Ranskalaisella
Patykalla on tänä keväänä puhaltaneet muutoksen tuulet, sillä sarja on uudistunut. Tulevaisuudessa löytyy
Biokalift -linjan sijasta sekä uudistuvia, että kokonaan uusia tehotuotteita. Sain aiemmin keväällä kutsun uusien tuotteiden lanseeraustilaisuuteen, mutta valitettavasti olin estänyt menemästä muiden kiireiden vuoksi.
Joliella oltiin kuitenkin niin ihania, että tilaisuuden jälkeen postissa saapui paketti, jonka sisältönä oli pari PR-näytettä uutuustuotteista. Olen nyt ehtinyt testailemaan tässä saapuneita tuotteita pidemmän aikaa ja on pakko sanoa, että olen aivan myyty. Nämä jäivät pysyväksi osaksi ihonhoitorutiiniani.
Olen aina pitänyt Patykaa luonnonkosmetiikan sarjoista yhtenä ylellisimmistä, mutta nämä uudet tuotteet nousevat mielestäni vielä astetta korkeammalle. Mietin, että jos nämä eivät olisi luonnonkosmetiikkaa vaan synteettistä, näissä olisi varmaankin tuplaten isompi hintalappu, sillä minusta nämä vastaavat jo high end -kosmetiikankin puolella sitä äärimmäistä luksusta. Kuulen usein sanottavan, että joku ei pidä luonnonkosmetiikan tuoksumaailmasta, teille minulla on iloisia uutisia, nämä eivät tuoksu luonnonkosmetiikalle vaan ylelliselle synteettiselle high end -kosmetiikalle. Tämä on se juttu, jota näissä tuotteissa on hiottu viimeiseen asti ja onnistuttu. Voin rehellisesti sanoa, etten sokkotestissä tunnistaisi näitä en koostumuksien enkä tuoksun puolesta luonnonkosmetiikaksi.
PATYKA ADVANCED PLUMPING SERUM 79€
Tämä on ehkä se tuote, mistä on todella helppo povata myyntimenestystä. Paksua lasia olevaan jykävällä pumpulla varustettuun pulloon pakattu tehokosteuttava hyaluronihapposeerumi sisältää hyaluronihappoa kolmessa eri molekyylikoossa, joka on tärkeää, jotta seerumi pystyy sitomaan ihoon aidosti kosteutta. Patykan-kouluttaja Dorothée Dennel kutsuukin seerumia leikkisästi "pommiksi". Hyaluronihapon lisäksi tuotteessa on käytetty merileviä ja Hexapeptide-11, jotka tehostavat kollageenin ja elastiinin tuotantoa kiinteyttäen ihoa. Tuosta voittekin päätellä, että seerumi on suunniteltu ikääntyvälle iholle. Koostumus on vesimäisen geelimäistä. Se on minulle tuttu, sillä suosikkisarjani
Bakelin tuotteista kaikki seerumit kahta lukuunottamatta omaavat samanlaisen läpinäkyvän liukkaan vesimäisen ja geelimäisen koostumuksen, joka humahtaa ihoon hetkessä. Monien mielestä tuo ei välttämättä ole se ylellisin rakenne seerumissa, mutta itse pidän tuosta kevyestä raikkaudesta. Lisäksi kevyt ja nopeasti imeytyvä koostumus helpottaa muiden tuotteiden kerrostamista päälle.
Advanced Plumping Serum on pitänyt ihoni todella tasapainoisena, enkä ole kärsinyt kosteusköyhyydestä. Tykkään tästä erityisesti meikin alla, koska tuote jättää iholle hivenen napakan tunteen. Niin se tuoksu? Se on sellainen vieno juuri ja juuri iholla viipyilevän kesäisen puutarhan kukkaisa kasteenraikas tuoksu. Varmasti yksi parhaimman tuoksuinen seerumi, mitä olen koskaan kasvoilleni levitellyt ja se on paljon sanottu. ^_^ Sopii vegaaneille.
