska rasioita on hieman hankala kuljettaa mukana ja minähän en meikkiäni ilman näitä tee, olen ostanut itselleni myös Compact -version, jossa tuote on painettu litteään kivipuuterimaiseen muotoon, jonka vuoksi sitä on helppo kuljettaa mukana. Lisäksi Compactissa on todella neutraali sama sävymaailma kuin vakiokokoelmassa olevissa rasioihin säilötyissä puuterihelmissäkin, joita muuten löytyy kolmea eri sävyä. Minulla on Compactin vaalein 02 Light sävy, joka toimii omalla vaaleahkolla ihollani parhaiten. Sitä voikin huoletta levitellä lopuksi koko kasvoille. Olen tosin kesäksi harkinnut 03 Mediumin hankkimista, koska se voisi toimia päivettyneellä iholla kivasti.
Kolmekymppisten kunniaksi Guerlain toi markkinoille suorastaan syötävän herkullisen näköiset juhlahelmet, jotka kantavat nimeä Birthday Candle Pearls. Juhlaversiosta onkin tehty todella harmooninen kokonaisuus, sillä rasian sisään on piilotettu kaunis vaalean roosan, kullan, shampanjan ja valkoisten helmien sinfonia, joka mielestäni imartelee hyvin kaikkia ihon sävyjä.
Tiesittekö, että jokainen purkissa olevasta neljästä sävystä punnitaan erikseen, jotta purkin sävyt täydentävät toisiaan ja luovat keskenään juuri oikean neutraalin sävyn, joka valaisee ihoa? Meteoriittien teko on edelleen osin käsityötä, sillä jokainen purkissa oleva helmi on mitattu ja punnittu käsin ennen rasiaan menoa.
Löytyykö meikkipussistanne ikoniset Meteoriitit?
*Birthday Candle Pearls ja Perles Légende PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.
Parhaat – toukokuu`17
30.5.2017
7.30
Toukokuun viimeisiä päiviä viedään ja sehän tietää sitä, että on aika tutustuttaa teidät toukokuussa ihastuttaneisiin tuotteisiin. Tällä kertaa mukana on niin klassikkoa kuin uutuuttakin, markettituotteita ja selektiivisiä brändejä.
*ArmaniPrima oma, muut postauksen tuotteet PR-näytteitä, saatu blogin kautta.
YSL TOUCHE ÉCLAT
Ikoninen valokynä täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Tuosta ajasta Touche Éclat on kulkenut omassa meikkipussissani yli 20 vuoden ajan. Se on pitkä taival ja kertoo siitä, että tässä on tuote, josta minun olisi kamalan vaikea enää luopua. Vaikka kyseessä on ikoninen tuote, minua on hieman viime aikoina huvittaneet useat amerikkalaiset tubettejat, jotka eivät tunnu tajuavan, että tämä EI OLE peitevoide vaan valokynä, joten käyttötarkoitus on hieman erilainen. Sitten he samaan syssyyn haukkuvat, että tuote ei ole heidän suosikkinsa, no ei varmasti, kun käyttötapa on väärä. Olen edelleen ihmeissäni siitä, että esim. jonkinlaisena kauneusguruna pitäväni Tatikaan ei tajua, mikä tämän idea on. :D Katsokaa vaikka tämä video, alkaen kohta 7.20 niin näette miten tätä ei ainakaan kannattaisi käyttää, jos ei teillä sitten ole supersileät silmänaluset. Toki voitte, mutta se ei ole tämän tarkoitus, koska niin kuin sanoin, valokynä EI OLE peitevoide silmien alle (toisissa valokynissä voi olla enemmän pigmenttiä, että tämä saattaa onnistua), mutta tämän ei ole tarkoituskaan peittää tummia silmänalusia vaan tuoda sellaista hienoa hädin tuskin huomattavaa valoa kasvoille. Voin luvata, että tuolla tyylillä tämä on päivän mittaan takuulla helposti juonteissa ja vieläpä korostaa silmäpusseja. Itseasiassa valokynää ei missään nimessä kuuluisi levittää alaripsirajaan, koska juuri se korostaa niitä silmäpusseja, jos teillä sellaiset on, vaan kynää pitäisi varovasti lisätä sen pussin alle tummimpaan kohtaa häivyttämään sitä juonnetta, joka siihen alle syntyy. Itse laitan valokynää, poskipäille, amorinkaarelle, kulmaluulle ja nenän varteen. Jos teillä on juonteet nenänpielissä, myös niitä saa valokynällä häivytettyä. Valokynää käytetään aina meikkivoiteen päällä, mutta puuterin alla, sillä puuteri kiinnittää tuotteen.
