Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit
Näitä katson YouTubesta
2.10.2021
11.58
Viimeisten vuosien aikana television varsinainen katsominen on jäänyt lähes kokonaan. Katsomme puolisoni kanssa paljon elokuvia ja tietenkin jonkin verran urheilua, mutta hyvin harvoin tulee avattua televisio sitä varten, että sieltä varsinaisesti katsoisi jotain ohjelmaa. Sen sijaan HBO, Viaplay, Netflix, Disney+ jne. ovat ottaneet tilan elämästämme. Tämän lisäksi katson tietenkin paljon Youtubea. Ajattelin jakaa viikonlopun kunniaksi, mitä kanavia tykkään siellä seurata. Toivon, että saatte niistä ehkäpä myös kivoja uusia vinkkejä itsellenne, jos samanlaiset asiat kiinnostavat.
Jonna Jinton – Ruotsalainen Jonna Jinton on taiteilija, muusikko ja filmintekijä, joka asuu Pohjois-Ruotissa. Kanavalla seurataan Jonnan arkea pienessä kylässä Ruotsin maaseudulla. Jonnan jokainen julkaisu on kuin pieni elokuva. Tyyli saa irtautumaan täysin arjesta. Vaikka täällä Suomessa saamme elää yhtä kauniiden maisemien keskellä, silti joka kerta jaksan ihmetellä miten kaunista täällä päin maapalloa on. Videot ovat suorastaan niin kauniita, että tekisi mieli itkeä. Samalla pääsee kurkistamaan Jonna jokapäiväiseen elämään.
Isabel Paige – Isabel Paige on takuulla Jonna Jintonin kadonnut sielunsisko. Mietittekö ikinä, että joidenkin tubettajien olisi ehdottomasti kohdattava toisensa? Luulen, että Jonna ja Isabelin kohtaaminen olisi eeppinen, niin paljon yhteistä heillä on toisistaan tietämättä. Isabel Paigen tyyli on hyvin erilainen kuin Jonnan. Isabel kuvaa arkeaan syrjäseudulla vuoristossa Yhdysvalloissa itse rakentamassaan minitalossa. Samaa on kuitenkin elokuvamainen tarinan kerronta omasta elämästä, joka vie mennessään. Molempia yhdistää sellainen yksinkertaisempi elämä, josta olen alkanut itse haaveilla yhä enemmän viimeisten vuosien aikana.
Mindy Minx – Mindy elää Floridassa huomattavasti vanhemman puolisonsa Larryn kanssa, jonka olemassa olon salasi ensin, koska pelkäsi suuren ikäeron aiheuttavan negatiivista palautetta. Lopulta muutama vuosi sitten tuli "ulos kaapista" asian kanssa. Tällä hetkellä Mindy ja ex-poliisi Larry käyvät IVF -taivalta saadakseen lapsen. Mindyn videot koostuvat arjesta suurimmaksi osaksi kotona, koska Larry on eläkkeellä ja Mindy tekee töitä kotona. Tykkään Mindyn positiivisesta asenteesta elämään. Lisäksi Mindyllä on aivan huippu perhe lähellä, jonka luona vieraillaan ahkeraan.
Fashion Mumblr – Josien kanava koostuu muodista, kauneudesta, puutarhanhoidosta ja upeasta maalaismiljööstä Cotswoldsissa Englannissa, sekä upeasta täysin restauroidusta 1400-luvun talosta, jossa Josie asuu puolisonsa Charlien kanssa. Siinä missä Jonnan ja Isabelin kanavat ovat todella maanläheisiä, on Josien elämä enemmän osin sellaista hienostunutta ja melko materialististakin. Josiella on kaikesta huolimatta sydän kohdillaan ja hänessä on henkilönä miellyttävää lämpöä. Tykkään seurata tällaistä hyvin erilaisesta elämää, mitä itse eläisin. Kaikki on kiinni siitä millaisena koen sen elämän eläjän.
Saara Auvinen – Myönnän nolona, että seuraan todella vähän suomalaisia kanavia. Saaraa olen kuitenkin seurannut useita vuosia. Persoonana erittäin samaistuttava ja maanläheinen, vaikka elääkin tällä hetkellä lapsiperhearkea, joka ei itselleni ole millään tavalla se juttu kanavan seuraamisessa. Kanava on lifestyle, sieltä löytyy niin kauneutta, perhettä, kotia kuin omaa elämääkin.
Tapahtuu mummolassa – Uusin löytöni johon koukutuin välittömästi. Katsoin kaikki videot koko vuodelta ihan hetkessä. Kun löysin kanavan reilu kuukausi sitten, sillä oli n. 1000 seuraajaa, nyt niitä on jo yli 2000, enkä ihmettele. Kun katsoin ihan sattumalta ensimmäisen jakson, mitä YouTube tarjosi, pystyin vaan itsekseni miettimään, miksi kukaan ei ole tehnyt tätä aiemmin. Kanavalla leppoisa ja lempeä Helena-mummo kokkailee ihan tavallisia herkullisia ruokia omassa keittiössään vanhan ajan tyyliin eli paljon voita ja sokeria. :D Ihan kuin katsoisi oman edesmenneen mummoni kokkailuja. Luulen, että nopeasti kasvava kanava on juuri sitä mitä monet muutkin kuin minä ovat kaivanneet. Tykkään siitä, että kaikki on niin tavallista, että voi kuvitella itsensä istumassa Helenan keittiössä ja katsomassa kokkailuja.
Dr. Dray – Kaikista ns. "skinfluencereista" Dr. Dray on ehdoton lempparini. Hän on varmasti parin viime vuoden aikana vaikuttanut eniten siihen, mitä ajattelen ihonhoidosta tänä päivänä. En tietenkään ole kaikessa niin ehdoton kuin Dr. Dray, mutta olen ottanut ihoni hoitoon paljon vaikutteita häneltä.
Cold Case Detective – Hyvä esimerkki siitä, miten YouTubessa voi tehdä laadukasta dokumentaarista sisältöä. Kanavalla dokumentaariseen tyyliin toteutettuja videoita kadonneista ihmisistä ja ratkaisemattomista rikoksista.
Lonelyurbanex – Löysin kanavan aikoinaan ihan sattumalta muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen ollut täysi addikti autiotalovideoihin. Arovstan suuresti, että jotkut jaksavat ajella ympäri Suomea satoja kilometrejä, että me muut pääsemme kurkistamaan taloihin, joissa aika on pysähtynyt. Lisäksi Teemun höpöttelyä videoissa on miellyttävä kuunnella.
Life with Malamutes – Koiria ja kissa tottakai. Pääosassa perheen kolme alaskanmalamuuttia ja kissa Milo, mutta mukana myös muuta arkea.
Mitä sinä katsot YouTubesta? Oliko joukossa sinulle tuttuja kanavia?
Kuvat: Pexels
Keyword: Love 10 vuotta
20.4.2021
13.58
Kymmenen vuotta. Tänään tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun kirjoitin blogini ensimmäisen postauksen Lilyyn hammastahnoista. Vuosikymmen on pitkä aika, se on lähes neljäsosa eletystä elämästäni. Olen siis kirjoittanut blogia lähes neljäsosan elämästäni. Siitä onkin tullut ajan kuluessa tärkeä osa elämääni ja tällä hetkellä se on myös toinen työni.
Bloggaaminen on muuttunut kymmenessä vuodessa hurjasti, lisäksi muut nopeammat alustat ovat syöneet blogeilta tilaa. On kuitenkin ollut ihana huomata, että blogejakin edelleen luetaan. Siitä kertoo tasaisen hiljaiseen tahtiin vuosittain nousevat kävijämäärät. Luulen, että tietyntyyppiset ihmiset vain tykkäävät yksinkertaisesti lukea enemmän blogeja, vaikka se veisikin enemmän aikaa kuin nopea some. Käytän blogien lukemiseen enemmän aikaa kuin someen. Varsinkin ihonhoitotuotteista kunnolla tietoa etsiessä toiset blogit ja YouTube ovat lyömättömiä alustoja. Niistä saa paljon tarkempaa tietoa ja yleensä enemmän kuin muista kanavista. Lisäksi edellä mainituilla alustoilla julkaiset vaikuttajat tuntuvat jotenkin "läheisemmiltä", kun taas nopeat alustat jättävät minulle helposti etäisen kuvan.
Uusia sosiaalisen median kanavia tulee koko ajan lisää ja niiden kanssa tuleekin käytyä tietoista taistelua, haluanko lähteä niihin mukaan. Ryhmäpaine on tietenkin osittain kova. Jos ajattelen blogia pelkästään työnä, niin tietenkin pitäisi, koska eri alustoilla saa aina lisää kattavuutta. Arvostan kuitenkin niin paljon laadukasta vapaa-aikaa, että tällä hetkellä blogi, Instagram, Facebook ja Twitter saavat riittää. Snapchat oli yhteen aikaan ehdoton. Latasin itsekin sovelluksen vain poistaakseni sen. Nyt se on jo menneen talven lumia, koska varsinkin nuorisolle tilalle on tullu TikTok. Oma veikkaukseni jatkosta on se, että nuoret elävät maailmassa, jossa vaihtuvuus ja kyllästyminen nopeasti asioihin ovat suurta ja kohta TikTokin tilalla on uusi suositumpi alusta. En vain yksinkertaisesti koe itseäni tyyppinä, joka tuottaisi sisältöä TikTokiin. Sen vuoksi olen pysytellyt ulkopuolella, vaikka työn tuottavuuden näkökulmasta se ei ole järkevin ratkaisu.
Alusta asti onkin ollut tärkeintä se, että blogi ja kaikki mitä teen, näyttää minulta. Elämäni ei ole eteeristä eikä täydellistä, enkä siten halua bloginkaan näyttävän siltä. Kirjoitan aiheista joihin koen intohimoa, jos jokin ei tunnu oikealta, sitä ette tule koskaan näkemään. Viimeisen vuoden aikana isoimpia päätöksiä on ollut tuottaa myös sisältöä, johon ei välttämättä aina tarvita tuotteita. Toki kosmetiikkapainotteista blogia on täysin mahdoton kirjoittaa ilman tuotteita, mutta esim. kosmetiikan raaka-aineista tai ihonhoidosta yleisesti kertovat jutut eivät kaipaa rinnalleen uusia purkkeja. Uutuuksista pyrin nostamaan esiin niitä mielenkiintoisimpia, sekä ajankohtaisimpia juttuja. Kaupallisia yhteistöitä teen brändien kanssa, joiden takana voin seisoa ja joista aidosti pidän. Lisäksi olen mahdollisuuksien mukaan koittanut päästä myös siihen, että pystyisin tekemään tiettyjen samojen brändien kanssa pidempiaikaista yhteistyötä, jonka koen parhaana mahdollisena ja antoisimpana yhteistyönä molempien osapuolien kannalta.
Yleensä olen blogin synttäreiden kunniaksi järjestänyt arvonnan, niin tänäkin vuonna. Arvonta on kuitenkin vasta ensi viikolla erään toisen postauksen yhteydessä. Kannattaa pysyä kuulolla, sillä silloin on mahdollisuus voittaa laadukkaita meikkituotteita!
Nyt olisikin kiva kuulla, kauan sinä olet lukenut blogiani? Onko vuosien aikana jäänyt erityisesti jokin postaus mieleen?
2017 – Vuoden parhaat random
30.12.2017
7.30
Huomenta kaikille! Pääsinkö yllättämään, postaus lauantaina? Nyt kun vuosi pian vaihtuu, ajattelin, että olisi mukava jakaa teidän kanssa vuoden 2017 parhaat random-asiat. Kosmetiikkajuttuja pelkästään lukevien ei kannata turhaan säikähtää sillä ensi viikko ja vuosi 2018 alkaa sillä, että maanantaina esittelen teille silloin jo menneen vuoden parhaat ihonhoitotuotteet ja tiistaina kavalkadi jatkuu parhailla meikkituotteilla. Tänään kuitenkin mennään muiden parhaiden asioiden pariin.
Lehdistötilaisuus – Parhaana blogitilaisuutena monien loistavien joukosta mieleeni jäi Escadan Fiesta Cariocan lanseeraus, jossa samalla juhlistettiin Escadan kausituoksujen 25 vuotista taivalta ja kilisteltiin värikkäillä drinkeillä. Eniten kuitenkin mieleeni jäi tilaisuudeesta rento ja välitön tunnelma, sekä keskellä talvea tulevan kesän odotus.
Paras päivä – Päivä Ainolassa. Toukokuun alun päivä oli varmasti koko alkukevään upein päivä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja Ainolan pihassa saattoi haistaa kevään. Joka kerran Ainolan pihalla kävellessä sydämessäni on tietynlainen fiilis, jota ei muualla ole, se tunne saa minut menemään sinne myös tulevana vuonna.
