Näytetään tekstit, joissa on tunniste opi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opi. Näytä kaikki tekstit
Kaikki kynsilakkani
24.9.2020
11.53
Blogin kautta saadut merkitty *-merkillä
Kyllä, näette ylimmässä kuvassa tällä hetkellä kaikki omistamani kynsilakat. Niitä on edelleenkin liikaa ja käyn niitä läpi tasaisin väliajoin, että josko luopuisin muutamasta lisää, mutta en vaan pysty. Kaikki jäljellä olevat ovat sellaisia, että ne ovat minulle uniikkeja ja toisilla on tunnearvoa johonkin tilanteisiin. Tiedän, naurettavaa. Tällä hetkellä minulla on tasan 50 kynsilakkaa, sekä neljä alus- ja päällyslakkaa. Eli jos vaihtaisin vuoden aikana joka viikko kynsilakan sävyä, kaikkia tulisi käytettyä ainakin kerran vuoden aikana. Tämähän ei tietenkään toteudu... Olen melkoinen jämähtäjä. Kun alan käyttämään yhtä sävyä, saatan jäädä kiinni siihen useaksi viikoksi peräkkäin, kunnes kyllästyn ja vaihdan sävyä.
Tällä hetkellä määrä on kuitenkin entiseen verrattuna kohtuullinen. Kun pari vuotta takaperin aloin vähentämään tarkoituksellisesti lakkojen määrää, puhuttiin useista sadoista kappaleista. Homma oli mennyt naurettavaksi. Kun vähensin lakkoja, päätin pitää vain ne, joista oikeasti pidän ja joissa on mielestäni tiettyä uniikkiutta, sekä tietenkin muutama klassikkosävy on sellainen, että niistä en vain luovu, vaikka lakkauskertoja kertyisi vähemmän. Ennen tykkäsin hauskoista ja erikoisista sävyistä, mutta makuni on muuttunut jonkin verran aikojen saatossa. Tätä nykyä rakastan nudeja, punaisia, harmaita, oransseja ja mustaa. Olen silti pitänyt muutaman ns. "hauskan sävyn", joita käytän lähinnä kesäisin tai jos muuten kaipaan piristystä. Suurin osa on kuitenkin hyvin neutraaleita ja klassisia sävyjä. En myöskään säästänyt paria lakkaa lukuunottamatta lakkoja, jotka tarvitsevat enemmän kuin kaksi kerrosta täydelliseen peittävyyteen.
NUDET, HARMAAT JA NEUTRAALIT
Ylhäällä vasemmalta oikealle:
Essie Ballet Slippers, Between the Seets, Fiji, *Go Go Geisha, *Limo-Scene, June in Bloom, *Press Pause, Parka Perfect, Truth or Flare ja *Udon Know Me.
Kesällä käytin eniten Fijiä, monta viikkoa peräkkäin heinäkuussa. Täydellinen hieman päivettyneen ihon kera. Parka Perfect on yksi eniten käyttämiäni lakkoja, harmaansininen, jossa hiven kimalletta. Harmi, että sitä ei enää saa.
Alhaalla vasemmalta oikealle:
Zoya Satin *Ana, *Brittany, OPI Bubble Bath, Essie *Generation Zen, Penny Talk, Serene Slate, Chinchilly, *On Mute, Zoya Satin *Tove ja Zoya *Yuna.
Zoyan Satin -lakat ovat lemppareita, en luovu näistä ennen kuin on pakko. Varsinkin harmaa Tove on kovassa käytössä. Penny Talk on sävy, johon tartun, jos en osaa päättää, mitä pistäisin. Yuna on todella uniikki tummanharmaa terästettynä kultaisella hohteella. Chinchillya käytän paljon töissä, yksi Essien klassikkosävyistä.
PUNAISET, ORANSSIT JA PINKIT
Tiedän, tiedän, nyt kysytte montako punaista lakkaa ihminen tarvitsee? Vastaan: MONTA! :D Jostain syystä on niin, että OPI tekee mielestäni parhaat punaiset, mutta Essie parhaat oranssit.
Ylhäällä vasemmalta oikealle:
OPI Big Apple Red, Danke-Shiny Red, *All I Want For Christmas (Is OPI), What's Your Point-settia?, *Coca-Cola Red, *First Date At The Golden Gate ja You're Pisa Work.
Big Apple Red on lakka, josta saan varmasti useimmiten kehuja. Se on todella klassinen kirkas punainen. Jostain syystä ihmiset kiinnittävät siihen huomiota. Coca-Cola Red on täydellinen kesään kirkkautensa vuoksi. First Date At The Golden Gate on ruskehtava punainen ja sopii täydellisesti syksyyn.
Alhaalla vasemmalta oikealle:
Essie Sunshine State Of Mind, Fifth Avenue, *Sunset Sneaks, *Cute As A Button, Watermelon, *Mrs Always-Right, Zoya *Posh ja *Teigen.
Sunset Sneaks on kesän suosikkejani. Upea todella kirkas, mutta samalla hivenen pastellinen oranssi. Mrs Always-Right on sellainen kiva tummempi vanharoosa, joka on kiva olla kokoelmassa. Tulee aina tilanteita, joissa kaipaan jonkun tämän tyylisen. Zoyan Posh on matta ja upea joululakka. Teigen sopii myös jouluun – viininpunaisessa lakassa on kultaista hohdetta. Watermelon on todellinen klassikko, samoin Fifth Avenue.
SINISET, LILAT JA VIHREÄT
Vasemmalta oikealle:
OPI Get Cherried Away, Essie Mint Candy Apple, Take The Lead, *Pret-A-Surfer, *Saltwater Happy, *Groom Service, Play Date, *Kimono-over ja *On the Rodie.
Salt Water Happy on upea lakka kesällä, samoin Pret-A-Surfer. Play Date on ponivioletti, kirkkaampi, mitä voisi kuvasta päätellä. Kimono-over on kiva uniikki tummavioletti, joka on lähes musta. Mint Candy Apple on Essien klassikko ja käytän sitä usein töissä.
MUSTAT JA KULTA
Tiedän, en tarvitse näin montaa mustaa, mutta käytän mustaa lakkaa paljon ja tykkään pitää niitä jemmassa useampia.
Vasemmalta oikealle:
China Glaze Liquid Leather, OPI Black Onyx, *Zoya Willa, *Storm, L'Oreal Paris Noir Noir ja Zoya *Ziv.