MAYBELLINE THE COLOSSAL BIG SHOT
Jee pitkästä aikaa ripsiväri joka on jokin muu kuin 38 ja pysyy silmissäni suttaamatta tuntikausia. Ehkä 8-10 tunnin jälkeen, saattaa jomman kumman silmän alla olla pientä tummentumaa, mutta sen saa helposti sormella varovasti pyyhkimällä pois. Mascaraa voi huoletta kerrostaa, eikä se paakkunnu, kunhan muistaa, että se ei pääse kuivumaan kerrostamisen välissä. Harja on tässä todella näppärän kokoinen ja sillä on helppo levittää tuote ripsiin. Massa on heti alusta asti sopivan paksuhkon tuntuista, eikä vetistä, joka helpottaa levittämistä. Ihan täydellisenä tämä ei itselläni taivutuksia säilytä, mutta lopputulos on sen verran tuuhea ja vakuuttava, että olen valmis antamaan sen anteeksi.
LANCÔME LA VIE EST BELLE BOUQUET DE PRINTEMPS
En tiedä mitä Lancômen tuoksukehittelyssä puuhataan, mutta pari viimeisintä flankeria La Vie Est Belle -tuoksuista ovat osuneet suoraan tuoksuhermooni. Näiden kahden perusteella olisin melkein valmis sanomaan, että Lancôme taitaa tällä hetkellä tehdä markkinoiden parhaimpia uusi versioita ikonisista tuoksuista. Siitä todisteena mm. erittäin onnistuneet versiot Trésorista. Myös La vie Est Belleissä kaikki ovat yksilöitä, eivätkä vain toisintoja edellisistä. Käykääpä joskus tuoksuttelemassa kaikki sarjan tuoksut, ne eroavat hyvinkin paljon toisistaan, mutta silti ne ovat jollain tavalla kuitenkin tunnistettavissa saman perheen jäseniksi. Laadusta ei ole tingitty, sillä Lancômen flankerit eivät ole mitään iholta sekunnissa haihtuvia tuotoksia vaan laadukkaita tuoksuja, jotka pysyvät iholla tuntikausia. Tänä keväänä ilmestynyt uutuus Bouquet Printemps on ehkäpä kaikista erilaisin La Vie Est Belle. Se on voimakkaan kukkainen, mutta kukkaisuutta on hieman pehmennetty hedelmäisen makeilla häivähdyksillä. Iholle kuivuessaan siitä tulee pehmeä ja jopa vaniljainen, vaikka tuoksu ei vaniljaa sisälläkään. Tuoksu avautuu makealla päärynällä ja kirpeällä bergamottiuutteella. Tuoksun sydämessä hienostunutta kieloa, appelsiininkukkaa ja jasmiinia. Pohjatuoksu on ylellinen iiristä ja itämaista patsuliuutetta. Tuoksun kesto omalla ihollani on 12 tuntia, tuoksu on voimakas, joten yksi suihkaus riittää pitkälle.
GIORGIO ARMANI ARMANIPRIMA DAY-LONG SKIN PERFECTOR TROUBLE ZONES
Olen ollut niin ihastunut täällä blogissakin aiemmin vilahtaneisiin ArmaniPriman primereihin (täällä ja täällä), että olihan minun päästävä testaamaan sarjan kolmaskin tuote, eikä sekään pettänyt. Day-long skin perfector trouble zones on seerumimainen primer. Sitä levitellään niille ihoalueille, joissa halutaan hillitä kiiltoa. Itse laitan tätä t-alueelle, mutta rasvoittuvan ihon omaava voi laittaa huoletta koko kasvoille. Koostumus on kivan raikas ja imeytyy ihoon hetkessä. Tuoksu on miedon kukkainen. Tämä tekee hyvän tartuntapinnan meikille, joka ei kuitenkaan ole liian tahmea. Olen huomannut, että t-alue ei ala tätä käyttäessä kiiltelemään ollenkaan niin nopeasti kuin yleensä, lisäksi meikki pysyy todella kauniina paikoillaan koko päivän. Varsinkin seerumimainen koostumus on näin kesän tullen ollut jotenkin ihanan kevyt, kun vertaa tätä balmimaiseen Glow-on moisturizing balmiin, jota käytin koko talven ahkerasti. Luulen, että tämä tuote ohittaakin balmin kesäkäytössä.
