Näytetään tekstit, joissa on tunniste yes to. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yes to. Näytä kaikki tekstit
Luonnonkosmetiikka-arvonta
19.8.2018
9.00
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Mukavaa sunnuntaita kaikille. Elokuun kunniaksi ajattelin pitkästä aikaa järjestää arvonnan, joka sisältää vain luonnonkosmetiikkaa, tuotteista kaikki muut sopivat myös vegaaneille paitsi Melvitan silmänympärysvoide, joka sisältää mehiläisvahaa. Tiedän, että lukijoissani on paljon ihmisiä, jotka tulevat varmasti iloiseksi tämän tyyppisestä arvonnasta, joten siksi päätin kerätä mukaan omia suosikkejani. Arvon yhden paketin, joka sisältää seuraavat tuotteet:
Absolution La Brume Systémique Kasvovesi 40,70€* – Olen kirjoittanut tälle loistavalle kasvovedelle ylistyksen jo reilut kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran ja senkin jälkeen se on esiintynyt blogissani. Paljon antioksidantteja sisältävä sekä talintuotantoa ehkäisevä raikkaan vihreän tuoksuinen kasvovesi on piristänyt aamujani usein.
Cattier Cleansing Gel Hair & Body* – Hennoille hiuksille ja herkälle iholle suunniteltu hypoallerginen sekä sulfaatiton puhdisgeeli sisältää mm. aloe veraa sekä kehäkukka- ja manteliuutteita.
Eco by Sonya Face Tan Water 42€ – Kaikki blogiani lukevat tietävät, etten ole mikään hirveän suuri itseruskettavien tuotteiden fani, vaikka käytänkin niitä jonkin verran varsinkin keväällä ja syksyllä. Muutama tuote on kuitenkin vakiinnuttanut paikan kaapissani ja yksi niistä on Eco by Sonyan rusketusvesi. Käyttö on helppoa. Tuote levitetään vanulapun avulla iholle ja annetaan vaikuttaa kahdeksan tuntia. Laitankin tuotetta kasvoille usein yöksi, kun käsittelyn toistaa pari kertaa viikossa kasvojen iholla pysyy kaunis hyvin luonnollisen näköinen päivetys. Aloe vera -pohjainen tuote on iholle myös hoitava.
Lavera Hydro Effect Cleansing Balm 17,60€* – Hellävarainen, mutta silti tehokas puhdistusvoide sopii öljypohjaisuutensa vuoksi hyvin ensimmäisen vaiheen puhdistajaksi.
Mádara Exfoliating Oil-to-Milk Scrub – Tuote on tällä hetkellä Mádaran verkkokaupan myydyin tuote eikä suotta. Mekaanisesti kuorivana ainesosana toimii vulgaaninen hiekka, kun taas aprikoosin- ja kauran -öljyt pehmentävät ihoa. Tuotetta levitetään hieman kämmenille ja sekaan lisätään ripaus vettä, jonka jälkeen se pyöritellään kasvoille. Tämän jälkeen iholle vettä lisätessä tuote muuttuu maitomaiseksi ja huuhtoutuu helposti pois.
Melvita Youthful Eye Care 36,50€* – Silmänympärysvoide sisältää luomu arganöljyä. Se kiinteyttää ja uudistaa silmänympärysihoa. Sopii varsinkin aikuiselle ikääntyvälle iholle.
Provida Bio Vaseline Jelly Suojavoide 8,95€ – Provida on luultavasti brändi joka on jäänyt isommille ryhmille hieman tuntemattomammaksi, mutta aivan suotta. Suojavoide sopii hyvin kuiville ihoalueille kuten kantapäille, kyynerpäihin, kutinaan ja ihottumiin, sitä voi käyttää myös hyönteisten pistoihin. Todellinen monitoimivoide siis.
Yes to Moisturizing Diy Powder-to-clay Mask 4,90€ – Hauska tee-se-itse -naamio. Sopii erityisesti kuivalle ja pintakuivalle iholle. Naamiosta voi kustomoida juuri ihotyypilleen sopivan lisäämällä jauheen joukkoon vettä, jogurttia, hunajaa tai appelsiinimehua.
Vietän pienin jokakesäisen blogitauon ja seuraava postaus ilmestyy poikkeuksellisesti vasta tiistaina 28.8. Joten oikein mahtavaa tulevaa viikkoa kaikille.
