Näytetään tekstit, joissa on tunniste jane iredale. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jane iredale. Näytä kaikki tekstit

Tässä ovat kaikki meikkini!

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen jo pitkään puhunut siitä, miten olen vähentänyt omistamani kosmetiikan määrää viimeisen parin-kolmen vuoden aikana rajusti. Uskon kosmetiikan suhteen minimalistisempaan otteeseen, enkä halua, että kaapeissani roikkuu tuotteita, joita en käytä tai vielä pahempaa en tule koskaan käyttämään. 

Olen puhunut enimmäkseen ihonhoidosta, mutta tänään ajattelin jakaa teille kaikki meikkini jotka omistan. Meikkaan todella luonnollisesti ja sellaisen meikin tekokin tarvitsee tuotteita, silti koen, että minulla on muutama huulituote edelleen liikaa. Tosin huomaan, että ne myös usein pilaantuvat nopeiten, joten on hyvä, että en ole ihan yhden tuotteen varassa. Kuvassa olevien tuotteiden lisäksi, minulta löytyy varastosta varatuote ripsiväristä ja kiinnityssuihkeesta (joka on loppumassa ihan pian), mutta muuten kaikki omistamani meikit ovat yllä olevassa kuvassa. Jotkut tuotteet ovat sellaisia, joita en korvaa uusilla vaan ostan saman tuotteen aina uudestaan, toisia tykkään korvata eri tuotteella, kun entinen loppuu. Näin pääsen kokeilemaan myös uusia tuotteita. On helpottavaa, että kaikki meikkini mahtuvat yhteen tilavaan meikkipussiin. Tiedän jokaisin tuotteen jonka omistan. Siinä missä ihonhoidossa suosin paljon edullisia brändejä, meikeissä näin ei ole. Jostain syystä en ole vain löytänyt niistä sellaisia tuotteita joista todella pidän. Poikkeuksena huulituotteet, joista minulla on myös edullisia lemppareita. Lisäksi olen huomannut, että monien halvempien meikkien pakkaukset hajoilevat meikkipussissani helpommin. Meikit kuluvat käytössäni niin hitaasti, että pakkausten kesto on yksi prioriteettejä. Ajattelen niin, että kun minulla ei kuitenkaan ole montaa meikkituotetta, miksi ne eivät olisi sellaisia, joita todella rakastan?

Tiedän, että tässäkin määrässä on monelle muulle naurettava määrätuotteita, mutta omalla kohdallani koen määrän vähäiseksi, olin kuitenkin aiemmin ihminen, jolla saattoi olla pelkästään meikkivoiteita kaksikymmentä erilaista, puhumattakaan kymmenistä huulituotteista.

Ottakaa eväät esiin, sillä postauksesta on tulossa pitkä.

MEIKKIPOHJATUOTTEET

Meikkipohjana käytän Jane Iredalen PurePressed -puristepohjaa. En keksi heti syytä miksi luopuisin tästä. Ostin itseasiassa juuri uuden entisen loputtua, samalla sain vaihdettua pakkauksen vihdoin tähän uuden malliseen. Minulla oli pitkään vanha pyöreä rasia. 

Primer on tuote jota saatan vaihdella. Käytän sitä lähinnä vain t-alueelle, kun haluan meikin pysyvän siitä kohtaa mattana koko päivän. Tällä hetkellä käytössä on *Peter Thomas Rothin Skin to die for no filter -primer (TARJOUS 30,50 € norm. 40.50 €). Tuote blurraa hyvin ihohuokoset ja tasoittaa ihoa. Sitä voisi käyttää myös ihan yksinään ns. kaunistavana voiteena, jos ei halua meikata sen kummemmin. 

Puuterista olen todella tarkka ja kun löydän jonkun suosikin, käytän sitä uudestaan ja uudestaan. Viimeksi puuterin kanssa kävi hassusti muutama vuosi sitten, kun Clarins lopetti puuterin jota käytin, onneksi löysin tilalle *It cosmeticsin Bye Bye Pores kivipuuterin (TARJOUS 35,20 € norm. 39,30 €), joka on todella samanlainen kuin lopetettu Clarins. Puuteri blurraa ihohuokosia. Olen kiinnittänyt tällä myös välillä meikin silmänalusille, eikä puuteri mene juonteisiin tai saa näyttämään silmänalusia kuivilta.

Yhdellekään lukijalleni ei varmasti ole epäselvää, mikä toimii peitevoiteena? *Sensai Highlighting Concealer (43,50 €) on ollut vakkarituotteeni siitä lähtien kun se tuli vuosia sitten markkinoille. Tuli heti olo, että kerrankin on tehty tuote omiin toiveisiini. Tuohon aikaan kaikki peitevoiteet olivat todella peittäviä ja mattoja, joita en kokenut lainkaan omakseni. Sensain peitevoide peittää, mutta samalla se tuo myös pientä hehkua. Pysyy koko päivän, eikä mene juonteisiin. Käytän sävyä 00 Luminous Ivory.

Meikinkiinnitysuihketta tykkään vaihdella. Tällä hetkellä viimeisiään vetelee *Urban Decayn All Nighter Setting Spray Vitamin C (TARJOUS 36,80 € norm. 40,50 €). Olen tykännyt tästä ja tämä tekee tehtävänsä, mutta en oikein tykkää UD:n sumuttimista, ne eivät saa aikaiseksi tarpeeksi hienoa suihketta makuuni, jonka vuoksi en ostaisi tätä enää uudestaan, kuten en muitakaan merkin kiinnityssuihketta. Siksipä kaapissa odottaakin tilalle *Clarinsin Fix' Make-Up (TARJOUS 24,40 € norm. 34 €), johon tunnun palaavan aina uudestaan. En oikeastaan tiedä, miksi kokeilen kuitenkin välillä muita. Ehkä syy on Clarinsin pienehkö pakkaus, vaikka tuotteesta riittää silti pitkään iloa kiitos hienovaraisen suihkeen. Litteä pullo on helppo ottaa matkoille mukaan.


SILMÄT

Päätin heti, että käytössäni tulee olemaan vain yksi meikkipaletti. En ole mikään väri-iloittelija vaan luonnolliset sävyt ovat eniten makuuni. Olin pitkään käyttänyt Jane Iredalen luomivärejä, mutta nyt tuli kuitenkin olo, että halusin kokeilla välillä muuta. Diorin Backstage -paletissa on oikeastaan kaikki mitä meikkipaletilta toivon. Saan tehtyä tällä meikin niin päivään kuin iltaankin. Joukossa on mattoja ja hehkuvia sävyjä. Laatu on loistava ja sävyt ovat todella pigmenttisiä ja pysyvät silmissä koko päivän. Hintakin on kuitenkin samaa luokka kuin Jane Iredalen isommissa luomiväripaleteissa, joissa on kuitenkin vähemmän sävyjä.

Tämän lisäksi minulta löytyy *Giorgio Armanin Eyes to Kill -luomivärinappi sävyssä 05 Stellar (48 €). Tuote on eniten käytössä arkisin. Koostumus on pehmeän voidemaista ja levitän tuotteen ihan sormella luomille. Sävy on vaaleahko, mutta se antaa luomelle hivenen väriä ja kimalletta. Tämä on myös tuote joka riittää niin pitkään, ettei tätä saa käytettyä loppuun ennen kuin se menee pilalle, mutta hajusta tietää milloin on aika ostaa uusi. Minulla on vaikeat luomet, mutta primerin kanssa luomiväri pysyy koko päivän vajoamatta luomivakoon.

Näiden lisäksi kaipaan joskus kunnon hehkua luomelle ja sitä varten kokoelmiini kuuluu *MAC Dazzleshadow Every Day Is Sunshine -nestemäinen luomiväri (28,50 €). Taputtelen glitterimäistä väriä sormin suoraan luomelle, kun haluan jotain extraa. Pysyy hyvin koko päivän, eikä varise silmien alle.

Luomiväriprimeriä vaihtelen, mutta lopulta kokeilujen jälkeen palaan aina Narsiin. Voisin oikeastaan tämän tuotteen kohdalla lopettaa kokeilut ja ostaa vain sitä, josta todella pidän. Tämä muistiin itselle, kun seuraavan kerran tulee aika ostaa uusi. :D 

Kulmakynä on sellainen, että vuosien saatossa olen vaihdellut Anastasian ja Sensain välillä. Lopulta Sensai vei voiton, koska se kestää pidempään, eikä katkeile. *Sensain Styling Eyebrow Pencilista käytän sävyä 03 Taupe Brown (TARJOUS 39,50 € norm. 41,40 €). 

