Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikkipohjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikkipohjat. Näytä kaikki tekstit

Hellekesän meikkisuosikit

 *Sisältää mainoslinkkejä, Arden , Enlighten Plus ja huulipuna saatu, muut omia

Olen aivan varma, että tulen muistamaan hellekesän 2021 ikuisesti. Muutamia erittäin lämpöisiä kesiä on jäänyt elämäni varrelta mieleen ja tämä kesä tulee olemaan yksi niistä. Kesälomakin häämöttää vasta edessä muutaman viikon päässä, mikä tuntuu tietyllä tapaa erikoiselta. 

Hellekesä on asettanut meikille melkoisia haasteita varsinkin kestävyyden suhteen. Olen aina kokenut sellaisen no make up -lookin eniten omakseni. Tykkään siitä, että iho on luonnollinen ja se saa kuultaa läpi. Silmämeikki on minimaalinen, mutta huulet ovat ne osa-alue, jossa saatan sitten räväyttää, jos siltä tuntuu.

Olen koko kesän meikannut hyvin yksinkertaisesti, mutta varsinkin töihin olen halunnut tehdä myös meikkipohjan. Sellaisen joka kestää, eikä alkaisi kiiltelemään liiaksi päivän aikana. Tykkään siitä, että meikkipohja antaa vielä varsinaisen SPF:n lisäksi enemmän aurinkosuojaa, varsinkin, kun olen pyöräillyt töihin koko kesän. Huomasin aika nopeasti jo alkukesästä, että tartun yhä uudestaan samoihin tuotteisiin, koska ne vain toimivat parhaiten kuumuudessa. Olenkin pärjännyt koko kesän vain seitsemällä meikkituotteella, jolla olen yllättänyt itsenikin.


Tykkään edelleen todella paljon *Misshan BB Creamista ja palaan siihen varmasti, kunhan ilmat kylmenevät. Kesällä parhaaksi meikkipohjaksi on kuitenkin muodostunut Jane Iredalen PurePressed Base. Vaikka olen käyttänyt brändin tuotteita jo vuosia, jostain syystä minulla meni pitkään, että löysin tämän sarjan myydyimmän tuotteen hyvyyden. Aluksi aloin käyttämään sitä Misshan BB Creamin päällä, mutta nyt helteillä puuterimainen pohja on parasta, mitä iholle voi laittaa. Puuteripohjassa on melko kevyt peitto, mutta sitä voi kerrostaa, jos haluaa hivenen peittävämmän lopputuloksen. Sävystä riippuen se sisältää SPF:n 15-20. Puristepohja on pysynyt jopa maskin alla töissä koko työpäivän kulumatta. Toki nenän kohdalta pientä kulumaa, mutta muuten päivän päätteeksi meikkipohja on aina paikoillaan ja hyvän näköinen. Tykkään levittää pohjan Jane Iredalen Kabukilla, jolla levittäminen on todella nopeaa ja helppoa. Meikkipohja on tehty alle puolessa minuutissa.

Peitevoidetta laitan silmien alle ja punoittaviin nenän pieliini. Enlighten Plus -peiteväri sisältää SPF 30:n mikä on pelkkää plussaa, kun aurinko on porottanut päivästä toiseen. Vaikka peitevoide on tarkoitettu silmänalusille, käytän sitä muuallekin kasvoille tarvittaessa. Kestää kuumuutta ja ei uppoa juonteisiin. Käyttämäni sävy on 0. 

