Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiukset. Näytä kaikki tekstit

Kosmetiikkahaaste: mitkä kolme valitsisit?

*Sisältää mainoslinkkejä

Karkkipäivä-blogissa oli sen verran mielenkiintoinen kosmetiikkahaaste, jonka Sanni sai lukijaltaan, että oli aivan pakko tehdä se myös tänne. Sillä olen miettinyt aihetta viimeisten vuosien aikana paljonkin, kun olen vähentänyt radikaalisti kosmetiikkatuotteideni määrää.

Kysymys kuuluu: Mitkä kolme valitsisit?

Tarkoitus on siis kertoa eri kategorioissa (meikit, kasvojenhoito, vartalonhoito ja hiustenhoito), mitä kolmea tuotetta käyttäisin kustakin kategoriasta kuukauden ajan. Muita tuotteita kuin noita kolmea ei olisi mahdollista käyttää. Vartalo- ja hiustenhoito olivat äärimmäisen helppoja, sillä vartalonhoidossa pärjäisin kahdellakin tuotteella. Meikit on ehkäpä haastavin, koska siinä joutuu vääjäämättä jättämään joitakin tuotteita pois, joita käytän yleensä aina, kun teen meikin. Kasvojen- ja vartalonhoidossa ei tarvitse ottaa lukuun aurinkosuojaa.

KASVOT

1. *CeraVe Foaming Cleanser (9,28 €)

2. *Medik8 Crystal Retinal 3 (Tarjous 58,40 € norm. 73 €)

3. *Peter Thomas Roth Water Drench Cloud Cream (Tarjous 50 € norm. 69 €)

Puhdistajaksi otin tuotteen, joka ei ärsytä ihoa, mutta sillä saa tuplapuhdistuksella meikit hyvin irti. CeraVen Foaming Cleanser on tuote, jota minulla on kaapissa, sillä pesen sillä vartalonkin. 

Retinoli oli selvä valinta. Muita tehoaineita ihoni ei tarvitse, mutta ilman retinolia en haluaisi olla, koska sillä on isoin selvästi vaikutus ihooni. Medik8 Crystal Retinal 3 on hellävarainen, mutta tehokas. 

Kosteusvoide retinolia käyttäessä on ehdoton. Rakastan tuotteita, joiden ihotuntuma on kevyt, mutta ne kosteuttavat silti tehokkaasti. Hyaluronihappoa sisältävää Cloud Creamia olen käyttänyt monta purkillista ja se toimii tarvittaessa myös meikin alla.



VARTALO

1. CeraVe Foaming Cleanser

2. *CeraVe Moisturising Lotion (10,95 €)

3. *Vaseline (5,50 €)

Vartalon hoidossa on tapahtunut ikääntyessäni isoin muutos. Parikymppisenä kylppärin kaappini oli täynnä vartalonhoitotuotteita; selluliittivoiteita, itseruskettavia, kuorintoja, kymmeniä suihkugeelejä... Nykyään totuus on se, että nämä kolme tuotetta ovat tällä hetkellä käytössä ja pärjään niillä loistavasti. Käytän kropan hoitoon todella vähän rahaa ja pärjään parilla perustuotteella.

CeraVen puhdistaja on siitä loistava, että kasvojen lisäksi, se sopii miedosti vaahtoavana myös vartalon pesuun. Toimii hyvin myös ihokarvoja ajaessa, sillä sen avulla höylä liukuu helpommin iholla.

CeraVen ohuempaa voidetta meillä on aina kotona litran pullo, sillä käytämme sitä molemmat puolisoni kanssa. Voide on tarpeeksi ohutta, mutta kosteuttaa silti mukavasti. Sopii käsien ja jalkojen rasvaukseenkin. Suosin hajusteettomia voiteita, koska en halua sotkea muita hajuja tuoksujeni kanssa. Levitän voiteen suihkun jälkeen aina kostealle iholle, siten se toimii parhaiten ja sitoo kosteutta ihoon.

Vaseliini. Mitä tekisinkään ilman vaseliinia? Vaseliinia yöksi huuliin, niin huulet eivät ole koskaan kuivat. Jos kantapäät ovat kuivat, voidetta yöksi paksu kerros ja sukat jalkaan, kantapäät ovat heti pehmeämmät. 

HIUSTUOTTEET

1. *L'Oréal Professional Metal DX Shampoo (26,90 €)

2. *Kérastase Blond Absolu Cicaflash Conditioner (45,90 €)

3. *Oribe Signature Superfine Hair Spray (50 €)

Siinä missä en käytä vartalonhoitoon juurikaan rahaa, hiustenhoidon suhteen olen jonkinlainen hifistelijä. Johtuu varmaan siitä, että opiskellessa parturi-kampaajaksi opin tunnistamaan huonojen ja hyvien tuotteiden eron. Käytän vain muutamaa tuotetta arjessa, mutta niissä on todella tärkeää se, että miltä ne tuntuvat ja miten ne toimivat. Pesen hiukset vain pari-kolme kertaa viikossa, joten tuotteet kestävät pitkään. Hiukseni ovat tällä hetkellä puolipitkät ja ne ovat vaaleaksi raidoitetut. Hiuslaatu on ohutta ja lasimaista, mutta sitä paljon. Raitojen teko hiuksiini kampaajalla kestää tunteja. Tykkään pitää hiuksia yleensä kiinni sileällä ponnarilla.

En tulisi toimeen ilman L'Oréalin shampoota. Uudessa asunnossa tulee eri paikasta vesi kuin vanhassa ja vesi on sellaista, että jos en käyttäisi tuotetta, joka poistaisi hiuksista metallia, kuten esim. kuparia. Hiukseni alkaisivat nopeasti vihertää. Kyseessä on siis syväpuhdistavan kaltainen shampoo, joka poistaa hiuksista metallijäämiä. Shampoo myös kirkastaa hiuksia. Tästä huolimatta tuote on hellävarainen, jopa niin, että vaikka en laittaisi tuotteen jälkeen hoitoainetta, saisin silti vielä selvitettyä hiukseni. Siksi koen, että tätä voi käyttää huoletta jatkuvasti.

Kérastasen hoitoaineet ovat aina olleet ylivertaisia ja tulevat varmasti aina olemaan. Tykkään, että ne siloittavat, mutta eivät tee koskaan hiuksia raskaiksi. Vaaleille hiukselle sopiva, hyvin vaalean violetin värinen tuote kirkastaa vaaleiden hiusten sävyä ja selvittää hiukset. 

Mulla on vain kaksi lakkaa joita ostan aina uudestaan ja Oriben lakka on niistä toinen ja ehdoton ykkössuosikkini. Hiuslakka pitää, mutta se tekee hiuksiin joustavan pinnan. Lähtee kevyesti harjaamalla. Ei jätä hiuksiin valkoisia jämiä. Kuivaa nopeasti suihkauttamisen jälkeen, en voi sietää hiuslakkoja, jotka jäävät pitkäksi aikaa märiksi. Tuoksu on ylellinen, mutta ei liian voimakas.

MEIKIT

Tämä oli ehdottomasti vaikein kategoria valita vain kolme tuotetta. Olisi niin ripset, kulmat kuin pohjakin.  Oli vain pakko miettiä, mistä voisi luopua. Minulla on värjätyt kulmat ja hyvinvoiva iho, joten päätin, että jätän kulma- ja pohjatuotteet pois.

1. *Sensai 38°C Lash Volymiser Mascara (38,50 €)

2. *Hourglass Ambient Lighting Palette (77 €)

3. *Bobbi Brown Crushed Oil-Infused Gloss 02 Free Spirit (41 €)

Sensain mascara oli helppo valinta. Ripseni ovat melko lyhyet, joten ripsivärillä saa kummasti uuden ilmeen kasvoille. En ole käyttänyt vuosiin muita kuin Sensain ripsivärejä.

Houglassin paletti on loistava monitoimituote. Sillä hyvin vaaleaihoinen tehtyä kasvoille varjostusta, voi käyttää poskipunana ja vaalein sävy toimii vienona highlighterina. Itse tykkään kuitenkin sutia kaikkia sävyjä kerralla ja laittaa tuotetta kasvojen korkeimpiin kohtiin. Se tekee kasvoille sellaista luonnollista heleyttä ja ilmettä.

