Olen aiemminkin sivunnut ristiriita-asiaa. Tässä maailman tilanteessa, mitä kaikkea ympärillä tapahtuu – ensiksi oli korona, josta oikeastaan kaikki lähti syöksykierteeseen. Tehtiin vähän ylilyöntejäkin tuntemattoman edessä. Kun tilanne alkoi edes vähän normalisoitumaan, tuli sota, jota sitten seurasi inflaatio ja muut huolet.
Samaan aikaan tuntuu hirveän ristiriitaiselta kirjoittaa blogia, jossa pääaiheena on kosmetiikka, vaikka toki tämä on paljon muutakin. Tein jo pari vuotta sitten päätöksen, että koitan alkaa tekemään juttuja ilman, että kaikki pyörisi saatujen tuotteiden ympärillä, sillä halusin vähentää täällä kotona omaa kosmetiikkakuormaani. Tietenkin on aina yhteistöitä, joissa niitä purkkejakin tarvitaan tai jos olen sattunut testaamaan jotain uutta, mutta moni ihonhoitopostauksistani ei pyöri enää purkkien ympärillä. Toki lisään postauksiin usein mainoslinkkejä, koska onhan tämä toinen työni, mutta ajattelen sen niin, että niiden kautta jokainen voi ostaa tai olla ostamatta, joten tuskinpa ne ketään haittaavat. Rahaa en niiden klikkaamisesta saa, ainoastaan ostoihin päättyvistä tapahtumista.
Kosmetiikkakuormani vähentäminen on sujunut hyvin. Ajattelin, että voisin joskus jopa avata, minkä verran esimerkiksi meikkejä minulla on, sillä niissä on tapahtunut paljon edistystä. Omistan enää viisi luomiväripalettia, mutta niissäkin taitaa olla melkein puolet liikaa. Kaikki meikkini mahtuisivat hyvin yhteen postaukseen. Kiinnostaisiko teitä nähdä kaikki meikkini?
Ihonhoidon saralla on tapahtunut ehkä vieläkin isompi muutos. Ennen kaappini tursusi avaamattomia pulloja ja purnukoita, joita oli saatuna. Ei enää. Minulla on varakappaleita jemmassa muutamista tuotteista, joita käytän jatkuvasti. Lisäksi muutamia tuotteita valmiiksi suunniteltuihin postauksiin, mutta sellaisia ylimääräisiä vain jostain saatuja ei ole enää ollenkaan. Otan vastaan vain tuotteita, joilla on oikeasti täällä käyttöä tai ne kiinnostavat minua. Se määrä on huomattavasti vähemmän kuin ennen.
Ristiriitaisen asiasta tekee myös se, etten tykkää seurata Instagramia nykyään juuri lainkaan sen kaupallisuuden vuoksi. Melkein joka tili koittaa kaikessa kaupata jotain, lähes kaikki tuotteet on saatuja. En ole kateellinen, koska tiedän, miten tämä meidän ala toimii. Olenhan siinä itsekin mukana. Minua vain on henkilökohtaisesti alkanut ahdistamaan sen kaupallisuus paljon. Sen sijaan blogeja tykkään lukea, en osaa selittää, mutta täällä homma on nykyään hyvin erilaista, kun meitä kirjoittajia on vähemmän. Jotenkin sydän pakahtuu kaikkia kohtaan, jotka jaksavat vielä kirjoittaa. Kyllä meilläkin on saatuja tuotteita ja kaupallisuutta, mutta se mittakaava on niin eri. Sisältö on myös erilaista hyvällä tavalla.
Samaan aikaan kun olen vähentänyt ostamista ja kaupallisuutta, tämä on kuitenkin toinen työni, ollut jo useamman vuoden. Suurin unelmani tällä hetkellä olisi se, että pystyisin elämään sellaista elämää, joka olisi mahdollisimman vähän riippuvainen tästä yhteiskunnasta. Siihen tosin tarvitaan tietenkin rahaa, mikään ei tule täällä ilmaiseksi. Olisi niin hienoa omistaa jokin pieni maapläntti, jossa voisi viljellä mahdollisimman paljon omat syömisensä. Olisi pienen pieni mökki metsän keskellä, mutta ei kuitenkaan liian kaukana palveluista (pyörämatka). Keskellä tupaa olisi leivinuuni ja katolla aurinkopaneeleita, jotka auttaisivat sähköntuottamisessa niin paljon, että voisi olla lähes omavarainen. Pihassa oma kaivo. Mitä vähemmän olisi kiinni tämän yhteiskunnan nykymetkuissa sen parempi. Tämä on tietenkin vain ISO unelma.
