Näytetään tekstit, joissa on tunniste philosophy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste philosophy. Näytä kaikki tekstit
Yöpöydällä: Essence Tropical hand mousse, Hands of hope ja Pumpuli
29.4.2018
8.00
Tänään kurkistetaan yöpöydälläni olevaan koriin, jossa säilytän kosmetiikkatuotteita, joita käytän juuri ennen nukkumaan menoa. Korista löytyy jalkavoidetta, käsivoiteita, Elizabeth Ardenin Eight Hour Cremia ja rauhoittavaa aromaterapeuttista öljyä, johon koukutuin testattuani Elixirs & Co:n tuotteita.
Huomasin, että olin kerännyt koriini melkoisen kokoelman käsivoiteta, peräti kolme kappaletta, vaikka yleensä pyrin pitämään määrän yhdessä-kahdessa. Kaikki kolme ovat kuitenkin niin mahtavan erilaisia, että ajattelin vinkata niistä teillekin. Yksi tuotteista on pitkäaikainen suosikkini, kaksi muuta ovat uudempia tuttavuuksia.
*Essence PR-näyte saatu blogin kautta, Mia Höytö oma ja philosophy saatu kauneusbloggaajien beauty swap -boxista.
Aloitetaan Essencen tuotteesta, koska se on varmaan kaikkien mielestä se kiinnostavin. En varmasti ole mitään Essencen tuotetta ollut yhtä innostunut kokeilemaan kuin vaahtomaisessa muodossa olevaa käsivoidetta. Myönnän, että myös kaunis trooppinen pakkaus vetosi minuun kovasti. Käsivoide vai pitäisikö sanoa käsivaahto tulee pullosta ulos vaahtomaisena. Pakkaus on melko pieni, joten sitä olisi helppo kuljettaa mukana. Vaahto on vaalean turkoosia ja se tuoksuu karkkimaisen hedelmäisen makealle. Tuoksuu käsissä jopa pari tuntia levityksen jälkeen, mutta tuoksu on tarpeeksi mieto, eikä sitä haista, jos ei laita käsiä nenän eteen. Käsiin hierottaessa vaahto muuttuu hivenen voidemaiseksi. Essencen Tropical Hand Mousse* on erittäin kevyt kosteuttaja, jos kätesi ovat todella kuivat, tämä ei oikeastaan tee mitään, mutta jos tarvitset vain kevyttä kosteutusta ja haluat, että voit huoletta olla sormet tietokoneen näppäimistöllä samantien, tämä on oikea tuote.
Mia Höytön Pumpuli on ehkä nerokkaimmin nimetty kosmetiikkatuote koskaan. Nimi kertoo sen, millaiseksi kädet tulevat tuotetta käyttämällä. Pumpulin pehmeiksi. Pumpulissa on kolmikon paksuin koostumus, mutta se on siitä huolimatta kevyt käsivoide. Syy miksi ostan sitä kerta kerran jälkeen uudestaan on se, että voiteen sisältämät luonnolliset öljyt tehokosteuttavat aidosti käsiä, ilman mitään suojaavia kalvoja. Imeytyy ihoon nopeasti ja tekee kädet pehmeiksi. Käytän tuotetta myös kantapäille. Tuoksu on mieto, luonnollinen ja aavistuksen sitruksinen.
Philosophyn käsivoiteen sain Marian minulle lähettämästä kauneusboxista. Hands of hope oli itselleni uusi tuttavuus, mutta olen pitänyt kovasti sen satiinisen pehmeästä koostumuksesta. Tämä ei kosteuta yhtä tehokkaasti kuin Pumpuli, mutta silti paremmin kuin Essence. Imeytyy nopeasti ja jättää kädet pehmeiksi. Tuoksusta en ihan hirveästi välitä, se on hivenen lääkemäinen, sellainen tuoksuttoman tuotteen tuoksu. Voisin silti ostaa tuotteen itse. Varsinkin pakkaus on todella näppärä käsilaukkuun, josta itseasiassa siirsin tämän yöpöydälle yhden toisen voiteen tieltä.
Mitä yöpöydältäsi löytyy? Käsivoidesuosituksia?
*Essence PR-näyte saatu blogin kautta, Mia Höytö oma, philosophy saatu kauneusbloggaajien beauty swap -boxista.
Kauneusbloggaajien Beauty Swap
8.2.2018
7.00
Nyt varmaan ajattelette, että mitähän se hourii, koska varmaan vielä muistatte erään kauneusboxi -postauksen hetki sitten. Olin silloin jo aika valmis julistamaan, että nämä ylläriboxit taitaa hetkeksi omalta osalta riittää, vaikka en ollut edes päässyt kunnolla alkuun. Olin kuitenkin unohtanut totaalisesti postausta kirjoittaessani jo aiemmin sovitun kauneusbloggaajien Beauty Swapin.
Idea tähän tuli vuoden alussa Maria Glow -blogin Marialta. Tarkoituksena oli, että me kosmetiikkabloggaajat kokoaisimme toisillemme yllätyslaatikoita. Mukaan ilmoittautunut porukka arvottiin ja kävi niin, että minä lähetin paketin taikaassamakeupin Taikalle, käykäähän kurkkaamassa Taikan upeita meikkejä Instagramista. Minulle ylläriboxin lähetti idean äiti Maria Glow blogin Maria.
Arvatkaapa mitä? Tällä kertaa en pettynyt. Olin jopa lapsellisen innostunut parista tuotteesta. Kyllä toinen bloggaaja toisen bloggaajan tuntee vai miten se meni?
Oma laatikkoni sisälsi tällä kertaa paljon erilaisia tuotteita. Ensimmäisenä silmäni kiinnittyivät Realherin Be fearless, Be limitless Blush kitiin. Uskoisitteko, jos sanoisin, etten omista yhtään Blush kitia? Sävyt olivat ihan minua. Kultaisen hohteen ansiosta veikkaan, että paletin sävy Fearless on luultavasti todella lähellä dupe Narsin Orgasmille. Limitless melkein neonpersikkana taas toimii varmasti kesällä hivenen ruskettuneella iholla täydellisesti, miksei muutenkin.
Mizonin Hyaluronic Acid 100-seerumi oli varmasti se paketin helmi ja se pääsikin käyttöön välittömästi. Brändistä ei ole aiempaa kokemusta, joten siksikin kiinnostava tuote. Misshan Pure Source cell sheet mask pääsee myös takuulla käyttöön, sillä käytän sheet maskeja useita kertoja viikossa. Simplelta oli valittu kosteuttava kasvoputsari. Olen halunnut kokeilla tätä edullista merkkiä pitkään, koska monet bloggaajat hehkuttavat sarjan tuotteita. Philosophylta sain käsivoiteen, joka on juuri sen kokoinen millaista kannan aina käsilaukussani mukana, joten meni suoraan käyttöön.
Essencen The False Lashes-mascara. Minulla on itseasiassa yksi Essencen mascara jemmassa ja olen ollut aikeissa kokeilla sitä, mutta se ei onneksi ollut tämä, joten kiva päästä kokeilemaan myös Marian omaa lempparia. Catricelta sain huulipunan ja sen sävyyn soveltuvan huultenrajauskynän. Huulipuna ainakin tuoksui herkulta ja sävykin näytti minulta.
Lisäksi sain reiluja matkakoon tuotteita mm. Korresilta, Nuxelta, Caudalielta ja Elemikselta. Elemiksesta innostuin eniten, koska olen käyttänyt Pro-Collagen Marine Creamia joskus vuosia sitten, usein netissä surffaillessa poimin sen ostoskoriin, mutta kuitenkin viime hetkillä heitän sen pois, koska tuote on arvokas ja alan aina empimään, että tykkäsinkö siitä niin paljon kuin muistan. Reilu 15 ml:n matkakoko oli siis todella hauskasti osunut juttu, koska nyt pääsen kokeilemaan voidetta kunnolla ja tiedän varmaksi haluanko ostaa sitä täysikokoisena.
Sokerina pohjalla oli läjä Pätkiksiä ja Kinder Maxeja. Slurps. Maria oli ilmeisesti lukenut postaukseni suklaapatukkasuosikeistani. ^_^
Innostuin viemään tätä boxiajatusta vielä eteenkin päin ja mitäs sanoisitte, jos tämän vuoden aikana tulisi vielä arvonta, jossa teistä lukijoista voisi joku voittaa omakseen minun teille kokoaman yllätyslaatikon? Siitä tulisi hivenen kustomoidumpi, eli kysyisin voittajan omia mieltymyksiä ennen tuotteiden valintaa.
Mikä tuote herätti eniten kiinnostusta? Tykkäättekö yllätysboxeista?
