Näytetään tekstit, joissa on tunniste luomivärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luomivärit. Näytä kaikki tekstit

Valitse vain yksi! | Meikit

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia


Kiitos taas Lindalle loistavasta postausideasta! Kyseessä on ajatusleikki, että saisin valita vain yhden meikkituotteen eri kategorioista ja niiden kanssa pitäisi sitten pärjätä tilanteessa kuin tilanteessa. Meikkityylini on hyvin luonnollinen. Juhlaan saatan tehdä hivenen syvempää silmämeikkiä, mutta pääsääntöisesti käytän samoja tuotteita tilanteesta riippumatta. Kaiken pohjana on aina kuulas pohja, jossa oma iho saa todellakin näkyä. En tykkää paksuista peittävistä juonteita korostavista pohjista, mutta haluan, että pohja tarvittaessa peittää kuitenkin ihon punakkuutta ja pieniä värivirheitä. Jos tykkäät todella värikkäästä ja peittävästä meikistä, näistä suosikeista tuskin löydä itsellesi uusia suosikkituotteita. En seuraa meikkitrendejä vaan minulle on vuosien aikana muodostunut todella vahva oma tyyli, jonka koen omakseni. Meikkityyliini olen ottanut paljon vaikutteita Kate Mossilta. Voin hyvin kuvitella meikkaavani samalla tavalla vielä 30 vuoden päästä. Arkimeikkiä meikatessa minulla menee yleensä n. 15-20 minuuttia. Eli meikata, mutta näyttää silti suht meikkaamattomalta ei ole mitenkään nopea tyyli meikata. ^_^

Lähdin miettimään kokonaisuuttani siltä kantilta, että tuotteet sopisivat hyvin keskenään ja siten täydentäisivät toisiaan. Kun olin valinnut tuotteet, tajusin, että yksi brändi vastaa täydellisesti toiveisiini. Tuotteista useita olen käyttänyt vuosia ja tulen käyttämään jatkossakin. 


Mielessäni oli myös toinen käyttämäni primer, mutta valitsemani meikkipohjan kanssa tämä heleyttävä primer on paras. Helmiäispigmenttejä sisältävä ja heleyttävä pohjustus tuo iholle tervettä ja luonnollista hehkua. Kosteuttava ohut koostumus soveltuu varsinkin pintakuivalle ja kuivalle iholle. Saa meikin pysymään raikkaan näköisenä. 


Käytössäni on vielä vanha pakkaus, koska tämä tuote kestää ikuisuuden. Hinta hivenen kirpaisee. Uusittuihin pakkauksiin voi onneksi ostaa edelleen täyttöpakkauksia, joten rasiaa ei tarvitse joka kerta ostaa uutta. Puristepohjalla saa hyvin läpikuultavan tai sitten kerrostamalla peittävämmän pohjan. Peittävämpi pohja vaatii ehdottomasti alle heleyttävän primerin, ettei lopputuloksesta tulee omaan makuuni liiankin matta. Pohja on uskomattoman kestävä. Se kesti työpäivän jopa maskin alla liikkumattomana. Olen nyt käyttänyt kesät talvet sävyä Radiant. Koska en ota aurinkoa, enkä vietä aikaa auringossa, kesällä tuleva päivetys on hyvin näennäistä. Tämä on taipunut käyttöön myös silloin. Puristepohja on helppo ottaa mukaan myös matkalle. Niin ja se paras juttu, tämä peittää sen punaisuuden! Suihkutan aina päälle vielä lopuksi jotain kosteuttavaa suihketta, koska se tekee pohjasta vieläkin hehkuvamman näköisen.




En ole ollut enää vuosiin irtopuutereiden ystävä vaan käytän kivipuutereita. Niiden koostumuksissa on tapahtunut melkoinen kehitys sitten 90-luvun, jolloin ne olivat erittäin mattaavia ja jauhoisen oloisia. Puuteri näyttää kuvassa tummemmalta mitä se oikeasti on. Hinta on kova, mutta en voi sille mitään miten paljon rakastan tämän tekemää luonnollista läpinäkyvää ja heleää jälkeä. Sen näkee jo siitäkin, kuinka paljon olen tuotetta käyttänyt. Tämä on nyt varmaan kolmas joka minulla on näitä menossa. Puuteri ei koskaan korosta ihon kuivia kohtia. Sopii täydellisesti myös silmänympärysiholle.


Käsi ylös, kenelle tämä tuli yllätyksenä. :D Tähän ei yksinkertaisesti ollut muita vaihtoehtoja. Käytössäni on sävy HC00 Luminous Ivory. Tykkään siitä, ettei sävy ole liian vaalea, jolloin se menee hyvin myös kesällä. Silti se ei koskaan näytä tunkkaiselta talvellakaan. Sopii loistavasti kaikille, jotka haluavat peittoa, mutta samalla myös heleyttä. Tämä on varsinkin ikääntyvän ihon tuote. Olen sanonut monesti, että peitevoide on valokynän ja peitevoiteen rakkauslapsi, sillä siinä yhdistyy molempien tuotteiden parhaat puolet – peittävyys ja heleys. Tuote tekee erillisen valokynän turhaksi. Silti peittää loistavasti tummat silmänaluset. Ei mene päivän aikana juonteisiin, eikä korosta niitä, koska ei ole kuivattava. 


Helppo valinta. Olen kertonut, että olen karsinut meikkejäni viime aikoina rajusti pois. Miksi pitää kiinni tuotteista joita en tule koskaan käyttämään? Karsintaa suorittaessa tämä oli ainoa yksittäinen highlighter, jonka jätin kokoelmaani. Voidemainen kuultovoide, jolla saa erittäin läpikuultavaa hehkua, mutta kerrostamalla myös voimakkaamman hehkun. Taputtelen yleensä kasvoille lopuksi ihan sormin  – kulmaluille, nenänvarteen ja poskipäille. Joskus taputtelen kuultovoidetta huulten keskiosaan huulipunan päälle, kun haluan pulleamman näköiset huulet. Voi levittää halutessaan myös siveltimellä, mutta tykkään meikata sormin. Jos haluaa todella luonnollisen lopputuloksen, kannattaa laittaa tuote jo meikkipohjan alle. Kesällä upean meikin saa, kun levittää kasvoille vähän aurinkopuuteria, tämän luomille ja huulille punaisen huulipunan. 


Käytän sävyä 03 Taupe Brown. Sävy on todella neutraali monelle sopiva sävy – ei liian kylmä, eikä liian lämmin. Luonnollisessakin meikissä, jota suosin, kulmat ovat tärkeät. Tykkään kulmissa erittäin luonnollisesta ja pehmeästä lopputuloksesta. Yleensä täyttelen vain rakosia, sillä kestovärjään kulmani. Koostumus on täydellinen, ei liian pehmeä, eikä liian kova. Kärjellä saa halutessaan tehtyä tarkkaakin jälkeä. Toisessa päässä on harja, jolla on helppo viimeistellä väri tasaiseksi. Pysyy hyvin koko päivän.


Jos huulipunasta olisi yksi universaali kaikille sopiva sävy, se olisi Jackie. Katsokaa vaikka kuva tuotteesta huulilla täältä, niin tajuatte, mitä tarkoitan. Tuolta näkyy myös hyvin, miltä sävy näyttää eri sävyisillä ihoilla. Sävy on neutraali ruskeaan taittava punainen. Se ei ole tunkkainen vaan täydellinen! Lämpöisen sävyiselle iholleni neutraalit ja nudet ovat yleensä erittäin vaikeita sävyjä ja näytän niissä nopeasti valjulta, mutta Jackiessa on juuri sopivasti punaisuutta, ettei se näytä liian tylsältä. En usko, että on tilaisuutta johon sävy ei sopisi. Triple Luxe punien koostumukset ovat voidemaisen täyteläisiä ja ne pysyvät hyvin huulilla. Eivät kuivata huulia. Eivät mene tällaisen vanhemmankaan huulten juonteisiin, joten voi käyttää ilman rajauskynääkin. Tuoksu on hento – vaniljaisen marjainen.

