Näytetään tekstit, joissa on tunniste mia höytö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mia höytö. Näytä kaikki tekstit

Talvi-ihon hellävaraiset suosikit Globe Hopelta


En varmasti ollut ainoa joka hämmentyi elokuun lopussa. Tuolloin Mia Höytö ilmoitti sivuillaan, että heistä tulee osa Globe Hopea. Tuotteiden sisältö ja ulkoasua muodollisesti pysyivät samoina, ainoastaan logo ja nimi vaihtuivat. Mia Höytö on ollut vuosia yksi lempisarjojani luonnonkosmetiikan saralta ja minulla meni kyllä hetki sulatella muutosta, vaikka se koskikin vain nimeä ja logoa. En ole vieläkään aivan sinut logon kanssa, mutta eiköhän se tästä ajan kanssa. Visuaalisesti ajattelevan ihmisen on vaikeampi päästää irti aiemmin verkkokalvoille jääneistä kuvista kuin muiden. 

Hienoa on se, että kaikki Globe Hopen tuotteet valmistetaan Helsingissä ja ne ovat ECOCERT-sertifioituja. Näin talviaikaan minun onkin erittäin helppo nimetä kolme suurinta suosikkiani sarjasta. 

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta. 


Siinä missä kesällä tykkään käyttää kevyempää Ihana-voidetta niin syksyn tullen vaihdan sen hoitavampaan Unelmaan*. Se on kahdesta voiteesta intensiivisemmin hoitava ja antaakin kasvoille runsaasti sen talviaikaan tarvitsemaa kosteutta. Voide sopii niin päivä kuin yövoiteeksikin, koostumus ei silti ole liian paksua vaan toimiaa kuivemmalla iholla loistavasti myös meikin alla. Iltaisin lisään monesti sekaan pari tippaa Lempeää unta. 

Vaikuttavina aineina tuotteessa on käytetty tyrninsiemenöljyä, mustaherukansiemenöljyä, avocado-, manteli- ja oliiviöljyjä, aloe veraa sekä sheavoita. Tuotteessa on mieto hieman luonnonkosmetiikkamainen tuoksu. Olen huomannut, että aloe vera sopii iholleni todella hyvin ja tämän voiteenkin käytössä huomaa, miten juuri aloe vera pitää ihon tasapainossa ja hyvin kosteutettuna. Sheavoi taas pehmentää ikääntyvää ihoa ja häivyttää juonteita. 

INCI: Aqua, Cetearyl Olivate, Sorbitan Olivate, Glycerin, Prunus Amygdalus Dulcis Oil*, Persea Gratissima Oil*, Olea Europaea Fruit Oil*, Butyrospermum Parkii Butter*, Cera Alba*, Centaurea Cyanus Flower Water*, Hippophae Rhamnoides Oil*, Ribes Nigrum Seed Oil*, Aloe Barbadensis Leaf Extract*, Avena Sativa Kernel Extract*, Rosmarinus Officinalis Leaf Extract*, Helianthus Annuus Seed Oil*, Tocopherol, Citric Acid, Xanthan Gum, Sodium Dehydroacetate, Sodium Benzoate, Lactic Acid, Potassium Sorbate, Parfum, Citral, Geraniol, Linalool, Citronellol, d-Limonene.

Lempeä uni-öljyseerumi* on loistava tuote, jos karsastaa paksuja öljyjä, sillä tuotteen koostumus on kivan kevyttä. Öljyseerumi onkin sen vuoksi hyvä nimi tälle. Tuote sopii varsinkin iltaan, koska sen tuoksu on rauhoittavan aromaterapeuttinen. Olen käyttänyt tuotetta joko iltaisin voiteen päälle tai sitten sekoittanut sitä muutaman tipan voiteen joukkoon. Öljyseerumi kosteuttaa ja kirkastaa ihoa. Aamulla iho näyttää kirkkaammalta ja tuntuu sileän pehmoiselta. Öljy sopii erinomaisesti myös rasvoittuvalle iholle. 

Vaikuttavina aineina Lempeässä unessa on käytetty puolukansiemenöljyä, ruusunsiemenöljyä, tyrninsiemenöljyä, mustaherukansiemenöljyä sekä arganöljyä. 

INCI: Prunus Amygdalus Dulcis Oil*, Olea Europaea Fruit Oil*, Simmondsia Chinensis Seed Oil*, Helianthus Annuus Seed Oil*, Argania Spinosa Kernel Oil*, Rosa Damascena Flower Oil*, Hippophae Rhamnoides Oil*, Ribes Nigrum Seed Oil*, Rosmarinus Officinalis Leaf Extract*, Vaccinium Vitis-Idaea Seed Oil, Rosa Canina Seed Extract, Tocopherol, Parfum, Geraniol, Limonene, Linalool, Citronellol.



Talvella iho kaipaa hellävaraista puhdistusta ja Kaunis* puhdistusgeeli toimii hyvin iltaisin joko toiseen vaiheen puhdistajana tai aamuisin ainoana puhdistustuotteena. Geeli muodostaa kasvoille pehmeän hellävaraisen vaahdon. Tuotetta kannattaakin vaahdottaa ensin kosteiden kämmenenin välissä ja vasta sitten laittaa kasvoille. Poistaa vesiliukoisen meikin hyvin. Pintakuiva iho tuntuu pesun jälkeen miellyttävän pehmeältä ja joustavalta.

Vaikuttavina aineina toimii ruiskukkavesi, joka kirkastaa ihoa. Aloe vera kosteuttaa ja sokeritensidit puhdistavat ihon hellävaraisesti mutta tehokkaasti. Kauniissa on mieto hivenen sitruksinen tuoksu. 

INCI: Aqua, Centaurea Cyanus Flower Water*, Decyl Glucoside, Xanthan Gum, Aloe Barbadensis Leaf Extract*, glycerin, Citric Acid, Potassium Sorbate, Sodium Benzoate, Parfum, Geraniol, Linalool, d-Limonene.

Hämmensikö nimenmuutos? Onko teillä suosikkituotetta Globe Hopelta?


*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta. 



Kolme parasta luonnonkosmetiikan voidetta meikin alle


Lämpö aiheuttaa ihan uudenlaisia haasteita meikin alle laitettaville voiteille. Monet varmaan jättävät voiteet meikin alta kokonaan pois ja tulevat toimeen pelkällä seerumilla (näin toimin itsekin usein), mutta tällä hetkellä iho kaipaa edelleen lisäkosteutta. Luonnonkosmetiikan voiteita ajatellaan usein liian paksuiksi ja öljyisiksi käytettävänä meikin alle ainakin näin kesäaikaan, mutta vuosien saatossa voiteiden koostumukset on muuttuneet hurjasti ja olen löytänyt montakin hyvää tuotetta, jotka soveltuvat jopa hellepäivinä meikin alla käytettäväksi. Kaikkia yhdistää se, että niissä on hyvä imeytyvyys, ne eivät jätä kasvoille liian kiiltävää pintaa, mutta kosteuttavat silti tehokkaasti. Kaikki voiteet toimivat ainakin itsellä myös ei luonnonkosmetiikkaa olevien primereiden ja meikkivoiden kanssa hyvin yhteen, eivätkä lähde rullautumaan. 

*KORA Organics ja Whamisa PR-näytteitä saatu blogin kautta, Mia Höytö oma.


KORA Organics Hydrating Moisturizer 50ml, 52,90€*

Kuinka moni huomasi KORA Organicsin rantautumisen vihdoin Suomeen ja Stockmannille? Miranda Kerrin luotsaaman kosmetiikkabrändin tuotteet ovat vegaanisia ja sertifioituja luonnonkosmetiikkaa. KORA organicsin tuotteet sisältävät uutettuja yrttejä, eteerisiä öljyjä ja vitamiineja. Ehkä uusin ja erikoisin joltain huru-mummolta kuulostava juttu on se, että kaikissa tuotteissa käytettävä vesi on energisoitu ruusukvartsien läpi. Itse en ole perehtynyt kristalleihin, mutta pakko myöntää, että se kuulostaa mielenkiintoiselta, mitä pikaisesti Googlesta apua asiaan hain. Mutta itse voiteeseen, Hydrating Moisturizer on sarjan kosteuttavin voide ja tarkoitettu varsinkin kuivalle iholle, mutta psst... voin kertoa, että tämä on loistava tuote myös pintakuivalle iholle. Voide on pakattu pumpulla varustettuun tuubiin, koostumus on keskitäyteläistä. Imeytyy välittömästi, jättäen jälkeensä pehmeän kiiltämättömän ihon. Itsellä jos on ollut kuivia kohtia ihossa, tämä on tasoittanut ne saman tien ja meikki on helpompi levittää. Voiteessa on selvä ruusuinen tuoksu, sillä se sisältää ruusunmarja- ja macadamiaöljyjä, noni-hedelmää ja lakritsinjuuriuutetta.