Tässä on todiste, että minulle voi myydä tuotteen, kun lähettää näytteen. Sain kyseisen tuotteen näytekokoisena erään tilaukseni yhteydessä. Olin ensin, että mikä ihme tämä on, mutta jokin sanoi, et kokeile. Heti ensihipaisusta huulille, olin, että WOW. Tuote on huulikiillon ja huuliöljyn sekoitus. Se ei ole mitään juoksevaa öljyä vaan enemmän huulikiiltomaista koostumukseltaan. Levittyy pehmeästi huulille ja antaa vienon sävyn. Pysyy myös yllättävän pitkään ilman lisäystä. Huulet tuntuvat koko ajan pehmeiltä ja kosteutetuilta. Olin kerrasta koukussa. Täydellinen tuote kesään, sillä tätä voi sutia huulille ilman peiliäkin.

Mitä tuotteita sinä valitsisit? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?

Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa tekstin kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.

Kuvat: Pexels

Talven ihonhoitovinkit

*Sisältää mainoslinkkejä

Tuntuu oudolta puhua talvesta, sillä syksy on ollut täällä etelässä todella erikoinen. Lämmintä oli todella pitkään, ensilumi satoi vihdoin marraskuun ensimmäinen päivä. Sen jälkeen on ollut vuorotellen todella lämmin ajankohtaan nähden tai sitten on tullut lunta/räntää taivaan täydeltä, vain siksi, että seuraavana päivänä on saanut kahlata loskassa. Rakastan talvea, mutta vihaan näitä kelejä. Ensimmäisen lumen tullen aloin tuttuun tapaan huomaamaan muutoksia ihossani, joten ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki jakaa talven ihonhoitovinkkejä.

Talven ihonhoitovinkit voisi varmasti koota yhteen sanaan KOSTEUTA.

Missä kaikissa asioissa kosteutusta kannattaa miettiä?

KÄDET

Ainakin itsellä kädet alkavat kuivumaan siinä vaiheessa, kun keskuslämmitys menee päälle. Monet alkavat rasvaamaan käsiään ahkerammin, joka on hyvä asia, mutta yhtä monet eivät mieti, että pesemme käsiä useita kertoja päivässä. Tällöin kannattaa oikeasti miettiä, millä niitä käsiä pesee, ettei kuivattaisi käsiä lisää. Käsisaippuat kannattaa vaihtaa hellävaraisimpiin. Hyvä vinkki on vaihtaa käsisaippuat talven ajaksi pesuöljyihin, joilla minimoit käsien kuivumisen niitä ahkeraan pestessä. Vartalolle käytettävät öljyt sopivat yhtä hyvin myös käsille. *CeraVen Hydrating Foaming Oil Cleanser ( TARJOUS 13,87 €) ja *Bioderman Atoderm Huile De Douche (TARJOUS 18,32 €) ovat hinta/laatusuhteeltaan omasta mielestäni parhaita tähän tarkoitukseen.

HUULET

Kenellä muulla alkaa kuivumaan huulet? Käsien lisäksi huulet ovat ensimmäisiä paikkoja kehossa, joista huomaan talven tulon. Monet huulivoiteet sisältävät raaka-aineita, jotka voivat ärsyttää ja kuivattaa niiden ihoa entisestään. Joten välttelen huulivoiteita, jotka sisältävät mentholia, kamfeeria, erilaisia "makuja" tai lisättyjä hajusteita. Toiset voivat tulla herkiksi niiden sisältämille lanoliinille, propolikselle tai mehiläisvahalle. Kuulostaa ankealta, mutta tässä tapauksessa paras huulivoide on *vaseliini (4,40 €), koska se ehkäisee kosteuden haihtumista huulten pinnalta. Meille on viime vuosina paljon kaupattu huulikuorintoja. Kuitenkin pahinta mitä voit tehdä, on mennä kuorimaan hilseileviä ja halkeilevia huulia. Ne vain kuorivat sen vähänkin suojakerroksen huulistasi, mitä niissä on vielä jäljellä. Laita mieluummin yöksi paksu kerros vaseliinia kuin lähdet kuorimaan huuliasi. Ulkona ollessa kannattaa käyttää suojakertoimellisia huulivoiteita. Niistäkin kannattaa valita sellainen, joka olisi mahdollisimman vähän ärsyttävä. Tykkään ulkona käytettävissä voiteissa jämäköistä koostumuksista, sillä ne pysyvät kauemmin huulilla. *Eucerin PH5 Lip Active SPF 20 (4,50 €) toimii hyvin tähän vuoden aikaan, mutta keväthangille valitsisin korkeamman suojakerroksen tuotteen. Tällöin hyvä vaihtoehto on *Paula's Choicen Lipscreen SPF50 ( TARJOUS 12,38 €)


VARTALON IHO

Kuulostaa kamalalta, mutta pitkät kuumat suihkut vaikuttavat heikentävästi ihon suojakerrokseen ja siten kuivattavat ihoa. Joten suihkussa oloaika kannattaisi minimoida ja veden lämpöä vähentää. Vartalolle pesuaineeksi kannattaa valita juurikin edellä mainittuja pesuöljyjä. 

HIUSPOHJA

Vartalon lisäksi myös päänahka saattaa kärsitä erilaisista oireista. Olen jo monen vuoden ajan ostanut talveksi *Kérastasen Specifique Bain Riche Dermo-Calm Shampoon ( TARJOUS 24,70 €), koska se auttaa lähes kaikenlaisiin hiuspohjan ongelmiin. Se puhdistaa, rauhoittaa hiuspohjaa ja auttaa hillitsemään mahdollista kutinaa, samalla se ei kuitenkaan kuivata hiusten pituuksia.


Joko huomaat ihostasi talven tulon?

KUVAT: PEXELS





Herkkä päänahka kuntoon!

*Sisältää mainoslinkkejä, Ekopharma ja Kérastase omia, muut tuotteet saatu

Haluaisin kirjoitella pitkästä aikaa enemmän hiuksista tai ennemminkin päänahasta ja vieläpä herkästä sellaisesta. Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia hiusten tai päänahan kanssa, kunnes reilu pari vuotta sitten huomasin, että päänahka tuntui usein pesun jälkeen kutisevalta. Se ei hilseillyt, mutta kutisi toisinaan ja sitä teki mieli raapia. Huomasin myös sen, että toisista käyttämistäni tuotteista kutina yltyi, kun taas toisia käyttäessä päänahka rauhoittui, mutta ihan kokonaan ongelma ei poistunut kuin vasta sitten, kun aloin oikeasti kiinnittämään huomiota millaisia tuotteita käytän. Luulen, että myös iän tuomilla hormoneilla oli syytä herkistymiseen.

Ensin ajattelin, että ainoa syy herkkyyteen olisi harvat pesuvälini. Pesen hiukseni pari-kolme kertaa viikossa. Toisin kuin kuvitellaan, nimenomaan herkkää päänahkaa tulisi pestä usein, eikä missään nimessä liian harvoin. Itseasiassa kaikkiin hiuspohjan ongelmiin paras apu on pestä useammin ja kiinnittää huomiota varsinkin päänahkaan. Muotoilutuotteita en juurikaan käytä, hiuslakkaa- ja vahaa lukuunottomatta. 

En kuitenkaan halunnut ainakaan aluksi lisätä pesukertoja, sillä pitkät suomalaiset lasimaiset hiukset ovat työläät, jos ne joka päivä kastelee. Latva takkuuntuu ja menee suorastaan solmuun. Jatkuva pesu rasittaa hiusten pituuksia halusi tai ei. 

Herkkä päänahka on ominaisuus. Siksi hoitokeinot ovat vähissä ja avun löytää oikeastaan vain kokeilemalla erilaisia tuotteita. Siitä lähdin minäkin liikenteeseen, että päätin muuttaa käyttämäni tuotteet toisenlaisiin.

Ihan ensimmäinen juttu minkä tein, oli se, että otin käyttöön erityisesti päänahalle suunniteltuja syväpuhdistavia tuotteita. En lisännyt pesukertoja, mutta pidin huolen, että päänahka tulee jokaisella pesukerralla puhdistettua kunnolla. Syväpuhdistukseen tehokkaita ja silti hellävaraisia puhdistajia ovat erilaiset savea sisältävät tuotteet, joista löysin avun herkän hiuspohjan ongelmaani.