Kulmieni kiinnitykseen käytettävää tuotetta on tullut vaihdeltua, mutta nyt on pitkästä aikaa tuote, jonka ostin entisen loputtua uudestaan. Tärkeintä itselleni on, että tuote pystyy pitämään kulmat paikoillaan kelissä kuin kelissä koko päivän, ilman, että kulmakarvat näyttäisivät sellaisilta rapeilta vaan tuloksen pitää olla luonnollinen. *Too Facedin Fluff & Hold Brow Wax (30 €) pitää kuin tauti. Vahamainen koostumus jättää kulmakarvat kuitenkin pehmeiksi. Tämähän toimii myös niillä, jotka tykkäävät laminoiduista kulmista, koska tällä voi nostaa karvat pystyyn ja tämä pitää ne siinä asennossa todellakin koko päivän. :D

En omista rajauskyniä yms. En tee oikeastaan koskaan rajauksia, mutta jos tulee tunne, että haluan, teen ne luomiväripaletin tummimmalla sävyllä.

Ripsiväri tuskin tulee yllätyksenä? *Sensain Lash Volumiser -mascara (TARJOUS 38,50 € norm. 40,70 €) on se, jolla saat Sensain ripsiväreistä näyttävimmät ripset. 



POSKIPUNAT, AURINKOPUUTERIT JA HIGHLIGHTERIT

Kuten sanoin huulituotteita on edelleen makuuni liikaa. Pyrin siihen, että minulla olisi vain yksi huulikiilto ja yksi huulipuna. Kuitenkin nykyinen määrä on maltillinen, jos ajattelee, että muutama vuosi takaperin minulta löytyi huulituotteita kymmenittäin puhutaan luultavasti lähemmäksi sadasta tuotteesta... Värikkäämmissä tuotteissa arvostan sitä, että ne pysyvät huulillä hyvin, lisäksi suosin tuotteita, joiden aplikaattorilla saa myös rajattua huulet, joten erillinen huulikynä on turha. 

*Lancômen L'Absolu Rouge Drama Ink -huulipunissa (35 €) on todella miellyttävä ja erilainen koostumus. Koostumus on vesi-öljymäistä, joten lopputulos on todella pigmenttinen, mutta paljon ohuempi kuin normi huulipunassa. Teräväkärkisellä aplikaattorilla saa tehtyä rajaukset ja puna pysyy huulilla useita tunteja. Huulet tuntuvat pehmeiltä. Lopputulos ei ole ihan matta vaan aavistuksen kuultava. Jos haluan todella kuultavan luonnollisen lopputuloksen taputtelen tuotetta sormilla huulille. Klassisen punaisen huulipunan virkaa toimittaa sävy 525 French Bisou ja arkikäyttöisempi persikkaisen nude sävy on 555 Soif De Vivre. Näiden lisäksi meikkipussista löytyy Dior Addict Lip Tint sävyssä 641 Natural Rose ja Chanelin värillinen huulivoide sävyssä 918 My Rose. Lempihuulikiiltoni on *Buxomin Full-On Plumping Lip Cream sävyssä Mudslide (26 €). Ostan tätä uudestaan, enkä oikeastaan ole katsellut vuosiin muita kiiltoja.

Aurinkopuutereita löytyy kaksi, joista toista voi käyttää myös poskipunana. Chanelin Les Beiges Healthy Glow Bronzing Cream loppuu tuskin koskaan. Guerlainin Terracotta Bronzing Powder Ligh taipuu persikkaisen sävyisenä tarvittaessa myös poskipunaksi.

Poskipunissa voisi myös vähentää, uskon, että yksi tai maksimissaan kaksi tuotetta olisi tarpeeksi. Tällä hetkellä kuitenkin jäljellä ovat Nars Orgasm, jota olen käyttänyt vuosi, samoin kuin Chanelin Reflexia. Reflex on muuten oiva, jos koet Orgasmin liian hehkuvaksi, niin Chanel on todella samanlainen mutta hillitympi ja ehkä aavistuksen persikkaisempi. Koska nämä kaksi ovat hehkuvia, niin minulta löytyy myös yksi matta poskipuna Joe Blascon Flamingo, mutta sävy on valitettavasti lopetettu. Kaikki matat suosikkini lopetetaan, niin kävi myös Jane Iredalen Flawless sävylle. Mietin, että pitäisi vielä tilata tämä jostain, kun joissakin harvoissa paikoissa on vielä varastoa jäljellä.

Highlightereita on jäljellä kaksi, joista molemmat ovat voidemaisia, mutta hyvin erilaisia. *Sensain Supreme Illuminator (TARJOUS 50,50 € norm. 53,10 €) on tuote jota ostan aina uudestaan. Levitän voidemaisen hehkuvan tuotteen sormin niihin kohtia kasvoille joihin haluan hehkua. Hehku on hillyttyä. Vaikka Chanelista olisi mitä mieltä tahansa, niin jostain syystä he osaavat kehittää varsinkin meikeissä joitain niin innovatiivisia tuotteita, että toiset lähtevät sitten kopioimaan ideoita. Kaikkihan tietävät, että Marilyn Monroe käytti highlighterinaan vaseliinia. Vaseliinin ongelma on se, että se alkaa ihon lämmössä sulamaan, eikä pysy paikoillaan niin hyvin kuin toivoisi ja sitten muukin meikki kärsii. Chanel sitten pisti vaseliinin puikkoon. Toki tämä ei ole pelkkää vaseliinia. Baume Essentiel Multi-use glow stick transparent (47 €) on puikossa täysin väritöntä vaseliinin näköistä ainetta, mutta kovempaa. Mutta siis WOW, millään ei saa yhtä lasimaista hehkua iholle kuin tällä, ilman helmiäismäistä hohtoa. Mikään tuote ei anna yhtä lasimaisen näköisiä poskipäitä kuin tämä. Lisäksi se pysyy iholla koko päivän. Taputtelen tuotetta suoraan puikosta niihin kohtiin, joita haluan korostaa esim. poskipäät, kulmaluut, nenän varsi jne. Täydellinen, jos et tykkää helmiäisestä kasvoillasi, mutta haluat silti tervettä luonnollista hehkua.

Kuinka paljon meikkejä omistat? Näyttääkö tämä sinusta paljolta vai vähältä?

HUOM! Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa juttua kirjoittaessa, enkä vastaa niiden muutoksista. 










Hintansa arvoiset luksustuotteet

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen monesti puhunut siitä, miten varsinkin ihonhoidossa mieltymykseni ovat muuttuneet ja olen todella tarkka siitä mihin rahani pistän. Ennen kalliit kauniit purkit tekivät minut iloiseksi. Nykyään en enää koe, että maksaisin pelkästä brändistä, tuoksusta tai mielikuvasta satoja euroja. Haluan, että tuotteet ovat tehokkaita, käytännöllisiä ja toimivia.

Käytössäni on silti edelleen jonkin verran luksuskometiikaksi luokiteltavia tuotteita päivittäin. Meikeissä jopa huomattavasti enemmän kuin ihonhoidossa. 

Mitkä ovat sitten mielestäni luksustuotteita, jotka ovat hintansa arvoisia?

IHONHOITO

*Bioeffectin tuotteet ovat sellaisia, ettei vastaavan tehoisia löydy miltään muulta brändiltä. EGF:aa sisältäviä tuotteita löytyy muiltakin, mutta mikään ei tuo iholle samanlaista kosteutta kuin Bioeffectin tuotteet. Tykkään siitä, että tuotteissa ei ole mitään ylimääräistä, mutta ne ovat silti tehokkaita. En ole tehnyt vuosiin yhtään meikkiä, etten olisi meikin alle levittänyt *Bioeffectin EGF Day Serumia (tarjous 97,10 € norm. 129,50 €). Seerumin koostumus on geelimäinen. Se tekee ihosta välittömästi kosteutetun ja kimmoisamman näköisen. Kaikki aurinkosuojat toimivat geelimäisen seerumin päällä. Pidentää mielestäni myös meikin kestoa. Toinen vakituisesti käytössä oleva tuote varsinkin talviaikaan on EGF Serum (tarjous 103,80 € norm. 138,50 €). Laitan tuotteen iltaisin retinolin alle, jolloin se tekee retinolista helpommin siedettävän ja antaa iholle lisäkosteutta. Näiden lisäksi käytän sarjasta vakituisesti vielä kolmatta tuotetta: EGF Essencea (tarjous 66,70 € norm. 88,95 €). Millään ei saa niin kimmoisaa ihoa meikin alle kuin siten, että laittaa ensin essencea kolme kerrosta ja lisää päälle vielä Day Serumin. Tätä comboa kun käyttää, ei millään muilla tuotteilla saa samaa lopputulosta. 