Primer on tuote, josta en luovu. Sillä on isoin vaikutus siihen, miten meikki kestää. Ilman primeria meikki alkaa sulamaan ihollani helposti. Sain jo keväällä mainostoimistolta testattavaksi Elizabeth Ardenin uutuuden – *Flawless Start Hydrating Primerin. Otin tuotteen kuitenkin käyttöön vasta kesän alussa, kun olin saanut käytettyä jo avattuja tuotteita loppuun. Rakastuin välittömästi. Kosteuttavassa primerissä on todella jännä vesimäisen geelimäinen koostumus. Se suorastaan haihtuu iholle levittäessä ja jättää ihon pinnan miellyttävän tuntuiseksi. Tunne on sellainen, että voiko tämä muka pidentää meikin kestoa, mutta kyllä voi. Toimii todella hyvin erilaisten meikkipohjien alla ja meikki pysyy hyvänä pitkään. Ainoa miinus on pipetti, jolla tuotetta otetaan. Se on hankala ja suorastaan älytön valinta tähän tuotteeseen. Ainoa oikea ratkaisu olisi ollut pumppupullo koostumuksen vuoksi, joka ei meinaa edes aina tulla pipettiin ja aiheuttaa täysin turhaa sähläystä meikatessa.

Omat luomeni ovat hankalat, sillä ne rasvoittuvat helposti. Jos laitan edes kevyen silmämeikin, tarvitsen erillisen primerin tai muuten tuotteet ovat alle tunnissa raskaassa luomivaossa. Olen luottanut Narsin primeriin jo vuosia, mutta päätin vihdoin jokin aika sitten rohkaistua kokeilemaan paljon kehuttua Jane Iredalen Smooth Affair for Eyes -pohjustusvoidetta. Oma sävyni on Canvas, joka tasoittaa luomen sävyä ja pitää silmämeikin paikoillaan. Sävyjä on useita, sillä voidemaista pohjustajaa voi käyttää yksinään silmämeikkinä tai korostustuotteena. Laiskoina päivinä tämä onkin ollut ainoa, jota olen sipaissut luomille. 

Hellekesän olen pärjännyt yhdellä ainoalla paletilla. *Hourglassin Sculpture -paletti sisältää kaiken, mitä meikin tekoon tarvitsee. Hinta kirpaisi ostaessa, mutta monikäyttöisyyden vuoksi se on perusteltavissa. Koska käytän palettia aina meikkiä tehdessä, ostosta ei ole tarvinnut katua. Paletti sisältää hehkuvia viimeistelypuutereita, poskipunia ja aurinkopuutereita. Näillä voi tietenkin tehdä myös silmämeikin, vaikka mikään sävyistä ei ole varsinainen luomiväri. 

Huulipunaa tulee käytettyä nykyään vähemmän kuin ennen, mutta jo pari vuotta kesäinen luottopunani on ollut Jane Iredalen Tripleluxe sävyssä Sakura. Puikossa sävy oli sellainen, että ensin ajattelin, etten koskaan käyttäisi mitään näin "barbimaista". Kesällä iho kuitenkin päivettyy aina vähän suojauksesta huolimatta, niin silloin tämä näyttää todella hyvältä. Kuvailisin sävyä kevyeksi purkkapinkiksi. Se on hyvin vaalea pinkki ja kevyesti sipaistuna se antaa kivan nuorekkaan vivahteen. Eikä ole lainkaan niin barbimainen, mitä aluksi kuvittelin. En koskaan laita sävyä suoraan puikosta vaan taputtelen sen sormilla huulille.

Luottoripsarini ei takuulla yllätä ketään. Sensain ripsareista olen viime aikoina käyttänyt varmasti eniten 38°C-sarjan uusinta tulokasta *Lash Volumiseria, joka antaa sekä pituutta ja runsautta ripsille. Maskara on siitä jännä, että kun monet ripsarit paranevat mitä kauemmin ne ovat auki, tämä on heti aukaisusta lähtien parhaimmillaan. Näillä helteillä on turha kuvitella, että silmissäni pysyisi koko päivää muut kuin lämpöisellä vedellä irtoavat maskarat.


Mitä meikkituotteita sinä olet käyttänyt eniten hellekesänä?