Toiset tuotteet vaativat enemmän aikaa, kun taas toisia voi käyttää nopeasti shampoon tapaan. Kun minulla on aikaa eli noin pari kertaa kuussa, käytän *Probic8 Scalp Treatmentia, jota suositellaan erityisesti hiuspohjan syväpuhdistamiseen. Hoitoa hierotaan suoraan kuivaan hiuspohjaan. Itse pumppaan tuotetta suoraan pullosta jakauksittain hiuspohjaan. Hieron vähän sormin, jonka jälkeen annan vaikuttaa vartin verran. Tämän jälkeen hiukset pestään normaalisti shampoolla ja lisätään hoitoaine. Syväpuhdistusta voi käyttää 2-3 kertaa kuukaudessa tai kuuriluontoisesti 2-3 kertaa viikossa. Sisältää valkosavea, salisyyli- ja maitohappoa. Lisäksi tuotteeseen on lisätty mentolia, joka virkistää ja aktivoi verenkiertoa. Mentholi on kuitenkin sellainen ainesosa, ettei se välttämättä sovi kaikille. Itselläni se ei raaka-aineena ole ärsyttänyt päänahkaa enempää. Hemmottelutuote pari kertaa kuussa käytettäksi. Tekee hiukset kivan ilmaviksi pitkäksi aikaa.

Arkena pelastus on löytynyt *Kérastasen Specifiqué Argile Equilibrante Syväpuhdistuksesta hiuspohjalle ja pituuksille. Tämä oli sellainen wow-tuote, sillä jo yhden käyttökerran jälkeen huomasin eron entiseen. Tuotetta voi käyttää 1-3 kertaan viikossa, joten voisin käyttää tätä vaikka joka pesukerta. Näin teinkin alussa muutaman viikon ajan, mutta nykyisin yksi pesukerta viikossa riittää pitämään muiden tuotteiden ohella päänahan tasapainoisena ja kutina vapaana. Tuote sisältää aminohappoja ja savea. Voidemainen tuote on miellyttävä käyttää. Se vaahtoaa hyvin kosteissa hiuksissa. Tekee hiuksista ilmavat, mutta ei tee niitä takkuisiksi.  En pese tämän jälkeen hiuksia enää shampoolla vaan lisään vain hoitoaineen. Arjessa nopea tuote. Tuoksu on raikas.

Kun aloitin tuotekokeilut herkälle päänahalle, ensimmäinen tuote, jonka ostin, oli Ekopharman Hilla-sarjan Syväpuhdistava Shampoo. Tämä oli myös matkalla mukana pitämässä hiuspohjaa kunnossa. Shampoo on hellävarainen. Se syväpuhdistaa, kosteuttaa ja raikastaa. Sisältää valkosavea, hillauutetta ja manteliöljyä. Tuote antoi minulle ahaa-elämyksen saven positiivisesta vaikutuksesta herkkään päänahkaan. Toisinaan korvaan tämän pesussa *Probic8 Balancing Shampoolla, joka tasapainottaa ja syväpuhdistaa. Sisältää savea ja sinkkiä. Onkin makuasia, kummasta näistä tykkää enemmän. Probic8 sopii myös hilseilevälle hiuspohjalle.

Tietenkin hiuspohjan syväpuhdistukten myötä törmäsin uuteen ongelmaan. No, tiedostin kyllä, että ongelma on tulossa, koska käytinhän minä jo ennestään syväpuhdistavaashampoota pari kertaa kuussa. Lasimainen hiuslaatuni on sellainen, että pituudet takkuuntuvat syväpuhdistavista tuotteista aivan ennen näkemättömällä tavalla, eikä mitkään normi hoitoaineet riitä, että saisin selvitettyä ne repimättä. Tiesin, että tulevaisuudessa hoitoaineina toimivat ainoastaan erilaiset naamiot, muussa olomuodossa olevat hoitoaineet eivät vain yksinkertaisesti riitä. Naamioiden olisi kuitenkin oltava tarpeeksi kevyitä, ettei ohut lasimainen hius lässähdä ja ala tuntumaan heti pesun jälkeen raskaalta. Suosikeikseni on noussut kaksi naamiota, jotka hoitavat, mutta eivät saa hiuksia tuntumaan liian raskailta. *Probic8 Biotin-Panthenol Hair Mask sopii kaikille hiustyypeille. Sisältää prebiootteja ja sarkosiinia. Hieron naamion aina huolella myös päänahkaan, sillä se kosteuttaa hiuspohjaa ja hoitaa sen mikrobiomia. Sheavoi ja pellavaöljy pehmentävät hiuksia. Annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia. *Kérastasen Genesis Masque Reconstituant -naamiolla hoidan sitten erityisesti hiusten pituuksia. Vahvistaa hiuksia ja ehkäisee niiden katkeilua. Vaikutusaika on vain 2-3 minuuttia. Hiukset ovat naamion jälkeen erittäin helposti selvitettävät. 

Kutina on pysynyt poissa nyt jo vuoden verran, eikä paluuta näillä näkymin entisiin hiustenhoitorutiineihin ole. Onneksi omalla kohdalla ongelma ratkesi näin helposti kuin lisäämällä syväpuhdistusta ja savea.



Kärsitkö herkästä päänahasta? Oletko saanut apua savea sisältävistä tuotteista?


Kuvat: Ensimmäinen Pexels, muut omia

15 kysymystä hiuksista


Bongasin Lindan blogista kivan hiushaasteen. Kysymykset hiuksiin liittyen olivat niin hyviä, että vastaamalla kysymyksiin helpotan myös omaa työtäni jatkossa. Aina kun tästä lähtien kirjoitan hiustuotteista juttuja, voin linkata samalla tähän postaukseen. Tästä selviää tarkemmin hiuslaatuni ja suhtautuminen hiuksiin ja hiustenhoitoon yleensäkin. 

Sen verran haluan vielä taustoittaa tätä juttua, että kaikille jotka ovat pidempään blogiani lukeneet, on varmaan selvää, että olen valmistunut aikoinaan parturi-kampaajaksi. Opiskeluaikoina kilpailin jonkun verran opiskelijoiden kilpailuissa ja pääsin finaaliin L'Orealin junior värimestaruuskilpailussa. Kuitenkin pari kuukautta ennen koulun loppumista, juurikin erinäisiin kisoihin intensiivisesti treenatessa, itselleni alkoi tulla vahva tunne, ettei tämä lapsuuden haaveammatti ehkä olekaan minua varten. Joten valmistumisen jälkeen lähdinkin sitten ihan muuhun suuntaan. Joten varsinaisesti työkseni en ole tehnyt päivääkään alan töitä. Muistan, että tässä oli aikoinaan mummolleni sulattelemista, mutta siitäkin päästiin yli. 

1. Hiustyyppi?

Ohuet, hennot ja piikkisuorat lasimaiset hiukset. Vaikka yksittäinen hius on hento ja ohut, hiusta on todella paljon. 

2. Missä käyt kampaajalla ja kuinka usein?

Olen käynyt siitä asti, kun tapasin mieheni hänen siskonsa luona Unikassa Helsingissä. On muuten oma etunsa siinä, että hiukset laittaa joku, joka on sukua. Ei tarvitse koskaan kampaajan penkissä miettiä, etten uskaltaisi heti sanoa ilman loukkaantumista, jos joku ei ole niin kuin haluaisin. Olkaa kuitenkin oikeasti rohkeita ja sanokaa heti, jos joku näyttää siltä, miltä ei teidän mielestä pitäisi. Älkääkö naputtako siitä jälkikäteen somessa. Hyvä kampaaja kyllä korjaa virheensä. Käyn kampaajalla pari kertaa vuodessa.

3. Mitä hiuksellesi tehtiin viimeksi, kun kävit kampaajalla?

Raitoja ja lisäksi tasoitettiin hiusten latvoja. Tasoitus on ehkä väärä sana, koska annan aina pätkäistä sen 10 cm:ä latvoista. 

4. Tukkajumalasi?

Kun ymmärtää hiuksia, niin ymmärtää myös oman hiustensa rajoittuneisuuden, niinpä tukkajumalaksi on helppo valita joku, jolla on selvästi saman tyyppiset hiukset kuin itsellä. Oma tukkajumalani on Charlize Theron, toinen voisi olla Kate Bosworth. Parturi-kampaajakoulussa ollessa mikään ei ollut turhauttavampaa kuin se, että ihmiset toivat jonkun julkkiksen kuvan ja kertoivat, että haluaisivat juuri sellaiset hiukset. Sitten koitit ystävällisesti selittää, että sinun hiuksistasi ei vaan saa tuollaisia, ei ainakaan aivan samanlaisia, koska hiuslaatu on eri.

5. Suosikkikampaus?

Arjessa ponnari, sellainen korvien korkeudella oleva. En välitä itselläni kovinkaan korkeasta ponnarista, mutta en sellaisesta ihan niskassa riippuvastakaan. Juhlassa ehdottomasti jonkinlainen nutturasöherrys.