*Peter Thomas Roth on Bioeffectin lisäksi toinen brändi, jonka tuotteista en voi olla tykkäämättä. Olen koukussa varsinkin Water Drench Eye Patcheihin (tarjous 44 € norm. 64 €). Viilentävät geelisilmälaput kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Pelastavat varsinkin talviaikaan helposti kuivuvan sy-ihon. Merkiltä löytyy myös kaksi parasta kosteusvoidetta. Peptide 21 Wrinkle Repair Moisturizer ( tarjous 74,60 € norm. 94 €) tekee ihosta pehmeän ja kimmoisan. Tykkään käyttää voidetta talviaikaan. Kesällä sen sijaan käytössä on Water Drench Hyaluronic Cloud Cream ( tarjous 48,90 € norm. 62 €). Voiteeseen on pakattu peräti 30% sisällöstä tiivistettyä hyaluronihappoa. Kosteuttaa ihon ja tekee siitä kimmoisan. Iho tuntuma on raikas, joten varsinkin kesäiltoina tämän lisää mielellään ihonhoitorutiinin lopuksi.

Sensailta SPF 30 sisältävä *Essence Day Veil -päivävoide (tarjous 128,76 € norm. 160,95€) on kevyen emulsiomainen koostumukseltaan. Mielestäni yksinkertaisesti paras aurinkosuoja meikin alle. Jotkut edullisemmat pääsevät lähelle, mutta eivät ole silti niin hyviä kuin tämä. Käytän tuotetta vain meikkipäivinä.

*SkinCeuticalsin C E Ferulic C-vitamiiniseerumi (tarjous 163,50 € norm. 175 €) on tuote, johon palaan aina takaisin muiden kokeilujen jälkeen. Näen ihossani aina muutoksen, kun palaan tähän. Muut C-vitamiinituotteet kyllä ylläpitävät sitä mitä niillä haen, mutta tämä aina onnistuu parantamaan tilannetta varsinkin iho sävyn suhteen. Pullo riittää lisäksi useita kuukausia, vaikka käytän tuotetta päivittäin.

MEIKIT

*Hourglass Ambient Lighting Palette (70 €) on arvokas, mutta käytän palettia jokaisessa tekemässäni meikissä. Sudin kaikkia värejä ja käytän sitä ikäänkuin varjostuksena kasvoilla. Vaaleinta sävyä lisään highlighter-kohtiin kasvoilla ja ruskeilla sävyillä saa tehtyä tarvittaessa nopean silmämeikin. Täydellinen paletti no make up -lookiin. Ainoa huonopuoli on se, että vaikka en meikkaa kuin kolmisen kertaa viikossa, saan puolessatoista vuodessa kulumaan paletin lähes loppuun. Sävyt ovat sen verran hienojakoisia. Rakastan kuitenkin sitä, millaisen luonnollisen hehkun paletti tuo kasvoille. 

*Jane Iredale 6-Well Eye Shadow Kit -luomiväripaletit (tarjous 48,37 € norm. 64,50 €) ovat yksinkertaisesti parhaita. Omat rasvoittuvat luomet ovat hankalia pysyvyyden suhteen, mutta nämä eivät vajoa koskaan luomivakoon. Levittyvät helposti ja pehmeästi. Käytössäni on kolme palettia, joista yhdistelen sävyjä mieleni mukaan: Naturally Matte, Pure Basics ja Naturally Glam. Palettien tummilla sävyillä saa tarvittaessa tehtyä todella kauniit ja pysyvät rajaukset.

Chanelin Powder Blush (51 €) sävy Rexlex on kaikkien aikojen suosikkiposkipunani. Olen käyttänyt sävyä kohta 25 vuotta, toivottavasti eivät koskaan lopeta sitä. Reflex on sävyltään niin uniikki, että sellaista ei lyödy mistään. Se on rusehtavan persikkainen sävy hienolla kultaisella vivahteella. Tekee terveen luonnollisen heleyden poskille.

*Sensain meikeistä on helppo luetella monia huipputuotteita: ripsivärit, Highlighter Concealer ja Total Lip Gloss. Vinkkinä muuten kaikille Sensai-faneille, meikit ja ihonhoitotuotteet brändiltä löytyy yleensä parhaaseen hintaan lähes aina Elevenin verkkokaupasta, jossa ne ovat usein erittäin hyvässä tarjouksessa. Meikeille ei useinkaan jää edes hintaa, jonka luokittelisin luksuskosmetiikaksi. ^_^

Jos olen laiskalla meikkaustuulella, sipaisen luomiini sormilla *Giorgio Armanin Eyes to Kill Stellar -luomivärejä (43,50 €). Sävyt 2 ja 3 ovat suosikkejani. Koostumus on kermaista ja helposti levittyvää. Nämä on ehdottomasti parhaimmillaan levitettynä sormin. Pysyvät pehmeydestään huolimatta paikoillaan koko päivän. Jokaisen laiskan meikkaajan unelmatuote.

Mitä luksuskosmetiikaksi luokiteltavia tuotteita sinä käytät?

Jutussa mainittujen tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa jutun kirjoitushetkellä, enkä ota vastuuta hintamuutoksista.

Kuvat: Pexels


Keväinen kosmetiikkahaaste

*Sisältää mainoslinkkejä


Tämän haasteen aloitti aikoinaan Lipstick Loven Linda ja näitä on ollut niin kiva tehdä, että jatketaan tänään keväisellä kosmetiikkahaasteella. Haaste aloitettiin aikoinaan kesästä, joten nyt tullaan sitten vuodenkierron loppuun. Syksyisen haasteen kysymyksistä vastasi Charming Nailsin Taina. Haasteessa tarkoitus on vastata keväisiin kosmetiikkakysymyksiin.

1. Suurimmat muutokset ihonhoitorutiineissasi, kun talvi väistyy ja kevät alkaa?

Isoin muutos on varmaan se, että alan pikku hiljaa vaihtamaan kosteusvoiteen kevyempään. Ajankohdan kanssa kuitenkin pitää olla tarkka, sillä katupöly ja viima kuivattavat usein keväällä ihoani. Tällä hetkellä käytössäni on kaksi voidetta *Bioderman Sensibio Light Cream (19,49 €) ja varsinkin iltaisin retinolin päällä tykkään käyttää *Bioeffectin Hydrating Creamia (85,50 €), jossa on melko kevyt, mutta todella kosteuttava koostumus. Toinen asia mikä yleensä palaa keväällä ihonhoitorutiiniini on kasvojen pesu aamuisin. En ihan joka aamu pese, mutta useammin kuin talvella. Yöt lämpenevät ja aamuisin on usein nihkeämpi iho kuin talviaikaan. *Paula's Choicen Optimal Results Hydrating Cleanser (23,20 €) on ikuinen suosikkituotteeni aamupuhdistukseen. Kermainen paksu koostumus tuntuu aamuisin miellyttävältä kasvoilla. Iho jää pesun jälkeen pehmeäksi ja joustavaksi.

2. Millaisia sävyjä käytät meikeissä keväisin - viileitä vai lämpimiä, tummia vai vaaleita, neutraaleja tai värikkäitä?

Kaikki allekirjoittaneen tuntevat tietävät nykyisen meikkityylini. Se on samanlainen vuodenajasta riippumatta. Neutraalia, vaaleaa ja lämpimiä sävyjä.

