Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeupforever. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeupforever. Näytä kaikki tekstit

Parhaat – huhtikuu'19

*Make up for ever ja Senja omia, muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.

Kylmästä säästä huolimatta lempiaikani vuodesta on alkanut (touko-elokuu), joten onkin aika kerätä yhteen huhtikuussa ihastusta herättäneet tuotteet. Huhtikuussa panostin erityisesti ihonhoitoon. En tiedä teistä, mutta oma ihoni oli todella kovilla joka paikkaan tunkevan tiepölyn kanssa. Huomasin miten se kuivatti ihoa ja iltaisin joutui välillä suorittamaan jopa kolmoispuhdistusta, että kasvot oikeasti tuntuivat huokosia myöden puhtaita. Käytin kosteutukseen yhtä markkinoiden parhaista hoitovesistä, jota minulla on menossa jo toinen pullollinen. Mukaan mahtuu myös pari meikkituotetta, mm. kuivalle iholle loistavasti sopiva primer.


Senja Cosmetics Nordic Nectar Toner Essence – FI-Natura -sertifioitu suomalainen Senja Cosmetics on ehdottomasti yksi mielenkiintoisempia uusia tulokkaita kosmetiikkamarkkinoilla. Käytin merkin hoitovettä ensimmäisen pullollisen jo viime vuoden puolella, kun brändi lanseerattiin. Se osoittautui niin hyväksi, että siitä tuli välittömästi tuote, jota minulla on aina varapullo kaapissa jemmassa. Se mikä tekee hoitovedestä erityisen, on sen koivunmahlapohja, johon muut ainesosat ovat sekoitettu. Koivunmahla tunnetaan tehokkaana ihon kosteuttajana. Tämän lisäksi purkkiin on pakattuna glyseriiniä, paljon andioksidantteja sisältäviä mustikkaa ja variksenmarjaa sekä nokkosta. Nordic Nectar Toner Essencen koostumus on sanalla sanottuna täydellinen. Ohutta läpinäkyvää hyvin kevyttä aavistuksen geelimäistä nestettä, joka imeytyy hetkessä ihoon, tehden siitä sametin pehmeän. Tuoksu on todella miellyttävä, aavistuksen makeahko. Essence on myös riittoisaa, aluksi hivenen pieneltä tuntunut 100 ml:n pullo riittää yllättävän pitkään.

Inari Cosmetics Hydration Cleanser* – Inaria koskee vähän sama kuin Senjaa. Brändi toi markkinoille juuri uuden puhdistuotteen, joka on koostumukseltaan luonnonkosmetiikan ehdotonta aatelia. Sitä tosin tämän hintaiselta tuotteelta pitääkin odottaa. Kevyen kermaisen vaahdon muodostava hellävarainen ja tehokas puhdistusemulsio sopii ihan yksinäänkin loistavasti kaksoispuhdistukseen. Sellaista on viime aikoina tullut tehtyä myös meikittöminä päivinä katupölyn vuoksi. Ensimmäisellä kerralla tuotetta kannattaa hieroa kuiville kasvoille ja emulgoida pois veden kanssa. Toisella puhdistuskerralla levittää tuote kostealle iholle, jolloin se alkaa välittömästi muodostaan kevyttä kermaista vaahtoa. Kasvoista tulee puhtaat ja pehmeät, ilman kiristystä. 

HUOM! Inarin omassa verkkokaupassa koodilla INARICLEANSER10 8.5.2019 asti putsari kaupan päälle ostaessasi seerumin tai voiteen. Muista lisätä tilatessa myös puhdistustuote ostoskoriin. Kuponkikoodin kassalla syötettyäsi, tuotteen hinta vähenee loppusummasta. 

Sisley Hydrating & Toning Mask* – Yhdessä vaiheessa käytin yönaamioita useita kertoja viikossa monta kuukautta, mutta viime talvena yönaamio eksyi kasvoilleni vain pariin hassuun otteeseen. Sisleyn kevyt geelinaamio sai minut innostumaan pitkästä aikaa yönaamioiden käytöstä, toki osasyynä oli myös ihon kuivuus. Naamiohan on tarkoitettu alunperin vaikuttamaan vain kolme minuuttia, jonka jälkeen kasvot voi huuhdella tai ylimääräiset pyyhkiä pois kasvopaperilla. Minulle tämä on kuitenkin yönaamio, sillä Hydrating & Toning Mask kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti yön aikana. Aamulla iho näyttää selvästi kimmoisammalta. 


Sensai The Lipstick 05 Himawari Orange* – Sensain uudistuneissa huulipunissa on mukava huulia kosteuttava koostumus, joka tekee huulipunan käytöstä miellyttävää. Lisäksi pysyvyys on hyvä. En esim. töissä pysty korjaamaan huulipunaa kuin muutaman tunnin välein, enkä pysty katsomaan itseäni pelistä kuin tauoilla. Joten olen todella tarkka siitä, mitä punia kelpuutan työpuniksi. Minun pitää luottaa siihen, että ne näyttävät siisteiltä ilman jatkuvaa tarkistamista. Olen jatkuvassa asiakaskontaktissa, mutta minulla ei ole aikaa katsella peiliin, miltä puna mahdollisesti näyttää. Sensain puna pysyy huulilla ja kuluu pois huulilta nätisti. Mikä parasta se ei leviä juonteisiin, vaikka ei käyttäisi rajauskynää. Tauolla puikosta on helppo taputella punaa lisää huulille. Ehdoton lempisävyni on Himawari Orange, joka on kirkas mutta pehmeä oranssi. Suosittelen sävyä myös heille, jotka yleensä oranssia sävyä pelkäävät.


MAKE UP FOR EVER Hydrating Primer – Olin halunnut jo pitkään kokeilla MAKE UP FOR EVERIN hehkutettuja primereitä ja vihdoin tilasin testiin täysikokoisena Hydrating Primerin, sekä pienempänä kokona Smoothing Primerin, jota käytän ainoastaan t-alueelle. Jos haluat huokoset piiloon ja tasaisen blurratun ihon, niin Smoothing Primer on loistava. Olen tykännyt siitäkin todella paljon, vaikka en sitä mainintaa enempää tähän postaukseen mukaan ottanut. Tykkään siitä, että tuotteita saa kahtena eri kokona (30 ml ja 15 ml). En todellakaan saisi blurraavaa primeriä täysikokoisena käytettyä ikinä loppuun, kun se on vielä hyvää. Sen sijaan puolet pienempi tuubi on kooltaan täydellinen. On mukavaa, kun primerit kuluvat samaa vauhtia, eikä toinen lopu ennen toista. 

Hydrating Primer on suunniteltu varsinkin kuivalle iholle, mutta minusta tämä sopii myös normaalista-sekaihoon. Tuotteessa on ohut emulsiomainen maitomaiselta näyttävä koostumus, joka tuntuu iholla mukavan raikkaalta. Kosteuttaa tehokkaasti, mutta tekee ihosta myös aavistuksen sileämmän näköisen. Tuntuma jää pehmeäksi ja päälle on helppo levittää meikki. Pidentää meikin kestoa ja pohja näyttää hyvältä myöhään iltaan asti. Tuotteessa on miellyttävä hyvin kevyt kukkaisa tuoksu. 

Mikä oli huhtikuun suosikkituotteesi? Löytyikö joukosta tuttuja tuotteita?

*Make up for ever ja Senja omia, muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.