Tykkään poskilla luonnollisista sävyistä. Kevyen persikkainen sävy antaa "tervettä" sävyä kasvoille. Joe Blascon poskipunat ovat pigmenttisiä ja kestäviä. Sipaisemalla kevyesti saa heleän lopputuloksen, kerrostamalla iltaa sopivan tyylin. Sävy näyttää myös luomilla tosi kivalta.


Totuus on se, etten tee mitään luomiväripaleteilla, joissa on useita sävyjä. Päädyn käyttämään niistä aina ehkä kolmea-neljää sävyä. Tykkään aavistuksen enemmän Jane Iredalen palettien värien koostumuksista, mutta valitettavasti Iredalelta ei löydy yhtä palettia, jossa olisi makuuni sopivasti niin mattoja kuin hohtavia sävyjä. Sen sijaan Natasha Denonan Glam -paletti on täydellinen. Siinä on kaksi mattaa ja kolme hohtavaa sävyä. Todella tummanruskealla matalla sävyllä Seed voi tehdä halutessaan myös rajaukset. Toinen matta Harlow on taas loistava sävy luomen pohjustamiseen. Sävyt pysyvät hyvin luomilla ja ovat pigmenttisiä, mutta kermaisina helposti työstettäviä. Levitän hohtavat sävyt usein ihan vain sormin taputtamalla liikkuvalle luomelle. 


Kaikista Sensain ripsiväreistä tämä on hiipinyt hiljalleen suosikikseni. Kun mietin minkä ostan seuraavaksi, päädyn kuitenkin lopulta tähän. Aloin käyttämään Sensain 38 -ripsivärejä jo alle parikymppisenä sen jälkeen, kun tajusin, että omissa silmissäni kaikki muut mascarat suttaantuvat silmien alle, vaikka en laittaisi ripsiväriä alaripsille. Luottotuote, josta en luovu. Lopputulos on näyttävä ja ripsiväri antaa ripsille runsaasti lisää pituutta ja vähän tuuheutta.

Mitkä tuotteet sinä valitsisit? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?







Luonnollinen 40+ arkimeikki Jane Iredalen tuotteilla

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: JANE IREDALE / APELLIS OY


Meikkaan nykyään usein, paljon useammin kuin muutama vuosi takaperin. Tykkään rentoutua meikaten, kun olen lähdössä kodin ulkopuoliseen työhöni. Se on rauhoittavaa omaa aikaa, ennen hektistä työtäni. Kevyt meikki on lisäksi osa työasuani. Rakastan hyvin simppeliä meikkityyliä, joka on lähes verrattavissa no makeup -lookiin. Saankin usein pyyntöjä ruudun siltä puolelta, että olisi kiva nähdä täällä blogissa enemmän meikkijuttuja. 

Jane Iredale on brändi, joka on ollut elämässäni mukana kohta kymmenen vuotta. Kirjoitan usein siitä, miten yksikään meikkini ei synny ilman, että käyttäisin siinä muutamaa heidän tuotettaaan. Jane Iredalen ja oma meikkityylini ovat kohdanneet aina täydellisesti – vähäeleistä ja klassista. Toki tuotteilla saa halutessaan myös dramaattisemman tyylin. 

Ihastuin aikoinaan tuotteisiin ennen kaikkea niiden laadukkuuden ja riittoisuuden vuoksi. Arvostan sitä, että niillä onnistuu meikin teko ihan kaikilta, jopa sellaisilta, jotka eivät ole sen kummemmin meikkauksen saloihin perehtyneet. Värit levittyvät helposti ja kauniisti, joka tekee meikkaamisesta vaivatonta ja nopeaa. Lisäksi luomivärien pysyvyys helposti rasvoittuvilla luomilla on omaa luokkaansa. Jane Iredalen luomivärit eivät ole koskaan löytyneet päivän päätteeksi pakkautuneina luomivakooni. Sävyt eivät himmene päivän aikana vaan ne pysyvät yhtä intensiivisinä aamusta iltaan asti. Lisäksi monista tuotteista löytyy täyttöpakkauksia, jotka säästävät luontoa ja tulevat pitkässä juoksussa edullisiksi.

Tämän vuoksi en voisi olla iloisempi siitä, että saan jakaa tämän vuoden aikana entistäkin enemmän tietoa eteenpäin Jane Iredalen tuotteista ja uutuuksista. Tulen tekemään vuoden aikana brändin kanssa tiiviisti yhteistyötä. Joten jos haluatte nähdä postauksia tietyistä aiheista tai brändin tuotteista, niin sana on vapaa. 


Millainen on 40+ arkimeikki?

Vaikka puhunkin tässä nimenomaan 40+ ikäisten arkimeikistä, niin sama meikki sopii ihan kaikille, jotka pitävät luonnollisesta meikistä, jossa oma iho on pääosassa.

Meikissäni tärkeintä on aina meikkipohja. Haluan, että se peittää punaisuutta, mutta oman ihon pitää näkyä läpi ja näyttää luonnolliselta. Tarkoitus onkin tehdä meikkipohja, joka kaunistaa, mutta ei peitä omaa ihoa. Nopeiten tällaisen pohjan saa toteutettua vegaanisella Jane Iredale PurePressed -puristepohjalla. Pohjassa on mukana pieni suojakerroin, joten se tuo hieman lisäsuojaa iholle. Puuterisen tuotteen koostumus ei missään nimessä ole kuivaa vaan se levittyy iholle lähes kermaisesti. Peittää punaisuutta, mutta antaa oman ihon kuultaa kauniisti läpi. Tuotetta on mahdollista kerrostaa, jos haluaa peittävämmän lopputuloksen. Sivelen pohjan iholle joko Graphite Brush Retractable Handi -puristepohjasiveltimellä, joka sopii pakkauksensa vuoksi loistavasti mukaan laukkuun. Toisinaan saatan käyttää levitykseen myös Brush Kabukia, jos haluan suurpiirteisempää jälkeä ja minulla on kiire. Handin litteällä päällä saa työstettyä esim. nenänpieliä tarkemmin kuin Kabukilla. Naturon-kuidusta valmistetut siveltimet ovat molemmat todella pehmeitä, ei edes kosketusherkkä iho ala punoittamaan, kun työstän pohjaa iholleni. Meikkipohjan alla pohjustukseen käytän usein BeautyPrep -Face Moisturizer kosteusvoidetta, joka on sopivan kevyt ja tekee jopa yksinään hyvän pitävän pohjan puristepohjalle.


Kun pohja on valmis, peitän mahdolliset tummuudet ja loput punoitukset peitevärillä. Enlighten Plus -peiteväri sisältää aurinkosuojan SPF30. Peittävyyden lisäksi, se myös hoitaa silmänympärysihoa. Koostumus on paksuhkoa, mutta pehmeästi levittyvää. Väriä tarvitaan vain nuppineulan kokoinen pisara. Levitän tuotetta ainoastaan silmien sisä- ja ulkonurkkaan, jossa minulla on pienet tummat varjot. Vaikka peiteväri on suunniteltu nimenomaan silmäsympärysiholle, se toimii hyvin muuallakin. Lisään sitä esim. nenänpieliin, jossa punoitus on voimakkaampaa kuin muualla kasvoilla. 

Tykkään arkenakin käyttää silmämeikissä luomiväriä, mutta silmämeikin on synnyttävä nopeasti, ilman turhia kikkailuja. Luomeni on haastavat meikin pysyvyyden kannalta, pohjustaminen on tärkeää. Kaikkihan eivät tätä vaihetta välttämättä tarvitse. Oma lempparini Jane Iredalelta on Smooth Affair for Eyes -pohjustusvoide sävyssä Canvas, jossa on ihan aavistus pigmenttiä, joten se peittää tarvittaessa luomien sinisyyttäkin. Levitän pohjustusvoiteen sormin, sillä sormien lämpö saa levittymään sen erityisen nätisti. Kaikkia pohjustusvoiteita voi käyttää halutessaan ihan yksinään luomilla.