Klassikot osa 38 – philosophy purity made simple
28.12.2017
7.00
Terveisiä sairastuvalta. Toivottavasti teidän joulu sujui mukavissa merkeissä. Itse heräsin aattoaamuna siihen, että korvat olivat lukossa ja nenä valutti jotain epämääräistä jatkuvalla sykkeellä, joten arvelin, että mitenköhän käy... No, aatto sujui kuitenkin tästä huolimatta mukavissa merkeissä, mutta joulupäivän aamuna heräsin siihen, että olin jo kunnon flunssassa ja iltaa kohden alkoivatkin leuat louskuttamaan holtittomina yhteen ja sehän tiesi sitä, että sitten nousikin jo korkeahko kuume. Tapaninpäivänä olin aika voipunut kahden huonosti nukutun yön jälkeen ja aamulla olo oli hivenen kuumeinen, mutta nyt keskiviikkoiltana tätä kirjoittaessa olo alkaa olla jo parempi. Pientä flunssaa ja hieman voipunut olo, mutta selvästi tuntuu, että oltaisiin jo voiton puolella. Mietin, että näinköhän minua lykästi ja se oli tässä. Ihmisen keho on kyllä ihmeellinen ja täytyy toivoa, että kuume vei taudin mennessään. En ole koskaan ollut aiemmin jouluna kipeänä, joten tulipa sekin koettua ensimmäistä kertaa 40 vuoden aikana.
Katselin ennen joulua, että edellisestä Klassikko-postauksesta on aivan liian kauan aikaa, viimeisin taisi olla elokuun lopulla siis elokuun! Mihin ihmeeseen tämä aika oikeasti menee? Klassikoista kertovat postaukset ovat itselleni yksiä mieluisimpia toteuttaa, joten ajattelin, että hieman puolikuntoisena todella tutusta tuotteesta kirjoittaminen on helpompaa kuin alkaa ruotimaan jotain ihan uutta tuotetta. Tällä kertaa postaus paneutuu philosophyn purity made simple 3-in-1 cleanser for face and eyesiin* johon minulla on todella lämmin ja erittäin pitkä suhde, se on myös tuote, jonka vuoksi aikoinaan päädyin tilaamaan brändin tuotteita Englannista joskus viitisentoista vuotta sitten. Silloinhan philosophya ei myyty Suomessa toisin kuin nykyään. Tuohon maailman aikaan 3-in-1-tuotteet ihonhoidossa olivat harvinaisia, lähinnä tällaiset tuotteet olivat tarkoitettuja hiuksille, muistan, että se oli asia joka houkutti silloin tuotteen ostamaan. Sen lisäksi tämä tuntui olevan tuote jota jokainen kosmetiikan suurkuluttaja ulkomaisilla foorumeilla suositteli. Tuntuu, edelleen uskomattomalta, että siihen maailman aikaan kaikki todella kiinnostava tieto kosmetiikasta löytyi erilaisilta keskustelufoorumeilta, kun nyt sama tieto löytyy blogeista ja youtubesta. Myönnän, että tunnen tämän vuoksi itseni välillä todella vanhaksi. Onko lukijoissani ketään joka on myös pyörinyt näillä foorumeilla? Esim. MakeUpAlley ja muistaakseni myös nykyinen Anna silloin nimeltä Ellit yms. jossa oli aikoinaan todella hyvä suomenkielinen keskustelualue kosmetiikalle. Siellä oli silloin pieni vakiporukkakin, joka pyöri paikalla ahkeraan.
Purity made simple on voittanut vuosien aikana monia palkintoja, se on ollut mm. Alluren Readers´ Choice jo kymmenen vuoden ajan, joten joku taikahan tuotteessa täytyy olla. Se on myös Amerikan myydyin kasvojenpuhdistusaine. Muistan, että kun käytin tuotetta ensimmäistä kertaa, se ei tehnyt minuun mitään kovin suurta vaikutusta, minusta se oli ihan kiva tuote, mutta ei sen erikoisempaa. Ostin sitä siltä vuosien aikana useampaan otteeseen uudestaan, se tuntui kivalta perustuotteelta, jossa oli mielestäni hyvä hinta/laatusuhde. Rakastuinkin tähän oikeastaan kunnolla vasta muutama vuosi sitten, kun aloin harrastamaan kaksoispuhdistusta. Vaikka tuotteen tarkoitus olisikin yksinään poistaa meikki, niin tykkään käyttää tätä toisen vaiheen puhdistajana tai yksinään päivinä jolloin en ole meikannut tai minulla on ollut vain hyvin kevyt meikki, sillä tuote poistaa hyvin kevyen meikin, mutta paksumman meikkikerroksen poistamiseksi käsittelyn joutuu toistamaan, jos haluaa kunnolla puhdasta.
Tuotetta laitetaan vedellä kostutetuille kasvoille n. sokeripalan kokoinen määrä ja hierotaan 30-60 sekunttia. Huuhdotaan pois lämpimällä vedellä. Emulsiomaisen puhdistustuotteen tuoksu on hivenen lääkemäinen, ei varmasti miellytä kaikkia, vaikka se onkin mieto. Made simple vaahtoaa iholla miedosti. Puhdistaa hyvin kevyen meikin, ei kuivata, eikä kirvele silmissä. Jättää ihon pehmeän tuntuiseksi. Toimii todella erinomaisesti balmin tai öljyn jälkeen toisen vaiheen puhdistajana. Hyvä tuote, jos hakee hellävaraista puhdistajaa tai käyttää vain kevyttä meikkiä.
INCI: water, sodium lauroamphoacetate, sodium trideceth sulfate, limnanthes alba (meadowfoam) seed oil, coco-glucoside, coconut alcohol, peg-120 methyl glucose dioleate, glycerin, carbomer, isopropyl alcohol, polysorbate 20, citric acid, imidazolidinyl urea, methylparaben, aniba rosaeodora (rosewood) wood oil, propylparaben, triethanolamine, amyris balsamifera bark oil, bulnesia sarmientoi wood oil, cymbopogon martini oil, pelargonium graveolens flower oil, rosa centifolia flower oil, santalum album (sandalwood) oil, daucus carota sativa (carrot) seed oil, mimosa tenuiflora bark extract, ormenis multicaulis oil, piper nigrum (pepper) fruit oil, salvia sclarea (clary) oil, fd&c yellow no. 5 (ci 19140).
Purity made simple puhdistusemulsion rinnalla ovat uusina tulleet myös puhdistusliinat*, jotka ovat näppäriä mökillä tai matkalla. Itse en kotona turhan jätteen takia näitä käytä, mutta matkalle varaan puhdistusliinoja aina paketin mukaan.
Puhdistusemulsion suositushinta on 22,90 euroa/240ml, mutta se on tällä hetkellä tarjouksessa Sokoksen verkkokaupassa hintaan 16,90 euroa. Puhdistusliinat ovat sen sijaan Suomessa myynnissä vain Stockmannilla ja niiden suositushinta on 16 euroa/30kpl.
Onko philosophy tuttu? Suosikkeja?
*Kuvissa olevat tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä.
Joulufiilistelyä
7.11.2017
7.30
Eilen oli tähän mennessä koko syksyn harmain ja synkin päivä, sellainen päivä, että halusin ensimmäista kertaa tänä vuonna alkaa tosissani fiilistelemään joulua. Kaivoin joulukirjakokoelmani esiin ja annoin silmieni vaellella niiden kauniissa kuvissa. Tiedän, että monet eivät haluaisi vielä kuulla sanaakaan joulusta, mutta tällaiselle jouluihmiselle kuin minä joululle ajatusten uhraaminen vasta viime aikoina on todella myöhäistä. Nuoruudessani aloin joulun ajattelemisen jo kesällä, joskus jopa välittömästi sen jälkeen, kun edellinen joulu oli ohi. Ostin monesti juhannuksen jälkeisistä alennusmyynneistä joululahjat valmiiksi ja viimeistään syyskuussa aloin kuuntelemaan joululauluja.
Viime viikolla lähikaupan hyllyssä pisti silmiini ylähyllylle kauniisti asetellut joululehdet, se oli oikeastaan lopullinen sysäys sille, että mieleni alkoi työstämään joulun tuloa kunnolla. Mielen siirtäminen jouluun alkaakin yleensä ihan pienistä jutuista. Vaikkapa vain niistä lehdistä siellä hyllyllä. Seuraavaksi alkaakin sitten tekemään mieli glögiä ja pipareita. Jos ei itsetehtyjä oteta lukuun, niin ehdottomasti parhaita pipareita ovat Annasin höyhenen ohuet ja kevyet piparit, niissä on todella lähelle kotitekoisen piparkakun maku. Viime viikolla hankin jo ensimmäisen joululahjan miehelleni, jonka kätkin varmaan piiloon odottamaan paketoimista.
Joulufiilistelyn voi viedä myös suihkuun. Joulun alla yleensä kaivan kaapista jotain jouluisia suihkugeelejä esiin. Usein ne ovat olleet philosophylta, mutta tänä vuonna ajattelin aloittaa Lushilta saamallani jouluisen punaisella Santa`s Christmas* suihkuvoiteella. Tuote on nimenomaan voide eikä geeli, koska sen koostumus on todella paksua. Pestessä olen hetken yhtä punaisessa asussa kuin joulutonttu. Kannattaa muuten suihkun jälkeen heti huuhdella mahdollisesti kaakelin saumoihin roiskunut väri, koska tämä saattaa värjätä. Suihkugeeli sisältää herkullista kahvia ja kanelia, mutta minusta tämä tuoksuu vähän colalle. Onko muuten kukaan bongannut vielä kaupasta Coca-Colan ihania jouluetikeillä varustettuja pulloja? Olen vannoutunut Pepsi Maxin juoja, mutta Coca-Colan joulupulloissa kutsuvasti tuijottava joulupukki saa minut joka vuosi sortumaan niihin.