3. Millainen meikkipohjasi on keväällä?

Meikkipohja on asia, jossa meikkauksessani on tapahtunut isoin muutos. Retinolin käytön myötä ihoni koostumus näyttää ainakin omiin silmiini paremmalta kuin koskaan ja se on johtanut siihen, että meikkipohja on muuttunut koko ajan kevyemmäksi ja kevyemmäksi. Enimmäkseen käytän *Jane Iredalen Pure Pressed Basea (64 €), joka kestää käytössä ikuisuuden. Tykkään puuterisesta pohjasta, koska sen läpi näkyy oma iho. Silti se peittää mahdollisia punoituksia. Pysyy paikoillaan koko päivän. Keväällä kuitenkin käy niin, että luovun jopa tuosta pohjasta. Usein levitän silmänalusille, nenänpieliin ja muihin punoittaviin kohtiin vähän *Sensain Highlighting Concealeria (35,70 €), jonka kiinnitän *Sensain Pressed Powderilla. (80,95 €) saadakseni mahdollisimman luonnollisen ja kevyen lopputuloksen.


4. Kevään parhaat luomiväripaletit?

Pärjäisin läpi vuoden kahdella luomiväripaletilla. *Jane Iredalen Naturalle Matte viisikossa (65 €) on kaikki matat sävyt, mitä no make up -meikkiin tarvitsee. Tykkään myös kimalluksesta, sitä varten minulla saman merkin *Naturally Glam paletti (65 €), jossa on viisi neutraalia hehkuvaa sävyä. Sävyt paleteissa ovat niin hyvin levittyviä ja pehmeitä, että olen tehnyt monesti meikkini pelkästään sormin, joskus käytän luomivaossa vähän häivytyssivellintä, jos olen hifistelytuulella. :D Itselläni on rasvoittunut luomet, mutta sävyt pysyvät koko päivän pakkautumatta luomivakoon. 

5. Mitä sävyjä löytyy kevätkynsistäsi?

Kirkasta ja pastellia. Käytän nykyään ainoastaan Essien kynsilakkoja ja keväällä suosikkisävyjäni ovat: mintunvihreä 99 Mint Candy Apple (9,50 €), pastellinen vaaleansininen 374 Saltwater Happy (9,20 €) ja kirkas korallinpunainen 72 Peach Daiquiri (9,20 €).

6. Parhaat hajuvedet/tuoksut kevääseen?

Tällä hetkellä lähes "kylven" *Ellis Brooklynin Sun Fruitissa (alk.24,50 €) Tuoksu vastaa kaikkea sitä mitä toivon keväiseltä tuoksulta – kirpeyttä, makeutta, eksoottisuutta ja iloisuutta. Klassikoista mielestäni *Dolce & Gabbanan Light Blue (alk. 50,20 €) toimii aina. Olen käyttänyt tuoksua vuosia työtuoksuna sen tasapainoisuuden vuoksi. Tasapainoisen raikas, jossa on kuitenkin mukana pehmeää makeutta.

7. Huulimeikkisi sävyt keväällä?

Käytin pitkään tosi värikkäitä huulituotteita, mutta nykyään pidän luonnollisista sävyistä, vaikka toisinaan vieläkin innostun värikkäämmästä. Ongelma on se, että haluan suojata keväälläkin huuleni ja värillisissä huulituotteissa on harvemmin aurinkosuojaa. Tämän vuoksi käytän keväisin todella paljon *Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream Lip Protectant Stickeja (20,76 €), joissa on edes pieni SPF ja samalla huulille saa kunnolla sävyä. Koostumus on pehmeä ja kosteuttava.

8. Suihkugeelisuosikit kevääseen?

Käytän vartalolle pääsääntöisesti tuoksuttomia tuotteita. Käytössäni on päivästä toiseen *CeraVen Foaming Cleanser (9,35 €), mutta jos kaipaan jotain tuoksullista käännyn Molton Brownin suihkugeelien pariin. Osassa Molton Browneja on tosi vahva tuoksumaailma, mutta keväisen herkullinen *Delicious Rhubarb & Rose (23,20 €) on sieltä kevyimmästä päästä, joten sitä löytyy aina hyllystä. 


9. Onko aurinkosuoja käytössä viimeistään nyt keväällä?

Yksi asia mistä olen ylpeä, on se, että SPF kuuluu ihonhoitorutiiniini nykyään ympäri vuoden jokaisena päivänä riippumatta vuodenajasta. Se on aina viimeinen ihonhoitotuote, jonka aamuisin lisään. Se on ehdottomasti isoin asia, mitä olen ihoni ja terveyteni hyväksi viime vuosina tehnyt ja sen myös huomaa. Edelleen harmittelen sitä, että miksi vitkuttelin asian kanssa yli nelikymppiseksi. Olisi pitänyt aloittaa aiemmin. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä aloittaa. Tiedän, että se on vaikeaa, sillä suorastaan vihasin aurinkovoiteiden tuntua aiemmin. Onneksi koostumukset ovat parantuneet viime vuosina huimasti.

10. Teetkö teemameikkejä esimerkiksi pääsiäisenä tai vappuna?

Ylläolevista vastauksista on helppo päätellä, että en. :D

Mitä sinä muutat ihonhoidossasi tai meikkauksessasi keväisin? 

Poimi ihmeessä haaste mukaasi.



Kuvat: Pexels, jutun tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa sen kirjoituspäivänä.



Ikimuistoisimmat blogihetket



Tänään minulle tuli vanha kunnon blogihetki, siis sellainen, että minun oli päästävä kirjoittamaan asia heti samana päivänä tänne. En ole kokenut tällaista aikoihin. Blogin alussa näitä juttuja tuli usein, kun blogi päivittyi päivittäin. Nykyään tekstejä on usein valmisteltu ainakin päivää aiemmin. Kiitos tästä tämän päivän fiiliksestä kuuluu jälleen Lindalle. Menin lukemaan Lipstick Love -blogiin postauksen ikimuistoisimmista hetkistä blogin parissa. En pysty edes kuvailemaan millaisen nostalgisen ryöpyn postaus sai sisälläni aikaiseksi, kun aloin miettimään omia ikimuistoisimpia blogihetkiä. Niitä on mahtunut näihin vuosiin paljon. Samalla iski haikeus. Ymmärrän, että asiat kehittyvät vuosien aikana, se on luonnollista. Aina ne eivät silti kehity parempaan suuntaan kaikissa asioissa. Voin suoraan myöntää, että minulla on hivenen ikävä sitä aikaa, millaista tämä bloggaaminen oli vielä kuutisenkin vuotta sitten. Varsinkin viimeiset kolme vuotta muutos on mennyt suuntaan, josta en oikein henkilökohtaisesti välitä. Asia, joka sai minut pitämään kaikesta huolimatta kiinni omasta tyylistäni, vaikka sitä ei ajateltaisikaan nykyään kovinkaan myyvänä tapana. 

Hyvä puoli on se, että olen taltioinut näitä ikimuistoisimpia blogihetkiäni osin tänne blogiin, joten osasta voitte halutessanne klikata lukemaan alkuperäisen postauksen hetkestä.

AILA AIRO

Vuosi 2014 alkoi visiitillä Kauneuslinnassa. Muistan tuon päivän kuin eilisen. Se oli ensimmäinen minulle henkilökohtaisesti järjestetty tilaisuus päästä tutustumaan paikkaan. Tuona päivänä tunsin olevani kuin kuninkaallinen, niin hyvin minua kohdeltiin. Itseasiassa silloin kirjoittamani juttu ei edes tee oikeutta tuolle päivälle millaisena sen muistan. Kauneuslinnassa kului useampi tunti ja siellä vallinnut lämminhenkisyys ja rauhallisuus hurmasi minut täysin. Kuvitelkaa, että tuo kauneusalan yritys on ollut olemassa vuodesta 1946 lähtien. Artdeco on varmasti tunnetuin firman maahantuomista merkeistä.