INCI: ROSA DAMASCENA FLOWER WATER*, CITRUS AURANTIUM AMARA (BITTER ORANGE) FLOWER WATER*, AQUA (WATER), DIGLYCERIN, GLYCERIN, SODIUM HYALURONATE, HYDROLYZED HYALURONIC ACID, SODIUM LEVULINATE, BENZYL ALCOHOL, XANTHAN GUM, CHONDRUS CRISPUS (CARRAGEENAN) POWDER, SODIUM ANISATE, CITRIC ACID, SODIUM HYDROXIDE, HEXAPEPTIDE-11, AVENA SATIVA (OAT) KERNEL EXTRACT*, TETRASODIUM GLUTAMATE DIACETATE, GLUCOSE, ALTEROMONAS FERMENT EXTRACT, PHENETHYL ALCOHOL, UNDARIA PINNATIFIDA EXTRACT, DEHYDROACETIC ACID, LINALOOL, GERANIOL, CITRONELLOL, POTASSIUM SORBATE, SODIUM BENZOATE, LIMONENE, SALICYLIC ACID
*LUOMU
99.7% of total ingredients are from natural origin
62.3% of total ingredients are from Organic Farming
PATYKA INTENSIVE MOISTURIZING MASK 49€
Hennon vaaleansininen ohuen ja raikkaan koostumuksen omaava Intensive Moisturizing Mask on todellinen tehokosteuttaja kuivalle, pintakuivalle ja elottomalle iholle. Naamion suositellaan antaa vaikuttaa puhtaalla iholla 15 minuutin ajan ja sitten pyyhkiä pois, mutta niin kuin tiedätte, en käytä kosteuttavia naamioita koskaan noin, koska se on mielestäni tuotteen tuhlausta. Paitsi silloin, jos haluan pikahoidon kasvoille vaikka juhlameikin alle. Olenkin levittänyt tuotetta 2-3 iltana viikossa ohuen kerroksen yöksi kaikkien muiden hoitotuotteiden päälle. Aamulla iho tuntuu kosteutetulta ja heleältä. Tämän jälkeen puhdistan kasvoni aamulla pelkällä misellivedellä. Itseasiassa Patykan kouluttaja suositteleekin, että naamiota voi käyttää vaikka 15 vuorokauden peräkkäisenä tehokkaana yövoidekuurina juurikin talvella tai kesällä, koska olosuhteet on tunnetusti iholle silloin vaativammat. Meillä täällä Suomessa ehkä enemmän kuitenkin talvella kuin kesällä. Tuotetta voi laittaa myös herkälle sy-iholle, jolloin sillekin voi suorittaa saman kuurin. Tehoaineina naamiossa on käytetty merileväuutetta, joka kiinteyttää ja silottaa ihoa. Ruusunmarjaöljyä joka sisältää Omega-3 -ja 6 -rasvahappoja ja jonka sisältämä A-vitamiini auttaa ihon kollageenin muodostumisessa. Avokadoöljy kosteuttaa ja korjaa. Karitevoi ja jojobaöljy pehmentävät ihoa. Naamio sopii myös epäpuhtaalle iholle. Tuotteen tuoksu on todella mieto, puhdas raikas. Sopii vegaaneille.
INCI: ROSA DAMASCENA FLOWER WATER*, BUTYROSPERMUM PARKII (SHEA BUTTER)*, GLYCERIN, C10-18 TRIGLYCERIDES, DICAPRYLYL ETHER, SIMMONDSIA CHINENSIS (JOJOBA) SEED OIL*, AQUA (WATER), GLYCERYL STEARATE CITRATE, MYRISTYL MYRISTATE, PROPANEDIOL, ALCOHOL DENAT., SUCROSE STEARATE, GLYCERYL STEARATE, DECYL GLUCOSIDE, LEUCONOSTOC/RADISH ROOT FERMENT FILTRATE, ROSA CANINA FRUIT OIL, XANTHAN GUM, PERSEA GRATISSIMA (AVOCADO) OIL*, HEXAPEPTIDE-11, CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE, TOCOPHEROL, PARFUM (FRAGRANCE)*, GERANIOL, BENZYL ALCOHOL, CI 77007 (ULTRAMARINES), CITRONELLOL**, POTASSIUM SORBATE, HELIANTHUS ANNUUS (SUNFLOWER) SEED OIL, LAVANDULA HYBRIDA OIL*, SALICORNIA HERBACEA EXTRACT, LINALOOL**, SILICA
*Luomuviljelty raaka-aine
**Eteerisen öljyn ainesosa
***Valmistettu luonnollisista raaka-aineista
99.7 % raaka-aineista on luonnollisia
61.6 % raaka-aineista on luomuviljelty
Oletteko ehtineet tutustumaan Patykan uutuuksiin? Löytyykö Patykalta suosikkituotteitanne?
*Tuotteet PR-näytteitä, saatu blogin kautta. Linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta.