Näytetään tekstit, joissa on tunniste omat suosikit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omat suosikit. Näytä kaikki tekstit

Alkutalven ihonhoitosuosikit

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Voi kai sanoa, että talvi on täällä. Pakkasia on luvattu seuraavat kymmenen päivää eteenpäin, vielä kun saataisiin kunnolla lunta näillekin leveysasteille. Olisi ulkonakin vähän valoisampaa. Pikkupakkaset ovat tietenkin vaikuttaneet siihen, miten hoidan ihoani. Tykkään tähän aikaan vuodesta lisätä ihonhoitorutiiniini hoitavia tuotteita, mutta samalla myös kevyesti kuorivia. Onkin tärkeää pitää mahdollisesti ihon pinnalle kertyvä kuiva ihosolukko poissa, jotta tuotteiden hyvät raaka-aineet pääsevät imeytymään ihoon tehokkaammin.

*CeraVen SA Smoothing Cleanser (8,95 €) on ollut käytössäni vuosia. Aluksi käytin tuotetta lähinnä vain kesäisin, mutta olen laajentanut käytön myös talviaikaan. Hajusteeton, kevyesti vaahtoava ja ihoa salisyylihapon avulla kuoriva puhdistaja kuorii hellävaraisesti ihoa tehden siitä sileän ja raikkaan tuntuisen. Ei kuivata. Jos puhdistajassa on kuorivaa raaka-ainetta, kannattaa pyöritellä sitä hetken aikaa iholla kauemmin kuin puhdistajia yleensä, tällöin kuorivasta vaikutuksesta saa kaiken irti. SA Smoothing Cleanserin käytön jälkeen tuntuu aina, että ihonhoitotuotteet imeytyvät huomattavasti paremmin ihoon. Sopii aamulla ainoaksi puhdistustuotteeksi, mutta toimii loistavasti lisäksi iltaisin toisen vaiheen puhdistajana.

Marraskuu on myös hyvä aika kaivaa esille kosteuttavat seerumit. *SKIN1004 Hyalu-Cica Blue Serum (tarj. 20,40 € norm. 25,50 €) on kevyen geelimäinen seerumi. Se kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Tuotteessa on mieto raikas tuoksu. Ei jätä ihoa tahmeaksi vaan imeytyy heti. Sopii retinolin alla käytettäväksi iltaisin tai aamuisin lisäkosteutta tuomaan. Sisältää rohtosammakonputkea peräti 38 %. Raaka-aine tunnetaan antibakteerisena ja se edistää haavojen paranemista, sekä hoitaa haavaumia ja arpia. Lisäksi seerumiin on pakattu mm. niasiiniamidia, hyaluronihappoa, keramideja ja ruusuvettä... Raaka-aineluettelo on todella vakuuttava tämän hintaiseen tuotteeseen, kuten K-beauty-tuotteissa on tapana. SKIN1004 tuotteet sopivat myös vegaaneille.

Talviaikaan rakastan kosteuttavia voiteita. Kun käytin ensimmäistä kertaa *Dr. Jartin Ceramidin Skin Barrier Moisturizing Creamia (tarj. 33,57 € norm. 39,50 €) se muistutti minua välittömästi jostakin aiemmin käyttämästäni voiteesta, jopa rusehtava väri oli sama. Meni kuitenkin kauan ennen kuin keksin mitä. Vaikka sisällöt ovat hyvin erilaiset, tämä tuoksuu ja osin myös näyttää *Essen Omega Deep Moisturiserilta. Kosteutehot ovat myös yhtä hyvät. Kyseessä on ns. "supercharged"-voide, joka sopii kaikille ihoille kosteuttamaan tehokkaasti. Paksuhkosta koostumuksesta huolimatta, voide levittäytyy ja sulaa iholle, eikä jätä rasvaista pintaa. Lisää ihon elastisuutta ja saa sen näyttämään välittömästi kimmoisammalta. Sisältää mm. keramideja, pantenolia, glyseriiniä ja sheavoita. Loistava voide yhdessä retinolin kanssa, sillä se ehkäisee tehokkaasti mahdollista retinolin kuivattavuutta.

Olen jo pitkään etsinyt retinolia sisältävää tuotetta, jota myös silmänympärysihoni kestäisi. Olen kokeillut sy-iholle tarkoitettuja retinolituotteita jo parin vuoden ajan, mutta kaikki tuntuvat kuivattavan ihoa liiaksi herkältä alueelta. *Elizabeth Ardenin Retinol Ceramidi Line Erasing Eye Creamin (tarj. 40 € norm. 61,95 €) oli ensimmäinen retinolia sisältävä silmänympärysvoide, jota pystyn huoletta laittamaan joka ilta ilman, että iho alkaa alueelta hilseilemään. Luultavasti retinolia on hyvin pieni määrä, mutta silläkin saa ajan kanssa tuloksia. Olen käyttänyt voidetta nyt reilun kuukauden ja iho alueelta on alkanut tuntumaan ja näyttämään kimmoisammalta. Jos käytät voidetta päiväaikaan, lisää päälle aina aurinkosuoja! Persikan sävyisen voiteen koostumus on miellyttävän pehmeää, eikä liian paksua. Heleyttää tummaa silmänympärysihoa. Sisältää kapseloitua retinolia, peptidejä, glyseriiniä, niasiiniamidia ja keramideja.

Talviaikaan lisäkosteutta iholle saa myös kosteuttavalla aurinkosuojalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aurinkosuojan tarvitsisi olla paksua ja rasvaista. *Cliniquen Superdefense SPF 40 -päivävoide (tarj. 40 € norm. 54 €) on koostumukseltaan kevyen geelimäistä, imeytyy heti ja se tekee iholle raikkaan tunteen. Voiteesta ei koskaan uskoisi, että siinä on näinkin korkea suojakerroin. Tuoksuton tuote kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti. Sisältää erilaisia kasvi -ja marjauutteita, sekä kosteuttavaa glyseriiniä. Toimii moitteettomasti meikin alla.


Joko olet vaihtanut ihonhoitotuotteesi hoitavampiin?


HUOM!.Jutussa mainitut hinnat ovat olleet voimassa kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.





Korealaisen kosmetiikan eli K-Beautyn suosikkituotteet

 *Sisältää mainoslinkkejä, kuvat Pexels

K-Beauty ei ole ehkä tänä päivänä enää yhtä muodikasta meillä ihonhoidossa kuin vielä muutamia vuosia sitten. Monet meistä ovat kuitenkin ottaneet tuotteet vuosien saatossa omakseen, minäkin. Vaikka ihonhoitofilosofiani ei tänä päivänä ole millään tavalla K-Beautymaista kerrostamista, tykkään silti käyttää tuotteita osana ihonhoitoani. Rakastan kevyiltä tuntuvien tuotteiden miellyttäviä ja erittäin kosteuttavia koostumuksia. Ne toimivat aina hyvin yhteen muiden käyttämieni ihonhoitotuotteiden kanssa. Vuosien saatossa on kertynyt muutama suosikkituote, joita ostan aina uudestaan. Tuoksut ovat tuotteissa yleensä hyvin mietoja, mutta omista suosikeistani löytyy paljon myös tuotteita, joihin ei ole lisätty hajusteita. Ne ovatkin loistavia erityisesti herkälle iholle.

Varmasti eniten käyttäni tuote on Pyunkang Yulin Essence Toner. Se on hinta/laatusuhteeltaan ehdottomasti paras hoitovesi, mihin olen törmännyt. Uniikin tuotteesta tekee sen koostumus. Essence Tonerin pohja ei ole vettä, vaan pohjana toimii Coptis Japonica -uute (91,3%) jota on käytetty perinteisessä kiinalaisessa ja korealaisessa lääketieteessä. Se on rauhoittava antioksidantti ja ihoa rauhoittava aine. Erittäin kosteuttava hoitovesi on loistava tuote varsinkin talviaikana. 

Seerumisuosikkeja löytyykin sitten useampia. Ensimmäisenä on pakko mainita *Klairsin Freshly Juiced Vitamin Drop, joka on tehokkain C-vitamiiniseerumi, mitä alle neljällä kympillä saa. Klairsin tuote on hellävarainen ja loistava niille, jotka eivät ole aiemmin C-vitamiinituotteita käyttäneet. Sisältää 5% askorbiinihappoa. Pieni pitoisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tämäkin olisi tehokas tuote, päinvastoin. Monissa ihonhoitotuotteissa viiden prosentin pitoisuus vaikuttavissa raaka-aineissa on usein juuri ideaalein toimivuuden kannalta. Alempi pitoisuus kuitenkin parantaa siedettävyyttä. Sisältää lisäksi ihoa tehokkaasti rauhoittavaa rohtosammakonputkea, sekä kosteuttavaa glyseriiniä. 