Yes to tomatoes detoxifying charcoal peel off mask
18.6.2018
7.10
Vielä muutamia vuosia sitten ajattelin, että peel off mask on paras naamio, mitä tiedän. Ikääntyessä ja ihoni muuttuessa selvästi herkemmäksi ja enemmän kosteutta vaativaksi, peel-off -naamiot ovat jääneet käytöstäni melkein kokonaan. Olen kokenut, etteivät ne ole ihan sitä mitä ihoni nykyään kaipaa. Jos haluan puhdistaa ihon, käytän pois pestävää savinaamiota. Yleensä tällaiset naamiot toimivatkin parhaiten rasvoittuvalla iholla.
Sain keväällä testiin vihdoin Suomeen rantautuneen Yes To -sarjan tuotteita. Kuka muuten vielä muistaa vielä postaukseni Yes To -tuotteista vuodelta 2013? Taisin olla tietämättäni aikaani edellä. Olen tuonkin jälkeen käyttänyt sarjan tuotteita, sillä koen, että hintalaatusuhde on monessa tuotteessa kohdillaan. Yksi viime aikojen suosikeistani on ollut Cotton 100% Facial Moisturizer, joka on mukavan kevyt kosteuttava ja rauhoittava voide. Keväällä testiin saamieni tuotteiden joukossa oli Yes To Tomatoes Detoxifying Charcoal peel off -naamio, joka kiinnitti huomioni. Ajattelin, että jospa kokeilisin sitä vain rasvoittuvalle t-alueelle.
Tuote on pakattuna tuubiin ja siihen on kytkettynä silikoninen levityssivellin, joka on mielestäni täysin turha. Siveltimellä on todella vaikea tähdätä tuotetta haluamalleen alueelle. Joskus aina mietin, miksi tehdä tuotteesta hankalampi kuin se onkaan? Silikonisen pään saa kuitenkin huuhdottua helposti puhtaaksi, joten siitä plussaa. Otin silti tuotetta ensin sormiin, joilla levitin sen kasvoille haluamiini kohtiin. Tiesin tottumuksesta, että näitä peel off -naamioita kannattaa levittää paksu kerros tai myöhemmin kuoriminen on vaikeaa. Laitoin silti ensimmäisellä kerralla liian ohuelti ja pois ottaminen oli vaikeaa. Tätä kannattaakin laittaa vieläkin enemmän, mitä alunperin ajattelit, silloin poistaminen on helpompaa. Naamion annetaan vaikuttaa 15 minuuttia puhtaalla iholla, jonka jälkeen se kuoritaan pois. Loput voi huuhtoa kasvoilta pois lämpimällä vedellä. Tämä naamio ei tuntunut geelimäiseltä vaan kuivui iholle jännästi paperimaiseksi, jonka vuoksi se vaatii kunnon paksun kerroksen, että sen saa helposti pois.
Naamio on lähes tuoksuton, mutta alkoholin tässä haistaa niin kuin kaikissa tämän tyylisissä tuotteissa. Massa on harmaata ja tuotteen kuivuttua kasvoille, se muistuttaa lähinnä betoniseinää. ^_^
Hiilinaamio sisältää peel off -naamioiden tapaan aika paljon alkoholia, mutta en silti kokenut, että se olisi kuivattanut t-aluettani liiaksi. Koko kasvoille en tuotetta pistäisi. Tämä ei kuitenkaan ole niin tuju naamio, että tämä repisi esim. mustapäitä irti, mutta se teki silti t-alueestani selvästi kirkkaamman ja huokoset pienenivät silmissä sekä näyttivät puhtaammilta. Olen käyttänyt tuotetta parin viikon välein ja t-alue on pysynyt selvästi siistimpänä. Koin tämän myös hellävaraisena, koska paperisen koostumuksen vuoksi, tämä ei repinyt ihoa, kun sen otti pois. Naamion suositushinta on 19,90 euroa ja sitä myy mm. Sokos.
INCI: Water (Aqua), Glycerin, Ethyl Alcohol, Algin, Charcoal Powder, Magnesium Carbonate, Titanium Dioxide (CI 77891), Lactobacillus Ferment, Polyvinyl Alcohol, Calcium Sulfate, Solanum Lycopersicum (Tomato) Extract, Tetrasodium Pyrophosphate, Sodium Benzoate, Potassium Sorbate, Citric Acid, Phenoxyethanol, Fragrance (Parfum), Benzyl Benzoate, Coumarin, Butylphenyl Methylpropanal
Käytättekö peel off -naamioita. Suosikkinne?
*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.
Synttäriarvonta – Voita kesäinen kosmetiikkapaketti!