LUMENE NORDIC GLOW ENHANCER
Lumenen kevään uutuus on voidemainen korostuote, joka on pakattu näppärään puikkoon. Kaksipäisessä puikossa on tarkoituksena se, että toisella puolella saa iholle utuista hienostunutta hohtoa ja toisella taas intensiivistä valoa. Kuvassa molemmat päät näyttävät todella samanlaisilta, mutta luonnossa utuista hohtoa tuova pää 1. on jotenkin aavistuksen kevyempi ja kuultavampi sekä "märemmän" näköinen, kun taas 2. on nimensä mukaan intensiivisempi, jälki on jopa metallinen ja "kuivempi". Sävy on kuitenkin sama molemmissa hieman kultainen, mutta ei kuitenkaan liian lämmin, joten se sopii mielestäni useille eri ihon sävyille. Koostumus on todella pehmeä ja helposti levittyvä. Mahtava tuote kesällä, kun haluaa pitää meikin kevyenä ja simppelinä. Miinusta annan kuitenkin tuoksusta, tässä on sellainen hieman pistävä haju. Ei todellakaan mikään hedelmäinen tai kukkainen, omaan nenääni pistävä jopa rautainen. Onneksi se kuitenkin häviää hetken päästä levityksen jälkeen, eikä näin ollen haittaa, jos tuotetta levittää amorinkaarelle nenän alle.
Oliko joukossa tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?
*ArmaniPrima oma, muut PR-näytteitä, saatu blogin kautta.
Kjaer Weis
2.12.2015
12.00
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Kuvaoikeudet: Hannamari Rahkonen
Mitäpä olisi arvontaviikko ilman meikkejä. Tällä kertaa halusin viikolle mukaan luksusluokan luonnonkosmetiikkaa. Kjaer Weis oli itselleni selvä valinta. Muistatte varmaan Kjaer Weisin Highlighterin Vuoden Parhaat 2014 -postauksesta ja Mascaran Maaliskuun parhaat -postauksesta? Ei ihme, että halusin molemmat tuotteet arvontapakettiin mukaan.
Tanskalaissyntyisen nykyään New Yorkissa asuvan meikkitaitelija Kirsten Kjear Weisin luoma luonnonkosmetiikan luksusmeikkisarja loistaa muiden keskeltä punaisine kierrätyspahveista tehtyine kuorineen. Niiden sisältä paljastuu ylellisiä hopeisia korumaisia pakkauksia, joihin kaikkiin on saatavilla täyttöpakkauksia. Tuotteet valmistetaan Italiassa ja niillä on italialainen luonnonkosmetiikan seftifikaatti CCPB.
MASCARA
Olen miljoona kertaa kertonut täällä siitä miten hankala minun on löytää ripsivärejä lukuunottamatta 38-mascaroita, jotka pysyisivät silmissäni. Muista brändeistä olen pari tuotetta löytänyt, mutta pysyvä luonnonkosmetiikan ripsiväri on ollut utopistinen ajatus, vaikka olen vuosien saatossa testannut jopa jokaisen iHerbissä myytävän mascaran. Kjaer Weis pysyy, se kestää itselläni jopa pienen tihkusateen ja kosteuden leviämättä, mutta vesiliukoinen mascara on äärimmäisen helppo puhdistaa pois. Mascaran harja on myös makuuni, se on siro ja harjaosa on kuminen, joten sillä pääsee helposti myös nurkkaripsiin käsiksi. Jännintä on, että tämä ikääkuin irtoaa pestessä pois samaan tapaan kuin kolmekasit eli paloina, joten silmien alle ei tule suttua.