Talvella tykkään hemmotella ihoa rauhoittavilla tuotteilla ja siihen tehtävään kolme seerumia on ylitse muiden. *Puriton Centella Green Level Buffet Serum on herkkäihoisen unelmaseerumi. Tuote sisältää lähes 50% centella-uutetta, joka kosteuttaa ja rahoittaa ihoa. Ikääntyvälle iholle kimmoisuutta ja kosteutta taas antaa *Mizonin Peptide 500 Anti-age Serum. Kolmantena on pakko mainita *Mizonin Snail Repair Intensive Ampoule, joka sisältää peräti 80% ihoa tehokkaasti rauhoittavaa etanauutetta. Tällä saa jopa atooppisen ihottuman rauhoittumaan. Jos budjetti on tiukka, niin K-Beautyn valikoimista saa loistavia seerumeita 25-40 eurolla.

Puhdistustuotteista suosikkini on Puriton geelimäinen *Defence Barrier pH Cleanser. Tuotteeseen ei ole lisätty tuoksuja, mutta siinä on käytetty tea tree leaf oilia ja itse ainakin haistan sen lievänä raikkaana tuoksahduksena tuotteessa. Puhdistaa ihon hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Sopii hyvin öljyn tai balmin jälkeen toisen vaiheen puhdistustuotteeksi tai sitten aamupesuun yksinään. Tekee ihosta raikkaan ja pehmeän.

"Salainen paheeni" ihonhoidossa on erilaiset silmänympäryslaput, joista en ole luopunut, vaikka olen yksinkertaistanut ihonhoitoni. Ne ovat luksustuote, josta nautin täysin siemauksin tarpeen tullen. Tykkään niiden virkistävästä vaikutuksesta aamuisin. Purkki kannattaa säilyttää jääkaapissa, niin aamulla saa silmien alle kunnon virkistyksen. *Mizonin Snail Repair Intensive Golden Eye Gel Patchit ovat olleet käytössäni vuosia. Hydrogeelinaamiot rauhoittavat ja kosteuttavat ihoa. Jos etanaseerumia sisältävät laput tuntuvat ajatuksena inhottavalta, suosittelen niiden sijaan *Mizonin Collagen Eye Gel Patcheja, jotka kosteuttavat ja ravitsevat. 

K-Beautyyn olennaisena osana kuuluvat kangasnaamiot, joita en ole viimeisen parin vuoden aikana käyttänyt kuin pari kertaa, sillä suosin ennemmin yöksi jätettäviä yönaamioita, jotka ovat myös olennainen osa K-Beautyn ihonhoitorutiinia. Näistä eniten käytössäni on *Laneigen Cica Sleeping Mask. Naamio rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Ihosta tulee mielettömän pehmeä. Tekisi aamulla mieli melkein silitellä kasvoja. :D Kesäaikaan käytin naamiota paljon niin, että lisäsin sen seerumin tai retinolin jälkeen iholle ja jätin kosteusvoiteen välistä pois kokonaan. Tuoksu on mieto, hivenen yrttinen. Tuotteeseen ei ole lisätty tuoksua, mutta epäilen, että tämäkin saa tuoksunsa sen sisältämistä raaka-aineista mm. tea tree leaf oilista.

Säännöllinen retinolin käyttö on poistanut lähes kokonaan tarpeen kuoria ihoa. Joskus tulee silti olo, että haluan kuorinnan tehdä ja siihen käytössäni on muutamia tuotteita. *COSRX:n One Step Original Clear Padsit ovat hellävaraisesti ihoa kuorivia kuorintalappuja. Niiden sisältävät BHA-hapot puhdistavat ihoa. Sisältävät salisyylihappoa ja pajunkuorivettä. Kuorinnasta huolimatta laput myös rauhoittavat ihoa. Epäpuhtaan ihon omaava voi käyttää lappuja päivittäin. Omassa käytössä nämä ovat maksimissaan kerran viikossa, yleensä kerran kahdessa viikossa. Käytön jälkeen en lisää päälle retinolia vaan keskityn käyttämään lapuilla pyyhinnän jälkeen iholle kosteutta tuovia tuotteita. 


Käytätkö K-Beauty -tuotteita? Suosikkeja?

Kolme kovaa C-vitamiiniseerumia

 *Sisältää mainoslinkkejä, Transderma saatu, muut tuotteet omia

Mitä enemmän ikää on kertynyt, sen enemmän olen rakastunut C-vitamiinituotteisiin. Se on siitä loistava raaka-aine, että se sopii kaikille ihoille ja kaiken ikäisille. Tosin jos sinulla on harvinaisen täydellinen iho, et välttämättä niin eroa huomaa tuotteita käyttäessä. Tosin silloinkin C-vitamiinituotteet suojaavat ihoa ulkoisilta rasituksilta.

C-vitamiini on voimakas antioksidantti, joka kirkastaa ihoa. Se ennaltaehkäisee mm. pigmenttiläiskiä. Suojaa ihoa UV-säteilyn haittavaikutuksilta ja vähentää punoitusta. Ikääntyvä iho nauttii siitä, että raaka-aine parantaa kollageenin tuotantoa, pitäen ihon kimmoisampana ja joustavampana. Tasapainottaa ihon toimintaa.

C-vitamiini on myös haasteellinen raaka-aine. Askorbiinihapon eli C-vitamiinin käyttäminen kosmetiikkatuotteissa on haasteellista, koska se menettää tehonsa altistuessaan vedelle, valolle tai ilmalle. Tämähän tarkoittaa sitä, että tietyn ajan kuluttua kosmetiikkatuote sisältää joko hyvin vähän tai ei jopa ollenkaan C-vitamiinia, riippumatta siitä, kuinka iso pitoisuus sitä on alunperin tuotteessa ollut. Nykyään ongelma on kuitenkin ratkaistu stabiloimalla raaka-aine tekemällä erilaisia johdannaisia, että tuotteista saadaan kaikki tehot irti. Lisäksi esim. ferulahapon, E-vitamiinin ja askorbiinihapon liitto on todettu vakaaksi. Monet uskovat, että tuotteen pitää nimenomaan sisältää aitoa askorbiinihappoa, eikä johdannaisia, jotta tuote oikeasti toimisi. Johdannaisista ei olekaan samalla tavalla tutkimustietoa kuin askorbiinihapon vaikutuksista, mutta kyllä niidenkin avulla saa itselleen kirkkaamman ihon.

Nykyään C-vitamiiniseerumit näyttelevät isoa osaa ihonhoitorutiinissani. Käytän niitä päivittäin aamuisin iholle joko ensimmäisenä tuotteena puhdistuksen jälkeen tai heti hoitoveden jälkeen. Jos ihoni kaipaa enemmän kosteutta kerrostan sille ensin hoitovettä, jonka jälkeen lisään C-vitamiiniseerumin. Parhaan tuloksen saa kuitenkin levittämällä seerumia ensimmäisenä puhtaalle iholle. Olen kokenut molemmat tavat yhtä hyviksi. Varsinkin jos sinulla on herkkä iho, voi olla ihan hyvä, että lisäät hoitoveden ensin alle.

Jokainen pidempiaikainen lukijani tietää, että olen todella uskollinen *SkinCeuticalsin C E Ferulicin (165 €) käyttäjä. Tämä on myös seerumi, jonka hyödyistä on eniten vahvistettuja kliinisiä tutkimustuloksia. Tykkään kuitenkin vaihdella tuotteita ja on aivan selvää, että SkinCeuticalsin hinta on kirpaiseva, vaikka käytössäni pullo riittää todella kauan päivittäin käytettynä. Tosin syystä tai toisesta mitkään C-vitamiiniseerumisuosikeistani eivät ole todella halpoja, mutta osa kuitenkin lompakolle huomattavasti ystävällisempiä.


*Elizabeth Arden Vitamin C Ceramide Capsules (Tarjous: 38,15-71,75 € pakkauskoosta riippuen) –  Tuotteen vahvuus on se, että keramidikapselit ovat yksittäin pakattuja, joten sisältö on aina tuoretta. Kapselit ovat myös biohajoavia. Ne pitävät sisällään kuivaöljymäisessä muodossa olevan annoksen seerumia, joka sisältää mm. auringonkukka-, avokado- ja oliiviöljyä. C-vitamiinina toimii Tetrahexyldecyl Ascorbate, joka on erittäin vakaa C-vitamiinin muoto. Lisäksi kapseleihin on pakattuna erilaisia keramideja. Ne ovat hajusteettomia, eikä niissä ole rautaista ominaistuoksua, joka yleensä tulee vain, jos tuote sisältää askorbiinhappoa. Joten jos vierastat C-vitamiinin tuoksua, nämä ovat kokeilun arvoisia. Kapseleiden sisällä oleva seerumi imeytyy hyvin, mutta se jättää iholle hivenen liukkaan kuivaöljymäisen pinnan. Tykkäänkin käyttää kapseleita talvisin, kun iho on kuivempi. Loistava tuote meikin alle, jos iho tuntuu kuivalta ja sitä kiristelee. Silloin meikin saa levittymään kauniimmin, samalla kun saa irti C-vitamiinin hyödyt.