Jane Iredalen kesäsuosikit ja Smooth Affair Illuminating Glow -arvonta

 KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Jane Iredale Suomi / Apellis Oy


Kesä toi tullessaan Jane Iredalen uutuuden, jollaista me kaikki hehkuvasta kesämeikistä nauttivat olemme kaivanneet. Smooth Affair -tuotteet laajentuvat. Illuminating Glow -pohjustaja liittyy rasvoittuvalle ja normaalille iholle tarkoitettujen Smooth Affair -primereiden joukkoon. 

Jane Iredalen pohjustajia käyttäessä ei kannatta kuitenkaan liikaa ajatella mille ihotyypille ne ovat, vaan löytää kokeilemalla joukosta eniten mieluisa. Mikään kolmesta pohjustajasta ei kuivata ihoa ja olen käyttänyt itsekin vuosien aikana monta tuubillista myös rasvoittuvalle iholle tarkoitettua tuotetta. Yleensä jos haen meikille ultimaalista kestoa, ilman, että iho tuntuu kuivalta, valitsen sen. Normaalille iholle tarkoitettu on ollut käytössä usein arkimeikin kanssa. Smooth Affair -tuotteista on kuitenkin puuttunut pohjustaja, joka toisi iholle lisää heleyttä ja hehkua. Rasvoittuvan ja normaalin ihon primerit ovat koostumukseltaan jopa nestemäisiä, kun taas uusi hehkua tuova Illuminating Glow on selkeästi voidemainen. 


Illuminating Glow -pohjustaja on voidemaisesta koostumuksestaan huolimatta kevyt. Antaa iholle hyvin vienon tasaisen kuulaan helmiäishohteen. Liikaa hehkua ja discopalloefektiä ei kuitenkaan kannata pelätä, koska hehku on tasainen, eikä kasvoille tule mitään yksittäisiä kiiltäviä partikkeleita vaan hohde tulee mica-jauheesta. Samalla kun pohjustaja antaa hehkua, se myös tasoittaa ihon pintaa ja hienoja juonteita. Lopputulos on vähintäänkin hämmentävä, iho on samaan aikaan heleä, mutta selvästi tasoittunut. Tällaisen lopputuloksen voisi saada aikaiseksi sekoittamalla keskenään erittäin heleyttävää ja todella blurraavaa primeriä, mutta Jane Iredale tarjoaa saman tuloksen yhdessä tuubissa. Kaikki Jane Iredalen pohjustajat ovat hoitavia. Illuminating Glow menee tässä vielä askeleen edelle, sillä se sisältää ihoa kosteuttavaa sheavoita, sekä skvalaania. Kosteuden ihoon lukitsee hyaluronihappo. Pohjustaja sopii kaikille ihotyypeille no make up -lookiin tai heleän meikin pohjustajaksi. Lisäksi suosittelen pohjustajaa meikin alle erityisesti ikääntyvälle, kuivalle -ja pintakuivalle iholle. Tuote ei mielestäni tuoksu juuri miltään,  ehkä aavistuksen sheavoilta. Siihen ei ole lisätty hajustetta.

INCI:Aqua/Water/Eau, Dimethicone, Glycerin, Vinyl Dimethicone/Methicone Silsesquioxane Crosspolymer, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Glyceryl Stearate, Cocos Nucifera (Coconut) Oil, Caprylic/Capric Triglyceride, Polymethylsilsesquioxane, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Propanediol, Polysilicone-11, Squalane, 1,2-Hexanediol, Polysorbate 60, Caprylhydroxamic Acid, Sodium Hyaluronate, Trisodium Ethylenediamine Disuccinate, Sorbitan Isostearate, Citric Acid, Arginine, Tin Oxide, Mica, Titanium Dioxide (CI 77891).



Jane Iredalen valikoimista löytyy monia tuotteita, jotka sopivat täydellisesti kesään. Aurinkosuojaa voi vahvistaa meikkituotteilla, jotka sisältävät SPF:n. Olen suosinut tätä kikkaa pitkään, sillä auringolta ei voi ikinä suojautua liikaa. Lisäksi puuterimaisilla tuotteilla saa kasvoilta aurinkovoiteen usein mukanaan tuoman liiallisen kiillon näppärästi pois.