15.5.2018
7.10
Tänään tulee vuosi täyteen nelikymppisenä. Kun sen kirjoittaa, se tuntuu jotenkin hurjalta, ehkä juuri siksi, että mennyt vuosi ei ole tuntunut yhtään sen kummemmalta kuin vaikkapa kuusi vuotta sitten kolmevitosena. Ainoa asia minkä olen huomannut vanhetessa, on se, että vuodet tuntuvat menevän jotenkin nopeampaan kuin ennen. Saimaistuuko joku teistäkin tähän? Viisitoistavuotiaana tuntui, että kestää varmasti ikuisuuden ennen kuin täyttää kahdeksantoista. Tuo kolme vuotta tuntui silloin ikuisuudelta, ei enää.
Jos ajattelen parikymppistä itseäni ja tätä päivää, niin huokaisen salaa, että onneksi ei tarvitse enää olla kaksikymmentä. Se oli silloin hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt kun vuosia on reilummin takana, en missään nimessä haluaisi enää palata sinne, vaikka se olisi mahdollista. Luulen, että elämä on salakavalasti järjestänyt tämän näin, ettei tarvitse haikailla sen nuoruutensa perään. ;)
Parasta tässä iässä on se, että osaa erottaa tärkeät asiat ja jättää kaikki turhat velvoitteet omaan arvoonsa. Se, että tietää mitä haluaa ja kenen kanssa. Enää ei tarvitse välittää siitä mitä muut ajattelevat vaan tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu.
Kaikki nämä seitsemän vuotta mitä blogini on ollut pystyssä, on minun syntymäpäivä ollut myös mukava päivä teille lukijoillekin. Sillä tälläkin kertaa perinteitä noudattaen luvassa on arvonta. Kokosin kosmetiikkapaketin, jonka kaikki tuotteet sopivat loistavasti juuri kesään, olenkin ne ajatuksella valinnut. Valitsin tuotteiksi niin tavallista kuin luonnonkosmetiikkaakin, että paketissa olisi jokaiselle jotakin. Arvottava paketti sisältää seuraavat tuotteet. Osa tuotteista on itse ostamiani, osa on blogin kautta saatuja.
Aco Sun Kissed Body Lotion
Aco After Sun Gel Cream
Body Boom Kahvikuorinta Mansikka*
Flow Cosmetics Organic Rose Water
EOS Pomegranate Rasberry Lip Care
Eyeko Lash Alert Mascara*
Melvita Puhdistusvesi
Vichy Kosteuttava ja Virkistävä Mineraalikasvonaamio*
Wella Suolasuihke*
Yes To Cucumber Calming Sleeping Mask
*Tuote saatu blogin kautta.
Olen halunnut jo pitkään tehdä Q&A -tyylisen postauksen ja keksin, että mikäpä sen parempi hetki kuin tämä arvonta, päästää teidät kysymään minulta mitä ikinä haluatte. Mikään kysymys ei ole liian pieni tai suuri. Tulen vastaamaan osaan kysymyksistä myöhemmin omassa postauksessa. Joten tällä kertaa lukekaa osallistumisohjeet huolella.
Kyllä porkkanoille/Yes to carrots
15.3.2013
9.52
Yes to Carrotsin purkkien pohjat alkavat näkyä, joten on aika tehdä loppuyhteenveto näistä tuotteista. Tilasin nämä ilman mitään kokemusta loka/marraskuussa BeautyBaylta. (Halpa hinta houkutti.) Carrots-sarjan tuotteet on tarkoitettu tuomaan iholle kosteutta ja sen ne tekivät!
Exfoliating cleanser on ollut suosikkini siitä lähtien, kun tuubi saapui postissa. Koostumus on paksuhkoa jopa käsirasvamaista. Aluksi tuntui oudolta, että kosteuttavassa tuotteessa on kuorivia rakeita. Tällä lähti meikit kuin unelma kasvoista. Kasvot jäivät pehmeiksi, ilman kalvon tunnetta, eikä kuorivat rakeet olleet liian teräviä. Hintaa on vain n. 9€ ja tulen takuulla ostamaan tätä jatkossakin.
Päivävoide on niin ikään paksuhkoa. Silti se levittyy kauniisti iholle ja kosteuttaa todella hyvin. Sopii loistavasti meikin alle. Tuotteella hintaa n. 12€, voin sanoa, että hinta/laatusuhde on kohdillaan.
Tuotteiden tuoksu on mieto, eikä se ärsytä varmasti ketään. Tuotteet eivät myöskään sisällä barabeenejä eikä petroleumia.