*Paula's Choice C15 Super Booster (53 €) – Loistava edullinen vaihtoehto SkinCeuticalsin klassikkoseerumille. Hintaa on alle kolmasosa, mutta sisällössä on todella paljon samaa. Boosteri sisältää 15% askorbiinihappoa, sekä E-vitamiinia ja ferulahappoa antioksidanttisena yhdisteenä, joka tuo suojan vapaita radikaaleja ja ennenaikaista ikääntymistä vastaan. Ferulahapolla on UV-säteilyltä suojaavia ominaisuuksia ja se vahvistaa C-vitamiinin vaikutusta, jonka vuoksi ne ovat yhdessä todella tehokas yhdistelmä. Seerumi on koostumukseltaan jouksevan ohutta, eikä tuoksu millekään pullossa. Sen sijaan iholla ollessa siitä lähtee aluksi lievä rautainen tuoksu, kuten usein ison pitoisuuden C-vitamiinituotteista. Sitä voi laittaa yksinään iholle, kuten minä teen tai sekoittaa voiteen joukkoon muutaman tipan.

Transderma Vitamin C Serum (122,90 €) – Ruotsalaisella seerumilla on kulttituotteen maine, eikä suotta. Siihen ei ole lisätty hajusteita, mutta siinä on levittäessä hyvin lievä rautainen tuoksu, joka häviää miltein heti levityksen jälkeen. Ominaistuoksu on minusta kuitenkin miedompi kuin esim. Paula's Choicen seerumissa. Ohuessa lähes juoksevassa seerumissa on kivalla tavalla mielenkiintoinen koostumus. Se tuntuu aluksi kuivaöljymäiseltä, mutta se imeytyy ihoon hetkessä. Ei jätä ihoa kiiltäväksi tai öljyiseksi millään tavalla, päinvastoin, iholla on tunne kuin sille olisi laittanut primerin. Loistava tuote meikin alle! Sisältö on hämmentävä, se sisältää KAHTA raaka-ainetta (tai ainakaan yhtään enempää ei paketin kyljestä löydy): Organic 1,2 -propanediolia ja L-ascorbic Acidia. Olen käyttänyt seerumia elokuusta lähtien joka aamu. Iho näyttää kirkkaalta ja tasaiselta. En osaa vielä ihan sanoa, koenko tämän kuitenkaan ihan niin tehokkaaksi kuin SkinCeuticalsin suosikkini, mutta tässä on potentiaalia. Nyt on kuitenkin jo selvää, että tämä on yksi parhaita C-vitamiiniseerumeita, mitä olen käyttänyt.


Käytätkö C-vitamiiniseerumia? Suosikki?

Whamisan suosikit uudistuivat – Mitä pidän niistä nyt?

MAINOS: WHAMISA, SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ


Whamisa on yksi harvoista luonnollisista K-beauty -brändeistä. Se on lukeutunut suosikkeihini siitä asti, kun tuotteet ilmestyivät Suomen markkinoille. Vuosi takaperin tuotteiden pakkaukset muuttuivat. Samalla myös tuotteiden sisältöä muokattiin. Aikamoisen isoja muutoksia, joissa piilee aina riski. Menikö uudistus putkeen vai karkottiko se uskollisia asiakkaita?

Kun näin vuosi sitten ensimmäistä kertaa uusitut pakkaukset, en ollut ihan varma, mitä pidin niistä. Ovathan ne eteerisemmät kuin vanhat hivenen leikkisämmät pakkaukset. Onkin makuasia kummat miellyttävät enemmän silmää. Minun piti kuitenkin makustella asiaa hetki. Olen tapojeni orja, enkä kovin innokas uudistuksille. Lopulta olin valmis kokeilemaan, miten sarjan suosikkituotteeni olivat muuttuneet. Ajattelinkin valoittaa teille tapaani rehellisesti, mitä fiiliksiä uudistetut suosikkituotteeni minusssa herättivät.

Ymmärtääkseni yksi isoimpia uudistuksia oli se, että esim. hoitonesteissä fermentoitujen aineiden määrää laskettiin. Tämä siksi, että aiemmin tuotteet olivat toisille liiankin aktivoivia ja saattoivat aiheuttaa ärsytystä. Tällä pyrittiin siihen, että tuotteita voisi käyttää myös herkkäihoisemmat. Itse en koskaan ole saanut Whamisan tuotteista reaktiota, joten en pysty sanomaan, oliko tällä vaikutusta, että herkkäihoiset sietäisivät nyt tuotteita paremmin. Lisäksi tuotteissa käytetty harvinainen Aloe Maculata on korvattu yleisemmällä aloe barbadensis -uutteella.


*CLEANSING OIL Oli yksi parhaita öljypuhdistajia, mitä markkinoilta löytyi. Toivoin, että muutokset eivät olisi suuria ainakaan koostumuksen suhteen. Uuteen tuotteeseen oli nostettu sen sisältämän hasselpähkinäöljyn pitoisuutta. Ei onneksi hätää, puhdistusöljy on koostumukseltaan edelleen yhtä ohut ja miellyttävän silkkisesti levittyvä kuin vanhakin. Se huuhtoutuu pois helposti vedellä. Tuoksu on myös hyvin mieto. Pakkaus on sen sijaan käytännöllisesti huomattavasti parempi. Pumppu on jämäkämpi ja miellyttävämpi käyttää. 

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ


*FOAMING CLEANSER Tähän pätee samat sanat kuin puhdistusöljyyn. Foaming Cleanser oli yksi markkinoiden hellävaraisempia geeliputsareita ja harvoja joita käytin ahkerasti. Puhdistusgeeli olikin tuote, jonka muutosta pelkäsin ehkä eniten, koska tämä on omassa genressään harvoja ei kuivattavia tuotteita. Onnekseni Foaming Cleanser ei muuttunut juurikaan. Täyteläisen koostumuksen omaava ja super riittoisa tuote puhdistaa ihon kevyesti vaahdoten. Tuoksu ja tuntuma ovat samoja kuin ennenkin. Ainoa muutos onkin oikeastaan ollut se, että Aloe Maculata on korvattu aloe barbadensis -uutteella.

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ


*TONER ORIGINAL Kun aikoinaan aloin käyttämään Whamisan tuotteita, olin aivan ihastunut Toner Richiin, mutta aika nopeasti tajusin, että Original on sittenkin enemmän ihoni juttu ja monen suosima Rich oli jopa liiankin hoitava. Lisäksi Original ei jättänyt ihoa yhtä tahmeaksi kuin kosteuttavampi Rich.

Toisin kuin puhdistustuotteet Tonerit kävivät läpi hivenen isomman uudistuksen pakkauksia myöden. Vaikka fermentoitujen aineiden määrää on laskettu, sitä ei huomaa koostumuksessa. Toner Original tuntuu mielestäni jopa hivenen aiempaa täyteläisemmältä. Se kuitenkin imeytyy hyvin ihoon ja jättää pinnan silkkiseksi, eikä lainkaan tahmean tuntuiseksi. Ainesosiltaan tämä onkin sitten värinsä mukaisesti kultaa. Sisältää peräti 20%:n pitoisuuden  kameleonttilehtiuutetta, joka rauhoittaa tulehduksia. Hoitonesteeseen on lisätty myös riisiuutetta, joka kirkastaa ihoa. Uudistetusta tuotteesta tuli heti fiilis, että tämä on jopa parempi kuin se entinen. Ainoastaan pakkauksen ulkomuodosta en tykkään niin paljon kuin entisestä.