Mia Höytö Ihana 50ml, 47€

Ihana on luonnonkosmetiikan voide joka on ollut pisimpään yhtäjaksoisesti käytössäni. Ostan sitä aina uudelleen, olen mennyt jo laskuissa sekaisin, monesko purkki nyt on menossa. Tykkään tuotteesta, koska kapea pumppupullo on malliltaan sellainen, että sitä on helppo kuljettaa myös mukana. Ihanan koostumus on keskitäyteläistä. Kosteuttaa tehokkaasti ja imeytyy nopeasti. Tuoksu on itselleni jotenkin lohdullinen, en tiedä miksi, mutta minusta tämä tuoksuu aivan samalta kuin kotipihassani saunan jälkeen kesällä. Tuoksussa on jotain luonnonläheistä, se ei kuitenkaan ole voimakas vaan häviää pian kasvoille levittämisen jälkeen. Siinä sanotaan olevan freesiaa, mutta minulle tämä on kotipiha. Tehoaineina Ihanassa on käytetty tyrnimarjan- ja mustaherukansiemenöljyjä. Sheavoita, manteliöljyjä, ruiskaunokkivettä ja aloe veraa. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta varsinkin pintakuivalle iholle.


Whamisa Water Cream 50ml, 38,90€*

Whamisan voide on joukon kevyin, sitä suositellaankin normaalista sekaiholle sekä rasvoittuvalle ihotyypille. Käännyn voiteen puoleen aina kun haluan iholle jotain todella kevyttä, sillä Water Cream on nimensä mukainen tuote. Tuubia kannattaa ravistaa tai puristella ennen käyttöä, koska muuten voi käydä niin, että tuubista tulee ensin pelkkää nestettä ja vasta sitten jämäkämpi voide. Minua tämä ei haittaa, koska jos vaan viitsii nähdä tuon pienen vaivan niin koostumus on ihastuttava kasvoilla. Levittyy kevyesti, imeytyy heti ja jättää jälkeensä ihanan virkistävän ja raikkaan tunteen. Sisältää sekoituksen porkkanan-, kamelian-, avocadon- ja viinirypäleensiemenöljyä sekä karitevoita.

Käytättekö kesällä voiteita meikin alla vai menettekö pelkällä seerumilla?

*KORA Organics ja Whamisa PR-näytteitä saatu blogin kautta, Mia Höytö oma.




Yöpöydällä: Essence Tropical hand mousse, Hands of hope ja Pumpuli


Tänään kurkistetaan yöpöydälläni olevaan koriin, jossa säilytän kosmetiikkatuotteita, joita käytän juuri ennen nukkumaan menoa. Korista löytyy jalkavoidetta, käsivoiteita, Elizabeth Ardenin Eight Hour Cremia ja rauhoittavaa aromaterapeuttista öljyä, johon koukutuin testattuani Elixirs & Co:n tuotteita.

Huomasin, että olin kerännyt koriini melkoisen kokoelman käsivoiteta, peräti kolme kappaletta, vaikka yleensä pyrin pitämään määrän yhdessä-kahdessa. Kaikki kolme ovat kuitenkin niin mahtavan erilaisia, että ajattelin vinkata niistä teillekin. Yksi tuotteista on pitkäaikainen suosikkini, kaksi muuta ovat uudempia tuttavuuksia. 

*Essence PR-näyte saatu blogin kautta, Mia Höytö oma ja philosophy saatu kauneusbloggaajien beauty swap -boxista.


Aloitetaan Essencen tuotteesta, koska se on varmaan kaikkien mielestä se kiinnostavin. En varmasti ole mitään Essencen tuotetta ollut yhtä innostunut kokeilemaan kuin vaahtomaisessa muodossa olevaa käsivoidetta. Myönnän, että myös kaunis trooppinen pakkaus vetosi minuun kovasti. Käsivoide vai pitäisikö sanoa käsivaahto tulee pullosta ulos vaahtomaisena. Pakkaus on melko pieni, joten sitä olisi helppo kuljettaa mukana. Vaahto on vaalean turkoosia ja se tuoksuu karkkimaisen hedelmäisen makealle. Tuoksuu käsissä jopa pari tuntia levityksen jälkeen, mutta tuoksu on tarpeeksi mieto, eikä sitä haista, jos ei laita käsiä nenän eteen. Käsiin hierottaessa vaahto muuttuu hivenen voidemaiseksi. Essencen Tropical Hand Mousse* on erittäin kevyt kosteuttaja, jos kätesi ovat todella kuivat, tämä ei oikeastaan tee mitään, mutta jos tarvitset vain kevyttä kosteutusta ja haluat, että voit huoletta olla sormet tietokoneen näppäimistöllä samantien, tämä on oikea tuote.

Mia Höytön Pumpuli on ehkä nerokkaimmin nimetty kosmetiikkatuote koskaan. Nimi kertoo sen, millaiseksi kädet tulevat tuotetta käyttämällä. Pumpulin pehmeiksi. Pumpulissa on kolmikon paksuin koostumus, mutta se on siitä huolimatta kevyt käsivoide. Syy miksi ostan sitä kerta kerran jälkeen uudestaan on se, että voiteen sisältämät luonnolliset öljyt tehokosteuttavat aidosti käsiä, ilman mitään suojaavia kalvoja. Imeytyy ihoon nopeasti ja tekee kädet pehmeiksi. Käytän tuotetta myös kantapäille. Tuoksu on mieto, luonnollinen ja aavistuksen sitruksinen.

Philosophyn käsivoiteen sain Marian minulle lähettämästä kauneusboxista. Hands of hope oli itselleni uusi tuttavuus, mutta olen pitänyt kovasti sen satiinisen pehmeästä koostumuksesta. Tämä ei kosteuta yhtä tehokkaasti kuin Pumpuli, mutta silti paremmin kuin Essence. Imeytyy nopeasti ja jättää kädet pehmeiksi. Tuoksusta en ihan hirveästi välitä, se on hivenen lääkemäinen, sellainen tuoksuttoman tuotteen tuoksu. Voisin silti ostaa tuotteen itse. Varsinkin pakkaus on todella näppärä käsilaukkuun, josta itseasiassa siirsin tämän yöpöydälle yhden toisen voiteen tieltä. 


Mitä yöpöydältäsi löytyy? Käsivoidesuosituksia?

*Essence PR-näyte saatu blogin kautta, Mia Höytö oma, philosophy saatu kauneusbloggaajien beauty swap -boxista.



Pintakuivan sekaihon meikin pohjustus


Yksi blogini luetuimpia juttuja on postaus, joka käsittelee pintakuivan sekaihon hoitoa. Tuo tammikuussa tehty postaus on noussut vielä postaamisensa jälkeenkin kuukauden luetuimpiin, viimeksi syyskuulla. Luulen, että asia saattoi tulla monella ajankohtaiseksi, kun syksy ja talvi alkoivat koputella ovella. 

Ajattelin, että koska tästä pintakuivasta sekaihosta on itselläni kokemusta jo vuosien ajalta niin vinkkaisin myös siitä, miten pohjustan ihoni meikin alle. Se saattaa olla toisinaan konstikasta, koska jos iho ei ole tasapainoinen, voivat jopa omalle iholle näennäisesti sopivat meikkivoiteet korostaa ihon kuivia kohtia tai vastaavasti kulua rasvoittuvimmilta alueilta kasvoja pois ennen aikojaan.