TUOKSUT

Tuoksuihin liittyy ehdottomasti eniten muistoja, ne ovat samalla lämpöisiä, mutta samalla muistelu tuo suuhun kitkerän maun siitä, millaiseksi asiat ovat tuoksujen osalta menneet. Tuoksut ovat olleet juttuni lapsuudestani asti. Muistan, kun kesällä 2013 sain päähäni, että jospa ottaisin erääseen maahantuojaan yhteyttä, jos heitä kiinnostaisi antaa tuotenäytteitä tuoksuarvosteluja varten blogiini. Tuohon aikaan, kukaan ei blogimaailmassa juurikaan tuoksuista kirjoitellut, paitsi tuoksufanaatikoille oli tuolloin omat palstansa. Maahantuojat eivät vuonna 2013 olleet edes suurimmaksi osaksi ajatelleet tällaisen markkinoinnin olevan mahdollista. Sain viestiini nopeasti isolta maahantuojalta vastauksen, että hei, aivan mahtava idea ja laitetaan tulemaan sinulle tuoksuja. Lähetetyistä näytteistä kirjoittelin pitkin syksyä blogiini. Kertoo hyvin, kuinka innoissaan maahantuonnissa tuolloin oltiin tästä uudesta markkinointikanavasta. Kaikki blogiani lukeneet tietävät mihin tämä on viimeisen kolmen vuoden aikana mennyt. Ulkomailta isot omistajafirmat päättävät nykyään suurimmaksi osaksi keille tuoksunäytteitä lähetetään. Totuus on, että aika harvalla suomalaisella vaikuttajalla on niin paljon seuraajia, että täyttävät heidän kriteerinsä. Jostain syystä tätä seuraajamäärää ei suhteuteta Suomen oloihin. Seuraajatkaan eivät yksin riitä, sillä tuoksuja ei haluta markkinoida tietämyksellä vaan mielikuvilla. Tärkeää on, että sinun pitää näyttää tietynlaiselta ja edustaa tietynlaista elämäntyyliä tai olla julkkis, että vastaat heidän haluamaansa yhteistyökumppania. Voitte kuvitella, että en persoonana vastaa lainkaan tuohon kysyntään. Olen liian vanha, enkä ole julkkis. Oma tapani kertoa tuoksuista ovat kokemus ja tietämys asiasta, jonka kautta lukijani voivat tehdä omat johtopäätöksensä kiinnostaako tuoksu heitä vai ei. Tuoksun markkinointi elämäntyylilläni tai kasvoillani, eivät ole olleet täällä koskaan pääosassa. Nykyään en saa tämän vuoksi tuoksunäytteitä kuin yhdeltä maahantuojalta (kiitos L'Oreal) ja sitten on tietenkin ne itse ostetut, joista kirjoitan. Harmittaa edelleen, etten voi kirjoittaa teille esim. uutuuksista yhtä laajasti kuin ennen helpottaakseni ostopäätöstä, mutta tämä on nyt tätä päivää ja siihen on tyydyttävä. Oli kuitenkin todella hienoa olla pioneeri Suomessa tämänkaltaisen tuoksumarkkinoinnin tiimoilta.

Tuoksujutuista kolme tapahtumaa on jäänyt erityisesti mieleen. 

MICHAEL KORS

Vuonna 2014 minua pyydettiin tekemään yhteistyötä Michael Korsin kanssa, kun Korsin tuotteet tulivat Suomeen. Yhteistyö jatkui vielä seuraavanakin vuonna. Tänä päivänä Korsin tuoksuja ei taida enää saada ollenkaan Suomesta kivijalkakaupoista.

MARC JACOBS

Marc Jacobs Daisy Kiss -kampanja oli ensimmäinen yhteistyö, josta sain palkkion. Käväisin tuolloin myös maahantuojan kutsumana Helsingin Stockmanilla Daisy Eau So Fresh -tapahtumassa valitsemassa asiakkaille tuoksuja.

NORDIC COSMETICSIN (nyk. Sirowa) LANSEERAUSTILAISUUDET

Nykyään Suomen suurimman tuoksujen maahantuojan kevään ja syksyn lanseeraustilaisuudet olivat tällaiselle tuoksuista kiinnostuneelle informaatisin tilaisuus, mihin voi osallistua. Pidin huolen, että kalenteri oli noina päivinä tyhjä. Tilaisuuksissa pääsi tutustumaan etukäteen ilmestyviin uutuustuoksuihin, meikkeihin ja ihonhoitotuotteisiin, joiden maahantuojana firma toimi. Tuoksuja oli ihana tuoksutella rauhassa ja keskustella tuoksuista muiden tilaisuudessa olleiden kanssa. Päivien jälkeen olin aina todella hyvin kartalla uutuuksista ja omat suosikit olivat tietenkin nopeasti selvillä. 

GUERLAIN

Keväällä 2016 sain kutsun Sokokselle tutustumaan Guerlainin Spring Glow -kokoelmaan. Pääsin tuolloin Guerlainin kansainvälisen meikkitaitelijan José Luis Yuven meikattavaksi. Voin sanoa, ettei minulla ole ollut koskaan niin dramaattista meikkilookia kuin tuona päivänä. Olin todella CHIC. :D Vieläkin katsellessa tuota meikkilookia, tykkään siitä ihan hirmuisesti, vaikka se ei ole lainkaan sellainen, missä kuljen päivittäin. Huulipunakin on sen värinen, jota en koskaan valitsisi itselleni, mutta jollakin tavalla se vaan sopii tuossa tyylissä. Alarajaukset ovat todella more is more, en tee niitä koskaan itselleni. Tämä opetti, että joskus voi hullutella ja on hyvä astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

BRÄNDILÄHETTILÄS

Bloggaajalle/vaikuttajalle/sisällöntuottajalle ehkäpä se korkein saavutus on päästä brändilähettilääksi. Tällaiset pitkään jatkuvat ennalta sovitut yhdessä suunnitellut yhteistyöt ovat molempien osapuolten kannalta järkeviä ja myös seuraajissa luottamusta herättäviä. Olin tuohon aikaan tehnyt blogia jo joitakin vuosia osa-aikatyönä, tämä oli tavallaan luonnollinen jatkumo. En voisi koskaan alkaa brändilähettilääksi merkille, josta itselläni ei olisi aiempaa kokemusta. Se ei olisi uskottavaa teille lukijoille ja pettäisin siinä myös itseni. Yhteistyöt tulivat luonnollisesti, sillä olin käyttänyt näiden brändien tuotteita useita vuosia ja kirjoitellut niistä myös blogissani. Olen edelleen erittäin otettu, että sain toimia kahden suosikkibrändini lähettiläänä. Jane Iredalen brändilähettiläs olin heinäkuusta 2020 lokakuuhun 2021. Yhteistyö päättyi, kun silloinen maahantuoja myi yrityksensä. Sensai käyttää mainontaansa yleensä paljon isompia nimiä, joten oli melkoinen kunnia, että joskus tietämyksellä ja sitoutumisella brändiin mennään pelkkien lukujen edelle. Sensain brändilähettiläänä toimin tammikuusta 2020 joulukuuhun 2021.

PURKKIMAFIA

Kuka vielä muistaa Purkkimafian? Purkkimafia oli Suomen ensimmäinen blogiportaali, jossa oli mukana ainoastaan kauneusaiheisia blogeja peräti 30 kappaletta. Olin mukana portaalissa alusta asti. Lopulta Purkkimafiasta ei tullut niin mahtava juttu kuin alunperin ajateltiin. Jostain syystä näin "niche" ympäristö ei kuitenkaan kiinnostanut esim. mainostajia tarpeeksi. Tällä alalla mikään ei pyöri ilman rahaa. Lopulta tajusin jo parissa kuukaudessa, ettei Purkkimafia sittenkään ollut "mun juttu". Myöhemmin Purkkimafia kuopattiin lopullisesti. Silti todella hienoa, että tällaista yritettiin. En tiedä olisiko toiminut muualla, mutta ei Suomessa.

KOMMENTIT

Kun joskus on tuntunut pahalta, teidän kannustavat tai muuten vain ilahduttavat kommentit ovat saattaneet pelastaa päivän. Arvostan jokaista kommenttia suuresti ja pidän huolen, että myös vastaan jokaiseen edes jotakin. Se on vähintä mitä voin tehdä kunnioittaakseni teitä, jotka edelleen jaksatte kommentoida. Olen todella onnellisessa asemassa, sillä kaikkien näiden vuosien aikana olen saanut vain muutaman ikävän sävyisen kommentin ja viimeisestä sellaisesta on aikaa jo vuosia. Ikäviä kommentteja tuli eniten siinä vaiheessa, kun aloin aikoinaan saamaan pr-näytteitä blogijuttuja varten. Nykyään pr-näytteisiin on totuttu, mutta tuolloin se oli uutta ja varmasti lukijoistakin hämmentävää. Asiaan on vaikuttanut varmasti myös se, että minäkin olen löytänyt tasapainon asiaan. Tämä on ollut kuitenkin todella pientä verrattuna siihen, että monella tuntemallani bloggaajalla on aktiivisia kiusaajia/häiriköitä, jotka kokevat oikeudekseen jättää jokaiseen heidän postaukseensa jonkin loukkaavan tai alentavan kommentin. Kyse on tällöin jo vainoamisesta. Toiset ovat tehneet näistä jopa poliisille tutkintapyyntöjä. Nämä ovat somen valitettavia negatiivisia lieveilmiöitä.


