Näytetään tekstit, joissa on tunniste too faced. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste too faced. Näytä kaikki tekstit

Tässä ovat kaikki meikkini!

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen jo pitkään puhunut siitä, miten olen vähentänyt omistamani kosmetiikan määrää viimeisen parin-kolmen vuoden aikana rajusti. Uskon kosmetiikan suhteen minimalistisempaan otteeseen, enkä halua, että kaapeissani roikkuu tuotteita, joita en käytä tai vielä pahempaa en tule koskaan käyttämään. 

Olen puhunut enimmäkseen ihonhoidosta, mutta tänään ajattelin jakaa teille kaikki meikkini jotka omistan. Meikkaan todella luonnollisesti ja sellaisen meikin tekokin tarvitsee tuotteita, silti koen, että minulla on muutama huulituote edelleen liikaa. Tosin huomaan, että ne myös usein pilaantuvat nopeiten, joten on hyvä, että en ole ihan yhden tuotteen varassa. Kuvassa olevien tuotteiden lisäksi, minulta löytyy varastosta varatuote ripsiväristä ja kiinnityssuihkeesta (joka on loppumassa ihan pian), mutta muuten kaikki omistamani meikit ovat yllä olevassa kuvassa. Jotkut tuotteet ovat sellaisia, joita en korvaa uusilla vaan ostan saman tuotteen aina uudestaan, toisia tykkään korvata eri tuotteella, kun entinen loppuu. Näin pääsen kokeilemaan myös uusia tuotteita. On helpottavaa, että kaikki meikkini mahtuvat yhteen tilavaan meikkipussiin. Tiedän jokaisin tuotteen jonka omistan. Siinä missä ihonhoidossa suosin paljon edullisia brändejä, meikeissä näin ei ole. Jostain syystä en ole vain löytänyt niistä sellaisia tuotteita joista todella pidän. Poikkeuksena huulituotteet, joista minulla on myös edullisia lemppareita. Lisäksi olen huomannut, että monien halvempien meikkien pakkaukset hajoilevat meikkipussissani helpommin. Meikit kuluvat käytössäni niin hitaasti, että pakkausten kesto on yksi prioriteettejä. Ajattelen niin, että kun minulla ei kuitenkaan ole montaa meikkituotetta, miksi ne eivät olisi sellaisia, joita todella rakastan?

Tiedän, että tässäkin määrässä on monelle muulle naurettava määrätuotteita, mutta omalla kohdallani koen määrän vähäiseksi, olin kuitenkin aiemmin ihminen, jolla saattoi olla pelkästään meikkivoiteita kaksikymmentä erilaista, puhumattakaan kymmenistä huulituotteista.

Ottakaa eväät esiin, sillä postauksesta on tulossa pitkä.

MEIKKIPOHJATUOTTEET

Meikkipohjana käytän Jane Iredalen PurePressed -puristepohjaa. En keksi heti syytä miksi luopuisin tästä. Ostin itseasiassa juuri uuden entisen loputtua, samalla sain vaihdettua pakkauksen vihdoin tähän uuden malliseen. Minulla oli pitkään vanha pyöreä rasia. 

Primer on tuote jota saatan vaihdella. Käytän sitä lähinnä vain t-alueelle, kun haluan meikin pysyvän siitä kohtaa mattana koko päivän. Tällä hetkellä käytössä on *Peter Thomas Rothin Skin to die for no filter -primer (TARJOUS 30,50 € norm. 40.50 €). Tuote blurraa hyvin ihohuokoset ja tasoittaa ihoa. Sitä voisi käyttää myös ihan yksinään ns. kaunistavana voiteena, jos ei halua meikata sen kummemmin. 

Puuterista olen todella tarkka ja kun löydän jonkun suosikin, käytän sitä uudestaan ja uudestaan. Viimeksi puuterin kanssa kävi hassusti muutama vuosi sitten, kun Clarins lopetti puuterin jota käytin, onneksi löysin tilalle *It cosmeticsin Bye Bye Pores kivipuuterin (TARJOUS 35,20 € norm. 39,30 €), joka on todella samanlainen kuin lopetettu Clarins. Puuteri blurraa ihohuokosia. Olen kiinnittänyt tällä myös välillä meikin silmänalusille, eikä puuteri mene juonteisiin tai saa näyttämään silmänalusia kuivilta.

Yhdellekään lukijalleni ei varmasti ole epäselvää, mikä toimii peitevoiteena? *Sensai Highlighting Concealer (43,50 €) on ollut vakkarituotteeni siitä lähtien kun se tuli vuosia sitten markkinoille. Tuli heti olo, että kerrankin on tehty tuote omiin toiveisiini. Tuohon aikaan kaikki peitevoiteet olivat todella peittäviä ja mattoja, joita en kokenut lainkaan omakseni. Sensain peitevoide peittää, mutta samalla se tuo myös pientä hehkua. Pysyy koko päivän, eikä mene juonteisiin. Käytän sävyä 00 Luminous Ivory.

Meikinkiinnitysuihketta tykkään vaihdella. Tällä hetkellä viimeisiään vetelee *Urban Decayn All Nighter Setting Spray Vitamin C (TARJOUS 36,80 € norm. 40,50 €). Olen tykännyt tästä ja tämä tekee tehtävänsä, mutta en oikein tykkää UD:n sumuttimista, ne eivät saa aikaiseksi tarpeeksi hienoa suihketta makuuni, jonka vuoksi en ostaisi tätä enää uudestaan, kuten en muitakaan merkin kiinnityssuihketta. Siksipä kaapissa odottaakin tilalle *Clarinsin Fix' Make-Up (TARJOUS 24,40 € norm. 34 €), johon tunnun palaavan aina uudestaan. En oikeastaan tiedä, miksi kokeilen kuitenkin välillä muita. Ehkä syy on Clarinsin pienehkö pakkaus, vaikka tuotteesta riittää silti pitkään iloa kiitos hienovaraisen suihkeen. Litteä pullo on helppo ottaa matkoille mukaan.


SILMÄT

Päätin heti, että käytössäni tulee olemaan vain yksi meikkipaletti. En ole mikään väri-iloittelija vaan luonnolliset sävyt ovat eniten makuuni. Olin pitkään käyttänyt Jane Iredalen luomivärejä, mutta nyt tuli kuitenkin olo, että halusin kokeilla välillä muuta. Diorin Backstage -paletissa on oikeastaan kaikki mitä meikkipaletilta toivon. Saan tehtyä tällä meikin niin päivään kuin iltaankin. Joukossa on mattoja ja hehkuvia sävyjä. Laatu on loistava ja sävyt ovat todella pigmenttisiä ja pysyvät silmissä koko päivän. Hintakin on kuitenkin samaa luokka kuin Jane Iredalen isommissa luomiväripaleteissa, joissa on kuitenkin vähemmän sävyjä.

Tämän lisäksi minulta löytyy *Giorgio Armanin Eyes to Kill -luomivärinappi sävyssä 05 Stellar (48 €). Tuote on eniten käytössä arkisin. Koostumus on pehmeän voidemaista ja levitän tuotteen ihan sormella luomille. Sävy on vaaleahko, mutta se antaa luomelle hivenen väriä ja kimalletta. Tämä on myös tuote joka riittää niin pitkään, ettei tätä saa käytettyä loppuun ennen kuin se menee pilalle, mutta hajusta tietää milloin on aika ostaa uusi. Minulla on vaikeat luomet, mutta primerin kanssa luomiväri pysyy koko päivän vajoamatta luomivakoon.