Vuosien kokeilujen jälkeen mielestäni parhaimman pohjan pintakuivalle sekaiholle saa niin, että sen kosteuttaa kunnolla. Tärkeintä on se, että kosteutukseen ei käytä liian tuhteja vaan mieluummin useampi kerros ohuen koostumuksen omaavia kosteuttavia tuotteita. Lisäksi kasvoilla kannattaa ehdottomasti käyttää kahta erilaista primeriä, sillä rasvoittuvat alueet kaipaavat aivan erilaista tuotetta kuin helposti kuivuvat.

*Postauksen tuotteista Jane Iredale Smooth Affair ja Melvita PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.


Ennen meikkiä pyyhkäisen ihoni aina puhtaaksi misellivedellä. Yksi ehdottomista suosikeistani on Gamarden Gentle Micellar Water, jossa on hyaluronihappoa, joka sitoo ihoon kosteutta. Tämän jälkeen lisään iholle hoitovettä kolme kerrosta, ihan mitä tahansa. Ainoa kriteerini on, että hoitovesi ei saa olla liian paksua, eikä se saa kerrostaessa jättää tahmean tuntuista pintaa. Tällä hetkelläni on käytössäni Melvitan hoitovesi, joka on koostumukseltaan aiemmin mainitun kaltaista. Sisältää mm. ruusuvettä, hyaluronihappoa ja glyseriiniä. Tämän jälkeen on seerumin vuoro, tätäkin tuotetta vaihdan mieltymysten mukaan, mutta huomaan usein tarttuvani Mia Höytön varmasti hieman mielipiteitä jakavaan Lumoukseen. Koostumus on ohuen geelimäistä, mutta kun tuotetta levittää iholle se "vaahtoaa" ja muuttuu hieman emulsiomaiseksi. Itse tykkään tehdä niin, että hieron kämmenissä tuotteen ensin valkoiseksi, jonka jälkeen painelen sen iholle. Tekee todella miellyttävän napakan tunteen kasvoille. Lumouksessa kosteustehot eivät usein talvella tunnu riittävän, mutta yhdessä muiden tuotteiden kanssa se on loistava tuote meikin alle. Iltaisin valitsen jonkun hoitavamman seerumin ihonhoitorutiiniini. 

Nyt kosteutus on voidetta lukuunottamatta kunnossa. Jos käyttäisin lopun elämääni vain yhtä voidetta meikin alla, se olisi Jane Iredalen BeautyPrep Face Moisturizer. Ilmoitan teille, jos törmään vieläkin parempaan. ^_^ Se mikä tekee tästä Jane Ireadalen voiteesta parhaan on se, että samalla kun se hoitaa tehokkaasti ihoa, on koostumus sopivan ohuen kermainen, silottaa hieman ihon pintaa, toimien ikäänkuin jo eräänlaisena primerina. Varsinkin aamuisin raikkaasta sitruunaruohon tuoksusta ei ole haittaa. Se mikä tekee ihostani sekaihon se, että otsani ja nenänpääni rasvoittuvat päivän aikana helposti ja alkavat kiiltelemään, kun taas leuka ja posket ovat usein kuivia ja niihin saattavat meikkivoiteet pakkaantua ruman näköiseksi.  

Koko kasvoille levitän yleensä jonkun hoitavan ja hehkua antavan primerin, näissä on onneksi valinnanvaraa nykyään melko hyvin. Melkein jokaiselle brändillä on hehkua antava pohjustaja. Jane Iredalen Smooth Affair Facial Primer & Brightener on sopivan kevyt ja kosteuttava, mutta se silti myös tasoittaa vienosti ihoa. Rasvoittuvilla alueilla käytän silikonisempaa ja mattaavampaa primeriä kuin muissa kohden kasvoja. En kuitenkaan ole todella paksujen "jankkiprimereiden" ystävä, sillä huokoseni ovat melko pienet, joten ne eivät kaipaa täytettä. Nestemäisen koostumuksen omaava Giorgio Armanin ArmaniPrima Day-Long Skin Perfector Trouble Zone on sellainen tuote, jota etsin vuosia. Varmasti yksi tehokkaimmista nestemäisistä primereistä pitämään ihon kiillottomana. Pitää kiiltävät alueet mattana pidempään, mutta ei silti kuivata ihoa ja koostumus on nestemäistä, mistä pidän. Levitän tuotteen aina painalemalla ongelmakohtiin. 

Yleensä mitä paremmin pohjustustyöt on jaksanut tehdä, sen helpommin meikkivoide levittyy iholle ja pysyy kauemmin hyvänä. Jos alle valitsee liian paksuja tuotteita, meikkivoide voi lähteä rullautumaan, jos tästä vielä selviää niin sitten päivän aikana meikki yleensä "sulaa" iholta ennätysvauhtia pois. 


Mitä tuotteita käytätte meikin alla? Suosikit?

*Jane Iredale Smooth Affair ja Melvita PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.






Ihonhoito matkalla ja mökillä


Itselleni niin kuin varmasti monelle muullekin on välillä haasteellista pohtia, miten hoitaisi ihoaan matkalla tai mökillä. On ihan ymmärrettävää, että kumpaankaan ei jaksa välttämättä raahata mukanaan samanlaista tuotearsenaalia kuin kotona vaan ainakin itse yksinkertaistan ihonhoitoani reilusti niin matkalla kuin mökkeillessäkin. Yksi mistä en kuitenkaan ole valmis luopumaan on laatu tai tuotteet jotka olen kotikäytössäkin hyväksi havainnut. 

Ehkä yksi suurimmista virheistä mitä monet tekevät on se, että matkalle tai mökille otetaan mukaan mahdollisesti näytekokoja tuotteista mitä ei ole ennen käyttänyt tai jämäpurkkeja tuotteista, jotka ovat jääneet muuten käyttämättä. Sanoisin, että jos tällaisten tuotteiden mukana ollessa iho riehaantuu, ei syyllistä tarvitse hakea kaukaa. 

Olosuhteiden muutos, matkustaminen, erilainen vesi matkakohteessa tai mökillä, siinä on jo iholle kolme vaativaa asiaa, miksi kuormittaisit sitä vielä uusilla tuotteilla, joista et voi olla varma, miten ne iholla toimivat?


En halua raahata isoa määrää tuotteita mukana. Otan mukaan yleensä aina vain yhden ainokaisen voiteen, sellaisen mikä sopii niin päivä- kuin yövoiteeksikin, käy meikin alle ja mitä voi huoletta myös silmänympärysiholla. Puhdistukseen on tietenkin oltava omat tuotteensa ja mieltymyksen mukaan hoito- tai kasvovesi. Pakkaan mukaan myös aina puhdistusliinoja, joita muuten käytän hyvin harvoin. Puhdistustuotteita kuluu enemmän, joten niitä otan mukaan isommat pakkaukset, kun taas voiteita saa helposti riittämään pitkäksikin aikaa näytepusseista tai näytekokoisista tuotteista. Usein kun ostan jotain suosikkituotettani, saan samalta sarjalta muista käytössäni olevista tuotteista näytekokoja mukaan. Joskus saatan myös oston yhteydessä kysyä rohkeasti myyjältä löytyykö näytekokoja, jos niitä ei suoraan tarjota. Näinpä minulla onkin suosikkituotteistani aina jemmassa pieniä kokoja reissuja varten. Naamioiksi otan mukaan sheet maskeja, niiden litteät pakkaukset mahtuvat helposti laukkuun. Aurinkosuoja on tietenkin tärkeä ottaa kassiin niin mökille kuin matkallekin. Jos reissu kestää kauemmin kuin viikon, otan mukaan aina kuorinnan, jota varten olen hankkinut pieniä täytettäviä pakkauksia. 