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ


*WATER CREAM Oli selvää, että tämän suosikkivoiteeni muutos hyvin erilaisine pakkauksineen oli minulle ehkäpä se isoin muutos. Rakastin sitä tuubissa olevaa ihanan kevyttä, jopa vesimäistä, mutta silti kosteuttavaa voidetta. Ymmärrän silti hyvin, että Whamisa halusi tehdä uusitusta voiteesta tasalaatuisemman koostumukseltaan. Entinen voidehan oli sellaista, että tuubin ravistelusta ja puristelusta huolimatta voiteen seassa tuli ulos myös pelkkää nestettä. Uusitun Water Creamin koostumus onkin paksumpaa (kiitos carnaubavahan) ja se on pakattu lasipurkkiin. Jota en kyllä ymmärrä, koska kyllä tämän paksuinen voide tulisi edelleen ulos siitä tuubistakin. Levittyvyys on kevyen miellyttävä, ei tietenkään yhtä vesimäisen kevyt kuin entisessä versiossa. Isommaksi ongelmaksi nousi itselleni kuitenkin tuotteen tuoksu. Vanhassa voiteessa oli hyvin mieto, tuskin havaittava tuoksu. Sen sijaan tämä uusi voide tuoksuu erittäin voimakkaasti laventelille, jonka hajusta ihonhoitotuotteissa en henkilökohtaisesti tykkää. Ei voi muuta sanoa kuin harmi, että menivät pilaamaan hyvän tuotteen voimakkaalla laventelin tuoksulla ja purkkipakkauksella. Jos laventelin tuoksu ei ole sinulle este, suosittelen kokeilemaan.

Ostaisinko uusitun tuotteen? EN


*LIP MOISTURE FRESH Huulivoiteen koostumus ei juurikaan muuttunut. Ehkä se on aavistuksen jämäkämpää, mikä auttaa pysymään sitä paremmin huulilla. Tuoksu on piparminttumaisempi kuin entisessä ja voide tuokin huulille hetkellisesti viilentävän tunteen. Avokadovoi- ja öljy kosteuttavat tehokkaasti. Loistava huulivoide päiväaikaan. 

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ

Lopputulema oli se, että ostaisin edelleen neljä tuotetta viidestä suosikistani. Vähän kyllä harmittaa, että Water Creamin tuoksumaailmasta oli tehty niin laventelinen, etten yksinkertaisesti voi enää mitenkään ajatella käyttäväni sitä. Lasipurkin ja aavistuksen paksumman koostumuksenkin olisin voinut antaa anteeksi, mutta tuoksua en. 

Whamisaa myy mm. *JOLIE

Oletko kokeillut uusittua Whamisaa? Mitä pidit?

Suosikki uudistui – Sensai Total Lip Treatment uusi vs. vanha

*Vanha oma, uusi saatu. Sisältää mainoslinkin.

Aina kun oma suosikkituote uudistuu, se on jännä paikka. Valitettavan usein uudistunut tuote saattaa olla mielestäni huonompi kuin vanha, mutta toki poikkeuksiakin löytyy. Varsinkin tuoksuissa uudistuneet versiot ovat enemmän huteja kuin hittejä.

Sensain Total Lip Treatment on ollut jo vuosia suosikkituotteeni. Se on niitä tuotteita, josta tuntuu älyttömältä maksaa satasta. Se on kuitenkin samalla niitä harvoja tuotteita, johon olen valmis ollut panostamaan, koska käytän sitä jatkuvasti. Ensinnäkin tuote on niin riittoisa, että se kestää minulla lähes vuoden, vaikka käytän sitä lähes päivittäin. Joten ihan jatkuvasti ei uutta pulloa tarvitse olla ostamassa. Nimi antaa osviittaa, että kyseessä olisi huulituote ja onkin, mutta käytän tätä kyllä kaikkeen muuhunkin. Kuiviin kynsinauhoihin, kuiviin kohtiin kasvoissa, olenpa käyttänyt tätä silmänympärysvoiteenakin, kun luomet ovat tuntuneet talvella kuivilta. Tämä on onnistunut, koska tuotteeseen ei ole lisätty hajustetta, joten se ei tuoksu millekään. Sitä onkin voinut laittaa jopa herkimmille ihoalueille ilman ärsytystä.


Uudistuksen huomaa välittömästi ensin pakkauksessa. Uusi pakkaus on edeltäjäänsä huomattavasti hienostuneempi ja hempeämpi. Väri on pysynyt vaaleanpunaisena, mutta uudessa pullossa on liukuväri, joka tekee siitä mielestäni entistä eteerisemmän näköisen, joka sopii Sensain tyyliin. 

Ulkoisesti koostumuksissa on heti jonkin verran eroa. Uusittu Total Lip Treatment on väriltään vitivalkoista, kun vanha versio on sävyltään enemmänkin luonnonvalkoista. Kuvassa sävyeroa ei niin erota, mutta luonnossa se on selvä. Koostumukset ovat lähes identtiset. Uusi on ehkä aavistuksen verran pehmeämmin levittyvä ja tuntuu notkeammalta. Isoin ero on se, että nykyinen on huulilla entistä versiota huomattavasti kiiltävämpi. Ei mikään super kiiltävä, mutta selvästä heleä, kun taas vanha oli lähes matta.

Seuraavaksi tietenkin pitää tarkistaa sisältö. Mikä muuttui?

Sisällysluetteloa tarkistellessa isoin uusi juttu on huomattavasti korkeammalla oleva niasiiniamidi. Tämähän ei välttämättä merkitse mitään. Sillä kaikki ainesosat, joita on alle 1%, voidaan merkitä missä järjestyksessä tahansa ainesosaluettelon loppuun. Niasiiniamidi on ehkäpä tämän hetken muodikkain raaka-aine ihonhoidossa ja se antaa tuloksia hyvinkin pienillä pitoisuuksilla. Olikin hienoa huomata näitä tutkiessa, että Sensai oli lisännyt raaka-ainetta tuotteeseensa paljon ennen kuin siitä tuli muodikas. Niasiiniamidi on monipuolinen raaka-aine ja se tekee ihmeitä kaikille ihotyypeille. Vahvistaa ihoa, saaden tuntumaan sen kimmoisammalta. Tasoittaa hienoja juonteita ja ihonsävyä. Rauhoittaa ja kirkastaa ihoa. Muuten muutokset ainesosaluettelon sisällössä ovat hyvin pieniä ja silmiini aika näennäisiä. 

Olen ehtinyt käyttää uusittua Total Lip Treatmentia jonkin aikaa. Olen tykännyt edelleen tuotteesta yhtä paljon kuin ennenkin. Joten se pysyy suosikkina. Ainoa ihan pieni miinus entiseen verrattuna uudessa on sen aavituksen liukkaampi koostumus, jonka vuoksi ennen huulipunan lisäämistä, sen imeytymistä huuliin pitää hetken odottaa. Lopulta on kuitenkin makuasia tykkääkö enemmän kiiltävämmästä vai matasta lopputuloksesta. Päiväkäytössä yksin käytettynä pieni kiilto näyttää kivemmalta. Minulle ehkä suurin juttu oli kuitenkin se, että tuotteeseen ei edelleenkään ole lisätty hajustetta. Hajusteen lisääminen olisi pilannut siltä sen monikäyttöisyyden, joka on aina ollut itselleni Total Lip Treatmentin vahvimpia ominaisuuksia. 



Oletko käyttänyt Sensain Total Lip Treatmentia? Mitä pidit?


Tuotetta voi ostaa *TÄÄLTÄ.

Silmänympärysvoide – Turha tuote?

*Sisältää mainoslinkkejä

Silmänympärysvoide – aihe, josta olen jo pitkään halunnut kirjoittaa. 

Olen monesti kertonut, miten viime vuosien aikana suhtautumiseni ihonhoitoon ja ihonhoitotuotteisiin on muuttunut hyvinkin radikaalisti. Mitä enemmän olen imenyt tietoa, sitä kriittisemmäksi olen tullut useiden tuotteiden suhteen. Olen valittanut ystävilleni sitä, että mitä enemmän tietoa kerään, sitä enemmän tieto lisää tuskaa. Tiedon lisääntyminen on omalla kohdalla aiheuttanut sen, että ihonhoitoni on koko ajan muuttunut yhä yksinkertaisemmaksi, kuitenkin niin, ettei tehokkuudesta tingitä. 

Yksi yleisimmin käytetyistä tuotteista, jonka olen alkanut kokemaan melko turhaksi tuotteeksi on silmänympärysvoide. Minun on myös hyvin vaikea suositella enää tuon tuoteryhmän tuotteita täällä blogissa oman ajatusmaailman muuttumisen vuoksi. Jos jotain suosittelen, siihen on aina hyvä syy. 

Toki oma tilanteeni on helppo. Minulle ei ole silmäpusseja, ei tummia silmänalusia vain pikkaisen hienoja iän tuomia naurujuonteita, sekä löysempää ihoa. 