Näiden lisäksi kaipaan joskus kunnon hehkua luomelle ja sitä varten kokoelmiini kuuluu *MAC Dazzleshadow Every Day Is Sunshine -nestemäinen luomiväri (28,50 €). Taputtelen glitterimäistä väriä sormin suoraan luomelle, kun haluan jotain extraa. Pysyy hyvin koko päivän, eikä varise silmien alle.

Luomiväriprimeriä vaihtelen, mutta lopulta kokeilujen jälkeen palaan aina Narsiin. Voisin oikeastaan tämän tuotteen kohdalla lopettaa kokeilut ja ostaa vain sitä, josta todella pidän. Tämä muistiin itselle, kun seuraavan kerran tulee aika ostaa uusi. :D 

Kulmakynä on sellainen, että vuosien saatossa olen vaihdellut Anastasian ja Sensain välillä. Lopulta Sensai vei voiton, koska se kestää pidempään, eikä katkeile. *Sensain Styling Eyebrow Pencilista käytän sävyä 03 Taupe Brown (TARJOUS 39,50 € norm. 41,40 €). 

Kulmieni kiinnitykseen käytettävää tuotetta on tullut vaihdeltua, mutta nyt on pitkästä aikaa tuote, jonka ostin entisen loputtua uudestaan. Tärkeintä itselleni on, että tuote pystyy pitämään kulmat paikoillaan kelissä kuin kelissä koko päivän, ilman, että kulmakarvat näyttäisivät sellaisilta rapeilta vaan tuloksen pitää olla luonnollinen. *Too Facedin Fluff & Hold Brow Wax (30 €) pitää kuin tauti. Vahamainen koostumus jättää kulmakarvat kuitenkin pehmeiksi. Tämähän toimii myös niillä, jotka tykkäävät laminoiduista kulmista, koska tällä voi nostaa karvat pystyyn ja tämä pitää ne siinä asennossa todellakin koko päivän. :D

En omista rajauskyniä yms. En tee oikeastaan koskaan rajauksia, mutta jos tulee tunne, että haluan, teen ne luomiväripaletin tummimmalla sävyllä.

Ripsiväri tuskin tulee yllätyksenä? *Sensain Lash Volumiser -mascara (TARJOUS 38,50 € norm. 40,70 €) on se, jolla saat Sensain ripsiväreistä näyttävimmät ripset. 



POSKIPUNAT, AURINKOPUUTERIT JA HIGHLIGHTERIT

Kuten sanoin huulituotteita on edelleen makuuni liikaa. Pyrin siihen, että minulla olisi vain yksi huulikiilto ja yksi huulipuna. Kuitenkin nykyinen määrä on maltillinen, jos ajattelee, että muutama vuosi takaperin minulta löytyi huulituotteita kymmenittäin puhutaan luultavasti lähemmäksi sadasta tuotteesta... Värikkäämmissä tuotteissa arvostan sitä, että ne pysyvät huulillä hyvin, lisäksi suosin tuotteita, joiden aplikaattorilla saa myös rajattua huulet, joten erillinen huulikynä on turha. 

*Lancômen L'Absolu Rouge Drama Ink -huulipunissa (35 €) on todella miellyttävä ja erilainen koostumus. Koostumus on vesi-öljymäistä, joten lopputulos on todella pigmenttinen, mutta paljon ohuempi kuin normi huulipunassa. Teräväkärkisellä aplikaattorilla saa tehtyä rajaukset ja puna pysyy huulilla useita tunteja. Huulet tuntuvat pehmeiltä. Lopputulos ei ole ihan matta vaan aavistuksen kuultava. Jos haluan todella kuultavan luonnollisen lopputuloksen taputtelen tuotetta sormilla huulille. Klassisen punaisen huulipunan virkaa toimittaa sävy 525 French Bisou ja arkikäyttöisempi persikkaisen nude sävy on 555 Soif De Vivre. Näiden lisäksi meikkipussista löytyy Dior Addict Lip Tint sävyssä 641 Natural Rose ja Chanelin värillinen huulivoide sävyssä 918 My Rose. Lempihuulikiiltoni on *Buxomin Full-On Plumping Lip Cream sävyssä Mudslide (26 €). Ostan tätä uudestaan, enkä oikeastaan ole katsellut vuosiin muita kiiltoja.

Aurinkopuutereita löytyy kaksi, joista toista voi käyttää myös poskipunana. Chanelin Les Beiges Healthy Glow Bronzing Cream loppuu tuskin koskaan. Guerlainin Terracotta Bronzing Powder Ligh taipuu persikkaisen sävyisenä tarvittaessa myös poskipunaksi.

Poskipunissa voisi myös vähentää, uskon, että yksi tai maksimissaan kaksi tuotetta olisi tarpeeksi. Tällä hetkellä kuitenkin jäljellä ovat Nars Orgasm, jota olen käyttänyt vuosi, samoin kuin Chanelin Reflexia. Reflex on muuten oiva, jos koet Orgasmin liian hehkuvaksi, niin Chanel on todella samanlainen mutta hillitympi ja ehkä aavistuksen persikkaisempi. Koska nämä kaksi ovat hehkuvia, niin minulta löytyy myös yksi matta poskipuna Joe Blascon Flamingo, mutta sävy on valitettavasti lopetettu. Kaikki matat suosikkini lopetetaan, niin kävi myös Jane Iredalen Flawless sävylle. Mietin, että pitäisi vielä tilata tämä jostain, kun joissakin harvoissa paikoissa on vielä varastoa jäljellä.

Highlightereita on jäljellä kaksi, joista molemmat ovat voidemaisia, mutta hyvin erilaisia. *Sensain Supreme Illuminator (TARJOUS 50,50 € norm. 53,10 €) on tuote jota ostan aina uudestaan. Levitän voidemaisen hehkuvan tuotteen sormin niihin kohtia kasvoille joihin haluan hehkua. Hehku on hillyttyä. Vaikka Chanelista olisi mitä mieltä tahansa, niin jostain syystä he osaavat kehittää varsinkin meikeissä joitain niin innovatiivisia tuotteita, että toiset lähtevät sitten kopioimaan ideoita. Kaikkihan tietävät, että Marilyn Monroe käytti highlighterinaan vaseliinia. Vaseliinin ongelma on se, että se alkaa ihon lämmössä sulamaan, eikä pysy paikoillaan niin hyvin kuin toivoisi ja sitten muukin meikki kärsii. Chanel sitten pisti vaseliinin puikkoon. Toki tämä ei ole pelkkää vaseliinia. Baume Essentiel Multi-use glow stick transparent (47 €) on puikossa täysin väritöntä vaseliinin näköistä ainetta, mutta kovempaa. Mutta siis WOW, millään ei saa yhtä lasimaista hehkua iholle kuin tällä, ilman helmiäismäistä hohtoa. Mikään tuote ei anna yhtä lasimaisen näköisiä poskipäitä kuin tämä. Lisäksi se pysyy iholla koko päivän. Taputtelen tuotetta suoraan puikosta niihin kohtiin, joita haluan korostaa esim. poskipäät, kulmaluut, nenän varsi jne. Täydellinen, jos et tykkää helmiäisestä kasvoillasi, mutta haluat silti tervettä luonnollista hehkua.

Kuinka paljon meikkejä omistat? Näyttääkö tämä sinusta paljolta vai vähältä?

HUOM! Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa juttua kirjoittaessa, enkä vastaa niiden muutoksista. 