Jos olet bloggaaja, mitkä ovat sinun ikimuistoisimpia hetkiä? Jos taas olet lukija, mitä sinä muistat blogistani parhaiten näiden vuosien varrelta?

Valitse vain yksi! | Meikit

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia


Kiitos taas Lindalle loistavasta postausideasta! Kyseessä on ajatusleikki, että saisin valita vain yhden meikkituotteen eri kategorioista ja niiden kanssa pitäisi sitten pärjätä tilanteessa kuin tilanteessa. Meikkityylini on hyvin luonnollinen. Juhlaan saatan tehdä hivenen syvempää silmämeikkiä, mutta pääsääntöisesti käytän samoja tuotteita tilanteesta riippumatta. Kaiken pohjana on aina kuulas pohja, jossa oma iho saa todellakin näkyä. En tykkää paksuista peittävistä juonteita korostavista pohjista, mutta haluan, että pohja tarvittaessa peittää kuitenkin ihon punakkuutta ja pieniä värivirheitä. Jos tykkäät todella värikkäästä ja peittävästä meikistä, näistä suosikeista tuskin löydä itsellesi uusia suosikkituotteita. En seuraa meikkitrendejä vaan minulle on vuosien aikana muodostunut todella vahva oma tyyli, jonka koen omakseni. Meikkityyliini olen ottanut paljon vaikutteita Kate Mossilta. Voin hyvin kuvitella meikkaavani samalla tavalla vielä 30 vuoden päästä. Arkimeikkiä meikatessa minulla menee yleensä n. 15-20 minuuttia. Eli meikata, mutta näyttää silti suht meikkaamattomalta ei ole mitenkään nopea tyyli meikata. ^_^

Lähdin miettimään kokonaisuuttani siltä kantilta, että tuotteet sopisivat hyvin keskenään ja siten täydentäisivät toisiaan. Kun olin valinnut tuotteet, tajusin, että yksi brändi vastaa täydellisesti toiveisiini. Tuotteista useita olen käyttänyt vuosia ja tulen käyttämään jatkossakin. 


Mielessäni oli myös toinen käyttämäni primer, mutta valitsemani meikkipohjan kanssa tämä heleyttävä primer on paras. Helmiäispigmenttejä sisältävä ja heleyttävä pohjustus tuo iholle tervettä ja luonnollista hehkua. Kosteuttava ohut koostumus soveltuu varsinkin pintakuivalle ja kuivalle iholle. Saa meikin pysymään raikkaan näköisenä. 


Käytössäni on vielä vanha pakkaus, koska tämä tuote kestää ikuisuuden. Hinta hivenen kirpaisee. Uusittuihin pakkauksiin voi onneksi ostaa edelleen täyttöpakkauksia, joten rasiaa ei tarvitse joka kerta ostaa uutta. Puristepohjalla saa hyvin läpikuultavan tai sitten kerrostamalla peittävämmän pohjan. Peittävämpi pohja vaatii ehdottomasti alle heleyttävän primerin, ettei lopputuloksesta tulee omaan makuuni liiankin matta. Pohja on uskomattoman kestävä. Se kesti työpäivän jopa maskin alla liikkumattomana. Olen nyt käyttänyt kesät talvet sävyä Radiant. Koska en ota aurinkoa, enkä vietä aikaa auringossa, kesällä tuleva päivetys on hyvin näennäistä. Tämä on taipunut käyttöön myös silloin. Puristepohja on helppo ottaa mukaan myös matkalle. Niin ja se paras juttu, tämä peittää sen punaisuuden! Suihkutan aina päälle vielä lopuksi jotain kosteuttavaa suihketta, koska se tekee pohjasta vieläkin hehkuvamman näköisen.




En ole ollut enää vuosiin irtopuutereiden ystävä vaan käytän kivipuutereita. Niiden koostumuksissa on tapahtunut melkoinen kehitys sitten 90-luvun, jolloin ne olivat erittäin mattaavia ja jauhoisen oloisia. Puuteri näyttää kuvassa tummemmalta mitä se oikeasti on. Hinta on kova, mutta en voi sille mitään miten paljon rakastan tämän tekemää luonnollista läpinäkyvää ja heleää jälkeä. Sen näkee jo siitäkin, kuinka paljon olen tuotetta käyttänyt. Tämä on nyt varmaan kolmas joka minulla on näitä menossa. Puuteri ei koskaan korosta ihon kuivia kohtia. Sopii täydellisesti myös silmänympärysiholle.


Käsi ylös, kenelle tämä tuli yllätyksenä. :D Tähän ei yksinkertaisesti ollut muita vaihtoehtoja. Käytössäni on sävy HC00 Luminous Ivory. Tykkään siitä, ettei sävy ole liian vaalea, jolloin se menee hyvin myös kesällä. Silti se ei koskaan näytä tunkkaiselta talvellakaan. Sopii loistavasti kaikille, jotka haluavat peittoa, mutta samalla myös heleyttä. Tämä on varsinkin ikääntyvän ihon tuote. Olen sanonut monesti, että peitevoide on valokynän ja peitevoiteen rakkauslapsi, sillä siinä yhdistyy molempien tuotteiden parhaat puolet – peittävyys ja heleys. Tuote tekee erillisen valokynän turhaksi. Silti peittää loistavasti tummat silmänaluset. Ei mene päivän aikana juonteisiin, eikä korosta niitä, koska ei ole kuivattava. 


Helppo valinta. Olen kertonut, että olen karsinut meikkejäni viime aikoina rajusti pois. Miksi pitää kiinni tuotteista joita en tule koskaan käyttämään? Karsintaa suorittaessa tämä oli ainoa yksittäinen highlighter, jonka jätin kokoelmaani. Voidemainen kuultovoide, jolla saa erittäin läpikuultavaa hehkua, mutta kerrostamalla myös voimakkaamman hehkun. Taputtelen yleensä kasvoille lopuksi ihan sormin  – kulmaluille, nenänvarteen ja poskipäille. Joskus taputtelen kuultovoidetta huulten keskiosaan huulipunan päälle, kun haluan pulleamman näköiset huulet. Voi levittää halutessaan myös siveltimellä, mutta tykkään meikata sormin. Jos haluaa todella luonnollisen lopputuloksen, kannattaa laittaa tuote jo meikkipohjan alle. Kesällä upean meikin saa, kun levittää kasvoille vähän aurinkopuuteria, tämän luomille ja huulille punaisen huulipunan. 


Käytän sävyä 03 Taupe Brown. Sävy on todella neutraali monelle sopiva sävy – ei liian kylmä, eikä liian lämmin. Luonnollisessakin meikissä, jota suosin, kulmat ovat tärkeät. Tykkään kulmissa erittäin luonnollisesta ja pehmeästä lopputuloksesta. Yleensä täyttelen vain rakosia, sillä kestovärjään kulmani. Koostumus on täydellinen, ei liian pehmeä, eikä liian kova. Kärjellä saa halutessaan tehtyä tarkkaakin jälkeä. Toisessa päässä on harja, jolla on helppo viimeistellä väri tasaiseksi. Pysyy hyvin koko päivän.


Jos huulipunasta olisi yksi universaali kaikille sopiva sävy, se olisi Jackie. Katsokaa vaikka kuva tuotteesta huulilla täältä, niin tajuatte, mitä tarkoitan. Tuolta näkyy myös hyvin, miltä sävy näyttää eri sävyisillä ihoilla. Sävy on neutraali ruskeaan taittava punainen. Se ei ole tunkkainen vaan täydellinen! Lämpöisen sävyiselle iholleni neutraalit ja nudet ovat yleensä erittäin vaikeita sävyjä ja näytän niissä nopeasti valjulta, mutta Jackiessa on juuri sopivasti punaisuutta, ettei se näytä liian tylsältä. En usko, että on tilaisuutta johon sävy ei sopisi. Triple Luxe punien koostumukset ovat voidemaisen täyteläisiä ja ne pysyvät hyvin huulilla. Eivät kuivata huulia. Eivät mene tällaisen vanhemmankaan huulten juonteisiin, joten voi käyttää ilman rajauskynääkin. Tuoksu on hento – vaniljaisen marjainen.