Kaupoissa myytävät matkapurkit ovat mielestäni ihan älyttömän kalliita (kyllä, olen jossain asioissa todella pihi, kuka olisi uskonut ^_^), niinpä tilaan omat tyhjät purkkini Pakkaustukusta, josta saa täytettäviä pieniä erikokoisia tuubeja, purkkeja ja pulloja. Hinnat ovat jotain aivan muuta kuin mielestäni ylihinnoitellut kaupassa myytävät tyhjät muovipurkit. Lisäksi valikoima on huimasti laajempi, uutuutena huomasin valikoimiin tulleen pikkuisia lasipurkkejakin, joiden hinta lähtee muutamasta kymmenestä sentistä ylöspäin. Postikulujen takia tilaan aina isomman määrän kerralla. Löysin paikan aikoinani, kun etsin Googlen kautta edullisia pieniä pakkauksia mihin voisin laittaa tuotteita koehenkilöilleni sokkotestejä varten. Tämä ei ole maksettu mainos, kaikki tilaamani tuotteet olen maksanut aina itse. Minun on pitänyt vinkata Pakkaustukusta teille jo pidempään, nyt siihen tuli oiva tilaisuus. 


Miten hoidatte ihoanne matkalla tai mökillä? 

*Postauksen kuvituksena sekalaisia tuotteita, joista kaikki muut omia paitsi iS Clinical PR-näyte, saatu blogin kautta. 



The Best of Skincare


Tämän kevään aikana on tullut toteutettua monenlaisia blogihaasteita, mutta ehkä yhden parhaimmista heitti minulle muutama päivä sitten Huulipunamanian Idsu. Ihonhoitoaiheista haastetta en ole vielä nähnyt missään, mutta tämä aihe on ehdottomasti lähinnä sydäntäni. Jaksan taatusti jauhaa kaikille tutuilleni ihonhoidosta kasvotusten loputtomiin. Pyydän jo valmiiksi anteeksi seuraavia tapaamisiamme, mutta aihe josta on itse innostunut, siitä on helppo keskustella. En silti tuomitse niitä, jotka käyttävät kasvoilleen vettä ja saippuaa, se on jokaisen oma valinta. Minulle ihonhoito nyt vaan on sattunut olemaan jo 10-vuotiaasta lähtien intohimo, vaikka silloin käytössä oli vain puhdistustuote ja jotain perusvoidetta, jos kasvot tuntuivat kuivilta.

1. Millainen ihotyyppi sinulla on?
Pintakuiva sekaiho, joka on kesällä yleensä normaali. 

Kuinka säilytät ihonhoitotuotteitasi?
Ne mitkä ovat juuri nyt käytössä ovat kylpyhuoneen peilikaapissa, kaikki muut ovat muovilaatikoissa tiukasti valolta suojattuna vaatekaapissa. Sieltä yleensä kierrätän fiiliksen mukaan tuotteita käyttööni, mitä iho milloinkin tuntuu tarvitsevan, sekä lisäilen mukaan testattavia tuotteita.


3. Mikä on lempiainesosasi ihonhoidossa?
Kaikki hapot, C-vitamiini ja probiootit.

4. Mikä on tuotteistasi se korkealaatuisin ja "luksukselta" tuntuva?
Voi apua, mikä kysymys! Miten tähän voi vastata??? Sama kuin viininmaistelijalta kysyisi, mikä on lempiviinisi. :D Brändinä olisi helppoa sanoa Sensai, koostomukset ovat ihan uskomattoman hienojakoisia ja helposti imeytyviä.

5. Missä tuotteessa on paras hinta/laatusuhde?
Näitä on paljon, mutta jos sanon tähän jonkun tosi edullisen tuotteen niin Garnierin Skin Active Moisture Bomb -naamiossa. Kahdella eurolla silkkaa hemmottelua iholle.

6. Käytätkö mitään välineitä ihonhoidossa?
Vaihtelen Foreon ja Clarisonicin välillä, mutta ovat säännöllisesti pari kertaa viikossa käytössä.

7. Nimeä parhaat naamiot?
Garnierin sanoinkin, Orgaidin Nourishing Sheet Mask, Sensain Extra Intensive, Bakelin Pure Peel ja Essen Cream Mask.


8. Paras monitoimituote?
Ehdottomasti Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream ja Neal`s Yard Remediesin Wild Rose Beauty Balm.

9. Suosikkimerkkisi ihonhoidossa?
Esse, Sensai, Mia Höytö, Supermood, Bakel, Guinot ja Verso Skincare.

10. Paras tuote näppylöiden hoitoon?
Bakelin Malic -seerumi ja Acadèmìen Nettoyant Exfoliant 15%. 

11. Mikä on suosikkivaiheesi ihonhoidossa?
Se, kun on illalla puhtaat kasvot ja niihin voi alkaa kerrostamaan tuotteita hoitovedestä alkaen. 


12. Mitä tuotteita on ihonhoidon toivelistallasi?
Vieläkin se La Merin voide, ihan kokeilun vuoksi. Helena Rubinsteinin Force C Essence -tiiviste ja Giorgio Armanin Prima Soft Peeling Lotion -kauneusvesi.

13. Mikä on ollut ihonhoitotuotteissa suurin pettymyksesi?
Ainakin se kaikkien hehkuttama Garnierin misellivesi, philosophyn hope in a jar -voide ja Carmexin huulivoide.

En haasta tälläkään kertaa ketään erikseen, vaan haasteeseen saa tarttua kuka vain, jos satuit kiinnostumaan. :)






Synttäriarvonnassa Mia Höytö -tuotepaketti!


Tänään on tultu siihen asti, että blogini on melkein kouluiässä, uskomatonta. Tuntuu, että siitä ensimmäisestä postauksesta ei olisi vierähtänyt kauankaan aikaa, mutta kyllä siitä on, tänään tasan kuusi vuotta. Innostun harvoin mistään asiasta, mutta sitten kun innostun, homma on pitkäjänteistä. Mies aina sanookin, että jaksan keskittyä tasan tarkkaan niihin asioihin, jotka koen intohimokseni. Tämä blogi on selvästi yksi niistä asioista, muuten tämä olisi loppunut jo aikaa sitten. Sitä en laske paljonko tähän harrastukseen on kulunut vuosien saatossa aikaa tai rahaa, kaikki on ollut sen arvoista, sillä blogi on varmasti antanut enemmän kuin ottanut. Voisin hyvin ajatella, että minulla oli elämä ennen blogia ja elämä blogin kanssa. Ehkä joskus tulee aika blogin jälkeen, jos en sitten vielä kiikkustuolista jaa täällä ryppyvoidevinkkejä.

Blogin synttäreiden kunniaksi minulla on ollut tapana arpoa teille jotain mistä itse pidän ja joka tekee minut iloiseksi. Tänä vuonna se on kosmetiikkapaketti, joka sisältää kolme suosikkituotettani* Mia Höytöltä. Te jotka ette ole mahdollisesti vielä tästä mahtavasta suomalaisesta brändistä kuulleet, niin Mia Höytön tuotteet ovat saaneet inspiraationsa suomalaisesta luonnosta, joka inspiroi käyttämään tuotteissa luonnonmukaisia raaka-aineita suoraan suomalaisesta luonnosta. Kaikki tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Kaikilla tuotteilla on ECOCERT-sertifikaatti. Minulle Mia Höytö on arkipäivän luksusta, toimivat tuotteet saavat minut hymyilemään ja lisäksi ne tuovat ripauksen ylellisyyttä ihonhoitohetkiin.


LUMOUS

Läpinäkyvä ohuen geelimäinen Lumous-seerumi tuoksuu mielestäni miedosti tyrnille. Koostumus on jännää, sillä tuote vaahtoaa hivenen iholle levittäessä. Seerumi imeytyy nopeasti. Ihotuntuma on raikas ja iho tuntuu välittömästi levityksen jälkeen napakammalta. Itse levitän seerumin niin, että lämmitän tuotetta hivenen sormien välissä ensiksi, josta levitän sen kasvojen iholle. Seerumi on pakattu täyteen tehoaineita mm. koivunmahlaa, joka suojaa ja uudistaa ihoa. Hyaluronihappoa, C-vitamiinipitoista tyrniä sekä ihoa kosteuttavaa ja silottavaa arganöljyä. Täydellinen tuote kesällä yksinään meikin alle. 


