Öljy vai voide?
Saan paljon kyselyitä öljyjen käytöstä ihonhoidossa. Luulen, että pitkään blogia seuranneiden kysymykset ovat heränneet siksi, että moni teistä muistaa, että yhteen aikaan käytin öljyjä jatkuvasti osana ihonhoitoa, mutta niin ei ole enää ollut viime vuosia. Sen on varmasti moni huomannut ja siksi uteliaisuus on herännyt.
Joten ajattelin, että nyt olisi hyvä avata sitä, miksi en käytä nykyään ihonhoidossani erikseen öljyjä oikeastaan lainkaan. Öljyputsareita on käytössä, mutta siihen se sitten jääkin.
ÖLJY VAI VOIDE?
Asia ei ole ihan yksiselitteinen, mutta toivon, että tämä postaus tuo hivenen valoa siihen, haluatko sinä käyttää öljyjä osana ihonhoitoasi.
Useasti ajatellaan, että hei, minulla on kuiva iho ja se varmasti hyötyy öljystä. Kosteusvoide kuitenkin auttaa tukemaan ihon omaa kosteussuojaa ja pystyy lukitsemaan iholle kosteuden. Öljy taas pehmentää ihoa ja saa näyttämään sen tasaisemmalta. Monissa varsinkin kasvipohjaisissa öljyissä on lisäksi antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa ulkoisilta rasituksilta, sekä tällöin estävät jonkin verran kosteuden haihtumista iholta. Öljyt eivät kuitenkaan ole yhtä tehokkaita estämään kosteuden haihtumista iholta kuin kosteusvoiteet. Ne eivät luo ihon pinnalle sitä suojaavaa kerrosta, jonka kosteusvoiteet tekevät. Jos vaikkapa levität heti suihkun jälkeen kostealle iholle öljyä, se ei kykene sitomaan iholle samalla tavalla kosteutta kuin kosteusvoide.
MILLOIN ÖLJY?
Öljy saa näyttämään ihon pehmeämmältä ja hehkuvalta. Jos iho hilseilee, niin öljy saa välittömästi näyttämään ihon paremmalta. Epäpuhdas iho hyötyy usein jojobaöljystä, joka tasapainottaa talin tuotantoa. Jos käytät öljyä ja kosteusvoidetta yhdessä, laita ensin öljy ja lukitse sen jälkeen kosteusvoiteella kosteus ihoon. Jos ihosi on normaali, voi olla, että pelkkä öljy ilman kosteusvoidetta riittää, muussa tapauksessa käyttäisin kosteusvoidetta aina lisänä.
Käytätkö öljyjä ihonhoidossa?
Kuvat: Pexels
Kaksoispuhdistus – Miksi, milloin ja miten?
Kaksoispuhdistus – Miksi ja milloin?
Päivän lopuksi tehtävä ihon puhdistaminen on erittäin tärkeä osa ihonhoitorutiinia. Ihomme altistuu päivän aikana lialle ja ilmansaasteille, jotka sitten asettuvat kasvoillemme päivän aikana. Lisäksi mahdollisesti käyttämämme meikki ja aurinkosuoja luovat kasvoille kerroksen, joka on hyvä puhdistaa huolellisesti, mutta kuitenkin hellävaraisesti iltaisin. Se, että menet nukkumaan joskus meikit kasvoilla illalla, ei ole maailman loppu, mutta jos puhdistuksen laiminlyö toistuvasti, voi seurauksena olla ihon ärsyyntymistä hyperpigmentaatiota, aknea tai muita iho-ongelmia. Varsinkin meikki ja vedenkestävä aurinkosuoja ovat haasteellisia irroittaa pois, tällöin kaksoispuhdistus astuu esiin hellävaraisena mutta tehokkaana vaihtoehtona. Kaikkien ei silti todellakaan tarvitse tehdä kaksoispuhdistusta. Jos et käytä meikkiä tai vedenkestävää aurinkosuojaa, silloin kaksoispuhdistus on luultavasti turhaa. Illan lopuksi tällöin usein riittää hellävarainen yksinkertainen puhdistus. Jos asuisin suurkaupungissa, tekisin kaikesta huolimatta aina kaksoispuhdistuksen ilmansaasteiden vuoksi.