Zoyan Storm ja Ziv ovat yksiä lempilakkojani ihan kaikista, olisivat viimeisten joukossa, jos lähtisin vieläkin enemmän karsimaan. Storm jopa sellainen sävy, että jos pitäisi käyttää vain yhtä lakkaa lopun elämää, valitsisin luultavasti Stormin. Ziv on todella upea "foiled"-kulta ja sopii juhlakauteen.
PÄÄLLYS - JA ALUSLAKAT
Suosin Essietä. Tulenkin toimeen näillä neljällä. Strong Start on aluslakka, mutta tosi kiva käytettäksi yksinään, jos ei halua lakata kynsiä. Pysyy todella kauan ihan sellaisenaan. Pikakuivattaja on käytössä aina. Gel Setteria käytän toisinaan, ei ole kuitenkin yhtä hyvä kuin Gel Effectin Top Coat, jolla saa yhdessä Speedsetterin kanssa parhaiten pysyvät lakkaukset.
Löytyikö joukosta tuttuja sävyjä tai sinun suosikkeja? Montako lakkaa omistat?
Kesän upein kynsilakka - Chanel 596 Rose Néon
25.6.2018
7.05
En vielä pari vuotta sitten olisi voinut edes kuvitella, että tämän kesän lakkasuosikkini tulisi Chanelilta*. Kesällä 2015 kirjoitin blogissani näin:
"Ongelma on se, että nämä Chanelin lakat eivät vaan toimi omilla kynsilläni ollenkaan. Olen kokeillut niitä vuosien saatossa reilusti yli kymmentä erilaista ja sama juttu kaikissa. Kokeiltu on myös erilaiset alus- ja päällyslakat, sekä ilman. Ne eivät vaan pysy."
Tuon kirjoituksen jälkeen, jokin kuitenkin muuttui. Muutos oli se, että tuosta kirjoituksesta vajaan vuoden päästä Essie toi markkinoille Gel Couture -päällyslakan, joka mullista ainakin oman elämäni täysin. Vaikka lakka oli alunperin tarkoitettu Essien Gel Couture -kynsilakkojen päälle, se toimii aivan kaikkien lakkojen päällä. Itseasiassa niin hyvin, etten enää käytä muita päällyslakkoja. Kynnet pysyvät tuon päällyslakan avulla hyvänä viikon. Meni kuitenkin aikaa, ennen kuin tajusin kokeilla sitä myös Chanelin lakkojen kanssa, joita minulta löytyi vielä muutama varastosta. Ensimmäinen kerta pelotti, koska en oikein tiennyt, miten käsittelisin tällaista first world problems -asiaani, jos päällyslakka ei pidentäisikään lakkojen kesto kynsilläni. Arvatkaapa mitä? Tapahtui ihme, ensimmäistä kertaa elämässäni Chanelin lakat pysyivät kynsilläni viikon, sen saman minkä kaikki muutkin lakat. Voin suoraan sanoa, että kiljuin melkein onnesta.
Minulle Chanel on ollut aina se, joka luo kynsilakkatrendit ja niitä kynsilakkabrändit sitten jäljittelevät. Chanel on tehnyt monesta oudostakin sävystä in-jutun kynsillä vuosien saatossa. Brändiltä löytyy mielestäni myös ehdottomasti upeimmat ja kauneimmat klassiset sävyt. Lisäksi suurin osa lakoista peittää kahdella kerroksella, olen vain pariin törmännyt vuosien aikana, joita tarvitsee kolme kerrosta, yleensä kaksi helppoa kerrosta riittää. Lakat kuivuvat hämmentävän nopeaan kynsillä, nopeammin kuin Essiet tai O.P.I:t. Chanelilla kausisävyt vaihtuvat tiuhaan ja niitä löytääkin helposti näin kesällä ja syksyllä kauppojen alelaareista usein alle 15 eurolla.
Sain keväällä maahantuojalta testiin muutamia lakkoja, joista yksi oli Limited Edition (myynnissä vielä) Neon Nail Colour 596 Rose Néon*. Sävy on hämmentänyt minua, sillä jo Instagramissa löytyvistä kuvista voi nähdä, kuinka eriltä se näyttää, riippuen siitä millainen ihon sävy henkilöllä on. Toisilla sävy näyttää pinkimmältä ja toisilla kuten minulla, se on enemmän sellainen neonvesimeloni häivähdyksellä pinkkiä, ehdottomasti enemmän lämmin kuin kylmä sävy. Yhtä kaikki, sävy on upea ja täydellinen kesäväri. Rose Neon on jopa räikeä, mutta ei liian. Se on kuin joku herkullinen cocktail, joka tekisi mieli kipata suuhun. Lakan koostumus on jellymäistä, itse tykkään laittaa kolme kerrosta, vaikka kaksikin saattaisi riittää vähemmän perfektionistille, mutta minusta kolmella kerroksella saa herkuimman sävyn. Olen kuitenkin valmis antamaan tämän anteeksi, koska lakka kuivuu niin nopeaan, että kun saa kymmenen kynnen lakattua, voi saman tien lisätä jo ensimmäiseen kynteen toisen kerroksen. Lakka on ilman päällyslakkaa pinnaltaan satiininen ja minusta se vaatii ehdottomasti päällyslakan, että väri pääsee oikeuksiinsa.
Saan aika harvoin kynsilakoista kehuja tai kyselyitä, mutta tästä niitä tipahtelee. Sillä joka kerran kun tämä on ollut kynsilläni, on joku kysynyt, mitä lakkaa sinulla sinulla on. Sävy on selvästi sellainen, että se pistää ihmisten silmiin. Näyttää muuten tosi hyvältä myös lyhyemmissä kynsissä.
Millä lakkaat kyntesi kesällä?
*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.
Suuri kosmetiikkakysely
5.3.2017
8.00
Maria Glow oli saanut Bette Boxin kosmetiikkakyselystä hauskan postausidean, jonka hän haastoi meidät muutkin kosmetiikkabloggaajat tekemään. Tarkoitus on siis vastata erinnäisiin kosmetiikka-aiheisiin kysymyksiin, jotka koskevat värikosmetiikkaa, ihonhoitoa ja kaikkea mahdollista muuta kosmetiikkaan liittyvää. Kysymykset olivat yllättävän haasteellisia ja osaa jouduin miettimään ihan tosissaan.
VÄRIKOSMETIIKKA
Suosikki meikkibrändi?
