Näytetään tekstit, joissa on tunniste limetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste limetti. Näytä kaikki tekstit

Suklaasunnuntai – Lime-valkosuklaajuustokakku


Yksi ehdottomia suosikkicombojani leivonnassa on lime ja valkosuklaa. Kirpeä ja makea täydentävät toisiaan täydellisesti. Itse en välitä niistä versioista, joiden päälle tehdään vielä limekiille vaan maun on oltava jo itse kakussa. Jotta koko komeuden voi kuorruttaa rouhitulla valkosuklaalla, jolloin kakkuun saadaan vielä enemmän suklaista makua. 
 
LIME-VALKOSUKLAAJUUSTOKAKKU
(vuoka  n. 24 cm:ä)

POHJA

150g Digestive-keksejä
75 g voita sulatettuna

TÄYTE

3 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 purkkia (400 g) vaniljatuorejuustoa (esim. Valio Viola)
100 g valkosuklaata
2 rkl sokeria
2 tl limen raastettua kuorta
3 rkl limen mehua

KORISTELUUN 

reilusti rouhittua valkosuklaata

Murenna keksit hienoksi kaulimella tai monitoimikoneella. Sekoita niihin voisula. Sekoita tasaiseksi. Painele keksiseos irtokakkuvuoan pohjalle (max 24 cm), jonne on leikattu leivinpaperista pohja. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vaahdota kerma. Laita yksi purkillinen tuorejuustoa kulhoon ja lisää sulatettu suklaa voimakkaasti vatkaten joukkoon. (mieluiten käsivatkaimella) Lisää seokseen toinen purkki tuorejuustoa, sokeri ja limen kuori. 

Kiehauta limemehu ja sulata joukkoon puristetut liivatteet. Kaada tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Nostele joukkoon lopuksi varovasti kermavaahto. Kaada täyte murupohjalle. Tasoita hivenen pintaa, mutta jätä se mukavan rosoisen näköiseksi. Suojaa vuoka. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluiten yön yli. Koristele kakku rouhitulla valkosuklaalla. Nauti!

Maukasta sunnuntaita kaikille!

Milloin söit viimeksi kakkua?


 

Limetti-omenakakku


Moni varmaan miettii otsikosta, että mitä eroa on limellä ja limetillä? Vastaus on – ei mitään. Englannin kielen lime on vain jäänyt sitkeästi sinnittelemään suomen kielen limetin rinnalle. Lime on siis suomeksi limetti.

Usein simppelit kuivakakut ovat parhaita,varsinkin sellaiset, joita voi nauttia kermavaahdon, vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera. Sitrukset sopivat yllättävän hyvin kakkuihin, jotka maistuvat parhaiten pienen lisukkeen kera. Sitruunakakku on monille perinne, mutta limetti on meillä hivenen vähemmän käytetty, vaikka se onkin ehkä yhden maailman kuuluisimman piirakan Key lime pien pääraaka-aine.

Limetti-omenakakku on todella helppo valmistaa. Maussa on miellyttävää raikkautta, jota siihen tuovat niin limetti kuin hapokas omenakin. Omenaksi kuitenkin kannattaa valita makea lajike, eikä suinkaan mitään kirpeän pirskahtelevaa Granny Smithia. Tämä on kakku, jonka kuka tahansa osaa leipoa, eikä siinä voi epäonnistua. 

Limetti-omenakakku

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
korppujauhoja vuokaan
120 g voita sulatettuna
3 limetin raastettu kuori ja mehu
2 tl leivinjauhetta
3 suurta makeaa omenaa

Lisäksi:

kermavaahtoa, vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä

Kuumenna uuni 175°C.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi. Lisää jauhot vähitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää voisula, limettien kuoret ja mehu sekä leivinjauhe. Seos saa olla melko löysää. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat pieniksi paloiksi. Lisää ne taikinaan. Voitele ja korppujauhota irtoreuna vuoka, jonka halkaisija on n. 23 cm. Kaada taikina vuokaan, tasoita pinta ja paista uunin alatasolla 40 min. Ota kakku uunista, peitä pinta foliolla ja jatka paistamista vielä 20 min. Ota kakku uunista, poista folio ja anna kakun hieman jäähtyä. Irrota vuoan reunat ja kumoa kakku tarjolle. Tarjoa haaleana tai huoneenlämpöisenä kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.

Maukasta viikonlopun odotusta!

Maistuuko limetti? 

Designed by FlexyCreatives