Tällä hetkellä minulla odottaisi kaapissa joulutorttutarpeet, että voisin pyöräyttää vuoden ensimmäiset suussasulavat joulutortut. Dronningholmin uusi maku tänä vuonna on puolukka-kirsikkamarmeladi, joka on tietenkin pakko testata. Omena-kaneli tortuista on tullut yksiä lemppareitani, mutta viimeistään jouluna on aina oltava perinteistä luumua, sillä se on se, joka maistuu aidosti joululle.
Joko te fiilistelette joulua vai ettekö halua vielä kuulla koko sanaa?
*Lushin suihkuvoide PR-näyte, saatu blogin kautta.
Oho, ei toiminut!
3.4.2017
7.30
En yleensä kirjoita blogissani ollenkaan tuotteista joista en pidä, koska en oikeastaan näe siinä mitään järkeä. Itselleni tulee sellaisesta kirjoittelusta helposti kamalan negatiivinen olo. En pidä blogiani negatiivisten fiilisten vuoksi vaan siksi, että saisin itselleni positiivisen olon. Yleensä syy siihen miksi en jostain tuotteesta pidä, on se, että se ei toimi minulla lainkaan. Joten se ei tarkoita sitä, että tuote olisi silti huono. Mikään ei ole kosmetiikan kuluttajan näkökulmasta turhauttavampaa kuin toimimaton kosmetiikkatuote. Sille samalle tuotteelle löytyy kuitenkin miljoonia muita käyttäjiä, jotka rakastavat sitä ja se voi olla jopa heidän suosikkituotteensa, koska se toimii heillä, vaikka ei toiminut minulla. Tämän vuoksi tuotteen lyttääminen ainoastaan henkilökohtaisen kokemuksen perusteella on aika kyseenalaista. Päätin kuitenkin tänään olla hieman kyseenalainen.
Fakta kuitenkin on se, että näitä itselläni toimimattomia tuotteita löytyy. Osaan niistä liittyy oikeastaan aika hauskoja ja näin jälkeenpäin ajateltuna jopa tragikoomisiakin muistoja, joten ajattelin, että olisi mukava jakaa niitä täällä. Joten lähdetään tuotteiden pariin, jotka ovat aiheuttaneet aikojen saatossa painajaisia. ^_^
Batiste – Olen kokeillut brändiltä varmaan viittä erilaista kuivashampoota, mutta lopputulos on kohdallani aina yhtä surullinen. Pääni näyttää silti, että siinä olisi kasoittain hilsettä. Minulla ei ole ollut hilsetttä koskaan elämäni aikana, mutta Batistella saan hilselookin niin halutessani. En tiedä mikä tämän reaktion hiuksissani aiheuttaa, mutta lopputulos on joka kerran aivan yhtä nolo. Ensimmäinen käyttökertani oli jopa surullisen kuuluisa. Ravistelin pulloa ja suihkuttelin hyvältä etäisyydeltä hieman jo likaiselta tuntuvien hiusteni juuriin Batistea eräänä hämäränä talviaamuna hammaslääkäriin lähtiessäni, annoin olla hetken ja harjasin hiukset, jotka tuntuivat sormiin kivoilta. En katsonut hiuksiani peilistä enää sen kummemmin, koska minulla oli kiire. Ei muuta kuin hammaslääkärin penkkiin kirkkaan valon alle, sieltä tyytyväisenä kotia kohti, jossa katsoin ensimmäistä kertaa peiliin. Hiusteni tyvi näytti siltä kuin siellä olisi ollut hilsemyrsky. Aloin paniikissa miettimään, että olinko tosiaan maannut tämän näköisissä hiuksissa siellä hammaslääkärissä. Puna alkoi hiipiä kaulaani pitkin ylöspäin. Aluksi en halunnut uskoa, että kuivashampoo voisi tehdä noin, koska samaa ongelmaa ei ole ollut minkään muiden käyttämieni kuivashampoiden kanssa. Uudet kokeilut kuitenkin todistivat, että Batiste ja kuontaloni eivät kuulu yhteen, jos en sitten halua itselleni lookia, joka näyttää siltä, että pääni on täynnä hilsettä.
philosophy hope in a jar – Ulkomailla tätä vielä myydään, mutta Suomessa ei taida olla enää kuin renewed hope in a jar -versiota saatavilla, jota rakastan. Toisin kuin tätä hope in a jaria, josta sain aikoinaan ikuiset traumat ja jonka vuoksi minulla oli todella korkea kynnys alkaa sivelemään kasvoilleni voiteen uudistettua versiota. Tilasin hope in a jaria ulkomailta ihan viralliselta englantilaiselta jälleenmyyjältä, koska sitä ei silloin vielä voinut ostaa Suomesta ja brändi vaikutti niin kiinnostavalta ja ne suorastaan polttelivat minua. Aluksi voide tuntui tekevän ihosta kivan sileän. Parissa viikossa kasvoilleni alkoi kuitenkin ilmestyä kipeitä ihonalaisia paukamia. En ollut tehnyt mitään muuta ihonhoidossani eri tavalla kuin vaihtanut tuon voiteen. Oli pakko lopettaa sen käyttö, koska paukamat lisääntyivät ja kävivät yhä kipeämmiksi. Ne eivät aluksi meinanneet millään kadota, parantelin varmaan pari kuukautta kasvojeni ihoa, kunnes voiteen aiheuttamat tukkeumat lopulta hävisivät kasvoistani. Mikään ei ole koskaan aiheuttanut kasvoilleni yhtä pahaa reaktiota. Sain oikeasti pienen maistiaisen siitä miten kivuliaita aknesta kärsivien finnit voivat olla. :(
Lumene True Mystic Volume, Curl ja Waterproof Mascarat – Ensinnäkään melko iso harja ei ole näissä makuuni. Pahinta on kuitenkin se, että näytän kahden tunnin päästä levityksestä siltä kuin olisin saanut turpaani. Silmänaluset ovat aivan mustat. Tämä tosin ei ole vain Lumenen ongelma, vaan 99% mascaroista aiheuttaa minulle saman. Voitte vaan kuvitella, minkä vuoksi tässä blogissa esitellään harvoin ripsareita, kun minulla ei niistä ole pahemmin muuta kerrottavaa kuin mustat silmäaluset. Blueberry Curl on sen sijaan yksi parhaita mascaroista, mitä olen käyttänyt, se ainakin pysyy. Valitettavasti tämä taitaa olla poistunut Lumenen valikoimasta ainakin tällä hetkellä?
Chanel 5 & Chanelin Kynsilakat – Tuoksut aiheuttavat minulle harvoin vilunväreitä, mutta Chanel 5 saa vilunväreet kulkemaan pitkin selkääni joka kerran. En saa tuoksusta mitään otetta, se haisee halvalle hyönteismyrkylle, jota voi ostaa Hong Kongin hyllyltä viidellä eurolla. Huvittavan koko tapauksessa tekee se, että haluaisin suorastaan epätoivoisesti rakastaa tätä klassikkoa, mikä päällä Marilyn Monroe sanoi nukkuvansa. Muutaman kerran vuodessa suihkautan tuoksua kaupassa ranteeseeni ja toivon, että tällä kertaa tykkäisin siitä, mutta ei. Äkkiä kotiin hinkkaamaan tuoksua irti saippuan kanssa ihosta. Se tuntuu silti oikein syöpyvän ihoon kiinni ja haistan sen usein siitä huolimatta vielä illalla sohvalla istuessani. Ehkä on vain pakko uskoa, että meitä ei ole tarkoitettu yhteen. Chanelin kynsilakat ovat pakkomielteeni. Tiedän jo alelaarista kynsilakan haaliessani, että se ei pysy edes päivää kynsilläni. Silti aina haksahdan ostamaan, kuka voisi vastustaa kympin Chanelia? Chanel on se, joka määrittää kauden muotisävyt kynsilakoissa, joita sitten muut kopsaavat omiin kokoelmiinsa. En vain ymmärrä, miten laatu voi olla kalliissa lakoissa niin heikkoa? Kun taas selektiivisistä YSL:n ja Guerlainin lakat pysyvät loistavasti.
MAC Pro Longwear Concealer – Tämä oli pitkään murheenkryyni, sillä tuote kasaantui kaikkiin niihin muutamaan juonteeseen, joita silmieni alla on. Kokeilin tuotetta kaikin mahdollisin tavoin, aina sama lopputulos, peitevoide oli juonteissa parin tunnin jälkeen levityksestä. Näytin nelikymppisen sijaan yhtä ryppyiseltä kuin edesmennyt 90-vuotias mummoni. Nykyäänhän tämä sitten toimii, kiitos Smashboxin primerin. Silti olen sitä mieltä, että ollakseen täydellinen tuote, tämä pitäisi pakata toisin. En voi sietää toimimattomia pakkauksia.