Tilanne on nykyisin omalla kohdallani se, että käytän silmänympärysvoiteita hyvin harkiten. Valitsen muut ihonhoitotuotteeni niin, että niitä voi aina levittää huoletta ohuemmalle silmänympärysiholle. Joten hoidan kyllä tietenkin tuotakin aluetta, mutta en juurikaan eri tuotteilla. On kuitenkin pari poikkeusta ja niistä lisää myöhemmin.

Kosmetiikan markkinoinnissahan on tarkoitus myydä meille mahdollisimman monta erilaista tuotetta, vaikka emme todellakaan tarvitsisi niitä kaikkia. Monet haluavat koko "tuoteperheen" hemmotellakseen ihoaan, näin minäkin ennen tein ja se onkin ok. Eri asia sitten on, tarvitsetko oikeasti niitä kaikkia eri tuotteita. Et. 

Minun oli aluksi vaikeaa päästä eroon ajatuksesta, etten oikeasti tarvitse erillistä silmänympärysvoidetta. Minähän opin käyttämään niitä vihdoin kolmekymppisenä ja olin monta vuotta sitä mieltä, että se oli paras juttu mitä minulle on ihonhoidossa tapahtunut. Markkinointikoneistot ovat jauhaneet ovelasti nuoruudestani lähtien, miten tärkeää niiden käyttö on. Nyt tuo menneisyys hivenen hymyilyttää. 

Usein silmänympärysvoitteet saattavat olla lähes kopioita isommissa purkeissa myytävistä voiteista. Toki niihin tehdään hivenen erilaisia koostumuksia, eri raaka-ainepitoisuuksilla, mutta usein sisältö voi olla hyvinkin samankaltainen. Niitä valitessa kannattaakin kiinnittää huomiota sisältöön. Sisältääkö se mitään sellaista ainesosaa, mitä kasvovoiteesi ei sisällä? Lisäksi ovelaa ihohoidon markkinoinnissa on se, että harvoja kasvovoiteita suositellaan myös silmänympärysiholle, vaikka oikeasti suurin osa kasvoille laitettavista voiteista sopii levitettäväksi koko kasvoille. Muistat vain tarkistaa, ettei tuotteeseen ole laitettu helposti ärsyttäviä ainesosia (happoja yms.) ja myös hajusteita kannattaa välttää. Vasta viime aikoina olen yhä suuremmissa määrin törmännyt siihen, että kasvovoiteen valmistaja kertoo rehellisesti sen sopivan myös silmänympärysiholle, mikä on virkistävää. Silläkin uhalla, että sarjan silmänympärysvoide jäisi näin myymättä. 

Onko silmänympärysvoide turha tuote?

Vastaus on: on ja ei. 

Jos sinulla ei ole alueella mitään ongelmia, et todellakaan tarvitse erillistä tuotetta. Riittää kun levität kasvovoiteen, joka sopii myös sy-iholle. Tärkeintä on kosteuttaa aluetta, kuten muutakin kasvojen ihoa.

Tummat silmänaluset saa aina parhaiten peittoon peitevoiteella. Jos et meikkaa, silloin kirkastavia pigmenttejä sisältävä silmänympärysvoide voi olla paikallaan, jos haluat kuitenkin tummia silmänalusia häivyttää. Laveralta löytyy tähän tarkoitukseen valoa tuova *Illuminating Eye Cream. Toki samankaltaisia tuotteita löytyy myös kasvovoiteista. 

Silmäpusseihin ja turvotuksen laskemiseen voi käyttää kofeiinia sisältäviä tuotteita, jotka vilkastuttavat aineenvaihduntaa ja siten voivat vähentää turvotusta. The Inkey List:lla on hyvä kofeiinia sisältävä Caffeine Eye Cream. Laveran edellä mainittu sy-voide sisältää myös kofeiinia. Saman asian tosin ajaa jääkaapissa säilytetty lusikka. 

Sitten silmänympärystuotteisiin, joita käytän. Kun aloin käyttämään säännöllisesti retinolia iltaisin, tiesin, että kasvoille käytettävät retinol-tuotteet ovat usein liian voimakkaita silmänympärysiholle. Tällöin erillinen voide tulee tarpeelliseksi, jos haluat alueelle yhtä tehokasta hoitoa kuin muualle kasvoille. Silmänympärysiholle vartavasten suunnitellut retinol-tuotteet, sisältävät voimakasta ainesosaa pienempänä pitoisuutena ja siten ne sopivat hyvin anti-aging -tuotteeksi ikääntyvälle iholle. Laitan muutamana iltana viikossa iltaisin retinolia sisältävän silmänympärysvoiteen. Muina päivinä kosteutan alueen kosteusvoiteella. Omia suosikkani ovat La Roche-Posayn Redermic Anti-Wrinkle Retinol Treatment Eye Cream, jossa on kofeiinia ja lisäksi vain 0.1% retinolia. Lisäksi suosikkeihini lukeutuu Exuviancen Retinol Eye Cream, sekä Dermalogican *Age Reversal Eye Complex. Itselleni on nykyään tärkeintä, etteivät sy-iholle levitettävät tuotteet sisällä lisättyjä hajusteita. 

En ole asiassa ehdoton. Silmänympärystuotteissa on minullakin oma guilty pleasure, nimittäin silmänympäryslaput. Tarvitaanko niitä? Ei. Haluanko käyttää niitä? Kyllä. Ihonhoidossa onkin lopulta kyse itsensä hemmottelusta ja hyvästä olosta. Asioista mihin juuri sinä haluat panostaa. Ei ole millään tavalla väärin rakastaa tuotetta, jota joku muu pitää täysin turhana. Minulle silmänympäryslaput ovat yksinkertaisesti ihanasti virkistävä tuote huonosti nukutun yön jälkeen tai muuten väsyneenä. Ne virkistävätkin ennen kaikkea mieltä, jo yksistään se on hyvä syy käyttää niitä. Silmänympäryslapuista ahkerassa käytössä ovat Sensain *Extra Intensive 10 Minute Revitalising Pads ja Verso Skincaren *Reviving Eye Mask.


Käytätkö silmänympärysvoiteita? Mitä ajattelet niistä?

Kuvat:Pexels


 


Viisi eniten käytettyä

*Sisältää mainoslinkkejä, SkinCeuticals saatu, muut omia


En ole enää hetkeen tehnyt kuukauden suosikit -postauksia. Tähän on syy. Olen viime aikoina käyttänyt aika paljon samoja tuotteita. Toki sen verran vaihdellen, kun olen testaillut jotakin uutta. Näistä testatuistakin tuotteista olen nykyään todella tarkka, enkä ota vastaan mitä tahansa, vain sellaisia jotka ovat aidosti kiinnostavia.  

Olen vuosien saatossa oppinut, että ihoni kunto voi vaihdella hyvinkin yllättäen. Varsinkin stressi ja vähäiset unet vaikuttavat erittäin paljon sen kuntoon. Viime aikoina elämä levon osalta on ollut balanssissa, eikä pitkäaikaista stressiä ole onneksi päässyt syntymään. Se, että on stressaantunut parina päivänä silloin tällöin on normaalia, mutta siitä ei saa tulla pysyvä olotila. Jos näin käy, ollaan huonolla tiellä. Tällöin kannattaakin miettiä muutoksia omaan elämään tai hakea ulkopuolista apua.

Vaikka ihoni on voinut hyvin, levon ja stressittömyyden lisäksi sen kuntoon on varmasti vaikuttanut myös se, että olen vihdoin pystynyt käyttämään retinolia joka ilta. Aiemmin olen myös kertonut, aikoinaan iso vaikutus iholleni oli, kun aloitin muutama vuosi sitten syömään Halo Beautyn Kiwi Seed Booster -kapseleita. Ihoni on ollut tämän jälkeen paljon tasapainoisempi kuin aiemmin. En voisi enää kuvitellakaan, etteivät nuo sisäisesti nautittavat kapselit kuuluisivat osaksi ihonhoitoani. Kolmanneksi olen löytänyt vihdoin tavan hoitaa ihoani tehokkaasti, mutta silti hellävaraisesti. Tehokas ja hellävarainen samassa lauseessa voi kuulostaa utopialta, mutta uskokaa, se on mahdollista. Vaatii sen, että ihonhoitotuotteet kannattaa karsia minimiin ja miettiä tarkoin, mitä tuotteita päivän aikana iholle pistää. Joten tasapainoinen iho on aina monen asian summa, eikä yksittäisiä äkkiratkaisuja ole olemassa.

Nyt kuitenkin viiteen tämän hetken suosikkituotteeseeni, jotka ovat myös eniten käytettyjä. Retinolia en viitsinyt tähän pistää, koska se on selviö joka ilta, mutta ajattelin kirjoitella muista tuotteista siitä ympäriltä, jotka ovat käytössäni lähes joka päivä. Kaikki tuotteet ovat sellaisia, että tulen ostamaan niitä uudestaan ja toisia jo olen ostanutkin.