Tämän jälkeen kaivan esiin kaksi suosikki Eye Shadow Kit -luomiväripalettianiNaturally Matten ja Naturally Glamin. Levitän Naturally Matten isossa napissa olevaan vaaleaa sävyä koko luomelle, joko sormin tai isolla siveltimellä. Tämä auttaa myös muita värejä häivyttymään paremmin. Tämän jälkeen teen luomivakoon siveltimellä varjostuksen saman paletin kahdella keskimmäisellä ruskean sävyllä (Brown ja Eggplant). Sekoitan sävyjä keskenään, jolloin niistä tulee yhdessä tosi kaunis varjostussävy. Lopuksi lisään liikkuvalle luomelle sormella painellen Naturally Glam paletista fiiliksen mukaan joko kultaista Lacea tai ruusukultaista Satinia. Tällä kertaa luomille päätyi Lace. Ripsiväriksi hankalien silmien vuoksi käytän aina jotain 38°C -mascaraa, koska ne ovat ainoita jotka pysyvät suttaamatta koko päivän. Jane Iredalen valikoimista oma suosikkiripsarini on PureLash -ripsiväri, joka on vettähylkivä ja sopii herkille silmille. 

Kulmistani tykkään hyvin luonnollisena. Värjään niitä kestovärillä, joten meikkaamiseksi riittää se, että täytän kulmakynällä harvat paljaat kohdat. Kulmakynässä tärkeintä on se, että sen kärki on terävä ja tarkka. Toisessa päässä saa mielellään harja, jolla saa samalla kammattua kulmat ojennukseen. Jane Iredalelta näihin vaatimuksiin vastaava tuote on Retractable Brow Pencil -kulmakynä, jossa on todella kapea kärki, millä saa tehtyä tarkkoja pieniä vetoja. Sävy jota käytän, on AshBlonde. Lopuksi sivelen kulmat ojennukseen PureBrow -kulmageelillä sävyssä Clear.


Seuraavaksi on highlighterin ja poskipunan vuoro. Varsinkin 40+ iho kaipaa lisähehkua ja näillä kahdella sitä saa, jos jollakin. Tällä kertaa poskille päätyi Jane Iredalen Bronzers -hohdesävy Peaches & Cream. Sekoitin kaikkia sävyjä siveltimellä ja sudin kevyesti poskille. Hohdesävypaletit ovat erittäin pigmenttisiä, joten levityksen kanssa kannattaa ensimmäisellä kerralla olla tarkkana, jotta saa tuntumaa, kuin vahvan lopputuloksen itse haluaa. Hohdesävyjä voi käyttää poskilla, luomilla ja huulilla. Jokaisessa rasiassa on neljä sävyä, joita voi tietenkin käyttää yksittäin, kuten minä tein. Kulmaluulle, poskipäille, leukaan, otsaan ja hivenen nenänvarteen lisäsin Hohdesävy Moonglowsta vaaleanpunertavaa sävyä. Tämän jälkeen saatan tehdä kasvoille toisinaan kevyen varjostuksen aurinkopuuterilla, mutta tällä kertaa jätin vaiheen pois. 

Lopuksi lisäksin huulille Just Kissed -sävyttävää hoidetta huulille ja poskille. Tuote on kuulunut meikkipussini vakiovarusteisiin jo vuosia. Sävyjä on kolme, mutta oma suosikkini on edelleen alkuperäinen Forever Pink, joka muovautuu jokaisen huulilla hivenen eri sävyiseksi. Omilla huulilla sävy on todella herkkä ruusupinkki, joka raikastaa koko olemuksen.

Viimeisen tärkeän silauksen mineraalimeikille antaa tietenkin kosteussuihke, joka sulauttaa puuteripohjan iholle. Varsinkin puristepohjan kanssa eron ennen ja jälkeen huomaa. Meikki muuttuu kosteussuihkeen ansiosta huomattavasti tasaisemmaksi ja heleämmäksi.

Monet sanovat, että meikittömän meikkilookin tekeminen ottaa yllättävästi aikaa. Se on totta, koska lopputuloksessa pyritään erittäin luonnolliseen vaikutelmaan, joten koko ajan on pidettävä mielessä less is more. Häivytä, häivytä ja häivytä ovat ne kolme tärkeintä asiaa, kun meikkiä tekee. Olen huomannut, että puuterinen puristepohja ja sormin työskentely nopeuttavat meikin tekoa. Minulla aikaa kuluu tässä meikissä päivästä riippuen 15-20 minuuttia, joten ei lopulta mikään mahdoton aika.

Nyt kannattaa kirjautua Jane Iredalen virallisen maahantuojan Apellis Oy:n sähköpostilistalle täällä. Skrollaa etusivun näyttöä alaspäin ja jätä sähköpostiosoitteesi. Uutiskirjeen tilaajien kesken arvotaan 1.3.2021 peräti 150 euron arvoinen lahjakortti, jolla pääsee shoppailemaan Jane Iredalen laadukkaita tuotteita. 

Verkkokaupassa on lisäksi aina loistavia vaihtuvia tarjouksia, jotka kannattaa käydä kurkkaamassa. Tietyistä tuotteista saattaa alennus olla jopa -50%!

Seuraa Jane Iredalea myös Facebookissa ja Instagramissa.

Mitä mieltä olet tällaisestä no make up -lookista?






Suosikkilahjat Jane Iredalelta ja Instagram-arvonta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: JANE IREDALE FINLAND/APELLIS 




Nuorempana olin se, joka osti joululahjoja valmiiksi jo juhannuksena. Vieläkin salaa toivon, että olisin edelleen se sama tyyppi. Oli ihanaa, kun joulun alla ainoa mihin tarvitsi keskittyä, oli pakkaaminen. Vuodet ovat vierineet ja nyt totuus on toinen. Nykyään ostan joululahjat vasta marraskuulla. Joskus saattaa lipsahtaa jopa joulukuun puolelle. Tosin tässä vaiheessa saattaa alkaa iskeä jo pieni paniikki. Yritän välttää aina viime hetken jouluruuhkia. Varsinkin tänä vuonna lahjojen hankinta-ajankohtaa kannattaa miettiä jokaisen tarkasti. 

Olen ostanut lahjoja niin verkkokaupoista kuin kivijalkaliikkeistäkin. Kivijalkaliikkeisiin voi hyvin mennä hyvillä mielin tänäkin vuonna, mutta kannattaa välttää ruuhka-aikoja ja olla liikkeellä hyvissä ajoin. Viikonloppu ennen joulua ei välttämättä ole se oikea vaihtoehto. Yleensä pienissä liikkeissä on turvallista, koska niissä ei liiku yhtä isoja ihmismassoja kuin ostoskeskuksissa, joissa toki muuten voi olla väljempää. Turvallinen vaihtoehto on tilata verkkokaupoista. Olen ehtinyt tehdä jo muutamia hankintoja. Lahjojen hankinnan osalta kaikki alkaakin olla melkein paketissa. Verkkokaupoista tilatessa kannattaa aina olla liikkeellä hyvissä ajoin, että paketti ehtii varmasti jouluksi perille.

Laadukas Jane Iredale on yksi brändeistä, joilla haluan ilahduttaa läheisiäni. Viimeksi kesällä vein parhaalle ystävälleni lahjaksi sarjan tuotteita. Valikoimista löytyy niin pientä sukan täytettä kuin hieman arvokkaampaakin lahjaa. Valinnanvaraa onkin hyvin erilaisille budjeteille. Lisäksi valikoimista löytyy kauniita lahjapakkauksia, jotka ilahduttavat aina lahjan saajaa. Elämme pian marraskuun puoliväliä, joten ajattelin, että olisi hyvä hetki vinkata ne omat suosikkilahjat Iredalen valikoimista. 