6. Kuinka usein peset hiukset? Aamulla vai illalla?

Pesen hiukset kaksi kertaa viikossa ja aina illalla. En voisi kuvitellakaan peseväni hiuksia aamuisin. Kun minulla oli lyhyet hiukset pesin hiuksia aamuisinkin ja silloin vielä joka päivä. Pitkät hiukset on helpompi pestä illalla.

7. Vakio hätäkampaus?

Ponnari, jonka kiinnitän wet lookin -tapaisesti. Toimii varsinkin, jos hiukset ovat likaiset, sitä likaisuutta ei tuossa kampauksessa näe.

8. Millaisia hiustuotteita käytät uusin lemppari – ja ikisuosikki?

Käytän tosi paljon tuuheutta antavia shampoita, mutta sitten latvoille hoitavia hoitoaineita ja naamioita. Muotoilutuotteista eniten käytössä ovat erilaiset tyvikohottajat, suolasuihke, hiuslakka- ja vaha. Uusin lemppari on Sisleyn valkoista savea sisältävä päänahan syväpuhdistaja. Ikisuosikki taas on KMS:n Add Volume Volumizing Spray.

9. Mikä hiustuote ei nappaa?
Geeli. En tee geelillä yhtään mitään. En myöskään välitä kuivashampoista.

10. Jäätävin hiuslookisi?
Kyllä se on lyhyet hiukset ja permanentti. Kuvatodisteen löydät täältä. Heti ensimmäinen kuva ylhäällä. Mitä ihmettä oikein ajattelin?!?


11. Syötkö ravinnelisää hiuksille?

En syö juuri hiuksia varten ravinnelisää. Olen varmaan aika onnellisessa asemassa, mutta omat hiukset ja kynnet kasvavat järjetöntä tahtia. Omaan makuuni jopa liian nopeasti. 

12. Käytätkö/oletko joskus käyttänyt hiuslisäkkeitä.

En käytä. Mutta juhlakampauksiin minulle usein lisätään hiuksia, että saadaan esim. nutturoihin lisää volyymia.

13. Hiuskatastrofi?

Vielä kotikotona asuessa ongelma oli kotimme vesi. Meillä oli oma kaivo, vesi oli tutkittu useasti, että se oli todella hyvänlaatuista, mutta silti kaivovesi saattaa sisältää metalleja, jotka värjäävät hiukset vihreiksi. Siihen aikaan oli kiva yrittää pitää vaaleaa tai kuparin punaista tukkaa, kun se alkoi aina vihertää. Varsinkin punainen vihertävänä näytti villiltä. Syväpuhdistavaa shampoota piti käyttää useammin kuin olisin halunnut ja tämähän sitten söi punaista väriä nopeaan tahtiin pois. Kesä toi helpotuksen, sillä pesin silloin hiuksia järvivedellä.

14. Millä suoristat tai kiharrat?

Suoristaahan ei tarvitse, koska hiukset ovat luonnostaan kuin mankelin läpi vedetyt. Kihartaa en jaksa, koska se olisi reilun tunnin operaatio ja kiharat pysyvät ehkä kuusi tuntia, jos hyvä säkä käy. Postauksen ylimmässä kuvassa on upeimmat kiharat, mitä minulle on koskaan tehty. Ne ovat Outi Brouxin tekemät. Outikin teki niitä tunnin, joten voitte kuvitella miten kauan menee, jos tekisin itse. Outin kiharat pysyivät muistaakseni työpäivän verran n. 8 tuntia, sitten ne alkoivat suoristumaan. Toki jos hiukset olisivat lyhemmät lopputulos pysyisi kauemmin. Painovoima vetää niitä suoriksi. Outi antoi hyvän kikan, millä näin hankalat hiukset saa pysymään edes hetken mutkalla. Pohjalle ei kannata laittaa mitään muuta kuin muotoiluvahaa. Kuulostaa hullulta, mutta jokaiseen kiharrettavaan osioon pelkkää muotoiluvahaa/voidetta, jonka jälkeen muotoillaan osio raudalla. Ihan lopuksi voi suihkauttaa hiuslakkaa. 

15. Hiusvinkkisi?

Koita pestä hiuksia mahdollisimman harvoin. Tiedän, että lyhyessä hiuksessa pesuväli on vaikea pitää pidempänä. Jokainen pesu kuluttaa hiusta. Jos haluat punaisesta hiuksesta vaalean, mene kampaajalle. Kaikki radikaalit muutokset kannattaa jättää ammattilaisen käsiin. Tämän jälkeen tuloksen ylläpito on helpompaa kelle tahansa kotona, jos haluaa säästää rahaa. Käytä laadukkaita tuotteita. Aina silloin tällöin ostan ihan testimielessä marketista esim. ZX:n shampoota ja muistan heti, miksi ei pitäisi. Riittoisuus ei ole tuotteessa ollenkaan sitä luokkaa kuin kampaamotuotteissa, jotka kestävät omassa käytössä ikuisuuden ja tulevat pitkässä juoksussa halvemmaksi kuin se kolmen euron pullo. 

Mikä on sinun järkyttävin hiuslook?


Vuoden parhaat 2019 – Kosmetiikka

*)Sisältää mainoslinkkejä

Joko luulitte, ettei minulta tule tällä kertaa vuoden parhaita? Ei hätää, kyllä tulee, mutta hyvin erilaisena kuin ennen. Olen useana vuonna saattanut valita meikki- ja ihonhoitotuotteet erikseen. Tänä vuonna tein kuitenkin toisin. Kuten olen aiemmin kertonut, olen ollut tänä vuonna ronkelimpi kuin koskaan testaillessani uusia tuotteita. Olen myös rajoittanut isolla kädellä tuotteiden määrää, mitä vastaanotan testattavaksi. Lookfantasticin Beauty Boxin vastaanottamisen lopetin sen jälkeen, kun olin pohdiskellut teille asiaa syyskuussa. En vain halua kotiini enää yhtään tuotetta tai tavaraa, joita en oikeasti halua. En, vaikka tämä blogi on toinen työni ja tuotteet ovat työkaluja pitämään tätä pystyssä. 

Tämän vuoksi valitsin tällä kertaa vuoden parhaat -postaukseen kymmenen tuotetta. Mukana on niin meikkejä, ihonhoitoa kuin hiustenhoitoakin. Nyt puhutaan oikeasti sellaisista tuotteista, joita olen vuoden aikana käyttänyt niin paljon, että olen ostanut niitä lisää. Paitsi kahta tuotetta, koska niistä riittää ikuisuuden. Joten nämä eivät ole tuotteita, joita olen vain testaillut blogia varten vaan sellaisia, joita olen oikeasti käyttänyt paljon. Suurta osaa päivittäin. Ne eivät ole välttämättä ilmestyneet tänä vuonna, mutta ne ovat sellaisia, joihin minä olen vuoden 2019 tutustunut. Mainitsen kaikista tuotteista hinnat ja klikkaamalla tuotteen nimeä, pääsette sen ostopaikkaan.

Pidemmittä puheitta lähdetään kurkkaamaan vuoden 2019 kymmenen parasta kosmetiikkatuotetta. 

Vuosi 2019 oli vuosi, jolloin hurahdin Paula´s Choicen tuotteisiin. Muutenkin hyvä ihoni ei varmaan koskaan ole voinut yhtä hyvin kuin se voi nyt. Lisäksi tuotteissa on hinta/laatusuhde enemmän kuin kohdillaan.

*Paula's Choice Calm Mineral Moisturizer SPF 30 (normal to oily skin) 36€ – Olen käyttänyt tuotteesta molempia versioita, mutta suosin omalla ihollani tätä enemmän kuin kuivan/normaalin ihon versiota. Päivävoiteet jotka sisältävät aurinkosuojan, ovat usein siitä hankalia, että ne jättävät makuuni aivan liian kiiltävän ja rasvaisen pinnan meikin alle, josta en tykkää yhtään. Sen sijaan tämä toimii pintakuivalla sekaihollani loistavasti. Päivävoiteessa on mineraalisuoja, tämän vuoksi heti levityksen jälkeen voide jättää iholle "muumiefektin" eli iho on valkoinen. Vajaan minuutin odottelun jälkeen valkoisuus katoaa. Valkoisuuden katoamisen jälkeen pidän erityisen paljon siitä, miltä ihoni näyttää. Jättää puolihimmeän pinnan ja toimii jopa eräänlaisena primerinä iholla. En ole tämän jälkeen levittänyt iholle muuta erillistä primeriä kuin hivenen mattaavaa t-alueelle. Testasin voiteen käyttäytymistä eräs päivä ääriolosuhteissa. Levitin aurinkosuojan jälkeen t-alueelle mattaavaa primeriä ja päälle vain ohuen värillisen päivävoiteen ja uskokaa tai älkää, ihoni ei kiiltänyt edes pitkän työpäivän jälkeen. Värillinen päivävoide pysyy koko päivän siistinä, eikä vajoa huokosiin. En lisää iholleni päivän aikana puuteria tai edes painele sitä puuteripapereilla. Toki iho ei ole päivän loputtua täysin matta, mutta sellaisesta en pidäkään vaan suosin ennemmin luonnollista hehkua – my skin but better.