Unelmaelämäni on tällä hetkellä todella kaukana tästä somemaailmasta ja kaupallisuudesta, jossa ihmisellä pitää olla kaikkea uutta, mielellään suurempaa ja parempaa tai ainakin sellaista mielikuvaa meille luodaan. Tosin luulen, että tämä ajatusmaailma alkaa olla hyvin pian mennyttä ja moni muukin haaveilee edellämainitun kaltaisesta yksinkertaisemmasta elämästä, jossa se merkkilaukku tai uusi mekko eivät ole elämää paremmaksi tekeviä asioita. Kaikkihan tietävät, että minultakin merkkilaukkuja löytyy, joten tämä ei ole mikään herja omistajia kohtaan vaan kertoo vain omista ajatuksistani tällä hetkellä.
Viimeiset kaksi vuotta ovat vieneet minua eri suuntaan elämästä, jota ennen ajattelin hyväksi ja tyydyttäväksi. Kosmetiikan lisäksi olen vähentänyt myös vaatteitani. En osta enää mitään uutta, jos en oikeasti tarvitse. Olen keräillyt pitkään Muumimukeja. Uusia tuutataan nykyisin sellaisella vauhdilla ulos, että pitää olla jo jonkin verran rahaa lompakossa, että kaikki pystyisi keräämään. Tämäkin alkoi ahdistamaan. Haluanko todella käyttää rahaa tuollaiseen? Joten päätin, että lopetan haaveeni omistaa kaikki mukit. Luultavasti ainakin vielä ostan uusia, mutta uusien hankinnat rajoittuvat talvi- ja kesämukeihin, josta kaikki aikoinaan lähti ja jotka ovat aina olleet itselleni niitä rakkaimpia. Voi olla, että luovutan niidenkin suhteen. Asia vaatii vielä pureskelua. Lopetin myös yhden pitkään seuraamani Youtube-kanavan katsomisen, koska koin sen itselleni liian ristiriitaisena. Ympäristöasioissa monesti kerrotaan, että pienikin teko on hyväksi, totta, mutta koin siitä huolimatta ristiriitaa, kun kosmetiikkapurkkeja esitellessä hän puhuu paljon mikromuoveista, joka on se hänen pikkujuttunsa. Samaan aikaan kuitenkin lennetään useita pitkiäkin lentomatkoja vuodessa, omistetaan useita autoja ja näiden lisäksi ostetaan jatkuvasti uusia vaatteita, kun sesonki vaihtuu. En vain enää pystynyt katsomaan tai olisin, jos olisi jättänyt ne mikromuovijutut. Minulle se oli vain liian ristiriitaista, vieläkin ristiriitaisempaa kuin tämä oma elämä tällä hetkellä. :D Olenkin aina sanonut, että jos jokin alkaa ahdistamaan, lopettakaa vain seuraaminen. Se on parempi kuin alkaa moralisoimaan toista kommenttikentässä.
Silti samaan aikaan koen edelleen suurta intohimoa niinkin pinnallisiin asioihin kuin ihonhoitoon ja tuoksuihin. Rakastan kirjoittaa aiheista ja antaa vinkkejä, jos ketään enää kiinnostaa. Yksi ulkomaanmatka vuodessa antaa minulle rentoutumisen tunteen, jota en saa kotona. Puolustelen itselleni lentämistä sillä, että meillä ei ole autoa, eikä edes ajokortteja. Kaikki matkat tapahtuvat kävellen, pyörällä tai sitten julkisella liikenteellä. Asutaan pienissä neliöissä kerrostalossa kahdestaan. Näiden asioiden vuoksi tappelen moraalini kanssa. Tämän vuoksi usein sanonkin teille, että ostakaa vain jos on tarve, vaikka minä mainostaisin täällä mitä. Kuulostan juuri sellaiselta kauppiaalta, jonka kanssa kukaan ei varmasti enää halua olla yhteistyössä. :D
On ristiriitaista haaveilla yksinkertaisemmasta, mutta silti samalla tuntea intohimoa turhuuteen.
Lipstick Love -blogin Linda on myös käsitellyt blogissaan omaa kosmetiikka-ahdistustaan ja voin hyvin samaistua hänen tunteisiinsa, koska samoista fiiliksistä itsellä kaikki lähti vähenemään ja muuttumaan pari vuotta sitten. Nyt kun kosmetiikkapuoli alkaa olla kunnossa, haaveet yksikertaisuudesta ovat siirtyneet koskemaan muitakin elämän osa-alueita.
Millaisia tunteita sinussa herättää nykytilanne yhdistettynä kaupallisuuteen, joka pyörii ympärillämme yhä vain isommalla rattaalla?
Kuvat: Pexels