Kuuden tuotteen pikameikki suosikkituotteilla

*Sisältää mainoslinkkejä

Pitkästä aikaa meikkijuttuja. Haluaisin tehdä näitä useammin, mutta kuten olen usein kirjoittanut, sen jälkeen, kun sain ihoni retinolin käytöllä loistavaan kuntoon, into varsinkin meikkipohjiin lopahti kokonaan. Ennen omistin kymmeniä meikkipohjia, en enää. Totuus on, etten juurikaan käytä niitä. Ainoa mikä on vakituisessa käytössä, on Jane Iredalen Mineraalimeikkipohja. Omistan myös muita meikkipohjia, mutta vain sen vuoksi, että voin testailla niitä eri ihonhoitotuotteiden päällä. En siksi, että haluaisin käyttää niitä muuten. Mitä kuumempi ilma, jätän pois myös tuon mineraalipohjan, vaikka puuterisena se kestääkin kiitettävästi hikoilua. Meikit jotka omistan mahtuvat tällä hetkellä kahteen pienehköön pussiin. Ennen niitä varten oli varattuna meikkipöydän lisäksi pari 30 litran laatikkoa. Joten nyt jäljellä ovat oikeasti sellaiset tuotteet, joita käytän jatkuvasti. Olen tullut koko ajan tarkemmaksi mitä kelpuutan, koska tuotteita on niin vähän, että niiden pitää oikeasti olla toimivia, jotta niitä on ilo käyttää. Mikään nooh, ihan hyvä -tuote ei enää riitä, että pitäisin sen.


Helteisinä päivinä meikkini on ollut hyvin yksinkertainen. Korjailen ensin *Sensain Highlighter Concealerilla (39,50 €) kohdat mitä haluan. Itselläni esim. nenänpielissä on vähän punaisuutta, laitan peitevoidetta myös aavistuksen silmien alle. Sensain peitevoide ei ole mikään tavallinen peitevoide, se on valokynän ja peitevoiteen sekoitus. Ominaisuus tekee siitä loistavan varsinkin ikääntyvälle iholle, sillä se ei ole paksua ja kuivaa. Pysyy koko päivän, eikä uppoa juonteisiin. Tykkään myös siitä, miten vähän enemmän laittamalla tällä saa tarpeen mukaan hyvinkin peittävän lopputuloksen. 

Kiinnitän peitevoiteen *IT Cosmeticsin Bye Bye Pores kivipuuterilla (37 €). Löysin puuterin sen jälkeen, kun Clarins lopetti puuterinsa, jota käytin vuosia. Ei ollut helppo tehtävä löytää korvaavaa tuotetta. Muutama hutiostos, kunnes löysin vastaavan. Tykkään siitä, että puuteri mattaa ihon pinnan ja häivyttää huokosia, se ei kuitenkaan näytä jauhoiselta vaan luonnolliselta. Tässä on samalla tavalla vain yksi sävy kuin Clarinsinkin tuotteessa. Taputtelen puuteria hivenen myös t-alueelle, koska varsinkin kuumalla se alkaa helposti kiiltelemään. 

*Hourglassin paletit ovat suosikkeja, koska niillä saa hehkuvan ilmeen ja yhdellä tuotteella pystyy tekemään oikeastaan kaiken. Eivät ole halvimmasta päästä, mutta paletissa on monta tuotetta samassa. Oma palettini on Limited Edition -paletti, jota ei enää ole saatavilla, saman tyylisetkin tuntuvat olevan tällä hetkellä loppuunmyyty. Kertovat suosiosta. Seuraavaksi tosin ajattelin, että kokoan paletin itse. Niin, että siinä on poskipuna, highlighter ja aurinkopuuteri. Nykyisessä paletissa on liikaakin sävyjä käyttööni. Aurinkopuuterin sävy sopii hyvin luomiväriksi, jonka taputtelen luomille sormin, koska pidän helposta meikkaamisesta. 

Rasvoittuville luomille on pakko käyttää pohjustajaa, muuten sävy on välittömästi luomivaossa ilman kuumuuttakin. Käytin vuosia Narsin ja Urban Decayn Primereitä, joista Narsista pidin paljon enemmän. Ajattelin jokin aika sitten, että voisin tällä kertaa kokeilla jotain muuta. Olen tykännyt tosi paljon *Smashboxin  Photo Finish Intesify 24 Hour Eye Shadow Primerista ( TARJOUS 22,60 € norm. 29 €). Tykkään siitä, että tuote on tuubissa, josta sitä puristetaan ulos, jonka jälkeen sen voi levittää sormin luomille. Luulen, että tuubi tulee kestämään pienen ikuisuuden, sillä se ei näytä loppumisen merkkejä. Pitää silmämeikin paikoillaan koko päivän omilla erittäin hankalilla luomilla, joka ei ole lainkaan itsestään selvyys. Koostumus on nuden väristä tahnaa, joka levittyy luomille helposti. Luomiväri levittyy pehmeästi sen päälle.

Kesäaikaan *Lumenen Instant Luminizer hehkutipat (TARJOUS 21,90 € norm. 29,95 €) ovat olleet käytössäni vuosia. Talvella suosin *Sensain voidemaista highlighteria, mutta kesällä tykkään sellaisesta vesimäisemmästä ja läpinäkyvämmästä lopputuloksesta, minkä Lumenen Golden Hour -tipoilla saa. Taputtelen nestemäisen tuotteen sormin poskipäille, amorinkaarella ja kulmakarvojen alle.

Lopuksi tietenkin kulmat. Omat kulmani ovat aina värjätyt, joten niihin ei välttämättä tarvitse aina olla laittamassa kulmakynää. Tykkään kuitenkin laittaa kulmat "paikoilleen", koska se tuo sellaista ryhtiä ilmeeseen, mitä tässä iässä kaipaa. Muistaako joku pidempiaikainen lukija, miten käytin vuosia Clarinsin tuotetta, kunnes menivät muuttamaan koostumuksen? Siitä asti etsin koko ajan jotain yhtä hyvää. En onnistunut löytämään kuin vasta viime kesänä Rodoksen reissulla kävin Sephorassa ja tartuin *Too Facedin Fluff and Hold Laminating Brow Waxiin (30 €). Nimi pelotti, koska en tykkää laminoiduista kulmista yhtään. Ne eivät näytä luonnollisilta, jota haen meikiltäni. Ensimmäinen veto tuotteella kulmiin, niin aloin selittämään ihan intopiukeana puolisolleni, että wow, vihdoin löysin etsimäni. Tämä on jopa parempi kuin se alkuperäinen Clarins. Paras meikkituotelöytö pitkään aikaan. Koostumus on paksuhkoa, joten tämä ei anna hirveästi anteeksi useita vetoja, koska sitten tuotetta tulee liikaa, vaikka sitä pyyhkisi harjasta tuubin suuaukkoon. Yhdellä vedolla on saatava valmista, en koe kuitenkaan asiaa ongelmaksi. Tuote pitää kulmat juuri siinä asennossa mihin ne asetat koko päivän. Tuntuvat myös joustavilta ja näyttävät luonnollisilta. Voin silti kuvitella, että laminoituja kulmia pitävät rakastavat tätä myös, sillä tällä saa nostettua hennommatkin karvat pystyyn ja ne takuulla pysyvät siinä koko päivän. :D 


Miten sinä meikkaat kesällä? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?

Hinnat ovat olleet voimassa jutun kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.