Tumpelon eyeliner


Olen usein kertonut, että luomiväri on meikissä se asia, jonka skippaan kiireessä ensimmäisenä. Sen sijaan rajaukset ovat olleet aina se asia, joiden tekemistä välttelen viimeiseen asti, vaikka juuri pelkillä värikkäämmillä rajauksilla saisin katseeseen ihan erilaista intensiivisyyttä. Syy tähän on se, että koen rajauksien tekemisen hankalaksi ja aikaa vieväksi hommaksi. Voin myös sanoa, että luomen vanhemmiten "lötkistyessä" ei se rajaaminen ainakaan helpommaksi ole tullut. Kun sitten joskus varaan aikaa myös tarpeeksi rajausten tuhertamiseen, ovat valintani Chanelin Le Crayon Khôl, Make up foreverin Aqua Liner tai MAC:in Small Eye Shadow sävyssä Nehru. Koska itse olen niin tumpelo tässä rajausasiassa, käyn usein "salaa" ihailemassa mielestäni kosmetiikkabloggaajien rajauskuningatteren One of Beauty`s Daughters Hennan rajauksia. Katsokaa nyt vaikka tätä meikkiä täällä♥︎ 


Sain jo kauan aikaa sitten L`Orealilta paketin, joka sisälsi geelirajauksen. Geelirajaukset ovat sellainen alue, joka on itseltäni jäänyt melkein kokonaan kokematta. Aluksi paketin tullessa ajattelin, että ääh, en minä tällä mitään tee, mutta jokin tässä Super Liner Gel Intenza -silmänrajauksessa viehätti ja pistin sen testattavien tuotteiden laatikkoon. Kiinnostusta tuotteeseen ei toki yhtään vähentänyt se, että se näytti markettituotteeksi ylelliseltä. Lasinen purkki ja kultakansi antavat tuotteelle luksustuotteen tunnun ja ulkonäön. Lisäksi mukana tullut sivellin vaikutti laadukkaalta.

Joten ei muuta kuin kokeilemaan. Gel Intenzan koostumus on pehmeän geelimäinen ja runsaspigmenttinen. Sävy on todella syvä musta, joten tuote sopii hyvin dramaattiseen lookin tekemiseen. Siveltimellä saa tehtyä makuuni juuri oikean paksuista jälkeä, mutta myös paksumpien rajauksien teko onnistuu. Lopputulos näyttää kauniin pehmeältä. Sivellin liukuu luomella pehmeästi, eikä juutu poimuihin kiinni, kuten kynän kanssa saattaa joskus olla hankaluutena, varsinkin, jos kynän koostumus on liian kovaa. Onnistuin saamaan mieleiseni rajaukset heti ensimmäisellä levityskerralla, eikä minun tarvinnut alkaa temppuilemaan topsy-puikkojen kanssa. 


Rajaus lupaa olla vedenkestävä, paketissa kestävyydeksi mainostetaan 24h, mutta niin kuin vedenkestävät tuotteet ihan liian usein, ei tämäkään ollut silmissäni täysin pysyvä, hyvästä pohjustuksesta huolimatta. En pysty antamaan tälle pysyvyydestä täysiä pisteitä, sillä kaikilla testikerroilla tämä pysyi hyvänä sellaiset kuutisen tuntia, jonka jälkeen rajaus suttasi alaluomea silmien sisänurkista, jos olin vetänyt rajauksen sinne asti. Yläluomella sävy pysyi moitteetta eikä kulunut pois koko päivänä. Poistaminen on helppoa puhdistusmaidolla- tai öljyllä. 

Hinta/laatusuhde on minusta silti kohdillaan ja pidän tämän helppokäyttöisyydestä. Gel Intenzan suositushinta on 14,90 euroa. 

Millä teette rajaukset? Oletteko kokeilleet Gel Intenzaa?


Tuote lehdistönäyte.



Testissä: Meikkivoiteet


Edelleen yksi blogini luetuimpia juttuja on postaus, jossa testissä olivat puhdistusvoiteet. Postauksesta erikoisen teki se, että minun lisäkseni ystäväni testasi tuotteet sokkona, ilman, että hän tiesi, mistä tuotteesta on kyse. Näitä toivottiin tuolloin lisää ja minulta meni melkein vuosi ennen kuin sain aikaiseksi toteuttaa uutta postausta, tällä kertaa meikkivoiteista. Ystäväni Jaana testasi meikkivoiteet tätä postausta varten sokkona jo kuluvan vuoden maaliskuussa, mutta minulta postauksen julkaiseminen vain venyi ja venyi, kunnes olin valmis myöntämään tosiasiat.

Joskus kun postauksen ideoinnista on jo aikaa, tajuaa, että nyt taisi olla liian korkealiitoiset tavoitteet postauksen suhteen. Tähän postaukseen olin ajatellut alunperin ottavani kuvat kaikista kymmenestä meikkivoiteesta kasvoilla. Kuvien otto jäi roikkumaan, tuli kesä ja minä rusketuin. APUA. Kaikki nämä meikkivoiteet ovat liian vaaleita iholleni kesällä ja olisi ollut naurettavaa yrittää kuvata näitä Rhodoksen ruskettamilla kasvoilla. Olisin voinut sekoittaa niihin toki sekaan vaikkapa Dr. Hauschkan Värinestettä, mutta sehän muuttaa aina meikkivoiteen koostumusta, eikä tulos olisi ollut todenmukainen. Tuli syksy ja tajusin, että minähän haluan tämän postauksen ulos, varsinkin kun huomasin, että yksi näistä tuotteista on lopetettu ja korvattu uudella versiolla, yhden tuotteen pakkauskin on muuttunut tässä välissä. Jos en toimisi, pian olisi myöhäistä. Oli pakko luopua ajatuksesta kuvata nämä kaikki kasvoilla. Laitan kuitenkin linkit niihin postauksiin jutun loppuun, jossa minulla on jotain testissä olleista meikkivoiteista kasvoilla.

Valitsin omista valikoimistani joukkoon hyvin erilaisia tuotteita. Mukana on CC-voidetta, mineraalia, paksumpaa, ohuempaa, peittävää, kevyttä, halpaa, kallista... Lähetin Jaanalle postissa meikkivoiteet pienissä muovipurkeissa, jotka oli numeroitu. Joten hänen arvioitiinsa ei ole vaikuttanut pakkausten ulkonäkö, brändi tai mikään muukaan, ainoastaan se, miten hän koki tuotteiden toimivan ihollaan. Hän testasi tuotteita kahtena päivänä ja toisena päivänä hänellä oli alla Smashboxin Photo Finish -primer. Tuotteiden levitys on tapahtunut pääsääntöisesti BeautyBlenderillä. Omat kokemukseni sitten tietenkin koostuvat kokonaisvaikutelmasta pakkauksesta, tuoksusta ja käyttöominaisuuksista jne.

Testattavat meikkivoiteet:

* BareMinerals Bareskin Pure Brightening Serum Foundation
* Biotherm Skin Best CC
* Clarins True Radiance
* Elizabeth Arden Flawless Finish Perfectly Nude
* Guerlain Baby Glow
* Lumene Longwear Blur Foundation
* Make Up For Ever HD Foundation (lopetettu, tilalle tullut Ultra HD)
* Sensai Fluid Finish
* Vichy Dermablend Fluid Corrective Foundation (uusi pakkaus, kts. täältä.)
* YSL Le Teint Touche Èclat

Testaajat:

Jaana 33 vuotta, iho normaali, mutta pintakuiva. Toivoo meikkivoiteelta peittävyyttä, sillä poskissa ja nenän ympärillä on punertavuutta varsinkin talvella. Silti toiveissa on myös kuulautta, sillä testaaja ei tykkää maskimaisesta lopputuloksesta. Suosikkimeikkivoide on Diorin Star.