Suomeen Jane Iredalea maahantuo Apellis Oy, joka on luotettava kotimainen toimija. Jane Iredalella on oma verkkokauppa, josta tilaaminen on aina turvallista. Sieltä löydät tietoa tuotteista ja vinkkejä niiden käyttöön. Kotimaisen toimijan verkkokaupan löydät täältä ja heidän valtuuttamat jälleenmyyjät täältä, jos haluat verkkokaupan sijasta piipahtaa jälleenmyyjillä lahjaostoksilla.


Pommist Hydration Spray on yksi Jane Iredalen rakastetuimmista tuotteista, enkä ihmettele miksi. Joulunpunaista pulloa on saatavilla useita eri kokoja – 12 ml (13,45€), 90 ml (34,95€) ja 281 ml (69,95€). Olen käyttänyt tuotetta vuosikausia ja koukuttanut siinä samalla muutaman kaverinkin. Kosteussuihke on janoisen ihon pelastaja. Sopii loistavasti meikin kiinnitykseen, mutta tykkään käyttää sitä todella paljon myös ihonhoitotuotteena, jolloin suihkautan suihketta puhtaille kasvoille ennen muita hoitotuotteita. Ainutlaatuisen tuotteesta tekee sen tuoksu. Se on yksinkertaisesti taivaallinen. Se pitää kokea itse. Tuoksu on hedelmäinen, mutta ei makea. Siinä on raikkautta, joka saa suupielet nousemaan ylöspäin. Ecocertifioitu suihke sisältää monia iholle hyvää tekeviä antioksidantteja mm. granaattiomenan, rosmariinin ja valkoisen teen lehtiuutteita. Kosteuttaa, hoitaa ja suojaa kaikkia ihotyyppejä.

BeautyPrep Hyaluronic Serum 17 ml (57,95€) on harvoja hyaluronihapposeerumeita, jotka eivät lähde rullautumaan meikin alla, sillä se ei jätä ikävän nahkeaa pintaa vaan imeytyy ihoon välittömästi. Ylellinen seerumi kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja lukitsee kosteuden ihoon. Pehmentää ja kirkastaa ihoa. 

Magic Mitt (17,90€) on tuote, joka on jäänyt melko vähälle huomiolle, kun puhutaan Jane Iredalen tuotteista. Taikakinnas on käytössäni ahkerasti ja se sopii loistavasti lahjaksi. Meikinpuhdistuskinnas lupaa poistaa jopa yksinään veden kanssa mineraalimeikin. Tykkään käyttää kuitenkin kinnasta niin, että puhdistan kasvot ensin öljyllä tai puhdistusbalmilla, jonka jälkeen kastelen kintaan lämpimällä vedellä ja pyyhin öljyn/balmin pois kasvoilta sen avulla. Kinnas on valmistettu erittäin hienosta mikrokuidusta ja se tuntuu iholla pehmeältä, eikä ärsytä edes todella kosketusherkkää ihoa. Huolletaan pesemällä vedellä ja saippualla, jonka jälkeen kuivatetaan väljästi. Kinnasta voi kokeilla lisäksi itseruskettavan levitykseen.

Lip Drink Flirt (19,95€) kulkee aina mukanani. Minulla on yksi käsilaukussa, yksi työpaikalla ja yksi kotona. Sävy Flirt on todella kaunis, se ikään kuin on huulilla eikä kuitenkaan ole. Se ei anna huulille mitään huomattavaa sävyä, mutta kaunistaa ne. Huulivoide sisältää aurinkosuojan SPF15, mikä on loistava asia varsinkin kesäaikaan. Luonnonvahoja sisältävä voide sopii myös vegaaneille, sillä se ei sisällä mehiläisvahaa. Voide on sopivan jämäkkää koostumukseltaan, joten se pysyy huulilla hyvin ja kosteuttaa tehokkaasti. Tuoksu on sitruksinen, samoin kuin makukin.





Lip Kit Red Hot ja Berry Fierce -meikkipakkaukset (67,65€ tarjoushinta nyt vain 40,59€) sisältävät kaiken, mitä tarvitset upeaan huulimeikkiin. Suosikillani Red Hotilla loihtii hetkessä upeat klassiset joulunpunaiset huulet. Pakkaus sisältää Triple Lux -huulipunan, jonka hinta yksinään on 36,95 euroa. Tällä hetkellä koko pakkauksen saa siis tarjouksesta lähes pelkän huulipunan hinnalla! Triple Lux Gwen -huulipunan lisäksi pakkaus sisältää kuitenkin vielä sävyyn sopivat Lip Pencil Terra Cotta -huultenrajauskynän, sekä PureGloss Cherries Jubilee -huulikiillon. Kaikkien pakkauksessa olevien tuotteiden yhteisarvo olisi normaalisti erikseen ostettuna 80,35 euroa. 

Olen monesti kehunut Triple Lux -punien laatua. Runsaspigmenttiset punat levittyvät todella pehmeästi huulille, eivät kuivata ja pysyvät useita tunteja kauniina. Ainoastaan syönnin jälkeen punaa joutuu hivenen korjailemaan. Berry Fierce  -pakkaus sopii heille, jotka rakastavat mehukkaan marjaisia viileitä sävyjä. Paketeissa on lisäksi ohjeet erilaisten tyylien luomiseen.


Lip Crayon Popper -huulipunapakkaukset (29,95€) ovat joulun herkkuja, jotka eivät lihota. Lahjapakkaus sisältää kolme tuotetta: teroittimen ja kaksi Lip Crayon -huulikynää, joilla huulimeikki onnistuu helposti ja nopeasti. Kynällä hoidat samalla myös huulien rajauksen. Dazzle-pakkaus sisältää joulunpunaiset Naughty- ja Sunny-kynät, kun taas Shimmer-pakkauksen sävyt ovat Blissfull ja Saucy, joista varsinkin oranssinpunainen Saucy on ollut pitkään yksi käytetyimpiä meikkituotteitani. Huulikynien normaalihinta on yksittäin ostettuna 19,95 euroa, joten lahjapakkaus on edullinen valinta. 


Eye Shadow Kit Daytime (69,95€) on lahja, josta meikkejä rakastava ilahtuu. Se voi olla myös lahja itselle. Daytimella saa loihdittua kauniin luonnollisen arkimeikin, mutta tarvittaessa myös kunnon klassisen smokey eyen. Jokainen joka on joskus eksynyt tänne, tietää, että jos minun pitäisi luopua kaikista luomiväreistäni ja pitää vain yksi, pitäisin jonkin Jane Iredalen paleteistani. Tämä ihan sen vuoksi, että niissä on yksinkertaisesti makuuni paras laatu. Sävyt ovat pigmenttisiä, mutta minun ei tarvitse olla ammattimeikkaaja saadakseni levittymään ne kauniisti. Sävyt häivyttyvät luomille lähes itsestään. Minulla on lisäksi todella hankalat silmät. Pohjustuksesta huolimatta monet luomivärit löytyvät päivän jälkeen luomivaosta. Nämä eivät koskaan. Lisäksi sävy ei haalene päivän aikana vaan se on illalla aivan yhtä vivahteikas kuin aamulla sen laitettuani. Jane Iredalen paletit ovat harvoja, joissa on ajateltu sitä, että pohjustussävyä kuluu enemmän kuin muita sävyjä. Niissä onkin aina isompi nappi pohjustussävyä varten. Pakkaus soveltuu erittäin litteänä hyvin mukana kannettavaksi. En kuljeta näiden näppäryyden vuoksi matkoilla enää muita luomivärejä mukana. 