30 kysymystä meikkaamisesta


Viime aikoina kosmetiikkablogeissa on kiertänyt paljon kosmetiikka-aiheisia haasteita, mikä on ihana juttu, sillä niitä on ollut tähän asti aivan liian vähän. Yleensä haasteet käsittelevät ihan muita juttuja, mutta kun oman blogin pääpaino on kosmetiikassa, on mukava päästä höpöttämään niistä asioista haasteen muodossa tännekin. Viimeisin haaste tulee Lipstick Loven Lindalta, jolta tämä haaste on myös alunperin lähtöisin. Koska kysymyksiä on peräti 30, on varmaan parasta käydä heti itse asiaan, ettei tämä postaus veny älyttömän pitkäksi. 

1. Minkä sävyinen huulipuna sopii sinulle parhaiten? Entä huonoiten? 
Minähän käytän myös punia, jotka eivät periaatteessa sovi itselleni, mutta onhan se aivan selvää, että oranssit, korallit ja lämpimät kirkkaat punaiset saavat ihoni suorastaan hehkumaan, kun taas kylmät pinkit ja violetit saavat näyttämään kalvakalta.

2. Millä levität meikkivoiteesi?

3. Teetkö ensin silmämeikin vai meikkipohjan?
Teen meikkipohjan aina ensiksi, koska se vie eniten aikaa. Käyttämäni luomivärit ovat suurimmaksi osaksi sen verran neutraaleja ja varisemattomia, että pohja ei yleensä suttaannu silmämeikki tehdessä.

4. Mainitse kolme suosikkimeikkibrändiäsi? Miksi juuri ne ovat suosikkejasi? 
Guerlain, Giorgio Armani ja Clarins. Totuus on kuitenkin se, että minulta ei löyty yhden brändin tuotteita ylitse muiden vaan todella paljon tasaisesti tuotteita eri brändeiltä. Guerlainissa minua viehättää tietynlainen hienostuneisuus, Armanissa taas pelkistetty klassisuus ja Clarinsin hinta/laatusuhde on lyömätön.

5. Kumman valitset: voimakkaan silmämeikin ja kevyesti meikatut huulet vai räväkästi meikatut huulet ja kevyen silmämeikin? 
Tämä oli helppo, räväkät huulet ja kevyt silmämeikki tietenkin. Se on vaan "mun juttu" ja mistä kaikki tuttavat minut tuntevat jo kaukaa. Olen tuossa lookissa omimmillani.

6. Onko sinulla jokin "luottomeikki", jonka tiedät aina onnistuvan ja joka näyttää aina hyvältä?
On. Pohjaan kulutan joka kerran aikaa, kun se on hyvin niin mikä tahansa muukin näyttää hyvältä.

7. Suosikki luomiväripalettisi tai yksittäinen luomiväri?
Tarten Tartelette, Urban Decayn Ultimate Basics ja Naked -paletit jotka ovat ahkerimmin käytössä. Joka kevät huomaan kuitenkin innostuvani yhä uudestaan Clarinsin parin vuoden takaisesta kevätkokoelman Garden Escape -paletista, jolla on muuten tehty jutun ylimmän kuvan meikkikin. Yksittäisistä napeista suurin rakkauteni kohdistuu Urban Decayn Fireballiin.


8. Korjailetko meikkiäsi yleensä päivän aikana?
En oikeastaan muuten kuin poistan tarvittaessa kiiltoa puuterilla tai puuteripapereilla ja korjaan huulipunaa, jos tarve vaatii.

9. Käytätkö meikin pohjustusvoidetta? Mikä on suosikkisi?
Tietenkin käytän! ArmaniPriman  Glow-on Moisturizing Balm, Guerlainin L`Or ja Clarinsin Instant Light Radiance Boosting Complexion Base ovat suosikkejani.

10. Kuinka kauan sinulla menee aikaa normaalin arkimeikin tekemiseen?
Vartin verran.

11. Lisäätkö ripsiväriä myös alaripsiin?
En ole lisännyt yli 10 vuoteen, joitain poikkeustapauksia lukuunottamatta. Huomasin, että se saa pienet pyöreät silmäni näyttämään vielä pyöreämmiltä ja pienemmiltä. Katse on avoimempi, kun en meikkaa alaripsiä.

12. Irto- kivi- vai -meikkipuuteri?
Tällä hetkellä kivipuuteri, mutta käytän myös irtopuuteria. Oikeastaan minulla on ollut omat kautensa kaikkien kanssa. Parikymppisenä oli meikkipuuterikausi, jota seurasi pitkä irtopuuterikausi ja viimeiset kaksi vuotta on ollut päällä kivipuuterikausi. Kivipuuterit ovat kehittyneet viime vuosina ihan huimasti.

13. Kokeiletko mielelläsi eri meikkityylejä vai pysytteletkö mieluummin tutussa ja turvallisessa?
Luotan tuttuun ja turvalliseen, joskus inspiraation tullen saatan kuitenkin räväyttä, yleensä tämä tapahtuu kesällä, liekö auringolla vaikutusta?

14. Ehdottomasti paras tuote kulmien meikkamiseen?
Too Facedin kulmakynä ja Clarinsin Double Fix`Mascara ovat lyömätön combo.

15. Kuinka usein peset meikkisiveltimesi?
Ne joilla käsittelen meikkipohjaa pesen välittömästi käytön jälkeen, muut kerran viikossa.


16. Miten arki- ja juhlameikkisi poikkeavat toisistaan?
Juhlameikissä käytän yleensä hieman peittävämpää meikkipohjaa, teen myös silmämeikin luomiväreineen ja rajauksineen. Muuten aivan sama kuin arkena.

17. Mielipiteesi nestemäisistä huulipunista?
RAKASTAN, kunhan eivät kuivata liiaksi.

18. Minkä meikkibrändin toivoisit seuraavaksi rantautuvan Suomeen myytäväksi kivijalkaliikkeisiin?
Vaikka mitä, mutta vastaan NARSin.

19. Onko sinulla jokin kipuraja, jota et ole valmis maksamaan mistään yksittäisestä meikkituotteesta?
Tässä liikutaan varmasti siinä 100 euron hujakoilla. Yleensä meikkien kohdalla piheys kuitenkin iskee jo siinä 60 euron kohdilla. Ihonhoitotuotteet ovatkin sitten toinen tarina. ^_^

20. Varjostatko kasvojasi? Jos varjostat, millä tuotteilla?
Varjostan, mutta todella hillitysti. Aurinkopuuteri riittää tähän tehtävään arkena vallan mainiosti.

21. Kiinnitätkö valmiin meikin meikinkiinnityssuihkeella?
Tottakai, ero on huima siihen miltä meikki näyttää iholla, jos ei kiinnitä. Meikki sulautuu ihan eri tavalla ihoon ja pysyy kauemmin suihkeen kanssa.

22. Paras sivellin luomivärien häivyttämiseen?
Duroyn SIVHM-1 koko pyöreä sivellin on tarpeeksi pehmeä. 

23. Tykkäätkö meikata muita ihmisiä?
Itseasiassa tykkään, minulla on yksi ystävä, joka pyytää, minusta se on kivaa ja pieni kunnianosoitus taitojani kohtaan. 

24. Onko sinulla meikkejä, joita koitat säästellä ja joita käytät siksi vain harvoin?
On, se Clarinsin Garden Escape, en kestä, jos se loppuu. :(

25. Paras irtoripsimerkki?
En käytä.


26. Suositko luomiväreissä enemmän matta- vai shimmersävyjä?
Mattaa, mutta aina pitää olla myös mukana vähän blingiä.

27. Voidemainen vai puuterinen poskipuna?
Yleensä puuterinen, mutta kesällä innostun aina jostain syystä kaivamaan voidemaisetkin esille. Johtuu varmasti siitä, että kesällä kun iho on todella hyvässä kunnossa, meikkaan paljon pelkillä sormilla.