IHANA

Ihana on Mia Höytön voiteista kevyempi. Keveydestään huolimatta tuote on silti todella hoitava. Tämän tuoksussa on jotain todella rauhoittaa, itselleni tulee hieman mieleen sellainen suomalainen kesäilta ja sauna combo. Imeytyy ihoon nopeasti. Voide ei jää kiiltäväksi iholle vaan kuvailisin ihon pintaa puolimataksi levityksen jälkeen, joten soveltuu hyvin meikin alle. Vaikuttavina aineina mm. tyrninsiemenöljyä sekä mustaherukansiemenöljyä joka rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Voiteeseen on pakattu luomuöljyjä: oliivi-, manteli- ja auringonkukkaöljyä. Kaurauute rauhoittaa ihoa. Jos haluaa hifistellä Ihanasta voi tehdä yhdessä Lumouksen kanssa tehokkaan kasvonaamion. Laita kädelle muutama pumppaus Ihanaa ja lisää joukkoon 1-2 pumppausta Lumousta, sekoita ja levitä tuote kasvoille paksuksi kerrokseksi. Anna vaikuttaa 30 minuuttia ja taputtele ylimääräiset kasvopaperiin tai hiero ihoon.


VALO

Valo on mielestäni yksi luonnonkosmetiikan parhaita silmänympärysvoiteita. Valo sopii myös herkälle sy-iholle. Se on hajusteeton. Koostumus on voidemaista, mutta silti yllättävän kevyttä. Toimii myös meikin alla. Vaikuttavina aineina on käytetty mm. rauhoittavaa kaurauutetta. Kosteutta iholle antavat sheavoi ja aloe vera. Manteliöljy siloittaa ja mustaseljankukkauute laskee turvotusta. Mustaseljankukkauutteen pitäisi tehota myös sy-alueen tummuuteen, mutta tuosta vaikutuksesta en voi sanoa omia kokemuksia, koska en omista mustia silmänympäryksiä. Itse tykkäänkin eniten siitä, miten tehokkaasti tämä kosteuttaa toisinaan kuivaksi äityvää sy-aluetta, silti hoitotuntuma on kevyt. 

ARVONTA

Arvotaan yksi Mia Höytö -tuotepaketti (sis. Lumous, Ihana ja Valo -tuotteet arvo n. 139 euroa)

Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikkooni onko Mia Höytö tuttu, jos on, niin mikä on oma suosikkituotteesi. Lisää kommenttiin myös toimiva sähköpostiosoitteesi, että saan voiton osuessa kohdalle sinuun yhteyden. Jättämällä kommentin saat yhden arvan, kaksi arpaa saat, jos tykkää myös blogini Facebook-sivusta. Ilmoita kommentissasi monella arvalla osallistut. Jos et halua jättää sähköpostiasi näkyviin, voit osallistua laittamalla vastauksen sähköpostiini osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com, laita viestin otsikoksi MIA HÖYTÖ -arvonta. Osallistumisaikaa on su 23.4. klo 23.59 asti. Arvonnan suorittaa random.org. Voittajaan otan yhteyttä sähköpostitse vko:lla 17.


*Kuvissa olevat tuotteet saatu PR-näytteinä, paitsi Valo oma. Arvonnan sponsoroi Mia Höytö Cosmetics.




TOP5 Parhaat silmänympärysvoiteet


Aloitin ihon hoitamisen hyvin nuorena, muistaakseni olin kymmenen vanha, kun aloin käyttämään kasvoille tarkoitettuja puhdistustuotteita ja rasvaamaan kasvoja, jos iho tuntui kuivalta. Varsinainen kunnon ihonhoito alkoi kuitenkin vasta seitsemännellä luokalla koulussa, kun kasvoihini alkoi ilmestymään ensimmäisiä epäpuhtauksia, aah, kiitos niin ihanien hormoonien. Kaapista löytyi puhdistusemulsiota, kasvovettä ja aah niin ihanan kuivattavia Clearasilin -tuotteita finnien nitistämiseen. Huh, muistan vieläkin niiden tuotteiden alkoholin tuoksun nenässäni. Yhtä asiaa siirsin lopulta mielestäni aivan liian pitkään. Parikymppisenä ostin kyllä silloin tällöin silmänympärysvoiteita, mutta ne jäivät aina jostain syystä käyttämättä alkuinnostuksen jälkeen ja päätyivät lopulta roskakoriin. Aloitinkin silmänympärysvoiteiden säännöllisen käytön vasta kolmekymppisenä (ihan liian myöhään) ja huomasin kyllä eron entiseen jo muutaman viikon säännöllisen käytön jälkeen. Silloin alkoi todella harmittamaan, että miksi ihmeessä sen sy-voiteen laitto oli muka silloin nuorempana niin hankalaa, eihän se vie kuin hetken. 

Nykyisin on siitä hyvä, että useita kasvovoiteita suositellaan levitettäväksi myös sy-iholle, joten laiska kyllä pärjää ilman erillistäkin silmänympärysvoidetta. Ei siis todellakaan mikään pakollinen tuote, jos sinulla ei sitten ole sillä alueella ongelmia (turvotusta, tummuutta, juonteita), johon haluat ratkaisun. Itse en vaan voisi olla enää ilman. Ajattelin jakaa teille tällä kertaa viisi mielestäni parasta silmänympärysvoidetta, jotka kaikki oikeastaan ovat keskenään aika erilaisia, johtuen siitä, että tykkään vaihdella eri tuotteita yöksi ja päiväksi sekä ihan oman fiiliksen mukaan, mitä iho tuntuu milloinkin kaipaavan.

Postauksen tuotteista Kiehl`s ja Sensai ovat PR-näytteitä, saatu blogin kautta, kaikki muut tuotteet ovat omia.


Bakel Cool Eyes – Tutustuin tuotteeseen jo yli neljä vuotta sitten, siitä lähtien ei ole ollut päivääkään, ettei tuote olisi löytynyt kaapistani. Olisiko tämä jo neljäs tai viides Cool Eyesini? Kertoo varmasti aika paljon. Ainoa mistä en tuotteessa pidä, on sen hieman hankala pakkaus. En ole ihastunut levittelemään kynän päässä olevalla kuulalla tuotetta vaan otan siitä suoraan tuotetta sormenpäähän, jolla levitän sen. Kuula myös tukkiutuu helposti, siksi itse yleensä rullailen ylimääräisen kämmenselkiin ja pyyhin sen lopuksi paperilla. Käytän tuotetta aina aamuisin, koska siinä on voimakas viilentävä ja silmäpusseja laskeva vaikutus. Jos sy-iho tuntuu tosi väsyneeltä, levitän Cool Eyesia aamupalan ajaksi paksumman kerroksen, jolloin se ikään kuin toimii naamiona. Yleensä ohut emulsiomainen voide imeytyy tuossa ajassa kokonaan ihoon. 

Kiehl`s Creamy Eye Treatment with Avocado – Uusin tuttavuus, mutta olen niin ihastunut tähän, että pääsi mukaan. Tämä on suosikeistani edullisin tuote. Paksuhko tahmean oloinen voide muuttuu iholle levittäessä hieman vesimäiseksi, jos tuotetta hieroo pitkään. Siksi tämä kannattaa taputella varovasti iholle. Käytän paksuuden ja hoitavuuden vuoksi Kiehl`siä iltaisin. Aamulla kaikki kuivuus on poissa.

Mia Höytö Valo – Tuoksuton voide on tehokas kosteuttaja ja sopii hyvin kuivalle silmänympärysiholle. Koostumus ei kuitenkaan ole hirmu paksua vaan levittyy kevyesti, joten sopii myös meikin alle. Näppärä pieni pumpulla varustettu pakkaus on suosikkini ja siksi tämä päätyy usein matkoille mukaan. 

Sensai Wrinkle Repair Eye Cream – Ehdottomasti paras sy-voide kuivalle ja aikuisella iholle. Täyteläinen, mutta kuitenkin melko kevyen voidemainen tuote kosteuttaa todella tehokkaasti. Paksumman koostumuksen vuoksi käytän tuotetta öisin. Todella kuivalle iholle sopii myös päivisin meikin alle, sillä voiteessa on pieni heleyttävä efekti.