24K Gold Dust Kultapöly (21,40€) on monitoimituote silloin, kun kaipaa elämään hieman bling blingiä. Erittäin hienojakoinen mineraalikiinteestä valmistettu hohdeväri oman elämänsä supertähdille. Unelman kevyt tuote sopii korostuksiin niin silmiin, hiuksiin, poskille kuin huulillekin. Ripottelen tuotetta kämmenselälle, josta otan sitä isolla siveltimellä. Tämän jälkeen sivelen kultapölyä decolteelle ja olkapäihin tuomaan kultaista hohtoa. Kultapölyä voi halutessaan sekoittaa kosteusvoiteen joukkoon ja lisätä sitä vaikkapa sääriin tuomaan hohtoa. Luomille laittaessa pöly kannatta levittää kostealla siveltimellä painellen, ettei se pölise silmien alle. Jos haluat oikein sädehtivän lopputuloksen, kiinnitä glitterliimalla tai vaikkapa vaseliinilla. 


Joko olet hankkinut joululahjoja?

ARVONTA

Jane Iredalen maahantuoja Apellis Oy halusi ilahduttaa lukijoitani ja seuraajiani. Kannattaa ottaa seurantaan Instagram-tilini @keywordlove1. Vielä tämän päivän aikana tilillä alkaa arvonta, jossa sinä ja ystäväsi voitte voittaa itsellenne upeat Jane Iredale Red Hot Lip Kitit, millä pääsette loihtimaan upeat jouluhuulet! Tarkemmat ohjeet osallistumisesta arvontaan Instagramissa myöhemmin tänään, joten pysykäähän kuulolla.

Joulun suosikkilahjat ja muut Jane Iredale -tuotteet löydät maahantuojan sivuilta täältä. Kaikki yli 40 euron tilaukset postikuluitta.

TOP10 Laura Mercier

*) Tinted Moisturizerit omia, muut PR-näytteitä, sisältää mainoslinkkejä

Laura Mercier on brändi, jota suomalaiset joutuivat pitkään metsästämään ulkomailta, jopa netin kautta tilaaminen oli välillä hankalaa. Onneksi näin ei ole enää. Laura Mercier tunnetaan useiden julkkisten henkilökohtaisena meikkitaitelijana. Jos rakastat Sarah Jessica-Parkerin, Julia Robertsin tai Juliette Binochin meikkityylejä, niin niiden takaa löytyy Laura Mercier. Sarjasta löytyykin varmasti tuotteet noiden meikkityylien toteutukseen. Brändi on kuitenkin myös paljon muuta kuin meikit, sen vartalotuotteet ja tuoksut ovat ihan yhtä suosittuja. Niillä onkin oma vakiintunut käyttäjäkuntansa. Tällä hetkellä tuotteita myydään 27 maassa 1122 liikkeessä.

On ollut helppo löytää sarjasta ne omat suosikit. Monet näistä ovat ns. kulttituotteita, mutta joukossa on myös tuotteita, joista ei ehkä niin paljoa puhuta blogimaailmassa. Vaikka sarjasta löytyy meikkipohjista niin täysin peittäviä kuin kevyitäkin versioita, omat rakkauteni koskevat nimenomaan brändin kevyitä pohjia, jotka ovat mielestäni markkinoiden parhaimpia, jos eivät parhaita. Varsinkin yksi ominaisuus erottaa ne muista, vaikka pohjat ovat tosi kevyitä ja luonnollisia, ne eivät sula kasvoille päivän aikana vaan pysyvät kauniina pitkään kiiltelemättä tai vajoamatta huokosiin.


*Almond Coconut Milk EdT – Jos haluat kokea täydellisen kesäloman tuoksun kautta, niin kannattaa nuuhkaista. Almond Coconut Milk on tuoksu, johon on pullotettu aurinkoa aurinkorasvaa, hiekkaa, merta, drinkkejä ja kepeitä kesäpäiviä yhteen pulloon. Tuoksu on ollut markkinoilla neljätoista vuotta, enkä ihmettele miksi. En käytä itse tuoksua talvella, koska vaikka siinä on ihanaa kesäistä lämpöä, se voi kookoksen tuoksuineen olla liiankin makea kuulaisiin talvipäivään täällä pohjolassa. Tiedättehän, et juuri tällaisina päivinä kaikki tuoksuu voimakkaammin, kun taas lämpö sulauttaa ne erilaisiksi. Sen sijaan lämpiminä kesäpäivinä tämä on täydellinen. Vaikka tuoksu on makea, siinä on myös pieni ripaus puhtautta, mikä tekee siitä mielenkiintoisen. Tuoksu koostuu rosmariinista, kookoksesta, manteleista, vaniljasta, heliotroopista, jasmiinista, myskistä, ylang-ylangista, tonkapavuista ja ruusupuusta. Kermainen gourmand-tuoksu on EdT, mutta sen kesto iholla on huikea – jopa 12 tuntia. Vaatteissa se kestää paljon sitäkin kauemmin.

*Almond Coconut Milk Souffle Body Cream – Sarjan kaikille tuoksuille on tehty myös oma vartalovoiteensa. Tykkäänkin talvella, kun tuoksu tuntuu viileisiin talvipäiviin liiankin makealta, laittaa vartalovoidetta, se tuoksuu juuri sopivasti ja tuo heti mieleen kesän. Koostumus on todella miellyttävä, jo sana soufflee sen kertoo. Kuohkea pehmeästi levittyvä voide kosteuttaa tehokkaasti, mutta ei tunnu lainkaan rasvaiselta tai tahmealta. Sisältää karitevoita ja erilaisia vitamiineja jotka ravitsevat ihoa. Purkki on ylellinen ja siten ei mikään näppärin ottaa mukaan. Olenkin ottanut matkoille purkista pienempään purkkiin tuotetta mukaan, etten joudu raahaamaan melko isoa ja painavaa pakkausta matkalaukussa. Minulta itseasiassa löytyy näitä myös muun tuoksuisina, vaikka tuoksuista Coconut Milk on suosikkini.


*Tinted Moisturizer Oil Free SPF 20 – Muistan, kun joskus 2000-luvun alussa sävyttävät "päivävoiteet" olivat tosi suosittuja. Sen jälkeen ne kokivat jonkinlaiset inflaation, kun kaiken peittävät meikkipohjat tulivat muotiin. Tällä hetkellä on selvästi kahta trendiä, joko täysin peittävää instameikkiä tai sitten mahdollisimmat luonnollista. Mutta myös kolmas eli täysin meikkivoideton meikkitrendi on kovassa nousussa. Tämä on varmasti vastine pitkään jatkuneelle ihon täysin peittävälle trendille. Meikkivoiteesta loistavan tekee sen sopiminen kaikille ihotyypeille niin herkällekin kuin rasvaisellekin. Vaikka tuote on kevyt, se kestää koko päivän. Vasta ihan illan lopuksi iho saattaa aavistuksen kiillellä, mutta ei mitenkään pahasti. Niille alueille, joiden tiedät alkaa kiiltelevän, kannattaa alle levittää blurraava primer keston takaamiseksi. Levitän tuotteen aina sormin, tulee kaunein lopputulos. Sientäkin voi halutessaan käyttää. Meikkivoidetta saa myös kerrostettua, olen lisännyt punoittaviin kohtiin esim. poskilleni toisen kerroksen. Tinted Moisturizer on todellinen "my skin but better"-tuote. Tekee ihosta luonnollisen, mutta todella nätin ja tasaisen näköisen. 

*Tinted Moisturizer Natural Skin Perfector SPF 30 – Nyt varmaan moni miettii, että mitähän eroa tässä on ylempään tuotteeseen muuta kuin suojakerroin. Paljonkin. Ensinnäkin se, että ylempää kutsutaan meikkivoiteeksi, mutta tätä sävytetyksi päivävoiteeksi. Peittävyys on todella kevyt ja toisin kuin oil freessa, tämä on tuotteena huomattavasti kosteuttavampi, joten sopii loistavasti varsinkin kuivalle iholle. Rasvaisen ihon omaavan kannattaakin valita ylempi tuote. Tämä on vielä aavistuksen enemmän "no makeup" -tuote kuin ylempi. Joten jos haet meikkipohjaa, jota tuskin huomaa, se on tämä. Alle voi vaikka kerrostaa hoitovettä ja laittaa seerumin, tämä toimittaa pienen sävyn lisäksi myös päivävoiteen aseman.