28. Käykö sinulle koskaan niin, että huomaat kotiin päästyäsi valinneesi kaupasta täysin vääränsävyisen meikkivoiteen, peitevoiteen tms.?
Ei, olen todella tarkka tässä asiassa.

29. Kuinka monta huultenrajauskynää omistat?
Piti ihan laskea tätä varten. Sain luvuksi neljätoista, ihan kohtuullista mielestäni.

30. Onko meikkaaminen sinulle pakkopullaa, intohimo vai jotain siltä väliltä?
Ei ainakaan pakkopullaa. Intohimo? Ei ehkä, mutta huomaan, että meikatessani rentoudun, joten se on itselleni eräänlainen rentoutumiskeino.

En haasta tällä kertaa ketään erikseen, voit tarttua haasteeseen, jos kiinnostuit.

Oletteko samanlaisia meikkaajia vai erilaisia kuin minä?




The ride or die TAG by Jaclyn Hill


The Diary of a Shopaholicin Mari Tagasi minut Facebookissa mielenkiintoiseen haasteeseen. Itse en Jaclyn Hilliä Youtubessa kovinkaan ahkerasti seuraa, kun taas Tati, KathleenLights ja Chloe Morello ovat sellaisia, jotka koen omakseni. Jaclyn Hillin alulle laittama The Ride or die TAG oli kuitenkin niin mielenkiintoinen, että pakkohan tähän oli tarttua. Tarkoituksena on siis esitellä ultimaattisimmat meikkisuosikit, ne tuotteet joita ilman ei tulisi toimeen. Tuotteet, joita ostaa aina vain uudestaan ja uudestaan, koska ne ovat niin hyviä. Mukana onkin yhtä lukuunottamatta vain itse ostamiani tuotteita, vaikka olenkin osaan tutustunut blogin kautta. Olen ostanut niitä sen jälkeen ihan itse uudestaan, vanhojen loputtua. Näinhän hyvien tuotteiden kanssa tuppaa käymään. Ainoastaan Michael Korsin tuote on kuvissa blogin kautta saatu, koska en ole saanut sitä vielä kahdessa vuodessa kulutettua loppuun, vaikka käytän sitä melkein kaikissa meikeissäni. Sitäkin ostan takuulla lisää, kunhan se vain suostuisi loppumaan. Mukailin tässä omassani Marin versiota, koska alkuperäiseen ilmeisesti kuuluvat kategorioina mm. irtoripset ja contouring, joita kumpiakaan en harrasta. Arvatkaapa teenkö tästä myös ihonhoitoversion tulevaisuudessa? ^_^

1. Primer

Guerlain L`Or – En edes miettinyt tätä sekunnin sadasosaa. Toinen pullo jo menossa, enkä vaan voi olla ilman tätä. Jos haluan 100% varman meikkipohjan, valitsen aina L`Orin. Itsehän en tykkää kovinkaan mattaavista ja blurraavista primereistä vaan haen tuotteelta enemmänkin kosteutusta ja heleyttä. Tämä tekee molempia, pitää silti myös kiillon t-alueelta kurissa päivän aikana.

2. Foundation

Biotherm Skin Best C.C. – Se, että tuote on esiintynyt blogissani jo kolmesti aiemmin kertoo varmaan kaiken. Jos minulla on hyvä ihopäivä, tähän olisi ollut useampia vaihtoehtoja. Suoraan sanottuna liian monta. Niinpä päätin lähestyä asiaa siltä kantilta, että mitä meikkivoidetta laitan, kun haluan, että meikki pysyy 12 tuntia moitteettomana ja peittää samalla ihon virheet. Valintani on aina Biotherm. Koostumus on todella paksun oloista, mutta beautyblenderillä tuote levittyy iholle kauniisti. Se tekee hieman blurraavan, mutta kuitenkin luonnollisen pinnan kasvoille. En ole mistään muusta meikkivoiteesta saanut niin paljon kehuja kuin tästä. Yleensä aina joku kysyy, jos olen laittanut tätä, että mitä olet laittanut, kun ihosi näyttää noin kuulaalta ja täydelliseltä. Vastaus on helppo: Biothermin Skin Best C.C.

3. Concealer

Max Factor Erace – Jos olette katselleet meikkipostauksiani, niin lopussa, kun olen luetellut mitä tuotteita olen meikissäni käyttänyt, niin Max Factorin Erace löytyy niistä miltein kaikista. Itseasiassa tämä olisi se tuote, jonka menisin näistä kaikista ostamaan ensimmäiseksi. Asiassa on vaan yksi mutta... Aloin viime vuoden lopulla katselemaan, kun kauppojen hyllyt kumisi tuotteesta tyhjyyttään. Se sai sydämeni jättämään muutaman lyönnin välistä. Aavistelin pahaa, kun myyjätkään eivät osanneet sanoa mitään. Vuoden alussa sain varmistuksen maahantuojalta, että tämän valmistus on lopetettu. Nyt vaan kysyn, että WTF?!? Max Factor? Olin tietenkin tämän jälkeen se hullu, joka meni eBay-ostoksille ja tilasi näitä pinon kotiinsa. Nyt koitan varjella varakappaleita kaapin perukoilla, etteivät ne menisi pilalle, koska yksi puikko kestää käytössä pari vuotta. Kyllä, minun peitevoide suosikkini on peitepuikko. Olen koittanut etsiä kohta vuoden verran korvaavaa, mutta yksikään ei ole päässyt lähellekään Max Factoria. Tälläkin hetkellä testaan mahdollista korvaajaa, katsotaan, miten käy. Mikä tästä sitten tekee niin taianomaisen? Koostumus on todella pigmenttistä, mutta silti helposti levittyvää ja pehmeää. Jos tätä laittaa näpyn päällä, se oikeasti peittää sen ja pysyy siinä koko päivän, jopa ilman puuterikiinnitystä, kaikkia muita joudun korjailemaan päivän aikana. Puikko on myös loistava peittämään tummat silmänaluset, se ei mene juonteisiin eikä kuivata. Jos minun pitäisi valita vain yksi meikkituote, se olisi tämä.  


4. Setting powder

Joe Blasco – Entinen suosikkini oli Guerlain, mutta sitten tutustuin tähän Joe Blascon Irtopuuteriin. Käyttämäni sävy on No Color, joten se menee ympäri vuoden. Itsellä on käytössä vielä vanha pakkaus, mutta onneksi Blasco meni muuttamaan kannen kierrelliseksi, sillä tässä vanhassa pakkauksessa nostettava kansi on ainoa heikko lenkki. Tuntuu, että puuteria pöllyää avatessa joka paikkaan. Puuteri tekee iholle kauniin utuisen pinnan. Se on, kuitenkaan olematta. Ihon pinta tuntuu levityksen jälkeen kuin silkiltä. 

5. Powder

Sensai Pressed Powder –  Paras koskaan käyttämäni kivipuuteri. Tällä on mahdotonta saada aikaiseksi liian puuterisia kasvoja, vaikka tätä lisäilisi kuinka innokkaasti päivän aikana. Todella hienojakoinen, läpikuultava ja pehmeästi levittyvä koostumus. Pakko myös myöntää syntini, korvaan usein irtopuuterin käytön tällä. 