Ikisuosikkini on puuterinen fysikaalinen aurinkosuoja Powder-Me SPF 30, joka uudistui viime kesänä. Kyseessä on monikäyttöinen tuote. Voi käyttää yksinään, koska se on vettähylkivä jopa 40 minuuttiin asti. Sopii loistavasti voidemaisen aurinkosuojan päälle lisäsuojaksi viemään pois kiiltoa. Lisäksi monet kasvoille tarkoitettavat aurinkosuojat eivät välttämättä ole vettähylkiviä, joten lisäämällä Powder-Me:n päälle, varmistat aurinkosuojan kestävyyden hikoillessakin. Puuterista suojaa voi näppärästi sutia myös jakauksen kohtaan pakkauksessa valmiina olevan siveltimen avulla. Mieheni on käyttänyt tätä vuosia päähänsä, jonka hän ajelee kaljuksi. Sävyjä on neljä, joista Nude ja Translucent ovat itselläni käytössä. Tuote on riittoisaa ja siksi paras ominaisuus Powder-Me -aurinkosuojassa on aina ollut se, että se säilyy avaamisesta 24 kuukautta. 

PurePressed -puristepohja (SPF 15-20 riippuen sävystä) on kesämeikin pelastaja. Käytän pohjaa yksinään, mutta myös nestemäisen meikkivoiteen voiteen päällä. Sopii loistavasti no make up -lookiin, koska ohuesti levitettynä oma iho kuultaa läpi, mutta puuteripohja peittää kuitenkin ihon pieniä virheitä ja punaisuutta. Tykkään käyttää pohjan levitykseen Jane Iredalen isoa kabukia, mutta puristepohjalle löytyy myös oma sivellin. Onkin omasta mieltymyksestäsi kiinni, kumpaa haluat käyttää. Kerrostamalla vipalla tai meikkisienellä saa halutessaan vielä peittävämmän lopputuloksen. Tämäkin hylkii vettä 40 minuuttiin asti. Tein viime viikolla pari kertaa meikin, jossa laitoin alle Illuminating Glow -primerin ja lisäsin päälle PurePressed -puristepohjan. Combolla sai aikaiseksi nopean, hehkuvan ja kuulaan kesämeikin. PurePressediin ostat kätevästi täyttöpakkauksia. Ensimmäistä kertaa tuotetta ostaessa, muista ostaa mukaan erikseen ostettava Rose Gold -rasia.



Huulille kesäpäivinä ja muulloinkin päätyy useimmiten Jane Iredalen LipDrink -huulivoide SPF 15 sävyssä Flirt. Sävy Flirt on todella kaunis, se ikään kuin on huulilla, eikä kuitenkaan ole. Se ei anna huulille mitään huomattavaa sävyä, mutta kaunistaa ne. Huulivoide sisältää aurinkosuojan SPF 15, mikä on loistava asia varsinkin kesäaikaan. Luonnonvahoja sisältävä voide sopii myös vegaaneille, sillä se ei sisällä mehiläisvahaa. Koostumus on sopivan jämäkkää, joten se pysyy huulilla hyvin ja kosteuttaa tehokkaasti. Tuoksu on sitruksinen. 


INSTAGRAM-ARVONTA

Tällä kertaa arvonta tapahtuu Instagramissa. Kannattaa ottaa seurantaan Keyword: Love ja Jane Iredale Finland -tilit. Myöhemmin vielä tänään Keyword: Love -tilillä julkaistaan arvonta, jossa sinä ja ystäväsi voitte voittaa itsellenne juuri ilmestyneet Illuminating Glow -pohjustajat. Yhden pohjustajan arvo 48,95 euroa.

Kaikki Jane Iredale -kesätuotteet löydät maahantuojan omasta verkkokaupasta täältä, sekä maahantuojan valtuuttamilta jälleenmyyjiltä, jotka löydät täältä.