*Secret Concealer – Mitä vanhemmaksi tulen, sen vaikeampi on löytää loistavia peitevoiteita, jotka oikeasti toimivat ikääntyvällä iholla. Sanotaanko, että tällä hetkellä ne ovat laskettavissa yhden käden sormilla, mitkä kelpuutan. Secret Concealer on niistä yksi. Pehmeän voidemainen peitevoide sopii erityisesti kuivalle ja herkälle silmänalusiholle. Tämäkin levittyy mielestäni parhaiten sormin. Ihon lämpö tekee tuotteesta pehmeästi levittyvän. Puuterilla kiinnitettynä pysyy koko päivän, eikä vajoa juonteisiin. Ei saa sy-ihoa näyttämään kuivalta vaan päinvastoin tuntuu jopa kosteuttavalta.

*Caviar Stick Eye Colour Duo Chrome – Kaikki varmaan tietävät, että rakastan meikkituotteita, jotka tekevät meikin tekemisen mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että tuotetta voi käyttää sormin ilman muita apuvälineitä. Minulle apuvälineet ovat aina hidaste. :D Kynällä meikki onnistuu parissa sekunnissa. Jos haluaa vain tosi pikaisen piristyksen, kynällä voi värittää ainoastaan ripsirajaa ja tehdä sumuisen rajauksen. Mutta itse en ole rajaustyyppiä, joten levitän puikosta väriä intensiivisesti koko luomelle ja sitten hivenen häivytän sävyä nätimmäksi sormella luomivakoa kohden.

*Secret Brightening Loose Setting Powder – Todella hieno kiinnityspuuteri. Kevyt ja silkkinen koostumus. Sisältää valoa heijastavia mineraaleja, jotka häivyttävät juonteita. Loistava ikääntyvälle iholle. Levitän kiinnistyspuuteria yleensä vain t-alueelle, joka kiiltelee helposti sekä peitevoiteen kiinnitykseen.

*Secret Brightening Loose Powder For Under Eyes – Tiedän, että on jo melkoista hifistelyä valita omanlaisensa puuteri sy-iholle peitevoiteen kiinnitykseen, mutta joskus tämä voi olla paikallaan. Loose Setting Powderista tämä eroaa niin, että koostumus on jopa vieläkin kevyempää. Kirkastavassa puuterissa on valkoista pigmenttiä, joten sitä ei todellakaan kannata levittää koko kasvoille. Sen sijaan sy-iholle pistettynä se antaa raikkaan ja levänneen näköisen ilmeen. Varsinkin, jos kärsit tummista silmänalusista, tämä on must-tuote.


*Face Illuminator – Sävyjä löytyy viisi erilaista. Väri kannattaakin valita miettien omaa ihon sävyä. Korostustuote, jolla voi huijata kasvoille hehkun, jos meikkipohja on täysin matta. Käytän talvella aavistuksen enemmän kalpealle iholle sopivaa kylmäsävyisempää Devotinonia, mutta kesäiholle Indiscretion on huomattavasti parempi sävy. Pienen päivetyksen kanssa, sillä tulee upea hehku kasvoille. Tuotetta voi laittaa koko kasvoille, mutta se pitää tehdä hyvin kevyesti isolla siveltimellä, joka ei nappaa liikaa tuotetta. Sitä voi kerrostaa, joten jos levittää muualle kasvoihin yhden kevyen hehkukerroksen niin poskipäille kerrostamalla, sillä saa aikaan highlightermaisen lopputuloksen. Sopii myös decolteelle ja olkapäille antamaan kaunista hehkua.

*Parisian Nudes Eyeshadow Palette – Laura Mercierilla on yllättävän vähän varsinaisia luomiväripaletteja meikkibrändiksi. Tosin olen sitä mieltä, ettei moni sarja niitä kaipaakaan. Tuntuu, että nykyään uusien luomiväripalettien julkaisussa on hirveä kisa käynnissä koko ajan, niin paljon niitä tulee jatkuvasti markkinoille. Itselleni tuli ainakin ähky jo aikoja sitten. Parisian Nudes -palettia kuvaa yksi sana hyvin CHIC. Muistan aina, kun jo koulussa aikoinaan opettajani määritteli tyylikseni classic chicin, tietämättä tuolloin yhtään, mitä se tarkoittaa. Kun lopulta ymmärsin, tajusin, että opettaja oli oikeassa. On aika yllättävää, että tyylini muodostui jo aika nuorella iällä. Olen aina tiennyt millaisista vaatteista pidän, vaikka muoti ei ole ikinä pahemmin sen enempää kiinnostanut minua. Joten ei ihme, että Laura Mercierin paleteista tämä on suosikkini. Sävymaailma on yllättävän monipuolinen ja klassinen. Paletilla saa aikaan todella luonnollisen meikin, mutta käyttämällä enemmän oikean reunan sävyjä, pääsee halutessaan myös rokahtavaan lopputulokseen. Ei varmaan yllätys, että paletti on saanut inspiraationsa pariisilaisten klassisesta tyylistä. Paletissa on niin mattoja kuin hehkuviakin sävyjä, joka on itselleni tärkeää. Se tekee siitä monikäyttöisen ja yksinään mukana kuljetettavan. Luomivärit levittyvät kaikki nätisti luomelle. Kosteana sävyistä saa intensiivisempiä halutessaan.


Kevään aikana tulossa myöhemmin postaus, jossa käytin monia tämän postauksen meikkejä.

Laura Mercierin tuotteita myy *SKINCITY.

Onko Laura Mercier tuttu? Suosikkeja?



TOP10 Jane Iredale


*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.

Tänä vuonna joka kuukausi blogissani tulee ilmestymään postaus, jossa esittelen joltain suosikkibrändiltäni kymmenen suosikkituotettani. Vaikka pidän kauneuspainotteista blogia ja sen myötä olen melko hyvin kartalla erilaisista tuotteista, niin tästä huolimatta ainakin itselle uuden brändin ollessa kyseessä, koen vaikeaksi löytää joukosta ne huipputuotteet, mihin kannattaisi panostaa. Tähän ongelmaan olen yleensä löytänyt tietoa parhaiten googlettamalla ja etsimällä tietoa blogikollegoiden blogeista. Tämän vuoksi päätin vuoden aikana kerätä kahdeltatoista suosikkibrändiltäni postauksiin ne omat huipputuotteeni.

Jane Iredalen tuotteita olen käyttänyt vuodesta 2013, joten se kuuluu brändeihin, jotka olen löytänyt vasta myöhemmin ja alunperinkin vasta, kun kirjoitin jo tätä blogia. Vaikka brändi on kuulunut elämäni vasta seitsemän vuoden ajan, se on noussut raketin lailla yhdeksi eniten käyttämistäni, varsinkin silloin kun meikkaan. Kun aloitin kodin ulkopuolisen työni puolisentoista vuotta sitten, ei ole ollut sellaista työpäivää, etten olisi meikissäni käyttänyt jotain Jane Iredalelta. Varsinkin luomivärejä käytän lähes jokaisessa meikissäni. Laadukas, kestävä, helppo – ovat ne kolme syytä, jotka saavat minut tarttumaan tuotteisiin päivästä toiseen. Viimeisin itseäni merkissä viehättävä asia on tuotteiden todella hauskasti keksityt nimet. Ne poikkeavat todella paljon siitä, miten tuotteita yleensä nimetään ja sillä brändi erottuu kyllä edukseen muiden joukosta.