Jonna 38 vuotta, iho pintakuiva ja suht helposti ärtyvä. Iho punoittaa helposti. Punoitusta esiintyy varsinkin nenänpielissä ja leuan alueella. Toivoo meikkivoiteelta ihon sävyn tasoittumista. Tykkää kauniista kuultavasta lopputuloksesta. Täysin mattainen iho on kauhistus. Se ehdoton suosikkimeikkivoide on vielä hakusessa, vaikka monia hyviä on vuosien saatossa löytynyt.

Pisteytys:

Pisteitä annettiin meikkivoiteille 1-5, myös puolikkaita pisteitä pystyi antamaan. Jokaisesta tuotteesta arvioitiin levittyvyyttä, peittävyyttä, kestoa ja yleistä fiilistä tuotteesta.  

Joko olette valmiina lukemaan kommentit ja katsomaan miten kävi? Varatkaa aikaa ja hakekaa syötävää ja juotavaa, sillä tästä postauksesta tulee pitkä. ;)


BAREMINERALS 

Meikkivoide on öljytön ja tuoksuton eikä se sisällä parabeenejä tai silikonia. Käytetään ravistamalla pulloa voimakkaasti, jotta ainesosat sekoittuvat ja voide levittyy hyvin. (Pyysin testiohjeissa Jaana sekoittamaan tätä erityisen hyvin ennen levitystä, ettei sekoittamattomuudella olisi vaikutusta lopputulokseen.) Sisältää fysikaalisen suojakertoimen SPF 20.

Levittyvyys: 
Jaana: Tuotteen koostumus on tosi öljymäinen ja juokseva. Suoraan sanottuna tämä oli aivan karmea levitettävä. Tuntui, että voide jää ihon pinnalle ja rullaantuu siinä. Yritin levittää tätä BeautyBlenderillä, siveltimellä (Sigman duo fibre), sormilla, mutta mikään ei tuntunut toimivan.
Jonna: Koostumus on todella lirua. Pullon sisällä onkin kuula, joka sekoittaa komponentit yhteen. Koitin levittää tätä siveltimellä (Baremineralsin omalla, joka on tarkoitettu tämän levitykseen.), sormin ja BeautyBlenderillä. Beramineralsin omalla siveltimellä saan tämän jotenkin sudittua kasvoille niin, että en joudu hakemaan varapäreitä varastosta.

Peittävyys:
Jaana: Kevyestä keskipeittävään. Pienellä määrällä sai hyvinkin luonnollisen lopputuloksen, mutta koska jouduin läträämään tämän kanssa, sain tästä jopa puolipeittävän. 

Jonna: Punoitus peittyi melko hyvin, jätti kuultavan jäljen niille kohtia kasvoja, jolla voide toimi. Valitettavasti voide jumittui kiinni ihohuokosiin korostaen niitä, melko napakalla siveltimellä levittäessä ihoni ärtyi ja meikkivoide korosti kuivia kohtia ihossani. 

Kesto:
Jaana: Kesto oli tässä ainoa asia josta tykkäsin! Tämä nimittäin kesti kasvoilla jopa 12 tuntia ja ehkä jopa inauksen parani oltuaan iholla tunnin, pari. 
Jonna: Kesto oli hyvä, en vaan päässyt yli siitä, että kasvot näyttivät tämän kanssa niin hilseileviltä.

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Karmea. Sotkuinen koostumus, hankala levittää, tarraa ihon kuiviin kohtiin. Yleisarvosana 1.
Jonna: Hirveä. Todella ohut koostumus imeytyy ihohuokosiin ja korostaa niitä. Kuivat kohdat korostuvat. Pullo on vähän halpa, muovinen. Plussaa kuitenkin nokasta, josta saa pisara kerrallaan juoksevaa tuotetta ulos. Yleisarvosana 1.

Pisteet: 2/10

BIOTHERM

Ihon sävyvirheitä korjaava "hoitovoide" ikääntymisen merkkeihin. Aurinkosuoja SPF 25.

Levittyvyys:
Jaana: Voide on aika paksun tuntuista ja se tekee siitä hankalan levittää.
Jonna: Voide on paksuhkoa, joten kostealla BeautyBlenderillä tai sormin levitys toimii parhaiten.

Peittävyys:
Jaana: Keskipeittävästä peittävään.
Jonna: Keskipeittävä

Kesto:
Jaana: Ok.
Jonna. Todella hyvä, kestää ihollani jopa pienen hikoilun.

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Paksu koostumus ei tunnu omimmalta ja muutenkin tuote oli jotenkin mitäänsanomattoman oloinen. Ei huono, mutta ei ihmeellinenkään. Yleisarvosana 2.
Jonna: Koostumus on paksua, mutta Beautyblenderillä saa tarvittaessa tehtyä ohuttakin jälkeä. Peittää loistavasti ihon punaisuutta ja tuntuu iholla joustavalta ja jopa kosteuttavalta. Blurraa hyvin ihohuokosia, mutta ei silti tartu kuiviin kohtiin kiinni. Tätä laitan, kun iho kaipaa enemmän peittoa. Vihreästä tuubista on näppärä puristaa paksua tuotetta ulos, mutta mikään kovin ylellinen se ei ole. Tuoksu raikas. Yleisarvosana 4,5.

Pisteet 6,5/10

CLARINS

Ihoa kirkastava, hehkua ja säteilyä antava, kosteuttava, silottava ja puolipeittävä meikkivoide. Aurinkosuoja SPF 15.

Levittyvyys:
Jaana: Levittyy helposti ja tasaisesti, juuri passeli koostumus.
Jonna: Voide on melko ohutta, mutta se levittyy iholle nätisti ja pehmeästi.

Kesto:
Jaana: Ok, kaikkein pisimpinä päivinä tarvitsisi parantelua.
Jonna: Hyvä. Tosin kaipaa parantelua iltaa kohden. 

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Tämä on just mun tyylinen tuote! Peittävyyttä saa helposti, mutta silti tästä jäi luonnollisen kuulas lopputulos. Ihana tuoksu! Ei liian voimakas, että ärsyttäisi, mutta kuitenkin sellainen, että sen huomaa. Suosikki! Yleisarvosana 4,5.
Jonna: Jättää tosi luonnollisen kuulaan lopputuloksen, mutta peittää silti punaisuutta hyvin. Kerrostamalla saa peittävämpääkin jälkeä. Hieman sulaa pitkän päivän aikana kasvoille, muuten ihana. Lasipullo on ylellinen ja meikkivoiteen kukkainen tuoksu tuo ripauksen luksusta arkeen. Yleisarvosana 4,5.

Pisteet: 9/10

ELIZABETH ARDEN

Meikkivoide lupaa kevyen, hengittävän ja sileän ihon. Kosteuttaa ihoa. Aurinkosuoja SPF 15. 

Levittyvyys:
Jaana: Levittyy hyvin.
Jonna: Levittyy ihanan pehmeästi, koostumus on hieman paksumpaa. 

 Peittävyys:
Jaana: Kevyestä keskipeittävään.
Jonna: Keskipeittävä

Kesto:
Jaana: Ok.
Jonna: Loistava. Tämä jopa paranee oltuaan iholla muutaman tunnin.

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Hyvä koostumus, jättää luonnollisen näköisen lopputuloksen. Kuitenkin hyvin perusmeikkivoide, joka ei ihmeempiä tunteita herätä. Yleisarvosana 3.
Jonna: Ihana! Blurraa ihohuokosia, levittyy pehmeästi, paranee iholla ollessani. Oma suosikkini! Neliskanttinen lasipullo on ylellinen. Yleisarvosana 5.