Verso Super Eye Serum – Retinolia sisältävät tuotteet ovat todella tehokkaita ryppyjen siloittajia, mutta ainakin itselle useat tuotteet ovat liian tehokkaita ja saavat herkän silmänympärysihoni hilseilemään voimakkaasti joka päivä käytettyinä. Verson kevyen hieman geelimäisen ja virkistävän koostumuksen omaava Eye Serum ei näin tee, vaikka se sisältääkin tehokasta retinolia. Käytän tuotetta Bakelin tapaan aamuisin virkistävän koostumuksen vuoksi, myös tämä laskee silmäpusseja, mutta ei yhtä tehokkaasti kuin Bakel. Se mikä tekee tästä ylivertaisin on se, että tämä todella saa sy-alueen näyttämään sileämmältä, ilman, että herkkä ihoni alkaa hilseilemään.


Mikä on suosikki silmänympärysvoiteesi? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?



*Kiehl`s ja Sensai PR-näytteitä, saaty blogin kautta, muut omia.



Vuoden parhaat 2016 – Ihonhoito


Huh, joulusta selvitty ja nyt voidaankin alkaa odottamaan kesää. ^_^ Lupauksieni mukaan seuraavan parin päivän ajan keskitytään täysin vuoden 2016 parhaisiin kosmetiikkatuotteisiin. Tänään on vuorossa ihonhoito ja huomenna meikit. Ihonhoidon suosikeista on oikeastaan helppo arvata, mikä brändi tuli pysyvästi elämääni tänä vuonna. Mietin kauan mukaan saman brändin ihanaista suklaakuorintaa, mutta eräs toinen tuote voitti sen tällä kertaa monikäyttöisyydellään. Se on asioita, joita osaan ihonhoitotuotteissa arvostaa. Kahden edellisen vuoden listaukset voi palauttaa mieleen klikkaamalla vuosilukuja: 2014 ja 2015. Näihin postauksiin tuotteet ovat valikoituneet niin, että kaikki ovat sellaisia tuotteita, joihin olen tutustunut kuluvan vuoden aikana. Ne ovat siis voineet ilmestyä aiempina vuosina, mutta oma tutustuminen on tapahtunut niihin vasta tämän vuoden aikana. Joten pidemmittä puheitta mennään itse asiaan, koska tunnetusti nämä postaukset ovat aina sieltä pidemmästä päästä, joten käykää jääkaapilla tässä välissä...

*Postauksen lopussa lueteltuna ne tuotteet erikseen, jotka olen saanut blogin kautta.

PUHDISTUSTUOTTEET

Paras puhdistustuote: Esse Sensitive Cleanser. Jos puhdistuote voi muuttaa elämän, niin tämä tuote todella teki sen minulle. Hieman vaniljalta tuoksuva pH-tasapainotettu erittäin hellävarainen puhdistaja sopii myös herkimmälle iholle. Poistaa hyvin kevyen meikin. Yleensä käytän tätä itse kuitenkin toiseen vaiheen puhdistukseen. Puhdistajan perustana on käytetty luomulaatuista aloe vera geeliä. Iho on tuotteen jäljiltä rauhallinen ja hyvin kosteutettu. 

Paras kasvovesi: Esse Toner Plus. Kasvovesi sisältää nyt niin muodikkaita prebiootteja ja probiootteja. Kasvovesi imeytyy hyvin ja tekee ihosta ihastuttavan pehmeän sekä rauhoittuneen oloisen. Tuote on pakattu suihkepulloon, josta itse tykkään suihkuttaa tuotetta ensin käsiin ja siitä painella kasvoille. 

Paras misellivesi: Dr. Med. Christine Schrammek Sensiderm Cleansing Solution. Monien mielestä misellivesissä ei ole mitään eroa, olen tästä vähän eri mieltä. Ainakin oma herkkä ihoni huomaa erot hyvinkin nopeasti. Itselleni on myös tärkeää millaisen tunteen vesi jättää iholle, se ei saa olla kiristävä eikä tahmea. Olenkin näiden kanssa todella ronkeli. Sen jälkeen, kun löysin Bakelin ja Gamarden misellivedet, oikein mikään ei ole säväyttänyt, kunnes vastaan tuli tämä. Siksi tätä onkin jo toinen pullo menossa. Ensimmäisen sain aikoinaan blogin kautta. Tuote on todella tehokas, silti se on erityisen hellävarainen, mutta parasta on kuitenkin pehmeä jälkitunne iholla, minkä tämä jättää pyyhkimisen jälkeen jälkeensä. Sisältää mm. ihoa vahvistavia allontoiinia sekä niasiiniamidia.

Paras lisähoito: Guerlain Abeille Royale Honey Nectar Lotion. Tämä ei ole varsinainen puhdistustuote vaan hoitotuote, kyseessä on nimittäin hoitovesi, joka levitetään iholle ensimmäiseksi ennen muita hoitotuotteita. Guerlainin hoitovesi on nimensä mukaisesti hunajanektaria iholle. Koostumus on paksumpaa kuin käyttämässäni Sensain hoitovedessä, siksi se tuntuu levittäessä ylelliseltä. Käytän hunajanktaria varsinkin aamuisin, sillä se kosteuttaa ja rauhoittaa tehokkaasti ihoa. Minusta tässä on myös pieni kiinteyttävä efekti, kasvot näyttävät täyteläisimmiltä. Kesällä lisään päälle ainoastaan seerumin ja voin alkaa rakentamaan tasaiselle ja pehmoiselle iholle kestävää meikkiä. 


VOITEET, SEERUMIT JA ÖLJYT

Paras seerumi: Esse Probiotic Serum. Tämä ei ole ainoastaan tämän vuoden paras seerumi vaan paras seerumi, jota olen koskaan käyttänyt. Uskokaa, että olen käyttänyt MONIA. Jos joskus harkitsette sijoittavanne ihonhoitoonne satasen ja haluatte nopeasti näkyviä tuloksia, niin tällä niitä saa. Itse käytän seerumia yleensä 1-2 kuukauden kuurina, kun iho kaipaa erityishuomiota, kun olen stressaantunut tai iho on muuten ottanut nokkiinsa jostakin. Seerumi on älyttömän riittoisaa, koska koostumus on öljymäinen. Tuoksu on hurmaavan makea, sitä on vaikea kuvailla. Yhdessä millilitrassa seerumia on yli miljardi elävää probioottimikrobia, Esse onkin ainoa brändi, joka on saanut tallennettua kosmetiikkaan eläviä probiootteja. Seerumi rauhoittaa ihoa jo parilla käyttökerralla. Tekee ihosta tasapainoisen, nuorekkaan, kauniin ja kuulaan ennätysajassa. Parhaan tuloksen saat käyttämällä seerumia yhdessä Essen kosteusvoiteen kanssa.  

Paras öljyseerumi: Lierac Premium Élixir. Öljyseerumin koostumus on ohutta, koostumus on kevyttä ja silkkistä. Imeytyy heti, eikä jätä ihonpintaa öljyiseksi. Kaiken kruunaa ylellinen kukkaistuoksu. Sopii myös meikin alle.

Paras kasvovoide: Esse Omega Rich Moisturiser. Jokaisen kuivaihoisen unelmavoide. Tuote myydään viiden pienen purkin pakkauksessa ja voidetta onkin tarkoitus käyttää kuuriluontoisesti vaikkapa vain talvella. Sisältää korkeita pitoisuuksia omega-3 -öljyä, jotka kosteuttava tehokkaasti ihoa. Ihosta tulee sileä ja pehmeä. Jos kärsit todella kuivasta sy-ihosta, niin tämä on myös paras silmänympärysvoide. Itse levitän tätä usein yöksi myös sy-iholle, jos se kaipaa erityishuomiota.

Paras spf-voide kasvoille: Sensai Day Cream SPF25. Hyvän tuntuisia päivävoiteita joissa on suojakerroin, on todella vaikea löytää. Omaan makuuni ne ovat yleensä aina liian tahmeita ja jättävät ärsyttävän tunteen iholle, jolloin meikkiä ei todellakaan ole kiva lisätä päälle. Sensain voide on ohutta, se jättää ihon heleän oloiseksi ja imeytyy välittömästi. Hyvä budjet-versio on Vichy Slow Âge, se ei kuitenkaan ole ihan Sensai. ^_^

Paras silmänympärysvoide: Sensai Wrinkle Repair Eye Cream. Ikääntyvälle iholle tarkoitettu voide on täyteläistä ja voidemaista. Poistaa sy-alueen kuivuuden yön aikana, mutta sopii myös meikin alle pienen heleyttävän efektin ansiosta.

