Näytetään tekstit, joissa on tunniste byotea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste byotea. Näytä kaikki tekstit

TOP5 – Tämän hetken ihonhoitosuosikit

*Sisältää mainoslinkkejä. Esset ja Patyka omia muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.

Elokuu on ainakin itselleni vielä kesäkuukausi, mutta nyt kun näyttää siltä, että helteet olivat ja menivät, olen alkanut kääntämään ihonhoidossani katseen vähitellen syksyyn.

Mennyt kesä oli ensimmäinen ikinä, etten ottanut kertaakaan aurinkoa, en kertaakaan, en sekuntiakaan. Hyvin pieni päivetys mitä minulla on, on se, mitä olen saanut Rodoksen reissulla ulkona kävellessä ja kotona töihin pyöräillessä/kävellessä. Rodoksella yhtenä päivänä oli tarkoitus mennä rannalle aurinkotuoliin makaamaan, mutta se jäi ajanpuutteen vuoksi.  Kotona viime vuonna ostamani lepotuoli oli koko kesän alakerran varastossa, kun en viitsinyt hakea sitä ylös parvekkeelle.

Vähäisestä auringosta huolimatta koin, että ihoni kaipaa tänäkin vuonna kesän jälkeen perusteellista huoltoa. Niinpä aloitin puolitoista viikkoa sitten ihon tehohoidon, jota on tarkoitus jatkaa tämän kuun loppuun asti. Pärjään tällä hetkellä muutamalla tuotteella. Puhdistuksessa tykkään käyttää yleensä kolmea suosikkiani – Bioderman Misellivettä, Laponie of Scandinavian Puhdistusgeeliä ja Inari Cosmeticsin Puhdistusemulsiota. Jos minulla on jokin tehokas happo kuuriluontoisesti hivenen normaalia ahkerammin käytössä (kuten juuri nyt), kiinnitän huomiota siihen, että muut tuotteet olisivat mahdollisimman hellävaraisia ja hoitavia. On turha enää hapon lisäksi stressata ihoa millään muilla kovin aktiivisilla aineilla. 


*Byotea 18% Glycolic Acid Exfoliating Gel – Yleensä käytän näin vahvaa glykolihappoa talviaikaan, ehkä 1-2 kertaan kuukaudessa. Näin kesän jälkeen, kun haluan ihosta todella heleän, käytän yleensä kuukauden ajan kuuriluontoisesti tuotetta ahkerammin kerran viikossa. Jos tuntuu, että iho ei kuivu kerrasta liiaksi, saatan jonain viikkoina käyttää kuorintaa kaksikin kertaa viikossa. Tämä jatkuu kuitenkin vain kuukauden ajan. Kannattaa kuulostella omaa ihoa, mikä sille olisi sopiva määrä. Glykolihappo poistaa iholta kuolleet ihosolut ja stimuloi solujen uusiutumista, jolloin tuloksena on heleä, pehmeä ja tasainen iho. Käytön aikana on todella tärkeää suojata iho auringolta ja välttää auringonottoa.

*Esse Protect Oil – Kesällä en juurikaan käytä öljyjä, mutta syksyn tullen mikään ei ole parempaa iholle kuin hyvä öljy. Happoja käyttäessä iho suorastaan huutaa kunnon kosteutusta. Essen öljy on yksi suosikeistani. Se suojaa ihoa ilmansaasteilta. Pääraaka-aineena on käytetty ximeniaöljyä, joka suojaa herkkää ihoa, lisäksi se parantaa ihon mikroverenkiertoa. Öljyssä on miellyttävä pehmeä koostumus, ainakin omalle pintakuivalle iholle se imeytyy hyvinkin nopeasti. Tähän aikaan vuodesta en kuitenkaan tykkää levittää öljyä yksinään iholle voiteen päälle taputelle vaan sekoitan iltaisin öljyä muutaman tipan voiteen joukkoon. Se saa kasvot tuntumaan aamulla erityisen pehmoisilta. 