Kuvaoikeudet: Hannamari Rahkonen
HIGHLIGHTER
Highlighter on Alluren Award Winner vuodelta 2014, eikä suotta. Vannotin vuosia, että legendaarista Benefitin High Beamia parempaa Highlighteria ei ole, kunnes tutustuin tähän Kjaer Weisiin. Tuote sisältää pehmentävää manteliöljyä ja kosteuttavaa manteliöljyä sekä A-vitamiinia joka suojaa ihoa, joten muun hehkun lisäksi tämä tekee hyvää myös iholle. Koostumus on silkkistä ja tuotetta on helppo levittää korkeisiin kohtiin: kulmaluulle, poskipäille, amorinkaarelle... Ylellinen painava rasia on sellaista luksusta, jota toivon jokaisen joskus kokevan.
EYE SHADOW CLOUD NINE
Kjaer Weisin luomiväreissä on silkkisen hieno koostumus, joten ne levittyvät luomelle tasaisesti. Pigmenttisiä sävyjä on helppo kerrostaa ja luomivärejä voidaan käyttää kuivana tai kosteana. Arvontapakettiin valitsin sävyn Cloud Nine, joka on vaalein sävy Kjaer Weisin luomiväreistä. Shampanjansävy sopii hyvin pohjasävyksi luomelle, mutta tätä voi käyttää myös highlighterina.
Kuvaoikeudet: Hannamari Rahkonen
Muistuttelen vielä, että Jolien alennuskoodi on voimassa vielä tämän viikon 7.12 asti. Syöttämällä kassalla koodin KEYWORDLOVE saatte Webshopin tuotteista -10%. (alennus ei koske Kjaer Weis, Pai, May Linströmin -tuotteita eikä lahjakortteja) En hyödy koodin käytöstä, joten se on vain teidän iloksenne.
Aputonttuna arvonnassa toimii Jolie. Kuvat Jolien luvalla, kuvaoikeudet Hannamari Rahkonen.
Parhaat – Kesäkuu`15
2.7.2015
11.45
Yksi suosikkihetkiäni kuukaudesta on silloin, kun on aika kerätä menneen kuun parhaat ja eniten ihastuttaneet tuotteet samaan postaukseen. Tuotteista joista on itse innostunut, on aina positiivista kirjoittaa ja nämä postaukset tahtovatkin venyä vähän liian pitkiksi tämän vuoksi. Koitan kuitenkin pitää postauksen pituuden aisoissa, sillä kaksi näistä tuotteista on vilahtanut blogissani aiemminkin, joten linkkejä klikkaamalla pääsette suoraan edellisiin postauksiini niistä, jos haluatte enemmän tietoa.
Kesäkuussa rusketin kasvojen ihoa muutenkin kuin auringon alla Kreikassa. Halusin kasvoille hehkua ja paljon kosteutta. Väsyneet silmät loihdin virkeiksi tuotteella, joka vei sydämeni välittömästi. Menin myös syvemmälle luonnonkosmetiikkasuosikkini Kjaer Weisin maailmaan.
CLARINS RADIANCE-PLUS GOLDEN GLOW BOOSTER
Tästä ihmeaineesta kirjoittelin teille ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten. Rakastin ja käytin pientä pulloani niin palavasti, että kuvassa näkyvä pullo on jo nro 2. Eli tuote, jota todellakin tulen myös jatkossa ostamaan lisää. Mikä tästä sitten tekee niin poikkeuksellisen muihin itseruskettaviin? Ensinnäkin helppokäyttöisyys. Iltaisin 2-3 tippaa ainetta sekoitetaan kosteusvoiteen tai seerumin joukkoon ja levitetään kasvoille. Rusketus syntyy vähitellen ja se on tasainen, sekä luonnollinen. Toiseksi tämä ei haise itseruskettavalta. Monet tuotteet lupaavat samaa, mutta kun alun hajusteet häipyvät, jäljelle jää se tuttu tympeä itseruskettavan tuoksu. Tämä ei sitä tee, tämä ei vain tuoksu oikeastaan millekään. Ihan kuin et olisi lisännyt kosteusvoiteesi sekaan mitään. Ainoastaan hieman päivettyneet kasvot peilissä paljastavat salaisuuden. Tiesittekö, että täksi kesäksi Clarins toi markkinoille tätä ihmeainetta myös isomman pullon, joka on tarkoitettu vartalolle? Kauniin rusketuksen saa lisäämällä ainetta muutaman tipan vartalovoiteen sekaan. Itselläni on tuotteesta tällä hetkellä testailut menossa ja tuloksista lisää myöhemmin tänä kesänä.