Heti todella vaikea kysymys, mutta sitten kävin kurkkamassa meikkejäni ja kyllä siellä on neljä brändiä ylitse muiden edustettuna Clarins, Guerlain, Giorgio Armani ja Jane Iredale.
Suosikki meikkivälinebrändi?
Olen tainnut monesti sanoa sitä, että tykkään meikata todella paljon sormin, enkä ole mitenkään kamalan uskollinen yhdelle brändille. Olen kuitenkin niin ihastunut Artisin meikkiharjaani, että pakko sanoa Artis, mutta myös Sensain, EcoToolsin ja Real Techniquesin välineitä löytyy kiitettävissä määrin.
Mitä värikosmetiikkatuotteita käytät arkimeikissäsi?
Tietenkin primeriä, silmämeikinpohjustajaa, puuteria, kulmakynää, huulipunaa, poskipunaa, highlighteria, aurinkopuuteria sekä meikki- ja peitevoidetta. Laitan tosiaan aina silmämeikinpohjustajaa, vaikka en laita silmämeikkiä, koska se estää luomia rasvoittumasta.
Mitä kosmetiikkaa sinulla on laukussasi mukana?
Puuteri, huulivoide ja huulipuna.
Millaista meikkivoidetta käytät?
Pääsääntöisesti nestemäisiä ja heleyttäviä.
Miten levität meikkivoiteen?
Artisin meikkiharjalla, BeautyBlenderilla tai sormin.
Kuinka montaa värikosmetiikkatuotetta käytät arkimeikissäsi?
Kymmentä.
Kuinka montaa värikosmetiikkatuotetta käytät juhlameikissä?
Enemmän kuin kymmentä, mutta alle viittätoista.
IHONHOITO
Suosikki ihonhoitobrändi?
Ihan mahdoton vastata yhtä. ^_^ Olen kirjoittanut blogiin vuosi takaperin Skincare Heroes -postaukset, joista voi kurkata luonnonkosmetiikan suosikit ja muut suosikit.
Kuinka montaa kasvojenhoitotuotetta käytät aamuin ja monta illoin?
Aamuisin pärjään neljällä tuotteella. Iltaisin saatan käyttää 6-8 tuotetta.
Mitä kasvojenhoitotuotteita käytät vähintään kerran viikossa?
Kasvovoide, essence, hoitovesi, kasvoöljy, seerumi, misellivesi, öljyputsari, Foreo, kasvovesi, kuorinta, naamio ja toisen vaiheen putsari, joka on joko emulsio tai vaahto.
Mitä vartalonhoitotuotetta käytät vähintään kerran viikossa?
Kuorintaa, philosophyn suihkugeeliä ja vartaloemulsiota.
Mitä käsienhoitotuotetta käytät vähintään kerran viikossa?
Käsivoidetta ja kynsiöljyä.
MUUT
Suosikki hiustenhoito brändi?
Kèrastase ja Kevin.Murphy.
Mitä hiustenhoitotuotteita käytät vähintään kerran viikossa?
Shampoota, hoitoainetta ja hiusnaamiota.
Mitä hiustenmuotoilutuotteita käytät vähintään kerran viikossa?
Hiuslakkaa- ja vahaa sekä jotain tuuheuttavaa tuotetta.
Kuinka montaa hiustuotetta käytät vähintään kerran viikossa?
Kuutta.
Suosikki kynsilakkabrändi?
Essie, OPI, Zoya ja Lumene.
Missä kauneushoidoissa olet käynyt viimeisen kolmen kuukauden aikana?
Kasvohoidossa ja kampaajalla.
Suosikki tuoksubrändi?
Ihan mahdoton kysymys. :D Mutta jos nyt pitää sanoa vain yksi, sanoisin Hèrmes. Pidätän kuitenkin oikeuden muutokseen. ^_^
Minkä verran sinulla menee rahaa kosmetiikkaan kuukaudessa?
Keskimäärin 50-150€.
Kolme yleisintä kosmetiikan ostopaikkaasi?
Verkkokaupat, Stockmann ja Emotion.
Mikä on kallein kauneudenhoitotuotteesi ja mitä se maksoi?
Sensain naamio 250€.
Kolme kosmetiikan ostopäätökseen eniten vaikuttavaa asiaa?
Tarjoukset, olen oikea tarjoushaukka, mitä tulee kosmetiikan ostamiseen. Varsinkin verkkokauppoihin on aina saatavilla alekoodeja, joten maksan harvoin normaalin hinnan. Toisten bloggaajien suositukset. Tuotteiden ulkonäkö ja tehokkuus.
Oikein mukavaa ja rentoa sunnuntaita kaikille!
Viisi kauneinta kesälakkaa
23.6.2016
7.30
Kesällä sitä jotenkin elää aivan toisenlaisessa olotilassa kuin talvella. Itselläni kynsilakat eivät ole jaoteltuina kesä- ja talvilakkoihin, toisin kuin tuoksut, jotka ovat tiukasti käytössä vuodenaikojen mukaan. Saatan laittaa kesällä yhtä hyvin kynsille mustaa kuin taas talvella keltaista, mutta on minulla kuitenkin muutamia lakkoja, joita ilman kesä ei tuntuisi kesältä. Poimin tähän postaukseen viisi suosikkiani, jotka ovat onnistuneet hurmaamaan minut. Joukosta löytyy lakkoja joita olen käyttänyt jo vuosia, mutta sitten on hieman uudempiakin tulokkaita. Kaikkia sävyjä laitoin kynsille kaksi kerrosta, joten niitä yhdistää helposti levittyvä ja hyvin peittävä koostumus.
Lumene Puron Laulu – Puron Laulu on nimensä mukaisesti kuin kesäauringossa välkehtivä syvänsininen kimalteleva ainaista virtaansa jatkava puro. Melko uniikki sininen, josta tykkään valtavasti, vaikka en yleensä ole sinisten lakkojen ystävä.
OPI A Roll in the Hague – Olen ollut lakan fani jo vuodesta 2012. Kaapista löytyy monia oransseja lakkoja, mutta tämä on puhtaan oranssisista lakoista se kaikista oranssein, jos lakka olisi vähänkään enemmän oranssi, se olisi jo neon. Minulle aina ja ikuisesti "The Oranssi". UPEA!
Essie Shades On – Shades On kuuluu Essien Spring 2016 -kokoelmaan. Se on täydellinen pastelli vaalealila. Sellainen joka sopii aivan kaikille.
China Glaze Love`s A Beach - Jos minun pitäisi valita yksi lakka jota käyttäisin koko kesän, käytäisiin siitä paikasta todella kova kilpailu tämän ja A Roll in the Haguen välillä. Love`s A Beach on huikean kirkas neonpunainen, joka kuivuu ilman päällyslakkaa kynnelle hieman himmeäksi. Ruskettunutta ihoa vasten sävy on pyörryttävän upea ja minulta kysytäänkin aika usein, mitä kynsilakkaa minulla on, kun olen innostunut tällä lakkaamaan. Katso mun kynsiä -lakka.
Zoya Selene – Kesä ei olisi kesä ilman vihreää merenneitolakkaa. Selene välkehtii kuin hienoin merenneidon pyrstö laineilla vihreän ja sinisen sävyissä.
Mikä on teidän suosikkilakka kesällä?
Essie ja Zoya lehdistönäytteitä, muut omia.
Kitty, kitty, kitty... Hello Kitty
27.1.2016
8.00
En ole koskaan tainnut mainita, että minulla on pieni obsessio Hello Kittyyn. Huomaan aina silloin tällöin repsahtavani johonkin Hello Kitty -aiheiseen tavaraan. Te joille Hello Kitty ei ole tuttu, niin kyseessä on japanilainen piirrossarja, joka on joukko hahmoja. Se monen luulemaksi Hello Kitty ei ole yksittäinen hahmo vaan sarjan nimi, se sekoitetaankin usein sarjassa esiintyvään Kitty Whiteen. Kitty Whitella on tietenkin kaksoissisko Mimmy ja hahmot erottaa toisistaan rusetista. Kittyllä on punainen ja Mimmyllä keltainen. Tiesitkö, että Kittyn pituus viisi omenaa ja paino kolme omenaa?
Kun OPI julkaisi tässä taannoin oman Hello Kitty -kokoelmansa, tiesin, että muutama lakoista tulisi varmasti ennemmin tai myöhemmin päätymään kynsilakkalaatikkooni. Ehdin jo ostamaan kokoelmasta pari lakkaa: Spoken from the Heartin ja My Pal Joeyn, kun sain maahantuojalta Kauneudenkaupalta kokoelmasta muutaman lakan testattavaksi, onneksi ne eivät olleet samoja kuin jo ostamani. Päätin kokeilla aluksi yhdessä paria saamaani lakkaa. Olin lueskellut muista blogeista, että vaalean fuksia lakka Super cute in Pink vaatisi kolmekin ohutta kerrosta täyteen peittävyyteen, koska sen koostumus on jellymäinen. Lakan kynsillä yksinään voitte kurkata vaikka Emman blogista. Itse sain peittävän lopputuloksen yhdellä ohuella ja yhdellä paksulla kerroksella. Mieleni teki kuitenkin mieli jotain kimaltavaa ja niinpä päätin kolmantena kerroksena laittaa päälle kokoelman Starry-Eyed for Dear Danielia, joka on jokaisen glitter-harakan must have. Kuvailisin lakkaa tumman pinkiksi sokeriksi, se on silti kynnellä sileä, sillä kyse ei ole hiekkalakasta. Molemmat lakat kuivuivat nopeaan. Glitterinen tietenkin nopeammin. Arvatkaa vaan tykkäsinkö lopputuloksesta? Kylmä, jopa lilaan taittava pinkki lopputulos hohti kilpaa hankien kanssa pakkasella. Oli melkoisen tyttömäinen olo näissä kynsissä.
Muita Hello Kittyyn hurahtaneita?
Hello Kitty -lakkoja voi ostaa mm. maahantuojan omasta verkkokaupasta täältä, hinta on 14,90 euroa/kpl.
Lakat lehdistönäytteitä. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä.
Holiday with Casino Royale
23.12.2015
9.43
Enää yksi yö niin saa syödä koko päivän ja vaikka yönkin. Naapurin tyttökin pääsee jännityksestään, sillä sen verran levotonta on tuntunut meno parina viime päivänä olleen. Muistan itse omasta lapsuudestani hyvin tuon jouluvillin. Päivät tuntuivat pitkiltä... Siinä oli mummolla tekemistä, että keksi puuhaa siihen asti kunnes pukki aattona tuli.
Tänä vuonna mietin joulukynsiäni tosi pitkään, itseasiassa päätin vasta eilen illalla millaisilla kynsillä vietän jouluni tänä vuonna. Tänään sitten kynsistä aamulla kamalassa kiireessä pimeässä kuvia, samaan aikaan kun laitoin kinkkua uuniin. Eiköhän näistä kuitenkin selvää saa. Se on kuitenkin aina ollut selvää, että joulukynsissä pitää olla kimalletta. Vuonna 2013 luotin punaiseen, jotan huursin hieman valkoisella kimalteella. Vuonna 2014 luotin vihreään. Viime vuodelta tuttu Picture Polishin äärettömän kaunis Holiday pääsi kynsille tänäkin vuonna, sillä edellisestä käyttökerrasta oli jo aivan liian kauan aikaa.
Tällä kerta joulustani kynsillä tuli luumunpunainen, sillä valitsin Holidayn kimalteen alle yhden kaikkien aikojen suosikkilakoistani OPI:n Casino Royalen. Täydellinen peitto kahdella kerroksella. Kuivuu nopeaan ja kauniimpaa luumunsävyä saa kyllä etsiä.
Kynnet tehtyäni minua alkoi vähän huvittamaan. Ehkä niitä tehdessäni minulla oli mielessä jo huominen postaus, jossa minulla on luvassa teille vielä jouluaaton pienenä yllätyksenä arvonta, jossa on tarjolla myös jotain luumunväristä. ;)
Joko teillä on joululakat kynsillä? Mihin sävyyn päädyitte?
Joulusta tulikin vihreä
23.12.2014
12.01
Viimeisten viikkojen aikana minulle sattui eräänlainen kynsikatastrofi, joka ei monien mielestä olisi katastrofi ollenkaan, mutta minulle on. Kynteni pääsivät kasvamaan niin pitkiksi, että ne ovat omaan makuuni jo liian pitkät ja vasemman käden etusormen ja pikkurillin kynnetkin alkavat tehdä jo typerää omaa koukeroaan ja kasvavat kieroon. Syytän katastrofista ensimmäiseksi Lumenen Hopeahiekkaa -lakkaa, jonka lakkasin kynsilleni kolmisen viikkoa sitten. Kiinnyin siihen ehkä vähän liikaakin. Lakka oli kestävä, taisin pitää sitä kynsillä huimat 10 päivää, eikä se siltikään ollut niin pahan näköinen, etten olisi niillä kynsillä kehdannut vielä johonkin lähteä. Mikä oudointa, en ehtinyt kyllästymään siihen. Meinasin jopa lakata sillä toisen kerran perään, mitä ei ole minun kohdallani ei ole varmasti tapahtunut sitten vuoden 1990. Tulin kuitenkin järkiini ja pistin jotain muuta. Hopeahiekkaa poistaessani, huomasin, että kynnet olivat kasvaneet tuossa ajassa ihan hirmuisesti. Lisäksi ne tuntuivat vahvoilta ja ainoastaan parissa kynnessä oli enää pientä liuskoittumista jäljellä, entisen viiden sijaan. Mistä tullaankin siihen syy kakkoseen eli sinkkiin. Olen pystynyt taas vaihteeksi syömään sinkkitabletteja ilman, että ihoni kuivuisi pelkäksi kuivaksi rusinaksi niiden käytön aikana. Olen outo, kun muilla sinkki tasapainottaa ihoa ja varsinkin akneen siitä tunnutaan saavan apua, minulla se tekee ihosta liian kuivan. Ei kuitenkaan viimeisten viikkojen aikana, joten olen popsinut ahkerasti sinkkini ja se on näkynyt erittäin positiivisesti kynsissäni, omaan makuuni jopa liiankin. Olen erittäin laiska kynsien viilailija ja tällainen kasvuvauhti alkaa jo huimata päätäni.
Minulla on ollut jouluisin punaiset kynnet niin kauan kuin muistan. Viime jouluna kynsillä oli se jokaisen bloggaajan joulukynsilakka China Glazen Ruby Pumps. Voitte kurkata lakan vaikkapa Charming Nails -blogista. Tänä joulunakin punaiset kynnet aluksi houkuttivat, mutta sitten tuli syksy ja OPIn valikoimiin ilmestyi kaikkien aikojen kuusenvihreä sävy Christmas Gone Plaid, joka minun oli pakko saada. Tiedättehän pienen hekkouteni vihreisiin lakkoihin... Joten lakka saapui tuota pikaa kotiovelleni. Christmas Gone Plaid on cremelakka ja jotenkin sitä jouluna kaipaisi kuitenkin vähän hohtoa. Minulla oli ihan kalkkiviivoille asti parikin ehdokasta, kunnes pari viikkoa sitten CesarsShop ilmoitti, että heille tulee myyntiin Picture Polishin lakkoja, joita olen haaveilevasti katsellut jo pidemmän aikaa Sissin ja Fanin blogeissa. Tilaaminen on ollut tosi hankalaa isojen postikulujen vuoksi ja siksi olen välttänyt kiusauksen, kunnes ne tulivat myyntiin suomalaiseen verkkokauppaan. Picture Polishin Holiday Special Edition -kokoelmasta osui silmiini kimalteleva Holiday, jota aloin välittömästi sieluni silmin maalailemaan vihreän cremelakan päälle. Ennakkotilasin ja sain kuin sainkin oman lakkani ennen joulua.
Kun sain eilen illalla lakattua kynnet, käytin niiden ihailemiseen kieltämättä turhan kauan aikaa. En vaan kestä, niistä tuli niin upeat. Tämä on taas niitä, että sitä luonnossa olevaa kauneutta on vaikea tallentaa kuvaan, mutta ainakin yritin.
OPIn Christmas Gone Plaid peitti täysin kahdella kerroksella. Lakkaa oli miellyttävä levittää ja kuivui kynnelle suht nopeasti. Tämä ei yllättänyt itseäni, OPIn laadun tuntien. Seuraavaksi oli sitten Picture Polishin Holidayn vuoro, manasin jo mielessäni, että jos nämä nyt epäonnistuvat niin joudun lakkaamaan kynteni uudelleen. Minähän pidän lakkaamisesta, mutta vihaan lakkojen poistoa ja sitä kuivumisen odottelua. Minua ei vaan ole luotu sellaiseen. Manaukset menivät tällä kertaa hukkaan, koska Holidayta kynsille levittäessäni suustani kuului vaan aah, ooh, aah -huokauksia. Onneksi olin yksin tuolla hetkellä kotona. Olisi voinut aiheuttaa pientä hämmennystä miehessäni. Holiday levittyi kynnelle helposti ja kuivui nopeaan. Luulen, että Holidayta rakastavat sellaisetkin, jotka eivät tykkää isoista glittereistä. Holidayn hologlitterit saavat kynnelle ihan mielettömän efektin tummaa taustaa vasten, on kuin katselisi avaruuteen kaukoputkella, henkeäsalpaavan kaunista.
En minä kuitenkaan ihan kokonaan punaiselta välttynyt, sillä varpaankynsiäni koristaa Zoyan huikean kaunis punainen mattalakka Posh.
En minä kuitenkaan ihan kokonaan punaiselta välttynyt, sillä varpaankynsiäni koristaa Zoyan huikean kaunis punainen mattalakka Posh.
Joko teillä on joululakka valittuna?
Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta, enkä muutakaan hyötyä itselleni.
Joulun väri on punainen
21.11.2014
16.22
Kun Eyeshadow and flame -blogin Ilona ilmoitti syksyllä järkkäävänsä meille muille kauneusbloggaajille pikkujoulut, olin tietenkin heti valmiina koitokseen. Intoani ei vähentänyt yhtään se, että Ilona oli luvannut tarjoilla meille riisipuuroa. Mutta sitten koitti itselleni se vaikein hetki. Ilona toivoi, että jokaisella olisi jotain punaista. Apua, apua, apua. Ei minulla ole mitään punaisia vaatteita, ei yhden ainoaa. Olin jo melkein aukaisemassa erään verkkokaupan sivua, josta saisin jonkun punaisen nutun päälleni, mutta Ilona olikin jo iloisesti ilmoittanut, että sitä punaista voi olla muussakin kuin vaatteissa. Hiljainen helpotuksen huokaus kuului sisältäni. Taisin kuitenkin innostua liian aikaisin.