*Paula's Choice The UnScrub 29€ – Tuotetta kuvaillaan miedosti kuorivaksi puhdistustuotteeksi. Yleensähän tällaiset ovat sellaisia, ettei niitä voisi kuvitellakaan käyttävänsä joka päivä, koska ainakaan oma iho ei mekaanista kuorintaa kovinkaan usein kestä. Tämä on kuitenkin ihan supertuote silloin ensimmäisen vaiheen puhdistukseen, kun iholla on paksu kerros meikkiä tai aurinkovoidetta. Tuotteesta erikoisen tekee se, että paksuhko voidemainen puhdistaja sisältää suurehkoja todella pehmeän pyöreitä biohajoavia jojobarakeita. Ne ovat itseasiassa niin pehmeitä, että ne hajoavat jo siinä, kun tuotetta hetken aikaa pyörittelee iholle. Tämä oli aluksi outoa, että nytkö ne kuorivat partikkelit katosivat? Mutta sitten tajusin tuotteen nerokkuuden, ne pysyvät koossa juuri sen aikaa, että iholta saa pyöriteltyä kunnolla paksun meikin pois tai vaikeasti pestävän aurinkovoiteen. Tällä ei yksinkertaisesti voi ylikuoria ihoa. Jättää ihon mielettömän pehmeäksi, eikä lainkaan kuivan tai kiristävän tuntuiseksi. Paula's Choice ei käytä tuotteissaan hajusteita ja tässäkään ei ole muuta tuoksua kuin sellainen täysin tuoksuttoman tuotteen tyypillinen tuoksu. 

*Paula's Choice Rehydrating Moisture Mask Normal to Dry 33€– Jos ei tykkää tuhdeista voidemaisista naamioista, niin tässä on voidemainen naamio, jonka koostumus on siitä huolimatta yllättävän kevyttä ja pehmeää. Naamion voi antaa vaikuttaa iholla, vaikka puoli tuntia ja pyyhkiä ylimääräiset pois. Moisture Mask on kuitenkin niin hyvin ja helposti imeytyvää, että paras tapa on käyttää sitä yönaamiona. Tapa jolla itse käytän sitä. Levitän naamiota ihan lopuksi muiden tuotteiden päälle ohuen kerroksen, odottelen viisi minuuttia ja menen nukkumaan. Aamulla iho tuntuu pehmeältä ja joustavalta, näyttää kimmoisalta, on hyvin kosteutettu ja heleä. Sisältää jojobaöljyä, E-vitamiinia, glyseriiniä sekä aminohappoja. Tykkään tästä esimerkiksi paljon enemmän kuin syksyllä ilmestyneestä ja paljon hehkutetusta *Super Hydrate Overnight Maskista, joka ei mielestäni kosteuta ihoani läheskään yhtä hyvin kuin tämä. Koen lisäksi Rehydrating Maskin ihoa rauhoittavampana, kun taas Super Hydrate Overnight Maskia en laittaisi, jos ihoni on stressaantunut tai reagoiva. 


Dr. Barbara Sturm Enzyme Cleanser 60€ – Jauhemainen Enzyme Cleanser ei sinällään ole uusi keksintö,  olen käyttänyt samantapaisia puhdistustuotteita niin Dermalogicalta kuin japanilaiselta DHC:ltakin. Sturmin tuote ei kuitenkaan sovellu jokapäiväiseen käyttöön kuten esim. Dermalogica vaan sitä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa. Jauhetta käytetään siten, että sitä ripotellaan hivenen kämmenelle, lisätään vähän lämmintä vettä, jonka jälkeen sen voi hieroa pehmeäksi vaahdoksi. Tämän jälkeen tuote levitetään kostutetuille kasvoille ja pyöritellään kostein sormin iholle. Lopuksi huuhdotaan lämpimällä vedellä. Jos haluaa tehostaa vaikusta, kannattaa tuotteen vaikuttaa iholla 5 minuuttia ennen poishuuhtelua, jolloin se toimii eräänlaisena syväpuhdistavana naamiona. Tuotetta voi vaahdottaa myös toisen puhdistustuotteen kanssa. Oma suosikkicomboni on sekoittaa Enzyme Cleanseria CeraVen Hydrating Cleanserin kanssa. Jolloin pesutulos on tietenkin astetta hellävaraisempi. Tekee kasvoista puhtaat, mutta ei narskuvia eikä kiristäviä. Enzyme Cleanser poistaa ihon pinnalta kuivaa ihosolukkoa, sillä koostumus sisältää C-vitamiinia ja entsyymejä, tehden ihosta raikkaan. Puhdistuksen jälkeen tuntuu, että muut tuotteet imeytyvät iholle aivan eri tavalla. Iho pysyy kirkkaana ja sileänä.

*Skincity Skincare 24H Rich Emulsion 33€ – En oikeasti muista milloin viimeksi olisin ihastunut yhtä paljon näin edulliseen voiteeseen. Varmaan monet blogiani pidempään lukeneet tietävät, että isoin osa omista voidesuosikeistani on ihan eri hintaluokkaa. Joten jos näin edullisesti saa voiteen, joka miellyttää myös minua, niin silloin puhutaan huipputuotteesta. Voiteessa on omega-tuotemainen tuoksu, joka on mieto. Joten se ei jää leijumaan vaan haihtuu nopeasti levityksen jälkeen. Parasta voiteessa on se, että vaikka se on ravitseva, sen koostumus on erittäin kevyttä. Imeytyy ihoon välittömästi, joten sopii loistavasti meikin alle. Omega-rasvahapot, skvalaani ja keramidit hoitavat ihoa. Sisältää myös A-vitamiini pienissä määrin, joten sopii hyvin ikääntyvälle iholle, sillä voide tasoittaa ja siloittaa ihon pintaa. 

Bioeffect EGF Essence 95€ – Vesimäinen hoitovesi hurmasi minut täysin kosteuttavuudellaan. Vaikka koostumus on ohuempaa kuin esim. Whamisan hoitovesissä, koen tämän vieläkin kosteuttavammaksi, kiitos sen sisältämän EGF:n. Koostumus on hajusteeton. Lisäksi Bioeffectin tuotteet sopivat hyvin herkällekin iholle ja ne ovat hyvin siedettyjä. Tartunkin niihin usein silloin, jos ihoni reagoi ikävästi esim. stressin vaikutuksesta. Jo yhdellä kerroksella hoitovettä saa iholla mielettömän pehmeän pinnan. Olen vähän siitä outolintu, että käytän hoitonesteitä enemmän aamuisin kuin iltaisin, vaikka niitä toki voi hyvin käyttää sekä että tai oikeastaan tämä on se suositus. Minusta hoitovedet tekevät täydellisen ihon pinnan meikkiä varten. Tätäkin lutraan yleensä aamuisin puhdistetulle iholle kolme kerrosta, jolla saan iholle aikaan kunnon plumped-efektin, sen jälkeen lisään vain seerumin ja maailman paras meikkipohja on valmis. 


Sisley Hair Rituel by Sisley Pre-shampoo Purifying Mask syväpuhdistava hiusnaamio 88,50€ – Kuka tiesi, että Sisleylla on myös hiustuotteita? Olen pitkään etsinyt täydellistä pre-shampoota eli syväpuhdistavaa tuotetta jota käytetään ennen shampoopesua. Monet tällaisista tuotteista tuntuvat itsestä liian peseviltä ja voimakkailta. Esim. rakeellisesti kuorivat eivät ole lainkaan makuuni. Sisleyn ohuehko voidemainen tuote levitetään päänahkaan. Annostelu on helppoa suoraan pullosta tarkan ohuen kärjen avulla. Sillä saa ihan jakaus kerrallaan laitettua aineen nopeasti. Tämän jälkeen hieron vielä tuotteen sormin, että sitä varmasti on joka paikassa. Annan vaikuttaa kymmenisin minuuttia. Teen tämän yleensä kerran viikossa ja saunapäivänä. Naamio imee epäpuhtaudet ja talin, sekä rauhoittaa päänahan ihoa. Huuhtoutuu pois helposti. Tuotteessa on raikas aika unisexmäinen tuoksu, joka on koukuttavan ylellinen. Tuoksu ei kuitenkaan jää hiuksiin enää niiden kuivuttua. Vaikutusajan jälkeen hiukset pestään normaalisti ja lisätään hoitoaine. Hiukset ovat käytön jälkeen ilmavat, pehmeät ja pysyvät puhtaina pidempään. Sisältää mm. valkoista savea, teeuutetta, E-vitamiinia sekä puuvillansiemenuutetta.