*SkinCeuticals C E Ferulic – Arvokkain, mutta myös paras C-vitamiinituote jota olen koskaan käyttänyt. On toki olemassa edullisempia 15% L-askorbiinihappoa sisältäviä tuotteita, mutta ne ovat yleensä formuloitu silikonisiks. Inhoan niiden silikonista ja toisiaan rouhean tuntuista koostumusta iholla. Se ei vaan ole sitä, mitä henkilökohtaisesti haen ihonhoidolta. SkinCeuticalsin C E Ferulic eroaa muista tuotteista myös siten, että se on yksi harvoja C-vitamiinituotteita, jonka teho on todistettu kliinisissä tutkimuksissa. Seerumi on formuloitu stabiiliksi ja sen käyttöikä avattuna on huimat 12 kuukautta. Tuote on riittoisaa ja sitä kannattaa annostella varovasti. Ohut vesimäinen seerumi imeytyy ihoon välittömästi, mutta tekee ihon pinnasta miellyttävän pehmeän tuntuisen. Päälle voi helposti lisätä voiteen ja vielä aurinkosuojan. Sopii loistavasti meikin alle. Ainoa pieni miinus tulee hivenen rautaisesta hajusta. Se ei tuoksu koko päivää nenässä, mutta saattaa tuulen mukana silloin tällöin pöllähdellä. Itse en koe sitä kuitenkaan häiritsevänä, koska tuoksu ei ole voimakas. Vaikka ihoni on ollut hyvässä kunnossa, olen nähnyt aktiivisen seerumin käytön vaikutukset ihollani. Iho on selvästi kirkkaampi ja kimmoisampi. Tuotteen lopullinen idea ei kuitenkaan ole tehdä tuloksia nyt, vaan estää vaurioiden syntyminen jatkossa käytön myötä. Seerumin onkin todettu vähentävän kliinisissä tutkimuksissa vapaiden radikaalien hapettumisvaurioita jopa 41%:a. Joten se ehkäisee ihoa ulkoisilta haittavaikutuksilta ja näin ehkäisee esim. maksaläiskien syntyä. Seerumi ei yksinään riitä vaan aina kannattaa muistaa lisäksi SPF. 


*Elizabeth Arden Prevage City Smart SPF 50 – Aurinkosuojissa kauhistuttaa useammin korkea hinta kuin muissa tuotteissa, koska ne kuluvat todella nopeasti loppuun. Olen ratkaissut tämän niin, että kasvoilla ja varsinkin meikin alla käytän arvokkaampia miellyttävän koostumuksen omaavia tuotteitta, kun taas vartalolle käytän pääsääntöisesti edullisempia vaihtoehtoja. On olemassa hyviä aurinkosuojia kasvoille ja sitten on niitä loistavia, joita on vähemmän. Tämä kuuluu sarjaan loistavat, sellaisiin, että kun kerran käytät, mietit, miksi enää vaivautua käyttämään mitään muuta. Ohut aurinkosuoja on vaalean beigen väristä ja se sulautuu ihoon nätisti. Ei jätä lainkaan valkeaa pintaa. Isokin määrän imeytyy hyvin. Ohutta tuotetta voi pyöritellä isoa määrää kauankin ihoon, eikä se lähde murustumaan missään vaiheessa. Ei ole matta, mutta ei myöskään kiiltävä. Jättää kauniin kuultavan pinnan. Sopii meikin alle, koska ei vähennä sen kestoa iholla. Tähän on lisätty hajustetta, mutta omaan nenään tämä ei tuoksu oikeastaan miltään, joten olen miettinyt, että onko tuoksu lisätty vain siksi, että se neutralosoi raaka-aineiden tuoksun. Aurinkosuojalla on myös ihonhoidollisia vaikutuksia, sillä se sisältää vihreää teetä, ferulihappoa, E-vitamiinia ja peptidejä. SPF koostuu sinkkioksidista ja mikronisoidusta titaanioksidista. Ei kirvele edes herkkiä silmiä. Tuubimallisesta pumppupullosta myös täydet kymmenen pistettä. Tuotteen normihinta on n. 63 euroa, mutta se on tällä hetkellä tarjouksessa *Elevenillä hintaan 47,96 euroa.


*Sensai Bronzing Gel SPF 6 – Piti ihan tarkistaa, milloin kirjoitin tuotteesta ensimmäistä kertaa tänne blogiin. Ensimmäinen maininta löytyi äkkiä selailtuani vuodelta 2015, mutta jotenkin epäilen, että tämä on ollut täällä jopa aiemminkin. Joka tapauksessa nyt puhutaan todella pitkäaikaisesta suosikista. Tähän mennessä geelistä on ollut yksi universaali sävy BG62, joka on sulautunut iholleni täydellisesti varsinkin kesäaikaan, talvella sävy usein oli tummahko. Tänä keväänä sävyjä tuli kuitenkin kaksi lisää – BG61, joka on hivenen vaalempi ja BG63, joka tummempana sopii erittäin päivettyneelle iholle. En juurikaan enää käytä itseruskettavia, enkä tykkää ruskettua ainakaan tarkoituksella, tulen jatkossa käyttämään enemmän BG61 -sävyä kuin klassista BG62:sta. Sävyttävä vesigeeli sisältää peräti 70%:a vettä. Koostumus onkin ihanan ohutta ja raikasta iholla. Sopii kuivalle ja pintakuivalle iholle, koska kosteuttaa ihoa. Ei peitä ihon virheitä, mutta tekee siitä tasaisemman ja hehkuvamman näköisen. Antaa oman ihon kuultaa läpi. Sävyä  tulee hyvin maltillisesti. Jos ihosi on hyvin vaalea, kannattaa kuitenkin levittää tuote myös kaulalle. Paras tapa levittää geeli on skunkilla, mutta onnistuu hyvin myös sormin. Tykkään tuotteesta varsinkin meikittöminä päivinä, jos haluan pientä raikastusta ja elävöitystä iholle. Tuotetta voi sekoittaa meikkivoiteen joukkoon, jolloin lopputulos on kuultavampa ja liian vaalea meikkivoide muuttuu tarvittaessa tummemmaksi. Laitan tuotetta myös sääriin, jos satun haluamaan niihin vähän väriä. Sopii loistavasti monitoimituotteeksi heille, jotka eivät halua itseruskettavien kanssa säätää. Geeliä voi lisätä päivän aikana myös skunkilla kevyesti meikin päälle, eikä meikki lähde liikkeelle. 

Jane Iredale Lip Drink sävy Flirt SPF 15 – Kesän paras huulivoide, tosin käytän tätä ympäri vuoden. Olen koukuttanut muutamat ystävänikin tähän. Näitähän on tietenkin avattuna useampia kerralla – yksi kotona, yksi käsilaukussa ja kolmas työpaikalla. Sävy Flirt antaa huulille sävyä aavistuksen, mutta se on todella luonnollinen, todellinen my lips but better -sävy. Sisältää luonnonvahoja, joten sopii myös vegaaneilla. Voiteessa on pieni aurinkosuoja, joka on aina hyvä juttu. Monet unohtavat helposti huulien suojaamisen, vaikka kasvojen osuus olisikin kunnossa. Voide on koostumukseltaan sopivan jämäkkää, joten se ei sula heti huulilta pois. Kosteuttaa tehokkaasti ja tekee huulista pehmeät. Sisältää antioksidantteja; mm. vihreän teen uutetta, sekä C- ja E-vitamiineja. Tuoksu on mieto; aavistuksen sitruunainen.

*La Roche-Posay Toleriane Ultra Dermallergo Seerumi – Erityisesti herkälle ja allergiselle iholle suunniteltu seerumi. Käytän tuotetta enimmäkseen aina iltaisin, ennen kuin lisään iholle retinolin. Toimivat loistavasti yhdessä. Olen aika varma, että seerumi on osa syy siihen, että ihoni oppi vihdoin sietämään retinolia joka ilta. Hajusteeton ja alkoholiton tuote auttaa vahvistamaan ihon omaa suojamuuria. Rauhoittaa herkkää ihoa. Jos nyt kesällä jollakin pääsisi käymään niin ikävästi, että iho palaisi, niin tämä olisi ehdottomasti tuote, jonka kaivaisin ensimmäisenä esiin. Sama juttu silloin, jos ihosi on todella ärtynyt jostain syystä, esim. POD:sta kärsivien kannatta kokeilla. Levittäisin tuotetta myös itikoiden puremille. Seerumi soveltuu silmänympärysiholle. Sisältää 0,1% neurosensinea, joka on rauhoittava tiiviste. Tuotteen sisältämä glyseriini kosteuttaa ja osmolyytti pitää yllä ihon kosteustasapainoa. Seerumissa ei ole mitään ylimääräistä vaan sen ainoa tarkoitus on rauhoittaa ihoa.