Heräsin tällä viikolla ajatukseen siitä, että niin ne pikkujoulut tosiaan ovat lauantaina. Aloin kuitenkin vasta tänään tutkimaan, mitäs punaista sitä sitten laittaisi. Kynsilakka oli helppo homma, jokin aika sitten hankkimani OPI:n Gwen Stefani Holiday -kokoelman What`s Your Point-settia? suorastaan henkii joulunpunaista. Huulipunavalinnan kanssa sen sijaan meinasi käydä köpelösti. Olin koko syksyn ajatellut, että kesällä ostamani Elizabeth Ardenin huulipuna oli sävyltään klassisen punainen Red Door Red ja olin ajatellut korkkaavani sen pikkujoulun kunniaksi. Tämän aamun tarkastus kuitenkin osoitti, että ostamani puna ei ollutkaan se, joksi sitä luulin. Olin ostanut kesän huumassa hieman oranssimman punaisen Marigoldin. Argh, katastrofipilvi alkoi roikkumaan pääni päällä. Aloin sitten käymään huulipunia läpi, paljon punaisia huulipunia, mutta melkein kaikki liian oranssisia siihen nähden, mitä olin ajatellut haluavani, kunnes käteeni osui tuttu ja turvallinen Yves Rocherin Rouge Vif. Kyllä, pikkujoulu-look on sittenkin pelastettu. Itselläni on muuten menossa jo toinen puikko tätä klassista punaa, jossa on loistava hinta/laatusuhde.
Oletteko muuten koskaan miettineet, miksi juuri punainen mielletään joulun väriksi? Keskiajalla punainen väri liitettiin jumalallisiin olentoihin, kuninkaallisiin ja Pyhään Henkeen. Se tunnetaan myös veren ja marttyyrien tunnusvärinä. Tapaninpäivä on marttyyrien muistopäivä. Toki joulupukillekin on annettava tunnustusta punaisesta väristä. Tosin punainen pukki on melko tuore ilmestys. Vielä 1800-luvulla pukkien nutut olivat milloin minkäkin värisiä, yleensä sinisiä, vihreitä, violettejä tai harmaita. Siinä vaiheessa pukista viimein tuli punainen, kun Coca-Cola vuonna 1931 tilasi Haddon Sundblomilta joulumainoksen. Ahvenanmaalaiset sukujuuret omaava piirtäjä teki pukille punaiset vaatteet ja pian pukin asuksi vakiintui punainen. Meillehän ainoa oikea joulupukki on asunut Korvatunturilla vuodesta 1927 lähtien. ;)
Kun huulipunakatastrofista oli selvitty, oli aika ottaa kuvia tätä juttua varten. Minulla on usein tapana kiinnittää kuviin nuo pyörivät korkit oikeisiin asentoihin ihan sinitarralla. Jota en todellakaan suosittele laitettavaksi seinään sen sisältämän öljyn vuoksi, sitä kun ei siitä tapetista kovin helposti pois saa, jos ollenkaan. Aloin sitten kuvaillessani pohtimaan, kukahan sinitarran on keksinyt. Alkoi innokas googlaaminen, joka ei tuonut asiaan vastausta. Kaikkia hauskoja historiallisia juttuja ja tietoja valmistajista löytyi, mutta sihen en vastausta saanut, kuka sen sinitarran oikein keksi. Pöh.
Minusta kivoin tapa fiilistellä joulua on selailla joulukirjoja. Niitä on vuosien saatossa kertynyt jo kunnioitettava pino. Kirjoja ei tarvitse edes lukea, riittää, kun katselee sivuilta kivoja kuvia ja aiheita. Kai Linnilän Wanhan ajan joulu (HELMI) vanhoine piirroskuvineen henkii menneiden aikojen joulunodotusta. Se oli sitä aikaa, kun maa oli lunta tulvillaan ja mökkien ikkunoissa ainoina valoina olivat kynttilät. Pikku hiljaa täälläkin aletaan virittäytymään joulun tunnelmaan...
Ihanaa viikonloppua kaikille!
You`re So Vain-illa
22.9.2014
16.40
OPI:n Coca-Cola kokoelman lakkojen esittely jatkuu. Itselläni on kokoelman lakkoja neljä ja tänään olisi vuorossa kolmas lakka. Olen kulkenut pari viime viikkoa vaaleissa nudeissa kynsissä, mikä on itselleni vähintäänkin historiallista. Varsinkin, kun on syksy ja tähän vuoden aikaan mieleni tekee mieli kynsille usein murrettuja ja tummia sävyjä.
You`re So Vain-illa on saanut inspiraationsa tietenkin mistäpä muustakaan kuin Vaniljacokiksesta. Vaniljainen ihanuus on neutraali beige creme-lakka, mutta se taittaa omissa silmissäni hieman vaaleaan mokkaan. Koostumus on sopivan paksuhkoa ja lakkaa on helppo levittää. Laadukas lakka, sillä sain täyden peittävyyden kahdella kerroksella. Kun itselläni on vähän enemmän aikaa, tulen kokeilemaan takuulla tämän päälle jotain glitteriä.
Moni varmaan jäi miettimään, että mitähän Vaniljacokikseen viittaavaa tässä sävyssä sitten on? Onhan tuo sävy täsmälleen sama kuin pullon etikettiä reunustava kehys tai etiketissä vilahtava vaniljankukka.
Miten on, iskeekä You`re So Vain-illa?
Lakkaa voi tilata Kauneudenkaupan verkkokaupasta täältä. Lakalla hintaa 13,95 euroa.
Lakka saatu maahantuojalta.
Green On The Runway
25.8.2014
16.51
Jos Coca-Cola Red oli sävyltään klassinen niin Spritesta inspiraationsa saanut vihreä Green On The Runway puhuttelee meitä, jotka aikoinaan rakastuivat OPI:n Just Spotted The Lizardiin. Siinä missä Lizard on tietyssä valossa hyvinkin kultainen, Green On The Runway on tummempi ja taittaa punaruskeaan. Lakka on mielenkiintoinen, eikä missään nimessä tylsä. Luulen, että kaikki vihreiden lakkojen fanittajat rakastavat tätä.
Pikkaisen jäi harmittamaan, että lähikaupassani ei ollut myynnissä tölkki-Spriteja vaan jouduin tyytymään muovipulloon rekvisiittana. Tölkissä olisi kauniisti toistunut lakan kromimaisuus.