6. Highlighter

the Balm Mary-Lou Manizer – Kun minulta tiedustellaan, mitä highlighteria olen laittanut, niin vastaus on yleensä tämä. Mary-Lou ei ole himmeätä hohtoa hakeville vaan sellaisille jotka haluavat kunnon blingiä kasvoilleen. Levittyy kauniisti, näyttää iholla pehmeältä ja pysyy koko päivän. Jos haluan jotain vähemmän blingiä, silloin valintani on Kevyn Aucoinin Candlelight.

7. Bronzer

Michael Kors Glow – Siinä missä suurin osa tykkää, että aurinkopuuteri on täysin matta, itse tykkään, että siinä on hohtoa. Sillä en niinkään käytä aurinkopuuteria varjostamiseen vaan tuomaan kasvoille lisää heleyttä. Tässä iässä sitä vaan ei voi olla tarpeeksi. Michael Korsin Glow antaa kasvoille himmeän kauniin hohteen. Enkä edes kiellä, etteikö järkelemäinen kultainen pakkaus hivelisi näköhermojani. Tuote on ainakin todettu riittoisaksi, kaksi vuotta kulunut ja still going strong.

8. Blush

NARS Orgasm – Itselläni tähän ei oikeasti ollut muita vaihtoehtoja. Minusta tämä sopii ihan kaikkiin meikkeihin. Antaa juuri sellaisen heleän lämpimän rusotuksen poskille, niin ja tietenkin sitä heleyttä. Pysyy koko päivän. 


9. Mascara

Sensai  38°C Silk Performance – Tälläkin hetkellä itselläni on kaksi avaamatonta pakettia laatikossa, jemmaan ripsiväriä aina tarjouksista. Sen verran hysteriaa aiheuttaisi tämän kesken loppuminen. Itsellänihän ei tunnetusti pysy kuin nämä 38-ripsivärit kunnolla, mutta niistäkin toiset pysyy huonommin kuin toiset. Tässä "perusmallissa" rakastan pientä harjaa, se on näppärä varsinkin silloin, kun käytän tätä toisten ripsivärien päällä lisätäkseni niiden kestoa.

10. Eyeliner

Chanel Le crayon Khôl – Tämähän on oikeasti kajal, eli tarkoitettu käytettäväksi vesirajaan, itse käytän tätä myös ihan normaalina eyelinerina. Koostumus on todella pehmeää, jos joskus harvoin innostun ja teen sellaisen tumman hieman "sotkuisen" smokey eye -lookin niin tällä ja sormella häivyttelemällä tulee täydellinen lopputulos. Vaikka koostumus on pehmeää, pysyy silti hyvin.

11. Eye Brow pencil

Too Faced Brow-nie – Tämänkin tuotteen kanssa tuli pari vuotta sitten kriisi. Myönnän, etten tykkää tästä ihan yhtä paljon kuin entisestä jo kauan sitten lopetetun brändin tuotteesta, mutta olen oppinut parissa vuodessa rakastamaan tätä. Sävy on täydellinen taupe, levittyy pehmeästi ja pysyy hyvin. Toisessa päässä on kierreharja, joka on ehdoton. Vaaleanpunainen vähän suloinenkin pakkaus viehättää.


12. Lipstick

Guerlain KissKiss – Tähän oli ehdolla oikeasti monia, joten ehkä vaikein valintani. Katselin punavarastojani ja sieltä löytyi aika mukava määrä KissKiss-punia, aloin sitten pohtimaan, että mikä näissä on se juttu, mikä minua niin viehättää. Sävyjä löytyy useita, koostumus on kosteuttava, mutta silti pysyvä. Tuoksu on ihanan hedelmäinen. Musta hylsy on klassinen. Näihin on helppo tarttua.

13. Liquid Lipstick

YSL Glossy Stain – Näitä löytyy kaapista myös useita. Koostumus on ohutta mutta pigmenttistä. Ei tunnu huulilla kuivattavalta ja vaikka väriä jääkin vähän lasin reunoihin, niin tämä pysyy helposti kahdeksankin tuntia huulilla. Tykkään myös näiden jättämästä kiiltävän mehukkaasta pinnasta. Aplikaattori on täydellisen pehmeä.

14. Lip Gloss

Jane Iredale Just Kissed –  Minä entinen huulikiiltotyttö, en oikeastaan enää käytä kiiltoja. Itseltäni on vähän vuosien saatossa hämärtynyt se, mihin niitä itse enää tarvitsen. Niinpä valitsinkin tähän pienen villin kortin Jane Iredalen Just Kissedin. Se on puna, jota voi käyttää myös poskilla. Koostumus on niin hoitavaa, että tuote käy myös huulivoiteesta. Värihän tuotteissa muodostuu jokaisen huulilla yksilöllisesti. Itse kannan aina yhtä Just Kissedia käsilaukussa, jos huulipuna alkaa illasta tuntumaan työläältä, pyyhkäisen sen pois ja laitan Just Kissedia näyttääkseni freesiltä.


15. Eyeshadow palette

Urban Decay Naked – Ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin valita tämä. Ainoa josta minulta paistaa pannun pohjat monen värin kohdalta. Pitäisi varmaan heittää menemään ja ostaa uusi. Sävyt ovat monikäyttöisiä, niillä saa tehtyä niin arki- kuin juhlameikinkin.

16. Setting spray

Clarins Fix`Make-Up  – Melkein nolottaa myöntää, että tämä on jo toinen pullo sen jälkeen, kun keväällä kirjoittelin tästä. Pitää kuitenkin muistaa, että tässä oli kesä välissä ja käytin pientä pulloa joka päivä useaan otteeseen. Sillä suihkin tätä ihan virkistykseksi kasvoille. Kiinnittää meikin, mutta jättää kuulaan pinnan ilman kiristävyyttä. Suosittelen erityisesti kuivaihoisille meikin kiinnitykseen.

17. Wild card

Giorgio Armani Eye Tint – Oli pakko lisätä vielä yksi silmämeikkituote loppuun. Koska en tee yhtään silmämeikkiä, etten käyttäisi jotain Armanin Eye Tinteistäni. Millään muulla ei saa yhtä kestävää lopputulosta.

Löytyikö joukosta tuttuja tuotteita tai suosikkeja? Haastan mukaan kaikki, jotka vain jaksavat tämän tehdä. Mielenkiinnolla lukisin teidänkin suosikeista. 


Michael Kors Pr-näyte, muut tuotteet omia.





Tunnusmeikkini


Kosmetiikkablogeissa on kiertänyt viime aikoina hauska haaste, jossa bloggaajat ovat toteuttaneet omia signature -meikkejään. Täytyy sanoa, että mitä olen livenä muita bloggaajia nähnyt, tosi omannäköistä ja tunnistettavaa jälkeä ovat kaikki tehneet. Haasteen aloitti Elisa ja minut mukaan haastoivat Helena ja Ilona

Meikkini on eittämättä kaikista kosmetiikkabloggaajista luonnollisin, silti väitän, että juuri tuollaisena kuin yllä olevassa kuvassa olen, kaikki minut livenä tavanneet näkevät. Se on vaan niin minua, vaikka salaa ihailen muiden bloggaajien taiturimaisia rajauksia, varjostuksia ja luomivärien häivytyksiä. Uskokaa tai älkää jouduin käyttämään meikkaamattomalta näyttäviin kasvoihini 17 eri tuotetta. Sitä on hyvin vaikea uskoa, kun katselee lopputulosta. Kovasta työstä huolimatta iho ei parin viikon sairastelustani johtuen ole parhaimmillaan. Varsinkin poskissa ja nenän seudulla on vähän kuivuutta, mitä oli vaikea täysin peittää. 