Garnier Skin Naturals Micellar Puhdistusvesi – Lupaa puhdistaa meikin, kunpa sen päivän näkisin... Ei puhdista ainakaan omaa vedenkestävää eyelineria, muutenkin silmämeikin irtisaaminen tällä on tuskastuttavan hankalaa. On kuitenkin misellivesiä, jotka myös silmämeikkiin pystyvät, joten miksi tuhlata aikaa tuotteeseeen, jolla herkkää sy-ihoa joutuu rasittamaan paljon kauemmin? Sen sijaan saman tuotteen puhdistusliinat lukeutuvat suosikkeihini.
EOS, Carmex ja Babylips – Tässäpä tehoton kolmikko. Yksikään näistä ei kosteuta huulia, eikös huulivoiteet jopa sävyttävät sellaiset ole tehty sitä varten? Päinvastoin, varsinkin Babylipsit tuntuivat kuivattavan huuliani entisestään. Kaikissa on söpöt ja hurmaavat pakkaukset, mutta tuotteet itsessään eivät vain minulla toimi. Kaikki ikäänkuin jättävät huulille suojaavan kalvon, mikä hämää huulet tuntumaan hetken aikaa pehmeiltä, mutta fakta on se, että oikeata kosteutta huulille näillä ei vain saa. Sen kertoo se, että kun tuote on lähtenyt huulilta, on sitä lisättävä. Kikka on toki hyvä, näin ihmiset saadaan ostamaan lisää tuotetta. On kuitenkin huulivoiteita, joiden jälkeen huulet tuntuvat oikeasti kosteutetuilta, eikä voidetta tarvitse olla koko ajan lisäämässä, siksi en ihan itse näe näillä itselleni käyttötarkoitusta.
Löytyikö minulle toimimattomista tuotteista suosikkeja tai tuotteita, jotka eivät toimi teilläkään?
Parhaat – tammikuu`17
2.2.2017
7.30
Uskomatonta ajatella, että yksi kuukausi tästä vuodesta on sitten taputeltu. Se on kuitenkin yksi kuukausi lähemmäksi kesää ja valoa. Se on myös yksi kuukausi lähemmäksi sitä, kun täytän 40. Tammikuu on yleensä iholleni vaativa kuukausi, mutta kiitos melko lämpöisten ei niin talvisten ilmojen, ihoni ei ole kuivunut niin paljon kuin yleensä. Tosin luulen, että siihen on syynä eräs loistava öljy, jonka olemassaolon muistin pitkän tauon jälkeen. Ihastuin yllättäen huulikiiltoon. Testailin huulikuorintaa joka taisi viedä voiton aiemmin ihastuttaneesta Lushista, alla kerron miksi. Pari pullollista jatkuneen Clarins-rakkauden jälkeen löysin toisen vähintään yhtä ihastuttavan meikinkiinnityssuihkeen. Lopuksi ihastuin tuotteeseen, joka herättää vain yhden kysymyksen. Miksi kukaan ei keksinyt tätä aiemmin?
Postauksen tuotteista osa on blogin kautta sekä goodie bagista saatuja PR-näytteitä, ne ovat merkitty * -tunnuksella. Postauksen lopussa erittely tuotteista.
GLAMGLOW POUTMUD FIZZY LIP EXFOLIANT TREATMENT -HUULIKUORINTA
Fizzy Lip Exfoliant* oli tuote joka yllätti minut positiivisesti. Olin ollut tosi ihastunut aiemmin blogissa esiintyneeseen Lushin huulikuorintaan, joten olin tämän kanssa hivenen skeptinen. Positiivisuutta herätti ihan aluksi pakkaus, joka on jäätävän kokoinen, tässä on huulikuorintaa takuulla vuodeksi, jos ei kahdeksi, sillä määrällisesti tätä on vähintäänkin tuplat siihen nähden mitä Lushin pikku purkissa, joten hinta asettuu aika samoihin, sillä tällä 25g:n purkilla on hintaa hieman vajaa 25 euroa. Glamglown kuorinta tuoksuu raikkaalle piparmintulle. Kuorivina ainesosina on käytetty ruokosokeria, merisuolaa ja hibiskuksen kukkajauhetta. Tuntuma huulilla on rouhea. Tuotetta suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa, mutta itse käytän paljon harvemmin vain silloin, kun olen laittamassa todella mattaa punaa ja haluan huulieni olevan priimakunnassa. Kuorintaa hierotaan hetki huulilla, jolloin se ikäänkuin sulaa iholle. Jonka jälkeen se huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Sitten tulee se vaihe, miksi tämä voittaa niin hyvän Lushin kirjoissani. Tämä jättää huulille pehmeämmän tunteen, sillä kuorinta sisältää selkeästi öljyjä, jotka tekevät huulista superpehmoiset ja se kosteutettu tunne huulilla kestää useita tunteja kuorinnan jälkeen, kun taas Lushin jälkeen lisään välittömästi huulivoidetta päälle. Tämän jälkeen ei tarvitse vaan mattapunan voi levittää suoraan huulille, kun tuotteen on huuhdellut pois.
BUXOM FULL-ON LIP POLISH CLAIR
Full-On Lip Polish* oli se tuote, joka sai minut innostumaan vuosien tauon jälkeen huulikiilloista. Tuote tuli minulle erään pressitilaisuuden goodie bagista, jonka jälkeen se oli menoa. Buxomin huulikiillot tuoksuvat aidolle vaniljalle. Ne tekevät huulista täyteläisemmän näköiset, koska heti levityksen jälkeen ne turvottavat hieman huulia. Tämä saadaan aikaiseksi kihelmöivällä koostumuksella, joka kestää itselläni n. puolen tunnin ajan, jonka jälkeen kihelmöinti huulilta häviää. Joten turvottava vaikutus ei tietenkään ole pysyvä. Tiedän, että tämä on ominaisuus, mistä kaikki eivät suinkaan tykkää. ^_^ Koostumus on juuri sellainen kuin minusta hyvässä kiillossa pitää olla, ei liian tahmea, mutta kuitenkin vähän, ettei huulikiilto lähde heti pois. Tämä pysyy hyvin kolmisen tuntia, ilman, että tarvitsee lisäillä. Ei silti tahmaa huulia yhteen. Oma sävyni on Clair, joka on todella lähellä huulteni omaa sävyä, joten väriä ei tästä huuliin juurikaan tule, sen sijaan kiillon sisältämät pienet kultahippuset luovat kivan illuusion täyteläisimmistä huulista. En ole kohta pariin viikkoon pistänyt huulille mitään muuta kuin Clairia.
PHILOSOPHY WHEN HOPE IS NOT ENOUGH -ÖLJYSEERUMI
Muistatteko, kun juttelin teille jokin aika sitten iholle hyvää tekevistä omegoista? Olin täysin unohtanut, että philosophyn when hope is not enough -öljy sisältää juurikin noita iholle hyvää tekeviä omegoita, kunnes kauan sitten ostettu pullo osui silmiini kosmetiikkajemmoissani. Vaikka purkin kyljessä lukee oil, minusta tämä on koostumukseltaan selkeästi öljyseerumi, niin vesimäisen ohutta ja helposti imeytyvää tämä on. Tuoksu on todella mieto. Olen sekoittanut tätä muutaman tipan yövoiteen joukkoon ja iho on pysynyt koko kuukauden loistokunnossa. Joten peukku ylös.
GIORGIO ARMANI ARMANI PRIMA REFRESHING MAKE-UP FIX
Armani Prima Refreshing Make-up Fix* on ensimmäinen meikinkiinnistyssuihke joka alkoi horjuttamaan Clarinsin keväästä jatkunutta suosikkiasemaa. Huomasin aamuisin usein tarttuvani tähän Clarinsin sijaan, sillä tässä on todella koukuttava kukkaistuoksu. Uskoisitteko, jos sanon, että tämä on paljon halvempi kuin Clarins? Toki Clarins on edelleen helpompi kantaa laukussa pienen litteän pullon vuoksi, mutta Armanin hinta yllätti minut. Suorastaan jättimäinen 150ml:n pullo maksaa vajaat 45 euroa, kun Clarinsin 50ml:n pullolla on hintaa 30 euroa. Aina kannattaa pitää hintoja silmällä, sillä ainakin itse miellän Armanin äkkiseltään arvokkaammaksi brändiksi kuin Clarinsin. Valkoinen vähäeleinen pullo näyttää arvokkaalta. Kiinnittää meikin ja selkeästi pitää sen raikkaamman näköisenä pidempään. Suihke on tasainen ja hieno.
VERA MONA COLOR WITCH SOLO
Color Witch Solon* idea on yksinkertainen. Peltipurkin sisällä on kuiva sieni, joka puhdistaa meikkisiveltimestä meikkijäämät. Pyörittää vain käytettyä kuivaa sivellintä muutaman kerran sientä vasten ja simsalabim sivellin on puhdas ja meikin tekoa voi jatkaa samalla siveltimellä vaikka väri on eri. Yksi sieni kestää luultavasti ikuisuuden, sillä sen voi käyttää molemmin puolin ja pestäkin välillä. Kertokaa ihmeessä joku, jos olette saaneet tämän käytettyä siihen kuntoon, että olette ostaneet jo refillin, niitäkin tähän saa, joten peltipurkkia ei tarvitse joka kerralla ostaa uutta. Toki siveltimiä edelleen tarvitsee pestä normaalisti, mutta tämä pelastaa aamuisin, jos haluaa tehdä meikin juuri sillä omalla suosikkisiveltimellä, joka sattuu sillä hetkellä olemaan riemun kirjavan sävyn peitossa, mutta haluaisitkin nuden meikin.
Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita? Mikä oli sinun tammikuun suosikki?
*Philosophy oma, Buxom saatu goodie bagista, loput PR-näytteitä, saatu blogin kautta.
TOP5 Parhaat seerumit
15.1.2017
8.00
Moniko vielä miettii mikä tarkoitus seerumeilla on ihonhoidossa? Kaikille asia ei ole täysin selvä, joten seerumi on usein se tuote mikä ensimmäisenä jätetään pois ihonhoitorutiineista turhana. Ei kannattaisi. Seerumeissahan kaikki iholle hyvää tekevät aineet ovat tiivistetyssä muodossa ja yleensä niiden molekyylikoko on pienempi kuin esim. kasvovoiteissa, joten aktiiviaineet pääsevät paremmin imeytymään ihoon. Aktiiviaineita käytetään seerumeissa myös kasvovoiteita enemmän. Seerumeita on koostumukseltaan erilaisia mm. vesimäisiä, geelimäisiä ja ohuita, mutta varsinkin luonnonkosmetiikassa seerumit voivat olla usein myös öljypohjaisia.
Seerumeita voi käyttää kuuriluontoisesti ihon kunnon mukaan. Itse käytän seerumeita vuoden ympäri joka päivä, mutta vaihtelen seerumeita sen mukaan, mitä ihoni tuntuu tarvitsevan. Onko se kuiva? Kaipaako heleyttä? Ohuita ja vesimäisiä seerumeita käytän niin päivä- kuin yövoiteidenkin alla. Sen sijaan öljypohjaisia seerumeita käytän yleensä vain öisin. Seerumi on itseasiassa hyvä levittää hieman kosteille kasvoille. Laitan alle aina ensin kasvo/hoitoveden ja/tai essencen, jonka jälkeen lisään välittömästi päälle seerumin. Yleensä yksi pumppaus seerumia on tarpeeksi koko kasvoille ja kaulan iholle.
Olen käyttänyt elämäni aikana varmasti kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia seerumeita, koska aloitin niiden käytön jo reilusti alle parikymppisenä. Jos sinulla on normaali iho, seerumin tekemiä positiivisia vaikutuksia ihossa on vaikeampi huomata, voit juurikin ajatella, että tuskin ne mitään tekevät. Mutta jos ihossa on mitä tahansa pientäkin ongelmaa, hyvän seerumin kanssa ero on helppo huomata, jopa lyhyelläkin käyttöajalla. Omat viisi suosikkiseerumiani ovat sellaisia, että näen niiden positiiviset vaikutukset iholla jo muutamassa päivässä, se onkin ehdoton juttu ja vaadin sitä, että voin sanoa seerumia hyväksi.
Bakel Malic – Tutustuin tähän seerumiin ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten, siitä lähtien ei ole tullut talvea, ettei kaapissani olisi ollut yhtä pulloa Malicia. Monesti happoja sisältävissä seerumeissa on omalla pintakuivalle iholleni se vaikeus, että ne kuivattavat ihoani liikaa, mutta Malic ei tee sitä. Seerumin tehtävänä on kuoria, kirkastaa ja tasapainottaa ihoa. Talvella kun ihoni on pintakuivimmillaan juuri hellävaraisesti kuoriva ominaisuus on enemmän kuin tervetullutta. Käytän Malicia tällä hetkellä päivittäin ja jatkan sen kuuriluontoista käyttöä ainakin helmikuun loppuun asti. Laitan seerumia aina yöksi, mutta joskus myös aamuisin päivävoiteen alle. En voisi ajatellakaan luopuvani tästä, sillä Malicin ansiosta ihoni on tällä hetkellä aivan loistavassa kunnossa. Se on pehmeä, pinta on hämmentävän sileä ja huokoset ovat jälleen kerran supistuneet silmissä kuurin aikana. Meikki levittyy iholle kuin unelma, eikä yhtään kuivaa kohtaa löydy kasvoista. Malic on sekoitus kosteuttavia kasvipohjaista glyseriinia ja ammonium hydroxydea. Kuorivina ainesosina toimivat malic,-mandelic,- tartaric,- ja kojic -hapot. Koostumus on väritöntä, liukkaan geelimäistä ja lisäksi tuote on täysin tuoksuton. Suosittelen kaikille muille, mutta todella kuivaihoisten kannattaa jättää tämä väliin.
Esse Plus Probiotic Serum – Essen seerumin taika on siinä, että se sisältää millilitraa kohden yli miljardi elävää probioottimikrobia. Ainoa huonopuoli on se, että seerumia ei voi käyttää sellaisenaan vaan se on yhdistettävä Essen omaan voiteeseen, mutta mielellään niin, että muutkin käytössä olevat tuotteet olisivat ainoastaan Esseä. Joten tätäkin seerumia käytän kuuriluontoisesti. Itselleni nyrkkisääntö kuurin aikana on se, että seerumin päälle lisään AINA Essen oman voiteen ja koko muu ympärillä oleva ihonhoito on tuolloin luonnonkosmetiikkaa. Seerumi sopii kaikille ihotyypeille, mutta varsinkin ikääntyvälle iholle. Koostumus on öljymäistä, joten käytän tuotetta pääosin vain öisin. Sopii myös aknen, rosacean, POD:in ja atopian hoitoon. Tuoksu on järjettömän ihana, sellainen jännän makea. Esse-kuurin puoleen käännyn silloin, kun ihoni ärtynyt ja kenkulla tuulella, sillä tällä seerumilla saan rauhoitettua sen mahdollisimman nopeasti.
Kiehl`s Hydro-Plumping Re-Texturizing Serum Concentrate – Vaikka saankin pintakuivuuden pidettyä kurissa happoja sisältävällä seerumilla, en koe kuitenkaan järkeväksi, että "rasittaisin" ihoani jatkuvasti tällaisillä tuotteilla vaan minusta iho tarvitsee välillä lepoa, jotta saan taas noista tuotteista parhaan terän irti. Silloin käännyn todella kosteuttavan vaihtoehdon puoleen, mikä on itseasiassa näistä uusin tuttavuuteni. Kiehl`s in jännän koostumuksen omaava seerumi häivyttää iholta kuivat kohdat sekunneissa ja tekee kasvoista kimmoisamman oloiset. Tuotteen kosteuttava teho perustuu siihen, että seerumi sisältää peräti 15% kasvipohjaista glyseriiniä. Tämä toimii myös meikin alla. Tuote on omaan nenääni lähes tuoksuton. Loistava tuote varsinkin kuivalle iholle.
Payot Les Elixirs Elixir Idéal* – Payotista on nopeasti tullut yksi suosikkisarjojani ihonhoidossa, laadukkaita hoitolatuotteita, mutta kohtuullisin hinnoin. Elixir Idèal on ihoa tehokkaasti heleyttävä seerumi, jota käytän silloin, kun iho näyttää harmaalta ja kaipaa heleyttä. Koska tämä heleyttää, tämä on suosikkiseerumi meikin alle. Tällä hetkellä, jos en käytä Malicia aamuisin, pistän tätä. Seerumi kirkastaa ihoa ja saa ihohuokoset näyttämään pienemmiltä. Tekee heleän pohjan meikille. Lupaa myös tasoittaa ihon pigmenttiläiskiä, mutta koska itselläni ei niitä ole, niiden hävityksen tehosta en pysty sanomaan mitään. Seerumin tehokkaasti ihoa kirkastava vaikutus perustuu ihoa kirkastavaan C-vitamiiniin sekä litsiuutteeseen.
philosophy no reason to hide – Tästä seerumista juttelinkin teille joulun alla ensimmäistä kertaa, en vieläkään voi uskoa, että se oli ensimmäinen kerta. Maitomaisen koostumuksen omaava seerumi sisältää Niasiinia, joka toimii C-vitamiinin tavoin heleyttäen ihoa, samalla sillä on ihohuokosia supistava vaikutus. Tämä auttaa tehokkaasti myös ihon punoitukseen. Salisyylihappo kuorii kevyesti, puhdistaen ihohuokosia. Sopii käytettäväksi aamuin illoin kaikille ihotyypeille. Oma luottotuotteeni silloin, kun iho punoittaa ja kaipaa kimmoisuutta.
Käytättekö seerumeita? Suosikkinne?
*Payot PR-näyte saatu blogin kautta, muut omia.