*Esse Hydro Moisturiser – Essen öljy ja voide ovat yhdessä täydellinen combo. Koska voide sisältää paljon öljyjä, niin Protect Oil sekoittuu sen joukkoon täydellisen pehmeästi, jolloin voide on edelleen mukavan tuntuinen levittää iholle. Aloe vera -pohjainen Hydro Moisturiser sopii Essen voiteista parhaiten iholleni. Paksuhko täyteläinen kermainen voide poistaa pintakuivuuden ja  vähentää ärsytystä. Iho näyttää kimmoisammalta ja tuntuu kosteammalta. Hyaluronihappo sitoo ihoon kosteutta. Levitän tuotecombon myös silmänympärysiholle, jolloin en tarvitse siihen erillistä voidetta. 

*Patyka Advanced Plumping Serum – Olen sanonut tästä seerumista täällä ylistyssanat niin monta kertaa, että melkein hävettää. Mutta uskokaa pois, Plumping Serum on yksi parhaista seerumeista mitä markkinoilla on tällä hetkellä. Hinta ei ole sieltä matalimmasta päästä, mutta koostumus on riittoisaa ja jos ihosi on kosteusköyhä, tämä antaa apua. Vesimäisen geelimäinen raikas koostumus on varmasti lähes kaikkien makuun. Kukapa ei haluaisi laittaa iholleen seerumia, joka kosteuttaa todella tehokkaasti, mutta tuntuu silti iholla kevyeltä ja raikkaalta? Sopii myös meikin alle, missä käytänkin sitä aamuisin tuomaan iholle sen kaipaamaa kosteutta. Seerumi on todellinen kosteuspommi. Hyaluronihapon lisäksi tuotteessa on käytetty merileviä ja Hexapeptide-11, jotka tehostavat kollageenin ja elastiinin tuotantoa kiinteyttäen ihoa. Seerumi on suunniteltu ikääntyvälle iholle, mutta sopii kaikille ihotyypeille. Tuoksu on mieto ja raikas.

*Kora Organics Face Balm – Superkosteuttava balmi, joka on loistava tuote mm. huulten kosteuttamiseen. Puikko on paksumpi kuin normaali huulivoide, mutta siitä on silti yllättävän helppo levittää tuotetta suoraan huulille. Face Balmia voi käyttää kasvojen iholle kuiviin tai erityishuomiota kaipaaviin kohtiin. Olen levittänyt tuotetta myös vartalolle esim. kuiviin kyynerpäihin ja kynsinauhoihin. Rauhoittaa ja antaa nopeasti helpotusta kuivuuteen. Yksi kikkani on käyttää tätä poskipäille meikin päälle antamaan luonnollista hehkua. Töpöttelen tuotetta varovasti suoraan puikosta, jolloin se antaa highligteria luonnollisemman kauniin kuullon iholle. Sisältää kookos- ja ruusunmarjaöljyjä sekä Noni-hedelmä- ja kehäkukkauutteita. Koostumus on sopivan jämäkkää, eikä balmi kulu huulilta liian nopeasti pois vaan pitää ne kosteutettuina pitkään. Tuoksusta erottuu selkeiten ruusunmarjaöljy, se saattaakin jakaa vähän mielipiteitä.


Hoidatteko ihoa erityisesti kesän jälkeen?


Glykolihappo – Supertehokasta ihonhoitoa

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta

Ideologiani ihonhoidossa on se, että hemmottelen ihoani, en rankaise. Tämä tarkoittaa sitä, että koitan välttää liian voimakkaita ainesosia, liikaa hankausta ja kohdella ihoani joka päivä kuin se olisi kallein aarteeni ja se sitä osin onkin. 

Joskus iho kuitenkin tarvitsee tehokasta syväpuhdistusta, jotta se pysyisi tasaisena ja heleänä. On kuitenkin ihan omasta ihotyypistä kiinni, kuinka usein tällaista toimenpidettä iholleen suorittaa. Käytän tehokkaampia aineita pintakuivalle iholleni yleensä noin pari kertaa kuukaudessa. Kesällä ihon ollessa lähes normaali, tehokas hoito voi olla mahdollista jopa kerran viikossa.


Glykolihappo on yksi tehokkaimmista hoitotuotteista, jos haluat nopeasti sileän, tasaisen ja hehkuvan ihon. Sopii varsinkin ikääntyvällä ja akneiholle. Jo yksi hoitokerta glykolihapolla parantaa ihon kuntoa huimasti, tämä on myös petollista, koska tunteeseen jää helposti koukkuun. Glykolihappotuotteita on markkinoilla monia eri vahvuuksia, kaikista vahvimpia ei todellakaan kannata käyttää edes viikottain, paitsi kuuriluontoisesti. Tämä saattaa olla vaikeaa, koska jo yksi käyttökerta tekee iholle uksomattoman sileän lopputuloksen. Se kuitenkin myös kuivattaa helposti, joten jos vahvimpien tuotteiden kanssa alkaa läträämään päivittäin, on lopputuloksena hyvinkin nopeasti kiristävä ja hilseilevä iho, sillä happo hillitsee talin tuotantoa. Joten tehokkaamman ihonhoidon kanssa vähempi on aina parempi. 