Millainen on tunnusmeikkisi?

Luonnollinen kuulas pohja, erittäin kevyesti huolitellut kulmat ja punaiset huulet.

Mitä korostat erityisen paljon tunnusmeikissäsi? Entä mikä jää vähemmälle?

Pohjaan käytän paljon aikaa. Tässä iässä mikään ei saa näyttämään nuoremmalta kuin kuulas iho ja senhän saa aikaiseksi meikillä. Huulet ovat myös aina pääosassa, mitä punaisempi tai oranssimpi huulipuna sen parempi. Silmät jäävät erittäin vähälle huomiolle. Alaripsiin en laita koskaan ripsiväriä.

Mikä on koko meikin tärkein juttu?

Ehdottomasti pohja. 


Jos saisit kehittää oman meikkituotteen tai -sarjan pohjautuen omaan tunnusmeikkiisi, millainen se olisi?

Oi! Meikkisarjani pakkaukset olisivat mustakultaisia. Meikkipohjia löytyisi jokaiselle ihotyypille ja sävyjä takuulla ihan kaikille. Paljon erilaisia kuultotuotteita, valokynä, peitevoide, kuultoa iholle tuova primer ja kulmakynä. Suuri arsenaali erilaisia huulipunia ja pigmenttisiä huulilakkoja sekä väritön huultenrajauskynä. Hehkua tuova aurinkopuuteri ja persikkainen poskipuna. Luomiväreistä olisi tarjottavana ainoastaan helposti sormin levitettäviä superkestäviä ja värikkäitä sekä neutraalin sävyisiä voidemaisia versioita. Tietenkin sarjaan kuuluisi myös 38 mascara. 

Minkä haluaisit nostaa oman tyylisi pohjalta seuraavaksi supertrendiksi?

Ehdottomasti kuultavan ja raikkaan ihon! Olen ehkä aavistuksen järkyttynyt siitä miten paljon suomalaiset ikääntyvät naiset pelkäävät kuultoa ja suosivat mattaa. Välillä kokeilen itselleni ihan huvikseen matampaa lookia ja joka kerran järkytyn kuinka se vanhentaa minua ainakin 15 vuotta.

Millainen on teidän signature-look?

Alakuvassa meikissä käytetyt tuotteet, ainoastaan käyttämäni Clarinsin True Radiance meikkivoide unohtui kuvasta. 

Clarins True Radiance Foundation 105 nude*
Artdeco Invisible Lip Contour 1
Shiseido Refining Makeup Primer
 YSL Touche Èclat 1
YSL Rouge Pur Couture 13*
Giorgio Armani Eye Tint 11
Giorgio Armani Ecstasy Lacquer 402
Sensai Eyelash Base 38C
Sensai 38C Separating & Lengthening Mascara
Too Faced Brow-nie Blonde-Y
Nars Orgasm Blush
Benefit High Beam
Michael Kors Bronze Powder Glow*
Clarins Double Fix`Mascara
Urban Decay Fireball Eyeshadow*
YSL Poudre Compacte Radiance Perfectrice Universelle*
Lancôme Long-Lasting Softening Concealer 015*

*) Tuotteet lehdistönäytteitä.









Lauantain kosmetiikat


Ajattelin pitkästä aikaa tehdä postauksen päivän aikana käyttämästäni kosmetiikasta. Lähinnä kasvoille laitettavista tuotteista, ettei postauksesta tule ihan älyttömän pitkää. Itse tykkään lukea näitä juttuja muista blogeista, koska niistä saa itselleen kivoja vinkkejä sekä saattaa löytyy uusia mielenkiintoisia tuotteita. Samalla näistä päivittäin käytettävistä tuotteista todella näkee, mitkä niitä toisen bloggarin suosikkeja ovat. Aika harva käyttää päivittäin tuotetta, josta ei pitäisi.

Itselläni on ihonhoidon kanssa hieman erilainen vaihe menossa. Ihonhoito on tällä hetkellä todella simppeliä ja käytän edelleen pHformula-hoidon jäljiltä jälkihoitoon tarkoitettuja tuotteita, koska olen kokenut, että ne todella vielä entisestään parantavat hoidon lopputulosta. Hoidosta on kuitenkin pian kulunut kaksi viikkoa ja tarkoitus olisi siirtyä jälleen myös muihin tuotteisiin. 

Meikkiä käytin hieman tavallista päivää enemmän. Sillä kävin ystäväni kanssa illalla teatterissa ja sen kunniaksi päätin repäistä ja laittaa luomillekin jotain väriä. Tosin kiireessä se oli erittäin simppeliä. Sen sijaan meikkipohja ja muut tuotteet ovat sellaisia, jotka olisivat minulla käytössä muutenkin. 

Kun kyse tästä blogista, niin aiheeseen sopii myös lopuksi näyttää, mikä oli lauantaipäivän tuoksu. ;)


* Absolutionin Misellivedellä puhdistin kasvot aamulla. Tuote tuntuu kosteuttavalta ja puhdistaa kasvot hellävaraisesti. Olen ihastunut varsinkin tuohon annostelumekanismiin, josta on helppo yhdellä painaksella saada sopiva määrä tuotetta vanulappuun.

* Päivävoiteen käytin pHformulan B3 -voidetta. Voiteessa on kivan kevyt, mutta tosi kosteuttava koostumus, joka rauhoittaa ihoa.  

* Illalla pesin kasvot (kahdesti) pHformulan E.X.F.O -puhdistusgeelillä. Aine on täyteläisen paksua hellävaraista puhdistusgeeliä. Puhdistusgeeli putsaa melko hyvin jo yhdellä kerralla, mutta koska olen tottunut käyttämään meikin poistoon kaksoispuhdistusta, pesen kasvot illalla tällä kahteen kertaan. Jättää jälkeensä pehmeän ihon ja voisin hyvin kuvitella käyttäväni tätä muutenkin kuin vain pHformula-hoidon yhteydessä.

* Puhdistetulle iholle lisäsin pari suihkausta Bakelin uutuustuotetta Hydramistia, joka on pakattu täyteen ihoa kosteuttavia, rauhoittavia ja anti-aging -vaikutteisia aineksia.

* Mistin suihkuttelun jälkeen lisäsin iholle C.R Aktiiviseerumia, joka elvyttää ihoa pHformula-hoidon jälkeen. C.R Tehoseerumia suositellaan yleensä laitettavaksi aamuisin voiteen alle, mutta tämä seerumi on melko paksua koostumukseltaan ja omalla ihollani tämä korjaava ja eheyttävä seerumi on toiminut loistavasti Aktiiviseerumin päällä yöaikana. Aamulla iho on ollut ihan mielettömän pehmoinen ja heleä. 


* Primerinä käytin Jane Iredalen Smooth Affairia, joka on tarkoitettu rasvaiselle iholle. Yleensä rasvaisen ihon primerit eivät toimi lainkaan omalla pintakuivalla iholla, mutta tämä on poikkeus. Luulen sen johtuvan siitä, että koostumus on ohuen geelimäistä, eikä suinkaan hirveän silikonista (vaikka tuotteesta silikoneja löytyy). Tekee tosi kivan tasaisen pinnan, jonka päälle meikki on helppo levittää.

* Meikkivoiteena käytin Lancômen helppoa ja nopeaa Miracle Cushionia. Vaikka sain tuotteen alunperin lehdistötilaisuudesta, olen ostanut tähän uuden täyttötyynyn ihan itse, sillä niin koukuttavan helposta ja näppärästä tuotteesta on kyse. Mikä parasta tämä tekee juuri sellaisen kuulaan ja heleän pohjan jota rakastan.