Kannattaa seurata myös verkkokaupan tarjousosiota, josta löydät vaihtuvia tarjoustuotteita erittäin edullisin hinnoin.

Mitkä tuotteet ovat sinun kesäsuosikkeja?





Luonnollinen 40+ arkimeikki Jane Iredalen tuotteilla

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: JANE IREDALE / APELLIS OY


Meikkaan nykyään usein, paljon useammin kuin muutama vuosi takaperin. Tykkään rentoutua meikaten, kun olen lähdössä kodin ulkopuoliseen työhöni. Se on rauhoittavaa omaa aikaa, ennen hektistä työtäni. Kevyt meikki on lisäksi osa työasuani. Rakastan hyvin simppeliä meikkityyliä, joka on lähes verrattavissa no makeup -lookiin. Saankin usein pyyntöjä ruudun siltä puolelta, että olisi kiva nähdä täällä blogissa enemmän meikkijuttuja. 

Jane Iredale on brändi, joka on ollut elämässäni mukana kohta kymmenen vuotta. Kirjoitan usein siitä, miten yksikään meikkini ei synny ilman, että käyttäisin siinä muutamaa heidän tuotettaaan. Jane Iredalen ja oma meikkityylini ovat kohdanneet aina täydellisesti – vähäeleistä ja klassista. Toki tuotteilla saa halutessaan myös dramaattisemman tyylin. 

Ihastuin aikoinaan tuotteisiin ennen kaikkea niiden laadukkuuden ja riittoisuuden vuoksi. Arvostan sitä, että niillä onnistuu meikin teko ihan kaikilta, jopa sellaisilta, jotka eivät ole sen kummemmin meikkauksen saloihin perehtyneet. Värit levittyvät helposti ja kauniisti, joka tekee meikkaamisesta vaivatonta ja nopeaa. Lisäksi luomivärien pysyvyys helposti rasvoittuvilla luomilla on omaa luokkaansa. Jane Iredalen luomivärit eivät ole koskaan löytyneet päivän päätteeksi pakkautuneina luomivakooni. Sävyt eivät himmene päivän aikana vaan ne pysyvät yhtä intensiivisinä aamusta iltaan asti. Lisäksi monista tuotteista löytyy täyttöpakkauksia, jotka säästävät luontoa ja tulevat pitkässä juoksussa edullisiksi.

Tämän vuoksi en voisi olla iloisempi siitä, että saan jakaa tämän vuoden aikana entistäkin enemmän tietoa eteenpäin Jane Iredalen tuotteista ja uutuuksista. Tulen tekemään vuoden aikana brändin kanssa tiiviisti yhteistyötä. Joten jos haluatte nähdä postauksia tietyistä aiheista tai brändin tuotteista, niin sana on vapaa. 


Millainen on 40+ arkimeikki?

Vaikka puhunkin tässä nimenomaan 40+ ikäisten arkimeikistä, niin sama meikki sopii ihan kaikille, jotka pitävät luonnollisesta meikistä, jossa oma iho on pääosassa.