Lahjavinkkejä philosophylta kaiken ikäisille
18.12.2016
8.00
Joko teillä on joululahjat ostettuina? Täällä alkaa olla kaikki valmista, viimeiset lahjat käärin papereihin tänään. Sen sijaan muut valmistelut ovat vähän rempallaan ja jääneet viime tinkaan. Yleensä olen tehnyt laatikot jo marraskuulla hyvissä ajoin pakkaseen. Tällä hetkellä ne ovat vielä tekemättä, mutta huomenna olisi tarkoitus ottaa itseään niskasta kiinni sen jälkeen, kun olen nähnyt aamulla glögittelyn merkeissä rakasta ystävääni, jonka muuten alunperin tapasin blogini kautta.
Itselleni on yksi brändi ylitse muiden, jos puhutaan kauniista lahjapakkauksista. Se on philosophy. Philosophyn tuotteista saa helposti lahjoja vaikka minkä ikäisille. Joten ajattelin, että miksi en toteuttaisi tällaista viime hetken lahjavinkki-postausta tällä kertaa vain philosophyn tuotteilla. Osa tuotteista on omiani, osa on saatu maahantuojalta. Postauksen lopusta löydät erittelyn saaduista ja itse ostetuista tuotteista.
KAIKILLE
Jos minun pitäisi valita philosophylta yksi tuote, mitä käyttäisin loppuelämäni, se olisi varmasti niinkin arkinen asia kuin suihkugeelit. Tai no eivät ne ole tässä tapauksessa arkisia, sillä näiden käyttö tekee arjesta yhtä juhlaa. Meidän perheessä on myös niin, että mies on varmaan vielä suurempi tuotteiden fani kuin minä. En ole oikeasti vuosien aikana kuullut hänen kehuvan mitään tuotteita spontaanisti niin paljon kuin philosophyn suihkugeelejä. Okei, Givenchyn ja Calvin Kleinin tuoksut tulevat kyllä hyvin kannoilla. Näillä on suihkugeeleiksi jonkun verran hintaa (vajaat 20 euroa), toisaalta pakkaukset ovat isoja ja yhdessä pullossa on melkein puoli litraa tuotetta. Se mikä näistä tekee hinta/laatu-suhteeltaan erinomaisia on se, että näiden koostumus on erittäin helposti vaahtoavaa ja kermaisen paksua. Pullon suu on lisäksi suunniteltu niin, että suihkugeeliä ei milloinkaan turahda liikaa, joskus suutin tuntuu jopa liian jäykältä, mutta aina ollaan saatu suihkugeelit pihalle. Toisin on kauppojen halvemmissa versioissa, jotka kulutetaan meillä yleensä kahdessa viikossa loppuun, ne eivät vaan ole riittoisia. Tällainen yksi philosophyn pullo kestää kahdella ihmiselle yli KOLME KUUKAUTTA. Tosin olen havainnut vuosien aikana koostumuksissa hieman eroja, esim. senorita margarita on huomattavasti muita suihkugeelejä juoksevampaa, eikä mielestäni yhtä riittoisaa, mutta näissä kaikissa jouluisissa versioissa on paksu ja riittoisa koostumus. Jouluisista miehen ja minun yhteinen ehdoton suosikki on viime vuodeltakin tuttu shimmering snowlace.
20-30-VUOTIAALLE
Yksi tämän vuoden kauneimmista lahjapakkauksista kätkee sisäänsä kolme tuotetta: renewed hope in a jar päivä,- yö- ja silmänympärysvoiteen. Tuotteet ovat hyvän kokoisia päivä- ja yövoide 30ml:ä ja sy-voide 15ml:ä. Olen monta kertaa täälläkin sanonut sitä, miten paljon enemmän tykkään tästä renewed hope in a jar -versiosta kuin alkuperäisestä hope in a jarista, joka ei aikoinaan toiminut ihollani ollenkaan. Voiteissa on todella kevyet koostumukset ja ne sopivat tämän vuoksi mielestäni hyvin nuoremmalle iholle, mikään ei toki estä meitä vanhempiakaan näitä käyttämästä, varsinkin, jos olette kevyiden voiteisen ystäviä. Omalla erittäin pintakuivalla iholla ei talvella voiteissa kosteustehot riitä, mutta kesällä toimivat. Tuotteissa on vaikuttavana aineena mm. kosteuttavaa hyaluronihappoa. Sy-voide on lisäksi hajusteeton.
30+ -VUOTIAALLE
Syksyllä philosophy lanseerasi uuden take a deep breath -voiteen. Hieman vaaleanvihertävä öljytön geelivoide on koostumukseltaan kevyttä. Voide on suunniteltu palauttamaan ihoa päivittäisestä rasituksesta, joita saaste, stressi ja ikääntyminen aiheuttavat. Voide sopiikin siten erinomaisesti kolmekymppisen iholle. Tuotetta voi käyttää myös öisin, sopii meikin alle.
40+++ -VUOTIAALLE
Viimeiseksi, mutta ei suinkaan vähäisimmäksi päästään lopulta näihin hieman ikääntyvämmän ihon hoitotuotteisiin, joista molemmat ovat ehdottomia omia suosikkejani suihkugeelien lisäksi. No reason to hide -seerumi on tuote, josta olen puhunut täällä blogissani aivan liian vähän verrattuna siihen, miten mones pullo tätä on jo menossa. Joskus vain vaikka tuote on hyvä, en niistä muista tänne vinkata. Varmaan jotain dementian alkua... Seerumi on suunniteltu ikääntyvälle iholle korjaamaan ihovirheitä, itselläni ei tällaisiä ihovirheitä kummoisesti ole, mutta tämän ihoa kirkastava ja ihohuokosia supistava vaikutus on loistava, syy miksi tähän alunperin koukutuin. Seerumi sisältää niasiinia, joka toimii C-vitamiinin tavoin. Tuote lupaa tasoittaa ja häivyttää pigmenttiläiskiä, punoitusta ja laajentuneita ihohuokosia. Salisyylihappo puhdistaa ihohuokosia ja tekee niistä näkymättömämmät. Seerumia suositellaan levitettäväksi aamuin/illoin puhtaalle iholle.
Yöaikaan käytettävä microdelivery overnight anti-aging peel -kuorinta on tuote jota käytän 1-2 kertaa vuodessa kuuriluontoisesti. Se sopii kaikille ihotyypeille. Kuorinta tekee ihosta hehkuvan, supistaa ihohuokosia ja saa ihon näyttämään kimmoisammalta. Kimmoisuus alkaa itselläni näkyä yleensä n. kuukauden käytön jälkeen. Kuorinta on kaksivaiheinen. Vaiheessa yksi glykoli,- maito- ja salisyylihappo kuorivat kuolleita ihosolukkoja ja häivyttävät ihohuokosia. Tämän annetaan vaikuttaa 2-3 minuuttia. Ei huuhdota. Vaihe kaksi sisältää rauhoittavan geelin, joka sisältää echinacea-uutetta, sekä kaura,- ja bisabolol-uutteita, jotka rauhoittavat ihoa, ja se levitetään seuraavaksi. Lopulta päälle lisätään normaalisti yövoide. Aamulla kasvot puhdistetaan normaalisti. Tuotetta käytetään 2-3 iltana viikossa. Sitä kehotetaan käyttämään niin kauan, kun pakkauksessa olevia vanulappuja riittää, niitä on 24 kpl. Itse teen kuorinnan vain kaksi kertaa viikossa, joten kuuri kestää minulla n. kolme kuukautta. Käytän rauhoittavaa geeliä yksinään päivittäin kuurin aikana, niinäkin päivinä, kun en kuori ihoa. Se riittää hyvin, sillä purkissa on 60ml:ä tuotetta. Aurinkovoiteen käyttö kuurin aikana on erittäin suositeltavaa, eikä auringonottoa suositella ollenkaan tämän aikana. Joten paras aika käyttää tuotetta on syksy tai lopputalvi.
Onko philosophyn tuotteet tuttuja? Suosikkeja?
Ps. Oli ihan järkyttävä tuskien taival kirjoittaa kaikki tämän postauksen nimet pienellä, jos ei sitten osunut lauseen alkuun. Mutta koska se on philosophyn tyyli, niin sillä mentiin. Varsinkin tuo otsikossa oleva nimi pienellä aiheutti suorastaan hiusten harmaantumista. :D
Tuotteista no reason to hide, microdelivery peel omia, muut PR-näytteitä, saatu maahantuojalta.
Philosophy – Feel good
13.6.2016
7.30
On olemassa tuoksuja ja sitten on olemassa hyvän mielen tuoksuja. Philosophyn tuoksut ovat minulle juurikin niitä hyvän mielen tuoksuja. Ne ovat konstailemattomia ja sopivat käytettäväksi silloin, kun haluan tuntea oloni mahdollisimman kepeäksi ja raikkaaksi. Päivinä, kun en halua kuorruttaa itseäsi tuoksuilla, joissa on raskaampi tuoksumaailma.
***
Philosophyn tuoksut ovat kuin kaunis kesäpäivä riippukeinussa, kun mieli häilyy hereillä olon ja nukahtamisen rajamailla. Nenän päässä tuntuu pieni tuulenvire ja ajattelet, että kunpa päivä loppuisi koskaan. Riippukeinu roikkuu sen verran alhaalla, että voit haistaa maasta irtoavan vienon kostean tuoksun. Jostain kaukaa kuusikosta kuulet käen vienon kukunnan joka etääntyy... Säpsähdät hereille ja voit haistaa aamulla suihkauttamasi puhtaan tuoksun, joka on yhtä kotoinen kuin auringon kuivaamat pyykit tai juuri pesty räsymatto.