Tykkään poskilla luonnollisista sävyistä. Kevyen persikkainen sävy antaa "tervettä" sävyä kasvoille. Joe Blascon poskipunat ovat pigmenttisiä ja kestäviä. Sipaisemalla kevyesti saa heleän lopputuloksen, kerrostamalla iltaa sopivan tyylin. Sävy näyttää myös luomilla tosi kivalta.


Totuus on se, etten tee mitään luomiväripaleteilla, joissa on useita sävyjä. Päädyn käyttämään niistä aina ehkä kolmea-neljää sävyä. Tykkään aavistuksen enemmän Jane Iredalen palettien värien koostumuksista, mutta valitettavasti Iredalelta ei löydy yhtä palettia, jossa olisi makuuni sopivasti niin mattoja kuin hohtavia sävyjä. Sen sijaan Natasha Denonan Glam -paletti on täydellinen. Siinä on kaksi mattaa ja kolme hohtavaa sävyä. Todella tummanruskealla matalla sävyllä Seed voi tehdä halutessaan myös rajaukset. Toinen matta Harlow on taas loistava sävy luomen pohjustamiseen. Sävyt pysyvät hyvin luomilla ja ovat pigmenttisiä, mutta kermaisina helposti työstettäviä. Levitän hohtavat sävyt usein ihan vain sormin taputtamalla liikkuvalle luomelle. 


Kaikista Sensain ripsiväreistä tämä on hiipinyt hiljalleen suosikikseni. Kun mietin minkä ostan seuraavaksi, päädyn kuitenkin lopulta tähän. Aloin käyttämään Sensain 38 -ripsivärejä jo alle parikymppisenä sen jälkeen, kun tajusin, että omissa silmissäni kaikki muut mascarat suttaantuvat silmien alle, vaikka en laittaisi ripsiväriä alaripsille. Luottotuote, josta en luovu. Lopputulos on näyttävä ja ripsiväri antaa ripsille runsaasti lisää pituutta ja vähän tuuheutta.

Mitkä tuotteet sinä valitsisit? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?







Viisi parasta huulikiiltoa

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia


Olen todella pitkän tauon jälkeen innostunut uudelleen huulikiilloista, kun taas huulipunat tuntuvat jäävän kaappiin pölyttymään. Ehkä niidenkin aika tulee vielä. Huulikiilloissa on muutamia juttua joista pidän. Nykyään yksi niistä on neutraalit sävyt. Mitä vanhemmaksi tulen, niin erittäin kirkkaan väriset pigmenttiset huulikiillot voivat olla vaikeita ilman rajausta. Huulikiilto on helppo tuote, joka antaa huulille lisää extraa ilman, että laittaessa tarvitsee katsoa peiliin. Siksi suosin neutraaleja sävyjä. Yksi lempituotteista ei oikeastaan ole huulikiilto vaan ennemminkin voide, mutta luen sen omassa käytössä huulikiilloksi. Ominaisuuksista tärkeää on pysyvyys, niin hyvä kuin nyt kiilloilla vaan voi olla. Tahmeutta voi olla pieni aavistus, sillä se usein lisää tuotteen kestoa. Tahmeutta ei kuitenkaan saa olla missään nimessä niin paljon, että huulet liimautuvat yhteen, sitä tunnetta inhoan. Tuoksua saa olla, mutta ei niin voimakasta, että haistan sen koko päivä nenässäni. Lisäksi arvostan, jos huulikiillossa on myös huulia hoitavia ominaisuuksia.

Nämä viisi huulikiiltoa on käytössäni jatkuvasti. En ollut ajatellut yhtään, miten paljon huulikiillot oikeastaan maksavat tai ainakin nämä suosikkini. Tajusin, että monet niistä ovat arvokkaampia kuin useat nykyään käyttämäni ihonhoitotuotteet. Mikä oli jollakin tapaa jopa järkytys, koska ostan nykyään meikkejä harvemmin, niin hintoja ei sillä tavalla tule ajatelleeksi. Toisin kuin ihonhoitotuotteita kuluu jatkuvasti ja niissä todella mietin mihin pihistän ja missä panostan.


*Buxom Full- On Plumping Lip Cream Mudslide 25 € – Buxomin huulikiiltoja olen käyttänyt vuosia. Tällä hetkellä sävyistä Mudslide kolahtaa eniten. Se on huulilla todella kaunis neutraali roosa. Joukon tahmein, mutta ei liimaa kuitenkaan huulia yhteen. Huulikiillossa on myös Plumping-efekti, joten se kihelmöi aavistuksen huulilla laittamisen jälkeen. Ei kuitenkaan liiaksi. Tämä on huulikiilto, jonka valitsen esim. juhliin. Sisältää A-ja E-vitamiinia, jotka suojaavat ja kosteuttavat huulia. Tuoksuu vaniljalta.

Fenty Beauty Gloss Bomb Lip Luminizer Fu$$y n. 25€ – Fenty Beautyn kiillossa on muhkea aplikaattori, jolla tuote on helppo levittää. Sävy on on huulilla hyvin vaalea neutraalia pinkki, joka sisältää hienon hienoja hopeansävyisiä kiiltäviä partikkeleita, jotka saavat huulet näyttämään täyteläisimmiltä. Tässäkin on hiven tahmeutta, mutta ei kuitenkaan yhtä tahmea kuin Buxom. Tuoksu on mielenkiintoinen karkkisan kukkaisa, tulee ehkä hivenen Bubble Gum -fiilikset. Kiva arkipäivien kiilto.

*Jane Iredale Just Kissed Lip & Cheek Stain Forever Pink 29 € – Piti ihan tarkistaa milloin tuote on esiintynyt blogissa ensimmäisen kerran. Löysin ensimmäisen postauksen kahdeksan vuoden takaa, siitä lähtien tuote on kuulunut meikkipussin vakiovarustukseen. Koostumuksensa puolesta tämä on toki enemmän voide kuin kiilto, mutta minulla tämä toimittaa huulikiillon työtä. Tuolta ensimmäisestä postauksesta näette, miltä tuote näyttää huulilla. Kämmenen selkään laitettuna se on väritön, eikä juurikaan kerro mitään. Tätä tituleerataan läpikuultavaksi huulipunaksi, mutta koen, että tänä on enemmän huulivoiteen ja huulikiillon yhdistelmä. Antaa huulille luonnollisen sävyn ja hoitaa huulia tehokkaasti. Jos et tykkää tahmeudesta, tässä sitä ei ole ollenkaan. Tuotteesta on olemassa kaksi muutakin sävyä, mutta en välitä niistä niin paljon kuin tästä alkuperäisestä. Toimii hätätapauksessa myös erittäin nättinä poskipunana. Tuoksu on hedelmäkarkkimainen. Helppo tuote, joka kulkee aina mukana, luottotuote töissä.

*Sisley Le Phyto Gloss Milkyway 46,90 € –  Sisley on luksusbrändi ja se näkyy myös hinnassa. Koostumus näissä Le Phyto Glosseissa on täysi kymppi. Se on vähemmän tahmeaa kuin Buxomissa tai Fentyssa, sen oikeastaan juuri ja juuri havaitsee. Enemmänkin koostumus on voidemainen. Tuntuu huulilla rauhoittavalta. Läpikuultava helmiäispinkki, joka saa huulet näyttämään pulleammilta. Näyttää huulilta vain sellaiselta mehukkaalta. Yksi joukon hoitavimpia kiiltoja. Tästä on hyvin vaikea havaita mitään tuoksua, koska se on niin mieto. Ehkäpä aavistus karkkisuutta? Vapaapäivien luksus pikakaunistautumiseen.

*Sensai Total Lip Gloss Shinome Coral 44 € – Sensain huulikiillossa sävyjä on kolme ja lisäksi väritön versio. Käytän vaihtelevasti väritöntä ja tätä mehukasta korallia. Sävy on mielestäni rusehtava koralli, jossa on pieniä kultaisia helmiäishippuja. Huuleni ovat melko voimakkaan sävyiset, joten tämä ikäänkuin vain korostaa huulteni omaa sävyä antamalla niille kiiltoa ja hohtoa. Ei ole tahmea vaan voidemainen. Koska Sensai on ihonhoitobrändi, ei yllätä, että huulikiilto on pakattu täyteen ihoa hoitavia ainesosia esim. erittäin kosteuttavaa glyseriiniä ja hydralusoitua silkkiä. Kiilto on täysin tuoksuton, eikä siihen ole lisätty hajusteita. Käytän, kun haluan huulille pientä sävyä ja hoitavuutta. Päivisin tällä korvaa helposti huulivoiteen hoitavuuden vuoksi. Kiva tuote kuiville huulille talvellakin.