GUERLAIN MÈTÈORITES COMPACT - LIGHT-REVEALING POWDER
Kukapa voisi vastustaa meteoriitteja jauhettuna ja pannuun painettuna? En minä ainakaan. Onhan tämä pakkaus näppärämpi matkalla mukana kuin perinteinen rasia. Se tuli kokeiltua Kreikan matkan aikana. Mosaiikkinen pinta on jo yksistään ilo silmälle, puhumattakaan vastuttamattomasta orvokin tuoksusta. Tuote toimii ihan samalla tavalla kuin alkuperäiset meteoriititkin, se antaa kasvoille valoa ja uskomatonta hehkua.
SENSAI CELLULAR PERFORMANCE ESSENCE -TEHOHOITO
Sensain Essence on tarkoitettu ikääntyvälle iholle häivyttämään ikääntymisen merkkejä. Tehohoito sisältää hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ihoa ja saa ihon tuntumaan heti pehmeämmältä, kosteutummalta ja kiinteämmältä. Hyaluronihapon lisäksi vaikuttavana-aineena on käytetty Koishimaru-silk EX -silkkiuutetta, joka taistelee ihon kuivumista, veltostumista ja elottomuutta vastaan. Koostumus on ohutta ja hienojakoista, hieman liukkaan geelimäistä, joten tuote imeytyy ihoon välittömästi. Tehohoito levitetään Sensain hoitoveden jälkeen. Jos et käytä hoitovettä, tuote levitetään iholle ennen muita tuotteita sen jälkeen, kun olet viimeistellyt kasvojen puhdistuksen esim. kasvovedellä. Tämän jälkeen päälle lisätään seerumi ja/tai mahdollinen hoitovoide. Itse teen iholleni kerran viikossa todellisen hemmottelun yöksi Sensain tuotteilla. Hemmottelu tapahtuu laittamalla peräti viittä erilaista kosteuttavaa tuotetta puhdistetulle iholle. Aloitan homman hoitovedellä, jonka jälkeen lisään Essencen, päälle laitan Extra Intensive Essencen, jonka päälle laitan ihon kunnosta riippuen joko paksumman Extra Intensive Creamin tai Emulsion II, lopuksi "kuorrutan" koko komeuden Maskilla, jonka alle kaikki hyvät tuotteet saavat jäädä "hautumaan" yöksi. Tämän rituaalin suorittaessani, tunnen itseni hetken aikaa kuningattareksi. Aamulla iho on niin sileä ja hyvin kosteutettu, että päälle voi levittää meikin suoraan ilman kosteusvoiteita tai seerumeita. Arjen hemmottelua iholle parhaimmillaan.
KJAER WEIS HUULISÄVYTE RAPTURE
Kjaer Weisin painavaan hopeiseen liukukannella avautuvaan rasiaan pakattu huulisävyte on kevyempi versio huulipunasta. Koostumus on todella hoitavaa, sillä sävyte sisältää mm. ruusu- ja jojobaöljyä, sekä mehiläisvahaa. Parasta on se, että koko rasiaa ei tarvitse ostaa uudestaan vaan voit täyttää sen edullisella täyttöpakkauksella. Huulipunasiveltimellä levittäessä saa huulille intensiivisemmän värin, mutta itse olen tykännyt käyttää ihan sormea. Sormella taputtelemalla saa tosi kauniin marjaisan mehukkaan pinnan, joka kestää huulilla pari tuntia. Tämä on suosikkini päivinä, jolloin huulipuna tuntuu liian raskaalta ja haluan huulilleni jotain hoitavaa, joka kuitenkin antaa väriä enemmän ja pysyvämmin kuin värilliset huulivoiteet, jotka katoavat melkein heti huulilta. Tämä kestää kauemmin.
SUPERMOOD EGOBOOST EYES WIDE OPEN SERUM
Silmänympärysvoidetestissä saatoitte lukea hieman riven välistä, että ihastuin tähän tuotteeseen. Tämä tuote jäi pysyvästi käyttööni ja aamuisin vaihtelenkin tämän ja toisen suosikkini Bakelin Cool Eyesin välillä. Seerumi tekee silmänympärysiholle kiinteyttävän ja napakoittavan efektin, jonka huomaa välittömästi, sillä katse muuttuu virkeämmäksi. Tämäkin tuote sisältää hyaluronihappoa, jonka olen todennut olevan yksi tehokkaimmista kosteuttajista pintakuivalle iholle.
Löytyikö joukosta kiinnostavia tai tuttuja tuotteita?
Osa tuotteista itse ostamiani, osa lehdistönäytteitä. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta.
Ostokset
22.6.2015
11.56
Tämä on ensimmäinen varsinainen ostospostaus tässä blogissa koskaan. Syy tähän on se, että minä en vain yksinkertaisesti tunne oloani kovinkaan kotoisaksi esitellessäni ostoksiani. Se ei tunnu yhtään luontaiselta. Tiedän kyllä, että moni tykkää näitä lukea. Tästä huolimatta ajattelin kuitenkin esitellä teille, mitä Rodoksen lomalta tarttui mukaan.
Olen tosi maltillinen shoppailija, ostan vain tuotteita joita koen oikeasti tarvitsevani ja joista tiedän, että niitä tulee varmasti käytettyä. Toki joskus tulee himo kokeilla jotain uutuustuotetta, jota kaikki hehkuttavat ja se on sitten harkinnan jälkeen ostettava itsellekin, jos tuote tuntuu omalta. Lisäksi minulla on tiettyjä lempparituotteita, joita pitää aina löytyä kaapista. Voisinkin tehdä näistä tuotteista teille joskus ihan oman postauksen.
Niinpä matkan ostokset olivat tälläkin kertaa erittäin maltilliset. Lentokentältä mukaan tarttui Marimekon nahkainen Pikkuserkku 2 -laukku mustana. Olen pitkään kaipaillut pitkähihnaista pientä laukkua, johon saisin illanistujaisiin kaiken pienen tarvittavan mukaan: rahat, huulipunan, puuterin, laastareita ja kännykän. Tämä oli juuri sen kokoinen, mitä olin etsinyt. Musta on myös väri, johon en varmasti tule kyllästymään vuosienkaan päästä, koska sen verran oletan tämän kestävän. Laukku maksoi lentokentän Marimekon myymälässä aivan saman verran verkkokaupassakin 119 euroa.
Jo ennen lomaa oli selvää, että Hermesin Un Jardin Sur Le Nil -tuoksua on saatava lisää ja aioinkin kaivaa sen vaikka kiven alta, sillä Suomessa ei ole Hermèsin tuoksuja myyvää liikettä muuta kuin lentokentällä. Tämä on ollut yksi kesätuoksu suosikkejani pian kymmenen vuoden ajan ilmestymisestään lähtien. Egyptin matkalta ostettu viimeisin pullo veteli viimeisiään, joten uuden ostaminen oli enemmän kuin ajankohtaista. Kun olin istahtanut koneeseen menomatkalla ja aloin selailemaan Finnairin Tax Free -kuvastoa, koin yllätyksen: tuttu tuoksu tuli vastaan. En enää uskaltanut jäädä odottamaan kauemmin, vaan tuoksu tarttui suoraan koneesta mukaan 59 euron hintaan. Joka muuten lopulta paljastui hyväksi ostokseksi. Sillä katsastin lähtiessä Rodoksen lentokentän Tax Free -myymälän valikoiman, josta löytyi myös laaja valikoima Hermèsin tuoksuja. Siellä tuoksulla oli hintaa 62 euroa, joten säästöä tuli kolme euroa, kun ostin tuoksun suoraan koneesta. Taputtelin päätöksestä itseäni jälkeenpäin olkapäälle. Hermesin omassa verkkokaupassa hintaa 50ml:n tuoksulla on 70 euroa ja päälle postikulut 12 euroa, joten jos oikein kova tarve tuoksulle tulisi, sitäkin kautta olisi mahdollista saada tuoksu kotiin.