Paras yövoide: Glamglow Dreamduo. Mietin kauan voinko pistää tämän tähän, koska tuote tulee Suomessa myyntiin vasta tammikuussa, ulkomaillahan tämä on ollut jo parin kuukauden ajan saatavilla. Päätin kuitenkin laittaa, koska tämä on ollut toinen elämäni mullistanut tuote tänä vuonna Essen Cleanserin lisäksi. Dreamduoa käytetään öisin puhdistetulle iholle. Purkki on jaettu sisältä kahteen osaan. Toisella puolella on Dreamserum, joka sisältää mm. vihreää kahvia. Seerumi levittyy iholle pehmeästi, imeytyy nopeasti ja jättää jälkeensä raikkaan tunteen. Tuoksu on ihana, hieman sitruksinen. Kun seerumi on imeytynyt noin puoli minuuttia levitetään päälle harmaan värinen Dreamseal. Boosteri sisältää mm. hyaluronihappoa. Dreamseal imeytyy myös nopeasti, eikä iho tunnu tahmealta, kun on aika painaa pää tyynyyn. Itsehän olen iltaisin tottunut kerrostamaan useita tuotteita päällekkäin ja olin alussa hyvin skeptinen tämän toimivuudesta, mutta tämäpä ylitti kaikki odotukseni. Iho on aamulla herätessä aina todella tasaisen sävyinen, hyvin kosteutettu ja todella pehmeä. Kaikki kuivat kohdat loistavat poissaolollaan, myös mahdolliset epäpuhtaudet rauhoittuvat tämän kanssa nopeasti. Iho on todella plumped, jos tiedätte, mitä tarkoitan. Vaikka eletään talvea, niin viimeisen kahden viikon aikana en ole tarvinnut meikin alle kuin seerumin, koska iho on koko ajan niin pehmeä. Ainoa huono puoli tässä on se, että tuote tuntuu kuluvan nopeaan, joten kovin riittoisaa tämä ei ole.


KUORINNAT, NAAMIOT JA TEHOTUOTTEET

Paras pikahoito: Origins Foaming Deep Cleansing Mask. Jos ihossa on pieniä epäpuhtauksia tämä puhdistava vaahtoava naamio herättää ihon henkiin hetkessä, samalla poistaen epäpuhtauksia ja rauhoittaen ihoa. Naamio levitetään puhtaille kuiville kasvoille, annetaan vaikuttaa hetki, että naamio alkaa poreilemaan ja muuttuu kasvoilla vaahdoksi. Pestään pois. Tuotetta suositellaan käytettäväksi kolme kertaa viikossa. Sisältää mm. vihreää teetä, pinaattia sekä spirulinaa. 

Paras yön yli naamio: Origins Drink-Up Intensive. Origins Overnight Mask on kulttituote. Brändin vihdoin rantauduttua Suomeen, pääsin myös itse kokeilemaan naamiota. Tuotteessa on hedelmäinen tuoksu. Koostumus on paksua, mutta enemmän jopa geelimäisen kuin rasvaisen tuntuista. Itse levitän reilun kerroksen kasvoille 2-3 iltana viikossa ennen nukkumaanmenoa, annan vaikuttaa sen aikaa, kun luen tai puuhailen jotain muuta, niin, että naamio ehtii imeytyä ja sitten vaan nukkumaan. Jos sinulle ei ole yhtä kuiva iho kuin minulla niin voit painella ylimääräiset naamiot kasvopaperiin ennen nukkumaan menoa. Aamulla iho on pehmoinen ja hyvin kosteutettu.

Paras rakeellinen kuorinta: Mia Höytö Helmi. Mia Höytön tuotevalikoimaan tuli vihdoista viimein kauan kaivattu kuorinta. Helmi on 2in1 -tuote, sitä voikin käyttää niin naamiona kuin kuorintanakin. Jojobahelmet kuorivat ihon hellävaraisesti, tuotteen sisältämä salisyylihappo saa ihon näyttämään välittömästi kirkkaammalta. 

Paras happokuorinta: Supermood Youth Glow The Luxury Peel. Ihonihan on niin herkkä, että se punastuu melkein jo katsomisesta. Tosin ihoni on ennemminkin kosketusherkkä, eikä se ole niinkään herkkä erilaisten aineiden vaikutuksille. Silti katsoin vähän pelonsekaisin tuntein muiden bloggaajien kuvia, kun olivat käyttäneet naamiota ja mietin, että mitähän oma iho tästä tuumaa? Meni aika pitkään ennen kuin uskalsin laittaa tuotetta ensimmäisen kerran iholle. Ensimmäisellä käyttökerralla ajaksi suositellaan vain yhtä minuuttia. En tiedä johtuuko käyttämästäni Bakelin Pure Peelistä, että ihoni on niin "parkkiintunut" tällaisiin tuotteisiin, mutta hedelmähappoja sisältävä The Luxury Peel ei saanut ihoani punoittamaan minuutin vaikutusajalla. Mekaanisten kuorintojen jälkeen ihoni on aina huomattavasti punaisempi. Ensimmäisen kerran jälkeen pidensin vaikutusaikaa pariin-kolmeen minuuttiin, jonka jälkeen ihoni on aivan aavistuksen punainen, mutta laitan päälle aina rauhoittavan naamion, jonka jälkeen iho on palautunut ennalleen eikä punoita. Kuorinnan jälkeen ihon pinta tuntuu erityisen sileältä ja aivan kuin Pure Peelinkin jälkeen, tuntuu, että esim. seerumit ja muut hoitotuotteet "hulahtavat" ihoon paremmin. Tekee ihosta pehmeän ja kuulaan. 

Paras tehotiiviste: Clarins Booster Repair. Repairia lisätään muutama tippa normaalisti käyttämäsi hoitovoiteen tai seerumin joukkoon. Booster vahvistaa ihoa, vähentää punoitusta ja kuivuutta. Tekee ihosta pehmeämmän jo viikon kuluessa. Rauhoittavat ominaisuudet näkyvät iholla jo parissa päivässä. Sisältää mm. tenuiflora -uutetta, joka on tunnettu iho suojaavista ja rauhoittavista vaikutuksistaan. 

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?


*Lierac, Sensai Wrinkle Repair, Glamglow, Mia Höytö, Originsit ja Clarins PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.





Öljyt ihonhoidossa


Minulta on monta kertaa pyydetty postausta öljyistä ja siitä, miten käytän niitä. Koska aihe oli mieluinen niin postaus syntyi melkein kuin itsestään. Suurelle yleisölle öljyjen käyttö kasvoilla oli vielä kymmenisen vuotta sitten melko outo asia. Tiedän, että on ihmisiä, jotka ovat jo vuosikymmeniä sekoitelleet kasvoilleen ja vartalolleen sopivia sekoituksia eteerisistä öljyistä, mutta sanoisinko, että viimeisen viiden vuoden aikana öljyt ovat alkaneet päätyä osaksi yhä useamman tavallisen kuluttajan ihonhoitorutiinia. Silti aina välillä törmään uskomuksiin, että esim. rasvaiselle tai akneen taipuvaiselle iholle ei voisi käyttää öljyjä, tuo on harhaluulo. Kannattaa vain valita öljy, joka soveltuu omalle ihotyypille.

Akne iho

Akneen taipuvaiselle iholle hyvää tekeviä öljyjä ovat mm. arganöljy, tyrninsiemenöljy ja jojobaöljy, sekä hieman harvinaisempi salviaöljy. 

Rasvoittuva iho

Suosi jojoba,- ja soijaöljyjä sekä karpalonsiemenöljyä.

Kuiva iho

Avokado,- ja jojobaöljy sekä aprikoosinsiemenöljy hemmottelevat kuivaa ihoa.  

Normaali iho

Manteli- ja auringonkukkaöljy sekä kookosöljy. 

Ikääntyvä iho

Ruusunmarja,- argan,- ja tyrniöljy ovat tehokkaita ikääntyvän ihon hoitoon. 



Miten käytän öljyjä?