Jotkut bloggaajat olivat swatcheissaan käyttäneet lakkaa kolme kerrosta saadakseen täyden peittävyyden ja olinkin varautunut itse samaan määrään tai jopa neljänteen kerrokseen, mutta Green On The Runway yllätti. Laitoin alle aluslakan, jonka päälle levitin kerroksen lakkaa. Yhdellä kerroksella tulos oli paikoitellen hyvinkin läpikuultava ja olinkin varma, että kahdella kerroksella ei selvitä. Päätin kuitenkin kokeilla riittäisikö kaksi kerrosta, jos tekisin toisesta kerroksesta paksuhkon. Se toimi! Kahdella kerroksella täysi peittävyys. (+alus&päällyslakka) Lakka levittyi kauniisti, sillä koostumus oli sopivan paksua. Siveltimen vedot jäivät tässä koostumuksessa hieman näkyviin.
Miten on sytyttääkö vihreä vai meneekö liian oudoksi?
Coca-Cola-kokoelmaa voi tilata OPI:n maahantuojan verkkokaupasta Kauneudenkaupasta. Hinnat 13,95-16,50 euroa.
Lakka saatu testatavaksi maahantuojalta.
Coca-Cola® Red
18.8.2014
17.00
Mottoni voisi olla: "Aina mahtuu mukaan yksi punainen." Tämä pätee niin kynsilakoissa kuin huulipunissakin. Punaista ei vaan voi olla liikaa. Sitä paitsi se toimii aina. OPI:lta ilmestyi jokin aika sitten Coca-Cola-kokoelma. Kokoelman tarkoituksenahan on, että kynsilakkojen sävyt jäljittelevät juomajätin pullojen etiketeissä olevia sävyjä. Yhteensä sävyjä on kahdeksan. Sain ilokseni valita kokoelmasta OPI:n maahantuojalta Kauneudenkaupalta muutaman itseäni eniten miellyttävän sävyn testattavaksi. Yksi valitsemistani sävyistä oli tietenkin klassinen Coca-Cola® Red. Hei, ei kai nyt kukaan voi vastustaa tätä sävyä?!? Mieheni, joka on tottunut vaihtuviin lakkauksiini, kehaisi, kuinka upean punaiset kynteni ovat. Voisiko tästä päätellä, että lakka on myös takuuvarma miesmagneetti? ;)
Lakka on taattua OPI-laatua. Kuvissa lakkaa kynsillä kaksi kerrosta ja päällä OPI:n oma päällyslakka. Tätä kirjoittaessani lakat ovat olleet kynsillä jo useita päiviä, eikä niissä näy mitään kulumisen merkkejä.
Onko punainen teistä kiva vai liian varma valinta?
Kokoelman lakkoja voi tilata Kauneudenkaupan verkkokaupasta. Hinnat 13,95-16,50 euroa.
Lakka saatu testattavaksi maahantuojalta. Jutun linkkien klikkaamisesta en saa rahallista korvausta.
You`re A Pisa Work
11.8.2014
17.00
Koko viikonloppu meni tosi haikeissa tunnelmissa. Mieskin varmaan aisti olotilani, sillä tehtiin iltaisin pitkiä kävelylenkkejä ja samalla fiilisteltiin mennyttä kesää. Lauantai-iltana saatiin lenkin loppupuolella kesäinen sadekin niskaamme. Haikeus johtuu ihan siitä, että jotenkin tässä vaiheessa sitä alkaa ajattelemaan asioita syksyn kannalta. Viikonloppuna tuli monta kertaa mieleen, että olikohan tämä viimeinen päivä Havaianasit jalassa. Viimeinen ilta, kun tarkeni shortseissa. Viimeinen ilta, kun aurinko hyväili lämpimästi ihoa. Koko viikonloppu oli sellaista hiljaista luopumisen tuskaa, vaikka kesän paras onkin vasta tulossa. Miehen työkiireiden keskellä päästään vihdoin tällä viikolla ensimmäistä kertaa koko kesänä piipahtamaan mökille, josko saisin talviturkinkin kastettua pois ennen kuin talvi tulee. :D
Näiden fiilisten keskellä kaipasin todellakin jotain piristävää kynsiin. Ainoa alennusmyynneistä hamstraamani lakka OPI:n You`re A Pisa Work pääsi kynsille. Kyseessä on upea tumman pinkki lakka, jossa on häivähdys violettiä, kun sitä katsoo tietyssä valossa. Sävy on kuitenkin sellainen, että se sopii yhtä erinomaisesti talveen kuin kesäänkin. Alunperinhän lakka ilmestyi keväällä 2001 Italian-kokoelmaan, mutta siitä tuli niin suosittu, että se jäi pysyvästi kokoelmaan ja nykyään se on OPI:n Classic-sävy.
Lakka on runsas pigmenttistä ja se peittää täydellisesti jo kahdella kerroksella. Levittyvyys on hyvä, minulla ei ole yksinkertaisesti mitään pahaa sanottavaa tästä. Täydellinen alelöytö!
Joko teidän kynsille alkaa hiipimään syksyiset sävyt?
Jesy & A Roll in the Hague
4.8.2014
16.51
Viimeinen valintani Zoyan Tickled & Bubbly-kokoelmasta oli upea oranssi glitteri Jesy. Yksinään käytettynä Jesy tarvitsee täyteen peittävyyteen kolme kerrosta, mutta lakkaa valitessani tämä ei ollut minulla mielessä vaan halusin yhdistää sen suosikki oranssiini OPI:n A Roll in the Hagueen. Olin aivan varma, että Jesy tulisi näyttämään upealta suosikkini kanssa, enkä erehtynyt.
En innostu talvisin oransseista, mutta kesällä ne ovat kovassa käytössä. Talvella omaa ihoani vasten ne näyttävät mielestäni jotenkin erikoisilta ja saavat sormeni näyttämään "sairailta". :D Kun taas hieman päivettynyttä ihoa vasten oranssit ovat kerrassaan upeita.
Lakkasin kuvaan alle kaksi kerrosta A Roll in the Hagueta, joka on todella pigmenttistä ja helposti levittyvää. Päälle lisäsin yhden kerroksen Jesya. Kesällä aurinkorasvojen kanssa lutratessa lakat kuluvat helpommin kuin talvella, mutta olen huomannut, että glitterillä kuorrutetut kynnet ovat näillä keleillä hieman kestävämmät. Mikä parasta glitterinen pinta on armollisempi lakan ottamille kolhuille ja osumille.
Kolahtaako oranssi?
Zoyan lakkoja voi ostaa sähköpostitse maahantuojalta info@nailcity.fi tai jälleenmyyjiltä. Lakkojen hinnat ovat 15,50€/kpl.