Twitter – Innostuin vuonna 2017 tosissani Twitteristä. Tulen jälkijunassa, sillä monen mielestä se alkaa olla jo out. Tuntuu, että suomalaiset eivät tainneet sitä oikein ikinä edes löytää. Twitter on nykyään Facebookin sijaan aamulla ensimmäinen sivusto minne menen ja arvatkaapa mitä teen siellä? Luen aamun uutiset, varsinkin urheilu-uutisista pitäville Twitteristä saa kaiken tiedon nopeasti ja helposti tiivistetyssä muodossa. Vuoden ehdottomasti parhaan Twitter-tilin titteli kuuluu NHL-seura Vegas Golden Knightsille. En tiedä kuka heidän sivustoaan ylläpitää, mutta muihin joukkueisiin ja heidän välillä suht kankeaan perusmeininkiinsä verrattuna Golden Knightsien sivu on huikeaa tykitystä ja myös showta. Jollain hullulla tavalla se sopii kuvioon, kun joukkue tulee Las Vegasista, mitä muuta voi odottaa kaupungilta, jossa show on pääbisnes. Olen saanut syksyn aikana monet naurunhörähdykset heidän tililtään, siellä jossa missä näkyy omistautunut intohimo tekemäänsä asiaan.
Mr. Max – On toiminut päivittäisenä terapeuttinani jo yli vuoden ajan. Ennen Maxia en ollut käsittänyt miten rentouttavaa voi olla katsella yhden kakadun päivittäisiä toilailuja. Olen koittanut katsella muitakin samanlaisia, mutta eivät tunnu samanlaisilta enkä ole koukuttunut niihin. Oma viehätykseni perustuu suurelta osin Maxin ja hänen omistajansa hauskoihin persooniin sekä keskinäiseen dynamiikkaansa.
Tuoksut – Vuosi oli täynnä toinen toistaan upeampia tuoksuja. Itselleni ehdottomasti parhaiten mieleen jäivät Emporio Armanin Because It´s You, josta on muodostunut jonkinlainen turvatuoksuni, mikä yllättävintä olen saanut tuoksusta monilta ihmisiltä kehuja, jos sitä on ollut ylläni. Toinen uusi rakkaus oli Jo Malonen Blackberry & Bay sekä kolmantena tietenkin Marc Jacobsin Daisy Dream Kiss.
Rodos – Vuoden 2017 tulen muistamaan myös siitä, että se oli vuosi, kun vihdoin rakastuin Rodokseen. Olen käynyt saarella viisi kertaa ja aina poislähtiessä on ollut olo, että nyt riitti vähäksi aikaa, ei enää tänne. Nyt kuitenkin tapahtui jotain, viidennellä kerralla lentokoneen noustua ilmaan kotiin lähtiessä, kaipasin jo samantien takaisin. Se kaipauksen hetki sai minut tajuamaan rakastumiseni.
40 – Täytin toukokuussa 40. Tämä siis todellakin oli hyvä asia. Ei enää höntyilyä mihinkään, tiedän kuka olen. Tunne, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta olen ainakin vihdoin sinut itseni kanssa.
Youtube – Vuosi jää mieleen myös siitä, että katsoin videoita enemmän kuin koskaan. En suinkaan vain tubettajia vaan erilaisia rikossarjoja, siinä vaiheessa kun Netflixistä, HBO:lta ja Viaplaylta oli katsottu kaikki, siirryin tuben valikoimien äärelle. Olen muuten täällä ruudun tällä puolella kaikessa hiljaisuudessa jo ainakin parin vuoden ajan pähkäillyt, että alkaisin myös itse tehdä videoita. Tähän on tullut kovasti kannustusta myös ulkopuolelta. Rakastan blogin kirjoittamista, eikä tulisi mieleenkään jättää tätä, mutta mitä mieltä olisitte, jos yrittäisin tehdä vaikka yhden videon kuukaudessa? Kiinnostaisiko se ketään? Itseäni eniten pelottaa se, että jos teen kovalla vaivalla videon ja sitten sitä ei katsotaan kukaan, eikä ketään kiinnosta. Miltä se tuntuisi? Jo vuosia bloganneena olen jo vähän "tottunut" ihan kivoihin kävijämääriin ja siihen tunteeseen, että aina postatessa tietää, että ainakin joitain nämä tekstini kiinnostavat. Mutta uusi on aina epävarmaa ja pelottavaa.
Sitten tilastoa joka ainakin osaa teistä varmasti kiiinnostaa. Seuraavia postauksia luitte eniten tänä vuonna eli tässä teillekin näytille Keyword: Love blogin Top 10 vuoden 2017 aikana kirjoitetut luetuimmat postaukset: (lähde analytics)
Jäikö teille jokin postauksistani erityisesti mieleen tältä vuodelta?
Oikein ihanaa lauantaita!