Öljyjä voi käyttää monella tapaa, eikä oikeastaan ole väärää tai oikeaa tapaa. Jos öljyn koostumus on ohutta melkein vesimäistä, levitän öljyn ensiksi kasvoille ennen muita tuotteita. Jos taas öljyn koostumus on paksumpaa, esim. omat suosikkiöljyni sisältävät usein ruusunmarjaa tai vahamaista jojobaa, jotka yleensä tekevät heti koostumuksesta täyteläisempää niin silloin laitan öljyn vasta voiteen päälle. Suoraan puhtaalle iholle levittäessä tykkään levittää öljyn sormen päillä hierovin liikkein. Jos taas laitan öljyn vasta voiteen päälle, silloin en hiero vaan taputtelen öljyn iholle. Kun käytän öljyä meikkivoiteen alla, levitän öljyn aina puhtaille kasvoille, annan imeytyä hetken, jonka jälkeen lisään päälle primerin. Tuolloin en käytä muita hoitotuotteita tuossa välissä. Joskus kun iho tuntuu todella kuivalta (talvella), niin tiputan yhden tipan kevyttä öljyä meikkivoiteen joukkoon, jolloin kuiva iho saa hehkua, eikä näytä niin kuivalta. 

Jos öljyn levittäminen suoraan kasvoille ei innosta, voi sitä sekoittaa helposti pari tippaa voiteen tai yönaamion joukkoon tuomaan tuotteelle lisäpotkua. 


Oikean öljyn valinta voi joskus tuntua vaikealta. Onneksi on kuitenkin olemassa kaikille ihotyypeille sopivia tuotteita. Omia suosikkejani näistä ovat pHformulan karkilta tuoksuva SOS rescue oil, Kiehl`sin ohut Daily Reviving Oil Concentrate, joka on suosikkini meikin alle. Luonnonkosmetiikasta hyväksyntäni saavat Mia Höytön Lempeä uni sekä Patykan Absolis -Öljyseerumi, joka myös soveltuu hyvin meikin alle.

Käytättekö öljyjä ihonhoidossa? Suosikkinne?



Kuvissa näkyvistä tuotteista pHformula ja Dabba saatu blogin kautta, Kiehl`s ja Verso Skincare omia.



Syksyn kiinnostavimmat luonnonkosmetiikat


Syksyn aikana luonnonkosmetiikka-markkinoille on tullut paljon mielenkiintoisia uutuuksia. Tuotteita kokeiltuani ja testailtuani löysin isosta joukosta helposti neljä suosikkia, joista halusin vinkata teillekin.

Tuotteista Màdara on ostettu itse, muut blogin kautta saatuja PR-näytteitä. 


GAMARDE ELIXIR HYDRATANT MOISTURIZING ELIXIR

Gamardelta löytyy niin monta suosikkituotettani, että tämän uutuuden kanssa olivat odotukseni korkealla, enkä joutunut pettymään. Voin ihan suoraan sanoa, että jos silmäni sidottaisiin ja minun pitäisi tunnustella ja tuoksutella tätä, en osaisi sanoa tätä luonnonkosmetiikkatuotteeksi vaan veikkaisin ihan jotain muuta. Hassuinta tässä Kosteuttavassa eliksiirissä on se, että tuntu iholla on kuin kalleimmassa selektiivisen kosmetiikan tuotteessa konsanaan, mutta tuoksu on ehtaa Niveaa! Olin aluksi, että mitä ihmettä, oikeasti? Kosteuttava eliksiiri sopii kaikille ihotyypeille. Paksuun pumpulla varustettuun lasipulloon pakattu hieman vaaleansinisen eliksiirin koostumus on kevyttä ja erittäin nopeasti imeytyvää. Pintakuiva ihoni näyttää heti levityksen jälkeen kuulaalta ja tasapainoisemmalta, jättää pehmeän pinnan, jonka päälle on helppo levittää meikki. Tuotetta voi käyttää yksinään tai kosteusvoiteen alla tuomassa lisäkosteutta iholle. Aktiiviaineina tässä super-tuotteessa on käytettä hyaluronihappoa, aloe-veraa sekä runsaasti rikkiä sisältävää Gamarde-vettä.


MIA HÖYTÖ HELMI

Mia Höytöltä tuli tänä syksynä parikin uutta tuotetta, paljon odotettu Sievä -puhdistusvoide ja sitten tämä Helmeksi nimetty heleyttävä kuorintanaamio. Tuubiin on pakattuna 2in1 -tuote ja sehän sopii minulle. Samalla kun tuote syväkosteuttaa ihoa, se myös imee itseensä epäpuhtauksia ja poistaa kuolleen ihosolukon. Tehoaineina on käytetty salisyylihappoa ja bentoniittisavea syväpuhdistukseen, kuorinnan hoitavat iholle hellävaraiset jojobahelmet. Glyseriini kosteuttaa ihoa. Naamio on monikäyttöinen ja sitä voikin käyttää kolmella tavalla. 

Tehokkaasti ihoa kirkastavana ja uudistavana hoitona tuotetta levitetään puhtaalle iholle, annetaan vaikuttaa 10 minuuttia. Jonka jälkeen se pestään pois hieroen lämpimällä vedellä. Hellävarainen hoito tapahtuu levittämällä naamio puhdistetulle iholle ja annetaan vaikuttaa 10 minuuttia, jonka jälkeen naamio pestään pois ilman ylimääräistä hierontaa. Helmi toimii myös pikakaunistajana, silloin se levitetään puhtaalle ja kostealle iholle pyörivin liikkein ja huuhdellaan pois.

Tämä vakuutti tehokkuudellaan. Salisyylihapon vaikutuksen todella huomasi ja iho näytti välittömästi kirkkaammalta. Jojobahelmiä ei ole liikaa ja ne ovat todella pehmeitä, joten oma kosketusherkkä ihoni ei ärsyyntynyt tämän käytöstä. Tykkään että tässä saa kaksi samassa: mekaanisen ja happoihin perustuvan kuorinnan.


DABBA RASBERRY OIL ELIXIR

Tähän asti paremmin kukkaisvesistään tunnettu Dabba laajensi tuotevalikoimaansa tuomalla markkinoille peräti neljä erilaista öljyä kasvoille. Lasiseen pipettipulloon pakattu Rasberry Oil Elixir tuntui olevan tuote, mistä pintakuiva ihoni piti, eikä ihme, sillä Vadelmaeliksiiri on todellinen vitamiinipommi. Tuotteen sisältämä vadelmasiemenöljy sisältää paljon iholle tärkeitä omega 3- ja 6 -rasvahappoja sekä E-vitamiinia. Öljyseerumi on koostumukseltaan kevyen öljymäistä, syväkosteuttaa ihoa tehokkaasti ja tekee ihosta kimmoisamman oloisen. Soveltuu kaikille ihotyypeille, mutta varsinkin ikääntyvälle kuivalle iholle. Tuoksu on tuotteessa sellainen, että se varmasti jakaa mielipiteitä, joko siitä tykkää tai ei. Kuvailisin sitä sellaiseksi, millaiselta tuoksuu vesi, jossa on liotettu päivän ajan vadelmanlehtiä, maanläinen, mutta pehmeä, jonkun makuun vain pilaantunut. ^_^


MÀDARA SOS INSTANT MOISTURE + RADIANCE HYDRA MASK

Màdaran SOS-linja täydentyi odotetulla Hydra Maskilla. Naamio on pakattu runsaaseen 60ml:ä tuotetta vetävään tuubiin. Hieman vaaleanpunertavan naamion koostumus on melko ohutta ja pehmeää, mikä on hyvä, koska tuote neuvotaan poistamaan iholta kasvopaperilla tai sitten jättämään se yön ajaksi iholle. Tässäkin on vaikuttavana aineena suosikkiani hyaluronihappoa, sen lisäksi kosteuttavia sokereita sekä pionia ja pellavansiementä. Tuoksu on herkullinen, kuvailisin sitä jopa hieman karkkimaiseksi. Itse olen käyttänyt naamiota öisin. Aamulla iho on pehmeä ja näyttää täyteläisemmältä. 

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia uutuuksia?


Màdara itse ostettu, muut PR-näytteitä. Linkit eivät ole mainoslinkkejä, en hyödy klikkauksista mitenkään.







Designed by FlexyCreatives