Kora Organics Noni Glow Face Balm 27,90€ Superkosteuttava balmi, joka on loistava tuote mm. huulten kosteuttamiseen. Puikko on paksumpi kuin normaali huulivoide, mutta siitä on silti yllättävän helppo levittää tuotetta suoraan huulille. Face Balmia voi käyttää kasvojen iholle kuiviin tai erityishuomiota kaipaaviin kohtiin. Olen levittänyt tuotetta myös vartalolle esim. kuiviin kyynerpäihin ja kynsinauhoihin. Rauhoittaa ja antaa nopeasti helpotusta kuivuuteen. Yksi kikkani on käyttää tätä poskipäille meikin päälle antamaan luonnollista hehkua. Töpöttelen tuotetta varovasti suoraan puikosta, jolloin se antaa highligteria luonnollisemman kauniin kuullon iholle. Sisältää kookos- ja ruusunmarjaöljyjä sekä Noni-hedelmä- ja kehäkukkauutteita. Koostumus on sopivan jämäkkää, eikä balmi kulu huulilta liian nopeasti pois vaan pitää ne kosteutettuina pitkään. Tuoksusta erottuu selkeiten ruusunmarjaöljy, se saattaakin jakaa vähän mielipiteitä.

by Raili Pro Glow Perfecting Foundation 42€ –  Raili on omistanut koko uransa kauneudelle ja hän jos kuka tietää millaisista meikkipohjista me suomalaiset hivenen iäkkäämmät ihmiset pääsääntöisesti tykkäämme. Luonnollinen lopputulos on ainakin minulle aina tärkeintä. Toisille se on täysin peittävä instameikki, toisille taas luonnollinen meikkipohja on sen omimman meikkin ehdoton edellytys. Hyvinä ihopäivinä, kun haluan täydellisen my skin but better -lookin, olen levittänyt voiteen tavoin meikkivoiteen kosteuttavan primerin päälle ihan sormin. Jos taas haluan hivenen peittävämmän lopputuloksen, kerrostan sitä siveltimellä tai beautyblenderilla vielä toisin kerroksen sen sormin levitetyn kerroksen päälle. Meikkivoide tasoittaa hyvin kevyesti ihoa, se antaa oman ihon kuultaa läpi kuitenkin niin, että se tekee siitä paremman näköisen. Samalla kun meikkivoide tasoittaa ihoa, se myös hoitaa sitä. Sisältää mm. puolukka ja E-vitamiinia. Koostumus on ohuen emulsiomaista. Sormin levittäessä kannattaa olla ripeä, sillä tuote istuu hyvin nopeasti kasvoille, jonka jälkeen sitä ei pysty enää työstämään. Tämä on se ominaisuus, jonka vuoksi tuote pysyy loistavasti kasvoilla liikkumatta tunnista toiseen. 

Giorgio Armani Eyes to Kill Stellar luomivärit 39€ – Siinä vaiheessa kun omistan näitä luomivärejä useammassa sävyssä, on helppo arvata, että olen löytänyt tuotteen, josta en hevillä luovu. Muutenkin Armani on meikkibrändi, josta ihmiset puhuvat liian vähän. Jos nyt pitäisi meikata kasvot lopun elämää yhdellä brändillä, tekisin sen luultavasti Armanin tuotteilla. Ripsivärin tosin joutuisin lainaamaan Sensailta. Varsinkin luomiväreissä Armani on omaa luokkaansa, jos pitää luonnollisesta meikistä ja haluaa tehdä silmämeikin nopeasti, vaikka vain yhdellä sävyllä ja vieläpä sormin. Se mitä allekirjoittanut harrastaa paljon. Eye Tint -luomiväreistä olen puhunut blogissani jo vuosia, joten niistä ei kannata jatkaa. Ne ovat edelleen käytössä, mutta tänä vuonna löysin myös nämä lasisissa napeissa olevat Eyes to Kill Stellar -luomivärit. Olin myyty heti ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien. Stellarien koostumus on untuvan pehmoista ja kermaista. Ne jäävät luomelle upean hehkuviksi, jopa aavistuksen märän näköisiksi, joka sai ensin epäilemään niiden pysyvyyttä luomella. Olin väärässä. Jopa omissa ongelma silmissäni väri pysyy koko päivän täysin muuttumattomana, se ei vajoa juonteisiin tai vajoa luomivakoon edes tällaisen nelikymppisen ei niin kimmoisilla luomilla. Koska koostumus on kermaista ja helpoosti levittyvää, näitä on helpompi työstää pidempään luomella kuin nopeasti kuivuvia Eyes to Kill -luomivärejä. Olen usein tehnyt meikin niin, että ensin vain sudin nopeasti luomivakoon varjostuksen aurinkopuuterilla hyvin suurpiirteisesti, jonka jälkeen vain taputtelen liikkuvalle luomelle sormin Stellarin jonkin sävyn, joka sinä päivänä sattuu miellyttämään silmää. Silmämeikki joka kestää koko päivän, on valmis kahdessa minuutissa.

Mitkä olivat kosmetiikkasuosikkisi vuonna 2019? Oliko suosikeissani tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?


Viisi suosittua tuotetta jotka eivät toimineet


Blogit ja Youtube ovat loistavia alustoja, kun tulee harkinneeksi uuden tuotteen hankintaa. Usein luen useammastakin blogista tuotearvostelut ja tämän jälkeen katselen muutaman youtube-videon ennen kuin teen ostopäätökseni. Todella harvoin ostan mitään vain äkkinäisen halun perusteella.

"Silti aina joskus käy niin, että ostoksesta tulee täysi huti, enkä vaan pysty ymmärtämään hypeä tuotteen ympärillä."

Silti aina joskus käy niin, että ostoksesta tulee täysi huti, enkä vaan pysty ymmärtämään hypeä tuotteen ympärillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuote olisi huono. Se ei vaan sovi minulle tai käyttötarkoituksiini.

Joten olkaa hyvä, viisi tuotetta jotka eivät toimineet minulla. 


Benefit Roller Lash Mascara – Tiedän, että monet rakastavat tätä mascaraa, mutta meistä ei tullut ystäviä. Ostin mascaran suurin odotuksin, mutta... Tämä ei tehnyt ripsilleni yhtään mitään muuta kuin värjäsi ne. Kerrostaessa tuhanteen kertaan tulos oli hivenen parempi, mutta samalla muutenkin piikkisuorista ripsistäni lähti se vähäkin taivutus, minkä olin saanut aikaiseksi taivuttimilla. Kaiken kukkuraksi näytin jo tunnin kuluttua Ähtärin pandoilta mustine silmänalusineni. Yksi hyvä puoli tässä kuitenkin oli – nimittäin harja. Kumimainen kaareva harja on juuri sopivan kokoinen ja sillä on helppo levittää tuote. Sen takia en tosin aio ostaa tätä enää uudestaan.

Batiste Kuivashampoo – Tähän liittyy ehkäpä noloin kokemukseni koskaan. En ollut käyttänyt tuotetta ennen, mutta rakas Moroccanoilin kuivashampooni oli päässyt loppumaan, joten päätin eräs aamu tarttua kaapistani löytyvään Batisteen. Olin menossa hammaslääkäriin ja hiusteni tyvikasvu näytti hämärässä talviaamussa ällöltä ja rasvaiselta. Ajattelin, että hiukseni näyttävät takuulla hirveiltä varsinkin siinä kirkkaassa valossa, jossa joudun makaamaan. Päätinkin freesata niitä hieman kuivashampoolla. En edes laittanut tuotetta paljon, pöyhin sitä hiuksiini ja vielä harjasinkin ne läpi, ennen kuin laitoin hiukset takaisin ponnarilla. Tyven tuntu oli kiva, mutta jotain jäi kuitenkin kiireessä huomaamatta. Totuus paljastui, kun palasin hammaslääkäristä ja kurkkasin itseäni peilikaapin peilistä. Värähdin hetkeksi noloksi, kun tajusin, miltä olen näyttänyt siinä tuolissa maatessani. Pääni oli täynnä valkoista hilseen näköistä kamaa. Koitin tuotetta muutaman kerran ihan kotipäivinä tuonkin jälkeen, lopputulos – hilsepää. Ei kiitos enää koskaan. 