Rodoksella ainoa kauppa mihin halusin mennä oli Sephora. Ihan sen vuoksi, että siellä myydään kosmetiikkatuotteita, mitä Suomessa ei myydä ja ne kiinnostivat minua erityisesti. Minulla ei ollut kauppaan mennessä mitään tiettyä suunnitelmaa, mutta olin päättänyt pitää kiinni 50 euron budjetista. Jotenkin vain sitten eksyin Benefitin hyllylle ja aloin miettimään, mitä voisin haluta mukaani. Benefitin hinnat eivät olleet mitenkään huokeita, mutta sattui niin, että juuri sillä hetkellä kaikista brändin tuotteista sai 25% alennuksen, joka helpotti budjetissa pysymistä huomattavasti. Benefitin High Beam on ollut vuosia yksi lempi highlightereistani, sillä saa vaan niin uskomattoman kauniin kuulauden ihoon. Niinpä minua alkoi kaupassa sisällä ollessani kiinnostamaan Sun Beam. Tämä toimii samalla tavalla kuin High Beam, mutta tämä antaa enemmän kullansävyisenä aurinkoista lämmintä hehkua iholle. Ihana tuote, jolla saa hieman päivettynyttä ihoa vieläkin kuulaamman näköiseksi. Ehkä minun pitää kokeilla tätä talvella ihan kalpeallekin iholle?
Toisena tein riskiostoksen ja nappasin mukaani Roller Lash -ripsivärin. Ripsivärillä on jälleen suuret lupaukset. Se lupaa jopa ripsientaivuttajien tulevan tarpeettomiksi. No tähän en ihan uskonut, mutta toivoin, että ripset olisivat pysyneet kaarella kauemmin kuin muutaman tunnin ajan levityksestä. ;) Itsellä ripset alkavat sojottamaan tosi nopeasti levityksen jälkeen alaspäin, vaikka olisin käyttänyt taivutinta. Ainoastaan 38-ripsivärit pitävät taivutukset kauemmin nättinä. Tuloksien mukaan 97% koehenkilöistä on kokenut ripsivärin nostavan selvästi ripsiä, 87% sanoi sen antavan pitkäaikaista taivutusta ja 94% mielestä katse näytti enemmän avoimelta. Ripsivärissä on kaareva kuminen harja, jolla on helppo levittää tuotetta ripsiin. Ensiksi kokeilin tuotetta niin, että taivutin ripset normaaliin tapaan taivuttimella, mutta jo levitysvaiheessa tämä suoristi ripseni. Olo oli aika turhautunut, vaikka yritin kaarevan harjan avulla levityksen yhteydessä taivuttaa ripsiä kunnolla ylöspäin. Jälki muuten oli ihan siistiä ja nättiä. Ripsiväri toi kivasti volyymiä ja pituutta ripsiin, mutta mielen vähän maahan veti ne suorana riippuvat ripset. Lisää miinusta oli kuitenkin tulossa. Ei mennyt kuin pari-kolme tuntia niin tämä oli sutannut silmänympärykseni mustaksi. Siinä se päivä sitten menikin sotkuja siivoillessa silmien ympäriltä. Ripsiväri oli helppo pestä illalla pois tai se väri, mitä oli enää jäljellä... Päätin antaa tälle kuitenkin vielä toisen mahdollisuuden. Tällä kertaa en taivuttanut ripsiä taivuttimilla valmiiksi. Sama tulos kuin ensimmäisellä kerralla, ripset sojottivat tönkkönä alaspäin. Parin tunnin päästä ripsiväri oli sutannut jälleen silmänaluset, jolloin pesin sen pois. Hutiostos, joka ei todellakaan sopinut ripsilleni ollenkaan. Etsiskelin tästä netistä tietoa ja moni on pitänyt. Joten vaikka tämä ei sopinut minulle, niin ehkä se sopii sitten jollekin toiselle. Itse taidan pysytellä edelleen niissä kolmekaseissa. Olisi varmaan sittenkin pitänyt ottaa se myyjän suosittelema Gimme Brow kulmille...
Benefitin tuotteille tuli hintaa alennuksen jälkeen yhteensä hieman yli 40 euroa.
Oliko joukossa mitään kiinnostavaa? Mitä ostitte viimeksi?