Pisteet: 8/10

GUERLAIN

Nestemäinen valoa antava meikkivoide, joka lupaa poistaa kasvoilta väsymyksen. Aurinkosuoja SPF 25.

Levittyvyys:
Jaana: Levittyy hyvin ja helposti.
Jonna: Levittyy pehmeästi.

Peittävyys:
Jaana: Puolipeittävä.
Jonna: Puolipeittävä.

Kesto:
Jaana: Ok.
Jonna: Hyvä.

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Tämäkin on hyvin perusmeikkivoide, ei huono, mutta ei herätä riemunkiljahduksiakaan. Yleisarvosana 3.
Jonna: Tämä on Clarinsin ja YSL:n kanssa tässä joukossa se, joka tuo eniten hehkua kasvoille. Peittää hyvin varsinkin ihon punaisuutta, mutta pitkän päivän aikana vaatii hieman korjailua, kun alkaa sulamaan kasvoille. Plussaa aivan ihanasta tuoksusta! Yleisarvosana 4.

Pisteet : 7/10


LUMENE

Pitkäkestoinen meikkivoide, lupaa koko päiväksi pehmeän, tasaisen ja virheettömän ihon. Lupaa jopa 16 tunnin pysyvyyttä. Suojakerroin SPF 15.

Levittyvyys:
Jaana: Paksusta koostumuksesta huolimatta levittyy hyvin ja tasaisesti.
Jonna: Koostumus paksuhkoa, mutta ei kuitenkaan joukon paksuinta. Levittyy tasaisesti, mutta toisinaan takertuu hieman ihon kuiviin kohtiin kiinni, korostaen niitä.

Peittävyys:
Jaana: Täysin peittävä.
Jonna: Täysin peittävä. Käyttöön, jos on todella huono ihopäivä.

Kesto:
Jaana: Kestää hyvänä pidemmänkin aikaa.
Jonna: Loistava, ei sula kasvoille pitkänkään päivän aikana.

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Tosi kivan oloinen tuote, jota voisin kuvitella käyttäväni, jos iholla olisi enemmän ongelma-alueita, joita peittää. Yleisarvosana: 4.
Jonna: Hyvä tuote, jos ihossa ei ole pintakuivuutta, sillä peittää tehokkaasti ongelma-alueita. Lopputulos on aavistuksen liian matta makuuni. Muovituubi on näppärä kuljettaa mukana. Yleisarvosana: 3,5.

Pisteet: 7,5/10.

MAKE UP FOR EVER

Meikkivoide lupaa peittävän, mutta silti ohuen ja näkymättömän meikkipohjan niin, että iho näyttää virheettömältä.

Levittyvyys:
Jaana: Levittyy hyvin, sillä koostumus on hyvin ohutta ja juoksevaa.
Jonna: Tässä on sama ongelma kuin minulla on kaikkien liian hienojakoisten ja juoksevien meikkivoiteiden kanssa. Lopputulos ei ole tasaisen vaan meikkivoide imeytyy huokosiin korostaen niitä, samoin kuin ihon kuivia kohtia, jättäen lopputuloksen laikukkaaksi.

Peittävyys:
Jaana: Kevyt, saa kuitenkin kerrostettua hyvin, jolloin saa aikaan puolipeittävän loppotuloksen.
Jonna: Kevyestä täyteen peittävyyteen. Kerrostamalla tuotetta punoitukset iholla häviävät täysin.

Kesto:
Jaana: Ok.
Jonna: Ok. Epätasaisuus ja laikukkuus korustuvat päivän mittaan.

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Tämäkin on kiva tuote, mutta ei mitään ihmeellistä. Yleisarvosana 3/5.
Jaana: Hirveä. En suosittele iholle, jossa on paljon pintakuivuutta tai kuivia kohtia. Peitti kyllä punaisuutta loistavasti. Muovinen pullo on yllättävän painava ja se tuo hieman ylellisyyttä käyttömukavuuteen. Yleisarvosana 1,5.

Pisteet 4,5/10.

SENSAI

Syväkosteuttava meikkivoide. Tuote on kevyt ja läpikuultava. Lupaa antaa kasvoille hehkua sekä keveää peittävyyttä. Aurinkosuoja SPF 15.

Levittyvyys:
Jaana: Levittyy helposti ja tasaisesti.
Jonna: Levittyy kevyesti ja pehmeästi iholle.

Peittävyys:
Jaana: Kevyestä keskipeittävään.
Jonna: Kevyt.

Kesto:
Jaana: Kestää hyvin pidemmänkin päivän.
Jonna: Kestää iholle hyvin, reilut 12 tuntia kasvoilla oltuaan on pientä sulamista havaittavissa t-alueella.

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Perushyvä meikkivoide. Jaana kommentoi tämän myös olevan erikoinen, sillä sävy oli näyttänyt hänellä pari astetta liian tummalta (meillehän sopii samat sävyt, joten testi oli helppo toteuttaa), mutta jotenkin tummuus oli hävinnyt ja meikkivoide oli näyttänyt iholla hyvältä. Yleisarvosana 3,5.
Jonna: Meikkivoide on käytössäni silloin, kun iho tuntuu normaalia kuivemmalta, tämän tarrautumista kuiviin kohtiin ei tarvitse koskaan pelätä. Peitto on tosi kevyt, mutta häivyttää punaisuutta, kun hieman kerrostaa. Yleisarvosana: 4.

Pisteet: 7,5/10.

VICHY

Meikkivoide lupaa korkeaa peittävyyttä, mutta luonnollista lopputulosta. Kestävyyttä luvataan 16 tuntia. Aurinkosuojakerroin SPF 35.

Levittyvyys:
Jaana: Puolijuoksevaa, jonka ansiosta levittyy hyvin.
Jonna: Melko ohutta, levittyy vaivatta.

Peittävyys:
Jaana: Täyspeittävä, ihan loistava!
Jonna: Täyspeittävä.

Kesto:
Jaana: Hyvä kesto! Kuitenkin ilman primeriä meinaa "nousta" ihon pinnalle.
Jonna: Erinomainen, kestää koko päivän.

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Loistava täyspeittävä meikkivoide. Ei jätä maskimaista lopputulosta ja on peittävyytensä ansiosta todella riittoisaa. Yleisarvosana 4.
Jonna: Peittävä meikkivoide, vaikka ei teekään kasvoille vahamaista pintaa, on makuuni liian peittävä. Kaipaisin kuulaampaa lopputulosta. Kuivempina ihopäivinä voide ei levity aivan täydellisesti. Kiitos Vichylle, että vaihtoivat tuon halvan näköisen valkoisen muovituubin ylellisemmän näköiseen mustaan. Yleisarvosana 3,5.

Pisteet 7,5/10.

YVES SAINT LAURENT

Painottoman tuntuinen meikkivoide, joka luo valoa kasvoille. Lupaa oman ihon, mutta kauniimman.

Levittyvyys:
Jaana: Levittyy helposti.
Jonna: Levittyy pehmeästi ja tasaisesti.

Peittävyys:
Jaana: Kevyestä keskipeittävään.
Jonna: Kevyt, kerrostamalla saa peittävämpääkin jälkeä.

Kesto:
Jaana: Ok.
Jonna: Hyvä.