* Miracle Cushion tarvitsee päälleen itselleni hieman puuteria t-alueelle. Tällä kertaa puuterina toimi YSL:n uutuus Matte Finish & Blur -puuteria. Tämä vitivalkoinen puuteri on pieni ihme. Sävy sulautuu kaikille, jopa tummaihoisille ihmisille. Puuteri häivyttää ja pehmentää ihon virheitä sekä taltuttaa kiiltoa. Siitä huolimatta puuterin jättämä pinta on kuulas. Mukana on vippa, mutta parhaan tuloksen saa siveltimellä.

* Tummat silmänaluset saivat kyytiä Diorin Fix Itin voimin.

* Narsin Orgasm on varmasti käytetyin punani ja se on ollut mukana monessa postauksessa. Turvasävyni. Pientä hohtoa poskipäille antoi Guerlainin Mètèorites Compact. Tarviiko tästä enempää sanoa? Rakkautta!

* Sinä päivänä kun Michael Korsin Glow -aurinkopuuteri saapui taloon, ovat muut aurinkopuuterini katselleet kaihoisasti laatikosta, toivoen, että jospa käyttäisit meitäkin joskus. Mutta ei, tämä Kors on vaan paras. Kaikki eivät varmasti pidä sen hohtavuudesta, mutta itselle se on tuotteessa juuri se juttu. 

* Kulmat piirsin Too Facedin kulmakynällä. Itselleni kynä on ehdottomasti nopein ja helpoin tapa laittaa luonnolliset kulmat. Värittelen yleensä harvat kohdat piiloon ja kampaan kynän toisen pään harjalla karvat ojennukseen, jonka jälkeen lisään päälle Clarinsin vedenkestävää Double Fixia. Lopputulos pysyy koko päivän. 

* Ripsiin laitoin Sensain 38 -mascaraa, johon luotan kuin vuoreen. Kävin juuri ostamassa yhden varastoon Kutsu Kauneuteen -tapahtumasta. Luomet pohjustin Narsin Pro-Prime Smudge Proof Eyeshadow Basella. Päälle laitoin superkestävää kullanhohtoista Giorgio Armanin Eye Tintia. Tällä yhdistelmälle silmämeikki ei mene koskaan luomivakoon, se kestää lähes kaiken. 

* Huulet ovat melkein aina olleet se mun juttu ja tällä kertaa huulille pääsi jälleen jotain värikästä. Sävyksi valikoitui Elizabeth Ardenin kermainen huulipuna sävyssä Marigold


* Tuoksuna toimi tällä kertaa Narciso Rodriguezin for her EdP. Syyspäivinä tulee usein sellainen olo, että kaipaan iholleni jotain myskistä, leikittelevää ja lämmintä tuoksua. Tämä on juuri sellainen.

Minkä tuotteen nimiin vannotte päivästä toiseen? 

Osa tuotteista lehdistönäytteitä, osa itse ostamiani.






10 minuutin nude


Olen usein kertonut, että olen maailman laiskin meikkaaja. Rakastan meikkejä ja siihen nähden miten kevyesti yleensä meikkaan, minulla on niitä paljon. Pitäähän ihmisellä harrastus olla? ;) Olen myös kertonut, että minua pelottavat nudet punat, en tunne niissä itseäni yhtään kotoisaksi ja pitkään omistin vain yhden nuden huulikiillon. Kokoelma karttui myös parilla punalla, kun sain Maybellinen uusia Color Sensational -punia testattavaksi. En valitettavasti pitänyt kummastakaan sävystä itselläni kovinkaan paljoa, sillä näytin ne huulilla lähinnä kuolleelta. Kävi kuitenkin niin, että MAC made me do it vai pitäisikö syyttää Tuhkimoa, mutta minäkin halusin oman elämäni Tuhkimoksi. Jospa sitten kuitenkin kokeilisin niitä kalmoja huulia, ihan uhallakin?
Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Koska arkimeikkini ovat aina todella simppeleitä ja toteutan ne 10 minuutissa, suurin panostukseni koskee aina meikkipohjaa, sen on oltava kuulas ja kaunis. Paksut meikkikerrokset eivät ole ikääntyvän ihon vaihtoehto. Liian kiiltävä ihokin on parempi kuin matta. Voin väittää, että pelkästään kuulaalla iholla voi pudottaa iästään viisi vuotta pois. Pohjalle levittelin Clarinsin primeriä ja päälle töpöttelin Beautyblenderillä Guerlainin Baby Glowta, joka jättää ihon pinnan kauniin kuultavaksi, mutta peittää kuulaudestaan huolimatta hyvin punoitusta. Näpyt ja tummat silmänaluset peitin Max Factorin peitepuikolla. Kyllä, käytän tätä myös silmien alla. Olen tehnyt näin varmaan kohta 10 vuotta. Saatte vapaasti naureskella, mutta minusta tämän voittanut ei ole. Koostumus on tarpeeksi pehmeää ja peittävää, mutta ei kuivata. Levitän tuotteen aina sormin. Sormia on käytetty tässä meikissä muutenkin, sillä sormin levitin liikkuvalle luomelle myös Giorgio Armanin Eye Tintiä. Se ei oikeastaan silmän mallistani johtuen näy kovinkaan paljon, mutta se tuo tiettyä syvyyttä ilmeeseen ja eron kyllä huomaa, jos sen jättää pois. Kulmakarvoja siistin vähän Too Facedin kulmakynällä. Yläripsiin sudin Kjaer Weisin Mascaraa, josta on tullut arjen luottotuotteeni. Tuo ainoastaan yläripsiin ripsivärin sutiminen on ollut jo vuosia juttuni. Omat silmäni näyttävät avarammilta, kun alaluomella ei ole mitään. Huomaatte varmaan alaluomella heti silmän alla tuollaisen raskaamman poimun, yleensä ripsiväri alaripsissä vain korostaa sitä. Mahdollisia alarajauksia tehdessä pitää olla aika tarkkana, ettei tule alaspäin valuvaa vaikutelmaa. Poskilla Zuiin Peachia. Melkein kaikki muut kosmebloggaajat ovat hurmioituneet Zuiin Mangosta, josta kyllä itsekin pidän, mutta itselle Peach on se, mikä tuo pientä wow-factoria meikkiin. Koska kasvoillani ei voi koskaan olla liikaa kuultoa, lisäsin vielä sormin Kjaer Weisin Highlighteria amorinkaarelle ja poskipäihin. T-alueen kiiltoa hillitsemään, laiton vipalla hieman Ella Bachèn mineraalipuuteria.
Sitten niihin nudehuuliin. Pohjalla MACin Cinderella -kokoelman huulipunaa sävyssä Free as a butterfly, joka on aika pelottava sävy minulle yksinään, mutta kun huulien keskelle lisää saman kokoelman huulikiiltoa Happily ever after, alkaa lopputulos miellyttää omaakin silmää. Happily ever after on nudekiilto, jossa on todella paljon pientä vaaleansinistä glitteriä.


Niin hurahti 10 minuuttia ja lopputulos on sellainen, jossa viihdyn erinomaisesti. Meikattu, mutta ei kuitenkaan. Jos kaipaan piristystä, vaihdan huulipunan räväkämpään sävyyn.

Millaisessa meikissä viihdytte parhaiten?

Clarins, Max Factor, Too Faced ja MAC itse ostettuja, loput lehdistönäytteitä, saatu blogin kautta.
Designed by FlexyCreatives