Vasemmalta oikealle – Buxom, Fenty Beauty, Jane Iredale, Sensai ja Sisley.


Käytätkö huulikiiltoja? Suosikkeja?

Viisi kosmetiikan kesäsuosikkia Lykolta

MAINOS: LYKO (*Sisältää mainoslinkkejä)

Netti on nykyään pullollaan vaihtoehtoja, mitä tulee kosmetiikan ostamiseen. Yksi eniten käyttämiäni verkkokauppoja on *Lyko, josta löytyy monipuolisesti niin meikkejä, ihonhoitoa kuin tuoksujakin. Lisäksi kaupasta löytyy *Yankee Candle -tuoksukynttilät, jotka kuuluvat vahvana osana arkeeni varsinkin talviaikaan, mutta elokuun pimenevinä iltoina kaivan esiin Warm Cashmeren tai Autumn Glown, joiden tuoksu vie mielen kohti syksyä.

Nyt on kuitenkin loppuviikoksi luvattu suorastaan helteistä, niin ajattelin, että voisin jakaa teille viisi kosmetiikan kesäsuosikkia, jotka ovat olleet olleet eniten käytössä tänä kesänä, mutta myös aiempina vuosina. Suurimman osan tuotteista olette nähneet täällä jo monen monta kertaa. Ostan niitä aina uudestaan, kun entiset ovat päässeet loppumaan. 


*Essie Saltwater Happy – Moniko vielä muistaa, kun blogissani oli paljon kynsiaiheista sisältöä? Syy tämän sisällön hiipumiseen on se, että minusta on tullut sillä saralla auttamattoman tylsä. Lisäksi pidän toisen työni vuoksi kynteni hyvin lyhyinä. Muutama vuosi sitten karsin kynsilakkavalikoimaani ankaralla kädellä, lopulta vähitellen supistin sitä enemmän ja enemmän. Lopputulos on nykyään se, että omistan vain yhden brändin kynsilakkoja (Essie) ja niitäkin alle kaksikymmentä kappaletta, kun mukaan luetaan pikakuivattaja, alus- ja päällyslakka. Yksi ehdottomia kesän suosikkisävyjä on ollut jo vuosia Saltwater Happy. Jos en väärin muista, tämä kuului aluksi johonkin kokoelmaan, jonka jälkeen poistui myynnistä. Sävy on sittemmin palannut Essien perusvalikoimaan. Saltwater Happy on siitä jännä, että minähän en edes tykkää sinisestä, mutta tätä rakastan. Sävy on todella uniikki, se näyttää hyvältä vitivalkoista, mutta myös päivettynyttä tai tummaa ihoa vasten. Väri, joka sopii kaikille. Pullossa sävy näyttää hyvinkin hempeältä vaaleansiniseltä, mutta kynsillä sävy on erittäin kirkas vaaleansininen,  joka kiinnittää huomiota. Silti sävy sopii minusta tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

*Elizabeth Arden Hyaluronic Acid Ceramide Capsules – Helmenvalkoisena hohtavat kapselit sopivat erityisen hyvin kosteusköyhälle iholle. Moni unohtaa, että helle haihduttaa ihosta kosteutta ja silloin iho kaipaa hellepäivän päätteeksi lisäkosteutta, joka helposti unohtuu, kun moni keventää käyttämiensä tuotteiden koostumuksia kesäksi. Kun on kuuma, iholla ei halua pistää mitään raskasta, joten kesäisin keramidikapselit sopivat hyvin antamaan lisäkosteutta. Kapselit antavat iholle välittömästi plumped-efektin, jolloin se näyttää kimmoisammalta, joten sopivat hyvin myös meikin alle. Biohajoavien kapseleiden sisällä oleva seerumi levittyy miellyttävästi. Iho tuntuu silkkisen pehmeältä, mutta ei kuitenkaan rasvaiselta. Meikki on helppo levittää päälle. Iltaisin käyttäessä laitan tuotteen vasta retinolin päälle, jonka jälkeen lisään jonkin todella ohuen kosteusvoiteen. Päivisin lisään päälle vain aurinkosuojan. Hyaluronihapon lisäksi kapselit sisältävät useita erilaisia keramideja, auringonkukka- ja oliiviöljyä, sekä maitohappoa. 

*Dolce & Gabbana Light Blue – Olen käyttänyt tuoksua jo vuosikaudet ja mennyt sekaisin laskuissa monesko pullo on menossa. Tämä on tuoksu, jota kuluu eniten, koska käytän tätä myös ainoana työtuoksunani. En silti pelkää laittavani Light Blueta iholle myös vapaalla. En oikeastaan olisi uskonut, että voisin ihastua johonkin tuoksuun aina vain enemmän ja enemmän. Tuoksu on hyvin tasapainoinen ja sitä sietävät myös monet tuoksuyliherkät. Siinä ei ole mitään pistävää tai hyökkäävää. Raikkaus ja pieni lempeä makeus kulkevat käsikädessä. Puraisu Granny Smith -omenaa tekee tuoksusta raikkaan kirpeän. Raikkaan elämyksen täydentää sitruuna. Hienostunutta kukkaisuutta tuoksuun tuovat jasmiini, ruusu ja englanninsinililja. Ruusua on kuitenkin vain aavistus; edes minä, ruusutuoksujen ystävä, en juurikaan erota sitä. En pystyisi sanomaan, että tässä on ruusua, jos en tietäisi. Pohja on lämmin ja tuo pehmeää makeutta – myskiä, seetripuuta ja ambraa.

*Jane Iredale Lip Drink Flirt – Kulkee mukanani aina – kesällä ja talvella. Minulla on yksi käsilaukussa, yksi työpaikalla ja yksi kotona. Sävy Flirt on todella kaunis, se ikään kuin on huulilla eikä kuitenkaan ole. Se ei anna huulille mitään huomattavaa sävyä, mutta kaunistaa ne. Huulivoide sisältää aurinkosuojan SPF15, mikä on loistava asia varsinkin nyt kesäaikaan. Luonnonvahoja sisältävä voide sopii myös vegaaneille, sillä se ei sisällä mehiläisvahaa. Voide on sopivan jämäkkää koostumukseltaan, joten se pysyy huulilla hyvin ja kosteuttaa tehokkaasti. Tuoksu on sitruksinen.

*Sensai Lash Volumiser 38°C – Minulla on tuuheat, mutta lyhyet ripset, en voisi kuvitellakaan olevani ilman ripsiväriä. Sensain 38°C -mascaroita olen käyttänyt vuosikaudet. Tykkään vaihdella versioita. Olen kuitenkin tykästynyt kesäaikaan Lash Volumiser ripsiväriin, jonka tuuhea isohko harja muistuttaa aika paljon *Monsieur Bigin harjaosaa. Se on sellainen, että joko siitä tykkää tai ei. Tällä saa kuitenkin ehkä näyttävimmän lopputuloksen kaikista Sensain ripsiväristä. Massa tuntuu aluksi aina vähän liian juoksevalta, mutta kun tuote on ollut kuukauden verran auki, se alkaa olemaan hivenen paksummassa ihannekoostumuksessaan ja jälki on silloin vieläkin parempaa kuin alussa. Antaa ripsille paljon pituutta, ei mielestäni niinkään tuuheutta, paitsi jos riittää malttia kerrostamiseen, johon mielestäni nämä 38-mascarat ovat hivenen haastavia, koska ne kuivuvat ripsille niin nopeasti ja kerrostamalla tulee sitten helposti omaan makuun luonnottoman tönköt ripset.


Mitkä ovat sinun kosmetiikan kesäsuosikit?

Lykon koko valikoiman löydät *täältä. Yli 30 euron tilaukset postikuluitta, ilmainen Budbee-kuljetus yli 60 euron tilauksille. Tosin tällä hetkellä myös Budbee-toimituksille näyttäisi saavan ilmaisen kuljetuksen, kun tilaa yli 30 eurolla.

Oikein aurinkoista ja lämmintä juhannusta kaikille!


Designed by FlexyCreatives