Invisibobble Original – Mainoslauseet olivat kovia ja kaikki blogeissa hehkuttivat näitä. Jos sinulla on liukkaat lasimaiset hiukset niin ihan toivotonta. Tykkään itse kireästä ponnarista ja sellaista ei näillä hiuksiini saa aikaiseksi. Lenkki valuu todella helposti liian löysäksi ja lisäksi joudun jatkuvasti lisäämään kierroksia, joten lopputulos on lopulta lähes suoraksi venetytty bobble. Sen saa kiehuvalla vedellä suht normaaliksi, mutta ei ihan samanlaiseksi, mitä se oli uutena. Ainoa mihin käytän näitä, on silloin, kun olen laittanut hiukseni aluksi ponnarille joko ihan tavallisella kangaspäällysteisellä ohuella kumilenksulla tai Invisibobblen Basic jelly Twistillä (nämä on loistavia, jos on liukkaat hiukset!), jonka jälkeen haluan kiertää hiukset nutturalle. Invisibobblella saa silloin kiinnitettyä nutturan tukevasti kiinni. 

It Cosmetics CC+ – Tämä on uusin ja ehkäpä rankin pettymykseni. Olin ihan innoissani, kun brändi tuli vihdoin Suomeen ja saatatte muistaa, että rakastan heidän irtopuuteriaan, mutta CC-voide... Odotin tuotteelta tosi paljon, tämähän peittää hyvin, mutta jättää silti eläväisen pinnan iholle. Lisäksi suojakerroin SPF 50 on enemmän kuin pelkkää plussaa. Ongelma on se, että tämä hapettuu ihollani enemmän kuin mikään muu tuote koskaan. Hapettuminen alkaa välittömästi, kun voide koskettaa ihoani ja jatkuu vielä pitkään sen jälkeen. Lopputulos on naurettava. Hapettumista voi yrittää estää käyttämällä alle erilaista seerumia tai voidetta. Silikonipohjainen primer on sellainen, josta saattaa olla myös apua. Minua ei kuitenkaan tuotteen kanssa ole auttanut mikään, koska hapettuminen on ihollani niin voimakasta.

MAC Prep & Prime Fix+  – Tuote jota olen koittanut opetella rakastamaan enemmän kuin mitään muuta tuotetta. Todiste tästä on se, että vaikka turhauduin tähän jo ensimmäisen pullon kohdalla, olen sen jälkeen ostanut kaksi uutta ja koittanut oppia rakastamaan tätä, turhaan. Ensinnäkin en tiedä onko kaikki kolme pulloani olleet maanantaikappaleita, mutta jokainen niistä on ruikkinut isoja länttejä nestettä kasvoille. Suihke on kaikkea muuta kuin tasainen. Ei tulisi mieleenkään suihkuttaa meikin päälle. Lisäksi tuote ei tunnu tekevän oikein yhtään mitään. Vähän kuin vettä suihkisi ja lopputulos olisi sama. Tiedän, että tuotetta voi suihkaista siveltimeen ja siten saada luomivärit kirkkaammiksi ja näyttävämmäksi plaa, plaa, plaa. Haluaisinkin kuitenkin, että tämän hintainen tuote toimisi jossain muussakin kuin siinä. 

Mihin suosittuun tuotteeseen olet pettynyt?

KMS Colorvitality Blonde – Hellävaraista säihkettä vaaleille hiuksille

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta

Kirjoittelen blogissani aika harvoin hiustuotteista, mikä on siihen nähden aika yllättävää, että olen valmistunut aikoinaan parturi-kampaajaksi. Tosin varsinaisia töitä en ole koskaan tehnyt päivääkään. Tätä taustaa vasten voisi kuvitella, että minulla olisi hiustuotteista paljonkin sanottavaa.  Ei ole. Tämä johtuu siitä, että tavallaan jo viimeisenä vuonna koulussa tajusin, ettei se lapsuudessa ilmoittamani haaveammatti, ehkä lopultakaan ollut minua varten. 

"Ehdottomasti tärkeimmät tuotteet hiusteni hoidossa ovat – shampoo, hoitoaine, erilaiset naamiot ja hyvä hiusharja."

Toinen isompi syy on varmasti se, että olen maailman laiskin hiusten laittaja. Minulla on ollut pitkät lapaluihin ulottuvat hiukset jo vuosia. Teininä hulluttelin vuosia lyhyissä hiuksissa. Olen aikuisiällä välillä poikkaissut polkkamittaan, mutta kiitos nopean hiustenkasvuni, ne ovat olleet nopeasti ennallaan. Käyn vaalentamassa hiukseni pari kertaa vuodessa kampaajalla (raitoja tai tyviväri), jolloin samalla pyydän reilusti lyhentää latvasta "huonoa pois". Tosin huonoa pois ei ihan pidä hiusteni kohdalla paikkaansa, koska kiitos lasimaisen piikkisuoran hiuslaadun, minulla ei ole kaksihaaraisia tai hiukseni eivät mene latvoista samalla tavalla takkuiseksi kuin monilla muilla. Joten tältä osin minulla on erittäin helpot hiukset. Ne ovat pese ja pidä -mallia. Ehdottomasti tärkeimmät tuotteet hiusteni hoidossa ovat – shampoo, hoitoaine, erilaiset naamiot ja hyvä hiusharja. Muotoilutuotteista käytän lähinnä vahaa, lakkaa ja toisinaan tyveen volyymia antavia suihkeita. Hiukset pesen 2-3 kertaan viikossa. Yleensä pesua seuraavana päivänä pidän hiukseni auki, jonka jälkeen alan pitämään niitä tiukalla ponnarilla, josta on tullut vuosien saatossa lähes tavamerkkini. Monet tutut sanovat tunnistavansa minut jo kaukaa vaaleasta sileästä poninhännästäni. 


"Olen kuitenkin kokenut vuosien aikana hopeashampoiden käytön haasteellisena."

Vaikka käytän vähän hiustuotteita, olen todella tarkka siitä mitä päähäni pistän. Minulla ei ole mitenkään herkkä päänahka, eikä minulla ole olleet koskaan mitään hiuspohjan ongelmia, paitsi joskus kuivuutta, johtuen voimakkaista hopeashampoista. Värjään hiuksiani pari astetta vaaleammaksi kuin oma värini. Tykkään pitää sävyn hyvinkin luonnollisena, kun tyvikasvua tulee, se ei näytä mitenkään häiritsevältä omiin silmiin juurikaan koskaan. Ongelma on se, että tykkään pitää sävyn aavistuksen viileään taittavana, mutta oma värinä on hyvinkin kultainen ja lämmin. Tämä sitten haluaa värjäyksen jälkeen aina väkisin puskea nopeastikin läpi. Olen kuitenkin kokenut vuosien aikana hopeashampoiden käytön haasteellisena, sillä ne ovat usein melko tujua tavaraa ja aiheuttavat usein käytettynä hiuspohjan kuivumista. Tästä syystä olen vähentänyt niiden käytön lähes minimiin ja pessyt niillä hiukseni ehkä kerran maksimissaan kaksi kertaa parin viikon aikana. Siitä huolimatta olen huomannut, että hiuspohja ei ole oikein tykännyt hyvää. Pitkään onkin ollut sitten etsinnässä tuotteet, joita voisin huoletta käyttää vaikka jatkuvasti. 

Keväällä minulle ehdotettiin testattavaksi KMS:n tuotteista Curly Girl -metodiin sopivia tuotteita, voitte uskoa, että tämä trendi ei oikein kiinnosta minua. Lasimaiset piikkisuorat hiukset omaavana on aika todennäköistä, että koko homma olisi silkkaa ajan tuhlausta. Niinpä pyysin Curly Girl -metodiin sopivien tuotteiden sijaan testattavaksi *KMS:n Colorvitality Blonde-sarjan shampoon ja hoitoaineen. KMS:lla on loistavia tuotteita mm. Add Volume Volumizing Spray, jonka voittanutta tuotetta tyven kohotukseen en ole vieläkään löytänyt. Aavistelin, että kun sarjan shampoo on sulfaatiton, se saattaisi olla tarpeeksi hellävarainen hiuspohjalle, siitä huolimatta, että se taittaa pois keltaisuutta.


"Eivät tunnu kuivattavilta vaan oikeasti hoitavilta."