Mitä tuotteita sinä olet käyttänyt eniten viime aikoina?


Vanhat suosikit (meikit), vieläkö käyttäisin?


Kuukausi takaperin kävin läpi vuoden 2016 ihonhoitosuosikkejani ja pohdiskelin samalla käyttäisinkö niitä vielä. Olin ihan yllättänyt, miten ison suosion postaus sai. Se keikkuu tälläkin hetkellä blogin luetuimmissa. Kuten silloin lupailin, jatkan sarjaa ainakin tällä saman vuoden meikkejä koskevalla postauksella. Jos teillä kuitenkin innokkuutta riittää, saatan palata vielä muidenkin vuosien parhaaksi valitsemiini tuotteisiin uudelleen arvioinnin parissa. Kiitos vielä Lindalle postausideasta!

Ihonhoidosta ajatukset ovat muuttuneet paljonkin vuosien saatossa, mikä tietenkin vaikutti myös siihen, mitä ajattelin viiden vuoden jälkeen tuon vuoden suosikeista. Sen sijaan meikit ovat eri juttu, kun löydän jotain hyvää, saatan käyttää samoja vuosikaudet, koska meikkaustyylini ei ole tänä aikana muuttunut lainkaan, toisin kuin ajatukseni ihonhoidosta. 

Nyt kuitenkin niihin vuoden 2016 meikkisuosikeihin ja vähän muihinkin. 

Käyttäisinkö vielä?


Guerlain L'Or - Kyllä käyttäisin! Itseasiassa tämä on ollut minulla taas käytössä viime aikoina ja pullo on melkein loppu. Käytän välissä muitakin primereitä ja sitten palaan taas tähän. Yksi suosikkipremereitäni kautta aikojen! Jostain syystä tämä primer sopii iholleni täydellisesti. Tuoksukaan ei ole liian voimakas, vaikka Guerlainin tuotteet ovat toisinaan liiankin hajustettuja omaan nenääni. Iho tuntuu napakammalta ja mikään meikkivoide ei ole koskaan rullaantunut tämän päällä.

Guerlain Parure Gold – Valitsin tämän parhaaksi meikkivoiteeksi. En käyttäisi tuotetta enää. Tosi kiva meikkivoide, mutta olen niin rakastanut Misshan BB-voiteeseen, Elizabeth Ardenin Flawless Finishiin, Jane Iredalen puuteri- ja Liquid Minerals -pohjiin, etten oikeastaan ole käyttänyt muita viime aikoina.

Artdeco Strobing Fluid – Valitsin tuotteen parhaaksi highlighteriksi. En oikeastaan välitä kovinkaan paljon nestemäisistä tuotteista enää. Voidemaiset ovat tosi jees, mutta nestemäiset eivät enää niin innosta. Joten en käyttäisi tällä hetkellä.

By Terry Hyaluronic Hydra-Powder – Rakastin puuteria aikoinaan. En kuitenkaan käyttäisi tänä päivänä. Tosin olen ollut aikeissa kokeilla puuterista kivipuuteri-versiota, joten saatan siltä osin muuttaa mieleni. Kaikki blogiani joskus lukeneet tietävät, että lempipuuterini on Clarinsin Pore Perfecting Matifying Kit, jota ostan uskollisesti aina uuden entisen loputtua. Tämän lisäksi käytän puuterina toisinaan kevyen meikkivoiteen päällä myös Jane Iredalen Purepressed basea, jolla saa meikin kestämään ääriolosuhteissa maskinkin kanssa. Irtopuutereista käytössä on Joe Blasco ja Sensai, mutta käytän irtopuutereita todella harvoin.

Urban Decay Naked Ultimate Basics – En käyttäisi enää. Luovuin itseasiassa kaikista UD:n luomiväripaleteistani, koska en yksinkertaisesti käyttänyt niitä. Jotenkin tuntuu, että luomivärien laadussa, muut ovat ajaneet ohi lujalla kädellä viime vuosina. Säilytin siivouksessa ainoastaan Jane Iredalen, bareMineralsin, sekä pari Sensain luomiväripalettiani, jotka ovat jatkuvassa käytössä. Haaveilen silti toisinaan jostain värikkäästä paletista, joka luultavasti jäisi käyttämättä...

Elizabeth Arden Grand Entrance Mascara – Totuus on se, että kokeilen innokkasti uusia ripsivärejä. Innostunkin niistä toisinaan, silti palaan lopulta uskollisesti Sensain 38°C ripsivärien pariin, joihin voin luottaa 100%:sti koko päivän, etteivät ne leviä. 

Estée Lauder Double Wear Stay in Place Eye Pencil – Hmm... milloinhan olisin viimeksi tehnyt rajaukset silmiini? En muista, kertoo paljon. Mutta jos vielä joku päivä innostuisin laittamaan rajaukset, voisin hyvinkin tehdä ne tällä kynällä. Rajaukset pysyivät hyvinä koko päivän.

Clinique Peach Pop – Vuoden paras poskipuna on edelleen käytössä. Cliniquen Popit lukeutuvat edelleen poskipuna lemppareihini. Tykkään, että niitä on helppo kerrostaa, jos haluaa räväkämpää. Kiireessä sen sijaan voi nopeasti sipaista poskille, eikä koskaan näytä siltä, että poskipunaa olisi liikaa.

Lancôme L' Absolue Rouge – Käytän tänäkin päivänä Lancômen huulipunia, ne ovat lemppareitani yhdessä Sensain ja Jane Iredalen punien kanssa, myös Givenchyn huulipunista pidän kovasti. Joten kyllä, käyttäisin huulipunaa tänäkin päivänä.

Jean Paul Gaultier Classique Essence de Parfum – Kaikista Gaultierin Classique-tuoksuista tämä on edelleen paras. Tykkään tuoksusta varsinkin talviaikana.


Onko sinulla meikkisuosikkeja, joita olet käyttänyt vuosia?



Ajatuksia Cyber-viikosta ja alekoodi Lookfantastic-verkkokauppaan

*) The Inkey List, Bioeffect, bareMinerals ja La Roche-Posay omia, muut saat


Cyber-viikko on lopuillaan ja Black Fridaykin meni jo. Tällaisia aleviikkoja voi hyödyntää myös vastuullisesti – ostamalla tarpeeseen, ei ostamisen vuoksi. 

Ainakin itse olen osin sen verran pihi, että kun tiedän jonkin tarjousajankohdan olevan tulossa ja jokin arvokkaampi ihonhoitotuotteeni on lopussa, säästän suosiolla ostamisen tarjousajankohtaan. Alesta usein ostan jemmaan myös suosikkituotteitani, joita käytän loppuun nopeaan tahtiin. Joten kaappiin ne eivät jää roikkumaan. Mikä sen parempaa kuin saada oma suosikkituote edullisemmin?

En ole enää vuosiin ostanut mitään ostamisen vuoksi. Parikymppisenä olin tosi kova shoppailija. Silloin kaapissa roikkui vaatteita hintalappuineen, joita en välttämättä ikinä käyttänyt. Viimeiset kymmenen vuotta olen harkinnut kaikki ostokseni tarkkaan. Vertailen myös hintoja ja mietin sopivan ostoajankohdan. Harkitsevaisuudesta johtuen aikoinaan luovuin myös minulle blogin kautta lähetettävästä kauneusboxista, vaikka siitä kirjoitettuja juttuja luettiin todella paljon. Koin erittäin vaivaannuttavaksi sen, että boxin mukana tuli paljon tavaraa, jota en ikinä lopulta käyttänyt. Laitoinkin jatkuvasti tavaraa eteenpäin. Tässä ei ollut mitään järkeä. Joten pyysin, ettei boxia enää lähetetä, vaikka siinä samalla meni mahdollisesti myös aika monta klikkausta tänne blogiin.

Lookfantastic on verkkokauppa, josta olen tilannut kauneustuotteita jo vuosikaudet. Tykkään siitä, että siellä on tarjouksia lähes aina. Melkein joka viikko jollakin alekoodilla saa osasta valikoimaa kivankin alennuksen. Tuotteet tulevat nopeasti ja moitteettomasti perille. 



Valitsin Lookfantasticin valikoimista omia lempituotteitani. Kieltämättä alkoi hieman huvittamaan, kun selasin tarjouksessa olevia tuotteita ja tajusin, että minultahan löytyy jo entuudestaan, vaikka kuinka paljon heidän tuotteitaan. 