Kaksoispuhdistus – Miten?
Yleensä ensimmäisessä vaiheessa puhdistukseen käytetään öljypohjaista puhdistajaa, puhdistusvoidetta tai balmia, toiset tykkäävät käyttää myös misellivettä. Henkilökohtaisesti koen usein öljypohjaiset puhdistustuotteet, voiteet ja balmit parhaimmiksi, koska haluan ärsyttää mahdollisimman vähän kosketusherkkää ihoani. Lisäksi ne eivät ole koskaan ärsyttäneet silmiäni, joten saan silmämeikin poistettua samalla helposti ilman muita tuotteita. Erilliset silmänmeikinpoistoaineet ovat lähes aina ärsyttäneet herkkiä silmiäni ja luovuinkin niiden käytöstä täysin kaksoispuhdistuksen myötä. Ärsytystä silmiin ovat aiheuttaneet myös jotkin misellivedet. Tärkeää kuitenkin on, että ensimmäisen vaiheen puhdistaja on sellainen, että se pystyy rikkomaan vedenkestävän meikin- ja aurinkosuojan kerroksen ihon pinnalta, ilman, että ihon oma suojamuuri rikkoutuu. Levitä ensimmäisen vaiheen puhdistaja aina kuivalle iholle kuivin käsin ja huuhtele lämpöisellä (ei kuumalla!) vedellä. Tällöin myös öljypohjainen puhdistaja liukenee pois helpommin. Jos huuhtelet viileällä vedellä, iholle voi jäädä epätoivottu kalvo. Toisen vaiheen puhdistajalla joka on usein geeli, vaahto, emulsio tai jokin muu hellävarainen vaihtoehto, viimeistellään ihon puhdistus. Tuote levitetään kostealle iholle ja huuhdellaan pois ihon lämpöisellä tai haalealla vedellä.
Kuuluuko ihonhoitorutiiniisi kaksoispuhdistus?
Kuvat: Pexels
Herkän ihon hoito
Herkkä iho ei ole ihotyyppi. Sinulla voi olla herkkä iho, oli se sitten rasvoittuva, epäpuhdas tai kuiva, jopa normaali iho voi olla herkkä. Herkän ihon tunnistaa siitä, että se reagoi helposti ympäristön vaikutuksiin. Jos kylmyys, tuuli, lämpötilan vaihtelut rasittavat ihoasi helposti, sinulla on herkkä iho. Tyypillistä onkin, että iho saattaa helpostikin muuttua päivän, vuoden tai hormonaalisten tekijöiden vaikutuksesta.
Herkälle iholle tyypillistä on se, että se rakastaa pysyvyyttä, kaikki muutokset jopa pienetkin ovat pahasta. Suomessa kevät ja syksy aiheuttavat usein ongelmia, koska sää on usein silloin arvaamaton. Herkän ihon hoidossa tärkeintä onkin koittaa pitää iho mahdollisimman tasapainoisena ja ihonhoitorutiininkin on syytä olla simppeli.
Olen jo pitkään ostanut suurimman osan ihonhoitotuotteistani *Skincityn valikoimista. Yksi syy tähän on se, että toimitus on aina ilmainen, huolimatta ostosten loppusummasta. Kiitos vielä sille lukijalle, joka aikoinaan minulla verkkokaupan linkkasi. Skincity on muutakin kuin verkkokauppa, se on ihonhoitoklinikka netissä, joka myy ammattilaiskosmetiikkaa. Skincitylta saat palvelua sertifioiduilta kosmetologeilta, jotka palvelevat ilmaiseksi chatin, puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Saat siis tarvittaessa ammattilaiselta ihonhoitovinkkejä täysin ilmaiseksi. Lisäksi sivuilla voi tehdä ilmaisen *ihotestin, jonka avulla kosmetologi laatii vastausten perusteella henkilökohtaisen ihonhoitorutiinisuosituksen. Tämä ei sido tuotetilaukseen.
Onko sinulla herkkä iho? Parhaat vinkkisi herkän ihon hoitoon?
Kuvat: ensimmäinen kuva Pexels, muut omia.