Yleinen fiilis tuotteesta:
Jaana: Ihan ok tuote, pieni miinus siitä, että tarraa primerin kanssakin ihon kuivimpiin kohtiin. Yleisarvosana 2,5.
Jonna: Levittyy hyvin, tekee valoa hohtavan pinnan iholle, tasoittaa ihon punaisuutta. Hyvä mutta ei loistava. Lasinen pyöreä pullo kultaisella korkilla on silkkaa luksusta! Yleisarvosana 3.

Pisteet: 5,5/10.


Toivottavasti tästä romaanin mittaisesti postauksesta on apua, kun seuraavan kerran etsitte itsellenne uutta ehkäpä sitä täydellistä meikkivoidetta. Tämän kertaisen testin voittajaksi nousi Clarinsin True Radiance, joka oli Jaanan suosikki ja minun kakkossuosikkini. Toiselle sijalle kiri Elizabeth Ardenin Flawless Finish ja kolmannen sijan jakoivat Lumene, Vichy ja Sensai. Abloodeja. Mitä tästä opimme? Hyvän meikkivoiteen voi saada myös edullisesti, mutta siihen loistavaan tarvitaan sitten ehkä muutama euro lisää :)

Milloin ostitte viimeksi meikkivoiteen? Mikä on suosikkinne?

Tuotteet kasvoilla:
Clarins täällä ja täällä.
Elizabeth Arden täällä.
Guerlain täällä.
Vichy täällä.





Osa tuotteista lehdistönäytteitä, osa omiani.




Parhaat – Elokuu`15


On tullut aika raapia kokoon elokuun parhaat tuotteet. Katselin ylläolevaa kuvaa ja se kieltämättä näyttää tylsältä... Mutta hei, ei anneta sen häiritä, sillä kyseessä on viisi mielettömän huippua tuotetta, joista jokainen on ollut ahkerassa käytössä. Elokuussa tapahtui meikkivoideihastuminen. Korkkasin pitkästä aikaa markettiripsarin, johon kiinnyin kovasti. Poskipunan levitykseen olen käyttänyt koko kevään/kesän yhtä ainoaa sivellintä, joten on jo aika saada tämä unelmanpehmoinen työkalu mukaan myös blogiin. Kartutin suosikkituotekokoelmaani uudella sävyllä, jos tuli heti hitti. Lisäksi silmänympärykseni saivat kirkastusta ja valoa aamuisin luonnollisen silmänympärystuotteen voimin.


MAKE UP FOR EVER FACE & BODY

Jos sanon, että minulla oli tähän meikkivoiteeseen pitkään suoranainen pakkomielle, en narraa oikeastaan paljoakaan. Hieman hankalan saatavuutensa vuoksi se vaan on vuosi toisensa jälkeen jäänyt ostamatta, kunnes vihdoin sain tilaisuuteni. Tietenkin tällaisen tuotteen kanssa on aina vaarana, että odotukset ovat korkealla ja tuleekin karvas pettymys, mutta ei tällä kertaa. Face & Body meikkivoide oli kaikkea sitä mitä toivoin ja vieläkin enemmän. 

Meikkivoide on koostumukseltaan ohutta, se sulautuu täydellisesti iholle, tehden ihosta sileän näköisen. Tällä saa sellaisen kuulaan kauniin meikkipohjan, mitä niin paljon rakastan. Silottaa valoa tuovilla ominaisuuksilla myös juonteita ja ihon värivirheitä. Meikkivoide on vesipohjainen, joten se sopii myös rasvoittuvalle iholle. Kun MUFE keväällä alensi vielä hintojaan, tämän lasisen 50ml:n pumppupullokaunottaren hinta on tällä hetkellä 42 euroa. Pitää muistaa, että suurin osa meikkivoiteista on 30ml:n pakkauksissa, joten tästä riittää ikuisuus ja pullon kokoon nähden hinta on enemmän kuin kohdillaan.

Käyttö on helppoa. Meikkivoide koostuu kahdesta komponentista, joten pulloa on ravistettava hyvin ennen käyttöä. Sisällä kilisevätkin kynsilakkapullosta tutut kuulat. Itse tykkään käyttää levitykseen eniten sientä, toinen nopea vaihtoehto on sormet. Sivellintä ei tämän levitykseen suositella. Jos meikkivoidetta levittää vartalolle, sen kannattaa antaa kuivua 2-3 minuuttia ja lopuksi taputella kohta kasvopaperilla, jonka jälkeen pukea vaatteet päälle.


SENSAI CHEEK BRUSH

Moniko tiesi, että Sensailta löytyy myös siveltimiä? Makrolinssi karusti tässä tapauksessa paljastaa, että en jaksanut pestä sivellintä kuvaa varten vaan olin levittänyt sillä juuri ennen kuvausta poskipunaa. Kuvasta kyllä välittyy kuitenkin se, miten älyttömän pehmoisesta siveltimestä on kysymys. Ylivoimaisesti pehmoisin sivellin mitä omistan. Tällä voisi sivellä kasvojaan huvikseen vaikka koko päivän. Sivellin on muotoiltu niin, että siihen tarttuu juuri oikea määrä poskipunaa ja väri levittyy poskille pehmeästi. Välillä käteeni eksyy meikatessa joku muu poskipunasivellin, mutta vaihto tähän tapahtuu kyllä salamannopeasti, sillä kaikki muut tuntuvat jotenkin kovilta tämän rinnalla, jopa entinen suosikkini Real Techniquesin Blush Brush. Lisäksi pidän Sensain sirommasta ulkomuodosta Blush Brushia enemmän.


MAX FACTOR MASTERPIECE TRANSFORM HIGH IMPACT VOLUMISING MASCARA

Markettiripsareista olen aina pitänyt eniten Max Factoreista, sillä ne vain jostain syystä toimivat minulla parhaiten. Max Factor -ripsarit ovatkin ainoita markettiripsareita, mitä enää nykyisin ostan ja testailen kolmekasien ulkopuolelta. Itselläni kun ripsivärit pysyvät yleensä tosi huonosti niin niiden kokeileminen voi olla aika turhauttavaa. Melkein kaikki suttaavat ja tummentavat silmänaluset, mutta kaikki vesiliukoiset Max Factorit ovat pysyneet hyvinä ainakin sen kahdeksan tuntia, kun taas vedenkestävät sulavat silmien alle. Tiedän, että kuulostaa oudolta, mutta minulla on vähän oudot silmät. :D Käytän vesiliukoisia ripsareita aina silloin, kun ajattelen, etten jaksa kolmekasien poistourakkaa illalla, eikä tiedossa ole pitkää päivää, jolloin ripsiväriltä vaadittaisiin pidempää kestoa. 

Ripsiväri lupaa tuuheuttaa. Omissa hennoissa ripsissäni lupaus toteutui. Tämä toi myös lyhyisiin ripsiini ihan mukavasti pituutta, vaikka sitä ei luvattukaan. Lisäksi jännänmallisella kumiharjalla on helppo levittää ripsiväri ihan ripsien tyveen asti. Ainoa mistä en niin kovasti pitänyt, on tuo leveä harjan pää, jolla on hankala saada silmänurkin ripsiin väriä nätisti, mutta sekin alkoi sujumaan harjoittelulla. Ripsiväriä on olemassa myös kuiduilla varustettu versio, jota aion kokeilla seuraavaksi. 


DIOR ADDICT FLUID STICK 779 PLAISIR

Diorin Fluid Stickit ovat eittämättä yksi huulituote suosikkejani kautta aikojen. Näitä löytyy kaapista khröm... monta. En vaan saa näistä ihmeellisen koostumuksen omaavista tuotteista tarpeekseni, kun bongaan jonkun kivan sävyn, todennäköisesti ostan sen, niin kävi tälläkin kertaa. Plaisir on kausisävy ja se kuului kesän 2015 kokoelmaan, mutta näitä saa ostettua vielä ainakin Escentualilta, josta kaappasin omanikin, kun menossa oli 25% ale kaikista tuotteista. Plaisir on sävynä tosi kaunis hieman kylmä pinkki. Sävy on huulilla Fluid Stickien tapaan vesimäisen näköinen, mutta silti samaan aikaan pigmenttinen ja kermainen. Näiden tuntua huulilla ei voi oikein selittää, se keveys on koettava itse. Kohta tehdään muuten historiaa, sillä yksi Fluid Stickini vetelee jo viimeisiään. 


ABSOLUTION LE SOIN REGARD – VIRKISTÄVÄ SILMÄNYMPÄRYSVOIDE

Absolutionin Virkistävä silmänympärysvoide on käyttämistäni silmänympärystuotteista ainoa, joka on päässyt ominaisuuksiltaan lähellekään aamuisin käyttämääni suosikkia Cool Eyesia. Tämän etu on tietenkin se, että se on luonnonkosmetiikkaa. 

Elokuussa huomasin tarttuvani Absolutionin pikkumustaan ja näppärällä pumpulla varustettuun voiteeseen joka aamu. Tuotteen kahvintuoksu on virkistävä, mutta sen ohuen geelimäinen koostumus tekee virkistävän tunteen myös silmien alle heti levityksen jälkeen. Laskee hyvin turvostusta ja jättää raikkaan fiiliksen. Sopii keveytensä vuoksi hyvin myös meikin alle. Helmiäishohtoinen mica tuo myös pikana valoa tummiin silmänalusiin. 

Löytyikö joukosta ennestään tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?

Osa tuotteista itse ostettu, osa lehdistönäytteitä. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä.






Makeup Product Addict -haaste


Yksi suosikkibloggaajistani Charming Nails heitti ilmoille pari päivää sitten hauskan haasteen, joka keskittyy lähinnä silmämeikkeihin. Ilmoitin heti olevani innolla mukana, mutta tätä kirjoittaessani huomasin haasteen olevan itselleni hieman suurempi kuin mitä aluksi ajattelin. Tehän tiedätte hienoisen laiskuuteni silmämeikkien suhteen, joten tämä haaste on nyt todellakin toteutettu Keyword: Loven tapaan. Tämä postaus rikkoo normaalia postaustahtiani, mutta älkää säikähtäkö, tästä ei tule tapa. Teistä osa saattoi huomata, että siirryin kesäkuussa entisen päivittäisen postailun sijaan julkaisemaan viiden postauksen viikkotahtia ja uusia postauksia on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ilmestynyt ma-pe. Mitä muuten olette pitäneet tuosta postaustahdista, tuntuuko se teistä sopivalta? Keväällä itselläni oli aika raskas kausi menossa ja huomasin, että niin paljon kuin tästä blogin pidosta pidänkin, seitsemän postauksen viikkotahti alkoi kuormittaa itseäni liikaa. Olikin tehtävä päätös, ettei ihanasta asiasta alkaisi tulla ahdistavaa, niitä ahdistavia asioita kun elämässäni on ihan tarpeeksi muutenkin. Itse koen, että tuo viiden postauksen tahti on sopinut hyvin ja olen saanut itselleni jotenkin ihan uutta intoa tähän hommaan.


1. Luottotuotteesi silmämeikissä?
Tässä kohtaa tajusin heti, että postauksesta saattaa tulla romaani, mutta koittakaa jaksaa. Kun teen silmämeikkiä, minulla on useita tuotteita, mitä ilman en voisi sen kuvitella sujuvan. Itse luen silmämeikkiin myös silmänympärykset ja kulmakarvat, koska ilman niihin molempiin panostamista on värikäs tai näyttävä silmämeikki ihan turhaa tai no itselläni, ei pelkkä luomiväri kummoisiakaan taikoja tee. Silmämeikille haluan tietenkin mahdollisimman siloisen ja hyvän pohjan. Turvotukset ja kuivuuden hoidan pois Bakelin Cool EyesillaToo Facedin Shadow Insurance on ollut tähän mennessä kokeilemistani silmämeikinpohjustajista omille hankalille luomille se paras. Pitää silmämeikin paikoillaan koko päivän. Itsellä on melko lyhyet, mutta ihan kivan tuuheat ripset, mutta ne ovat piikkisuorat, joten Tweezermanin taivuttaja on ihan ehdoton juttu, enkä tee meikkiä koskaan ilman tätä kapistusta. Juonteet silmien alta häivytän parhaani mukaan Ysl:n valokynä -klassikolla, se on vaan paras, jos haluat valoa varjoihin. Ripsiin laitan Sensain 38°C -mascaraa, joka on ollut vuosikausia luottotuotteeni, ainoa minkä kanssa minulla on luottavainen olo koko päivän, eikä tarvitse pelätä suttuisia silmänalusia tai keräillä ripsivärin palasia silmien alta. Itselläni on raskaat luomet ja ulkonevat kulmaluut, joten kulmaluulle minulla on tapana sipaista valoa tuovaa hehkua, ennen tuo hehku tuli Benefitin High Beamista, mutta viime aikoina Kjaer Weisin Radiant Highlighter on vienyt yhä useammin voiton. Kulmissa tykkään käyttää kynää ja tällä hetkellä käytössä on Too Facedin Brow-nie, en silti ole varma, onko tämä se täydellisin, mitä voi olla. Joten täydellisen kulmakynän metsästys taitaa vieläkin jatkua. Kulmat kiinnitän ojennukseen aina Clarinsin Double Fix`illa, ilmeisesti suomalaiset ei innostuneet tästä, koska tätä ei myydä Suomessa, mutta esim. Englannissa tämä on yksi suosituimpia Clarinsin tuotteita.


2. Paras katseenvangitsija silmämeikissäsi?
Tähän on pakko todeta, että ripsiväri. Se tuo omat silmät ihan eri tavalla esille kuin mikään muu. Luomivärit ovat minulla piilossa luomivaossa, eikä niistä paljoa muille näy, paitsi silloin, jos silmäni ovat kiinni. Itse en pysty niitä ihailemaan kuin silloin, kun katson peiliin ja pidän toista silmää kiinni ja toista auki. Joten ripsivärin vaikutusta ei vaan voi kieltää. Toinen asia on sitten rajaus. En ole mikään rajaus-expertti toisin kuin esim. Henna, menkää hyvät ihmiset katsomaan niitä. WAU! Itse koen rajauksien tekemisen työläänä. Jotta jaksan niihin panostaa, on työvälineen oltava täydellinen. Onneksi olen sen täydellisen löytänyt. Make Up For Everin Aqua Liner sopii tällaisen tumpelonkin käteen, siitä ei tule kerralla liikaa ja rajaukset on helppo tehdä. Plussaa myös siitä, että ne vaivalla tehdyt rajaukset myös pysyvät tiukasti koko päivän. Kestää sateet ja itkut. Ripsivärin tapaan rajaus on se, jolla on selvästi eniten vaikutusta silmieni esiin tulemiseen.
3. Paras luksus & paras marketti?
Tämä oli tosi tiukka kohta, koska minun on myönnettävä, että parasta markettia en pysty sanomaan. Koska en viime vuosina ole käyttänyt niitä satunnaisia ripsarikokeiluja lukuunottamatta ollenkaan. Muistatte varmaan pakkaus-pohdiskeluni, jossa kerroin syyn, miksi näin on. Lupasin kuitenkin tehdä asian suhteen ainakin hetkellisen parannuksen. ;) Paras luksusmerkki oli sitten aivan yhtä vaikea, koska voiko niistä muka valita vain yhtä?!? Kyllä minä silti taidan olla Guerlain-tyttö, ei voi mitään, vaikka käytänkin kaikkia "luksusmerkkejä" iloisen sekaisin. Vaikka Guerlainiltakin löytyy monen tasoista tuotetta (myös susia), sarjana se on yksinkertaisesti hurmaava. Pakkaukset ovat omaan silmääni täydellisiä. Guerlainilla on myös tosi innovatiivisia tuotteita, se, että merkki tekee BB-voiteen, joka perustuu heidän suosikkiseerumiinsa, kertoo ihan kaiken. Puhumattakaan niistä melkein syötävän ihanista palleroista (meteoriitit), jotka taitaa löytyä melkein jokaiselta kosmetiikkabloggaajalta.
4. Paras MAC-luomiväri?
Taas meni itselläni vaikeaksi, koska minä en oikein ole MAC-tyttöjä, toki minulta heidän tuotteitaan löytyy ja silloin tällöin himoitsen jotain itselleni, mutta no, jos pitäisi käyttää vain yhtä sarjaa maailmassa, se ei olisi MAC, vaikka varsinkin sarjan huulipunat ovat itselleni ihan vastustamaton herkku. Omistan vain kaksi! MAC:in luomiväriä, joista molemmista pidän. Lumenvalkoisena hohtavan White Frostin ja mustan mattaisen Nehrun, joka on loistava myös rajauksiin.


5. Suurin pettymys?
Varmaankin eräs Rimmelin luomivärinelikko, johon haksahdin jollain kauppareisulla. Käytin tuotetta varmaan kerran, jonka jälkeen se päätyi roskiin. Pigmentit olivat naah, pakkaus oli naah, kestävyys oli naah, ihan kaikki oli naah, en tiedä vieläkään, mikä mielenhäiriö minulle tuolloin tuli. Kalliimmista sitten Diorin Precision Eye Liner, ihan kuraa. Tussi oli koko ajan liian märkä ja  päätä sai tökkiä useaan kertaan paperiin ennen kuin uskalsi viedä luomelle. Hirveästi hukkaan heitettyä tavaraa. Teki tosi märkää jälkeä ja kesti kuivua kauan. Jälki hävisi omalta luomelta jo parissa tunnissa.
6. Paras vinkkisi silmien meikkauksessa?
Ehdottomasti hyvät siveltimet. Varsinkin, jos olet hieman taitamattomampi kuten minä, niin voin sanoa, että huonoilla välineillä, ei tule lähellekään niin hyvää jälkeä kuin kunnollisilla. Itsellä hyvät välineet säästää lyhyitä hermojani ja tekee silmien meikkaamisesta mukavaa. Olen myös oppinut sen, että hyvä sivellin ei välttämättä ole se kallein sivellin vaan edullisimmiltakin merkeiltä löytyy varsin hyviä tuotteita. Toinen on vaahtomuoviaplikaattori, joista useille tulee mieleen 80-luku. Jos haluan luomivärin luomille intensiivisenä, painelen sen aina vaahtomuoviaplikaattorilla ja häivytän siveltimellä, tulee paljon vähemmän sotkuakin silmän alle kuin siveltimellä heiluessa. Pidin tätä tapaani vähän nolona, enkä tosiaan myöntänyt käyttäväni vaahtomuoviaplikaattoreita, jotka ovat melkein kaikkien mielestä ihan out, kunnes ihan ammattilainen suositteli tätä ja kertoi myös itse toimivansa näin.


7. Makein koostumus luomiväreissä?
Tähän sanoisin, että mitä pölyämättömämpää, pehmeämpää ja samettisempaa niin sen parempi. Urban Decayn Naked -paletista löytyy iso liuta juuri tällaisia koostumuksia ja siksi se onkin ehdoton lempparini.
8. Jotain extraa!
Minusta tuntuu, että olen jaaritellut jo asiasta tarpeeksi, mutta kerron teille tähän loppuun "hauskan" jutun, mikä minulle tapahtui, kun olin varannut aikoinaan 90-luvun lopussa kihlajaispäiväkseni kampauksen ja meikin. Kampauksesta tuli kiva, koska minulla oli silloin lyhyet hiukset, joten uusi väri ja föönaus. Tämä kampaaja teki myös meikkejä ja ajattelin, että saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Meikin teko kesti ja kesti ja vilkuilin jo kelloa, sillä vieraiden tuloon oli enää pari tuntia. Nolona on myönnettävä, että kiire painoi tuolloin itsellä sen verran päälle, etten katsonut lopputulosta paikan päällä kovinkaan tarkasti peilistä. Olisi pitänyt. Menin kotiin ja silloinen mieheni oli kummallisen hiljaa meikistäni, kehui vain hiuksiani. Tämä alkoi soittamaan hälytyskelloja päässäni ja menin sitten peilin eteen katsomaan lopputulosta tarkemmin. APUA! Rajaukset oli tehty tärisevin käsin ja vähän sinne päin. Tiedän, että raskaat luomeni ja ulkonevat kulmani saavat aikaan sen, että niihin tekee mieli lisätä kulmiin asti luomiväriä. Ongelma on vaan se, että itse en viihdy sellaisessa meikissä ollenkaan. Mustaa! luomiväriä oli sitten yritetty häivyttää kulmakarvojen alle asti ja kaiken kruununa minulla oli kirkkaan pinkit läiskät poskissani, jotka ilmeisesti yrittivät olla poskipunaa. Väärän värisestä erittäin kellertävästä meikkipohjasta en edes viitsi enempää sanoa. Melkein purskahdin itkuun ja kirosin omaa tyhmyyttäni. Olin niin nolona omasta tyhmyydestäni, että pesin kasvoni ja tein pikaisin meikin itse ennen vieraiden tuloa. Varmaan turhimmat käyttämäni rahat koskaan. Opin kuitenkin kantapään kautta ja varasin meikkaaja/maskeeraajaksi valmistuneen kaverini tekemään häämeikkini, johon olinkin mielettömän tyytyväinen.
Tarttukaa ihmeessä haasteeseen, jos haluatte. Toivottavasti jaksoitte kilometripostauksen loppuun asti. Mahtavaa viikonloppua!

Vuoden parhaat 2014 – Meikit


Minua alkoi naurattamaan vähän tätä Vuoden parhaat – Meikit -postauksen tuotteita valitessani. Voinko oikeasti valita kolme meikkipohjaa? No kyllä voin, tämä on minun blogini ja meikissä kaunis meikkipohja on minulle se tärkein asia. Luomiväri on itselleni ihan toissijainen juttu, mutta pohjan on oltava kaunis. Huonoa pohjaa ei pelasta mikään meikki, pahentaa vain. Niinpä käytin valtaani ja valitsin taas tuotteita, joita käytän ahkerasti ja joista oikeasti pidän.