AMAZING GRACE
Amazing grace on philosophyn myydyin tuoksu ja se on voittanut monia palkintoja. Tuoksu täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 20 vuotta. Sen vuoksi pullo on puettu rajoitetun ajan myynnissä olevaan le-juhlapukuun. Amazing grace on tuoksuna naisellinen, pehmeä ja puhdas. Raikkautta tuoksuun tuo alun sitruksinen bergamotti. Tuoksun sydämessä on kieloa, mutta tässä tuoksussa se esiintyy on todella pehmeänä, melkein huomaamattomana. Pohjalla lämmintä myskiä. Tuoksu on samaan aikaan raikas, mutta puuterinen. Sellainen eteerinen kuin usva joka leijailee ilmassa. Tuoksu on ihollani pitkäkestoinen, haistan sen jopa kahdeksan tunnin jälkeen.
LIVING GRACE
Jos amazing grace oli porukan naisellisen niin living grace on joukon raikkain. Se on puhdas, eteerinen, aistillinen ja kukkainen. Sellainen jota haluaa suihkutella iholleen saunan jälkeen tuoksuakseen vielä puhtaammalta tai kuumana kesäpäivänä, kun olo tuntuu muuten nuutuneelta. Se on kuin pulahdus raikkaaseen järviveteen. Raikkauden tuoksuun tuo alun hienostunut neroli. Tuoksun sydämessä valloittaa kimppu kieloa ja pohjalla jälleen lämpimyyttä tuovaa myskiä. Tuoksun kesto ihollani on hyvä n. kuutisen tuntia.
PURE GRACE
Pure grace on tuoksuna joukon puhtain ja saippuaisin, tätä kuvailee parhaiten ajatus puhtaasta pyykistä. Sen sisältämät nuotit tekevätkin siitä itselleni puhtaimman ja raikkaimman vesituoksun, mitä markkinoilta löytyy. Silti se onnistuu samaan aikaan olemaan pehmeä, eikä yhtään pistävä, joka usein vesituoksuissa on omaan nenääni vaarana. Alussa tuoksuun raikkautta tuo sitruksinen bergamotti. Puhtaan vivahteen tuoksulle antaa laventeli, kun vesisen ja saippuaisen jopa hieman kirpeän vivahteen tuoksuun tuo lumpeenkukka, kun taas jasmiini tuo kukkaista raikkautta. Pehmeyttä antaa muiden tuoksujen tapaan myski. Tämä on täydellinen tuoksu silloin, kun haluaa luoda ympärilleen puhtaan ja raikkaan fiiliksen. Tuoksun kesto ihollani on kahdeksan tunnin luokkaa.
Philosophyn tuoksut ovat pakattu todella riittoisiin 60ml:n pulloihin ja hintaa niillä on 39,90-44,90 euroa. Tuotteita myy Sokos.
Onko philosophyn tuoksut teille tuttuja? Vetoaako teihin puhdas ja raikas tuoksumaailma?
Tuoksut lehdistönäytteitä.
Testissä: Silmänympärysvoiteet
7.6.2016
7.30
Edelleen blogini luetuimpia postauksia ovat tuotearvostelulupostaukset, joissa minulla on ollut sokkotestaaja mukana. Puhdistusvoidetestin tulokset voi lukea täältä ja meikkivoidetestin täältä. Tykkäisin tehdä näitä paljon nykyistä useammin, mutta näissä on oikeasti aivan älytön homma. Varsinkin lopun kirjoitustyö ottaa tuhottomasti aikaa. Katsotaan jos seuraavalla kerralla ottaisin testiin mukaan myös jonkun teistä lukijoista. Miltä kuulostaisi?
Nyt kolmannella kerralla testattavana oli silmänympärysvoiteita. Ajattelin pistää tällä kertaa hieman aiempia kertoja paremmaksi ja minulla olikin mukana testaamassa tuotteita minun lisäkseni peräti kaksi ystävääni. Aiemmista testeistä tuttu Jaana ja nyt mukaan liittyi pyynnöstäni myös Mia, joilla kummallakaan ei tälläkään kertaa ollut mitään aavistusta siitä, mitä tuotteita kokeilivat, koska annoin heille näytteet tylsissä samanlaisissa muovisissa matkapakkauksissa, joissa oli ainoastaan tuotteiden numerot kirjoitettuna purkin kanteen.
Koitin valita testattaviksi tuotteiksi hieman erilaisia koostumuksia sekä ihofiiliksiä. Kahdeksan tuotteen testissä on mukana niin luonnonkosmetiikkaa kuin selektiivistäkin. Ovelana tyttönä ujutin testiin mukaan myös aivan normaalin kasvovoiteen (diego dalla palman lifting), jota itse olen käyttänyt paljonkin myös silmänympärysiholla. Kaikki varmaan tietävät, että mikään ei estä käyttämästä sy-iholla normaaleja kasvovoiteita. ^_^ Kumpikaan testaajista ei huomannut jekkuani.
Pisteitä testissä annettiin 1-5, myös puolikkaita pisteitä pystyi antamaan. Tuotteissa arvioitiin levittyvyyttä, koostumusta, tuntua iholla sekä yleistä fiilistä. Jos oli jotain muuta huomautettavaa senkin sai kertoa. Postauksesta tulee pitkä, joten tuttuun tapaan muistakaa käydä jääkaapilla tässä välissä.
***
1. BAKEL COOL EYES
Jaana:
Levittyvyys: Levittyy tosi hyvin ja muuttuu iholla ohueksi, lähes nestemäiseksi.
Koostumus: Näyttää todella paksulta, mutta muuttuu ihokosketuksesta ohueksi, lähes nestemäiseksi.
Tuntu iholla: Tuntuu välittömästi viilentävältä, imeytyy nopeasti.
Yleinen fiilis: Riittoisa, raikastavan oloinen sy-voide, tuntui vähentävän heti turvotusta.
Muuta: Raikas, mutta mieto tuoksu; hyvä meikin alla. Jäin miettimään ärsyttääkö raikastavan tunteensa (menthol?) herkkää ihoa?
Pisteet: 4,5
Jonna:
Levittyvyys: Levittyy kevyesti.
Koostumus: Koostumukseltaan melko paksu, mutta iholla kevyen tuntuinen voide.
Tuntu iholla: Välittömästi viilentävä ja raikkaan tunteen antava sy-voide.
Yleinen fiilis: Erittäin riittoisa, aamulla ihanan virkistävä, laskee heti turvotusta. Itse käytän tätä myös naamiona aamuisin silmien alla, kun sy-alue näyttää todella väsyneeltä. Tuoksu kevyen mentholinen.
Muuta: Ihana tuote aamuisin, mutta yöksi kaipaan jotain vielä kosteuttavampaa.
Pisteet: 4,5
Mia:
Koostumus: Voide imeytyi salamana, ei jättänyt rasvaista pintaa.
Tuntu iholla: Tuntui uskomattoman viilentävältä ja virkisti aamuisin. Turvotuksen poistamiseen erinomainen.
Yleinen fiilis: Ei kosteuttanut omaa silmänympärysihoani tarpeeksi, joten meikin alla ei ollut itselleni mieleinen.
Muuta: Ehkä jos tämän yhdistäisi jonkun muun sy-voiteen kanssa, voisi toimia paremmin? Pisteet tulee superviilentävästä vaikutuksesta.
Pisteet 2,5
Pisteet yht. 11,5
DIEGO DALLA PALMA LIFTING 24 TENSOR-EFFECT
Jaana:
Levittyvyys: Levittyy hyvin, imeytyy nopeasti.
Koostumus: Voidemainen koostumus, ei kuitenkaan mikään erityisen paksu.
Tuntu iholla: Tuntuu hyvältä, perus sy-voiteelta.
Yleinen fiilis: Hyvä perusvoide, lyhyellä käytöllä vaikea sanoa onko huomattavia vaikutuksia.
Muuta: Mieto tuoksu, sopii meikin alle.
Pisteet: 3
Jonna:
Levittyvyys: Levittyy pehmeästi.
Koostumus: Voide selkeästi blurraa juonteita.
Tuntu iholla: Täyteläistä, mutta nopeasti imeytyvää.
Yleinen fiilis: Tuoksu raikkaan ylellinen, hyvät kosteustehot.
Muuta: Itselleni oiva tuote yökäyttöön sy-iholle, vaikka kyseessä onkin kasvovoide.
Pisteet: 3
Mia:
Levittyvyys: En kokeillut meikin alla, koska voide oli aika paksua.
Koostumus: Kermainen.
Tuntu iholla: Melko paksua.
Yleinen fiilis: Tämä sai kuitenkin silmänympärysalueeni näyttämään erityisen levänneeltä aamuisin.
Muuta: Ehdin jopa kysyä Jonnalta tätä lisää, joten jännittää, mikä tämä voide onkaan. Tykästyin!