Meikissäni tärkeintä on aina meikkipohja. Haluan, että se peittää punaisuutta, mutta oman ihon pitää näkyä läpi ja näyttää luonnolliselta. Tarkoitus onkin tehdä meikkipohja, joka kaunistaa, mutta ei peitä omaa ihoa. Nopeiten tällaisen pohjan saa toteutettua vegaanisella Jane Iredale PurePressed -puristepohjalla. Pohjassa on mukana pieni suojakerroin, joten se tuo hieman lisäsuojaa iholle. Puuterisen tuotteen koostumus ei missään nimessä ole kuivaa vaan se levittyy iholle lähes kermaisesti. Peittää punaisuutta, mutta antaa oman ihon kuultaa kauniisti läpi. Tuotetta on mahdollista kerrostaa, jos haluaa peittävämmän lopputuloksen. Sivelen pohjan iholle joko Graphite Brush Retractable Handi -puristepohjasiveltimellä, joka sopii pakkauksensa vuoksi loistavasti mukaan laukkuun. Toisinaan saatan käyttää levitykseen myös Brush Kabukia, jos haluan suurpiirteisempää jälkeä ja minulla on kiire. Handin litteällä päällä saa työstettyä esim. nenänpieliä tarkemmin kuin Kabukilla. Naturon-kuidusta valmistetut siveltimet ovat molemmat todella pehmeitä, ei edes kosketusherkkä iho ala punoittamaan, kun työstän pohjaa iholleni. Meikkipohjan alla pohjustukseen käytän usein BeautyPrep -Face Moisturizer kosteusvoidetta, joka on sopivan kevyt ja tekee jopa yksinään hyvän pitävän pohjan puristepohjalle.


Kun pohja on valmis, peitän mahdolliset tummuudet ja loput punoitukset peitevärillä. Enlighten Plus -peiteväri sisältää aurinkosuojan SPF30. Peittävyyden lisäksi, se myös hoitaa silmänympärysihoa. Koostumus on paksuhkoa, mutta pehmeästi levittyvää. Väriä tarvitaan vain nuppineulan kokoinen pisara. Levitän tuotetta ainoastaan silmien sisä- ja ulkonurkkaan, jossa minulla on pienet tummat varjot. Vaikka peiteväri on suunniteltu nimenomaan silmäsympärysiholle, se toimii hyvin muuallakin. Lisään sitä esim. nenänpieliin, jossa punoitus on voimakkaampaa kuin muualla kasvoilla. 

Tykkään arkenakin käyttää silmämeikissä luomiväriä, mutta silmämeikin on synnyttävä nopeasti, ilman turhia kikkailuja. Luomeni on haastavat meikin pysyvyyden kannalta, pohjustaminen on tärkeää. Kaikkihan eivät tätä vaihetta välttämättä tarvitse. Oma lempparini Jane Iredalelta on Smooth Affair for Eyes -pohjustusvoide sävyssä Canvas, jossa on ihan aavistus pigmenttiä, joten se peittää tarvittaessa luomien sinisyyttäkin. Levitän pohjustusvoiteen sormin, sillä sormien lämpö saa levittymään sen erityisen nätisti. Kaikkia pohjustusvoiteita voi käyttää halutessaan ihan yksinään luomilla.

Tämän jälkeen kaivan esiin kaksi suosikki Eye Shadow Kit -luomiväripalettianiNaturally Matten ja Naturally Glamin. Levitän Naturally Matten isossa napissa olevaan vaaleaa sävyä koko luomelle, joko sormin tai isolla siveltimellä. Tämä auttaa myös muita värejä häivyttymään paremmin. Tämän jälkeen teen luomivakoon siveltimellä varjostuksen saman paletin kahdella keskimmäisellä ruskean sävyllä (Brown ja Eggplant). Sekoitan sävyjä keskenään, jolloin niistä tulee yhdessä tosi kaunis varjostussävy. Lopuksi lisään liikkuvalle luomelle sormella painellen Naturally Glam paletista fiiliksen mukaan joko kultaista Lacea tai ruusukultaista Satinia. Tällä kertaa luomille päätyi Lace. Ripsiväriksi hankalien silmien vuoksi käytän aina jotain 38°C -mascaraa, koska ne ovat ainoita jotka pysyvät suttaamatta koko päivän. Jane Iredalen valikoimista oma suosikkiripsarini on PureLash -ripsiväri, joka on vettähylkivä ja sopii herkille silmille. 