SMOOTH AFFAIR FACIAL PRIMER & BRIGHTENER – On sopivan kevyt ja kosteuttava primer, mutta se silti myös tasoittaa vienosti ihoa. Meikki levittyy kuin itsestään pohjan päälle. Koostumus on geelimäisen kevyen raikasta ja se imeytyy ihoon heti. Meikki levittyy hivenen kuivemmallekin iholle kauniisti.

POWDER-ME SPF30 – Oli ensimmäinen Jane Iredalen tuote, johon rakastuin palavasti. Vuosien aikana olen saanut myös mieheni tuntemaan samoin. En ole tehnyt ainuttakaan Kreikan matkaa ilman, ettei Powder-Me olisi matkalaukussa. Powder-Me on jauhemainen aurinkosuoja iholle. Mieti, että voit levittää kasvoille aurinkosuojaksi puuterista tuotetta ilman, että levittäisit sille voidetta joka kiiltää? En oikein usko, että kukaan kieltäytyisi. Tuotteessa on mukana levityssieni, mutta itse tykkään levittää tämän kasvoille isolla puuterisiveltimellä. Ripottelen vähän tuotetta purkin kanteen, koska se on syvä, siinä on helppo pyöritellä sivellintä. Osaan arvostaa sitä, että tämä ikään kuin toimii myös kevyenä meikkituotteena kasvoilla, samalla kun antaa niille aurinkosuojan, eikä kasvot kiiltele. Puuteria voi käyttää myös rauhoittamaan ihoa, jos se on saanut liikaa aurinkoa. Aurinkosuoja on myös vettähylkivä jopa 40 minuutin ajan. Käytän sävyä Translucent, koska se sulautuu jopa hieman ruskettuneellekin iholle. Jos tiedän, että tulen olemaan paljon ulkona ja kasvot ovat alttiina auringolle pitkään, teen tuplasuojauksen kasvoille. Levitän ensin normaalin voidemaisen aurinkosuojan ja vielä päälle puuterin siveltimellä. En ole näin palanut koskaan, vaikka olen joutunut viettämään pitkiäkin aikoja auringolle altistuen. Tuotteessa on säilyvyyttä kaksi vuotta avaamisesta, mutta en saa itse käytettyä sitä edes siinä ajassa loppuun, joten puhutaan todella riittoisasta puuterista.

BEAUTYPREP FACE MOISTURIZER – Olin aikoinani todella innoissani, kun Jane Iredale alkoi tehdä myös ihonhoitotuotteita. Sarjan hoitotuotteet ovatkin suunniteltu niin, että ne lisäävät meikin pysyvyyttä iholla. Voide poikkeaakin muista voiteista siinä, että tämä nimenomaan on suunniteltu meikin alla käytettäväksi ja sen kyllä huomaa. Jos iho on tosi hyvässä kunnossa, en edes lisää primeriä päälle, koska voide riittää yksinään. Voiteen koostumus on kevyttä, jopa kuohkeaa.  Saa ihohuokoset näyttämään pienemmiltä ja ihon tuntumaan kimmoisalta. Tuoksu on raikas, sillä voiteessa tuoksuu sitruunaruoho. Varsinkin kesällä tämän kevyt ja raikkaan tuntuinen koostumus kasvoilla on lyömätön. Vaikuttavina aineina on käytettyä mm. neljän erilaista orgaanista ruusu-uutetta. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta suosittelen tätä lämpimästi varsinkin myös rasvoittuvalle iholle.

BEAUTYPREP HYALURONIC SERUM – Ihonhoidon uusin tulokas kevyen geelimäinen hyaluronihapposeerumi sitoo kosteuden ihoon ja tekee siitä sileän ja hyvin kosteutetun. En tiedä teistä, mutta itse levitän hyaluronihapposeerumit aina myös huulille, sillä ne tuovat loistavasti kosteutta esim. huulipunan alle. 


POMMISST HYDRATING SPRAY – Jos Jane Iredalen Powder-Me oli sarjasta ensirakkauteni, niin tämä on sitten se toinen. Eco-sertifioitu suihke sisältää granaattiomenan,- rosmariinin- ja valkoisen teen lehtiuutteita. Kosteuttaa, hoitaa ja suojaa kaikkia ihotyyppejä. Tämän tuoksua en voi kuvailla muulla sanalla kuin taivaallinen! Tuoksua ei edes pysty kuvailemaan vaan se pitää itse kokea. Mist kosteuttaa ihoa ja sopii myös käytettäväksi meikin päällä. Pullo on sopivan pieni vain 90 ml:ä, joten sitä on helppo kuljettaa matkoilla ja kesällä virkistyksenä käsilaukussa mukana. 


LIPDRINK LIP BALM SPF15 – Lipdrinkeja saa eri sävyissä, mutta oma suosikkini on täysin väritön versio. Huulivoiteet (myös värilliset) sisältävät fysikaalisen SPF15 -suojan. Kosteuttaa hyvin ja ei kulu heti huulilta pois. "Maku" on kaikissa sama sitruuna. 


JUSTKISSED LIP & CHEEK STAIN FOREVER PINK – Kuka meistä ei haluaisi huulia, jotka näyttävät siltä kuin olisimme juuri olleet pussailemassa nurkan takana: punertavat, purtut ja hieman kuumottavat? Just Kissed Lip and Cheek Stain on huuli -ja poskipuna samassa tuotteessa. Sävy on pitkäkestoinen.  Puna itsessään näyttää sävyltään puikossa kovin valjulta, mutta juju onkin siinä, miten se reagoi yksilöllisesti jokaisen käyttäjän ihon pigmenttien kanssa, saaden esiin huulten oman hehkusi. Tuote sisältää oliivi -ja avokadovoita, jotka rauhoittava ja pehmentävät huulia. Ruusunkukka -ja mehiläisvaha ravitsevat ja kosteuttavat. Tuoksuu aivan hedelmäkarkille ja levittyy huulille yhtä pehmeästi kuin huulirasva. Saa huulet tuntumaan välittömästi kosteutetuilta. Sävyjä on saatavana tänä päivänä kolmea erilaista, mutta tämä alkuperäinen Forever Pink on yhä se paras itselleni.

PUREPRESSED POWDER BLUSH FLAWLESS – Poskipuna sävynä oli aikoinaan itselleni aluksi hämmentävä. Minulla ei ollut aikaisemmin ollut mitään tämän sävyistä poskipunaa. En itseasiassa olisi edes tullut ajatelleeksi, että ostaisin, saatika sitä, että olisin ajatellut sävyn sopivan minulle. Flawless on niin neutraali, että se on poskilla melkein huomaamaton, se kuitenkin on siellä, kun katsoo. Olen tykännyt käyttää tätä niin, että levitän Flawlessia kunnolla poskelle ja sitten posken korkeimpaan kohtaan sipaisen aavistuksen jotain persikkaista tai pinkkiä sävyä. Esim. Jane Iredalen Clearly Pink tai Whisper sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti. Lopputulos on kaunis ja luonnollinen. Hyvää sävyssä on se, että tämä toimii loistavasti myös luomivärinä. Joinakin päivinä olen levittänyt Flawlessia yksinään koko luomelle, jossa se toimii pikameikkinä loistavasti. Flawless on ylimmässä kuvassa poskilla.

TRIPLE LUXE LONG LASTING MOIST LIPSTICK JACKIE – Olen ihon sävyltäni lämmin ja ihoni on jopa selkeästi kellertävä. Tämän sävyiselle iholle ei ole mikään helppo juttu löytää kauniita nudeja huulipunia vain todella harvat näyttävät siltä, että peilistä katsoessani olen WAU. Luonnollisissa sävyissä yleensä taikasana on valita jotain persikkaista, jolloin sävy istuu yhteen ihon sävyni kanssa. Sävy Jackie on hyvin luonnollinen ja persikkainen nude, mutta siinä on ihan pieni ripaus myös pinkkiä. Valmistaja kuvaileekin itse sitä sanoilla peachy pink. Kermaisen koostumuksen omaava puna levittyy pehmeästi huulille ja pysyy hyvin. Ruokailun jälkeen sitä on kuitenkin korjattava ja lisäiltävä. Ei kuivata.