Pisteet: 4,5
Pisteet yht: 10,5
3. DR. HAUSCHKA DAILY HYDRATING EYE CREAM
Jaana:
Levittyvyys: Levittyy hyvin, imeytyy melko nopeasti.
Koostumus: Voidemainen paksuhko koostumus.
Tuntu iholla: Tuntuu raikkaalta.
Yleinen fiilis: Perinteinen sy-voide.
Muuta: Hyvin mieto, yrttimäinen tuoksu; lyhyellä käytöllä vaikea sanoa onko huomattavia vaikutuksia.
Pisteet: 3,5
Jonna:
Levittyvyys: Levittyy iholle kuin silkki.
Koostumus: Paksuhkon voidemaista.
Tuntu iholla: Jättää raikkaan ja pehmeän fiiliksen.
Yleinen fiilis: Mieto Dr. Hauschkalle tyypillinen hieman yrttinen tuoksu. Kosteuttaa todella hyvin.
Muuta: Itselleni meikin alla hieman liian hoitava, mutta öisin käytettynä ihana.
Pisteet: 4
Mia:
Levittyvyys: Hyvä. Meikin alla tämä oli yksi ehdottomista suosikeistani.
Koostumus: Voidemainen.
Tuntu iholla: Plussaa siitä, että voide sai tummuudesta kärsivät silmänaluset heti virkeämmiksi ja vaaleammiksi.
Yleinen fiilis: Tuoksu oli todella mieto.
Muuta: Tätä haluan lisää!
Pisteet: 5
Pisteet yht: 12,5
4. GAMARDE FLUID CONTOURS
Jaana:
Levittyvyys: Levittyy yllättävän hyvin. Imeytyy nopeasti!
Koostumus: Todella paksu voide.
Tuntu iholla: Alkuun raikastavan tuntuinen, tuo tunne hävisi nopeasti.
Yleinen fiilis: Paksusta koostumuksesta huolimatta ok voide.
Muuta: Sopii todella hyvin meikin alle.
Pisteet: 3
Jonna:
Levittyvyys: Levittyy pehmeästi.
Koostumus: Testin paksuin sy-voide. Mikä ei välttämättä ole makuuni.
Tuntu iholla: Aluksi hieman raikas, todella kosteuttavan tuntuinen.
Yleinen fiilis: Tuoksu on mieto, mutta hieman yrttinen.
Muuta: Täydellinen sy-voide yöksi.
Pisteet: 4
Mia:
Levittyvyys: Hyvä.
Koostumus: Todella täyteläistä ja jämäkkää voidetta.
Tuntu iholla: Paksuhkosta koostumuksestaan huolimatta toimi hyvin myös meikin alla.
Yleinen fiilis: Tuo silmänympärysalueelle kivasti viilennystä, mutta tummuutta ei juurikaan häivyttänyt.
Muuta: Tuoksu hieman yrttimäinen.
Pisteet: 2
Pisteet yht: 9
5. JURLIQUE FIRMING EYE CREAM
Jaana:
Levittyvyys: Levittyy hyvin, imeytyy nopeasti.
Koostumus: Kevyen voidemainen koostumus.
Tuntu iholla: Tuntuu miellyttävältä.
Yleinen fiilis: Kivan tuntuinen sy.
Muuta: Melko voimakas, lääkemäinen tuoksu.
Pisteet: 3,5
Jonna:
Levittyvyys: Levittyy hyvin ja imeytyy välittömästi.
Koostumus: Ohuen voidemaista.
Tuntu iholta: Tuntuu hieman raikastavalta.
Yleinen fiilis: Liftaa selkeästi sy-aluetta.
Muuta: Tuoksu on hieman yrttimäinen, mutta hyvä.
Pisteet: 3,5
Mia:
Levittyvyys: Ok.
Koostumus: Melko jämäkkää.
Tuntu iholla: Tämä napakoitti sy-ihoa kaikista eniten.
Yleinen fiilis: Ihan kelpo voide, jota voisin ostaa lisääkin.
Muuta: Voide tuntui aluksi liian rasvaiselta, mutta toimikin meikin alla mainiosti.
Pisteet: 3
Pisteet yht: 10
6. LANCÔME GÈNIFIQUE YEUX
Jaana:
Levittyvyys: Levittyy hyvin, imeytyy nopeasti.
Koostumus: Geelimäinen.
Tuntu iholla: Tuntuu hyvin kosteuttavalta.
Yleinen fiilis: Miellyttävän tuntuinen sy, plussaa kosteuttavasta tunteesta.
Muuta: Ei tuoksu oikeastaan miltään.
Pisteet 3,5
Jonna:
Levittyvyys: Levittyy pehmeästi.
Koostumus: Ohuen geelimäistä, ei kuitenkaan läpinäkyvää.
Tuntu iholla: Ohuesta koostumuksestaan huolimatta, kosteuttaa rutikuivan sy-alueen välittömästi.
Yleinen fiilis: Koostumus on sellaista, että tykkään käyttää tätä meikin alla, kirkastaa sy-aluetta.
Muuta: Hieman kukkainen kevyt tuoksu.
Pisteet 3,5
Mia:
Levittyvyys: Hyvä.
Koostumus: Täyteläisempi voide, hieman valoa heijastava.
Tuntu iholla: Täyteläinen.
Yleinen fiilis: Sopii hyvin meikin alle ja yöksi.
Muuta: Tästä ei herännyt sen enempää sanottavaa.
Pisteet 2,5
Pisteet yht: 9,5
7. PATYKA RADIANT EYE CONTOUR
Jaana:
Levittyvyys: Levittyy hyvin, pieni määrä riittää todella pitkälle.
Koostumus: Paksun näköisestä olemuksestaan huolimatta, onkin kevyt koostumukseltaan.
Tuntu iholla: Tuntuu todella kosteuttavalta.
Yleinen fiilis: Kivan tuntuinen ja oloinen sy!
Muuta: Voide näyttää melkein helmiäisen sävyiseltä, neutraali tuoksu.
Pisteet: 4
Jonna:
Levittyvyys: Voide levittyy hyvin.
Koostumus: Koostumus on pullosta tultaessa melko paksuhkoa, mutta sy-iholle se levittyy erittäin kevyen tuntuisena voiteena.
Tuntu iholla: Pehmeä ja hyvin kosteuttava.
Yleinen fiilis: Yksi omista suosikeistani. Kirkastaa sy-ihoa, koska tässä on hieman hohdetta. Sopii niin yöksi kuin meikin allekin.
Muuta: Voiteessa on todella mieto tuoksu, josta plussaa.
Pisteet: 4,5
Mia:
Levittyvyys: Ok.
Koostumus: Liian litkumaista minulle.
Tuntu iholla: Ohutta sy-voidetta kaipaavalle varmasti hyvä vaihtoehto.
Yleinen fiilis: Toimi meikin alla, heijasti valoa upeasti.
Muuta: Ei juurikaan tuoksua.
Pisteet: 2
Pisteet yht. 10,5
8. PHILOSOPHY RENEWED HOPE IN A JAR EYE
Jaana:
Koostumus: Voidemainen.
Tuntu iholla: Ok.
Levittyvyys: Levittyy hyvin ja imeytyy nopeasti.
Yleinen fiilis: Hyvä perusvoide.
Muuta: -
Pisteet: 3
Jonna:
Koostumus: Tässä on jännä koostumus, hieman ilmava, jopa kermavaahtomainen. Muuttuu iholle levittäessä jopa vesimäiseksi.
Tuntu iholla: Raikas.
Levittyvyys: Levittyy hyvin ja imeytyy nopeasti.
Yleinen fiilis: Kevyt voide joka sopii käytettäväksi aamuisin silloin, kun sy-alueella ei ole isompia ongelmia.
Muuta: Tuoksua tässä ei juurikaan ole.
Pisteet: 3
Mia:
Koostumus: Kermavaahtomaisen kuohkeaa.
Levittyvyys: Hyvä.
Tuntu iholla: Kevyt.
Yleinen fiilis: Antoi kosteutusta riittävästi, mutta siihen se jäikin. Voide ei heleyttänyt sy-aluetta, eikä tuoksunut juuri miltään.
Muuta: Tästä voiteesta sain kaikkein vähiten irti.
Pisteet: 1
Pisteet yht. 7
***
Voittajaksi selviytyi tällä kertaa Dr. Hauschka 12,5 pisteellään. Se keräsikin kaikilta testiin osallistujilta tasaisesti pisteitä. Tuote ihastutti varsinkin hyvillä kosteustehoillaan ja heleyttävällä vaikutuksellaan. Toiseksi kiri Bakel 11,5 pisteellä, jonka turvotusta laskevat tehot olivat testin parhaat. Kolmannen sijan jakoivat 10,5 pisteellä hämäykseksi testiin mukaan otettu diego dalla palman kasvovoide, sekä Patykan sy-voide, joka hurmasi testaajat kevyellä, mutta kosteuttavalla koostumuksellaan.
Mikä on teidän sy-voide suosikkinne? Millaista koostumusta toivotte hyvältä sy-voiteelta?
Osa testin tuotteista lehdistönäytteitä, osa omiani.