Kulmistani tykkään hyvin luonnollisena. Värjään niitä kestovärillä, joten meikkaamiseksi riittää se, että täytän kulmakynällä harvat paljaat kohdat. Kulmakynässä tärkeintä on se, että sen kärki on terävä ja tarkka. Toisessa päässä saa mielellään harja, jolla saa samalla kammattua kulmat ojennukseen. Jane Iredalelta näihin vaatimuksiin vastaava tuote on Retractable Brow Pencil -kulmakynä, jossa on todella kapea kärki, millä saa tehtyä tarkkoja pieniä vetoja. Sävy jota käytän, on AshBlonde. Lopuksi sivelen kulmat ojennukseen PureBrow -kulmageelillä sävyssä Clear.


Seuraavaksi on highlighterin ja poskipunan vuoro. Varsinkin 40+ iho kaipaa lisähehkua ja näillä kahdella sitä saa, jos jollakin. Tällä kertaa poskille päätyi Jane Iredalen Bronzers -hohdesävy Peaches & Cream. Sekoitin kaikkia sävyjä siveltimellä ja sudin kevyesti poskille. Hohdesävypaletit ovat erittäin pigmenttisiä, joten levityksen kanssa kannattaa ensimmäisellä kerralla olla tarkkana, jotta saa tuntumaa, kuin vahvan lopputuloksen itse haluaa. Hohdesävyjä voi käyttää poskilla, luomilla ja huulilla. Jokaisessa rasiassa on neljä sävyä, joita voi tietenkin käyttää yksittäin, kuten minä tein. Kulmaluulle, poskipäille, leukaan, otsaan ja hivenen nenänvarteen lisäsin Hohdesävy Moonglowsta vaaleanpunertavaa sävyä. Tämän jälkeen saatan tehdä kasvoille toisinaan kevyen varjostuksen aurinkopuuterilla, mutta tällä kertaa jätin vaiheen pois. 

Lopuksi lisäksin huulille Just Kissed -sävyttävää hoidetta huulille ja poskille. Tuote on kuulunut meikkipussini vakiovarusteisiin jo vuosia. Sävyjä on kolme, mutta oma suosikkini on edelleen alkuperäinen Forever Pink, joka muovautuu jokaisen huulilla hivenen eri sävyiseksi. Omilla huulilla sävy on todella herkkä ruusupinkki, joka raikastaa koko olemuksen.

Viimeisen tärkeän silauksen mineraalimeikille antaa tietenkin kosteussuihke, joka sulauttaa puuteripohjan iholle. Varsinkin puristepohjan kanssa eron ennen ja jälkeen huomaa. Meikki muuttuu kosteussuihkeen ansiosta huomattavasti tasaisemmaksi ja heleämmäksi.

Monet sanovat, että meikittömän meikkilookin tekeminen ottaa yllättävästi aikaa. Se on totta, koska lopputuloksessa pyritään erittäin luonnolliseen vaikutelmaan, joten koko ajan on pidettävä mielessä less is more. Häivytä, häivytä ja häivytä ovat ne kolme tärkeintä asiaa, kun meikkiä tekee. Olen huomannut, että puuterinen puristepohja ja sormin työskentely nopeuttavat meikin tekoa. Minulla aikaa kuluu tässä meikissä päivästä riippuen 15-20 minuuttia, joten ei lopulta mikään mahdoton aika.

Nyt kannattaa kirjautua Jane Iredalen virallisen maahantuojan Apellis Oy:n sähköpostilistalle täällä. Skrollaa etusivun näyttöä alaspäin ja jätä sähköpostiosoitteesi. Uutiskirjeen tilaajien kesken arvotaan 1.3.2021 peräti 150 euron arvoinen lahjakortti, jolla pääsee shoppailemaan Jane Iredalen laadukkaita tuotteita. 

Verkkokaupassa on lisäksi aina loistavia vaihtuvia tarjouksia, jotka kannattaa käydä kurkkaamassa. Tietyistä tuotteista saattaa alennus olla jopa -50%!

Seuraa Jane Iredalea myös Facebookissa ja Instagramissa.

Mitä mieltä olet tällaisestä no make up -lookista?






Designed by FlexyCreatives