BIOTHERM SKIN BEST CC CREAM

Kun aluksi luin jostain toisesta blogista Biothermin Skin Best CC Creamista, ajattelin, että se ei melko silikonisena soveltuisi omalle pintakuivalle iholleni ollenkaan, mutta olin väärässä. Hyvä kosteutus alle ja voide levittyy iholle tasaisesti, eikä tartu kuiviin kohtiin. Jättää ihan omanlaisensa pinnan. Sellaisen utuisen, sanoisin, että Lumenen Longwear Blur tekee melkoisen samanlaista jälkeä, mutta ei kuitenkaan ihan. Lumenen tuote on lisäksi koostumukseltaan paljon kuivempaa kuin Skin Best CC Cream. Peitto on keskitasoa. Heti ensimmäisellä kerralla tätä käyttäessäni sain kaupassa eräältä tuntemattomalta ihmiseltä kehuja kauniin näköisestä ihostani. Mikä oli aika hämmentävää. Skin Best CC Cream on tuote, jonka valitsen, jos tunnen epävarmuutta ihostani, eikä se ole parhaimmillaan. Tuote sisältää mm. spirulinaa ja Astaxanthinia, joka tekee ihosta terveemmän näköisen. Astaxanthinia voi nauttia myös sisäisesti, silloin se ennalta ehkäisee auringossa palamista ja sekä flunssaa, koska se on yksi voimakkaimmista antioksidanteista. Puhumattakaan siitä, että se on hyväksi sydämelle ja verisuonille.


DIOR ROSY GLOW

Menneenä vuonna minä sain vihdoin hankittua itselleni paljon hehkutetun Rosy Glown. Hankinta, jota en ole katunut hetkeäkään. Todellakin kaiken hehkutuksen arvoinen. Väri näyttää napissa kylmältä, mutta se sopii kaikille, sillä se reagoi erilailla jokaisen ihon kanssa. Joten Rosy Glow ei näytä minun poskillani samalta kuin sinun. Puna on hurjasta väristään huolimatta poskilla tosi luonnollinen ja sillä saan haluamani mahdollisimman luonnollisen kevyen rusotuksen poskille.


MAKE UP FOR EVER AQUA LINER (15 IRIDESCENT ANTHRACITE)

Olen todella laiska rajailija. Suurin syy on se, että ensin näet hirveän vaivan ja sen jälkeen minun silmissäni ne rajaukset pysyvät hyvänä ehkä 20 minuuttia, jonka jälkeen saa alkaa pyyhkimään suttuja. Make Up For Everin Aqua Liner on tehnyt koko vuoden ajan rajailustani helpompaa. Nestemäinen rajausväri on helppo levittää ja siveltimestä tulee juuri oikean verran väriä kerralla. Parilla nopealla vedolla rajaukset ovat valmiit. Tykkään lisäksi tästä harmaasta sävystä, joka on paljon persoonallisempi kuin musta tai ruskea. Mikä parasta tämä kestää kaiken, siis aivan kaiken. Ei suttaa, eikä kulu. Poistamiseen suosittelen Make Up For Everin omaa silmämeikinpuhdistajaa tai sitten painelemalla hetken silmiä öljypohjaisella putsarilla. Väri irtoaa paloina vähän 38°C -ripsivärien tapaan. Jos minun pitäisi käyttää vain yhtä rajausta, se olisi tämä.


GUERLAIN SUPER AQUA SERUM – BB HYDRA+

Sinisestä tuubista tulee välittömästi mieleen mennyt kesä, vaikka kyllä minä tätä vieläkin käytän, kun haluan meikkipohjastani tosi luonnollisen. Tässä tuotteessa yhdistyvät anti-aging, Guerlainin klassinen Super Aqua Serum ja BB-voide. Tällä jokainen korppuihoinen saa iholleen kauniin luonnollisen hohdon. Tasoittaa hempeästi ihon sävyä. Tämä on kuin kasvoilla olisi värillistä seerumia. Kosteuttava BB-voide on koostumukseltaan miellyttävän kevyttä ja se levittyy iholle seerumin tavoin. Pitää ihon kosteutettuna koko päivän. Kukkainen Guerlanmainen tuoksu vie minut välittömästi kesän aurinkoisiin päiviin. 


GUERLAIN KISSKISS SHAPING CREAM LIP COLOUR (ROUGE KISS)

Olen suuri huulipunien ystävä ja eittämättä vuoden paras huulipuna tulee Guerlainilta. KissKiss on pakattu pikkumustaan ja sisältä paljastuu puna, jonka koostumus on unelmaisen pehmeää ja täyteläisen pigmenttistä. Lopputuntuma on satiininen. Ei kuivata huulia ja tuntuma muutenkin huulilla on erittäin miellyttävä. Ei sotke kovin pahasti lasin reunoja, mutta syömisen jälkeen tarvitaan pientä korjailua, mutta sen tekee ihan ilokseen, kun voi tarttua tähän kauniiseen hylsyyn. Ei kaipaa hienosteluja, suoraan hylsystä vaan. Koska kyse on Guerlainista, huulipuna myös tuoksuu. Se on sekoitus vaniljaa ja orvokkia ja meheviä marjoja. Omistan näitä kaksi, mutta seuraavan värin valinta on jo suoritettu. ;)


SENSAI BRIGHTENING MAKE-UP BASE

Monet tykkäävät matasta ihosta, minusta kaunis iho taas kiiltää aina vähän. Mitä vanhemmaksi tulen niin olen sitä mieltä, että juuri se terve kuulto tekee ihosta nuorekkaamman. Mattainen vahamainen iho saa sinut takuulla näyttämään vanhemmalta. Suosikki primerini oli pitkään Clarinsin Instant Light Radiance Boosting Complexion Base ja pidän siitä kovasti edelleen. Tosi kuivina ihopäivinä valitsen aina alle Zuiin, mutta kaikkina muina valintani on Sensain Brightening Make-up Base. Se saa näyttämään jokaisen meikkivoiteen iholla paremmalta ja meikki kestää pidempään. Iho näyttää heleältä ja luonnolliselta. Mikä parasta iho tuntuu kosteutetulta. Primerit ovat makuasioita, mutta tämä on käyttämistäni tähän saakka vakuuttavin.


DIOR FLUID STICK

Diorin innovatiivinen keksintö Fluid Stick yhdistää huulipuna ja huulikiilto niin, että koostumus tuntuu huulilla vesimäiseltä. Vesimäisyydestään huolimatta sävyt ovat intensiivisiä ja ne pysyvät huulilla pitkään, vaikka ne tahraavatkin kuppien reunat armotta. Silti sitä väri riittää edelleen huulille. Muutaman tunnin päästä lisäys on sen sijaan tarpeen. Aplikaattori annostelee yhdellä pumppauksella juuri sopivan määrän tuotetta ja se on suunniteltu niin, että sillä on helppo tehdä tarkempaakin jälkeä. Olen Fluid Stick-addikti ja minulta löytyy näitä peräti neljä.



ELIZABETH ARDEN FLAWLESS FINISH PERFECTLY NUDE

Edelleen täydellisin kokeilemani meikkivoide. Voiko meikkivoide näyttää iholta tuntien kuluttua jopa paremmalta kuin juuri levitettynä? Kyllä voi tai ainakin Flawless Finish Perfectly Nude näyttää. Meikkivoide on kevyt. Se antaa iholle luonnollista ja kestävää heleyttä. Tätä voi huoletta kerrostaa, ilman, että tarvitsee pelätä liiallista maskia. Keveydestään huolimatta peittää ihon pieniä virheitä kuten punakkuutta. Ikääntyvä iho lisäksi kiittää, sillä meikkivoide sisältää suojaavia C- ja E-vitamiineja.


Näitä vuoden parhaita on vielä kaksi postausta jäljellä, toivottavasti jaksatte. Toivottelen teille oikein ihanaa uutta vuotta!


Osa tuotteista saatu blogin kautta, osa omiani.









Designed by FlexyCreatives