Ps. Kesäarvonnan voittajaan on otettu yhteyttä sähköpostitse. Kiitos kaikille osallistujille!
Zoyan lakka testikappale maahantuojalta, OPI itse ostamani.
Red Hot Rio
1.3.2014
11.05
En ole päässyt vielä Rioon asti, vaikka olen siitä jo vuosia haaveillut. Opi varmaan kuuli haikailuni, sillä kevään kunniaksi heiltä ilmestyi Brazil-kokoelma, johon Red Hot Rio kuuluu.
Red Hot Rio on tulenpunainen creme-lakka. Koostumus on jellymäistä ja levitys helppoa. Mutta niin kuin usein tämän tyylisten lakkojen kanssa, oli tässäkin itselläni ongelmia peittävyydessä. Monet ovat saaneet tällä hyvän lopputuloksen jo kahdella kerroksella. Minulla kuvassa on peräti neljä kerrosta lakkaa. Kolmannen kerroksen jälkeen kynnenpäät olivat jo melko hyvin peitossa, mutta omissa silmissäni lopputulos oli jotenkin kirjava. Jotkut kohdat kynsistä olivat vaaleampia kuin toiset, niinpä lisäsin vielä neljännen kerroksen.
Lakka kuivui melko nopeasti ja vaikka tasaisen lopputuloksen saaminen tuotti itselleni vaivaa niin onhan tämä sävy nyt kerrassaan ihana!
Vai mitä mieltä olette?
Brazil-kokoelman jälleenmyyjät löydät täältä.
I`m Feeling Sashy
9.1.2014
10.48
Joskus kynsilakat osaavat yllättää olemalla paljon ihanampia kuin edes kuvittelit. Minulle kävi näin I`m Feeling Sashy kanssa, joka kuuluu OPI:n Miss Universe -kokoelmaan. Katselin netistä, että onpa kiva sävy, kun lakka oli tarjouksessa, oli ostopäätös sinetöity. Päätöstä saattoi myös siivittää sanayhdistelmä: Miss Universe. Eikä tarvinnut katua!
I`m Feeling Sashy on violetti cremelakka. Periaatteessa kaksi kerrosta lakkaa riittää, mutta itselläni on kuvassa kolme kerrosta, koska koin, että sillä sai tasaisimman jäljen. Toisen levityskerran jälkeen olin havaitsevinani pieniä raitoja ja epätasaisuuksia.
En edes osaa selittää, mikä tässä kolahti itseeni niin kovaa, mutta olen ihaillut kynsiäni siitä asti vähän väliä, kun tämän levitin kynsille. ^_^ Lyhensin juuri kynteni ja tämä sopii loistavasti vähän lyhyempäänkin malliin.
Yes, I`m really feeling sashy!
Mitäs tykkäätte?
Jälleenmyyjät löydät täältä.
Tomorrow Never Dies
1.1.2014
11.22
Uskokaa tai älkää, mutta täällä mietitään tarkasti, mitä lakkaa kynsiin laitetaan tiettyinä päivinä. Vähintään yhtä tärkeä operaatio kuin hajuveden valitseminen. ;)
Uudeksi vuodeksi valitsin itselleni hieman epätyypillisen sävyn. Valintaan päädyin osin siksi, että halusin kynsille Essien toistaiseksi korkkaamattoman Stroke of brilliancen. Päänvaivaa aiheutti sen alle sopiva lakka. Itselläni kun ei siniseen taittavia lakkoja monia ole.
Pelasin varman päälle ja valitsin alle suosikkilakkani OPI:n Tomorrow Never Diesin, joka on jännä sävy. Valosta riippuen lakka näyttää kynsillä sinertävältä tai violetiltä.
Lakkauksessa alla on kolme kerrosta OPI:n Tomorrow Never Diesia, joka on hieman hankala lakka levittää, sillä se meinaa jättää raitoja. Kolmella kerroksella saa kuitenkin täyden peittävyyden ja tasaisen tuloksen. Päällä yksi kerros Essien Stroke of brilliancea.
Mitäs tykkäätte?
Essien lakka saatu blogin kautta, OPI:n lakka on itse ostamani.
All I want for Christmas is...
23.12.2013
11.09
Kun sain Essien Luxeffects -lakkoja testattavaksi, tiesin heti mihin lakkaan haluan yhdistää upean Set in stonesin, joka sisältää diskopallomaisia peilinpirstaleita.
Esittelinkin teille aiemmin syksyllä OPI:n Holiday-kokoelman All I want for Christmas (is OPI) -lakan. Miten olisi joulunpunaista ja discopallon säihkettä? Kyllä kiitos.
Itse pidin lopputuloksesta mielettömästi. Lisäksi tämä oli erittäin kestävä combo. Lakkaus säilyi kynsissä viisi päivää täysin liikahtamatta, kunnes poistin ne.
Kolahtaako teihin tämä yhdistelmä?
Essien lakka saatu maahantuojalta, OPI:n olen ostanut itse.
Essie Luxeffects
13.12.2013
11.20
Essie hemmottelee meitä juhlakaudella upeilla päällyslakoilla. Luxeffects-lakat ovat helppo ja näyttävä tapa luoda näyttävä kynsilook. Sävyjä on viisi, joista tässä jutussa näkyy neljä. Jokainen lakka sisältää 4-5 eri kokoa olevia kimallehiutaleita tai helmiäishippuja. Tämä takaa syvän ja ilmeikkään lopputuloksen.
Lakkoja voi käyttää vaikka vain yhden kynnen korostamiseen tai lakkata voi vaikka kaikki 10 kynttä.
A cut above sisältää pinkkejä timantinsiruja. Stroke of brilliance on taas platinainen kimalleryöppy. Pure pearlfection on kaunis helmiäinen ja Set in stones hurmaa diskopallomaisilla peilinpirstaleilla.
Oma tyylini on melko hillitty, joten päätin kokeilla kokeilla pinkkiä kimalletta mustalle pohjalle. Alle levitin kaksi kerrosta ikisuosikkiani O.P.I:n mustaa Onyxia ja päällä yhden kerroksen Essien A cut abovea.
Minusta kynsistä tuli aika kivat. Lopputulos ei ollut näin juhlakaudella liian "bling" edes omaan makuuni.
Kolahtaako teihin glitterlakat?
Suositushinta 13,90 €.
Essien lakat saatu blogin kautta.