*Misshan B.B Cream on ollut luottomeikkivoiteeni jo pitkään. Se pelastaa huonot ihopäivät ja on harvoja meikkivoiteita, joka kestää myös kodinulkopuolisessa työssäni vaativissa olosuhteissa muuttumattomana koko päivän. 

Varmaan jokainen blogi seuraavaa tietää rakkauteni Bioeffectin EGF -seerumiin. Kosteuttava seerumi on arvokas, mutta yhdessä retinolin kanssa, se on tehnyt ihmeitä iholleni. Juuri tällaisiin arvokkaampiin tuotteisiin käytän lähes aina olemassa olevia tarjouksia.

La Roche-Posayn Redermic Retinol nousi raketin lailla, ehkä yhdeksi käytetyimmäksi ihonhoituotteekseni. Rakastan tätä! Hellävarainen retinoli, joka ei kuivata ja sopii herkällekin iholle. Lookfantasticilla on tällä hetkellä tarjouksessa Retinol Bundle, joka sisältää tämän kasvoille tarkoitetun emulsion, sekä saman sarjan silmänympärysvoiteen.

Myönnän suoraan, että siinä missä käytän arvokkaita ihonhoitotuotteita, niin olen hurahtanut totaalisesti myös edulliseen The Inkey Listiin. Pakkaukset eivät tietenkään ole kädessä mitenkään ylellisiä, mutta koostumukset, toimivuus ja tuoksuttomuus ovat asioista, joihin ihastuin sarjassa välittömästi. Polyglutamic Acid on tuote, joka toimii loistavasti yhdessä yllämainitun retinolin kanssa. Kosteuttaa ihoa jopa tehokkaammin kuin hyaluronihappo! Hintaa on normaalisti alle 15 euroa, mutta alennuksesta tästäkin hinnasta lähtee vielä muutama euro pois.

Jouduin jokin aika sitten heittämään roskiin rakkaan *Narsin Orgasm -poskipunani. Sain sen käytettyä melkein loppuun, ennen kuin se vanheni. Aika pian poiston jälkeen huomasin kaipaavani sen poskille tuomaa hohdetta. Minua tosin houkutti myös Orgasm X Cheek -paletti. Päädyin kuitenkin yksittäiseen sävyyn, sillä se on niin paljon näppärämpi mukana kuljetettava kuin isompi paletti. Todennäköisyys käyttää poskipuna loppuun, on myös suurempi.

Jane Iredalen ja bareMineralsin luomivärit ovat kovassa käytössä. BareMineralsin kuuden luomivärin Gen Nude -paletit ovat näppäriä ja niillä saa toteutettua helposti päivään kuin iltaankin sopivan meikin. Paleteissa on sekä mattoja ja shimmerisiä sävyjä. 

Lookfantasticilla tarjoukset jatkuvat tänä vuonna 2.12. asti. Koodilla KLCYBER saat *tämän linkin takana olevasta valikoimasta jopa 50% alennusta. Postauksen linkkejä klikkaamalla, en saa rahallista korvausta, joten koodi on vain sinun iloksi.

Ostitko tällä viikolla mitään?





Lempituote – Elizabeth Arden Ceramide Capsules

*Retinol- ja C-vitamiinikapselit omia, muut saatu

Jokainen blogiani joskus lukenut tietää, että Elizabeth Arden on brändi, joka on ollut lähes teini-iästä lähtien lähellä sydäntäni. Sarjassa on useita tuotteita, joita käytän lähes päivittäin. Perinteinen Eight Hour Cream on ollut luottotuotteeni pian kolmekymmentä vuotta. Meikin pohjustuksessa Flawless Start Instant Perfecting Primer on harvoja blurraavia pohjustajia, joista todella pidän. Puhumattakaan Prevage-sarjan puhdistajasta, jota käytämme puolisoni kanssa molemmat tai White Tea -tuoksusta. Ilman Eight Hour Cream SPF 50 Sun Defence Stickia, en suostu lähtemään aurinkolomalle. Sokerina pohjalla ovat sarjan keramidikapselit. 

Ihohoidon saralla Elizabeth Arden on ollut monta kertaa tiennäyttäjä. Vuonna 1990 brändi mullisti ihonhoidon esitellessään ensimmäisenä yhden annoksen Ceramide Advanced Time Complex Capsules -kapselit. Keramiditeknologiassa Elizabeth Arden on yhä tänäkin päivänä markkinajohtaja. 

Alkuperäisten matalassa purkissa olevien CLX-yhdistelmään, joka auttaa ihoa sitomaan kosteutta tukien ihon kosteustasapainoa.  Kapselit sisältävät myös E-vitamiinia sekä kuivaa ihoa rauhoittavaa ja hoitavaa purasruohouutetta. Tehoaineena on käytetty kosmetiikkamaailman parasta anti-ageing ainetta retynol palmitatea, joka on retynolin (A-vitamiinin) ja palmitic acidin sekoitus. Retinolilla onkin todistetut vaikutukset ihon nuorentamiseen ja tasoittamiseen. 


On selvää, että jos sinulla on käsissäsi tähän päivään sopiva hittituote, siitä kehitellään lisää versioita ihon erinäisiin ongelmiin. Myös alkuperäistä tuotetta on uudistettu ja nykyiset Advanced Ceramide Capsules -kapselit sisältävät sekä uusia ainesosia ja suurempia pitoisuuksia jo entuudestaan tuttuja ainesosia. Iso plussa on myös se, että mihinkään Ardenin kapselituotteisiin ei ole lisätty tuoksua, vaan tuoksu tulee ainoastaan niihin käytetyistä raaka-aineista. Joten hajusteettomina soveltuvat hyvin hajusteherkille, sekä heille joiden iho on herkkä. Yleensä mitkään kapseleista eivät tuoksu nenääni millekään, ainoastaan toisista aistii hivenen kapseleissa käytettyjen erilaisten öljyjen tuoksua esim. oliiviöljy tai auringonkukkaöljy. Lisäksi ne ovat biohajoavia ja säilöntäaineettomia. Nostan todella paljon hattua, että luksusbrändi on malttanut pitää jotkin ihonhoitotuotteensa hajusteettomina.

Alkuperäisten keramidikapseleiden rinnalle on tullut myös kapselit, jotka ovat buustattu C-vitamiinilla. Ne sopivat erinomaisesti käytettäväksi silloin, kun iho näyttää väsyneeltä ja elottomalta. Näiden lisäksi Elizabeth Arden kehitteli myös yökäyttöön tarkoitetut Retinol Line Erasing Night Serum -kapselit. Ne ovat tarkoitettu erityisesti aikuiselle iholle. Sisältävät retinolia ja keramideja, jotka yhdessä tekevät ihosta pehmeän ja kirkkaan. Seerumia tehdessä on otettu erityisesti huomioon se, että retinoli saattaa kuivattaa ihoa, joten se korjaa samalla ihon kuivuutta, jotta retinolin aiheuttamalta ihon hilseilyltä vältyttäisiin. 


Keramidikapseleiden uusin tulokas on helmenvalkoisena hohtavat Hyaluronic Acids Ceramide Capsules -kapselit. Sopivat erityisen hyvin kosteusköyhälle iholle. Ne ovatkin kuin tehtyjä suomalaisten iholle talviaikaan. Saavat kuivimmakin ihon hehkumaan. Kapseleihin on kehitelty Zero H2O -teknologia, jonka avulla hyaluronihappo voidaan viedä tehokkaammin ihoon, eikä se jää pelkästään ihon pinnalle lukitsemaan kosteutta. Teknologian avulla molekyylit on saatu 500 kertaa pienemmiksi kuin perinteiset hyaluronihappomolekyylit. Kapselit antavat iholle välittömästi plumped-efektin, jolloin iho näyttää kimmoisammalta. Nämä ovat kapseleista ainoat, joita tykkään käyttää meikin alla, enkä iltaisin. Laitan ensiksi kolme kerrosta hoitovettä ja lukitsen kapseleiden sisällä olevalla seerumilla kosteuden ihoon. Iho tuntuu silkkisen pehmeältä, mutta ei kuitenkaan rasvaiselta. Meikki on helppo levittää päälle. Hyaluronihapon lisäksi uutuuskapselit sisältävät useita erilaisia keramideja, auringonkukka- ja oliiviöljyä, sekä maitohappoa. 


Elizabeth Ardenin Ceramide Capsules -kapseleita myyvät mm. Sokos, Stockmann ja Kicks.

Onko keramidikapselit tuttuja?


 

Designed by FlexyCreatives