Aavistukseni osuivat oikeaan. Selvää on se, että eiväthän nämä yhtä paljon keltaisuutta poista, kuten esim. monen käyttämä Fudgen shampoo, mutta sellaista tulosta en haekaan. Enemmänkin sitä, että värjäyksen jälkeen hiukset pysyisivät kauemmin neutraalimman värisinä ja siihen Blonde-sarjan shampoo ja hoitoaine ovat loistavia. Lisäksi molemmat eivät tunnu kuivattavilta vaan oikeasti hoitavilta. Olen käyttänyt tuotteita useamman viikon, eikä hiuspohja ole kuivunut. Aina silloin tällöin olen pessyt vaihtelun vuoksi hiukset vieläkin kosteuttavimmilla tuotteilla. 

Blonde shampoo taittaa sävyltään ennemmin violettiin kuin siniseen, vaikka siinä onkin käytetty sinistä suoraväriä taittamaan keltaisuutta. Muuten sisältö kuulostaa melkein ihonhoitotuotteelta – sisältää mm. Lactic- ja Malic -happoja, joiden tarkoitus on parantaa hiuksen rakennetta. 

Blonde hoitoaine on sävyltään selvästi sinistä, kun sitä vertaa shampooseen. Kevyehkö hoitoaine selvittää takut hyvin ja huuhtoutuu pois helposti. Jättää hiukset todella pehmeiksi ja helposti käsiteltäviksi. Vaikutusajaksi ohjeistetaan kaksi minuuttia, mutta aika harvoin jaksan odotella tuota aikaa, tuote toimii silti loistavasti. Hoitoaineeseen on lisätty Lactic Acidia parantamaan hiusten rakennetta sekä Cetrimonium Chloridea tasoittamaan niiden pintaa. 

Oletteko muuten huomanneet, että hopeashampoot eivät usein tuoksu kovinkaan hyviltä? Muutamia poikkeuksia on tullut matkan varrella vastaan, mutta usein ne tuoksuvat nenääni melko tujuilta. Blonde sarjassa on omaan makuuni miellyttävän hento puhtaan raikas tuoksu. Olen haistavinani ainakin aavistuksen laventelia, joka toimii hiustuotteissa, vaikka muuten en laventelin tuoksun fani olekaan. Tuoksu ei jää leijailemaan pesun jälkeen hiuksiin, joka on hyvä asia.


Käytättekö hopeashampoita- tai hoitoaineita? Suosikkinne?


Lookfantastic Beauty Box kesäkuu 2019


Kesäkuun *Lookfantasticin Beauty Box yllätti tulemalla todella hyvissä ajoin perille. Hain sen Postista jo reissua edeltävänä päivänä aivan kesäkuun alussa. Tämän vuoksi en kuitenkaan valitettavasti ehtinyt kirjoittelemaan boxista sen enempää ennen kuin vasta nyt. 

*Beauty Box PR-näyte saatu blogin kautta.

Kesäkuun kauneuslaatikon teema on Around the World. Odotin vähän salaa, että löytyisikö laatikosta Lumenea, koska brändi kuuluu Lookfantasticin valikoimaan, mutta ei tällä kertaa. Toisaalta meille suomalaisille tuotteet ovatkin tuttuja, mutta ehkä muista maista olevat olisivat voineet innostua tutusta kotimaisesta meitä enemmän. Boxista tulvi ennen avaamista melko voimakas tuoksu ja "syyllinen" selvisi nopeasti aukaisun jälkeen. Ensivilkaisulla sisältö vaikutti mielenkiintoiselta ja ihonhoitopainotteiselta, joten kurkistetaanpa sisään.


SVR TOPIALYSE PALPÉBRALE DRY + SENSITIVE EYELID CREAM – Silmänympärystuote, kyllä kiitos. Kiinnitin heti huomiota sanaan eyelid, joten tätä ärtyneelle ja kuivalle iholle tarkoitettua tuotetta, voi varmasti käyttää huoletta myös silmäluomille. Tosin käytän muutenkin lähes kaikkia sy-tuotteita myös luomille, ainoastaan muutama turvottava on tullut vastaan vuosien aikana. Aion kokeilla tätä myös huulille.

ECOOKING PEELING MASK  – Ecooking on tosi mielenkiintoinen brändi ja ole muutamia tuotteita ehtinyt tässä talven aikana brändiltä kokeilla. Tiesittehän, että näitä saa myös Suomesta mm. Sokos ja maahantuojan oma verkkokauppa myyvät näitä Lookfantasticin lisäksi. Kyseessä on tanskalainen brändi, jonka tuotteiden inci-listat ovat hyvinkin simppeleitä ja niissä on käytetty paljon myös luonnollisia raaka-aineita. Tämä happopohjainen kuorinta on todella tehokas. Sisältää mm. salisyylihappoa, maitohappoa ja glykolihappoa. Sopii vegaaneille, sillä tuotteessa käytetty skvalaani saadaan oliiveistä, eikä siten ole eläinperäistä. Naamion annetaan vaikuttaa 4-12 minuuttia. Ensimmäisellä kerralla kannattaa pitää minimiaika tai jopa vähemmän. Pientä punoitusta voi esiintyä käytön jälkeen, joten tämä on naamio, jonka käyttö kannattaa ajoittaa iltaan.

BIOEFFECT EGF SERUM –  Jos olet blogiani ikinä lukenut, ei ole kovinkaan vaikea arvata, kuinka mieluinen tämä hyvin pikkuruiselta näyttävä 5 ml:n kokoinen pullo minulle oli. Voin kertoa, että älkää antako koon hämätä. Minulla oli tämän kokoinen pullo seerumia mukana viikon reissulla, koska päivät lutrasin aurinkovoiteiden kanssa, levitin tuotetta kasvoille vain iltaisin. Seerumia ei ollut kulunut kotiin tullessa kuin ehkä 1/5, jos sitäkään. Laitan tuotetta kuitenkin reilummalla kädellä kuin mitä 2-3 tippaa on valmistajan ohjeistus. Pelkästään iltaisin käytettynä tuotteesta riittää varmasti jopa reiluksi kuukaudeksi, aamuin/illoin käytettynä pariksi viikoksi. Esim. 15 ml:n täysikokoinen pullo riittää kolmeksi kuukaudeksi oikein annosteltuna, joten samalla laskukaavalla boxissa tulleen minipullon pitäisi kestää kuukauden, mutta myönnän olevani "lotraaja" niin kuin varmasti moni meistä. ;)

KORRES NATURAL CHAMOMILLE SOAP – Boxista tulvivan tuoksun syylliseksi paljastui Korresin täysikokoinen palasaippua. Tämäkin tuote oli mieluinen, sillä meillä palasaippuaa kuluu. Pidän esillä palaa aina WC-tiloissa, lisäksi atooppisen ihon omaava mieheni käyttää palasaippuoita peseytymiseen. Yllättävää kyllä, ne ovat vähemmän kuivattavia kuin suihkugeelit. Nytkin raahasimme Kreikasta varmaan  puolen kilon verran paikallisia oliiviöljysaippuoita kaappiin jemmaan. 

FILORGA LIFT-STRUCTURE ULTRA-LIFTING CREAM – Filorga on minulle hieman vieraampi brändi, mutta kiinnostava sellainen. Kiinteyttä lupaava voide lähtee testiin, vaikka viime aikoina en ole ollut kovinkaan kiinnostunut näistä kohottavista anti-age-voiteista. En tiedä miksi, koska nyt alan olemaan todella otollisessa iässä näille. 

BUMBLE AND BUMBLE SURF SPRAY – Kyseessä on klassikkotuote, varmaan ensimmäisiä suolasuihkeita joita markkinoilta aikoinaan löytyi. Nythän niitä on joka brändillä, mutta ei 10-15 vuotta sitten. Olen tätä joskus vuosia sitten käyttänyt, mutta muistikuvat ovat hatarat, tosin silloin ei ollut oikein vertailukohtiakaan, toisin kuin nyt. 


Jos tykkäsin viime kuun Lookfantasticin Beauty Boxista, niin voin sanoa, että myös kesäkuun kauneusboksi oli todella mieluinen. Tällä kertaa joukossa oli enemmän tuttuja tuotteita kuin normaalisti, mutta kaikki sellaisia joista pidän paljon.

Mitä mieltä olit kesäkuun LF Beauty Boxista? 

Beauty Boxin hinta kuukausi kerrallaan tilattuna on 20 euroa, jos tilaa kolme kuukautta kerralla, jää yhden hinnaksi 18 euroa ja vuodeksi kerralla tilattuna yhdelle laatikolle jää hintaa 15,50 euroa. 

*LF Beauty Box PR-näyte saatu blogin kautta.



Designed by FlexyCreatives