Glykolihappo kuuluu AHA-happoihin ja pieni molekyylisimpänä se kulkeutuu helpommin ihoon, stimuloiden solujen uusiutumista. Samalla se poistaa tehokkaasti pintakuivalta iholta kuolleet ihosolut tukkimasta ihoa, joten se pysyy heleänä. Lopputuloksen näkee heti.

Tehokkaimmat glykolihappotuotteet ovat usein geelimäisiä, mutta esim. The Ordinarylta löytyy nestemäinen kasvoveden tapaan toimiva tuote. Henkilökohtaisesti tykkään enemmän käyttää iholta pois pestäviä tuotteita. Mm. Académielta löytyy loistava 15% glykolihappokuorinta, jota olen käyttänyt vuosia. 


Sain kauneuden verkkokaupalta joitakin kuukausia sitten paketin erilaisia tuotteita testattavaksi. Ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista oli Byotean 18% Glycolic Acid Exfoliating Gel. Kyseessä on syväpuhdistava kuorintageeli, jota on tarkoitus pitää puhdistetulla iholla 3-7 minuuttia. Glykolihappotuotteet saattavat aiheuttaa pientä kihelmöintiä, mutta se on normaalia. Sopii myös couperosaiholla, mutta silloin vaikutusaika on maksimissaan 3-4 minuuttia. Itse en pidä tuotetta kerralla edes noin kauaa, koska ei tarvitse. Tykkään käyttää geeliä ikäänkuin puhdistustuotteena. Hieron geelin iholle annan olla ehkä n. minuutin, jonka jälkeen huuhdon sen iholta pois. Jo tuossa ajassa tulokset ovat näkyviä. Ihosta tulee äärettömän sileä ja pehmeä, huokoset ovat supistuneet. Mahdolliset epäpuhtaudekin laskevat. Tuotetta voi käyttää, kuten muitakin glykolihappotuotteita muutaman viikon ajan kuurina 1-2 kertaan viikossa. Itse tykkään käyttää jatkuvasti, mutta vain 1-2 kertaan kuukaudessa. Koska kyseessä on happo, käytön aikana ihon suojaaminen auringolta on äärimmäisen tärkeää. Suojaamista auringolta tulee jatkaa viikon kuluttua tuotteen lopetuksesta. Syy, miksi varsinkin kesäaikaan pidän hivenen taukoa näiden kanssa. 

Byotean Glycolic Acid Exfoliating Gel on mielenkiintoinen tuote, sillä glykolihapon lisäksi tuotteeseen on pakattu myös muita happoja – maitohappoa sekä malic- ja mandelic -happoja. Glyseriini kosteuttaa ihoa. Läpinäkyvä geeli on lähes tuoksuton. 

Italialaisen Byotean Glycolic Acid -sarjaan kuuluu muitakin tuotteita mm. naamio, kasvovoide ja puhdistusvaahto. Varsinkin sarjan puhdistusvaahto on tuote, jolla on helppo lähteä kokeilemaan, mitä oma iho tykkää näinkin tehokkaista tuotteista. Vaahdossa on n. 4% kuorivia happoja, joka sekin on jo melko korkea pitoisuus, enkä itse pysty vaahtoakaan käyttämään tehokkuuden vuoksi edes päivittäin, ehkä 2-3 kertaan viikossa. Sarjan tuotteiden hinnat ovat melko edulliset 23,50-35,00 euroa.


Juuri kun olin kirjoittanut jutun loppuun, huomasin, että tuote näyttää olevan useilta jälleenmyyjiltä loppu niin myös kauneuden verkkokaupasta. Ehkä jotain toimitusvaikeuksia? Löysin kuitenkin yhden kaupan, jossa tuotetta oli vielä jäljellä.

Käytättekö glykolihappoa ihonhoidossa?


Designed by FlexyCreatives