EYE SHADOW KIT NATURALLY MATTE – Matkalle meikkejä mukaan pakatessani, en edes enää ajattele ottavani mitään muuta mukaani kuin jonkin Jane Iredalen luomiväripaleteista tai vaikka kaksi. Paletit ovat super litteitä ja kevyitä, joten ne mahtuvat pieneenkin tilaan. Litteän ruusukultaisen rasian sisältä löytyy myös iso peili. Tykkään palettien väriasettelusta, isoin pyörä nappi sisältää aina vaalean sävyn. Sävy joka on tarkoitettu luomen pohjustukseen ja sitä kuluu eniten. Joten arvostan, että asia on otettu huomioon, että paletti kuluisi mahdollisimman tasaisesti. Kaikkien palettien värien koostumukset ovat kermaisia ja todella pehmeitä. Luomivärit ovat todella helppoja hieman tumpelommankin meikkaajan levittää, sillä ne liukuvat unelman pehmeästi luomella, joten häivyttäminen käy kuin tanssi. Kaikista Jane Iredalen paleteistani kuitenkin käytetyimmäksi on noussut Naturally Matte. Tiesin heti lähes neljä vuotta sitten, kun sain ensimmäisen paletin käsiini, että me kuulutaan yhteen. Paletilla saa tehtyä juuri niitä luonnollisia arkipäivän "no make up" -lookeja, joita rakastan. Parasta on se, että luomivärit pysyvät luomilla himmentymättä tai kerääntymättä juonteisiin pitkän ja aktiivisenkin työpäivän. Ylimpänä olevassa kuvassa koko silmämeikki tehty juurikin tällä paletilla. Sitten jos haluan jotain juhlavampaa tai vähän blingiä, teen ensin pohjustuksen ja varjostukset Naturally Mattella, sen jälkeen käyn "varkaissa" Naturally Glam -paletilla, josta levitän paletin joko kuparikultaista tai ruusukultaista hohtavaa sävyä liikkuvalle luomelle. Tällä kikalla saa arkimeikin muutettua kesken päivän nopeasti iltameikiksi tarvittaessa.


Onko Jane Iredale tuttu. Suosikkituotteita?

Suomen päässä Jane Iredale palasi jokin aika sitten takaisin vanhalle maahantuojalle, joten suomenkielinen sivusto ei ole vielä toiminnassa. On kyllä tulossa! Tuotetiedustelut: apellis@apellis.fi. Jane Iredalen löytää myös Facebookista. Lisäksi tuotteista voi käydä lukemassa lisää täältä.




Suosikit bareMineralsilta

*Sisältää mainoslinkkejä, kaikki muut tuotteet omia, Neutral-paletti PR-näyte

BareMinerals on brändi, johon lämpenin todella hitaasti. En oikein tiedä itsekään, miksi. Viimeiset pari vuotta on kuitenkin muuttanut kaiken ja olen löytänyt muutamia huippujuttuja, joita olen osaa ehtinyt ostaa jo lisääkin. Ajattelinkin jakaa viisi suosikkiani bareMineralsilta, jotka ovat käytössäni lähes päivittäin.


*Mineral Cleansing Water – Olen misellivesien suurkuluttaja, jonka moni teistä tietääkin. Käytän misellivettä lähes poikkeuksetta puhdistamaan aamulla ihoni. BareMineralsin misellivesi on todella tehokas, mutta hellävarainen. Pitää ihon pehmoisena. Sisältää mm. kurkku-uutetta, merisuolaa ja ruusuvettä. Tuoksu on aavistuksen ruusuinen. Ei kirvele silmiä, joten käytän iltaisin myös silmämeikin puhdistuksessa.

*Good Hydrations Silky Face Primer Hydrate – Primer vei sydämeni mennessään ja loppui aluksi alta aikayksikön, koska käytin sitä lähes päivittäin. Hyaluronihappoa ja glyseriiniä sisältävä primer tuntuu toimivan ihollani aina – oli se sitten kuivan tai rasvaisemman oloinen. Ainoastaan rasvaiselle iholle en tätä suosittele, mutta kaikille muille kyllä. Emulsiomainen pohjustaja kosteuttaa, tasoittaa ja kirkastaa ihoa. Pitää meikin nättinä myös pitkinä päivinä. On toiminut hyvin ihan kaikkien meikkipohjien alla, eikä ole lähtenyt rullautumaan.

*Prep Step Mineral Shield Daily Prep Lotion SPF50+ – Voisi varmaan sanoa, että itsellä on jatkuva haku tuotteisiin, joilla saisin mahdollisimman helposti lisättyä kasvoille kunnon aurinkosuojan meikin alle, ilman, että kasvot tuntuvat tahmeilta. Kyseessä on primer, jossa on todella korkea aurinkosuoja. Tuote on ohutta melkein vesimäisen maitomaista. Sisältää mikrokapseloituja pigmenttejä, jotka sulautuvat ihon sävyyn. Tekee ihon pinnasta kauniin, ilman valkoista pintaa. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta jos et tykkää hehkuvasta meikkipohjasta, en välttämättä suosittelisi tätä. Kuumina päivinä lisään t-alueelle vielä kiiltoa estävän primerin. Talviaikaan sen sijaan tämä toimii yksinään. Meikki levittyy päälle moitteettomasti. Kesällä todella ihana tuote käyttää ihan yksinään meikittöminä päivinä. Tuoksu on hetken aikaa kasvoilla hivenen metallinen, mutta se häviää hetken päästä. Olen valmis antamaan tämän anteeksi, koska tuotteen ohut koostumus todella korkealla suojakertoimella varustettuna on niin loistava combo.

*Moxie Plumping Lipgloss – Pitkän mattahuulipunakauden jälkeen tämä vuosi on ollut vaihteeksi huulikiiltojen aikaa. Olen aina ollut vannoutunut kirkkaiden sävyjen käyttäjä, mutta kodin ulkopuolinen työ asettaa tälle vähän haasteita. En pysty tarkistamaan montaakaan kertaa työvuoron aikana huulipunan tilannetta ja jatkuva puhuminen kuluttaa aika tehokkaasti punat huulilta. Joten en mielelläni valitse töihin kovinkaan räväköitä sävyjä vaan hyvin neutraaleita. Huulikiillot toimivat hyvin, koska ne kuluvat huomaamattomasti pois ja tauolla niitä on helppo sipaista nopeasti huulille. BareMinerals Moxie Plumping Lipgloss täytelöittää aavistuksen huulia. Huulikiillossa on aivan pienesti kihelmöivä efekti, kiitos piparminttuöljyn, joka tosin ei kestä kauaa. Sisältää huulia hoitavia peptidejä ja hyaluronihappoa. 

*Gen Nude Eyeshadow Palette – Paletteja on neljä erilaista, jokaisessa on kuusi sävyä. Sain alunperin Neutralin blogin kautta ja aika nopeasti huomasin, että se olis lähes ainoa luomiväripaletti, mitä käytin. Tämän jälkeen ostin paleteista itselleni myös Copperin, jossa on hivenen "räväkämpi" sävymaailma. Paletit ovat runsaspigmenttisiä, kermaisia ja helposti työstettäviä  ja sävyjä on helppo käyttää. Mukana hohtavia sekä mattoja sävyä, joten blingiä saa silmiin niin halutessaan. Sävyillä saakin tehtyä todella nopeasti arkimeikin, mutta varsinkin Copperilla myös kivan iltameikin.


Skincitylla kaikki *bareMineralsin tuotteet -20% 6.10.2019 asti. 

Onko bareMinerals tuttu? Suosikkituotteesi?



Designed by FlexyCreatives